Syyskuu se sitten loppuu

Tein äsken sen virheen, että lukaisin edellisen postauksen. Kun en itsekään saanut siitä selvää, niin ette varmaan tekään. Kirjoittamisella tietenkin tarkoitin oman seuraavani sepustusta. jota teen tällä hetkellä tilkkutäkki-menetelmällä. Tai paremminkin tilkkutyyny- . Muutama eilinen kuvakin tuli kamerasta, mutta säästelen niitä toiseen hetkeen. Tämä kuva on aamulta ja sitä ei kannata säästellä! Toivottavasti se tuo iloa myös Sinulle!

Aamuaurinko paistoi tosiaan niin ihanasti ruskan värejä harjoitteleviin pihapuihin, että oli pakko kaivaa kamera esille. Edellisenä aamuna myöhästyin ja aurinko ehti jo nurkan taakse. Kuvat tietenkin otetaan aamulla ikkunan läpi, enkä esimerkiksi tätä pihlajaa edes ylettyisi kuvaamaankaan  maan tasalta.

Suunnitelmissani oli uppoutua tänään perusteellisesti kirjoitus- ja lukutöihin, mutta onnistuinkin eilen saamaan ajan jalkahoitajalle ja sinne heti aamulla! Miehellä oli meno silmäklinikalle. Sinä aikana olisin oikein hyvin ehtinyt tehdä vaikka mitä tarpeellista. Ja teinkin eli kirjoitin pari kappaletta alustavaa tekstiä, selvitin ihan vähän lisää päähenkilöni sukujuuria ja luin muutaman sivun Teemu Keskisarjan paksua ja henkisesti raskasta teosta Viipurista 1918, jota tarvitsen kirjaani varten. Kun kirjani tulee liikkumaan jostain 1800-luvun loppupuolelta vuoteen 1943, ei sisällissotaakaan voi ohittaa. Ei, vaikken siitä historiallista dokumenttia ole väsäämässäkään. Faktaa ja fiktiota, kuten edellisissäkin kirjoissani. Otan mukaan muutaman sivuhenkilön siltä ajalta. Jos tämä nyt koskaan valmistuu, mutta sen aika näyttää.

Kuitenkin tärkein asia oli puhelu Tyttärelle. Me emme yleensä jaarittele kovin pitkään puhelimessa, mutta nyt oli kaikenlaistaa asiaa ja asian vierestäkin. Tilasin muutamat kukkasipulit, jotka jaamme ja tytär tulee istuttamaan niitä avukseni. Hajulaukkaa ja parvitulppaania on jo Prisman postilaatikossa, samoin jotain kolmatta, jonka nimi ei satu tulemaan mieleen.

Vaaripäivä ja syksyn alkua

Olimme jo aikaisemmin sopineet, että tänään tai torstaina käymme vaaria tervehtimässä. Onneksi mies, joka on minua monta kertaa parempimuistinen, hoksasi että tiistainahan se appiukko taas lähtee Kaunialaan. Siellä hän käykin tiuhaan tahtiin eli kolme kertaa vielä syksyn mittaan. Sotainvalidille näitä kuntoutus- tai luultavasti vain oleskeluviikkoja on aika paljon. Joulun hän sentään viettää kotona, mutta tällä rytmillä ehkä testataan, miten kukakin sopeutuisi kokonaan siellä asumiseen.

Syksyn väritystä alkaa jo vähitellen olla puissa, mutta yllättävän vähän. Likaisen kirjavat koivunlehdet kyllä lentelivät aamutuulessa. Ensi yöksi on luvattu kylmää, mutta onneksi ehdin kuvata rapun kaiteessa roikkuvan krassin upeat kukat ennen kuin halla vie. Ne kai ovat niitä ensimmäisiä, jotka paleltuvat.

Tänä vuonna auringonkukka ja kehäkukka eivät menestyneet lainkaan, sillä ne eivät edes itäneet perunalaatikoissa. Yksi ainoa auringonkukka on nyt päivä, pari sitten avannut surkean pienen kukkansa pihapöydän kukkalaatikossa. Se on oravan istuttama, sillä siihen nimenomaiseen paikkaan en siemeniä kylvänyt. Maa-artisokkakin ehkä vielä ehtii avata muutaman kukan. Suurin osa on kasvihuoneen ulkopuolella, mutta yksi varsi sojottaa terassin kukkalaatikossakin testimielessä, josko se siinä talvehtisi.

Ulkeläimet eli hiiret taikka rotat ovat löytäneet jo tiensä ulkoeteiseen. Vuorivilloja on pöyhitty heidän kolonsa ulkopuolelle ja kun minulla oli ämpärillinen juureksia eteisessä, niin kaikkia porkkanoita ja yhtä punajuurta oli ehditty jyrsiä ennen kuin huomasin ja toin sangon sisälle.

Tänään siis oli vaaripäivä ja pullakaupan kautta ajettiin. Täytetyt ruissämpylät, bebe-leivokset ja puolukkapullat lähtivät matkaan. Vaikken minäkään kaikkea kerralla nakertanut, niin illalla kyllä sokerit olivat aika sekaisin, kun en tietenkään älynnyt tai muistanut ottaa insuliinia mukaan. Mutta herkkua olivat! Bebe-leivokset ovat vaarin suurta herkkua ja pullat vastapaistettuja. Päällä oli keko tuoreita puolukoita, jotka oli kai "niitattu" paikalleen hunajalla. Nam-nam.

Samalla kun kahvittelimme, niin kuulimme hääkuulumiset. Hääkuva oli jo facebookissa, mutta katsotaan, näenkö vielä muita kuvia. Enkä tiedä, miten laajaan jakeluun ne kuvansa edes haluavat. Mutta nätti kuva oli, sulhanen komea ja morsian kuin metsänkeiju.

Seremoniasta hän tosin ei huonokuuloisena ollut saanut mitään selvää, mutta muuten meni hyvin. Herttileijaa, 93-vuotias ukko juhli puoli kymmeneen asti, kun vihkitoimitus alkoi klo 16. Ja tunnin matka kumpaankin suuntaan sen lisäksi. Minusta ei todellakaan olisi siihen ollut. Vaari tosin istui koko ajan pyörätuolissa, varmaan pylly puuduksissa, mutta systeri kantoi ruokaa eteen. Ja vissiin sopivaan tahtiin valko- ja punaviiniä sekä konjakkihömpsyäkin. Ruoka oli kaiketi ollut hyvää, mutta vanhalle miehelle lajit ehkä tuntemattomia. Täytyy haastatella nuorempia häävieraita.

Oma juhlaherkkumme viikonloppuna oli tämä, nimenomaan juuri tämä kuvan kotijuusto, joka meni nopeasti ns. parempiin suihin. Jostain syystä sain inspiraation ruveta juustontekoon ja hyvää siitä tulikin. Olisiko osuutensa ollut purkillisella vanhentunutta kermaa, jonka löysin jääkaapin kätköistä? Tämä on vaarinkin herkkua, mutta hyvä ettemme vieneet, kun hän ei kuitenkaan olisi ehtinyt sitä - ehkä - syödä ennen reissuun lähtöä. Eikä sitä kyllä ollut enää jäljelläkään. Sen takia en satsannut esillepanoonkaan.

Se mikä päivästä jäi jäljelle, meni pakolaissukkaprojektissa. Nyt menossa on sukkapari nro 9, ellen väärin muista. Tavoite on 10 paria tässä vaiheessa.  Ja sain minä kirjoitetuksikin yhden kappaleen tai ainakin aihion siitä. Näitä syntyy ei edes kovin systemaattisesti pieninä paloina, jotka saavat myöhemmin etsiä omat paikkansa, muokkaantuvat ja saavat varmaan täydennystä taikka tiivistystä. Mutta ompahan jotain jo paperilla, siis ruutuvihoissa.Useassa vihossa. On jotain tietokoneellakin. Pääasiassa olen ollut kyläkirjahankkeen kimpussa, mutta nyt alkaa oma kirja jo polttaa.

Kas, pian nukkumatin maille. Sain huomiseksi jalkahoidon kello kymmeneksi,
Hei taas!

Oikeita päätöksiä

Oli se sittenkin oikea päätös, kun peruin osallistumiseni hääjuhliin. Jalat eivät nyt illalla meinaa mahtua nahkoihinsa, vaikka pidin tukisukkia melkein koko päivän. Lämpöäkin on ollut sen verran, että melkein huolestuin. Onneksi kolmekasin rajaan on vielä matkaa. Silloinhan olisi heti edessä lähtö sairaalan päivystykseen. Ja mitä jalkoihin tulee, niin crockseilla ei oikein passaa lähteä juhlimaan. Muut kengät eivät olisi ainakaan tänäpänä mahtuneet jalkaan ja ainoat lenkkaritkin pistin viime viikolla pakolaiskeräykseen. Mutta eipä nekään oikein hääkengiksi olisi soveltuneet, heh-heh. Mies valittaa omaa jalkateräänsä, jossa hän epäilee kihtiä.

Minulla on viime syksynä todettu myös kihti jossain kokeissa monien muiden vaivojen  lisäksi, mutta eipä se ole sen enempää aihauttanut toimenpiteitä, jos ei vaivojakaan. Jotkut lääkkeet sitä aiheuttanevat, kun ei tuota portviiniäkään ole tullut naukkailtua. Paitsi hääpäivän illallisella mies tilaan jälkiruoakseen aina lasillisen, kun minä herkuttelen jäätelöllä.

Kenkävalikoimani on tosi surkea muutenkin kuin näiden turvotusten takia. Mieshän vei epähuomiossa jätesäkillisen kenkiä kaatopaikalle silloin kun yhdistimme talouksiamme ja sinne meni muutamat hyvätkin kengät sekä  Nokian kumisaappaat, mitä harmittelen eniten. Tapauksesta on viitisentoista vuotta, mutta kenkävarasto ei juuri ole kohentunut. On mulla muutamat, jos mahtuisivat jalkaan. Korkokengistä ei kannata edes haaveilla. Mustat hääkengätkään eivät mahdu jalkaan, mutta niitä en raaski viedä kierrätykseen.

Kierrätyksestä puheenollen; SPR:n ja muiden järjstöjen keräykseen vein kaksi jätesäkillistä talvivaatteita, sisä- ja ulko- ja siinä samalla neljät jalkineet. Kaikki käytettyä, mutta aika hyvää tavaraa, ainakin omasta mielestäni. Mieskin luovutti kolme nahkatakkiaan, joita tuskin on kertaakaan käytetty. Kas, kun ne olivat kutistuneet kummasti naulakossa. Eilen sitten huomasin yhdet iskemättömät farkut ja toisetkin housut, jotka hyvin olisivat joutaneet mennä, jos olisin muistanut. Ne tulivat esille, kun etsin sukkalankaa. Beiget villasukat saivat sitten siniset kärjet, kun ei sopivampaa väriä tullut vastaan. Eilen ja tänään syntyi laskelmieni mukaan seitsemäs tai kahdeksas pari lähtemään SPR:n toimistolle. Lanka oli Novitan Sinitinttiä vuosien takaa, oliskohan seiskaveikkaa. Tavoitteenani on kymmenen paria ja pääasiassa miesten sukkia.

Tämän verran jäi vaille kärjestä... Kuvaan sitten kaikki kerralla, kun urakkani on valmis matkaan. Korttejakin pitäisi vielä tehdä ja kiinnittää niihin.

Kierrästystä sekin, kun laatikollinen lasipurkkeja lähti marttasiskolle hillopurkeiksi. Hän hilloaa niihin karhunvatukkaa joulumyyjäisiä silmällä pitäen.

Eilen kuvaamani syyskuvat ovat vielä kamerassa, jota en viitsi lähteä enää hakemaan alakerrasta. Piti jo eilenillalla ottaa se mukaan, mutten muistanut ja tänään sama juttu. Tämä kimppu taitaa olla vanhempaa perua, tältä kesältä kuitenkin. Mies on aika usein tuonut kauppareissullaan ruusukimpun. Pirkka-ruusut ovat hämmästyttävän kestäviä, vaikka nämä nyt ovat jo melkein päättämässä päiviään. Nuuka mies ostaa mieluummin näitä kuin kalliimpia kukkakaupan kimppuja, jonne sitä paitsi pitäisi mennä erikseen.

Palaan vielä häihin. Vähän harmittaa, kun kerrankin olisi päässyt - luultavasti - tosi komeisiin suomenruotsalaisiin hääkemuihin. Tädille kuulemma lähetetään kuvia, ehkä sitten kun nuoripari aikanaan kotiutuu häämatkaltaan, ellei sitten joku muu sukulainen ole kuvannut.

Sekin harmittaa, kun yli ysikymppinen vaari jaksoi lähteä häihin, minä en. Tosin se minua on koko illan pelottanut, miten se vaari selviää, siis jaksaa istua pyörätuolissa. Kun etukäteen arvelin, että sieltähän voisi lähteä jo parin tunnin päästä kotiin, niin kuulemma ei puhettakaan. Voi tietysti olla, että jos nuoripari vihittiin ensin, tosin samassa juhlapaikassa ja sitten oli illallinen ja kaiketi muuta aktiviteettia, niin juhlat ovat kestäneet myöhään iltaan. Ja vaari muiden mukana, luulen minä.

Ja oli siinä sekin este, kun ei tosiaan ollut kenkiä. Mekko oli ja varta vasten ostettu soma iltalaukku, mutta ne kengät! Enkä ihan hirveän mielelläni olisi esiintynyt keppimummonakaan... Mutta kaikkea ei aina saa. Nyt on pieni yllätysmomentti, ottaako morsian kaksoisnimen vai säilyttääkö omansa. Sulhasen sukua nimittäin ei ole muita kuin isänsä, äitinsä tietysti myös, yksi veljensä ja isän sisar, joka hänkin asuu Ruotsissa.

Nyt rupesi hiukomaan eli haen pikkuisen yöpalan. Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia.

Muuten hyvä päivä, mutta

Päivä on ollut aurinkoinen ja otin heti aamulla muutaman pihakuvankin. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole mennyt kuin Strömsössä, vaikka iltapäivään mahtui kahdet päiväunisetkin. Kuumetta oli jo iltaviidelta 26 ja 9, kun lämpö yleensä nousee vasta myöhemmin illalla 37:n paikkeille. Voi olla, että flunssa on tulossa.

Mies toi kaupasta muutaman yrttipurkin, basilikaa ja persiljaa ja jotain kolmattakin yrttiä. Olisikohan ollut salviaa. No eihän tietenkään se mun valolla varustettu vesiviljely-yrttivehkeeni käynnistynyt kesän jälkeen. En ole vielä tutkinut, osaanko itse tehdä sille jotain.

Eikä tässä kaikki eli kahta ilman kolmannetta. Sukkalanka loppui juuri ennen toisen sukan kärkikavennuksia eikä tietenkään ole yhtään samaa lankaa, ei edes pienenpientä kerää. En muistanut, että Novitan lankakerä ei riitä edes pieniin miesten sukkiin. Pöh.

Ja olihan se neljäskin takaisku. Tukisukat kiristivät niin että melkein päässä soi. Niistä sentään pääsin nopeasti eroon, kun mies ystävällisesti kiskoi ne pois. Syvät uurteet nilkoissa ja polvitaipeissa onneksi häviävät nopeasti, mutta ei niiden synty varmaan ole kovin terveellistäkään.

Huomenna on siskonpojan häät, joihin osallistumisen "onneksi" peruin jo viikko sitten. Ei näillä takaiskuilla kannata lähteä postilaatikkoa kauemmas... Tietysti tuo lämmönnousu oli yksi syy ja toisaalta pelkään infektiovaaraa, nyt kun en toistaiseksi tiedä, mitä lääkäri runsaan viikon päästä tulee minulle kertomaan. Nyt täytyy osallistua vain valokuvien välityksellä.

Hyvää tekoa etsitään

Huudan, mutten apua itselleni, vaan lapsenlapseni isälle. Te ystävät, jotka asutte tässä lähipitäjissä, sattuisiko teillä olemaan tietoa tai peräti itsellä hyvin edullista pientä asuntoa, mummonmökkiä, hellahuonetta tai vaikka vaan erillistä kamaria vessalla ja suihkulla, joka kuitenkin olisi taatusti home- ja pölyvapaa? Tämä viimeksi mainittu on tärkein kriteeri.

Kuvassa ei ole pöpöviljelmää, vaan kynttilä, syksyn ensimmäinen.

Kaverilla on ollut uskomattoman huono tuuri: ensin yksi asunto kerrostalossa oli syönyt lattiansa alle kaikenlaista homehtuvaa rojua, jota on vissiin maan tapa ollut kätkeä talon alle mieluummin kuin kuskata kaatopaikalle. Siitä sitten alakerran nousi asuntoon ties mitä pöpöä. Sen takia siitä oli lähdettävä, vaikka taloyhtiö hampaat pitkänä kämpän perusteellisesti korjasikin.

Mutta eipä tässä ollut tarpeeksi tuskaa, sillä nyt tämä toinenkin, vasta rakennettu paritalon kaksio aiheuttaa sietämättömiä oireita, jotka alkoivat pian muuton jälkeen.

Ennestäänkin sairas mies (ei juoppo, vaan liikenneonnettomuudessa vammautunut, mutta liikuntakykyinen ja ihan  täysipäinen) on nyt hyvin herkistynyt pienimmistäkin määristä haitallisia mikrobeja ja kemikalioita. Lääkäri onkin kehottanut välittömästi muuttamaan pois asunnosta. Ennen kuin mahdollinen kaupanpurkuriita on selvä, joutuu hän tietenkin maksamaan luultavasti itseään kipeäksi (jos näin saa sanoa) asunnostaan ja sen takia uuden, toivottavasti hyvin väliaikaisen kämpän pitäisi olla myös tosi edullinen. Tässä tilanteessa ei varmaan ole toivoakaan esim. asumistuesta, kun on olemassa se homekaksio. Mutta eläke sentään juoksee eli kyse ei ole mistään sossutapauksesta. Muutenkin mies on säntillinen ja mukava kaveri.

On tässä minullakin ns. oma lehmä ojassa: lukiota käyvä lapsenlapseni ei myöskään voi oireilematta viettää viikonloppuja isänsä luona. Meillä on isoa talo, mutta sikäli epäkäytännöllinen, ettei tänne voi majoittaa ns. vierasta miestä ja luultavasti hirsillä olevissa seinänraoissa on niin paljon pölyä, ettei senkään puolesta voi ajatella.

Jos keksit avun, niin lähetä minulle sähköpostia kolumbukseen tai gmailiin, joka sekin taas toimii. Välitän sitten tiedon eteenpäin.

Vaihdoin väriä

Ruska tuli tännekin, kun luin jostain, ettei vain facebookista, että keltainen on voimaannuttava ja mielialaa nostattava väri ja muistaakseni myös luovuutta lisäävä vaikutus sillä on. Ja sitten se kuulemma vauhdittaa aineenvaihduntaakin. Tämä nyt ehkä ei ihan ole keltaisen keltainen, mutta uskotaan, että vaikutukset ovat samat. Oranssi kumminkin antaa elinvoimaa enkä yhtään epäile.

Minulla on aineenvaihdunta ollut ilmeisen vilkasta, sillä paino on pudonnut seitsemisen kiloa ehkä kuukauden sisällä. Viimeksi tosin se johtui syövästä, joten toivotaan, ettei tällä kertaa siitä syystä. Varaa on vielä...

Lisää väriterapiaa: aamupalani on edelleen tämän tapainen päivän piristäjä. En ole punninnut, mutta kyllä tässä aika monta sataa grammaa vihanneksia on ja ainakin neljää tai viittä väriä. Hiilihydraatit tulevat voileivistä.

Tein huutonetistä aika mieluisan löydön. Tykkään kovasti näistä Heikki Orvolan kynttilälyhdyistä ja kun kotona oli jo yksi isompi vihreä ja näin sen sieluni silmillä meidän glögipöydässämme, niin sinnehän nämäkin on ajateltu. Nämä ovat olleet tuotannossa ilmeisesti 1975 - 83 Nuutajärvellä. Kun ei Nuutajärven tehdastakaan enää ole, niin senkin takia pidän tätä hyvänä ostoksena.

Melkein kaupantekijäisiksi, vaan en suinkaan ilmaiseksi sain tämän pyykkäritytön. Tunteeko kukaan sitä? Se voisi olla Arabian tai Kupittaan, vaikka leimoja ei olekaan pohjassa. Pulsaattoripesukone ja pesujauhepaketti voisivat osoittaa firmalahjan suuntaan. Niin tai näin, minuta tämä oli hyvä ostos kaiken kaikkiaan.

Syyslauantain aatoksia

Tänään nostin meidän loput perunat. Kolmessa muuttolaatikossa oli vielä pari kolme kitukasvuisen näköistä vartta ja tämän verran niistä herui.  Perunat ovat tosi hyvän näköisiä, hyvän makuisia ja ihmeiden ihme, vielä ruvettomia ja ohutkuorisiakin. Keitin koko pytyllisen kolmen litran kattilassa. Osa syötiin tänään, osasta tulee varmaan maanantaina paistinperunoita.

Mies toi perunoiden kaveriksi kaksi pientä purkkia mätia ja savusiian. Siialla oli myyntiaikaa vielä kaksi viikkoa, mutta jo heti kun perkasin sitä, tuli tunne, että kaikki ei ole kunnossa. Ja niinhän se olikin. Kala oli niin pahan makuista, että käärin sen sanomalehteen ja roskapussiin. Koko illan mietimme, millä maun saa suusta pois. Kun olin pakannut ruodon ja pakkauksen jo aikaisemmin sanomalehteen, en enää ruvennut tutkimaan mitä päiväystarran alla mahdollisesti luki. Nyt ei savukalaa osteta vähään aikaan tähän taloon. Onneksi kummankaan maha ei ole vielä ainakaan sekaisin, mutta emme muuta kuin maistoimme kalaa pienet palat. Onneksi oli se mäti ja potut.

Päivemmällä raahasin kaksi säkillistä talvivaatteita ja jalkineita SPR:n ja monen muun yhteiseen keräykseen. Mies oli kyytipoikana ja ajoi onneksi melkein oven viereen erittäin kielletylle paikalle, mutta sen kauempaa en olisi jaksanut säkkejä raahatakaan. Mies odotti autossa, mutta auttoi kyllä kotona säkit autoon. Itselle tuli hyvä mieli ja toisaalta pääsimme monesta sellaisesta vaatekappaleesta eroon, joita ns. sattuneesta syystä kumpikaan ei enää ole käyttänyt. - Nälkäpäiväkeräykseenkin otimme osaa: minä eilen täällä ja mies kaupan eteisessä tänään. Jokos olet osallistunut?

Jotta sädekehä ei liikaa kiristäisi, kirjoitan vielä yhdestä ihmetyksen aiheesta, joka minua harmittaa. Olen naamakirjassa yhdessä emalikippokirpparissa enkä voi olla ihmettelemättä, millaista romua ihmiset siellä kaupittelevat. Kotimaisten Finelien lisäksi kiinalaista ja puolalaista kippoa vaikka millä mitalla. Tosin moni ehkäö tykkääkin niiden ylenpalttisesta koristelusta, ei siinä mitään. Eniten paheksun kuitenkin sitä, miten pahastikin lohjennutta ja risareunaista emalikamaa yritetään myydä kalliilla hinnalla. Lisäksi kattiloissa ja pannuissa on "vain vähäistä kulumaa", mikä osoittautuu tosi pinttyneeksi ja kuluneeksi sisäpohjaksi. Pakko tietenkään ei ole ostaa, mutta jotenkin harmittaa tuollainen rahastusyritys. Tosin hölmähän ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa.

Emali on taas tullut muotiin, vaikka onkin epäkäytännöllistä kun ei kestä kunnolla konepesua. Kattilatkin polttavat herkästi pohjaan, olen muistelevinani, mutta onhan se parhaimmillaan kaunista. Kotimaisen laadukkaan talousemalin valmistus loppui joskus 1980-90 -lukujen taitteessa ja sen jälkeen kotimaisilla merkeillä myyntiin tulleet valmistetaan jossain muualla, liekö thaimaalaista alkuperää?

Hyvin meni

Luuydinnäytteen otto sujui hyvin. mikäs kun ammattilaiset olivat asialla. Paksu tuppo on vielä takamuksen päällä, mutten jaksanut peilillä katsoa miltä se näyttää. Huomenna ei vielä saa mennä suihkuun; sen kun aamulla muistaisi. Kuulen vastaukset vasta ensi kuun puolella, mutta tässä on erinäisiä muista asioita, joiden takia ehkä joudun menemään lääkärin puheille. Ja uudet tukisukat pitäisi tilata ensi tilassa, jalkahoitajasta puhumattakaan. Ja tietysti osa tuloksista tulee jo aikaisemmin eli jos on jotain hälyttävää, niin kaipa ne kutsuvat aikaisemmin kuulemaan. Verikokeita tehdään montaa sorttia ja ihmeiden ihme, tällä kertaa ei tarvinnut suonta hakea, vaan verta tuli heti hereästi.

Nyt en uskalla tilata yhtään aikaa minnekään - tosin harvoin puolen aikaan tarvitsee tilatakaan - sillä miehen menoissa on ruuhkaa. Huomenna selviää, onnistuuko aikataulujen ja toimenpiteiden suhteen hänen silmänsä hoito ja alapään leikkaus, jotka osuvat nyt muutaman päivän sisälle. Kumpikin on yhtä tärkeää. Lohduttelin, että jos ei muu auta, niin varmaan sairaalasta lähetetään käymäseltään toiseen hoitoa saamaan taksilla tai vaikka ambulanssilla, jos se hoidollisesti on mahdollista.

Sairaalareissun jälkeen kävimme makoisalla myöhäisaamiaisella Tango Cafe -nimisessä viihtyisässä ja aikuisten makuun sopivassa kahvilassa. Croissant, keitetty muna, kinkkua, juustoa, salaattia, kurkkua, tomaattia, tuoremehua, jogurttia ja mysliä plus kahvit. Santsikupinkin olisi saanut. Mikä parasta, tätä aamupalaa saa koko päivän. Vitriinissä oli toinen toistaan ihanampia makeita herkkuja. Ihan pakko oli ottaa vielä suklaamousseleivos jälkiruoaksi. Ei hassumpi aamupala, kun olimme paastonneet edellisestä illasta lähtien. Oli mulla kyllä jogurtti verikokeiden jälkeen, mutta aamupalalle pääsimme vasta siihen aikaan, kun muut söivät lounasta.

Kello soimaan!

Tänään olen harvinaisen aikaisin tietokoneella, sillä kello pitää laittaa soimaan omien standardieni mukaan anivarhain. Aamun labrakokeiden takia paastokin alkoi jo monta tuntia sitten. Mutta kerronpa, mitä herkkua söimme illalla. Otin  kuvankin, mutta ruoka ei ole niin esteettisen näköistä, että kameraa kannatti raahata yläkertaan.

Pannaan nyt yksi kuvituskuva, kun ruoasta on tässä pian puhe. Nämä Arabiat ovat taatusti kotoisin Arabian tehtaasta, eivät mistään Helsingin keramiikkatehtaasta, saati Thaimaasta. Illusia-astiaston suunnittelija on Heikki Orvola ja koristelun takana Fujimo Ishimoto, suomalaistunut japanilaismestari. Edessä nämä valkoiset, joiden kuvaaminen ei oikein onnistunut, on Heljä Liukko-Sundströmin Tuuli-sarjan kermanekka ja sokeriastia. Illusiaa minulla on koko lailla täydellinen astiasto kahvi- ja teekuppeja myöten, mutta Tuuli-sarjaa vain nämä ja taitaa olla kastemaljanakin käytetty linnunmuotoinen upea vati, ellen ole antanut sitä tyttärelle. Otin laiskuuttani kuvan suoraan kaapista ja sen takia yksi paperiservettikin on päässyt vahingossa kuvaan. Kumpaakaan astiastoa ei ole vuosikausiin enää valmistettu. Enkä erikoisesti onneksi ole astioita ostamassakaan. Ja jos ja kun arabiatkin tulevat vierailta mailta, niin mikään ei pidä enää uskollisena merkille. Kuten tähän asti.

No niin, illan herkkuruokaan. Kun kaupassa oli viime viikolla tarjouksessa possun suolalapaa, niin mieshän innostui ja osti sitä heti 1,7 kilon palan. Lisäksi sovimme, että hän ostaa kolme purkkia Rasilaisen hapankaalia, yhteensä 1,2 kg. Leikkasin lihan aika isoiksi kuutioiksi, joita ruskistin vähän valkosipulilla maustetussa ruokaöljyssä, jossa käytin myös kaksi rasiaa hapankaalia. (Kolmatta en enää viitsinyt.) Nesteeksi käytin ikivanhan valkoviinilaatikon loput, olisikohan ollut noin 1,5 desiä. Sitten silppusin yhden porkkanan, lohkoin neljä punasipulia ja neljä keltasipulia ja padan kansi kiinni. Jaa, vähän laitoin mustapippuria myllystä. - Lisäys: Unohdin mainita, että vihoviimeiseksi lisäsin 5 keitettyä punajuurta edelliseltä päivältä ja pari teelusikallista hunajaa.

Tämä pata muhi hellalla nelisen tuntia. Jossain vaiheessa lisäsin pari teelusikallista hunajaa ja maistelin suotaa. Lihapala oli hyvä: luu oli pieni ja se meni tietysti myös pataan, samoin kamara, joka näyttikin hajonneen tuhannen silpuksi läskeineen tuon neljän tunnin aikana. En muista, että olisin syönyt näin hyvää hapankaalipataa aikoihin, jos koskaan. Vähän me kyllä höystimme sitä lautasella smetanalla, mutta olisi se ilmankin maistunut. Annos oli sen verran suuri, että kyllä siitä varmaan pari ateriaa vielä syödään.

Huomenna menemme johonkin aamupalalle sitten kun pääsen tutkimuksista. Jos nyt pääsen kotiin, kuten tietysti toivon. Sairaalakassi on otettu esille, mutten vielä pakannut sitä.

Vähän minua jännittää

Kirjoitan nyt jo hyvissä ajoin, ettei sitten keskiviikkona tarvitse jännittää tulevaa luuytimen kaivelua. Tiedän toki kokemuksesta, että se vain kerran kirpaisee, kun paikkaa puudutetaan ja kipulääkettä on siihen saatavana. Tietenkään en ole niin urhea, että jättäisin käyttämättä tämän mahdollisuuden.

Keskiviikkona onkin aikainen herätys, jotta ehdimme verikokeisiin hyvissä ajoin. Ajan tietenkin olen varannut siihen etukäteen, mutta edellisellä kerralla piti aluesairaalan labrassa varausajasta huolimatta erikseen huomauttaa, että olisi jo kiire seuraavaan toimenpiteeseen.

Käsityöterapia tekee nyt hyvää. Viides pakolaissukkapari on nyt puikoilla. Jätin keltaisen jakun neulomisen toistaiseksi hyllylle, kun totesin, etten kuitenkaan saa sitä valmiiksi sukulaispojan häihin. Taitaa olla tosin kyseenalaista koko lähtökin, sillä jalat ovat aika turvoksissa. Tukisukat ovat siinä kuosissa, ettei niitä voi pitää, ei muuten kuin kotona jalat jakkaralla. Löpsähtävät mokomat melkein nilkkoihin jo postilaatikolle kävellessä. Sitä asiaa pitää ruveta hoitamaan heti keskiviikon jälkeen. Ja ehkä tilata aika jalkahoitajallekin.

Mutta ei surra. Krassit kukkivat vielä porraskaiteessa, mutta ne kai ovat ensimmäisenä paleltumassa sitten kun oikeasti syksy alkaa. Yöt tosin ovat jo nyt olleet aika kylmiä, seitsemää astetta ja silleen.

Moni on jo hankkinut "syysistutuksia" pihapurkkeihinsa, mutta meillä ei siihen ole mitään kiirettä, kun miljoonakellot ja moni muukin kukkii vielä ihan nätisti. Tämäkään kuva ei ole kovin vanha.

Perunoita on "maassa" ainakin kahdeksi nostokerraksi. Nostan kerralla sen verran, että keitän kaikki, mutta puolet jäävät seuraavan päivän paistinperunoiksikin. Ainokainen lehtikaalikin lykkää vielä virkeästi pienenpieniä lehtiään. Niitä kerään aamulla ja silppuan aamupalaan. Se on edelleen sama, jota olen täälläkin kehunut ja johon en toistaiseksi ole yhtään kyllästynyt: avokadoa, tomaattia, valkosipulin marinoituja kynsiä, siemeniä ja tänään lisäksi vähän maapähkinöitä ja pari viipaletta kesäkurpitsaa plus kourallinen tuoreita puolukoita ja ne muutamat lehtikaalin lehdykäiset Leipä oli herkullista auringonkukan siemenillä päällystettyä ja höystettyä melko tummaa leipää lähileipomosta.

Huomenna ehkä syödään paistinperunoita ja eiliseltä jääneet entrecote-pihvit sekä keitettyjä punajuuria. Mies näet toi kaupasta ämpärillisen juureksia, ison käntin suolattua possunlihaa ja muutaman rasian hapankaalia. Viime mainituista tehdään tiistaina iso padallinen ruokaa, niin ettei tarvitse ainakaan vielä keskiviikkona miettiä ruokapuolta. Eikä ole kerta tai kaksi, kun olen joutunut jäämään siltä seisomalta sairaalaan, joten siihenkin on hyvä varautua taas kerran ruoan puolesta. Ja muistaa pakata sairaalakassi mukaan autoon. Viimeksi oli sukkapuikot mukana, muttei pätkääkään lankaa.

Surullisiakin uutisia olen kuullut viikonlopun aikana kahdeltakin taholta. Ei vainaita, mutta muuten murheellista asiaa. En kuitenkaan niistä sen enempää kirjoita. Ei muuta kuin voimia heille kaikille.
Ja hyvää uutta viikkoa itse kullekin säädylle.

1111 tekstiä

Olin menossa jo nukkumaan - kun olisi se aika viimeistään nyt - mutta hoksasin, että olen tehnyt 1111 postausta tähän blogiin. En nyt äkkiseltään keksi mitään kivaa arvottavaa, joten en järjestä arvontaa asian kunniaksi.  Onnitteluja ja etenkin arvokkaampia lahjoja otan mielihyvin vastaan. Esimerkiksi naapurimaan perisentin tyttöystävällä näytti olevan aika kivan näköinen kello... hih-hih.

Ihanaa viikonloppua ja sitä ennen makeita uniaa toivottaa V-viini

Eloa korjataan

Muutama aurinkoinen, kesäinen päivä toi naapurin isännän pellolle. Mukava, tuttu raksutus kuului pitkin päivää ihana sisälle asti. Jos nyt oikein näen, niin tässä puimuria tyhjennetään traktorin peräkärryyn.

Kävin katsastamassa kasvihuoneen tilanteen ja joo - kaikki kuivui pahan kerran sateiden aikana. Yhden kurkun korjasin talteen ja kastelin tomaattilaatikot, mutta tuskinpa sieltä enää satoa saa. Chilit jäivät vielä korjaamatta, kun unohdin.

Teemaan sopii hyvin päivän lounasruokani eli sadonkorjuupuuro höystettynä puolukoilla. En oikein muistanutkaan, miten hyviä tuoreet puolukat ovat, kun tavallisesti on ollut kiire työntää ne pakkaseen tai keittää hilloksi. Viime vuosina tosin useimmiten sato on korjattu kaupan hillohyllystä. Nyt mies toi ison pussillisen tuoreita marjoja.

Aamu-uutisia

Aamu alkoi ikävästi, kun lähes ensimmäiseksi luin telefoonistani uutisen Arabian tehtaan lakkauttamisesta. Ikiaikainen, tarkemmin sanottuna v. 1873 perustettu, siis 142-vuotias tehdas lopetetaan, kaikki loputkin 130 työntekijää irtisanotaan ja tuotanto siirretään lopullisesti alihankkijoiden varaan kaukomaille. Nythän tehtaalla on enää valmistettu lähinnä lautasia, vaikka harva Muumi-mukien keräilijä tietää niiden tulevan Thaimaasta vai mistä nyt tulevatkaan. Fiskars leikkaa kovalla kädellä. Arabia-nimeäkään ei ole enää vuoteen käytetty, vaan se on Fiskarsin Helsingin keramiikkatehdas. Kaikkien saneerausten jälkeen vielä sitten tämä viimeinen niitti.

Yritin etsiä kuva-arkistoistani jotain sopivaa Arabia-kuvaa, mutta eihän niitä tähän hätään löytynyt edes skannattavaksi, Olen joskun hankkinut divarista Kruunun tekijät -nimisen kirjan, joka on Helsingin posliinityöntekijöiden ammattiosaston historia. En ole edes lukenut sitä, mutta nytpä taidan ottaa kirjan lukulistalle. Minulla on runsaasti toisenlaista Arabia-historiaa ja kirjallisuutta, sattuneesta syystä hankittua. Periaatteessa kaikki astiatkin ovat Arabiaa. Ja koristekeramiikka. Niistä täytyy nyt pitää lujasti kiinni. Ne alkavat olla arvossaan.

Piti mun muustakin kirjoittaa, mutta olkoon.

Pientä aherrusta

Olin melkein kädetön, kun en päässyt pariin päivään tietokoneelle. Koneessa ei mitään vikaa, mutta jatkojohto hajosi (siis se jatkojohdon jatkojohdon jatkojohto, josta vastikään varoitettiin). Siinä oleva katkaisin tarkemmin sanottuna jäi käteeni enkä uskaltanut kokeilla, saanko säkärin vai poltanko talon. Johtoa on nyt varmaan viitisen metriä, joten pitääpä hankkia vähän lyhyempi.  Katkaisija on sikäli kätevä, ettei joka pistotulppaa tarvitse irrottaa esimerkiksi ukonilman varalta.

Onneksi varajohto löytyi tänään ja onneksi olin ehtinyt printata noin sata sivua kyläkirjatekstiä. Sitä kävimme T:n kanssa illalla läpi ja lupasinpa tietysti kaivella vielä muutamat jutut esille ja editointimielessä lukea valmista tekstiä vielä kertaalleen. Mukavaa hommaahan se on, vaikka olenkin ollut viime aikoina aika väsynyt. Pienet päiväunet tekevät hyvää, mutta sitten taas valvon yöllä ja herään ties miten aikaisin.

Muuten viikonloppu oli ja meni aika tavallisin menoin. Lauantaina oli miellyttävä kahvivieras ja sunnuntai-ilta siis kirjahommia. Väliaikoina olen vuorotellen lukenut Ruotsin historiaa, joka tietysti samalla on meidänkin historiaamme sekä kutonut pakolaissukkaa. Olen myös ällistellyt sitä vihan määrää, joka ihmisista pursuaa näitä pakolaisia kohtaan esimerkiksi naamakirjassa. Se tekee mielen apeaksi. Voi olla naivia puhua 63 tuhannesta Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta ja lähes puolesta miljoonasta Karjalan evakosta, mutta ei voi olla vertaamatta. Ja ne, jotka huutavat, että on Suomessakin käyhiä, eivät kai kovin usein ole näitä kotoperäisiä köyhiä ruokkimassa.

Onneksi on toisinkin ajattelevia. Ja toimivia. Yksi hämmentävä juttu oli se, kun jossain uutispätkässä ilmoitettiin ihmisten eroavan kirkosta arkkipiispan lausunnon takia. Joku jo kommentoi: joutavatkin lähteä. Olen samaa mieltä. Huomenna rupeamme katsomaan, millaisia vaatteita ja jalkineita meillä olisi antaa keräykseen, joka järjestetään täällä alkavalla viikolla. Päivä ja paikka on vielä auki.

Ei muuta kuin hyvää viikkoa!

Syksy taisi alkaa

Syksy sitten alkoi. Lämpömittari on täyttänyt koko. päivän vähän toistakymmentä astetta ja satanutkin on  niin, etten viitsinyt rämpiä edes kasvihuoneelle. Oikeastaan pelkäsin liukastumista märällä nurmella. Ikkunaluukku sentään on siellä kiinni, mutta ovi auki. Kun sänkykamarin patteri on epähuomiossa jäänyt keväällä päälle tai oikeastaan en näillä silmilläni saanut selvää, mikä oli on- ja mikä off-asento, niin nythän se eilen illalla paukkasi sitten ensimmäisen kerran päälle. Äkkiä pois päältä! Ei vielä voi olla lämmityksen aika. Riittää, kun maksamme pakkaskuukausien karmeita sähkölaskuja.

Toivottavasti saamme vielä sellaisia ihanan aurinkoisia ja kuulaita syyspäiviä, jolloin on kiva laittaa pihaa talviteloilleen. Sen opin keväällä, että olisi hyvä kiskoa ainakin kuolleet tomaatinrungot pois kasvihuonelaatikoista jo syksyllä. Kompostikin piti vielä tyhjentää, mutta saapi nähdä. Voihan olla, että saan pihankaivelukiellon, kuten keväälläkin oli, eikä lukiolaispoikaa ehkä tohdi värvätä noin vain töihin mummilaan. Toisaalta kaikki kesäkukat kukkivat vielä ihanasti, paitsi muutamat aikaisemmin kuolleet ja se lobelia, jota en viimeksi ylettynyt kastelemaan kunnolla. Olisi kiva katsella niitä vielä pitkään... ainakin ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Puutarhakaupat kyllä myyvät jo innolla callunaa ja kanervaa, jotka eivät kumpikaan inspiroi minua yhtään. Sen sijaan toivon, että muutamat muratit talvehtisivat. Viihtyyköhän tämä maljaköynnös muuten sisällä?

Sisällä muuten kukkii "hullun lailla" K-ystävältäni saatu soilikki. Sen lehdetkin ovat monta kymmentä senttiä pitkät ja leveätkin viel. Sinistä kukkaa on lykännyt jo monta viikkoa. Samoin orkidea rupesi kukkimaan uudestaan. Jokohan mainostin sitä etukäteen. Siirsin toisenkin orkidean samaan paikkaan salin ikkunalaudalle, kun se tuntuu olevan otollinen kasvupaikka.

Kolmas, vielä suurempi ylläri-pylläri on sekin sisäkasvi, jonka nimeä en muista: ruusu...jotain tai joku...olisikohan itämaan ruusu tai jotain sinne päin. Vankkarunkoinen ja talvella lehtensä tiputtava kasvi. Se on kitunut ikkunalaudalla parisen vuotta ja nyt, pari päivää sitten huomasin yhden punaisen kukan, joka muistuttaa maljaköynnöksen kukkaa. Pitäisi ottaa kuva, jos joku sen tunnistaisi. Ilon aiheita kaikki nämäkin! --- Se muuten on aavikkoruusu, selviai viherpeukaloiden sivuilta www.viherpeukalot.fi missä on kuvakin.

Kukkasista toisiin asioihin. Eihän ne yllätyksenä tulleet, mutta silti. Asia koskee nyt miestäni, jolla lääkäri arveli olevan alkava silmänpohjan kostea ikärappeuma eli makuladegeneraatio. Asiaan toivottavsti päästiin ajoissa kiinni, vaikka 30 prosenttia silmän näöstä onkin jo mennyt. Nyt hän sai "piikin silmäänsä" ja vastaavia piikityksiä on kuukauden välein ainakin kahdesti. Lääke kuulosti samalta tai saman tapaiselta, mitä itse olen saanut syöpäsairaalassa. Jatkosta sen pitemmälle ei ollut puhettakaan, mutta ainakaan tämä ensimmäinen piikitys ei ole aiheuttanut sivuoireita tai muuta. Toivottavasti se myös tepsii. Tämä sairaus on yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa aiheuttaen noin 60 % yli 65-vuotiaiden näkövammaisuudesta.

Seuraavat tiedot on poimittu suoraan netistä, Novartisen sivuilta, jossa myös lähteet mainitaan ja tekstiä lyhentäen sekä tiivistäen:

Tätä sairautta on kahta lajia, kuiva ja kostea. Nesteisessä (kosteassa) ikärappeumassa silmän verkkokalvon alla olevasta verisuonikerroksesta alkaa työntyä uudissuonia verkkokalvon alle. Nämä uudet verisuonet ovat rakenteeltaan heikompia ja vuotavat herkästi nestettä. Tämä johtaa turvotukseen, verenvuotoihin ja arpikudoksen muodostukseen keskeisen näön alueella sekä lopulta näöntarkkuuden huononemiseen.

Tauti havaitaan useimmiten keskeisen näöntarkkuuden alentumisena. Tyypillisiä oireita ovat muun muassa suorien viivojen näkyminen vääristyneinä, kuvakoon muutokset (suurenevat tai pienenevät) ja keskellä näkökenttää näkyvä harmaa läiskä tai puuttuva alue. Välillä saattaa esiintyä muutoksia värinäössä erityisesti sinisen ja keltaisen näkemisessä. Ilman hoitoa kostea ikärappeuma etenee, joskus nopeastikin. Jos se huomataan vasta kun näkö heikkenee myös toisessa, ”terveessä” silmässä, saattaa näkö ensin vaurioituneessa silmässä jo olla tehokkaan hoidon ulkopuolella.

Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan on useita vuosia ollut hoitomuotoja, jotka pysäyttävät ja jopa parantavat näön heikkenemistä.etenee, joskus nopeastikin. 

Ilman hoitoa noin puolet yli 5 vuotta tautia sairastaneista potilaista voi menettää näkökyvystään niin paljon, että heidät luokitellaan sokeiksi.

Sadonkorjuuta

Voisin kirjoittaa kuten Tytär naamakirjassa, jossa julisti olevansa pienviljelijä P... Näin täällä tänään:

Ensimmäiset oman maan perunat tänä kesänä. "Maa" tarkoittaa noin kuutta muovista muuttolaatikkoa, muutamaa pahvilootaa ja valkoista muoviämpäriä. Tyhjensin tänään tuon muoviämpärin, jossa oli multaa noin 15 cm, sekä kaksi muuttolaatikkoa. Tässä sato. Jopa ämpärikasvatus tuotti monta perunaa. Perunat olivat hyviä ja tosi kauniita sekä helposti pestäviä. Kuorta tietysti oli alkanut jo muodostua, mutta sen sain vain nykäisemällä kypsistä potuista. Vaikka minun piti aloittaa perunannosto jo viime viikolla, niin eipä tässä näytä hätää olevan. Perunoiden kanssa oli tarjolla kastiketta tosi mennävuotisista mustista torvisienistä. Viipaloin kastikkeen joukkoon eilen jääneet possun ulkofileepalat. Kilohinta oli ollut 5 euroa, mutta mies ei ollut vilkaissut alkuperämaata. Eipä siitä varmaan paljon mitään jäänyt tuottajan käteen. Pottuja jäi vielä huomiselle tai ylihuomiselle paistettavaksi, samoin kastiketta ainakin yhdelle hengelle eli minulle lounaaksi tai päivälliseksi, jos mies viipyy pitkään siellä silmäklinikalla Lauttasaaressa.

Sadonkorjuuta on ollut jo aikaisemminkin. Kirsikkatomaatteja olen hakenut jo moneen kertaan pienet kipolliset, kurkkuja on tullut kolme kappaletta, samoin kesäkurpitsoita. Enempää en oikeastaan odotakaan kasvihuoneelta, enempääkuin lavoiltakaan, sen verran heikolle hoidolle ne ovat tänä kesänä jääneet. Varsinkin kasvihuoneen asukkaat kuivuivat pahan kerran edellisen sairaalakeikkani aikana. Onneksi muutamat tomaatit, parit chilit ja ne kurkut jäivät henkiin. Amppelikasvit tietysti kuolivat kuivuuteen. Mutta mitäpä tuosta, kun ei tämä pienviljely ole elinkeinoni.

Viime yö meni tosi huonosti. Nukuin vain pari tuntia ja sitten heräsin ehkä selässä tuntuvaan vihlaisuun. Tarkemmin tunnustellen sieltä löytyi joku patti ja olin kai vaihtanut asentoa tai jotain, kun siihen sattui. Mies sanoi, että se on euron kolikon kokoinen, muttei näytä miltään ja löysinhän sen jo öllä itsekin tunnustelemalla. Patti voi olla mitä tahansa sukankutomisen aiheuttamasta rasitusvammasta pikkupaiseeseen tai pahimmillaan johonkin syöpäänkin liittyvää. Ei manata piruja seinälle, mutta heti tuli mieleen yksi potilaskollega, joka mainitsi saaneensa selkäänsä koko joukon patteja... Semmoista se vertaistuki on.

No, kun en saanut uudestaan unenpäästä kiinni, kömmin alakertaan ja evästin itseni pienellä pähkinä- ja hunajakeksiannoksella, jonka katsoin sopivaksi yöpalaksi, joka tosin nostatti sokerit vähän tavallista korkeammalle, kun en yöllä ruvennut insuliinin kanssa pelaamaan. Sekään ei tuonut unta. Kai ajatukset pyörivät noissa omissa ja miehen vaivoissa. Meidän yötelkkarimme ei sekään auttanut, kun ei sieltä tullut muuta kuin ennustajaeukkoja, joka sivumennen sanottuna on pöyristyttävä ohjelma. Kokeilin seuraavaksi unilääkkeeksi sukankutomista, joka yleensä tepsii. Niin nytkin eli nukuin istualtani nojatuolissa monta tuntia. Kun heräsin, olivat jalat aika pönäkät eikä turvotus ole laskenut koko päivänä. En uskaltanut ajatellakaan kiristäviä tukisukkia, ja se tietysti kostaantui. Toivottavasti Nukku-Matti on pian maisemissa ja tästä yöstä tulee parempi.

Vaikken ihan hirveästi pohdi kaikkia ikäviä mahdollisuuksia, minkä takia otetaan luuydinnäyte vain kuukautta edellisen näytteen jälkeen ja miksi tarvitaan verikokeiden lisäksi kakkanäytteitä, joita ei ennen ole otatettu,  niin kai se takaraivossa kuitenkin on. Veisailin pitkin päivää hiljaa mielessäni tuttuja kiitosvirsiä, jotka tulivat mieleen ja kudoin sukkaa. Kumpikin käy erinomaisesta terapiasta, huomasin jälleen kerran. - Onneksi olen sitä ikäluokkaa, jolloin virret opittiin koulussa. Meidän keskikoulun uskonnonopettajamme laulatti joka tunnin alussa jonkun virren, mm. körttivirret oikealla nuotilla pausseineen päivineen. Siitä jäi hyvä pohja ja osaan varmaan suurimman osan vanhan virsikirjan virsistä nuotteineen, sanoineen, vaikken nyt suoralta kädeltä sanasta sanaan ulkoa, mutta aika hyvin. Se tämmöiselle ei-musikaaliselle aika hyvä saavutus omasta mielestäni. Ja siksi veisaankin vain hiljaa mielessäni, mutta ehkä voisi sanoa, että yhden sorttista sadonkorjuuta tämäkin. Uudemmasta virsikirjasta en sano tällä kertaa mitään.

Mies lähtee vasta neljäksi Helsinkiin, mutta kaipa ne panevat klinikan johonkin aikaan kiinnikin, joten odottelen häntä kuulumisiin kotiin viimeistään kahdeksna, yhdeksän paikkeilla. Tai ehkä jo paljon aikaisemminkin. Silmähermo nyt ainakin kuvataan, mutta tuskin mitään operaatioita sentään.

Tämä oli tämmöinen päivä. Nyt hyvää yötä ja rauhallista unta meille kaikille.

Tänään se sitten tuli minulle

Mies sai viime viikolla kutsun silmäklinikalle, jonne hän menee tällä viikolla. Nyt tuli minulle kutsu veritutkimuksiin. Luuydinnäyte otetaan uudestaan ja sen lisäksi eräitä muita kokeita. Edellinen näyte otettiin vasta  runsas kuukausi sitten eli ehkä ne haluavat varmistaa epäilyksensä tai sulkea jotain pois. Äkkiähän uusi kutsu tuli, mitä vähän pelkäsin, mutta hyvähän se on, että tutkitaan. Pahakin vaihtoehto on helpompi kestää, jos tietää. Tietämättömyyden, mutta epäilysten mukanaan tuoma pelko on varmaan keljuimpia pelkoja. Eikä kukaan tietysti vielä ole sanonut, että pahin vaihtoehto on vastassa. Hyvässä hoidossa tässä ollaan. Ja toivottavasti laumoittain enkeleitä kimpussani, edessä, takana ja sivuilla.

Silti sateen hakkaamat miljoonakellot, syysleimut ja kultapallot taitavat sopia aika hyvin tähän päivään. Kultapallot, pienet auringot, kuten facebookissa ystäväni näitä kutsui. Kuvasta näkyy myös leimukukkien kurja tilanne ennen sateita. Emäntä oli vähän laiska kastelija ja se näkyy kuivissa lehdissä ja varsissa.

Mitä sairasteluun tulee, niin nyt kyllä suljen pois mielestäni kaikki ikävät vaihtoehdot, joita en tutkinut googlettamalla, paitsi ihan vähän. Johan tässä muutama kuukausi menikin ilman jatkuvaa ramppaamista labran ja sairaalan väliä. Sen verran luin, että neutropeniaksi määritelty vaiva voi johtua esimerkiksi sytostaattihoidoista. Sen sitten kuulen joskus lokakuun puolella, jolloin on lääkäriaika. Tämä selkäydinpunktio on kuun puolivälissä, mutta tulosten valmistuminen vie parisen viikkoa. Lapsia en ole näistä viime vaiheista valistanut, paitsi eilen mainitsin jotain tyttärelle.

Paritkin päiväunet maistuivat tänään, joten se ainakaan ei ole ollut ihan tavanomaisiin tapoihini kuuluvaa, kuten ei koko kesän jatkunut lämpöilykään. Viimeksi sairaala ei noteerannut joka iltaista n. 37,3:n lämpöä miksikään. Se kun ei vielä ole kuumetta. On se kuitenkin asteen verran enemmän kuin aamulämpö, joka sekin on korkeampi kuin entiseen aikaan eli tunnen lämmönnousun nahoissani.

Seuraavaksi pitää jännätä miehen kolmatta leikkausta, milloin hän saa siihen ajan. Ensimmäisen piti onnistua, muttei onnistunut, kun sen jälkeen virtsarakkoon kertyi 750 g hyytynyttä verta. Sen poisto oli toinen leikkaus, jonka jäljiltä olevaa arpikudosta pidäisi seuraavaksi leikata. Tietysti joku silmäoperaatiokin on ehkä hänelle tulossa tai sitten ei, mutta sen hän kai kuulee viikolla. Mies tietää, että leikkaus on tarvittaessa mahdollista tehdä, mutta se on iso. Pohdimme, että jos nykyinen vaiva joka tapauksessa voi aiheuttaa näön menetyksen jos mitään ei tehdä, niin tuskin leikkaus sen pahempi tai suuririskisempi vaihtoehto voi olla.

Kun kysyin, haluaako hän tällä viikolla vaimon mukaan tukihenkilöksi, niin ei. Minä sen sijaan otan mielelläni hänet molemmille kerroille mukaan, varsinkin siihen lääkäritapaamiseen, kuten voitte kuvitella. Ja sairaalakäynnin jälkeen on paikkakunnan paras aamupala tiedossa, ilmoitti mies jo valmiiksi.

Enemmän kuin sairauksia olemme viime päivinä pohtineet maahanmuuttotilannetta ja tätä uskomattoman kylmää ja äkkirasistiseksi muuttunutta isänmaata. Minne unohtuivat  400 000 Karjalan evakkoa?  Mieheni ensimmäinen lanko oli 1-vuotias, kun taapersi äitinsä kanssa pitkän evakkotaipaleen. Minunkin ensimmäiset appivanhempani lähtivät kolmeen kertaan. Ja minne unohtuivat ne Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet kymmenet ellei sadat tuhannet suomalaiseet, jotka lähtivät leveämmän leivän perään taikka sotaväen pakko-ottoja peläten? Oma osuuteni on kovin pieni, mutta muutaman sukkaparin aion kutoa paleleviin jalkoihin.