Vähän harmaata

Päivällä kuuntelin kahden miehen duettoja ihan kotinojatuolista käsin. Harjoittelusta oli kysymys, mutta sopi oikein hyvin taustamusiikiksi, kun samalla kudoin sytomyssyä syöpäsairaalan keräykseen. Illalla vielä isäntä soitti parit Louis Armstrongin ja Count Basien levyt ja iltapalaksi söimme palat päivällistä kinkkupiirakkaa ja siilikakkua. - Sikäli päivä siis oli oikein mukava, vaikka Summertime jäikin soimaan pitkäksi aikaa päähäni.

Hyvä, että olikin iloisia ajatuksia, sillä muuten tässä on ollut vähän apeanharmaa mieli. Vaari joutui sairaalaan - johan hän on koko vuoden ollutkin sairastamatta. Tai siis joutumatta sairaalaan. Pelkäsimme jo pahinta, sillä niin uupunut ja melkein muissa maailmoissa hän oli kun viimeksi kävimme. Ei hän silloin puhunut mitään mahavaivoista, mutta niiden takia on nyt sisällä terveyskeskuksessa ja vielä eristyshuoneessa. Noro vai mitä mahtaakaan olla? Korkeassa 95 vuoden iässä tietysti kaikki voi olla vaarallista ja luultavasti nyt on kyse pöpöjen lisäksi ravinto- ja nestehukasta. Huomenna olemme varmaan vähän viisaampia. Sairaat kylläkin tyrkätään kotiin heti, kun vain se on mahdollista, mutta saapi nähdä, siirtyykö vaarin Kaunialaan lähtö. Ei ne sinnekään sairaita ota, kaikista vähiten ripulipotilaita.

Tuleva viikko on melkein vapaa ohjelmasta, joka onkin nyt hyvä juttu. Tiistaina viemme abipojan lounaalle, kun kirjoitukset ovat toivottavasti onnellisesti ohi. Ehkä poika kertoo mummille suunnitelmistaan, tai sitten ei. Armeijaan meno on kuitenkin vasta tammikuussa.

Kevättä, kevättä

Tässä vähän somempi kuva ostamastani Lisa Larsonin ponista. Se pääsi pikkuisen lampaan kaveriksi tuvan hyllylle.

Otsikkokuva oli pakko vaihtaa tilapäisesti pihassa kukkiviin lumikelloihin. Eipä tuota lunta enää paljon ole, joten uusia kuvia pitää ottaa lähiakoina. Kevätpäivän tasaus oli alkuviikolla, olikohan se viime sunnuntaina? Ja kellot siirtyvät - yäk - kesäaikaan tänä viikonloppuna. Kevään merkkejä on sekin, kun fasaani ilmoittautui. Pian pääsee sitä varmaan kuvaamaan, kun komea koiras pörhistelee pihassa.

Muuten ei mitään kummempaa toistaiseksi. Isäntä sai nopean kutsun tutkimuksiin, joita tietysti molemmat jännitämme jo etukäteen. Silmähoitonsa jatkuvat, mutta minulla ei tällä hetkellä ole sen kummempia vaivoja. Onneksi vaivat vuorottelevat. - Ensi viikolla menemme lapsenlapsen, sen abin kanssa lounaalle, kun viimeinenkin ponnistus ylioppilaskirjoituksissa on ohi.

Odottelen postia

Olen tehnyt aika paljon lähdekirjahankintoja tulevaa projektiani varten siinä uskossa, että verottaja ne aikanaan hyväksyy menoiksi. Nettidivareista raaskii ostaa, kun halvalla saa eikä toisaalta tuollaisia 1900-luvun alkuvuosikymmenten oppikirjoja muuten mistään saisikaan kuin sattumoisin. Vitosen kappaleelta ja niin edelleen. Joskus hurahdan vähän suurempiinkin ostoksiin.Kun kaikenlaista rompetta keräilen, törmäsin  Kupittaan Saven puiseen Okki Laineen marttanukkeen. Minulla oli pienempi koko kotona jo olemassa, mutta tämä on vajaa parikymmentä senttiä korkea ja kokoonsa ja harvinaisuuteensa nähden edullinen ostos, jonka tein yhdestä nettidivarista, kuinkas muuten, yhdessä kirjojen kanssa. Toinen impulssiostos oli tämä pieni poni.

Otus on ihailemani ruotsalaisen keraamikko Lisa Larssonin teos, kooltaan vajaa kymmenen senttiä. Sitä odottelen vielä postista, kuten viimeistä kirjapakettiakin. Tämän kuvan olen napannut netistä, mutta kuvaan uutuudet sitten yhdessä. - Nyt pitää jarrutella ostoksia, varsinkin kun ei toistaiseksi ole tietoa miehelle mahdollisesti tulevista sairaalakäynneistä. Silmähoidot nyt ainakin jatkuvat, mutta pistokset muistaakseni vain kuuden viikon välein. Nyt pistetään kumpaankin silmään. Huomenna lääkäri soittaa niiden muiden vaivojen aiheuttamista toimenpiteistä ja ensimmäiseksi varmaan lähettää labraan. - Minähän en omien vaivojeni takia ole ajanut autoa moneen vuoteen, joten mies meillä tekee kauppa- ja postireissut. 

Kuvista puheenollen, olen viime aikoina raivannut ja järjestellyt työhuonetta ja kerännyt jätesäkillisen roinaa roskikseen vietäväksi. Onneksi avasin yhden hyllyn reunassa lojuneen kirjekuoren, joka oli melkein menossa jätesäkkiin. Siinä oli äidin serkun lähettämiä vanhoja valokuvista otettuja kopioita. Laatu on aika kehno, mutta täytyy kokeilla, saisiko ne jotenkin skannattua talteen. 

Hyvää kuului

Painopiste sanalla kuului. Omalta osaltani olen ikionnellinen lääkärin sanoista: seuraavan kerran tavataan vasta ensi vuonna samaan aikaan eli syöpää ei näkynyt ja tämä lymfooma-asia on toivottavasti käsitelty loppuun. Mutta  kuten lääkärikin sanoi, aina voi tulla yllätyksiä jossain muodossa. Se toinen muoto - ei välttämättä syöpä eikä välttämättä vakava juttu - saattaa olla talon toisen asukkaan kohdalla. Mitään ei ole vielä tutkittu eikä tiedetä muuta kuin että mies aikoo torstaina tavoitella lääkäriä. Ei keskiviikkona, sillä ensin on meno silmäklinikalle kuulemaan jatketaanko hoitoja vai onko se jo lopputarkastus. Mutta jos ei ole vaivaa yläpäässä, niin sitten alapäässä ja päinvastoin. Me tietysti olemme siinä iässä, jolloin eletään melkein jo jatkoajalla. Osat alkavat olla loppuun käytettyjä, tunnustamme sen tai emme.

Sairautta on tuttava- ja ystäväpiirissä ollut vähän joka puolella. Uutta kirjaani varten otin yhteyttä ex-työkaveiin, jolta kyselin kolmannen kollegan kuulumisia. Eihän sitä nykyisin arvaa suin päin edes soittaakaan vanhoille ihmisille. Tämäkään rouva ei ole aikoihin ollut kotona, vaan makaa pitkkän kestäneen ja ankaran syövän kourissa hoitokodissa. Ystäväni lupasi välittää terveiset. Näen mielessäni aina aurinkoiset ja ystävälliset kasvot, jollaisena hänet tulen tietysti aina muistamaankin.

Joka tapauksessa perjantaina me juhlimme terveyttä. Kävimme kylän parhaassa ravintolassa Huvilassa. Chefin menyy oli herkullinen. Jo ensimmäiseksi pöytään kiikutettu leipä oli niin hyvää, että halusin ostaa sitä kotiinkin. Sitten oli graavia lohta erilaisten höystöjen ja mm. paahdetun maa-artisokan kanssa. Vai olikohan se sittenkin ihanan angus-pihvin ja kotimakkaran lisäkkeenä? Jälkiruokana oli paahtovanukasta. Pitkään aikaan ei ole tällaisia herkkuja syöty, ei kotona eikä muualla.

Kun nyt näin herkuteltiin, syötiin ja juotiin hyvin, niin lauantaina syötiinkin jo kolmantena päivänä melkein peräkkäin hernesoppaa ja tällä viikollakin on pistelty vähän vaatimattomampia ruokia. Tänään tein nyhtökaura-makaronilaatikon, jota syödään vielä ainakin kahtena päivänä. Mies oli vähän epäluuloinen nyhtiksen suhteen ja niin silppusin vuoan toiseen päähän eiliseltä jääneet grillimakkarat. Makaronilaatikosta en sentään ottanut kuvaa eivätkä nuo ravintolan ruoka-annokset oikein ole edukseen, kun kuvasin vähän vaivihkaa ne kännykällä.

Se on nyt sitten naisten päivä. Onnea, terveyttä ja voimia meille kaikille, tuli vaikka pieniä akkoja taivaalta.