Asiaa petistä ja muustakin

Kiitos kivoista kommenteista edelliseen petipostaukseen! Hyvä, jos se antaa virikkeitä muillekin. Mies arveli vielä tänään tarkistavansa, miten ilman saa pysymään patjassa, jos vaikka vielä tarkenisimme nukkua ulkona. Petihän on parvekkeella, mutta niin vain sinnekin eksyi hyttysiä eikä meillä ole minkäänlaista hyttysverkkoa. En totisesti halua upota tukantupsua myöten patjaan. Mies kyllä tarkenee, sillä hänellä ei taida patteri olla talvellakaan päällä omassa huoneessaan ja joskus epäilen, että ukkoraukan pylly voi jäätyä seinään kiinni, mutta niin kuulemma ei ole tapahtunut ainakaan tähän mennessä.

En vieläkään kuvannut tätä kesäpetiä, kun siinä ei oikein ole kuvattavaa. Se mahtuu juuri ja juuri parvekkeeölle ja siellä on tällä hetkellä vain peräkärryn pressu petin peittona ja sadesuojana eli ei minkäänlaista romantiikkaa. Tänä kesänä en saanut parvekkeelle laitettua edes kukkia, remontista johtuen. Emme muutenkaan harrasta kovin paljon esimerkiksi kynttilöitä tai lyhtyjä esimerkiksi terassilla ja sielläkin vain valvotuissa oloissa. Takassa kyllä poltetaan kynttilöitä, mutta luultavasti vanha talo lehahtaisi liekkiin nopeammin kuin kissaa ehtisi sanoa, jos ei tulta vahtisi koko ajan.

Tällainen harvinaisuus satuttiin eilen näkemään mummulan pihassa:

Amiraali-perhonen. En ole tainnut koskaan aikaisemmin nähdä tällaista ja mies arveli, ettei sitä kuuluisi nytkään nähdä. Hän tarkisti varmuuden vuoksi vielä eläinkirjasta, että tunnistus oli varma. Oli se upea ja lähes "kesy" eli sain kaikessa rauhassa napsia kuvia vierestä.
Minä olen tänään muun muassa printtaillut keittiökaappien rakennekuvia ja miettinyt lähes kuumeisesti, millainen on ihannekeittiöni. Karu todellisuus on sitten se toinen puoli totuudesta, mutta ensin pitää piirtää aihio unelmasta. Sain muutama päivä sitten ahaa-elämyksen, jonka avulla vajaan kolmen metrin seinänpätkään taitaa sittenkin saada rakennettua toimivan ja hyvän näköisen keittiön. Mieskin tuntuu hyväksyvän ajatukseni, vaikka kustannuksista ei toisaalta ole vielä aavistustakaan. Seuraava operaationi on mitata ja piirtää vanhan kyökin kuva ja sitten sen päälle kaavailla uutta. En tietenkään luota omiin taitoihini, vaan kuvan kanssa marssitaan sitten kaappikauppiaan luo kysymään mitä maksaa.

Väreistä ja malleista alkaa omassa päässäni olla jo jonkinlainen mielikuva. Haluaisin vanhaan tupaan hirrelle, panelille ja muulle perinteistä suuntausta edustavalle sisustukselle vastapainoksi jotain modernia ja selkeää.  Keksiikö kukaan, millä materiaalilla voisi kattaa työpöydän edustan pahasti kuluneet ja nuhraantuneet lattiahirret? Koko lattian hiomiseen ja lakkaamiseen emme aio lähteä ja olen lopen kyllästynyt myös pitkään ja raskaaseen mattoon, joka on aina vinossa. Materiaalin pitäisi olla niin ohut, ettei sen reunoihin kompastu, se ei saa olla liukasta ja tietysti tyylin pitää olla sopiva vanhaan pirttiin. Korkki tuli mieleeni, vaikkei se ehkä ole ihan tyylinmukaista, mutta olisi helppohoitoinen alueella, jolle kuitenkin roiskuu ja putoaa yhtä sun toista. Tämä materiaali, mikä olisikaan, tavallaan voisi myös rajata keittiöosaston muusta tuvasta. Ideoita?

Tänäänkin satoi

Eilen oli pakko siirtyä nukkumaan sisätiloihin ja tänään käy samoin. Sade otetaan kiitollisuudella vastaan ja sitä on taas tänään tullutkin aika annos, vaikkemme ole muistaneet päivittää vesimittaria. Olimme päivällä mummulassa ja sillä aikaa juuri meidän kohdalla oli ilmeisesti ollut paikallinen ukkoskuuro. Kilometri kylille päin ja tie oli aivan kuiva, mutta meidän kujaa pitkin alamäkeä loristessaan sadevesi oli uurtanut tiehen selvät jäljet. Onneksi ei sentään selviä uria. Myöhemmin vettä tuli vielä uudestaan. Ukkonen ei ole käynyt lähellä, mutta pilviä on joka puolella sen verran, että yöksi on paras ottaa tietokone pois verkosta.

Onneksi poimin ennen ukkosia lähes ämpärillisen punaaherukoita. Tänään ostimme kaupasta mustikoita ja vähän vadelmia, jotka sekoitin viinimarjojen joukkoon ja pistin pakkaseen. Nyt siellä on laskujeni mukaan jo kolmekymmentä rasiallista marjoja talven aamupaloille. 

Tiedonhaluisille tiedoksi: se kesäpetimme on Jyskistä ostettu viidenkympin ilmapatja plus petari, ei sen kummempaa. Leveyttä on puolitoista metriä eli enemmän kuin meillä koskaan. Kummallakin oli vaikeuksia päästä sängystämme ylös, mutta syykin selvisi - kankeiden kroppien lisäksi - petistä vuoti ilmaa kaiken aikaa ulos. Seuraavana poutapäivänä mies aikoo tutkia asian tarkemmin, jotta pääsemme taas nauttimaan ulkoilmaelämästä. Minä kyllä pelkäsin yöllä, mutta urheana tyttönä lupasin turvautua tarvittaessa miehen kainaloon. Pelkäsin niitä illalla irvisteleviä lepakoita, aamulla kyttäävää oravaa ja pistäviä hyttysiä. Toisaalta uni oli syvää ja hyvää sitten kun uskalsin antaa itselleni luvan nukkua. Mies oli nähnyt tähdenlennonkin, minä en.

Mummulaan ei kuulunut mitään uutta. Äiti syö ja juo hivenen paremmin, mutta huonosti joka tapauksessa. Vein tuliaisiksi vadelmapitkon, jonka äiti yhtäkkiä huomasi keittiön työpöydältä. Hän nousi keinutuolista vaivalloisesti mutta määrätietoisesti ja meni leikkaamaan pullasta ainakin kymmenen sentin palan, jota sitten mutusteli kaikessa rauhassa. Aikaisemmin hän olisi tietysti tiedustellut, haluaisimmeko kahvia tai ainakin kiittänyt tuomisista. Nyt kai oli ihan selvää, että totta kai pullapitko voi ilmestyä keittiöön ja tietenkin pullaa otetaan, jos tekee mieli. Sinänsä erinomainen juttu, että edes pulla maistuu.

Tästä yksin syömisestä muistuu vanha tositapaus eräältä työmatkalta Saksaan joskus monta vuosikymmentä sitten. Päivällä olin vieraillut tehtaalla ja sitten illaksi minut kutsuttiin illalliselle. Kun istuttiin pöydässä, niin isäntäpä tilasi ensimmäiseksi itselleen kupin kahvia ja muistaakseni myös leivoksen. Minulle ei tarjottu mitään eikä edes kysytty, haluaisinko jotain. Juotuaan kahvit ukko ryhtyi tilaamaan meille ruokaa ja söimme normaalin kaavan mukaan, vaikken muistakaan enää, mitä oli tarjolla. Syötyämme ja laskun maksettuaan isäntä vielä käytti runsaasti aikaa raapustaessaan kuittiin tarvittavat tiedot kestitettävästään. Maassa maan tavalla, mitäpä siitä muuta olisi voinut ajatella.

Kesäsadetta

Jo aamupäivästä alkaen mekin sitten vihdoin olemme saaneet sadetta niskaamme. Ja oikein sananmukaisesti niskaan. Ensimmäinen pisara tosin osui isännän otsaan, me näet rakensimme eilen kesäpetin parvekkeelle, jossa isäntä vielä loikoili. Petin koekäyttö ehkä keskeytyy toistaiseksi, mutta odotamme pitkää, kuumaa ja sateetonta loppukesää... Petissä on vielä ratkaisemattomia ongelmia, muun muassa se, miten kipeäjalkaiset vanhat ihmiset pääsisivät vaivattomimmin lähes lattianrajasta ylös. No, asia on mietintämyssyssä ja mies parhaillaan kehittelee erilaisia ratkaisuja. Ja juu-u, olemme tarkistaneet, että naapurien mielenrauha ei pääse häiriintymään parveke-elämästämme.


Ukkonen rupesi ennusteiden mukaisesti jyräjämään jo aamupäivän puolella ja sama meno jatkui pitkälle iltapäivään kunnon sateella höystettynä. Säätiedotuksesta ja pilvien asennosta päätellen saamme ukkosta vielä lisääkin. Tulinkin kiireesti tietokoneelle ennen kuin se alkaa uudestaan. Ainakin muutama lasku on pistettävä vielä tänään maksuun, mutta asiat tärkeysjärjestyksessä.

Pihasta lähti tänään myös trampoliini uusille käyttäjille. Noutajat tulivat pahimman sateen aikana purkamaan ja lastaamaan vekotinta, mutta kesä kuivaa sen, minkä kastaakin.

Mitä tulee ulkona nukkumiseen, niin vähän oudolta se tuntui, mutta olipa mukava tarkkailla luontoilmiöitä uudesta näkökulmasta. Katselimme illalla lepakoiden lentelyä talon nurkalla ja aamulla tervapääskyjä. Pilviäkin oli kiva katsella. Myös meitä tarkkailtiin. Orava tuli aamulla ällistelemään lähes viereen. Ja pari hyttystä, joista nyt ei ole kuvaa tarjolla. Tämä kärpänen, mikä lie, kiusasi minua muutama päivä sitten. Kuvassa se kuljeskeli pitkin pöytätuulettimen seinämää. Nyt ei irronnut parempaa kuvaa.

Marjassa

Poimin tänään hetkessä vajaan ämpärillisen viinimarjoja ja perkasin niitä ainakin tupla-ajan ellen kauemminkin. Tarkoitus on survoa marjojen joukkoon vähän sokeria ja pakastaa aamupalamarjoiksi. Tilasin mieheltä kauppareissulla mustikoita, jos saa alle kolmenkympin. No olisi saanut, muttei arvannut ostaa, kun olivat pensasmustikoita enkä erikseen antanut ohjetta tuoda luomua vai kasvatettua. Mustikka olisi pehmentänyt punaherukan kirpeyttä, mutta ei se mitään. Puskissa on runsaasti vielä pieniä punaisia marjoja, joten urakka on vasta alussa. Jospa sataisi, jolloin marjat ehkä voisivat vielä vähän kasvaa.

Sanotaan, että tänä vuonna tulee hyvin mustikkaa, mutta eipä mun polvillani ole mitään asiaa marjametsään. Hyvä, kun pääsin tallustelemaan edes tontin perällä oleville marjapuskille. Siellä oli jo tuoli valmiina odottamassa "ahkeraa" poimijaa. Tuo perkaus vain on niin viheliäistä, että pitää ehkä miettiä, höyrytänkö sittenkin osan mehuksi. Mehu ei muuten juuri tee kauppaansa, mutta lorautan sitä aamupalamarjojen ja liotettujen pipanoiden joukkoon.

Polvi kiukuttelee edelleen, mutta onneksi sain jo ensi viikolle lääkäriajan.

Sunnuntai-illan mietteitä

Ei pitäisi koskaan valittaa sääoloista. Nyt saatiin mitä tilattiin ja tulikin sitten oikein vilpoisaa, vaikkei vielä villapaitaa tarvitsekaan kaivaa esille. Itse asiassa sellainen tekele pitäisikin pistää puikoille syksyn varalle. Eilen satoi vähän, mutta tänään on vain pilveillyt ja tuullut vuorotellen auringonpaisteen kanssa. Pian mies pääsee leikkaamaan nurmikkoakin. Toinen puoli pihasta on leikattu kertaalleen, toista ei tänä kesänä vielä kertaakaan. Sen se kyllä on näköinenkin, mutta näillä helteillä sinne ei ole mitää asiaa. - Pilvistä päätellen  jossain etelä-Suomessa on tänäänkin satanut, vaan ei meillä.

Päivä on kulunut pääasiassa terassilla pistelytyön parissa. Mies on pitänyt seuraa ja puhunut lempeitä, kun olen muun muassa miettinyt ääneen Norjan ikäviä tapahtumia. Erityisesti muutamat norjalaiset ex-työkaverit ovat olleet vahvasti mielessäni, varsinkin kollegani Ann-Cathrin. En tiedä hänen poliittista kantaansa, mutta lapsensa muistaakseni ovat juuri sen ikäisiä, että voisivat olla leirillä.

Kuudelta kehotettiin sytyttämään kynttilä Norjan kuolonuhrien muistoksi. Tässä on vasta lyhty ja voi olla, että tuulessa ei kynttilä palakaan, mutta hengessä mukana.

Nii-in, ei pitäisi valittaa, ei ainakaan pienistä asioista. Jalastani kyllä vähän valitan. Taitaa olla aihetta huomenissa tilata aika lääkärille, kun oli siinä ja siinä että sain käveltyä kastelukannun kanssa postilaatikon kukkia kastelemaan. Ei tämä mitään "oikeaa" ole, mutta kun tietäisi mitä. "Laihdu", sanoo lääkäri.

Sanaton suru

Eilisen uutiset Norjasta veivät sanattomaksi. Kuva puhukoon.

Voi tätä onnetonta maailmaa. Huomenna liput ovat puolitangossa Suomessakin.

Huh hellettä!

Meillä yläkerrassa on hivenen viileämpää kuin terassilla, vaikka onkin  29 astetta sisällä. Saman verran varmaan on ulkonakin. Ehkä lämpö ei riko luita, mutta ottaa muuten voimille. Kävimme tarkistamassa, miten vanhukset ovat tästä selvinneet. Isä kertoi sen ikävän uutisen, että äiti ei juuri syö eikä juo, ei vaikka miten patistaisi. Sain hänet sentään ottamaan lasillisen jaffaa, mutta isä oli tosissaan huolestunut. Tällä menolla on terveyskeskusreissu edessä, mutta sairaalamatkalla uhkailukaan ei kuulemma auta. Ei hyvä.

Äiti oli muutenkin hermostuneen oloinen, torkkui hetken keinutuolissa, hiippaili sitten makuuhuoneeseen ja sulki oven perässään, mutta palasi taas muutaman minuutin päästä takaisin. Hän ei puhunut juuri mitään, joten edelleenkään en osaa sanoa, olimmeko mieluisia vieraita, sukulaisia vaiko vallan ventovieraita tyyppejä.

Itsellänikin on aika uupunut ja turvonnut olo. Sormet ovat niin turvoksissa, että jouduin kiskomaan aamulla sormukset pois sormesta. Jäljet ovat pysyneet nimettömässä, mutta silti tuntuu oudolta olla ilman sormuksia. Niitä voisi varmaan suurentaa, mutta sitten taas talvella ne voivat olla liian suuret ja hölskyä sormessa. Minulla ei ole yhtään sopivaa "varasormustakaan" ja sellaisesta mies käytti ilmaisua "sinkun sormus". Paras kai vaan odottaa, että turvotus vähenee.

Sitä sattuu

Päivään on mahtunut kaikenlaista. Tämä on ollut vähän semmoinen pettymysten päivä. Polvi on entistä kipeämpi, mutta siinä ei sinänsä ole mitään uutta. En ole muistanut ottaa särkylääkettä, joten ei kai se sitten niin kamalan kipeä olekaan. Seisomaan nouseminen ja kävelemään lähtö vain ottavat koville ja kävelenkin juuri niin kuin vanhat mummot tuppaavat kävellä linkkaavan.

Hellekin kiusaa, vaikka täällä sisällä näyttää olevan vain 29 astetta. Vielä ei ole ukkostanut, mutta kovin painostavalta ilma tuntuu eli taas pian on otettava tietokonevärkit pois verkosta. Eilen mies onneksi ruuvasi ikkunaan haan, joten nyt ilma kiertää edes jonkin verran, kun voi pitää ikkunaa auki ja lisäksi puhallin pyörii kaiken aikaa. Toinen puhallin, jonka ostin jokin aika sitten, on eilen illalla purettu paketista. Sepä olikin vielä osina, joten kokoamiseen pitänee perehtyä lähiaikoina.

Mutta oikeasti satuttavia tai vähintään harmittavia asioita on tapahtunut. Mies on haaveillut nelisen vuotta ellei kauemminkin yhdestä aika isosta jutusta, joka ratkesi tänään. Mönkään meni meidän kannaltamme. En nyt lähde selostamaan asiaa tarkemmin, mutta molemmat olemme pahoillamme. Toisaalta me emme ole kärsineet taloudellisia tappioita, emme menettäneet mitään eikä kukaan ole poistunut lähipiiristämme, niin että sikäli kaikki on hyvin ja vähintäänkin entisellään. Mies sanoi, ettei pidä tapanaan purkaa pettymyksiä viinilasiin, mutta nyt tuntui asialliselta palata kaupasta alkon kautta.

Siinä kun istuimme ulkona ja mies kuvaili aamupäivän tapahtumia, aloin  yhtäkkiä ihmetellä, miksi maisema oli kovin autereisen tai utuisen näköinen. Hetken päästä paloauto viilettikin pillit vinkuen isoa tietä. Naapurin pelto paloi! Meiltä oli jonkin aikaa sähkötkin poikki, joten mietimme, olisiko muuntajalla tapahtunut oikosulku tai jotain sen tapaista ja aiheuttanut tulipalon. Ukkosta ei ainakaan voi tästä tapauksesta syyttää. Yhden sammutusauton kalusto tai vesi ei riittänyt, sillä paikalle tuli vielä toinenkin paloauto. Poliisikin näytti olevan paikalla ja vähitellen kertyi myös muuta yleisöä, kuten tapana on.

Tilanne oli nopeasti ohi ja vasta myöhemmin tuuli kääntyi niin, että vähän savun hajua tuli meidänkin pihaan. Palopaikka on korkeintaan kilometrin päässä meiltä ja siinä on taloja lähellä, joten huonomminkin olisi voinut käydä. Luullakseni pelto oli kesannolla, joten tappiot jäivät kaiketi vähäisiksi.

Täällä kun ei mitään suuria juttuja yleensä tapahdu, niin tänään sitä on tosiaan sattunut kaikenlaista. Kuuntelimme koko päivän moottorisahan surinaa tonttimme toiselta puolelta. Sillä suunnalla on metsurijoukko raivaustöissä. Eilen menivät tontin pensaat, tänään puut ja seuraavaksi varmaan vanha talonrumilus matalaksi. Tilalle tulee uusia asuntoja. Se seikka ei meitä satuta, myimmehän mekin osan tontistamme ja sillä rahalla on nyt saatu talo maalattua ynnä muuta mukavaa.

Väliraporttia

Tässä vaiheessa pistelyä ollaan meillä nyt:

Yläosaan tulee vielä yksi tai kaksi tai nolla riviä ornamentteja riippuen siitä, paljonko jää tyhjää tilaa. Aloitin varmuuden vuoksi alhaalta näiden hauskojen, mutta työläiden maalaismaisemien pistelun. Ihanhan tämä lehmältä näyttää. Rivi lemmikkejä valmistui ennen lehmän aloittamista.

Taitavat pistelijät saavat vapaasti katsoa vinoon kehujani ja ryppyistä työtä, sillä olen oikeasti ylpeä itsestäni. Luulin jo vuosia sitten, ettei minusta enää ole ristopistojen tekijäksi, mutta ilo oli suunnaton, kun näenkin pienenpienet kahden langan yli menevät pistot!

Mies kyselee, milloin maltan ruveta maalaamaan. Näin jo viime yönä unta taulukaupoista, joten ehkä se aikaa koittaa piankin. Siis unessa en ollut myymässä vaan ostamassa taulua.

Toinen väliraportti saapui äsken puutarhasta, kun kävin kastelemassa kaivonrenkaan kukkasia. Pian on perustettava mehutehdas taloon! Oikeasti nämä marjat ovat laihempia eli kovin kärsineet kuivuudesta. Muun värisiä marjoja meille ei enää tulekaan. Uudet mustaherukat eivät oikein ole lähteneet kasvuun eikä sadosta ole tietoakaan.

Jos helteet alkavat, alkaa ensi viikolla minun ja rastaiden välinen kilpailu siitä, kuka saa talteen nämä punaiset marjat. Osan survon ja osasta höyrytän mehua. - Mustikoita näytti olevan kaupassa ja sellaiseen hintaan, ettei tullut mieleenkään ostaa. Näillä jaloilla ei enää mennä marjamettään.

Käytiin kaupoilla

Viimeinen käyntikohde oli ruokakauppa ja sieltä rahdattiin kaksi kassillista tarpeellista ja vähän tarpeetontakin tavaraa. Tarpeettoman osastolle voisi lukea rouvan itselleen ostaman jäätelöpurkin, mutta kun niin teki mieli ja piti palkita itseään kauppakierroksen jälkeen. Ruoaksi on tarjolla paistinperunoita ja graavia lohta, kumpikin eilispäivän jämiä.

Kauppakierros muodostui huonekalukaupoista. Etsittiin uutta aviovuodetta ja sellainen myös ostettiin. Johan tässä on kuusi aviovuotta ja sitä ennen nelisen avoliittovuottakin majailtu 105 senttiä leveässä petissä, joka taas kerran ilmoitti hajoavansa, eikä edes ensimmäistä kertaa. Sänky tuli mukanani entisestä kodista ja ai että olen tykännyt sen joustosälepohjasta, mutta se oli kai tarkoitettu pikemminkin muutamia kymmeniä kiloja kevyemmän sinkun sängyksi kuin aviovuoteeksi.

Nyt mies kyllästyi lopullisesti sängyn korjaamiseen ja rupesi ottamaan mittoja sekä yhteisestä sänkykamarista että omasta makuuhuoneestaan. Saamme kuin saammekin 140 cm leveän petin mahdutettua yhteiseksi sängyksi, mutta vain jos huoneessa otetaan pois yksi jalkalistan  pätkä ja luovutaan toisesta yöpöydästä, joka siirtyy miehen huoneeseen. Oma vanha sänkyni kierrätetään miehen käyttöön ja jos sitä saisi lyhennettyä sentin tai kaksi, niin se sopisi oikein hyvinkin huoneeseen. Miehen huoneessa oleva kelvoton koululaispöytä ja risa tuoli joutuvat poistolistalle.

Miehelle kierrätettiin jo aikanaan yksi sänky, kun lyötiin hynttyitä yhteen. Se onkin hyvin kelvannut hänelle tähän asti. Mies tykkää nukkua kovapohjaisessa vuoteessa ohuen superlonpatjan päällä. Ongelmaksi on vähitellen muodostunut sängyn mataluus. Hänen sänkynsä on tyttäreni noin kaksivuotiaana saama matala laatikko eli sokkelisänky, jonka mitat ovat noin metri x kaksi metriä. Moneen kertaan korjailtu lastulevysänky ei ihan ehdi viettää 40-vuotispäiviään ennen loppusijoituskohdettaan. En usko, että edes kierrätyskeskus huolisi retrosänkyämme, joten sen kohtalona on luultavasti kaatopaikka. Miehen oma ex-sänky oli niin kapea, että siitä ei olisi ollut kahdelle hengelle. Vaikka kyllä me siihenkin ihan suhteen alkuaikoina mahduimme.

On varmaan aika kohtuullista, että kuuden aviovuoden jälkeen ostetaan yhteinen sänky. Kaikki moottoroidut vempaimet tai muuten tuhansia euroja maksaneet sängyt hylättiin heti. Tärkein kriteeri sopivan leveyden lisäksi oli riittävä korkeus, jotta me kumpikin huonojalkainen päästään helposti ylös. Nyt, tai siis tulevaisuudessa, kumpikin sänky seisoo omilla jaloillaan, joten tarvittaessa tukea voi hyvin ottaa taivuttamalla toisen jalkansa sängyn alle.

Halusimme sänkyyn myös kunnolliset, mutta muotoilultaan yksinkertaiset päädyt. Ostamassamme sängyssä ne ovat ehkä vähän turhan tuhdit, mutta kun leveys on "erikoiskoko", niin ei kannata liikaa rissata. Ihan hyvä perussänky se ainakin kuvan perusteella on. Mallia me emme nähneet kuin esitteestä. Uusia sänkyjärjestelyjä pääsemme kokeilemaan aikaisintaan varmaan vasta syyskuun puolella, kun pohjalaistehdas on ensin tehnyt sänkymme. Suomen lippu liehui esitteessä, niin että olemme ainakin uskovinamme, että ostimme kotimaista tuotantoa.

Tukka pystyssä

Makunsa kullakin. Käyn vanhasta muistista katsastamassa myyntiin tulevia asuntoja, kun totuin päivystämään niitä tyttären varalle. Tytär tietysti osti kämppänsä ilman äidin opastusta ja kivan löysikin, mutta edelleen on mukava katsoa erilaisia sisustustyylejä. Ja kaiketi tyydyttää omaa uteliaisuuttaan. Joskus tosin voi tukka nousta pystyyn, kuten äsken, mutta kuten sanottu: makunsa kullakin. Niinhän meillä vieraillut hollantilaisdaamikin varmaan ajatteli, kun kysäisi, onko kiva asua museossa. Meillähän on paitsi vanha talo, niin erinäisistä syistä seinillä aika paljon tauluja ja sen semmoista. Lisäksi yksi huone on vanhoilla hirsillä ja toista voisi ehkä pitää paikalliskirjaston hyvin varusteltuna sivukonttorina, joten tädin kommentti oli oikeutettu. Meitä se jäi naurattamaan.

Mutta se, mistä sain kimmokkeen tähän paasaamiseen, oli tummanruskeilla kivilaatoilla (tai niiden näköisillä elementeillä) laajalti päällystetty keittiö. Ahdistavaa näkyä täydensi vielä muutama tummanruskea seinä siellä sun täällä pitkin taloa. Mutta trendikkäistä trendikkäin näyttää nyt olevan musta keittiökaapisto, mustasta saunasta puhumattakaan. Onneksi ei tarvitse hypätä kaikkien trendien perässä. Ja jo niiden taulujen uudelleenripustamisen takia kannattaa harkita vielä toiseenkin kertaan vaikkapa seinien maalaamista.

Tässä muutama katseenvangitsija lähimaastosta. Jalohortensiassa on jo vaikka miten monta kukkaa, mutta kuvasinpa vain tuon yhden.

Orvokki on siementänyt itsensä nurmikolle jostain viime kesän kukkaruukusta. Mies toi kukkasen vaimolleen, kun kuulemma leikkaisi kuitenkin nurmen lähipäivinä ja kukka menisi sen tien. Mitä sitä nyt muuten kukkia... Vesi- & kukkamukin vieressä on muutama lankatokka muistuttamassa tämän kesän pistelyharrastuksesta. Nyt oli pakko tulla sisälle jäähdyttämään päätä eli odottamaan, että aurinko menisi männyn taakse ja terassi vähän viilenisi. Pistely jatkuu: lehmä on pikapuoliin valmis.

Käsityöpäivän lisäksi tämä on ollut pyykkipäivä. Yksi matto ja koneellinen muuta pyykkiä on jo ulkona ja toinenkin matto varmaan jo odottaa pääsyä kuivumaan.

Leppoisaa, aurinkoista viikkoa!

Ei tullut pistelypäivää

Tämä päivä on mennyt niin nopeasti, ettei ristipistokäsityölle ole ollut aikaa eikä valoa. Päivä on tosiaan ollut syksyisen hämärä aamusta lähtien ja vettäkin on ripsotellut tasaisin väliajoin. Ajatella, näin syksyistä ja olemme vasta heinäkuun puolivälissä. Suunnittelin eilen parin pienen maton pesua, mutta onneksi en saanut itseäni niin toimeliaaksi. Käsityö olisi maittanut, mutta harmaan päivän tai lampun valo ei kerta kaikkiaan riitä silmilleni.

Harmaanhalju päivä siis, aivan kuin tämä meidän talon alusiin vievä vanha ovi. Ovi on kuin ne Viulunsoittaja-Tevjen portaat, jotka eivät vie mihinkään eli vaikka ovesta pääsee talon alle, niin siellä ei ole muuta kuin tyhjää. Tila on ihmiselle matala, mutta sen verran olen kurkistanut ovesta, että talon uunien alla on sentään isot ja tukevat, luotettavan näköiset kivikasat. - Kun mies osti talon, niin hän joutui rahtaamaan talon alta järjettömän määrän Helmeilevä omenaviinipulloja. Olikohan niitä peräti kokonainen siirtolavallinen? Likaisia pulloja ei kuulemma voinut viedä edes alkoon, jossa niistä olisi saanutkin kelpo tilin. Pullot siis olivat tyhjiä, jos ei ota huomioon tupakantumppeja, tomua ja muuta roskaa.

Kävimme tänään vain ruokakaupassa, kenkäkaupassa ja mummulassa. Viime mainitusta käynnistä ei ole muuta sanottavaa, kuin että se oli taas semmoinen päivä siellä. Äiti ei tullut edes samaan huoneeseen meidän muiden kanssa. Isän kanssa juteltiin niitä näitä, muttei käynyt päinsä puhua äidin kuulumisista, sillä tämä istui visusti kuuloetäisyydellä.

Kenkäkaupasta sain yhdet vaaleat ja tosi rumat kesäkengät, mutta ei auta marista. Kun tukipohjien on mahduttava töppösiin, ei voi olla nirso eikä valittaa edes hinnasta. Kauppias sanoi saavansa ensi viikolla kävelykenkiä, joten - huoh - sellaiset on noudettava syksyn varalle. Vaikkei minulla kovin montaa kenkäparia ollut ennenkään, niin uudet jalkapohjat veivät nekin vähät käyttökelvottomiksi. Tietenkään en hävitä niitä, en heti ainakaan.Kun olen nytkin kulkenut koko kesän ilman tukia, niin aina silloin tällöin ehkä voisi olla vanhatkin kengät jalassa. Tosin tuetut jalat ovat selvästi voineet aikaisempaa paremmin eli hankinta oli hyvä ostos.

Toivottavasti viikonloppu on otollisempi käsityöharrastukselle. Hyvää viikonloppua itse kullekin!

Aurinko paistaa!

Ihana kesäpäivä on sujunut leppoisasti. Olen istunut ulkona, terassilla pääasiassa käsityön kimpussa. Aurinko paistaa, mutta tuuli on mukavasti viilentänyt terassia. Nyt kun aurinko paistaa hetken sinne ihan suoraan, oli sopiva hetki tulla tarkastamaan tietokoneen toimintaa. Toimii tämä, paitsi ääntä ei kuulu, mutten ole saanut aikaiseksi tarkistaa sy....

Kehuin liian aikaisin. Bloggeri katsoi asiakseen temppuilla, mutta kokeillaanpa uudestaan kuvan siirtämistä.

Endless summer avaa vauhdilla kukkia. Tämä kuva on jo muutaman päivän takaa. Alemmassa kuvassa kunnostautuu tyttären tuoma äitienpäiväruusu, joka kukkii penkissä nyt kolmatta kesää. Tai siis aloittelee kukkimista. Viime ja toissa kesänä tämä pikkuinen kasvi kukki vielä lähes lumien tuloon asti.

Vasemman koiven polvi ei ota asettuakseen, joten kai tässä lääkärireissu on edessä sitten joskus, kun lääkärit tulevat taas sorviensa ääreen. Systeri kertoi, että hänellä löytyi polvesta suonikohju, joka näkyi vasta magneettikuvassa. Onkohan tämä samaa vaivaa? Tai sitten jotain muuta, kukapa tietää. Kipu ei tunnu olevan ihan polvilumpiossa, vaan oikeassa syrjässä, mutta onhan sitä kaikenlaisia sivusiteitä sun muita, joista maallikko ei tiedä mitään. Joka tapauksessa polvi kipuilee pääasiassa silloin kun nousen tuolista. Pienen harjoittelun jälkeen pääsen liikkeelle. Ja lumpsahtihan tuo nimenomaisesti sama polvilumpio nurinpäin, kun nousin syksyllä pohjoisen junassa astuakseni Riihimäen asemalaiturille. Mies muistuttaisi tässä kohdassa siitä, että me emme ole enää nuoria. Ei niin, samanlaisia klenkkajalkoja molemmat.

Käsityön tekemisen lisäksi luin käsitöistä, sillä uunituore Novitan lehti tuli tänään. Vaikka tutkin sen takapäästä eteen ja etupäästä taakse, en löytänyt yhtään sellaista neuletta, jonka haluaisin tehdä. Kohderyhmänä eivät selvästikään ole paksut mammat, joten ehkä aloitan taas sukankutomishankkeet.

Posti toi eilen muutaman mielenkiintoisen kirjan, mm. pari askartelu- ja käsityökirjaa, joihin varmaan palaan myöhemmin. Onnistunein ostos, suorastaan yliveto oli Torbjörn Egnerin sepittämä ja kuvittama satukirja Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä. Siitä on jo WSOY:llä menossa kymmenes painos.

Tämä on minun lapsuuteni satukirja, jota muistaakseni luettiin kansakoulun alaluokilla. Hyppelihiiri, Martti, Karhu-vaari, Kettu Repolainen... Pekkis eli Pekka Töpöhäntä oli toinen suosikkini, mutta muumeihin en ole koskaan saanut otetta, en astioihin aikuisena enkä satuihin lapsena.

Tämmösitä tänään. Aurinko on jo varmaan männyn takana ja voin jatkaa pistelypuuhia.

Kässä edistyy

Yritin kuvata  pienen kesäkäsityöni niin, että mahdollisimman paljon olisi tullut kuvaan mukaan, mutta kuvasta olisi jäänyt pois sellaista, mitä en halua näyttää : -). Hän, joka tekee samaa työtä, ystäväni Puikkopappi, esittelee blogissaan oman työnsä ja siitä näkee, mitä tästä Pitäisi tulla sitten kun pistelyille on näytetty silitysrautaa ja käytetty mallin neuvomia värejä.

Vaihdoin vähän kuvioiden järjestystä ja taisin muutenkin tiivistää, kun huomasin, että kangas taitaa loppua kesken. Yksi leveä kuvioraita jäänee kokonaan pois, sillä ajattelin tehdä alalaitaan tulevat lehmät ja kartanot seuraavaksi.

Alkujaan minulle kävi oikea emätöppö: tilasin hämärän valon ja huonojen silmieni taikka huolimattomuuden takia vahingossa osittain vääriä lankoja ja sen takia osa kirjaimista ja varsinkin muista kuvioista on todella outoja. Mutta kukapa sitä nyt purkamaan lähtisi tehtyä työtä! Ja varsinkaan kun huomasin mokani vasta sitten, kun olin jo tehnyt työtä jonkin matkaa. Tilasin kyllä sen jälkeen myös langoista värikartan vastasen varalle...

Pidän mallista kovasti ja aion myös kehystyttää tämän.

Sataa, ihanaa!

Vihdoinkin saimme sadetta! Ukkonen jyrisi koko yön, tai niin minusta ainakin tuntui ja vettäkin on tullut aika vauhdikkaasti, jos pelargonian ulkonäöstä voi jotain päätellä. Päivä on harmaa ja kostea, mutta nyt ei parane valittaa, kun vihdoinkin satoi. Toisaalta esimerkiksi tuo meidän nurmikkommekin on niin karrelle palanut, että tämä yhden yön sade ei vielä paljon auta.

Löysin äsken mukavan arvonnan Sirkkiksen blogista ja otin välittömästi osaa. Linkki suoraan arvontaan löytyy oman arvontalaatikkoni kuvaa klikkaamalla.

Kiitokset muuten kauniista kommenteistanne eiliseen postaukseen. Apeudelle ei voi mitään, sillä väistämätön on edessä. Päätimme jo, että käväistään viimeistään loppuviikolla katsomassa, missä siellä mennään. Keskiviikkona isä käy kaupassa ja torstai on pesupäivä, mutta perjantaina ei pitäisi olla mitään erikoisohjelmaa.

Maalarimestarimme tuli vielä tänään pesemään tehokkaalla painepesurilla rännit ja terassin "katosta lattiaan". Sitten on ulkoremonttimme valmis. Alun perin ei tästä terassin pesusta ollut puhetta, mutta kun istuimme nauttimassa valmiista rempasta, niin päältä nuhruinen katto ja sisäpuolen pinttynyt lattia jotenkin kävivät silmiin ja vaativat vielä käsittelyä. Ilmiö on sama, johon kai joka remontissa törmätään: missä on lopettamisen raja! Mutta nyt katosta tulee kuin uusi.

Kyselin keväällä neuvoja jalohortensian kukittamiseen ja kiitos Sari, lannoitus todella auttoi! Nyt kummassakin Endless summer -hortensiassa on kukat aukeamassa ja luullakseni kolmaskin, Bride jotain, rupeaa kukkimaan. Oregano pyrki välttämättä samaan kuvaan, kun olen joskus tökännyt sitä samaan penkkiin rapun pieleen.

Tarkoitus oli lisätä tähän vielä kuva käsityöstäni, mutta olen kai piilottanut sen johonkin outoon kansioon, kun en löytänyt sitä. Tulen uudestaan.

Väsyttävää päivää

On toisaalta mukava, kun on vielä vanhemmat, joiden syntymäpäiväkahveilla voi istua, kertoa omia kuulumisia ja kuunnella systereiden perhekuulumisia. Mutta se toinen puoli asiasta: jokainen arvaa, että  käynti dementoituneen äidin ja uupuneen isän luona ei ole pelkkää herkkukakun nakertelua.

Isällä oli raskaat pussit silmien alla ja olipa päässä, jossa hiukset istuvat vielä tukevasti, tosi kummallisia aukkopaikkoja tuuheassa hiuksistossa. Huomasin sen vasta äsken valokuvasta. Tiedän, että äiti on ollut ajoittain aika aggressiivinen ja nyt toinen systeri tiesi kertoa asiasta taas yhden näkökulman lisää, mutta että hän repisi isältä hiukset päästä? Tähän asti faija on vielä pärjännyt äidin kiukutteluille ja jaksanut ymmärtää monet asiat sairauden aiheuttamiksi.

Toivon hartaasti, että asialle olisi luonnollinen selitys: 89 vuoden ikä. Isän on vaikea kertoa näistä meille, varsinkin kun äidin kärpänkuulo on kai se viimeinen aisti, joka häneltä heikkenee. Mutta jos epäilyni pitää paikkansa, niin siinä on taas yksi juttu, josta voisi sanoa että yksi naula lisää molempien ruumisarkkuun.

Voi voi, miten vaikeaa tämä on. Ehkä menemme tällä viikolla vielä toistamiseen käymään, jos vaikka faija saisi puhuttua. Äidin kuulematta se vain on tavattoman vaikeaa ja vaikea on puheenaihekin. Isä tietää, että jos vaimo viedään hoitokotiin tai todennäköisesti terveyskeskukssen vuodeosastolle makaamaan, niin sieltä ei ole paluuta eli mikään intervallihoito ei tässä tapauksessa tule kysymykseen. Mutta jos vaimo kuitenkin viedään hoitokotiin, niin miten hän itse kestää omantuntonsa ja yksinäisyytensä kanssa? Kun on kerran tehty se lupaus, että toinen toisestaan pidetään huolta kotona, "kunnes kuolema meidät erottaa".

Äidin sairaalareissujen aikana jo totesimme, miten taantuminen ja muukin laitostuminen alkoi silmänräpäyksessä. Sen takia me kakarat emme haluaisi lähteä liikaa mestaroimaan asiassa, jossa isä täysin selväpäisenä vanhuksena vielä ei ole saanut tehtyä raskasta, mutta väistämättä edessä olevaa päätöstä. Voi kunpa armollinen Luoja tekisi ratkaisun isän puolesta, mutta vaikea sitäkään on mennä pyytämään.

Tänään äiti istui tyynenä kiikkustuolissa, ei paljon puhunut, mutta oli kuitenkin läsnä ja haukkasi palan piirakkaa. Joskus on käynyt niinkin, ettei hän suvaitse tulla ollenkaan kahvipöytään. Musta filttihattu oli jo edellisellä viikolla eteisessä ikään kuin odottamassa lähtöä jonnekin.

Hellettä aina vaan

Tänään täälläkin piti jo ukkostaa, mutta toistaiseksi helle jatkuu. En minä sitä ukkosta kaipaa, vaan sadetta. Raivasin jo pihaan remontin jäljiltä kertynyttä roinaakin sillä mielellä, että mikään sateen alle jäävä ei ole pilaantuvaa. Mutta ei sada, ei. Katsoin ukkostutkasta, että joka puolella ympäri etelä-Suomea on erilaista väritäplää, joiden arvelen merkitsevän ukonilman riskiä. Meidän kylä oli melkein sen ympyrän keskipisteenä, jonka sisällä ei ollut yhtään väritäplää. Vaikka äkkiähän ukonilma alkaa, jos on alkaakseen.

Jostain uutispätkästä huomasin äsken, että Porin ja Ulvilan suunnassa on tänään ukkostanut niin rajusti, että marjapensaatkin ovat lähteneet juurineen maasta ja puut katkeilleet. Kiitos, ei sellaista meille! Pihassa on vielä muutama ikivanha puu kaatumatta.

Raivasin terassin vanhan arkun tyhjäksi. Sieltä löytyi mm. kaksi mattopiiskaa, muurahaismyrkkyä, kasvilannotteita ulos ja sisätiloihin, viisi pikkuautoa mallia nappis ja kolme lyhytvartista mattoharjaa, jotka kaikki otin talteen. Lisäksi arkusta löytyi säkillisen verran kaatopaikkatavaraa. Esimerkiksi vesipyssy saa lähteä, samoin hyppynaru ja jokunen vanha pallo. Ne ovat sinänsä ihan ehjiä, mutta kun niitä ei tarvita, niin ei tarvita eikä muutamaa kapinetta viitsi lähteä viemään kirppikselle. Pikkuautot pääsevät omaan nukkekotimaailmaan; pesinkin ne jo valmiiksi.

Arkun sisäseinässä on tekstiä, josta en oikein saanut selvää. Laatikko oli kuitenkin talossa jo silloin, kun mies tämän osti. Veikkaan, että arkku on ollut joku sota-arkku, ei itsensä kenraalin, mutta kenties jonkun lähetin tai muun sellaisen tai ehkä siinä on kuljetettu jotain sotatarviketta? Nimestä sain selvän, muista merkinnöistä en. Arkku on aika krouvia tekoa, mutta sen on saanut lukkoon. Pitää varmaan tutkia merkinnät vielä tarkemmin.

Mies on viime päivinä tehnyt kauppaostokset. Tänään sain tuliaisiksi jäätelöpuikon, eilen tuli rasiallinen frittimuikkuja. Ne olivat niin hyviä, että iltaruoka jäi kokonaan tekemättä. Naposteltiin terassilla muikkuja ja hörpittiin punaviiniä palan painikkeeksi sekä nautittiin valmistuneesta remontista ja lämpimästä kesäillasta. Tänään on tarkoitus keittää perunat ja syödä niiden kanssa eilen graavaamani kirjolohifile sekä pieni purkillinen katkarapusalaattia. Nam-nam. Huomenna syödään ehkä tämän illan jämiä.

Palatakseni eilisiin vaatehankintoihin, niin sovittelin uusia vaatekappaleita aamusella kun ei vielä ollut hikinen olo. Pari tosiaan lähtee palautukseen ja yhdestä kesämekosta ajattelin sorvata itselleni puolihameen, kun turkoosi väri ja helman boordikuvio miellyttää silmääni. Alaosa oli sopiva, mutta yläosaa ei ollut tarkoitettu meikäläisen kokoiselle. Yhden itselleni ahtaan puseron taidan silittää äidille 89-vuotislahjaksi, kun ei oikein mitään kivaa tahdo keksiä tuon ikäiselle ihmiselle.  Onhan mammalla vaatteita, mutta värit voisivat sopia hänen valkeisiin hiuksiinsa. Kun pusero on täyttä puuvillaa, niin se olisi pesun ja pitämisen kannalta helppo - sikäli mikäli äiti sen kelpuuttaa ja ottaa käyttöönsä.

Lämpö piinaa

Voi vitsi, sitä ei talvella taas muista miten tuli kesällä haukuttua lämpimiä päiviä. Nytkin olisi vaikka miten paljon tekemistä, mutta tässä helteessä ei jaksa tehdä mitään. Onneksi päivällä oli hetki, jolloin sain pisteltyä käsityötä terassilla. Nyt aurinko porottaa sinne suoraan tai oikeastaan aika pian aurinko on jo männyn takana, joten voin harkita siirtymistä ulkotiloihin. En käsitä, miten mies nytkin pystyy istumaan auringossa.

Sain postista ison paketin, kun intouduin tilaamaan syksyn varalle kamppeita lempikauppani Gudrun Sjödenin alennusmyynnistä. Kuosit ovat ihania, mutta tämmöiselle rohmulle kropalle löytyy harvoin tarpeeksi väljiä vaatekappaleita. Normaalimyynnissä hinnat ovat tähtitieteelliset, mutta onneksi on nämä alet. Nyt yritin varovasti sovitella nuttuja, mutta osaa en arvannut kokeilla hikiseen kroppaan. Muutama vaatekappale ainakin oli liian ahdas, joten menee palautukseen. Kotioloissa voi olla vaikka missä römppävaatteissa, mutta syksyllä on tiedossa sellaista ohjelmaa, johon on kiva panna uutta päälle. Vielä tarvitsisin paritkin kengät, sellaiset joihin tukipohjien lisäksi jalatkin mahtuisivat. Nyt pohjalliset ovat jääneet käyttämättä sopivien kenkien puutteessa.

Lähikuva remontista: lumikon mentävä verkko kivijalan tuuletusaukoissa. Koko talosta en ole vielä ottanut kuvia enkä ota ennen kuin ympäristö on siivottu.

Niitä remontin jälkipuuhia tässä pitäisikin tehdä eli koota pihasta romuja kaatopaikkakuormaan. Eilen puuha jäi kesken ja niin käy tänäänkin, jos nyt pääsee alkuunkaan. Tämmöiset lopputyöt ovat viheliäisiä. Jos ei heti tee, jäävät helposti tekemättä, mutta nyt ei ole vaihtoehtoja kun rojua on keskellä pihaa. Mies ravasi tänään tärkeillä asioilla, joten luultavasti hänen jalkansa ei salli enää tänään pihapuuhia. Minä käyn neuvottelua kipeän polveni kanssa. Jospa se sallisi pienen siivousprojektin?

Mitä, mitä, mitä?

Mitähän varten bloggerin käytöstä ei koskaan tehdä helpompaa, vaan kerta kerralta muutokset ovat aina huonompaan suuntaan? Tai ehkä tämä on vain vanhan muorin omaa muutosvastarintaa? Tietokonekin on temppuillut enkä saa aikaiseksi selvittää syytä.

Palaan takaisin, jahka keksin jotain muuta sanomista kuin marinaa.

Hip-hei, nyt se on valmis!

Remontti nimittäin on valmis ja ai että tuntuu hyvältä. Vielä pitää raivata rojuja kaatopaikkakuormaan ja ottaa muutama kuva kauniisti maalatusta torpasta tai ainakin kissanluukuista. Niin ja maksaa lasku tietysti, mutta sen me teemme ilomielin. Työmies on palkkansa ansainnut!

Aloitin raivaustyöt istuttamalla pelargonian uuteen ruukkuun. Vanha pytty, joka kuvassakin pilkistää, oli sinänsä nätti, tuohella verhoiltu, mutta kovin vuotavainen.  Minulla oli kaksi sinistä keramiikkaruukkua vain odottamassa kasveja ja luullakseni nostan ne rappusille. - Kauan istutusta odottaneet Siperian unikot pääsivät penkkeihin ja yksi taimi ruukkuunkin. Nyt heillä on tilaisuus ruveta heti kukkimaan! Muutama perenna odottaa vielä istuttamista. Syy miksei niitä ole istutettu jo aikoja sitten on remontti: en raaskinut kaivaa taimia paikkoihin, joita on kolme viikkoa survottu tikapuilla ja työkengillä. Se on sitten näiden kasvien asia, alkavatko kasvaa vai ei.

Minulle on tullut vähän samaa vikaa kuin miehessäkin on: moneen asiaan ei voi keskittyä samanaikaisesti. Mies naureskeli toimineensa työmaan valvovana mestarina ja vasta nyt voi keskittyä uusiin puuhiin. Keittiökaapeista ei ole puhuttu mitään, enkä ehkä otakaan asiaa heti puheeksi, sillä eräs muu juttu etenee ja siihen ehkä tarvitaan myös rahaa. Kaapit ovat todella surkeassa kunnossa, joten määrättömästi ei sitäkään projektia voi siirtää. Minä näen unia irtoavista ovinupeista ja putoavista kaapinovista ja sama pelko on miehellä päiväsaikaankin. Tässä on vielä sovittamista kahden näkemyksen välillä. Minä haluaisin ergonomisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi ulosvedettäviä laatikostoja ja muita kaapinsisuksia, miehelle riittää siisti ja halpa ulkokuori. Siisti, mutta mieluiten mäntypuinen eikä ainakaan valkoinen. Minä ottaisin melkein mitä tahansa muuta kuin mäntyä, jota ei tosin helposti taida olla saatavillakaan. Mutta jos tämä veijari pitää siitä männystä kiinni, niin sehän vaikka teettää kaapit. Antaas kattoo, ei tuosta nyt minunkaan maailmani kaatuisi. Joskus vain kuuden ja puolen vuoden ikäeromme tuntuu suuremmalta kuin onkaan.

Ällistyttäviä, vaikkakin pieniä asioita tapahtuu mikromaailmassamme. Kun naapuriraksan sepelisateessa surkeaan kuntoon joutuneet meidän pihan marjakuuset leikattiin matalaksi, emme uskoneet niistä koskaan tulevan mitään. Mutta kas, niin ne jo lykkäävät uutta versoa. Samoin käy Sveitsin kärhölle, josta otin pari pistokasta kokeeksi, vaikka mies sanoi, ettei ole koskaan onnistunut juurruttamaan sitä kasvia pistokkaista. Ei näistäkään vielä ole takeita, mutta juurta ne ovat ruvenneet kasvattamaan oikein tomerasti. Jos hanke onnistuu, saa Tytär valmiit taimet pihaansa peittämään oikein rumaan kuntoon mennyttä aitaa.

Tauko päättyy! Jos oikein pinnistän, voisin istuttaa muutaman puolikuolleen verikurjenpolven taimen pihaan.

Satokausi avattu Runon ja suven päivänä

Meidän tiluksiltamme ei tänä vuonna ole paljon mitään korjattavaa. Entinen kasvihuonevattu meni juurineen päivineen kasvihuoneen mukana varmaan kaatopaikalle, samoin mustaherukkapensaat. Kumpaakin suren, mutta ei voi mitään. Punaiset viinimarjapensaat ovat tallessa ja tekevät kyllä satoa. Vettä tosin nekin kaipaavat.

Mutta satokausi avattiin tänä suven päivänä. Mies toi kaupasta kesälahtelaisia mansikoita, jotka viipaloin pakkaseen ja osan suuhuni. Osa oli makeita, osa ihmeen happamia. Lisään aina vähän sokeria pakastettaviin, sillä ilman sitä niistä tulee tosi happamia.

Ehkä ensi kesänä meillä on taas kasvihuone ja uudet lavat, joista korjataan satoa. Tämä on remonttikesä eikä samaan kesään voi kaikkea tekemistä ahnehtia. Nuorena me kai kumpikin olimme aika vikkeliä käänteissämme, nyt kaikki käy hitaammin. Onneksi on tekijöitä ja niinpä remonttimme etenee jo kohti loppua. Mies käväisi hetki sitten raportoimassa, että hienolta näyttää. Peltisepät tulevat vielä huomenna uudestaan, mutta sekä talo että ulkorakennus ovat viimeistelyä vaille valmiit. Maanantaina lähtee kaatopaikkakuorma, edellyttäen että saamme siihen mennessä eroteltua rojut tarpeellisesta tavarasta.

Niin, tämä päivä on runon ja suven päivä, Eino Leinon päivä. Eino Leino eli viimeiset vuotensa näissä maisemissa ja kuoli Riitahuhdassa, joka on muutaman kilometrin päässä lapsuudenkodistani. Minulla on yksi aika jännä lapsuudenmuisto, jonka paikkansapitävyydestä en ole aivan varma, mutta silti olen aina yhdistänyt sen tuohon nimenomaiseen paikkaan ja Eino Leinoon. Vanhempani ja isovanhempani tunsivat ilmeisesti kohtuullisen hyvin muun muassa sen toimittajapariskunnan ja heidän perheensä, jonka huomassa Leino oli viimeiset hetkensä. - Itse olin ihan pikkutyttö eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että Leinosta puhuttaessa tämä oli kuollut jo ainakin 20 vuotta aikaisemmin. Leino, kuten muutkin aikansa taiteilijat, oli myytti, josta kylillä puhuttiin vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Joka uudenvuoden aattona meillä oli radio auki ja kuunneltiin Hymyilevä Apollo.

Niin se muistikuvani: olen reessä, lumi tuiskuaa ympärillä, hevosen harja hulmuaa, ehkä aisakellokin kilkattaa, ajamme peltojen halki jotain talvitietä. Leinosta on puhetta. Menemmekö Riitahuhtaan tai jonnekin sen lähellä olevaan kyläpaikkaan?

Toistanko taas itseäni?

Keli- ja uutisraportin voisi hyvin kopioida edellisista postauksista. Ilma on tosi kostea, mutta vettä ei ole vieläkään satanut. Käsityöt on tekemättä, kaikki muukin on tekemättä. Laiskuuttani en eilen edes ottanut kuvia enkä kastellut ulkokukkia, joten ainakin viime mainittu askare on tänä iltana edessä.

Kävimme sentään tänään mummulassa katsastamassa vanhusten kuntoa. Molemmat olivat reippaita ja äitikin yllättävän pirteä. Kun puhuimme mm. mansikoiden pakastamisesta ja äidin tulevasta syntymäpäivästä, niin hän ei ihan tainnut olla kartalla, mutta väliäkö tuolla. Äiti täyttää 89 v. Puheeksi tuli myös koulukaveri, minua vuotta nuorempi naapurin Jussi, jonka kuolinilmoituksen isä oli lukenut sunnuntain lehdestä.

Keskustelimme myös päivän Hesarissa olleesta jutusta, joka käsitteli veteraani-, sotainvalidi- ja lottajärjestöjen merkittävää omaisuutta. Asiaan liittyi äidin ilmeisesti tänään saama kirje, jossa oli mm. hakulomakkeita erilaiseen rintamanaisten ja lottien kuntoutukseen ja muuhun tukeen. Jo oli monimutkaisen näköistä tekstiä. Se ainakin minua sieppasi, että jälleen kerran anomukseen olisi pitänyt liittää todistus tuloista, todistus lääkäriltä ja todistus siitä, että ylipäätään on kelvollinen anomaan tukea. Käsittääkseni samat tiedot on toimitettu ao. instanssille jo vähintään kymmenen kertaa eikä ole oletettavaa, että lähes ysikymppiset yhtäkkiä kokisivat ihmeparantumisen tai -nuortumisen. Isä mainitsi, että äidistä on tehty pysyvä kuntoutusanomus, joka ilmeisesti on saman tien pistetty roskikseen. Isän oma kuntoutus järjestyy säännöllisesti. Nytkin kevään tarpeeton taistelu kunnan kanssa koski nimenomaan äidin mukaan saamista, ei isän kuntoutusta.

Pitääkin lukea lehtijuttu vielä uudestaan, sillä keskeytin sen aamulla harmitukseen. Rahaa on vaikka lampaille syöttäisi, mutta sitä pihistellään ja pihistellään kaiketi siihen asti kunnes viimeinenkin veteraani on haudan povessa. Sen toki ehdin lukea, että eri järjestöillä on eri suuruiset omaisuuskertymät; jotkut ovat tosi rikkaita, toiset aika köyhiäkin. Isä totesi, että heidän järjestönsä on jo ymmärtänyt ruveta jakamaan rahaa jäsenjärjestöjen kautta itse asianosaisille. On jouluraha ja on mahdollisuus saada hierontaseteleitä ja, kuten isä virnisti, hautausavustuskin, jota kuulemma kyllä joutuu odottamaan melko kauan eli vainaja on sitä ennen saatava muilla keinoilla hautaan.

Siitä tulikin mieleen päivän toinen ikävä uutinen; Mika Myllylän kuolinviesti. Jos ei ollut helppo elämä, ei varmaan sitä ollut kuolemakaan. Syytähän ei vielä tiedetä, mutta uutisten mukaan huhumylly pyörii vilkkaasti.

Kun nyt aloitin pauhaamisen lehtijutuista, niin jatkoksi sopii molempien iltapäivälehtien kohujutut omista häistään karkuun yrittäneestä Monacon uudesta ruhtinattaresta. Sehän ei enää ole mikään uutinen, mutta katselin vihkitapahtuman, pääasiassa mielenkiinnosta katolista vihkitoimitusta kohtaan, ja ihmettelin pariakin asiaa. Harvoin näkee niin kylmää ja tunteetonta tapahtumaa ja niin kalseasti toisiinsa suhtautuvaa vihkiparia. Sulhanen, vanha kääkkä, oli kuin seipään niellyt. Pilkettä silmäkulmassa oli vain silloin, kun iski silmää kavereilleen vihkipallille astellessaan. Morsiameen päinkään ei korkeasti kunnioitettu ruhtinas katsonut kuin pari kertaa, varmaan vahingossa.

Ja entä sitten kaunis morsian? Oli kuin teuraaksi viety uhrilammas. Ja siitä kai siinä kysymys olikin, jos on kolme kertaa ennen häitä yrittänyt karata ja jos ukolla on 3-4 lehtolastakin eri naikkosten kanssa valmiiksi tehtynä. Sen tietysti ymmärtää, että jo 5-kymppisellä sulhasella on elettyä elämää takana, mutta silti. Ymmärrettävästi piispa erityisesti korosti aviouskollisuutta moneen kertaan puheissaan. Mutta mihinkä sitä katoliseksi kääntynyt ruhtinatar-parka enää avioliitostaan edes pääsee? - Eikä kyllä katoliset vihkimenot mitenkään koskettaneet minua. Toki ruhtinashäät voivat olla eri juttu kuin tavallisten pulliaisten vihkiminen.

Ei tullut sadetta eikä ukkosta

Eilen on ukkostanut ja satanut pitkin etelä-Suomea ja muuallakin, mutta ei vaan meillä. Pian on kai ruvettava kantamaan vettä kukkapenkkiin, jonka leimukukat näyttävät jo vähän nuupahtaneilta. Tähän asti olen luottanut sääprofeettojen ennustuksiin, että näihin aikoihin sataisi. - Kun maalari ahertaa terassin kimpussa ja mies toimii seurustelu-upseerina, niin en viitsi mennä työntämään omaa lusikkaani siihen soppaan, jos näin voisi sanoa.

Tietysti olen kantanut vettä purkkikukille, pelargonioille, miljoonakellolle ja krasseille ynnä muutamalle muulle. Remontin takia osa ruukuista jäi kokonaan käyttämättä, joten kantamista ei kovin paljon edes ole. Vanhat kukkalaatikotkin ovat matkalla kaatopaikalle ja himoitsemaani laventelia en enää löynyt puutarhakaupoista kun rupesin sitä kyselemään liian myöhään. Taimikasvatukseni epäonnistui täydellisesti.

Kasteluvesi ole loppumassa, vaikka vanha kaivo jäikin uuden naapuritalon alle, sillä terassille laitettiin muutamia viikkoja sitten vesiposti. Putkimies nro 1, jonka piti tulla se tekemään heti helatorstain jälkeen, soitti tänä aamuna ja kyseli, josko voisi tulla tekemään sovittua hommaa. Mies oli aika lyhytsanainen puhelimessa, sanoi vain että tehty on. Putkimies nro 2:n laskukin on jo maksettu... Vesisaavissakin on vielä ilmaista sadevettä juhannussateen jäljiltä, joten ei tässä mitään hätää, vaikka kieltämättä kunnon sade tekisi hyvää. Ukkosesta ei niinkään ole väliä, eikä golfpallon kokoisista rakeistakaan.

Ilma on tänään niin painostava, etteivät mitkään työt inspiroi vaikka lämpötila onkin laskenut jonnekin parinkymmenen asteen paikkeille. Sisällä on sitä kuumempi, esimerkiksi tuossa nokkani edessä oleva mittari näyttää 29 astetta. Lauantaina terassin mittarissa oli 36 astetta eikä se ole edes auringossa.

Mies toi mustan spraymaalipurkin, jotain voi maalata talon numerokyltin, mummin vanhan kukkatelineen ja ovikolkuttimen. Siitä vasta riita kehkeytyikin, kun mielestäni kolkutin on juuri sellainen kuin pitääkin, vähän ruostuneen näköinen. Romuromantiikka ei pure meidän isäntään. Kai mun se on maalattava mattamustaksi.

Lauantainarinaa

Päivä alkoi huonosti: kumpaakaan sanomalehteä ei ollut laatikossa. Jonotin ainakin puoli tuntia Hesarin asiakaspalveluun ja itellan jakelupäivystykseen kuullakseni kummastakin paikasta, että kello 7.35 oli kuulemma kaikki postit jaettu, vaikkakin siis myöhästyneenä. Meidän laatikkomme kumisi tyhjyyttään vielä puoli yhdentoista aikaan eikä lehtiä luvattu enää tälle päivälle. Tylsää, mutta tästähän päivä voi vain parantua! Luultavasti.

Vaikkei lämpö tiettävästi riko luita, niin tälle päivälle luvattu 31 astetta on kyllä aika paljon. Blueskansa varokoon lämpöhalvauksia. Onneksi Tytär on vanha konkari ja tietää kokemuksesta, miten helposti siellä nahka palaa. Toivottavasti ennustettu ukkosmyrsky alkaa vasta huomisen puolella.

Meidän päiväohjelmassamme taitaa olla vain pikainen käynti ruokakaupassa ja korkeintaan vähän terassilta nostettujen romujen siivousta pois näkösältä. Käsityönkin tekeminen on vähän niin ja näin hikisillä sormilla eikä pihatöihin ole mitään asiaa tällä helteellä.

Maalari ahersi eilen terassin kimpussa. Linnut ja oravat säksättivät vihaisesti kun heidän elämäänsä häirittiin eikä ruokapaikkojakaan ollut enää jäljellä. Pientä oravaa ei näkynyt kuulemma lainkaan ja mies rupesikin epäilemään, että se ei ehkä ole terve. Joku isompi oli toissapäivänä purrutkin sitä, vaikka yleensä nämä pikku oravat ovat niin topakoita, että päinvastoin ajavat isommat pois.

Näin paksu runko oli siinä kaadetussa pihlajassamme. Paksu, monihaarainen ja laho. Kuivuneita oksia kuulemma rapisi maahan sahaamattakin, mutta onneksi sähköjohdot pysyivät ehjinä taitavan metsurin pätkiessä puunhaaroja pala palalta. Ainoastaan yhdessä laihassa sivuhaarassa oli vähän lehtiä.

Hain eilen paketin nettikaupan alesta ostamiani kesäkamppeita. Yksi hellemekko on jo päällä. Tämä on jotenkin outo malliltaan, vaan eipä tuo paljon maksanutkaan ja luultavasti ei edes kestä seuraavaan kesään asti. Pari vaatekappaletta on tässä helteessä vielä sovittamattakin. Luulin tilanneeni myös pari teepaitaa, mutta en kai sitten tilannutkaan. Kaikki neljä vaatetta edustavat samaa värimaailmaa: likaista mutaa ja harmaata savea. En käsitä, miksen huomannut sitä tilatessani vai oliko vain niin, että tämä väri oli ainoa, jota enää oli jäljellä. En muista koskaan käyttäneeni tällaista. Jos nyt sattuisin haluamaan jotain somistetta, huivia tai korua, niin se hyvä puoli tässä on, että väriin on helppo yhdistää kirkkaita lisukkeita.

Uusi kuu ja toinenkin uusi kuu

Perjantai ja Aaron nimipäivä, heinäkuun eka ja taivaalla vielä uusi kuu eli kalenterin musta pallura. Hiostava ilma on suorastaan painostava, mutta tälle päivälle tai yölle onkin ennustettu ukkosta. Pysyisipä nyt huominen päivä kuitenkin poutaisena, kun kaupunki on täynnä kesä- ja bluesvieraita.

Meillä remontti etenee hienosti. Maalari tekee talossa viimeisiä julkisivupuolen juttuja ja siirtyy kohta maalaamaan terassia. Monenlaista on vielä tehtävä ulkorakennuksen puolella ja talossakin,  esimerkiksi kissanluukut on luvassa talon kivijalkaan. Siis tuuletusreikiin verkot, joista kissa ei mene läpi, mutta lumikko mahtuu. Kivijalassa tosin on muitakin kissan mentäviä koloja, ja nekin olisi tarkoitus tukkia. Olemme kerta kaikkiaan kyllästyneet mouruamiseen ja tappelun mäiskeeseen, joka maaliskuisina iltoina kuuluu oikein hyvin talon alta sisälle. Ja kissanpissaan, jota saamme haistella omalla terassillamme. Aitan ovessa oleva kissanluukku saa jäädä jäljelle, joten naapuruston kissojen koko ulkotiluksia ei sentään suljeta. Toivottavasti lumikko pitää huolen hiirestämisestä. Kissat on lähinnä nähty lintujahdissa.

Työt eivät lopu tällä viikolla, mutta varmaankin ensi viikolla tulee valmista. Mies sanoi kyllä tienneensä, että hanke on näin laaja, mutta minulle se tuli pienenä yllätyksenä. Emme ikinä olisi itse saaneet näitä monia vuosia odottaneita korjauksia tehtyä. Mies aikanaan rakensi lähes kaatokunnossa olleen talon uuteen uskoon, mutta se oli 30 vuotta sitten se.Vanha aitta oli onneksi jäljellä, mutta komea navetta oli jo aikaisemmin määrätty purettavaksi romahdusvaaran takia.

Eilen kaadettiin myös talon nurkalla ollut kuollut pihlaja. Vain yhdessä oksassa oli enää vähän eloa, mutta runkokin oli aika laho, joten se olisi voinut milloin tahansa romahtaa esimerkiksi oksiston läpi kulkeneeseen sähkölinjaan. Sitä ihmettelemme, mikä puun yhtäkkiä tappoi, sillä olosuhteet eivät ole mitenkään muuttuneet. Ehkäpä satavuotias pihlaja vain oli tullut tiensä päähän. Tarkkaa ikää emme tietenkään tiedä, eikä eilen tullut laskettua vuosirenkaitakaan. Kanto on kuitenkin leveä ja täytyykin käydä tarkistamassa, voisiko siitä jotain päätellä. Mutta kun talo on ollut paikallaan noin 115 vuotta ja puu oli entisen keittiönrapun pielessä, niin voi hyvinkin olla, että taimi istutettiin 1890-luvulla tuottamaan onnea ja menestystä uudelle paikalleen siirretylle talolle.

Talo onkin nähnyt monenlaista, sekä onnea että onnettomuutta. Minun tietoni ovat kovin hataria, mutta sen verran tiedän, että samaan sukuun kuuluneet isännät olivat toimeliaita kunnallismiehiä, rakentamassa kansakoulua, perustamassa säästöpankkia ja muutenkin monessa mukana. Suku kuitenkin sammui, sillä kaksi viimeistä isäntää, veljekset, olivat naimattomia ja emännyyttä hoiti heidän sisarensa. Kun näiden isä jäi leskeksi, niin nuorin kuudesta lapsesta oli vasta puolivuotias. Äiti kuoli keuhkotautiin vuonna 1886 vain 39-vuotiaana.

Tämä äiti-Matilda oli saatellut hautaan esikoisensa, joka oli syntynyt vain kuukausi vanhempiensa häiden jälkeen ja kuoli 20 päivän ikäisenä. Aikaisempi avioituminen ei kai tullut kysymykseen, sillä isäntä oli jäänyt leskeksi vasta edellisen toukokuun lopulla. Uudet häät olivat vuoden vaihteessa 1869, vain kaksi vuotta ensimmäisten häiden jälkeen.

Ensimmäinen avioliitto jäi lyhyeksi ja sen historia tuntuu kovin murheelliselta: isä menetti muutaman alkukesän päivän sisällä sekä vaimonsa Marian että molemmat lapsensa, kuukauden ikäisen tyttövuvan ja puolitoistavuotiaan esikoispojan. Poika kuoli ensin kuristustautiin, äiti meni kahden päivän päästä ja kuolinsyyksi mainitaan kuolio, mitä se sitten tarkoittaakaan. Pieni Julia-vauva menehtyi äidin kuolemasta neljäntenä päivänä. Ehkä ei pidä ihmetellä, että isä haki lohtua nuoresta kälystään, sillä tuo mainittu Matildan esikoispoika syntyi jo seuraavan vuoden  helmikuun alussa.

Koko sisarussarja oli valistunutta väkeä ja tyttäretkin koulutettuja. Talon historiassa on monta muutakin mielenkiintoista, mm. merkittäviä kesävieraita. Sitten kun sisarussarjan viimeinenkin kuoli 1950-luvulla, tuli tilalle uusi isäntä, joka osti talon kesähuvilakseen. Sekin on oma tarinansa. Kun mieheni osti tämän vuonna 1980, olivat pellot jo pilkkoutuneet eri tahoille. Eikä tiluksiin kuuluneet rantaoikeudetkaan siirtyneet uudelle omistajalle.