perjantai 25. syyskuuta 2015

Muuten hyvä päivä, mutta

Päivä on ollut aurinkoinen ja otin heti aamulla muutaman pihakuvankin. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole mennyt kuin Strömsössä, vaikka iltapäivään mahtui kahdet päiväunisetkin. Kuumetta oli jo iltaviidelta 26 ja 9, kun lämpö yleensä nousee vasta myöhemmin illalla 37:n paikkeille. Voi olla, että flunssa on tulossa.

Mies toi kaupasta muutaman yrttipurkin, basilikaa ja persiljaa ja jotain kolmattakin yrttiä. Olisikohan ollut salviaa. No eihän tietenkään se mun valolla varustettu vesiviljely-yrttivehkeeni käynnistynyt kesän jälkeen. En ole vielä tutkinut, osaanko itse tehdä sille jotain.

Eikä tässä kaikki eli kahta ilman kolmannetta. Sukkalanka loppui juuri ennen toisen sukan kärkikavennuksia eikä tietenkään ole yhtään samaa lankaa, ei edes pienenpientä kerää. En muistanut, että Novitan lankakerä ei riitä edes pieniin miesten sukkiin. Pöh.

Ja olihan se neljäskin takaisku. Tukisukat kiristivät niin että melkein päässä soi. Niistä sentään pääsin nopeasti eroon, kun mies ystävällisesti kiskoi ne pois. Syvät uurteet nilkoissa ja polvitaipeissa onneksi häviävät nopeasti, mutta ei niiden synty varmaan ole kovin terveellistäkään.

Huomenna on siskonpojan häät, joihin osallistumisen "onneksi" peruin jo viikko sitten. Ei näillä takaiskuilla kannata lähteä postilaatikkoa kauemmas... Tietysti tuo lämmönnousu oli yksi syy ja toisaalta pelkään infektiovaaraa, nyt kun en toistaiseksi tiedä, mitä lääkäri runsaan viikon päästä tulee minulle kertomaan. Nyt täytyy osallistua vain valokuvien välityksellä.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!