Kylläpä on tämäkin kuukausi hurahtanut äkkiä. Lapaskuukin meni ja olisin toivonut vielä yhtä päivää, sillä viimeisestä kinnasparista jäi toinen alkutekijöihinsä. Opin kuitenkin uudestaan lapasten teon, mitä tuli edellisen kerran harrastettua muinoin kansakoulussa.
Sain tänään joulukortit Ifiltä ja olen tyytyväinen. Teksti tosin on rumalla ja liian isolla fontilla, mutta sattuuhan sitä. Loppupäivä, se mikä jäi kutomiselta, menikin korttiasioissa.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Hrrr, kylmää!
Pakkanen paukkuu nurkissa ja lattiat ovat tosi kylmät. Tähän asti olen hyvin tarjennut paljan varpain, mutta nyt on jo uskottava, että talvi on. Pattereita ei totisesti käännetä suuremmalle, sillä saimme viime vai oliko se toissa viikolla oikein mojovan tasoituslaskun energiayhtuiöltä. Jostain syystä mies nyt karsastaa klapien polttoa. En arvaa kysyä, mutta mahtaako hänellä olla tulipalofobia?
Oikeasti pakkasta ei aamullakaan ollut kuin jotain viitisentoista astetta, mutta viime päivinä on käynyt aikamoinen puhuri. Tänään en ole nenääni ulos pistänyt muuta kuin linnunruokinnan ja postilaatikkoreissun ajaksi. Eilisen lyhtykynttilät paloivat vielä aamullakin.
Ihan joka ilta ei raaskita polttaa ulkokynttilöitä, mutta silloin kun ne sytytetään, niin saavat palaa vielä postinkantajan ja naapurin rakennusmiestenkin iloksi. Jos he nyt ehtivät maisemia tarkkailemaan, sillä vauhti tuntuu olevan kova. Ainakin äsken vielä oli täysi meno päällä, vaikka kello on jo varttia yli kuusi.
Taidan käydä vielä päivittämässä käsityöjuttujani toiseen blogiin ja sitten kiireesti kutomaan kinnasta, sillä tänään on Lapaskuun toiseksi viimeinen päivä.
P.S. Tulin heti takaisin: kun olin noin sekunti sitten saanut julkaistua tekstin, oli viereen ilmaantunut lattilämmitysmainos. Hehe-heh-he-he!
Oikeasti pakkasta ei aamullakaan ollut kuin jotain viitisentoista astetta, mutta viime päivinä on käynyt aikamoinen puhuri. Tänään en ole nenääni ulos pistänyt muuta kuin linnunruokinnan ja postilaatikkoreissun ajaksi. Eilisen lyhtykynttilät paloivat vielä aamullakin.
Taidan käydä vielä päivittämässä käsityöjuttujani toiseen blogiin ja sitten kiireesti kutomaan kinnasta, sillä tänään on Lapaskuun toiseksi viimeinen päivä.
P.S. Tulin heti takaisin: kun olin noin sekunti sitten saanut julkaistua tekstin, oli viereen ilmaantunut lattilämmitysmainos. Hehe-heh-he-he!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Ensimmäistä adventtia!
Hyvää alkavaa kirkkovuotta ja adventin aikaa! Tästä se joulu alkaa.
Uudet jouluvalot esittäytyvät! Pienistä enkeleistä tuli loppujen lopuksi ihan kiva koriste, vaikka moitinkin kalseaa väriä. Ulkoa katsottuna sitä ei erotu, kuten ei tuikkujen malliakaan. Viritin toisen valosarjan pihakivelle, missä se on enemmän edukseen kuin ensin kokeilemani kataja ja sireeni. - Samalla varmaan palellutin itseni. Käsiä ja varpaita kihelmöi vieläkin.
Onneksi oli lohtupiirakkaa odottamassa. Löysin ihanan Pähkinä-kinuskikakun ohjeen Kivimäen Mammelin blogista. Oma kakkuni on sovellettu versio, sillä kaadoin tarkoituksella (uskokaa tai älkää!) kinuskin melko keskenkypsyneen kakun päälle, jolloin se valui oikein kunnolla kakun läpi. Ulkonäkö tietysti vähän kärsi, mutta maku ei. Mammelin ohjeessa olevan omenaraasteen korvasin n. 1,5 desillä sekamarjahilloa (= musta- ja punaviinimarjaa, karviaista), kun ei sattunut olemaan omppuja kotona. Vuokani oli ehkä vähän pienempi kuin Mammelin vuoka, sillä kakusta tuli aika korkea.
Tässä alkuperäiset Pähkinä-kinuskikakun ainekset
Pohja
150 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 raastettua omenaa (= 4 dl raastetta)
1 dl maitoa
Sekoita voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, lisää jauhot, raaste ja maito vuorotellen. Paista irtopohjavuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 min.
Tee sillä aikaa kuorrutus:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Keitä 5 min
Lisää 200 g pekaani-, suolta tai cashew-pähkinöitä rouhittuna, mausteeksi mustapippuria. Kaada kakun pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 8-10 min. Anna jäähtyä vuoassa. Huom. Säilyy huoneenlämmössä 5-6 päivää. (Toinen huomautus: ei takuulla säily, hyvä jos riittää huomisen yli!)
 |
| Hoosianna! |
 |
| Uudet pihavalot |
 |
| Pienet enkelit |
Onneksi oli lohtupiirakkaa odottamassa. Löysin ihanan Pähkinä-kinuskikakun ohjeen Kivimäen Mammelin blogista. Oma kakkuni on sovellettu versio, sillä kaadoin tarkoituksella (uskokaa tai älkää!) kinuskin melko keskenkypsyneen kakun päälle, jolloin se valui oikein kunnolla kakun läpi. Ulkonäkö tietysti vähän kärsi, mutta maku ei. Mammelin ohjeessa olevan omenaraasteen korvasin n. 1,5 desillä sekamarjahilloa (= musta- ja punaviinimarjaa, karviaista), kun ei sattunut olemaan omppuja kotona. Vuokani oli ehkä vähän pienempi kuin Mammelin vuoka, sillä kakusta tuli aika korkea.
Pohja
150 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 raastettua omenaa (= 4 dl raastetta)
1 dl maitoa
Sekoita voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, lisää jauhot, raaste ja maito vuorotellen. Paista irtopohjavuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 min.
Tee sillä aikaa kuorrutus:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Keitä 5 min
Lisää 200 g pekaani-, suolta tai cashew-pähkinöitä rouhittuna, mausteeksi mustapippuria. Kaada kakun pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 8-10 min. Anna jäähtyä vuoassa. Huom. Säilyy huoneenlämmössä 5-6 päivää. (Toinen huomautus: ei takuulla säily, hyvä jos riittää huomisen yli!)
lauantai 27. marraskuuta 2010
Pakkasta ja hämmennystä
Pihan eläimistö on hämmennyksen vallassa. Monivuotinen mustarastaamme oli eilen hypellyt hädissään melkein metsurien jaloissa. Toivottavasti se on jo löytänyt uuden kotipuun. Rupesin eilen lisäämään rusinoita kaiteelle, jotta edes ruokapuoli olisi turvattu. - Rusinat ovat kadonneet, mutta kenen suuhun? Komea lintu tuo harakka. Se tutkii tässä mahdollisuuksia päästä käsiksi talipötköön. Pakkanen rassaa varmaan meitä kaikkia, vaikka sitä vasta onkin jossain kymmenen, kahdentoista asteen paikkeilla. Ensi viikolle on luvattu oikein kylmää.
Jänikset ovat ravanneet yöllä pitkin pihaa, sillä vanhat reitit on nyt myllätty ympäri. Onneksi ruokintapaikka on ennallaan ja niinpä kauranjyvät ja herneet on syöty viimeistä murua myöten.
Pieni orava kaiveli kukkalaatikosta ilmeisesti talvivarastojaan, mutta sitä en saanut kuvattua. Tuli kuitenkin muistutus siitä, että lintulauta oli tyhjä. Heti kun olin vienyt ulos auringonkukansiemenlastin alkoi iloinen viestitys. Tintti ilmoitti lajitovereilleen, että nyt sitä ruokaa tuli. Linnut ja oravat ovat hyvin sopeutuneet rinnakkaiseloon ja osaavat jonottaa vuoroaan.
Sain aamulla kuvattua komean isätikankin. Tämä puolipäinen on sama otus kuin alemmassakin kuvassa.
Toki eläinkunnan on sopeuduttava ympäristön muutoksiin siinä missä ihmistenkin, mutta teemme parhaamme, ettei näiltä ystäviltä ainakaan syömiset loppuisi. Harakoita en niinkään kutsuisi ystäviksi, mutta jostainhan näidenkin Luojan luomien on ruokansa saatava.
Talven ensimmäinen mustikkaglögipullo haettiin pikkujoulun kunniaksi alkosta ja rupean pian laittamaan iltaruokaa. Jouluvalot on viritetty ja tänään ostin kaksi uuttakin valosarjaa. Toinen on ruman värinen, liian valkoista valoa, mutta kun siinä oli niin nättiä pikkuenkeleitä... He jo kiikkuvat parvekkeen ovessa ja pääsevät jossain vaiheessa varmaan kuvaankin. Entiset sydämet olivat paljon lämpimämmän väriset, mutta irtisanoivat nyt yhteistyön. Toisen uuden lamppusarjan vien päiväsaikaan ulos katajaan.- Pistän kohta vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn possupalan ja muutaman perunan uuniin ja lähden itse saunaan. Ei muuta kuin mukavaa iltaa!
 |
| Harakka |
Pieni orava kaiveli kukkalaatikosta ilmeisesti talvivarastojaan, mutta sitä en saanut kuvattua. Tuli kuitenkin muistutus siitä, että lintulauta oli tyhjä. Heti kun olin vienyt ulos auringonkukansiemenlastin alkoi iloinen viestitys. Tintti ilmoitti lajitovereilleen, että nyt sitä ruokaa tuli. Linnut ja oravat ovat hyvin sopeutuneet rinnakkaiseloon ja osaavat jonottaa vuoroaan.
Sain aamulla kuvattua komean isätikankin. Tämä puolipäinen on sama otus kuin alemmassakin kuvassa.
 |
| Käpytikka |
Talven ensimmäinen mustikkaglögipullo haettiin pikkujoulun kunniaksi alkosta ja rupean pian laittamaan iltaruokaa. Jouluvalot on viritetty ja tänään ostin kaksi uuttakin valosarjaa. Toinen on ruman värinen, liian valkoista valoa, mutta kun siinä oli niin nättiä pikkuenkeleitä... He jo kiikkuvat parvekkeen ovessa ja pääsevät jossain vaiheessa varmaan kuvaankin. Entiset sydämet olivat paljon lämpimämmän väriset, mutta irtisanoivat nyt yhteistyön. Toisen uuden lamppusarjan vien päiväsaikaan ulos katajaan.- Pistän kohta vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn possupalan ja muutaman perunan uuniin ja lähden itse saunaan. Ei muuta kuin mukavaa iltaa!
perjantai 26. marraskuuta 2010
Rikas mies jos oisin...
Olen täällä vihjaillut, vaan en kertonut syksyn isoja kuulumisiamme, mutta enää en malta pitää suutani kiinni enkä sormia pois näppikseltä. Me myimme syksyllä osan tontista ja jo joitakin viikkoja on tontin kulmalla ollut kiinteistönvälittäjän mainoskyltti. Ihme, ettei kukaan naapuri tullut aikaisemmin kyselemään mitään. Kyltin paikka ehkä hämää, sillä se voi osoittaa myös seuraavalle tontille. Sekin on ollut myynnissä.
Tänä aamuna hanke sitten rävähti oikein kunnolla naapurien silmien eteen, kun metsuri ja metsätyökone rupesivat mylläämään tontilla.Siinä menivät hetkessä kuorma-auton lavalle vanhat kuuset, koivut ja salavat, mutta myös marjapensaat, omenapuut ja lehtikuusi. Hyötykasvit, omenapuut ja pensaat olisimme toki saaneet siirtää, mutta miehen kipeä kroppa ynnä eräät muut seikat estivät.Saahan noita uusia taimikaupasta.
Ehkä naapurit pitävät meitä nyt erinomaisen rikkaina ja arvatenkin myös ikävän röyhkeinä ihmisinä. Kaikkein tiedonhaluisin rouva kävikin jo ovella ihmettelemässä aikomuksiamme. Kenellekään ei varmaan tule mieleen se, että tontti on vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin kuulimme arveluita siitä, että me itse rakentaisimme ja siis käärisimme omiin liiveihin suuret summat rahaa. Ei sentään, me myimme vain tontin ja on uuden omistajan asia päättää, mitä maalleen rakentaa. Siitä iloitsemme kumpikin, että tontille tulee vanhaa miljöötä ja meidänkin pihapiiriämme kunnioittavia omakotitaloja, vähän sellaisia rintamamiestalon mallisia eli ei mitään ökytaloja. Ensimmäisen talon pohjaa kaivetaan parhaillaan, tai ehkä lähtivät hetki sitten pikkujoulun viettoon kun ei enää kuulu kaivinkoneen ääntä.
Tosiasia kuitenkin on se, että voimamme eivät riittäneet enää ison pihan hoitoon, pihan josta ei ollut muuta kuin kuluja. Tai no, omenia ja viinimarjoja sentään saatiin, mutta vuokratuotto mökistä oli olematon. Kiinteistöveron n. 60 prosentin korotus oli viimeinen niitti, mutta senkin lisäksi uhkana olisi ollut jonain päivänä mahdollisesti kaupungilta tuleva rakennuskehoitus. Kaava ja nykyinen rakennusoikeus oli tontilla jo ennen meidän kummankaan aikaamme, joten kovin pyhiin arvoihin emme kajonneet. Toivottavasti saadaan mukavia naapureita!
Omakotiasujista ei varmaan koskaan tule rikkaita, ei vaikka miten laulattaisi tonttikauppojen jälkeen. Nytkin jännitetään, miten lumilinko toimii ja toimiiko koko talven. Muutenkin rahoille on suunniteltu käyttöä: mm. mökin ulkomaalaus ja räystäiden korjaus odottavat. Tein minä tosin kaksi impulssiostosta. Ostin itselleni päällystakin noin 25 vuotta hyvin palvelleen mutta kummasti kutistuneen tilalle. Uusi on oikein mokkaa (vai olisikohan tekomokkaa?) ja nyt napit menevät kiinni. Tilasin myös divarista Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923, kun se sattui silmiini. Myös mies osti uuden takin ja aikoo mennä vielä soitinkaupoillekin. Että semmoista tämä rikkaiden elämä...
Hyvää viikonloppua ja rauhallista ensimmäistä adventtia!
Tänä aamuna hanke sitten rävähti oikein kunnolla naapurien silmien eteen, kun metsuri ja metsätyökone rupesivat mylläämään tontilla.Siinä menivät hetkessä kuorma-auton lavalle vanhat kuuset, koivut ja salavat, mutta myös marjapensaat, omenapuut ja lehtikuusi. Hyötykasvit, omenapuut ja pensaat olisimme toki saaneet siirtää, mutta miehen kipeä kroppa ynnä eräät muut seikat estivät.Saahan noita uusia taimikaupasta.
Ehkä naapurit pitävät meitä nyt erinomaisen rikkaina ja arvatenkin myös ikävän röyhkeinä ihmisinä. Kaikkein tiedonhaluisin rouva kävikin jo ovella ihmettelemässä aikomuksiamme. Kenellekään ei varmaan tule mieleen se, että tontti on vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin kuulimme arveluita siitä, että me itse rakentaisimme ja siis käärisimme omiin liiveihin suuret summat rahaa. Ei sentään, me myimme vain tontin ja on uuden omistajan asia päättää, mitä maalleen rakentaa. Siitä iloitsemme kumpikin, että tontille tulee vanhaa miljöötä ja meidänkin pihapiiriämme kunnioittavia omakotitaloja, vähän sellaisia rintamamiestalon mallisia eli ei mitään ökytaloja. Ensimmäisen talon pohjaa kaivetaan parhaillaan, tai ehkä lähtivät hetki sitten pikkujoulun viettoon kun ei enää kuulu kaivinkoneen ääntä.
Tosiasia kuitenkin on se, että voimamme eivät riittäneet enää ison pihan hoitoon, pihan josta ei ollut muuta kuin kuluja. Tai no, omenia ja viinimarjoja sentään saatiin, mutta vuokratuotto mökistä oli olematon. Kiinteistöveron n. 60 prosentin korotus oli viimeinen niitti, mutta senkin lisäksi uhkana olisi ollut jonain päivänä mahdollisesti kaupungilta tuleva rakennuskehoitus. Kaava ja nykyinen rakennusoikeus oli tontilla jo ennen meidän kummankaan aikaamme, joten kovin pyhiin arvoihin emme kajonneet. Toivottavasti saadaan mukavia naapureita!
Omakotiasujista ei varmaan koskaan tule rikkaita, ei vaikka miten laulattaisi tonttikauppojen jälkeen. Nytkin jännitetään, miten lumilinko toimii ja toimiiko koko talven. Muutenkin rahoille on suunniteltu käyttöä: mm. mökin ulkomaalaus ja räystäiden korjaus odottavat. Tein minä tosin kaksi impulssiostosta. Ostin itselleni päällystakin noin 25 vuotta hyvin palvelleen mutta kummasti kutistuneen tilalle. Uusi on oikein mokkaa (vai olisikohan tekomokkaa?) ja nyt napit menevät kiinni. Tilasin myös divarista Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923, kun se sattui silmiini. Myös mies osti uuden takin ja aikoo mennä vielä soitinkaupoillekin. Että semmoista tämä rikkaiden elämä...
Hyvää viikonloppua ja rauhallista ensimmäistä adventtia!
torstai 25. marraskuuta 2010
Täytyy mainostaa
Kun joskus osuu sellainen päivä, jolloin tosiaan tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, niin sitähän on pakko mainostaa. Ne käsityöt, joita kehuin eilen tekeväni, tulivat tänään valmiiksi. Tai siis melkein, sillä sukat on vielä prässättävä ja pakattava postitusta varten. Yhdet kintaat sain vielä illan päätteeksi alkuun. Kiitos Kaisa vinkistä, samat Ailin lapset ovat nyt vartailla.
Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin. Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.
Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.
Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.
Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.
Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.
Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.
Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."
Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän. Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.
Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin. Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.
Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.
Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.
Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.
Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.
Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.
Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."
Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän. Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Joulukalenteri meilläkin
Meistä tuli vielä ennen joulua kalenteri-ihmisiä. Kas, kuvittelimme jo olevamme vapaita almanakan ja kellon kiroista. Mutta kun muut ostavat tai etenkin näpertelevät toinen toistaan viehkompia joulukalentereita, niin meillä käännetään almanakan sivuja. Emme tosin kumpikaan ole olleet joulukalenterien perään. Tietysti lapsilla sellaiset on aikanaan ollut, mutta itse en innostu näpräämään luukkuja auki. Yleensä en edes muista avata niitä.
Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.
Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.
Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.
Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.
Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.
 |
| Vanha luumupuu |
Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Takana toimelias päivä
Kun herää aikaisin ja menee myöhään nukkumaan, ehtii paljon.Heh-heh. Minut oli valtuutettu herättämään mies ennen yhdeksää, joka on meillä aikaisin. Hänellä oli soittoharjoitukset tulevaa itsenäisyyspäivän juhlakonserttia varten. Kellahdin vielä hetkeksi petiin, mutta kun ei uni tullut niin mitäpä sitä turhaan makoilemaan, kun käsityöt ja askartelut odottivat.
Aloitin päivän verkkaisen aamupalan ja lehden lueskelun jälkeen käsityöalalta. Sain vihdoinkin tilattua englantilaisen Cross Sticher ristipistolehden, jota olen pitkään ostanut. Sitä on kiva lukea ja ehkä tästä innostun lisääkin, kun lehden pienet kylkiäisjutut käyvät amatöörillekin. Minulla kun tarvikevarasto tältä alalta on nyt aika olematon. Ensimmäiseksi tarvitsen terävät sakset ja arsenaalin kangasta. Itse asiassa olen tehnyt paljonkin ristipistoja silloin kun n. 30 vuotta sitten makasin selkävaivaisena enkä jaksanut edes kirjaa pitää kädessä, mutta kevyitä pellavaisia pikkuliinoja syntyi liukuhihnalta. Yksi iso pöytäliina oli liian kunnianhimoinen haaste: liian tiuha kangas eikä näkö riittänyt. En tiedä, mitä olen sille tehnyt. Ehkä kiukkupäissäni hävittänyt jonkun muuton yhteydessä? Sairasloman ajoilta on tosin sekalainen nippu lankoja jäljellä ja pieni pala hääpukuni luonnonväristä pellavaa.
Tänään sitten sain pään auki ja pistelin monen vuoden tauon jälkeen ensimmäiset pienet pistelyni, joulukoristeet. Mallit ovat vähän eri näköisiä kuin tuotokseni, mutta ketäpä se haittaa. - Kudoin sukkaa. Luin yhden jännärin loppuun ja aloitin toista. Vaihdoin lakanat ja pesin koneellisen pyykkiä. Kävin saunassa.
Olen ollut huomaavinani, että moni muukin on ahertanut nukketalonsa kimpussa. Minä viimeistelin tänään kylpytynnyrin, joka on odottanut jo varmaan pari kuukautta valmistumistaan. Lisäksi tein yhden nojatuolin tapaisen, johon tosin pitää vielä tehdä toppaukset. Puunkantotelinekin syntyi sekä alustava aihio takasta. Näitä ei vielä ole kuvattu, mutta jossain vaiheessa kuvaan ja silloin lisää nukkisblogissa.
Ruokaakin laitettiin. Taidamme olla jo niin vanha vakiintunut aviopari, että luemme toistemme ajatukset, tällä kertaa ruokasuunnitelmat. Ostimme ison kimpaleen possun kassleria ja täytimme sen. Mies teroitti suuren leikkuuveitsen ja viilteli kimpaleen leveyssuuntaan niin, että syntyi ohut levy. Homma ei ollut ihan yksinkertainen, mutta seuraavalla kerralla se ehkä onnistuu vielä paremmin. Tavoitteena oli siis ohut, noin kääretorttulevyn kokoinen lihalevy. Levitin pintaan purkillisen valkosipulilla maustettua tuorejuustoa sen jälkeen kun mies oli vielä poistanut vähän kalvoja lihasta. Kaupasta oli lähtenyt mukaan myös lasipurkillinen Pirkka juustolla täytettyjä pieniä paprikoita. Viipaloin ne ja ripottelin tasaisesti levylle. Ja sitten ei muuta kuin rullaamaan kääretortun tapaan. Sidoin rullan vielä narulla, jota mies oli käynyt kerjäämässä kaupan lihatiskiltä. Myyjä oli niin itara, että naru ei riittänyt koko käärön paketoimiseen, mutta onneksi laatikossa oli kalastajalankaa jatkeeksi. Mies kiitteli sitomistekniikkaani... Olen vissiin sitonut jonkun paistin ennenkin. Ja sitten uuniin, johonkin 175 asteeseen tai vähän alle n. pariksi tunniksi tai ehkä vähän alle. Paistoaika määräytyi saunomiseni mukaan, mutta sopivalta tuo tuntui.
Kaslerilevy olisi saanut olla vähän pitempi, leveys oli sama kuin kimpaleen pituus. Silloin se olisi kiertynyt vielä vähän pitemmälle ja sauman olisi saanut nätisti pötkön alle. Nyt reunat vähän repsottivat ja juustoakin valui välistä. Paistamisen jälkeen käärön olisi pitänyt rauhoittua kauemmin ennen leikkaamista, jolloin EHKÄ olisi saanut leikattua tukevia viipaleita. Nyt syntyi paloja, jotka tosin olivat hyvin maukkaita. Katsotaan, miltä se näyttää huomenna. Tätä ei kannata tehdä pienestä palasta. Meidän pötkö painoi jotain vähän päälle kaksi kiloa, eli ainakin huomisen ruoka ja iltapala-ainekset ovat valmiina. Kassler muuten voidaan kirjoittaa joko kahdella ässällä tai yhdellä: kasleri. Tarkistin äsken sanakirjasta.-Ruoka ei ollut niin esteettisen näköista, että sitä olisi kannattanut kuvata, mutta kuten sanottu, olipa hyvää.
En olisi muuten luetellut tekemisiäni näin laveasti, ellen tosiaan olisi aika tyytyväinen päivään. Mummi kyllä muistutti, että laiska töitään luettelee.Mut eihän eläkemuorin tarvitse tehdäkään mitään, ellei huvita! Nyt hyvää yötä.
Aloitin päivän verkkaisen aamupalan ja lehden lueskelun jälkeen käsityöalalta. Sain vihdoinkin tilattua englantilaisen Cross Sticher ristipistolehden, jota olen pitkään ostanut. Sitä on kiva lukea ja ehkä tästä innostun lisääkin, kun lehden pienet kylkiäisjutut käyvät amatöörillekin. Minulla kun tarvikevarasto tältä alalta on nyt aika olematon. Ensimmäiseksi tarvitsen terävät sakset ja arsenaalin kangasta. Itse asiassa olen tehnyt paljonkin ristipistoja silloin kun n. 30 vuotta sitten makasin selkävaivaisena enkä jaksanut edes kirjaa pitää kädessä, mutta kevyitä pellavaisia pikkuliinoja syntyi liukuhihnalta. Yksi iso pöytäliina oli liian kunnianhimoinen haaste: liian tiuha kangas eikä näkö riittänyt. En tiedä, mitä olen sille tehnyt. Ehkä kiukkupäissäni hävittänyt jonkun muuton yhteydessä? Sairasloman ajoilta on tosin sekalainen nippu lankoja jäljellä ja pieni pala hääpukuni luonnonväristä pellavaa.
Tänään sitten sain pään auki ja pistelin monen vuoden tauon jälkeen ensimmäiset pienet pistelyni, joulukoristeet. Mallit ovat vähän eri näköisiä kuin tuotokseni, mutta ketäpä se haittaa. - Kudoin sukkaa. Luin yhden jännärin loppuun ja aloitin toista. Vaihdoin lakanat ja pesin koneellisen pyykkiä. Kävin saunassa.
Olen ollut huomaavinani, että moni muukin on ahertanut nukketalonsa kimpussa. Minä viimeistelin tänään kylpytynnyrin, joka on odottanut jo varmaan pari kuukautta valmistumistaan. Lisäksi tein yhden nojatuolin tapaisen, johon tosin pitää vielä tehdä toppaukset. Puunkantotelinekin syntyi sekä alustava aihio takasta. Näitä ei vielä ole kuvattu, mutta jossain vaiheessa kuvaan ja silloin lisää nukkisblogissa.
Ruokaakin laitettiin. Taidamme olla jo niin vanha vakiintunut aviopari, että luemme toistemme ajatukset, tällä kertaa ruokasuunnitelmat. Ostimme ison kimpaleen possun kassleria ja täytimme sen. Mies teroitti suuren leikkuuveitsen ja viilteli kimpaleen leveyssuuntaan niin, että syntyi ohut levy. Homma ei ollut ihan yksinkertainen, mutta seuraavalla kerralla se ehkä onnistuu vielä paremmin. Tavoitteena oli siis ohut, noin kääretorttulevyn kokoinen lihalevy. Levitin pintaan purkillisen valkosipulilla maustettua tuorejuustoa sen jälkeen kun mies oli vielä poistanut vähän kalvoja lihasta. Kaupasta oli lähtenyt mukaan myös lasipurkillinen Pirkka juustolla täytettyjä pieniä paprikoita. Viipaloin ne ja ripottelin tasaisesti levylle. Ja sitten ei muuta kuin rullaamaan kääretortun tapaan. Sidoin rullan vielä narulla, jota mies oli käynyt kerjäämässä kaupan lihatiskiltä. Myyjä oli niin itara, että naru ei riittänyt koko käärön paketoimiseen, mutta onneksi laatikossa oli kalastajalankaa jatkeeksi. Mies kiitteli sitomistekniikkaani... Olen vissiin sitonut jonkun paistin ennenkin. Ja sitten uuniin, johonkin 175 asteeseen tai vähän alle n. pariksi tunniksi tai ehkä vähän alle. Paistoaika määräytyi saunomiseni mukaan, mutta sopivalta tuo tuntui.
Kaslerilevy olisi saanut olla vähän pitempi, leveys oli sama kuin kimpaleen pituus. Silloin se olisi kiertynyt vielä vähän pitemmälle ja sauman olisi saanut nätisti pötkön alle. Nyt reunat vähän repsottivat ja juustoakin valui välistä. Paistamisen jälkeen käärön olisi pitänyt rauhoittua kauemmin ennen leikkaamista, jolloin EHKÄ olisi saanut leikattua tukevia viipaleita. Nyt syntyi paloja, jotka tosin olivat hyvin maukkaita. Katsotaan, miltä se näyttää huomenna. Tätä ei kannata tehdä pienestä palasta. Meidän pötkö painoi jotain vähän päälle kaksi kiloa, eli ainakin huomisen ruoka ja iltapala-ainekset ovat valmiina. Kassler muuten voidaan kirjoittaa joko kahdella ässällä tai yhdellä: kasleri. Tarkistin äsken sanakirjasta.-Ruoka ei ollut niin esteettisen näköista, että sitä olisi kannattanut kuvata, mutta kuten sanottu, olipa hyvää.
En olisi muuten luetellut tekemisiäni näin laveasti, ellen tosiaan olisi aika tyytyväinen päivään. Mummi kyllä muistutti, että laiska töitään luettelee.Mut eihän eläkemuorin tarvitse tehdäkään mitään, ellei huvita! Nyt hyvää yötä.
lauantai 20. marraskuuta 2010
"Virallinen" joulukauden avaus
Kun joka puolella koristellaan jouluikkunoita, avataan joulukatuja ja järjestetään jouluparaateja, sytytetään valoja ja pystytetään joulukuusia, niin me olemme sitkeitä. Vasta adventtina laitetaan ensimmäiset jouluvalot. Ulkolyhdyissä kyllä poltan silloin tällöin kynttilöitä jo nytkin ja sisällä takassa kynttilä palaa joka ilta. Olemme aika varovaisia, sillä vanhat hirret palavat varmaan soihtuna, jos vähänkin saavat tulesta kiinni. Sen takia esimerkiksi terassilla ei polteta kynttilöitä. Oravat ja linnut näet ravaavat ahkerasti terassin pöydällä ja olipa taas naapurin kissakin askeltanut reippaasti lumista tietä pitkin terassin tuoliin lintuja kyttäämään.
Yhdellä tavalla avasin meidänkin joulukautemme: tilasin äsken joulukortit. Etsin pitkään valokuva-arkistoistani sopivaa kuvaa. Yhden laatu ei kelvannut ifille, toisen lumi oli raikkaan vihreää, kolmas ei sopinut valitsemaani malliin. Päädyin lopulta siihen, mistä olin iltapäivällä lähtenytkin, lumiseen talonkuvaan. Toivottavasti kortti on edes jollain lailla siedettävä. Olen monena jouluna näperrellyt kortit itse, mutta nyt en suoraan sanottuna viitsinyt edes miettiä sitä vaihtoehtoa.
Mies oli selkähoidossa ja tuli tyytyväisenä kotiin. Minä podin sillä aikaa flunssaa. Se on todella omituista laatua. Aamuisin on kurkku kipeä ja olo kaikin puolin vaivainen ja viluinen, joskin kuumeeton. Join tänään ainakin litran rooibus-vihreää teesekoitustani, kääriydyin peittoon ja kiedoin vielä paksun oranssin villahuivin kaulaani. Nyt ei ole mitään oireita, mutta katsotaanpa aamulla tilannetta uudestaan.
Tähtiruokaa
Vielä yksi ilonaihe: tein eilen valtavan annoksen makaroonilaatikkoa, jota mies kehui vielä tänäänkin. Satsista riittää vielä ainakin yhteen, jos ei kahteen syömäkertaan, mutta pistin sen välillä pakastimeen. Nimittäin tämä oli varsinaista koko viikon "tähtiruokaa". Tein viikonloppuna lampaasta patapaistin uunissa. Pataan kertyi runsaasti nestettä eli pässistä tuli kuivaa, vaikka olin sulattanut sen hitaasti jääkaapissa ja kansi oli koko ajan visusti päällä. No, söimme sitä kahdella aterialla, sekä lauantaina että sunnuntaina.
Sitten tein liemestä ruskean kastikkeen ja silppusin mukaan osan lihasta. Maukasta lihakastiketta syötiin edelliseltä päivältä jääneiden röstiperunoiden kanssa. Loppu kastike ja liha samalla lailla pienennettynä pääsi vuokaan yhdessä kahden silputun sipulin, muutaman valkosipulin kynnen ja kahden makaroonipussillisen kanssa. Huom. en keittänyt makaronia, vaan pistin ne kuiviltaan vuokaan. Mausteeksi pippuria ja thai chili -kastiketta. Kastike ei tietenkään riittänyt nesteeksi, vaan tein kuutioista puolisen litraa lihalientä. Ei siis munamaitoa, kuten yleensä olen tottunut laittamaan. Laatikosta tuli hyvää, joskin vähän kuivaa kuitenkin. Kun tänään lämmitin sen uudestaan, vedin päälle oivariinia kohtalaisen määrän ja lisäkostukkeeksi kaadoin muutaman desin lihalientä. Vähän mausteitakin lisäsin, chili-limea ja jotain pippurisekoitusta. Tätä siis mies otti vielä ison annoksen lisääkin ja maistui se minullekin. Silti sitä jäi ainakin puoli vuoallista ensi viikon alkuun.
Näin olemme pistelleet yhden uusseelantilaisen lampaanpaistin poskeemme ja ruokaa riitti kahdelle hengelle runsaaksi viikoksi. Tosin yksi tappiokin syntyi ja siihen säästö ruoassa sitten meneekin. Mies puraisi kuivaan makarooninpalaan hampaastaan paikan irti, joten kannattaa varoa. Muuten kuivat makaroonit kypsyivät ihan hyvin, vaikka piti niitä välillä painella nesteeseen.
Tähtiruoka-nimitys on tullut siitä, kun mieheni aikanaan yksinhuoltajaisänä houkutteli ruoanjämiä nirsoilevan lapsensa syömään. Onhan nyt tähtiruoka paljon hienompi nimitys kuin tähderuoka.
Mies oli selkähoidossa ja tuli tyytyväisenä kotiin. Minä podin sillä aikaa flunssaa. Se on todella omituista laatua. Aamuisin on kurkku kipeä ja olo kaikin puolin vaivainen ja viluinen, joskin kuumeeton. Join tänään ainakin litran rooibus-vihreää teesekoitustani, kääriydyin peittoon ja kiedoin vielä paksun oranssin villahuivin kaulaani. Nyt ei ole mitään oireita, mutta katsotaanpa aamulla tilannetta uudestaan.
Tähtiruokaa
Vielä yksi ilonaihe: tein eilen valtavan annoksen makaroonilaatikkoa, jota mies kehui vielä tänäänkin. Satsista riittää vielä ainakin yhteen, jos ei kahteen syömäkertaan, mutta pistin sen välillä pakastimeen. Nimittäin tämä oli varsinaista koko viikon "tähtiruokaa". Tein viikonloppuna lampaasta patapaistin uunissa. Pataan kertyi runsaasti nestettä eli pässistä tuli kuivaa, vaikka olin sulattanut sen hitaasti jääkaapissa ja kansi oli koko ajan visusti päällä. No, söimme sitä kahdella aterialla, sekä lauantaina että sunnuntaina.
Sitten tein liemestä ruskean kastikkeen ja silppusin mukaan osan lihasta. Maukasta lihakastiketta syötiin edelliseltä päivältä jääneiden röstiperunoiden kanssa. Loppu kastike ja liha samalla lailla pienennettynä pääsi vuokaan yhdessä kahden silputun sipulin, muutaman valkosipulin kynnen ja kahden makaroonipussillisen kanssa. Huom. en keittänyt makaronia, vaan pistin ne kuiviltaan vuokaan. Mausteeksi pippuria ja thai chili -kastiketta. Kastike ei tietenkään riittänyt nesteeksi, vaan tein kuutioista puolisen litraa lihalientä. Ei siis munamaitoa, kuten yleensä olen tottunut laittamaan. Laatikosta tuli hyvää, joskin vähän kuivaa kuitenkin. Kun tänään lämmitin sen uudestaan, vedin päälle oivariinia kohtalaisen määrän ja lisäkostukkeeksi kaadoin muutaman desin lihalientä. Vähän mausteitakin lisäsin, chili-limea ja jotain pippurisekoitusta. Tätä siis mies otti vielä ison annoksen lisääkin ja maistui se minullekin. Silti sitä jäi ainakin puoli vuoallista ensi viikon alkuun.
Näin olemme pistelleet yhden uusseelantilaisen lampaanpaistin poskeemme ja ruokaa riitti kahdelle hengelle runsaaksi viikoksi. Tosin yksi tappiokin syntyi ja siihen säästö ruoassa sitten meneekin. Mies puraisi kuivaan makarooninpalaan hampaastaan paikan irti, joten kannattaa varoa. Muuten kuivat makaroonit kypsyivät ihan hyvin, vaikka piti niitä välillä painella nesteeseen.
Tähtiruoka-nimitys on tullut siitä, kun mieheni aikanaan yksinhuoltajaisänä houkutteli ruoanjämiä nirsoilevan lapsensa syömään. Onhan nyt tähtiruoka paljon hienompi nimitys kuin tähderuoka.
torstai 18. marraskuuta 2010
Talvi tuli
Yritin vaihtaa talvisempaa otsikkokuvaa, kun kuitenkin olin aamulla jo kameran kanssa ihmettelemässä lumisadetta. En vaihtanut, sillä kuten näkyy, kuvista ei tullut kovin hyviä, mutta kertovatpa ainakin lumisesta marraskuun päivästä oman tarinansa.
Monet huonotkin kuvat ovat itselleni tärkeitä muistoja. Lähimaisema muuttuu pikapuoliin oikein vauhdilla ja onhan tämä päivä joka tapauksessa talven aloituspäivä. Lunta on sen verran, että aurallekin olisi ollut aamulla töitä. Koko Uudenmaan kalusto on kuulemma liikkeellä, mutta näille kulmille se ei vielä ole joutanut. Tuskin tuleekaan, jos lämpötila on nousemassa ja lumisade muuttuu vedeksi. Samasta syystä mies arveli, että ei ole aihetta kaivaa lumilinkoa vielä tänään eikä huomennakaan esille. Sinne jäivät tammenlehdetkin lumen alle!
Minulla oli aamulla kumman nuutunut olo, mahaan koski ja palelin. Oli pakko mennä aamupalan jälkeen vielä pariksi tunniksi pötköttämään ja sillä olo kohenikin. Olisikohan mahdollisesti flunssa iskemässä? Olen vielä yleensä ollut sisällä ilman sukkia, mutta nyt vedin oranssit villasukat jalkaan. Kai on uskottava, että talvi tulee. Ja joulu lähestyy, etten sanoisi uhkaavasti.
Mietin joululahjoja. Ainoa, jolle keksin lahjat, olen minä itse. Kirjoja tietysti ja edelleen himoitsen uutta ompelukonetta, kuten olen kertonutkin. Kirjakerhon lehti tuli tänään ja taidankin siirtyä tilaamaan itselleni ja miehelle niitä lahjoja, myös perinteisen joulukakun, jonka olen monena vuonna ostanut sieltä. Joo, tiedän kyllä osaavani leipoa itsekin samanlaisen, mutta tässä nyt sattuu olemaan oma hohtonsa.
Monet huonotkin kuvat ovat itselleni tärkeitä muistoja. Lähimaisema muuttuu pikapuoliin oikein vauhdilla ja onhan tämä päivä joka tapauksessa talven aloituspäivä. Lunta on sen verran, että aurallekin olisi ollut aamulla töitä. Koko Uudenmaan kalusto on kuulemma liikkeellä, mutta näille kulmille se ei vielä ole joutanut. Tuskin tuleekaan, jos lämpötila on nousemassa ja lumisade muuttuu vedeksi. Samasta syystä mies arveli, että ei ole aihetta kaivaa lumilinkoa vielä tänään eikä huomennakaan esille. Sinne jäivät tammenlehdetkin lumen alle!
Minulla oli aamulla kumman nuutunut olo, mahaan koski ja palelin. Oli pakko mennä aamupalan jälkeen vielä pariksi tunniksi pötköttämään ja sillä olo kohenikin. Olisikohan mahdollisesti flunssa iskemässä? Olen vielä yleensä ollut sisällä ilman sukkia, mutta nyt vedin oranssit villasukat jalkaan. Kai on uskottava, että talvi tulee. Ja joulu lähestyy, etten sanoisi uhkaavasti.
Mietin joululahjoja. Ainoa, jolle keksin lahjat, olen minä itse. Kirjoja tietysti ja edelleen himoitsen uutta ompelukonetta, kuten olen kertonutkin. Kirjakerhon lehti tuli tänään ja taidankin siirtyä tilaamaan itselleni ja miehelle niitä lahjoja, myös perinteisen joulukakun, jonka olen monena vuonna ostanut sieltä. Joo, tiedän kyllä osaavani leipoa itsekin samanlaisen, mutta tässä nyt sattuu olemaan oma hohtonsa.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Sitkeä kirjamyyjä
Äsken soitti kirjakauppias, josta en meinannut millään päästä eroon. Hän aloitti suunnilleen muinaisista roomalaisista ja oli sitä mieltä, että olen ostanut häneltä laadukkaita kirjoja ennenkin, kuten varmaan olen tehnytkin joskus. Mutta jos palautetta kysytään puolen vuosikymmenen takaa tehdyistä ostoksista, niin vaikea on enää muistaa, minkä nimiseltä ukolta kirjat on joskus tilattu. Myönteisestä hyminästäni kauppias tietysti sai vedettyä rastin tilauskirjaansa: tyytyväinen asiakas, hyvin hoidettu kauppa. Joo.
Ukko oli todella sitkeä eikä ollut uskoakseen, vaikka moneen kertaan sanoin että en aio tilata, en kertamaksulla enkä osamaksulla. Sinänsä yritän aina suhtautua asiallisesti näihin kirja- ja lehtimyyjiin, jotka kuitenkin tekevät työtään. Se on rankkaa hommaa. Tiedän, en omasta, vaan lapseni kokemuksesta. Leipä ei todellakaan lähde helpolla puhelinmyyjän ammatissa. Lopulta hänkin totesi, että mieluummin vaikka työtön kuin roskasaavi, johon kaadetaan kaikki haukut. Joskus täysin asiaton myyjä on minultakin saanut luurin korvaansa, se on pakko myöntää.
Nyt vain odotan, tuleeko se kirjasarja vai uskoiko myyjä lopulta...
P.S. Vaihdoin pohjaa, kun kuulemma huomenna täälläkin on lumi maassa. Kiitokset Itkupillille!
Ukko oli todella sitkeä eikä ollut uskoakseen, vaikka moneen kertaan sanoin että en aio tilata, en kertamaksulla enkä osamaksulla. Sinänsä yritän aina suhtautua asiallisesti näihin kirja- ja lehtimyyjiin, jotka kuitenkin tekevät työtään. Se on rankkaa hommaa. Tiedän, en omasta, vaan lapseni kokemuksesta. Leipä ei todellakaan lähde helpolla puhelinmyyjän ammatissa. Lopulta hänkin totesi, että mieluummin vaikka työtön kuin roskasaavi, johon kaadetaan kaikki haukut. Joskus täysin asiaton myyjä on minultakin saanut luurin korvaansa, se on pakko myöntää.
Nyt vain odotan, tuleeko se kirjasarja vai uskoiko myyjä lopulta...
P.S. Vaihdoin pohjaa, kun kuulemma huomenna täälläkin on lumi maassa. Kiitokset Itkupillille!
tiistai 16. marraskuuta 2010
Joulukaktukset ilakoivat
Ehkä ei ole sopivaa arvella, että kaktukset varsinaisesti ilakoivat, mutta ainakin ne ilahduttavat kukinnallaan.
Kaikki kolme kukkivaista pääsivät kuvaan. Nämä ovat siitä hauskoja, että ne kukkivat hoitamatta ja huolehtimatta melkein säännöllisesti syksyllä ja keväällä. Salin puolen kaktukset olivat myös salaa aloittamassa kukintaa, mutta emäntä ei ollut muistanut käydä kastelemassa. Pieniä toiveita on vielä siitä, että ne virkistyisivät. Kukat ovat enemmän torvimaisia ja voimakkaan fuksian punaisia.
Ihmeen nopeasti kirkkovaalien tulokset tulivat illalla nettiin. Nyt varmaan alkaa kovat neuvottelut puheenjohtajista, ellei ole käyty jo. Meillä lähes puolet valituista on uusia ja moni vanha, lähes kalustoon kuuluva oli tipahtanut. Ihmettelin jo ehdokasasettelussa sitä, miten paljon eläkeläisiä oli tyrkyllä ja niinhän siinä kävi, että yli puolet valituistakin on päälle viisikymppisiä ja peräti 36,4 % eli 12 jäsentä, on yli 60-vuotiaita. Kai tämä viime mainittu kertoo sitten siitä, ketkä käyvät äänestämässä vai arvellaanko ehkä, että me eläkeikäiset joudetaan hoitamaan kirkon asioita, kun varmaan muutenkin jo hoiputaan melkein taivaan portteja kolkuttelemassa? Alle 30-vuotiaita tulee uuteen kirkkovaltuustoon sentään viisi kappaletta. Meidän tuttavapiiristämme oli useita ehdokkaita eikä yksikään menestynyt. - Teki mieli lisätä peräkaneetti, mutten lisääkään.
Ihmeen nopeasti kirkkovaalien tulokset tulivat illalla nettiin. Nyt varmaan alkaa kovat neuvottelut puheenjohtajista, ellei ole käyty jo. Meillä lähes puolet valituista on uusia ja moni vanha, lähes kalustoon kuuluva oli tipahtanut. Ihmettelin jo ehdokasasettelussa sitä, miten paljon eläkeläisiä oli tyrkyllä ja niinhän siinä kävi, että yli puolet valituistakin on päälle viisikymppisiä ja peräti 36,4 % eli 12 jäsentä, on yli 60-vuotiaita. Kai tämä viime mainittu kertoo sitten siitä, ketkä käyvät äänestämässä vai arvellaanko ehkä, että me eläkeikäiset joudetaan hoitamaan kirkon asioita, kun varmaan muutenkin jo hoiputaan melkein taivaan portteja kolkuttelemassa? Alle 30-vuotiaita tulee uuteen kirkkovaltuustoon sentään viisi kappaletta. Meidän tuttavapiiristämme oli useita ehdokkaita eikä yksikään menestynyt. - Teki mieli lisätä peräkaneetti, mutten lisääkään.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Harmaata ja sadetta
Aamulla herättiin sumuiseen päivään eikä keli tästä ole kummemmaksi muuttunut. Sataa ja on harmaatakin harmaampaa. Onneksi ainakaan toistaiseksi olotilassa ei ole mitään vikaa, vaikken oikein osaa mitään tehdäkkään ennen kuin mies palaa kotiin. Tietokonekin on pätkinyt koko päivän.
Mies on pikapuoliin tulossa kardiologin vastaanotolta, ja sen jälkeen niin olo voi olla toinen. En nyt ennusta mitään pahaa, mutta kun sillä on ollut pitkään kipua kaulan syrjässä, niin vähän pelkoa on, minulla ainakin. Minä nyt olen sellainen pahanilmanlintu, joka näkee ensimmäiseksi kaikki riskit ja vasta sitten mahdollisuudet. Ei voi mitään, tähän työuranikin luultavasti katkesi. Mutta kun varautuu pahimpaan, niin siitä kaikki paremmat vaihtoehdot ovat kuin pieni lottovoitto. Toiset vaan ovat positiivisempia ja toiset negatiivisempia, ei voi mitään.
Eilinen mummulakäynti pyörii edelleen mielessä. Toivottavasti äiti ei ihan hirveästi höykyttänyt isää meidän poistuttuamme. Sellainen piirre liittyy myös hänen sairauteensa eli pystyy vielä hillitsemään ainakin osittain käytöstään muiden ollessa paikalla, mutta "kostaa" sitten isälle ja keppi vaan heilahtaa. Onneksi isällä on sen verran vielä voimia, että saa napattua aseesta kiinni. Viimeksi se oli heilunut sen takia, kun isä oli pitänyt telkkaria liian kovalla äänellä. Mitäs, kun ei muuten kuule. Televisio-ohjelmat nyt ovat niitä harvoja kontakteja ulkomaailmaan, mitä omaishoitajalla voi enää olla, mutta sitä äiti ei käsitä. Tai jos käsittää, ei muista.
Kaivoin esille yhden Altzheimeria käsittelevän kirjan, jonka hankin jo keväällä, mutten pystynyt lukemaan kovin pitkälle. Yritän uudestaan nyt kun kokemukset ja tieto ovat jonkunkin verran sairaudesta karttuneet. Kirjoittajan nimeä en nyt muista - tietenkään - mutta hän on sairauden kouriin itse joutunut sosiologi. Muistaakseni. Kirjallisuutta riittää, mutta hyvä tietysti osata vähän ennakoida tulevia vaiheita. Mies, jonka isän kohtalona oli myös muistisairaus, on todennyt että ei tämä vielä mitään...
Tämä tällä kertaa. Hyvää alkanutta viikkoa!
Mies on pikapuoliin tulossa kardiologin vastaanotolta, ja sen jälkeen niin olo voi olla toinen. En nyt ennusta mitään pahaa, mutta kun sillä on ollut pitkään kipua kaulan syrjässä, niin vähän pelkoa on, minulla ainakin. Minä nyt olen sellainen pahanilmanlintu, joka näkee ensimmäiseksi kaikki riskit ja vasta sitten mahdollisuudet. Ei voi mitään, tähän työuranikin luultavasti katkesi. Mutta kun varautuu pahimpaan, niin siitä kaikki paremmat vaihtoehdot ovat kuin pieni lottovoitto. Toiset vaan ovat positiivisempia ja toiset negatiivisempia, ei voi mitään.
Eilinen mummulakäynti pyörii edelleen mielessä. Toivottavasti äiti ei ihan hirveästi höykyttänyt isää meidän poistuttuamme. Sellainen piirre liittyy myös hänen sairauteensa eli pystyy vielä hillitsemään ainakin osittain käytöstään muiden ollessa paikalla, mutta "kostaa" sitten isälle ja keppi vaan heilahtaa. Onneksi isällä on sen verran vielä voimia, että saa napattua aseesta kiinni. Viimeksi se oli heilunut sen takia, kun isä oli pitänyt telkkaria liian kovalla äänellä. Mitäs, kun ei muuten kuule. Televisio-ohjelmat nyt ovat niitä harvoja kontakteja ulkomaailmaan, mitä omaishoitajalla voi enää olla, mutta sitä äiti ei käsitä. Tai jos käsittää, ei muista.
Kaivoin esille yhden Altzheimeria käsittelevän kirjan, jonka hankin jo keväällä, mutten pystynyt lukemaan kovin pitkälle. Yritän uudestaan nyt kun kokemukset ja tieto ovat jonkunkin verran sairaudesta karttuneet. Kirjoittajan nimeä en nyt muista - tietenkään - mutta hän on sairauden kouriin itse joutunut sosiologi. Muistaakseni. Kirjallisuutta riittää, mutta hyvä tietysti osata vähän ennakoida tulevia vaiheita. Mies, jonka isän kohtalona oli myös muistisairaus, on todennyt että ei tämä vielä mitään...
Tämä tällä kertaa. Hyvää alkanutta viikkoa!
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Isänpäivän aatoksia
Tulimme hetki sitten isänpäiväkahveilta. Koko sisarusparvi oli paikalla eli meitä oli kymmenen, kun puolisot ja muutamat lapset lasketaan mukaan. Yksi koira oli yhdestoista. Meteliä riitti. Äiti varmaan väsyi hälyyn ja isoon vierasjoukkoon, kun hiippaili kesken kaiken ja sanaakaan sanomatta päiväunilleen.
Oman talon isänpäiväjuhlallisuudet ovat olleet kovin niukat. Tytär, jonka piti tulla onnittelemaan isäänsä illalla, soitti ja ehdotti huomista iltaa. Sehän sopii meillekin, varsinkin kun isä sai ensimmäiseksi kuulla iloiset onnittelut. Muista ei ole kuulunut hiiskaustakaan, joten heillä on varmaan ollut tärkeämpää tekemistä. Poikain isä on pettynyt, vaikka vähän yrittää sitä peitellä. Isänikin kyseli, että onko perikunta ilmoittautunut. Ei ole. Tylsää. Minä sitten taidan pian aloittaa käpykakun syömisen, vaikka onhan tässä vielä iltaa.
Samalla matkalla kävimme kirkolla äänestämässä. Väkeä oli aika paljon liikkeellä, joku jopa joutui vähän jonottamaan äänestyskoppiin pääsyä. Minäkin lopulta löysin oman ehdokkaani ankaran pohdinnan jälkeen. Siis pohdiskelun suoritin tässä kotona tietokoneen äärellä. Mies sen sijaan viipyi vaikka miten kauan kopissa, kun ei meinannut löytää ehdokkaansa numeroa. Emme jääneet vaalikahveille, kun päivän kahvikiintiö eli yksi kupillinen tuli isänpäiväkekkereissä jo täyteen. Olemme lähes kokonaan lopetteneet kahvinjuonnin. Minä juon aamulla Rooibus-teen ja vihreän teen kotitekoista sekoitusta, mies ei mitään.
P.S. Kaksi kolmannesta huomioi isänpäivän.
Oman talon isänpäiväjuhlallisuudet ovat olleet kovin niukat. Tytär, jonka piti tulla onnittelemaan isäänsä illalla, soitti ja ehdotti huomista iltaa. Sehän sopii meillekin, varsinkin kun isä sai ensimmäiseksi kuulla iloiset onnittelut. Muista ei ole kuulunut hiiskaustakaan, joten heillä on varmaan ollut tärkeämpää tekemistä. Poikain isä on pettynyt, vaikka vähän yrittää sitä peitellä. Isänikin kyseli, että onko perikunta ilmoittautunut. Ei ole. Tylsää. Minä sitten taidan pian aloittaa käpykakun syömisen, vaikka onhan tässä vielä iltaa.
Samalla matkalla kävimme kirkolla äänestämässä. Väkeä oli aika paljon liikkeellä, joku jopa joutui vähän jonottamaan äänestyskoppiin pääsyä. Minäkin lopulta löysin oman ehdokkaani ankaran pohdinnan jälkeen. Siis pohdiskelun suoritin tässä kotona tietokoneen äärellä. Mies sen sijaan viipyi vaikka miten kauan kopissa, kun ei meinannut löytää ehdokkaansa numeroa. Emme jääneet vaalikahveille, kun päivän kahvikiintiö eli yksi kupillinen tuli isänpäiväkekkereissä jo täyteen. Olemme lähes kokonaan lopetteneet kahvinjuonnin. Minä juon aamulla Rooibus-teen ja vihreän teen kotitekoista sekoitusta, mies ei mitään.
P.S. Kaksi kolmannesta huomioi isänpäivän.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Isänpäivän aatonaattona
Kun tänään kävimme kaupassa, ostin jo varmuuden vuoksi meille isänpäiväkakun ja myös alennuksessa olleen halloween-kukkapuskan. Talossa olevaa isää käy yleensä yksi kolmasosa lapsista onnittelemassa ja tämä on jo ilmoittautunutkin. Kaksi kolmasosaa reagoi joskus, joskus ei. Nyt on ehkä se vuosi, jolloin esikoinen perheineen tulee käymään, sillä aivan varmasti he käyvät hautausmaalla. Isänpäivä voi olla kova paikka heille kummallekin: ensimmäinen isänpäivä ilman kummallekin rakasta isää ja appiukkoa. Kakkonenkin on yleensä muistanut soittaa eli eivät he ihan kokonaan faijaansa sivuuta. Ostin muuten käpykakun, josta itse tykkään. Tämä siltä varalta, että olen ainoa kakunsyöjä.
Isänpäivän ohjelmaan kuuluu sisaruskokoontuminen meidän vanhusten luona. Jo monena juhlapäivänä päällimmäisenä mietteenä on ollut ilo siitä, että he vielä ovat hengissä ja kotona. Oma jännitysmomenttinsa on se, miten äiti reagoi vieraslaumaan, joista ei luultavasti tunne enää kaikkia. Melua riittää, sillä sisarukseni eivät ole kaikkein hiljaisimmasta päästä, eivät ainakaan kaikki. - Joko ennen tai jälkeen käydään kirkolla äänestämässä. Jotenkin äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä, oli vaalit mitkä tahansa, antaa tilanteeseen oman juhlavuutensa.
Jalka ei toipunut yön aikana. Verta rupesi valumaan kuin pistetystä porsaasta heti kun otin laastarin pois ja kävin suihkussa. Nyt on laastarivarastoja täydennetty ja istun visusti jalka jakkaralle nostettuna. Ei kai tälle muutakaan voi tässä vaiheessa kuin seurata tilannetta. Ehkä mies oli oikeassa kun varoitteli suihkuttelusta.
Isänpäivän ohjelmaan kuuluu sisaruskokoontuminen meidän vanhusten luona. Jo monena juhlapäivänä päällimmäisenä mietteenä on ollut ilo siitä, että he vielä ovat hengissä ja kotona. Oma jännitysmomenttinsa on se, miten äiti reagoi vieraslaumaan, joista ei luultavasti tunne enää kaikkia. Melua riittää, sillä sisarukseni eivät ole kaikkein hiljaisimmasta päästä, eivät ainakaan kaikki. - Joko ennen tai jälkeen käydään kirkolla äänestämässä. Jotenkin äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä, oli vaalit mitkä tahansa, antaa tilanteeseen oman juhlavuutensa.
Jalka ei toipunut yön aikana. Verta rupesi valumaan kuin pistetystä porsaasta heti kun otin laastarin pois ja kävin suihkussa. Nyt on laastarivarastoja täydennetty ja istun visusti jalka jakkaralle nostettuna. Ei kai tälle muutakaan voi tässä vaiheessa kuin seurata tilannetta. Ehkä mies oli oikeassa kun varoitteli suihkuttelusta.
torstai 11. marraskuuta 2010
Ensin ompelukone, sitten jalka
Kävi pieni haaveri. En nyt valita, en ollenkaan, eikä näillä ole mitään asiayhteyttäkään. Kun eilen yksi hajosi, niin tänään hajosi toinen. Mitähän huomenna tapahtuu? Onneksi ei sentään ole 13. päivä.
Meillä oli mukava päivä ja päätimme vähän herkutella illalla. Ostettiin lammaspihvejä ja kaapissa oli pari päivää sitten tehtyjä veneperunoita sopiva annos jäljellä. Kun rupesin keräilemään ruokatarpeita työpöydälle, niin miten sattuikaan, veneperunat luiskahtivat lattialle vuokineen päivineen. Jos vati olisi ollut lasivuoka, olisi se varmaan räsähtänyt kappaleiksi. Vuoan onneksi se oli vanha ruskea teräsemalivuoka, joka kestää mitä vaan ja näköjään melkein halkaisee jalan. Korostan vielä erikseen sanaa teräs, sillä vuoan reuna iski suoraan isonvarpaan syrjään ja teki jalkapöytään sellaisen siistin, varmaan pari senttiä pitkän ja vähintään puoli senttiä syvän viiltohaavan. Sehän vuoti verta oikein kunnolla ja luultavasti vuotaa edelleen. Talosta ei löytynyt kuin pieniä laastareita.
Olen yrittänyt järjestää laastareita vähän joka paikkaan, ulkovajaan, eteisen laatikkoon, autoon, yläkerran vessaan, lääkekaappiin. Vajaan ei lähdetty, mutta ainakin alakerran varasto oli surkea eikä tällaisessa pienessäkään onnettomuustilanteessa sentin levyisestä mikkihiirilaastarista ole suurta iloa. Tai no, koko täsmää, mutta edes mikkejä ei löytynyt lohdutukseksi.
Nyt on yöksi jo kertaalleen vaihdetun laastarisatsin päälle varmuuden vuoksi teipattu sideharsoa, vaikka tekisi mieli kiskoa koko laastari pois. Talon toinen kaikkien alojen erityisasiantuntija kielsi ehdottomasti ottamasta sitä pois. Hän kyllä kiitettävästi auttoi laastaroinnissa, mutta muisti antaa sen neuvon, että lääkekaappi kannattaisi järjestää. Meidän harmiksemme joudumme käyttämään aika montaa lajia lääkkeitä, joten kaappikin on pullollaan tavaraa.
- Tänään tuli kaappiin ja vähän kaapin viereenkin lisää lääketavaraa, kun jouduin ostamaan n. 200 eurolla lääkkeitä, mukaan lukien isot laatikot silmätippoja, jotka eivät mahdu mihinkään. Luultavasti kuitenkin näillä ostoksilla kelan vuosikorvausraja poksahti rikki ja saan, ainakin oman arvioni mukaan, satasen verran takaisinkin. Pakko oli ostaa, kun lääkkeet olivat lopussa ja joissakin vielä resepti menossa vanhaksi.
Jännä nähdä, mahtuuko huomenna kenkä jalkaan, mikä on jalan väri ja millaiseksi haava kehkeytyy vai istunko jalka sojossa kuin nuo kukkimista aloittavat tuvan joulukaktuksen oksat. Vaikka eihän minulla tässä mitään hätää ole verrattuna siskonpoikaan, joka on viikkotolkulla ollut suunnilleen kokovartalokipsissä eli kipsattuna nilkasta nivusiin. Potkupallo on vaarallinen laji.
Meinasi jäädä mainitsematta, että veneperunoita ei syöty eikä pihvitkään oikein maittaneet.
Meillä oli mukava päivä ja päätimme vähän herkutella illalla. Ostettiin lammaspihvejä ja kaapissa oli pari päivää sitten tehtyjä veneperunoita sopiva annos jäljellä. Kun rupesin keräilemään ruokatarpeita työpöydälle, niin miten sattuikaan, veneperunat luiskahtivat lattialle vuokineen päivineen. Jos vati olisi ollut lasivuoka, olisi se varmaan räsähtänyt kappaleiksi. Vuoan onneksi se oli vanha ruskea teräsemalivuoka, joka kestää mitä vaan ja näköjään melkein halkaisee jalan. Korostan vielä erikseen sanaa teräs, sillä vuoan reuna iski suoraan isonvarpaan syrjään ja teki jalkapöytään sellaisen siistin, varmaan pari senttiä pitkän ja vähintään puoli senttiä syvän viiltohaavan. Sehän vuoti verta oikein kunnolla ja luultavasti vuotaa edelleen. Talosta ei löytynyt kuin pieniä laastareita.
Olen yrittänyt järjestää laastareita vähän joka paikkaan, ulkovajaan, eteisen laatikkoon, autoon, yläkerran vessaan, lääkekaappiin. Vajaan ei lähdetty, mutta ainakin alakerran varasto oli surkea eikä tällaisessa pienessäkään onnettomuustilanteessa sentin levyisestä mikkihiirilaastarista ole suurta iloa. Tai no, koko täsmää, mutta edes mikkejä ei löytynyt lohdutukseksi.
Nyt on yöksi jo kertaalleen vaihdetun laastarisatsin päälle varmuuden vuoksi teipattu sideharsoa, vaikka tekisi mieli kiskoa koko laastari pois. Talon toinen kaikkien alojen erityisasiantuntija kielsi ehdottomasti ottamasta sitä pois. Hän kyllä kiitettävästi auttoi laastaroinnissa, mutta muisti antaa sen neuvon, että lääkekaappi kannattaisi järjestää. Meidän harmiksemme joudumme käyttämään aika montaa lajia lääkkeitä, joten kaappikin on pullollaan tavaraa.
- Tänään tuli kaappiin ja vähän kaapin viereenkin lisää lääketavaraa, kun jouduin ostamaan n. 200 eurolla lääkkeitä, mukaan lukien isot laatikot silmätippoja, jotka eivät mahdu mihinkään. Luultavasti kuitenkin näillä ostoksilla kelan vuosikorvausraja poksahti rikki ja saan, ainakin oman arvioni mukaan, satasen verran takaisinkin. Pakko oli ostaa, kun lääkkeet olivat lopussa ja joissakin vielä resepti menossa vanhaksi.
Jännä nähdä, mahtuuko huomenna kenkä jalkaan, mikä on jalan väri ja millaiseksi haava kehkeytyy vai istunko jalka sojossa kuin nuo kukkimista aloittavat tuvan joulukaktuksen oksat. Vaikka eihän minulla tässä mitään hätää ole verrattuna siskonpoikaan, joka on viikkotolkulla ollut suunnilleen kokovartalokipsissä eli kipsattuna nilkasta nivusiin. Potkupallo on vaarallinen laji.
Meinasi jäädä mainitsematta, että veneperunoita ei syöty eikä pihvitkään oikein maittaneet.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Ompelukone hajosi
Minun piti yllättää blogikaverini Millan sievällä pikku pussukalla, johon pakkaisin hänen voittamansa arvontapalkinnon. Höh, ompelukone irtisanoutui palveluksesta. Nyt mietin mitä teen ja lohdutukseksi istun täällä napostelemassa niitä karkkeja, joita oli tarkoitus pakata pussiin. Ehkä ompelen pussin käsin, ehkä en ja jos ompelen, niin ainakin isoilla pistoilla. Millanin ei ehkä nyt pidä kovin nopeasti odottaa postipoikaa...
Isompi mietittävä asia on tuo ompelukonejuttu. Tämä hajonnut oli sellainen satasen kone, jonka korjaaminen vie varmaan saman verran, jos edes riittääkään. Eli mitä tehdä? Ostaako uusi vai eikö ostaa? Netissä mainostettiin Huskun ns. koulukonetta. Onko kenelläkään kokemusta siitä? Sen nyt ainakin luulisi olevan vahva ja helppotoiminen. En tarvitse korukirjailuja, mutta langan pujottaminen paikoilleen ja etenkin neulansilmään sekä helppo puolaaminen ovat tärkeitä kriteerejä tämmöiselle ikänäköiselle. Jonkun lajin trikoo-ommel on eduksi, mutta siihen minusta riittää kolmen piston sik-sak oikein hyvin. Satasella tietysti saisi samanlaisen kuin tämä romukin, mutta tuo Husqvarna maksaisi jo monta rahaa. Ilman ompelukonetta en aio tulla toimeen, varsinkin kun minulla on pari säkillistä tilkkuja, joista voisi tehdä vaikka mitä. Tilkkujen ulkonäössä tosin on toivomisen varaa.
Tätä kone-episodia lukuunottamatta päivä on ollut oikein hyvä ja onnistunut. Onneksi lumi tuli ja meni, mutta märkää on. Pelloilta nousi vielä iltapäivällä paksu sumu, jota en tietenkään tullut kuvanneeksi. Lentokonekuvan taisin napsaista viime viikolla.
Isompi mietittävä asia on tuo ompelukonejuttu. Tämä hajonnut oli sellainen satasen kone, jonka korjaaminen vie varmaan saman verran, jos edes riittääkään. Eli mitä tehdä? Ostaako uusi vai eikö ostaa? Netissä mainostettiin Huskun ns. koulukonetta. Onko kenelläkään kokemusta siitä? Sen nyt ainakin luulisi olevan vahva ja helppotoiminen. En tarvitse korukirjailuja, mutta langan pujottaminen paikoilleen ja etenkin neulansilmään sekä helppo puolaaminen ovat tärkeitä kriteerejä tämmöiselle ikänäköiselle. Jonkun lajin trikoo-ommel on eduksi, mutta siihen minusta riittää kolmen piston sik-sak oikein hyvin. Satasella tietysti saisi samanlaisen kuin tämä romukin, mutta tuo Husqvarna maksaisi jo monta rahaa. Ilman ompelukonetta en aio tulla toimeen, varsinkin kun minulla on pari säkillistä tilkkuja, joista voisi tehdä vaikka mitä. Tilkkujen ulkonäössä tosin on toivomisen varaa.
Tätä kone-episodia lukuunottamatta päivä on ollut oikein hyvä ja onnistunut. Onneksi lumi tuli ja meni, mutta märkää on. Pelloilta nousi vielä iltapäivällä paksu sumu, jota en tietenkään tullut kuvanneeksi. Lentokonekuvan taisin napsaista viime viikolla.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Arvonta suoritettu!
Onnea arvonnan voittajalle, joka on Millan! Kiitos niistä hyvistä ajatuksista, jotka jaoitte kanssani. Ja kiitos tietysti kaikille, jotka viitsitte osallistua!
Istun puiston penkillä ja katson
kun varpusenpoika kylpee.
En ajattele ikäviä.
Älä sinäkään.
Kiitos Millan tästä Risto Rasan runosta.
Arvonnan suoritti nuori herra Ruben ja virallisena Aalto-vaasin ja arpalippujen vartijana toimi Pim-herra. Kumpikaan ei osaa lukea suomea, ei sen puoleen että he puhuisivatkaan, joten varmasti arvonta täytti kaikki virallisen arvonnan kriteerit.
Aina pitäisi olla kamera valmiina. Minua harmitti eilen taas kerran se, että ei se ollut kauppareissulla takintaskussa. Taivaan alalaita oli uskomattoman värinen ja vielä kun tuo vahva punainen heijastui järven pintaan. Se muuten oli jo melkein menossa jäähän. En ole koskaan nähnyt tuollaista auringonlaskua. Taivaan kansi oli kirkas, mutta alalaita tumman pilven peitossa ja pilven syrjä punainen. Tuo kuva on vain kalpea aavistus väristä ja ilmiöstä, vaikka juoksinkin heti kotona hakemaan kameraa. Ei meidän pihalta sitä oikein enää päässyt kuvaamaan.
Istun puiston penkillä ja katson
kun varpusenpoika kylpee.
En ajattele ikäviä.
Älä sinäkään.
Kiitos Millan tästä Risto Rasan runosta.
Arvonnan suoritti nuori herra Ruben ja virallisena Aalto-vaasin ja arpalippujen vartijana toimi Pim-herra. Kumpikaan ei osaa lukea suomea, ei sen puoleen että he puhuisivatkaan, joten varmasti arvonta täytti kaikki virallisen arvonnan kriteerit.
Aina pitäisi olla kamera valmiina. Minua harmitti eilen taas kerran se, että ei se ollut kauppareissulla takintaskussa. Taivaan alalaita oli uskomattoman värinen ja vielä kun tuo vahva punainen heijastui järven pintaan. Se muuten oli jo melkein menossa jäähän. En ole koskaan nähnyt tuollaista auringonlaskua. Taivaan kansi oli kirkas, mutta alalaita tumman pilven peitossa ja pilven syrjä punainen. Tuo kuva on vain kalpea aavistus väristä ja ilmiöstä, vaikka juoksinkin heti kotona hakemaan kameraa. Ei meidän pihalta sitä oikein enää päässyt kuvaamaan.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Valoa kansalle
Vaihdoin vähän vaaleamman pohjavärin, kun en itsekään meinannut saada tekstistä selvää. Keisarin uudet vaatteet ja Elegia ansaitsevat jälleen kiitoksen. Niiaan syvään ja kiitän! Vaahteranlehdet jääkööt vielä paikalleen, vaikkei meidän vaahteroissa enää ole lehteäkään. Lumikin kuulemma tulee tiistaina tai keskiviikkona maahan. Se on sinänsä hyvä tässä pimeydessä: valoa kansalle.
Kuvan lumi tuli ja meni, mutta nyt luvataan jo kymmenien senttien kinoksia. Sen näkee sitten, mutta juuri sen pelottamana pitäisi lähteä tekemään vielä muutama tarpeellinen juttu pihassa ennen kuin tämäkin päivä kääntyy iltaan. Normaalisti emme tee pyhätöitä, emme tosin kovin paljon arkitöitäkään, mutta nyt tuo pakastuminen ja lumisadeajatus saavat vähän vauhtia. Kasvihuoneen yksi seinäpanelikin lonksuttaa ikävästi, mutta sitä en osaa korjata eikä sitä korjaa tänään kukaan muukaan. Joku raja sentään pyhätöilläkin pitää olla.
Ai niin, olin onnekseni kutonut Sukkasatoon viisi paria sukkia tuntemattomille sotilaille eli ensi vuoden varusmiehille. Se oli ennätys ja saan siitä hyvästä palkinnon. Ah, jännittävää! Voitan harvoin missään arpajaisissa ja jos voitankin, niin yleensä voitto on esimerkiksi kahden kilon ruisjauhopussi. Ei sillä, otan senkin mielihyvin vastaan, jos tällä kertaa satun saamaan yllätyspalkintona ruisjauhoja. Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa. - Tämän komean aasinsillan kautta pääsen vielä muistuttamaan siitä, että oma arvontani päättyy tänään. Vielä ehtii heittämään muutamalla kommentilla. Joka kommentti on yksi arpalippu.
 |
| Ensilumi |
Kuvan lumi tuli ja meni, mutta nyt luvataan jo kymmenien senttien kinoksia. Sen näkee sitten, mutta juuri sen pelottamana pitäisi lähteä tekemään vielä muutama tarpeellinen juttu pihassa ennen kuin tämäkin päivä kääntyy iltaan. Normaalisti emme tee pyhätöitä, emme tosin kovin paljon arkitöitäkään, mutta nyt tuo pakastuminen ja lumisadeajatus saavat vähän vauhtia. Kasvihuoneen yksi seinäpanelikin lonksuttaa ikävästi, mutta sitä en osaa korjata eikä sitä korjaa tänään kukaan muukaan. Joku raja sentään pyhätöilläkin pitää olla.
Ai niin, olin onnekseni kutonut Sukkasatoon viisi paria sukkia tuntemattomille sotilaille eli ensi vuoden varusmiehille. Se oli ennätys ja saan siitä hyvästä palkinnon. Ah, jännittävää! Voitan harvoin missään arpajaisissa ja jos voitankin, niin yleensä voitto on esimerkiksi kahden kilon ruisjauhopussi. Ei sillä, otan senkin mielihyvin vastaan, jos tällä kertaa satun saamaan yllätyspalkintona ruisjauhoja. Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa. - Tämän komean aasinsillan kautta pääsen vielä muistuttamaan siitä, että oma arvontani päättyy tänään. Vielä ehtii heittämään muutamalla kommentilla. Joka kommentti on yksi arpalippu.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Vaikea valinta
Olen selaillut edes takaisin seurakuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä vaalikoneesta ja tuskailen edelleen. Yhtään täydellisen itselleni sopivaa, joka olisi samalla edes nimeltä tuttu, ei tunnu löytyvän. Joku mielipide töksähtää aina vastaan, jos ei muu niin poliittinen kanta. Kukaan ei tietysti ole täydellinen, mutta miksi ehdokkaaksi asettuu esimerkiksi sellainen tyyppi, jonka mielestä raamatun sana on suunnilleen hauskaa luettavaa ja kivoja tarinoita? Tai arvaanhan minä oikean vastauksen: näin otetaan vauhtia kevään eduskuntavaaleihin tai seuraaviin kunnallisvaaleihin.
Ensimmäiseksi karsin listaltani kaikki ne, jotka eivät vaivautuneet edes vastaamaan vaalikoneen kysymyksiin. Siinä meni muutama potentiaalinen ehdokas. Joku perusteli vastauksiaan perusteellisesti, toinen ei ollenkaan. Vaikea silloin on näitäkään vertailla. Äänestämättä en jätä, mutta kuka on ehdokkaani? Onneksi tässä on vielä viikko aikaa miettiä.
Rauhallista pyhäinpäivää!
P.S. Kommentoi, jolloin otat osaa arvontaan! Palkinto on jo hankittu.
Ensimmäiseksi karsin listaltani kaikki ne, jotka eivät vaivautuneet edes vastaamaan vaalikoneen kysymyksiin. Siinä meni muutama potentiaalinen ehdokas. Joku perusteli vastauksiaan perusteellisesti, toinen ei ollenkaan. Vaikea silloin on näitäkään vertailla. Äänestämättä en jätä, mutta kuka on ehdokkaani? Onneksi tässä on vielä viikko aikaa miettiä.
Rauhallista pyhäinpäivää!
P.S. Kommentoi, jolloin otat osaa arvontaan! Palkinto on jo hankittu.
torstai 4. marraskuuta 2010
Mummolassa
Tuli mieleen vanha lastenlaulu, jonka sanat oli pakko kaivaa esille:
Polkupyörän lainasimme
sillä näin me ajellaan.
Mutta minne? Vaikka sinne,
missä tie vie mummolaan.
Minä poljen, sinä ohjaat,
niinkuin tanssi matka käy.
Mummolaan kun pyöräilemme
pilvenhattaraa ei näy.
Eväspussin äiti meille
mukaan muisti ojentaa.
Syötyämme levähdämme,
sillä siitä voimaa saa.
Minä poljen, sinä ohjaat
niin kuin tanssi matka käy.
Mummolaan kun pyöräilemme,
pilvenhattaraa ei näy.
Kun on tehty pyöräretki
mummon luokse mummolaan,
pyörän laitan taakse aitan
seinän viereen nukkumaan.
Guuglettamalla ne löytyivätkin, mutta muistaako kukaan, kenen kirjoittamat ne ja sävel ovat?
Kävimme siis mummolassa, ei tosin polkupyörällä eikä eväspussiakaan ollut mukana. Molemmat vanhukset olivat sikeässä unessa. Jo aikaisemmin isä on antanut määräyksen, että herättämättä ei talosta saa lähteä, joten ravistelin hänet hereille ja juttelimme pitkään niitä, näitä. Äiti nukkui salin sohvassa, paikassa jossa en ikinä ole kenenkään nähnyt ennen nukkuvan. Epäilemättä hän oli hereillä, mutta eväkään ei värähtänyt koko aikana, vaikka keskustimme ihan normaaliäänellä viereisessä huoneessa. Hän tosin ei nähnyt meitä, mutta takuulla kuuli. Pakko olikin, sillä isä on huonokuuloinen eikä kuulolaite tuntunut taaskaan kovin hyvin toimivan.
Äiti oli siis taas "sillä tuulella". Tilanne on mennyt isän sairaalareissun jälkeen entistä huonompaan suuntaan. Sisareni oli käynyt viime viikolla, jolloin äiti oli ollut oikein rähinätuulella, joten meidän kannaltamme hyvä, että nukkuikin. Joskus vaan kiukuttelu alkaa vasta sitten kun he ovat isän kanssa kahdestaan.
Siitä sairaalareissusta vielä. Isä oli nyt saanut epikriisin ja sairaus oli kuin olikin alkava keuhkokuume. Isä oli kuskattu lähes väkisin ambulanssikyydillä sairaalaan ja nyt hän jo naureskeli, miten pisti viimeiseen asti hanttiin, vaikka kuumetta oli 39 astetta. Nyt faija oli oikein pirteä ja iloinen käynnistämme. Parturikin oli käynyt kotona ja hieroja on tulossa huomenna. Hyvä niin.
 |
| Pihan lehtikuusi syyspuvussaan |
Siitä sairaalareissusta vielä. Isä oli nyt saanut epikriisin ja sairaus oli kuin olikin alkava keuhkokuume. Isä oli kuskattu lähes väkisin ambulanssikyydillä sairaalaan ja nyt hän jo naureskeli, miten pisti viimeiseen asti hanttiin, vaikka kuumetta oli 39 astetta. Nyt faija oli oikein pirteä ja iloinen käynnistämme. Parturikin oli käynyt kotona ja hieroja on tulossa huomenna. Hyvä niin.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Ostospäivä tämäkin
Onpa ollut harmaa ja ikävä päivä sään puolesta. Sen takia muutamat hankinnat piristävät. Olen tyytyväinen, vaikka pankkitili alkaa jo huutaa tyhjyyttään, kas vaikka kuukauden kolmas päivä on vasta menossa.
Kun lähdimme iltapäivän puolivälissä ostoskierrokselle, satoi ihan vähän, mutta sade on vain yltynyt. Meiltä meinasi hermot mennä eikä pelkästään keljun ilman takia. Yksi päivän hankinnoista on tässä näin, jo uudella paikallaan ikkunan pielessä antamassa rappusten alapäähän ja ikkunalaudan kasveille valoa. Minusta tämä on nätti:
Kun eilen aloitimme valaisinkauppojen teon, lupasi myyjäneiti, että kauppias laittaa johdot ja pistotulpan valmiiksi, kun tulee tänään paikalle. Rahaa vastaan tietenkin. Mekin tulimme ihan kohtuulliseen aikaan, vähän ennen kolmea kauppaan. Kauppias oli ollut kiireinen, mutta kuulemma jo aloittanut työn. Niinhän sitten vuorotellen seisoimme ja istuimme ja vaihdoimme jalkaa ja odotimme lähes puoli neljään tätä asennuksen valmistumista. Koko kypsiä olimme jo siinä vaiheessa.
Työ vie aikansa, siitä en nurisekaan, vaan siitä miten herra kauppias palveli kaikki ovesta työntyneet asiakkaat ja ehti juttelemaan henkilökunnankin kanssa välillä eli keskeytti moneen kertaan meidän työmme. Myyjä ei ollut kovin tietäväinen sähköasioista, joten isännän apua tarvittiinkin, mutta lisäksi aikaa meni ravaamiseen edestakaisin etu- ja takahuoneen välillä. Milloin oli mitta hukassa, milloin haettiin pihtejä. Ellei tuo lamppu olisi ollut noin kaunis, olisimme heittäneet hanskat tiskiin jo muutamaan kertaan...
Toisen ostoksen tekeminen sujuikin sitten jo nopeasti. Kiertävä nahkatakkikauppias oli paikkakunnalla ja mies halusi itselleen uuden nahkatakin ja ihan tyylikkään saikin. Minä olisin tosin pitänyt vanhan takin ja silpunnut sen nukketalon sohvan ja asukkaiden vaatetusta varten. Mutta kun siitä sai vaihdossa vähän alennusta, niin alennuksen mies halusi välttämättä. Nyyh, nahka olisi ollut ihanan pehmoista vaikka mihin askarteluihin, varsinkin kun luultavasti takkikauppias tipautti vanhan rievun lähimpään roskikseen.
Ja ostin minä itselleni yhden kamalan kalliin Kustaa III:n karttakirjan SKS:n nettikirjakaupasta. Vähän vastapainoksi nahkatakille... Katselin sitä jo aikaisemmin, mutta nyt siihen oli tullut isänpäiväalennusta. Vaikka vanhoja karttoja voi silmäillä netissäkin, niin jotenkin printtinä niitä vain on paljon helpompi lukea.
Kun lähdimme iltapäivän puolivälissä ostoskierrokselle, satoi ihan vähän, mutta sade on vain yltynyt. Meiltä meinasi hermot mennä eikä pelkästään keljun ilman takia. Yksi päivän hankinnoista on tässä näin, jo uudella paikallaan ikkunan pielessä antamassa rappusten alapäähän ja ikkunalaudan kasveille valoa. Minusta tämä on nätti:
Työ vie aikansa, siitä en nurisekaan, vaan siitä miten herra kauppias palveli kaikki ovesta työntyneet asiakkaat ja ehti juttelemaan henkilökunnankin kanssa välillä eli keskeytti moneen kertaan meidän työmme. Myyjä ei ollut kovin tietäväinen sähköasioista, joten isännän apua tarvittiinkin, mutta lisäksi aikaa meni ravaamiseen edestakaisin etu- ja takahuoneen välillä. Milloin oli mitta hukassa, milloin haettiin pihtejä. Ellei tuo lamppu olisi ollut noin kaunis, olisimme heittäneet hanskat tiskiin jo muutamaan kertaan...
Toisen ostoksen tekeminen sujuikin sitten jo nopeasti. Kiertävä nahkatakkikauppias oli paikkakunnalla ja mies halusi itselleen uuden nahkatakin ja ihan tyylikkään saikin. Minä olisin tosin pitänyt vanhan takin ja silpunnut sen nukketalon sohvan ja asukkaiden vaatetusta varten. Mutta kun siitä sai vaihdossa vähän alennusta, niin alennuksen mies halusi välttämättä. Nyyh, nahka olisi ollut ihanan pehmoista vaikka mihin askarteluihin, varsinkin kun luultavasti takkikauppias tipautti vanhan rievun lähimpään roskikseen.
Ja ostin minä itselleni yhden kamalan kalliin Kustaa III:n karttakirjan SKS:n nettikirjakaupasta. Vähän vastapainoksi nahkatakille... Katselin sitä jo aikaisemmin, mutta nyt siihen oli tullut isänpäiväalennusta. Vaikka vanhoja karttoja voi silmäillä netissäkin, niin jotenkin printtinä niitä vain on paljon helpompi lukea.
tiistai 2. marraskuuta 2010
Jatkakaa vain kommentointia!
Onpa kiva saada lukijoita ja kommentoijia, vaikkapa arvonnan voimalla! Kävijämäärähän ei sinänsä ole suuri, ei todellakaan jos tätä vertaa todellisiin suosikkien kävijämääriin. Mutta kun te kaikki oikeastaan olette tuttuja ja kavereita, niin olette sitäkin tärkeämpiä. Kiitos käymisestä ja tervetuloa toisetekin - ja varsinkin kun arvonta jatkuu vielä. Mitä useampi kommentti itse kullakin, sen paremmin voi onni potkaista, sen lupaan.
Tämä on ollut toimen päivä. Yksi odottamamme ilouutinenkin tuli, mutta siitä ei nyt sen enempää. Kotona ei ole tapahtunut mitään muuta kuin se, että siirtelin vanhoja kuvia tietokoneelle ja onnistuin melkein saamaan tämän koneeni hyvään ja tukevaan umpisolmuun. Onneksi vain melkein. Seuraavaksi pitää kai poistaa duplikaatit ja triplat ja sen sellaiset. Sitten lähdimme asioille. Ensin hakemaan yhtä pakettia Siwasta ja toista postista. Ai että harmitti ravata paikasta toiseen kun ne olisivat voineet tulla yhteenkin paikkaan. Seuraavaksi riensimme ostamaan sitä pientä valaisinta, sitä mihin silmämme takertuivat jo viime viikolla. Se saadaan vasta huomenna, kun valaisinkaupan tyttö ei osannut kiinnittää siihen johtoa ja välikytkintä ja parempi ettei meidän lampullamme kokeillutkaan. No, odotus ei harmittanut, ehtiihän tuon huomennakin saada.
Kolmas ohjelmanumero oli terkkarin kausirokotus, jonka kumpikin otimme. Jonoa ei ollut yhtään mennessämme, mutta kun lähdimme, pullahti terveyskeskukseen eteisen täydeltä väkeä sisälle. Ilmeisesti joku bussi oli tullut siihen aikaan. Mies sai samaan aikaan puhelun lääkäriltään. Viime viikon ultrassa ei ollut mitään hälyttävää, kuten hän jo heti oli kuullutkin.
Hakemissamme paketeissa oli kirjoja. Toisessa uusia, miehen toivomia ja toisessa omia ostoksiani nettidivarista. Ihan hyviä ostoksia, joista ainakin yksi päätyy joululahjaksi. Pari naapurikunnan kotiseutuyhdistyksen kirjaa, joista etsin mahdollisia sukulaistaloja ja ainakin murrejuttuja; yksi kuvakirja Helsingin vanhasta hautausmaasta ja pari perinneruokakirjaa. Olen tyytyväinen hankintoihin.
Uusia kuvia ei nyt ole tarjolla, mutta katsonpa jonkun aamupäivällä siirtämäni, vaikka tämän:
Ei taida ruusu enää kukkia ja varmaan marjatkin ovat päässeet niin sanotusti parempiin suihin.
Tämä on ollut toimen päivä. Yksi odottamamme ilouutinenkin tuli, mutta siitä ei nyt sen enempää. Kotona ei ole tapahtunut mitään muuta kuin se, että siirtelin vanhoja kuvia tietokoneelle ja onnistuin melkein saamaan tämän koneeni hyvään ja tukevaan umpisolmuun. Onneksi vain melkein. Seuraavaksi pitää kai poistaa duplikaatit ja triplat ja sen sellaiset. Sitten lähdimme asioille. Ensin hakemaan yhtä pakettia Siwasta ja toista postista. Ai että harmitti ravata paikasta toiseen kun ne olisivat voineet tulla yhteenkin paikkaan. Seuraavaksi riensimme ostamaan sitä pientä valaisinta, sitä mihin silmämme takertuivat jo viime viikolla. Se saadaan vasta huomenna, kun valaisinkaupan tyttö ei osannut kiinnittää siihen johtoa ja välikytkintä ja parempi ettei meidän lampullamme kokeillutkaan. No, odotus ei harmittanut, ehtiihän tuon huomennakin saada.
Kolmas ohjelmanumero oli terkkarin kausirokotus, jonka kumpikin otimme. Jonoa ei ollut yhtään mennessämme, mutta kun lähdimme, pullahti terveyskeskukseen eteisen täydeltä väkeä sisälle. Ilmeisesti joku bussi oli tullut siihen aikaan. Mies sai samaan aikaan puhelun lääkäriltään. Viime viikon ultrassa ei ollut mitään hälyttävää, kuten hän jo heti oli kuullutkin.
Hakemissamme paketeissa oli kirjoja. Toisessa uusia, miehen toivomia ja toisessa omia ostoksiani nettidivarista. Ihan hyviä ostoksia, joista ainakin yksi päätyy joululahjaksi. Pari naapurikunnan kotiseutuyhdistyksen kirjaa, joista etsin mahdollisia sukulaistaloja ja ainakin murrejuttuja; yksi kuvakirja Helsingin vanhasta hautausmaasta ja pari perinneruokakirjaa. Olen tyytyväinen hankintoihin.
Uusia kuvia ei nyt ole tarjolla, mutta katsonpa jonkun aamupäivällä siirtämäni, vaikka tämän:
Ei taida ruusu enää kukkia ja varmaan marjatkin ovat päässeet niin sanotusti parempiin suihin.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Haa, tasan 4 tonnia: arvonnan paikka!
Neljästuhannes kävijä ja se olin minä itte! En nyt sitten järjestä arvontaa, vai mitäs jos järjestäisinkin? Siis marraskuun ensimmäisen päivän, Lylyn ja Pyryn päivän kunniaksi pistetään pystyyn arvonta.
Säännöt: kaikki, jotka jättävät tähän blogiin kommentin, ovat mukana arvonnassa. Kommentissa olisi kiva olla Sinua itseäsi harmaana syksyn päivänä riemastuttava / ilahduttava / lohduttava lause, vitsi tai runonpätkä - oma taikka lainattu. Jos ei irtoa runoa eikä mikään maistu miltään, niin osallistu silti. Jospa jonkun toisen kirjoittama hyvä sana on sinua varten?
Viikko aikaa eli 7.11 luen kommentit ja arvon sen yllätyspalkinnon, joka on vielä itsellenikin hyllätys.
Kiitos teille kaikille, jotka viitsitte lukea näitä minun blogejani ja vielä kommentoidakin. Kiitos vanhoille kavereille ja kiitos kaikille uusille. Lisää mahtuu kaikista ovista ja ikkunoista!
Ruusut KAIKILLE, lähettäjänä Villiviini
Säännöt: kaikki, jotka jättävät tähän blogiin kommentin, ovat mukana arvonnassa. Kommentissa olisi kiva olla Sinua itseäsi harmaana syksyn päivänä riemastuttava / ilahduttava / lohduttava lause, vitsi tai runonpätkä - oma taikka lainattu. Jos ei irtoa runoa eikä mikään maistu miltään, niin osallistu silti. Jospa jonkun toisen kirjoittama hyvä sana on sinua varten?
Viikko aikaa eli 7.11 luen kommentit ja arvon sen yllätyspalkinnon, joka on vielä itsellenikin hyllätys.
Kiitos teille kaikille, jotka viitsitte lukea näitä minun blogejani ja vielä kommentoidakin. Kiitos vanhoille kavereille ja kiitos kaikille uusille. Lisää mahtuu kaikista ovista ja ikkunoista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)