tiistai 6. heinäkuuta 2010

Hyvä kun tuli pyykit pestyä

Eilen pesukone hurrasi kahteen kertaan ja sain kaikki lakanat, kylpypyyhkeet ja muut romppeet ulos kuivumaan. Tämän päivän hienopyykkilastin joutuu ilmeisesti kuivattamaan sisällä, mutta se ei haittaa. Sunnuntain juhlavaatteet tuntuivat sen verran hikisiltä, että lykkäsin ne aamulla koneeseen. Jännityksellä odotan mitä sieltä tulee ulos, vaikka hienopesuun laitoinkin. 

Aamu valkeni harmaana ja hiostavana. Vettä ropsahti jo puolen päivän aikaan oikein kunnon annos ja ukkonenkin jyrähti yhden kerran. Lyhyt mutta tehokas kesäsade kasteli toivottavasti kasvimaan, jota en eilen muistanut käydä tarkistamassa. Kasvihuoneella sentään kävin katsomassa, miten kurkku kukkii ja ensimmäinen tomaatti on jo melkein kypsä. Muutama punainen mansikkakin odottaa poimijaansa.

Piha huusi eilen kuivuuttaan, mikä tuntuu kummalliselta, kun sentään viimeksi juhannuksena satoi oikein taivaan täydeltä. Varsinkin kukkapenkin leimukukat olivat eilen kovin nuutuneen näköisiä (siis eivät vielä kukassa), mutta luotin sääennusteeseen. Sadetta ja ukkosta varmaan tulee vielä uudestaan päivän mittaan, joten lähdenkin saman tien kasvihuoneelle ja kasvimaan tarkastuskierrokselle.

4 kommenttia:

  1. ...ja olisi hyvä jos sataisi, meillekin on annettu palovaroitus :((

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on tänään hiukan sadetta ropistellut, enemmänkin olisi saanut tulla sillai kevyesti. Onneksi ennätin laittaa tukia muutamille pitkiksi venyneille kasveilla, hyvin ajoitettu kuten sinun pyykkisikin.

    VastaaPoista
  3. KIITOS!! Paketin avaamme vasta juhlana, mutta lämpimät terveiset Sohville ja Jallelle muistamisesta...

    Täällä on pilveillyt koko päivän, kuumuus on ahdistavan painostava. Jyrinää ei kuitenkaan kuulu eikä edes luvata.

    VastaaPoista
  4. Minäkin päätin tulla maksamaan laskut pois ennen kuin luvattu ankara ukkonen iskee.

    Kaisa, jännitin vähän ehtiikö ennen kuin lähdette juhlapitäjään. Sohvi tietenkin tietää, että juuston toimittaminen kuuluu vanhaan perinteeseen. Meidän isäntäkin muistaa lapsuudestaan, miten naapurin emäntä ei koskaan tullut edes erikseen kutsuttuna juhlapäivän vieraaksi, mutta juuston toimitti aina. - Toivottavasti helle vähän hellittää, ettette tukahdu juhla-asuihinne. Pieni sadehan vain tietäisi ekstra-onnea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!