tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Alkajaisiksi linkki Kaisan blogiin, josta löytyy hyvin varteenotettava lista kiitosaiheista. Ne kannattaa muistaa joka päivä ja varsinkin nyt itsenäisyyspäivänä. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Meille tuli eilen ensilumi. Vaikka lämpötila on tänään ollut parisen astetta plussan puolella, on lumi edelleen maassa.

Meillä itsenäisyyspäivää vietetään ihan täällä pirtissä. Mies aloitti jo eilen flunssan sairastamisen ja äsken, kömmittyään päiväunilta, veti vielä kylpytakin päivävaatteidensa päälle lämmikkeeksi. Sikäli hyvä, ettei ollut menoa esimerkiksi Linnan juhliin eikä pienempiinkään kekkereihin esimerkiksi soittokeikalle. Viimeksi mainittu seikka kylläkin veti miehen mielen matalaksi. "Kun tuli se pukukin ostettua varta vasten."  Kun on yleensä ollut esiintyjänä, niin ymmärrän hyvin, ettei ole hinkua läheä katsomon puolelle.

Minä olen parina päiväna pistellyt merkkausliinaani. Luulin sen jo olevan viittä vaille valmis, mutta suurennuslasivalaisin näytti muuta. Olin jättänyt muutaman kuvion vähän kesken ja nyt pitää niitä aukkoja tutkia tarkkaan ja täydentää kuvioita. Kuvittelin saavani liinan jo kehystykseen ja parhaassa tapauksessa "jouluksi kotiin". Pari kinkkistä kohtaa on ainakin tekemättä.

Nyt pistelen hetkisen ja sitten majoitun katsomaan ensin itsenäisyyspäivän paraatia Tampereelta ja sitten linnanjuhlia. Jossain välissä pitää pistää sikapossun niskaa uuniin paistumaan ja yrittää ajoittaa iltaruoka uutisten ajaksi, ettei vain yhtään ihanaa juhlamekkoa pääse lipumaan silmieni ohi.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!