Kässäiltapäivää

Rupesin kanttaamaan pöytäliinakangasta. Luulin, että sitä olisi ollut yksi pöydän pituus plus vähän päälle, mutta kangasta riittää ja riittää ja riittää. Ehkä sitä onkin jäljellä kaksi pituutta, pitääpä mitata vielä ennen päiden ompelua. Se olisikin kyllä hyvä juttu, sillä pitkä pöytämme on myös leveä. Ompelu ottaa kyllä jo nyt aika tavalla selkääni. Piti oikein tulla tauolle ja ottaa kipukeppi käteen.

Ohjelmassa olisi vielä kolmen juhlaessun ompelu, mutta ehkä selkä tekee tepposet? Malli on olemassa ja käyttötarkoitus - ette millään voi arvata! Juu-u, julkkareistahan on kysymys, hehkuttelee hän. Uhraan hyvään tarkoitukseen pari valkoista kapiolakanaani, joissa on kauniit käsin virkatut pitsit päässä. Kahvinkeittäjät on tiedossa, mutta essuista on pulaa.

Kun mainittua tilaisuutta mietiskelen ja olen tutkinut mm. huutonettia ja naamakirjan iittala-arabia-tuotteiden myyntisivuja, niin ihmeekseni huomaan, että kahvikupit ovat hävinnyt luonnonvara. Jos niitä jollakulla vielä on, niin myyntiin vaan! Jopa iki-ihanaa Illusia-astiasarjaa halutaan vaihtaa muumimukeihin. Kyllä meilläkin arkikahvit ja teet juodaan mukeista, mutta ei tulisi mieleenkään kattaa juhlakattaukseen mukeja, teetä lukuunottamatta. Onneksi kahvikuppeja on talossa kohtuullinen määrä suurempaakin vierasjoukkoa varten ja tarvittaessa lainaan tyttäreltä lisää.

Illusia on tämän näköinen astiasto. Valitettavasti sen valmistus on jo lopetettu. Heikki Orvolan muoto ja Fujiwo Ishimoton koriste. - Tuo kelta-valkoinen liina on juuri sitä kangasta, jota pian taas surruttelen ompelukoneellani. Ostin sitä paaljon Finlaysonin alesta ja kun äsken kurkistin, niin sitä näyttää vieläkin olevan myynnissä - 8 euroa metri. Muutama muukin lopetettu malli on tarjouksessa. Meillä ei toistaiseksi tarvita enempää pöytäliinakankaita.

Sinänsä hyvä, että on tupatöitä, vaikka sunnuntai onkin. Ulkona tuulee ja voi olla, että siellä on satanutkin. Harmaa, pilvinen ja kylmältä näyttävä pyhäpäivä joka tapauksessa.

Piti tulla vielä tekemään pieni lisäys. Ne kapiolakanat ovat siis ensimmäisiä kapioitani vuodelta 1968 tai -69. Hoh-hoijaa. Rakkaat lukijat eivät silloin olleet edes syntyneet... Toisia kapioita ei sitten ollut aikaa tehdäkään, kun kosinnasta kahden ja puolen viikon päästä oltiin jo kirkossa alttarin edessä. En tosin tehnyt itse niitä ensimmäisiäkään.