keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kässäpäivä

Tänään innostuin kirjailemaan ostamaani tyynyä. Tämä linkki on toiseen blogiini, jossa siis on Suomen Käsityön Ystävien kuva kirjontatöistä ja taitaa olla linkki heidän kotisivuilleenkin. Otin kyllä noin puolivälivaiheessa olevasta omasta tyynystäkin yhden kuvan, mutta kun tapani mukaan unohdin kameran alakertaan, niin en viitsi enää pimeässä lähteä rappuihin seikkailemaan.  Menossa minulla on mustapohjainen villatyyny, joka takuulla tulee esitellyksi vielä muutamaankin kertaan jossain blogissani (;-).

Mallin nimi on Heiniä ja taiteilija Rut Bryk. Maineikas keramiikkataiteilija ja Tapio Wirkkalan puoliso on 40-luvulla piirtänyt tekstiilitöitäkin. Kun on lahjakas niin on lahjakas. Suomen Käsityän Ystävien mallistossa on vanhoista staroista ainakin Timo Sarpanevan ja Helene Schjerffeckin suunnittelemia tyynymalleja.

Tilasin musta- ja valkopohjaiset tyynyt ja vaikka hinta kirpaisi, niin valmiina näistä saisi pulittaa 310 euroa per kappale niin että kaikki ompelukset omin käsin on kuin rahaa pistäisi pankkiin. Tämä ainakin on mahdottoman helppo malli, vain varsi- ja laakapistoja ja olikohan se kolmas sidottu laakapisto nimeltään. Toisessa tyynyssä saattaa olla vaikeampiakin pistoja, joten nappasin onnekseni ensin käsittelyyn tämän helpon. Tärkein syy oli kesä: etteivät hikoilevat sormet heti tuhrisi valkoista villaa.


Nämä heinät kuvasin riippumatosta käsin sunnuntaina. Tänään en malttanut vilkaista riippumatolle päinkään. Mies sen sijaan ahkeroi ruohonleikkurin kyydissä. Melkein tiputin silmäni, kun huomasin että se lautakasa, joka on ollut aidan alla ja melkein pionien päällä ja josta onkin ollut puhetta vasta viimeiset kolme vuotta, se olikin hävinnyt. En tiedä millä vekottimella ja voimilla mies oli laudat siirtänyt sahapukin viereen. Puhuin eilen kasvilavoista ja asia olikin jäänyt muhimaan. Ukkeli suorastaan ehdotti, että tekisimme muutaman lavan joutolaudoista. Suunnilleen tuohon heinikkoon se tulisi. Yhdessä voisi kasvattaa vaikka korvasieniä... Suunnittelu ja tekeminen ovat tietysti kaksi eri asiaa, mutta hyvässä alussa ollaan asian suhteen.

Ne pionit muuten kukkivat. Kuva on  samassa kamerassa alakerran pöydällä, mutta ennen pitkää kamera ja sekin kuva siirtyvät yläkertaan.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kaikenlaista kivaa

Viikko alkoi leppoisissa merkeissä. Mies myi tarpeettomaksi jääneen niittokoneensa ja minä sain netistä tilaamani kahdet kengät sekä käsityötarpeet kahteen upeaan kirjontatyöhön. Mutta ensimmäiseksi mainos! Tämän linkin takaa löytyy lahjatavarakauppa ja -tukku, joka Kauniit kodit -blogin perusteella myy kaikenlaista kivaa kotiin ja puutarhaan. Sinne pitää hetimmiten mennä tutustumiskäynnille. (Lisävirikkeenä oli se, että linkki tuottaa ilmeisesti minulle nätin rukousnauhan kiitokseksi ja kukapa sitä nyt ei tämmöiseen tärppiin tarttuisi.)


Tuolla nettisivuilla pitäisi olla myös luettelo jälleenmyyjistä, mutta kuten sanottua, omat kokemukseni perustuvat vain esitteen kuviin.

Juu, tilasin hoppuhallin alennusmyynnistä, kahdet laatukengät, joista jo ehti tulla laskukin ja se ei ole pieni. Mutta kun ne toiset popot on nämä


ja toisetkin ihan laadukkaat, niin yritänpä nyt helliä turpoavia ja kipeitä jalkojani koko rahan edestä. Laatukengistä vasemmanpuoleiseen tosin on tungettu märkää paperia jotta se vähän venyisi.... Kova lehmännahan sauma nimittäin painaa ukkovarpaan tyveä, mutta eiköhän näistä vielä hyvät tule. Varpaille on hyvin tilaa ja muutenkin popot tuntuvat mukavilta.

Meillehän kävi aikanaan höpsösti, kun muutimme miehen kanssa yhteen. Minä olin pakannut käyttökengät ja saappaat mustaan muovisäkkiin ja nimikoinut sen maalarinteipillä. Kun teippi tietenkään ei pysynyt paikoillaan, lähti säkki muun rojun kanssa kaatopaikalle. Miestä en suinkaan syytä, vaan olisikohan  osuutta ollut ihanasti paistaneella kevätauringolla tai tuulenpuuskalla, joka irrotti teipit?

Sen päivän jälkeen kenkävarastoni on ollut suhteellisen niukka. Yhdet ihanat pariisilaiskengät, jotka eivät mahdu jalkaani ja muutamat muut jäivät, joten melkein nollasta on pitänyt lähteä keräämään uutta kenkävarastoa. Hyvien kumppareiden hävittäminen harmittaa vieläkin. Niitä aito-pariisilaisia en ole pitänyt oikeastaan koskaan, kun tulin hölmöyttäni ostaneeksi liian kapeat kengät. Maalaistyttö hienossa tavaratalossa, nääs.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Nyt tuoksuvat jasmiinit

Huomasin juhannusaattona, että jasmiinipensaan (vai liekö jasmike?) yläoksat ovat täydessä kukassa. Kun juhannusruusut ovat jo melkein lakastuneet, sainkin tuvan pöydälle ja eteiseen erityisen ihanasti tuoksuvat kukkakimput. Terassille hain kedon kukkia: päivänkakkaraa, harakankelloa, suolaheinää, timoteitä, ohdaketta ja saunavihdan hakumatkalta käteen jääneen koivunoksan. Meiju, sanottiin täällä päin ennen vanhaan. Taisi muuten olla ensimmäinen juhannus, jolloin meiju oli kukkavaasikokoa.


Kiitos kysymästä, juhannus on sujunut aurinkoisissa merkeissä. Kaikista säätiedotuksista poiketen vettä ei ole satanut tippaakaan aaton jälkeen, jolloin sitä kyllä tulikin muutaman päivän edestä. Kylmän puoleinen tuuli haittaa kyllä jonkin verran ja ajoi minutkin äsken riippumatosta sisälle lämmittelemään.

Eilen huvittelin kameran kanssa, mutta kyllä voi yhden kukasta kukkaan lentelevän pörriäisen kuvaaminen  olla vaikeaa. Ei auttanut, vaikka miten käskin sitä pysyä paikallaan.




 

Kun miehellä on ollut omia menojaan, olen lueskellut ja tehnyt käsitöitä sekä tietysti viettänyt juhannushäitä nukkekodissa. Sain isoäidinpeittoni valmiiksi ja tänään virkkasin yhden patalapun, mutten tullut ottaneeksi kuvia. Peitosta piti tulla liivi, mutta lanka ja ruudut olivat liian tönkköjä. Peittona laput palvelevatkin mainiosti, se tuli jo testattua riippumatossa.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Mukavaa juhannusta!

Juhannusruusut kaikille blogieni lukijoille! Vietetään leppoisaa keskikesän juhlaa, vaikka ainakaan  täällä etelässä ei tarvitse pelätä saavansa auringonpistosta ja jo muutama sadepisarakin tuli. Mutta mitä pienistä sateista!

Teen juhannukseksi perinneruoan eli piimäjuuston. Illalla myöhään keitetään sen kanssa uusia perunoita, avataan voi- ja sillipurkki ja siinä meidän juhannusherkkumme pääasiassa ovatkin.


Juhannusta vietetään rauhallisesti, sillä mies on illan soittokeikalla ja tulee vasta myöhään kotiin. Ilmeisesti toinen keikka on sunnuntaina, joten ei meillä ainakaan ryypätä eikä rällätä. Rouva käy vielä tekemässä itselleen pienen saunavihdan ja hakemassa kukat sisälle. Sitten kai on aika jo alkaa sepittää tarinaa Sohvin ja Jallen virtuaalihäistä täällä.

Ihanaa juhannusta!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kaikenlaista, hyvää ja pahaa

Hah - unohdin julkaista tämän viime yönä. Taisi olla unihiekkaa silmissä, mutta eipä sen jälkeen mitään uutta ole ilmennyt eli tässä se:

Tämä on ollut erityisen tapahtumarikas päivä. Tietenkin puhun nyt eilisestä, sillä kello on jo 10 minuuttia keskiviikon puolella. Blogin kello taitaa näyttää ihan mitä tahansa. Mistä sen muuteen voi laittaa aikaan, kertokaa tietävämmät.
 
Paljon ehtikin mahtua yhteen päivään. Suurin osa tapahtumista on sellaisia, että niistä ei sovi lörpötellä avoimessa blogissa. Valitan. Vähän kai voin antaa viitteitä:

Omat kuulumiset ovat oikein hyviä harrastettuani mm. junassa istumista. Mieskään ei valitellut kovasti päivän tapahtumista, vaikkei jännitykseltään tainnut viime yönä paljonkaan nukkua. "Toteutunutta Asiaa" aiotaan juhlistaa ja mennä oikein ulos syömään eikä se tarkoita samaa kuin edellisessä postauksessa ulkona syöminen.

Auringonpaisteen lisäksi vähemmän mukavia kuulumisia:


  • Naapurissa suruliputettiin. Varmaan lähes mikään ei ole niin murheellinen näky kuin puolitangossa oleva lippu. Se näkyi pihasta pitkän tien toiseen päähän saakka. 
  • Ystävän iäkäs äiti joutuu kiireiseen leikkaukseen: kasvain. 
  • Tytär löysi unelmiensa asunnon ja teki nopeasti tarjouksen, mutta silti kämppä meni sivu suun. Joku tarjosi enemmän, yli sen mitä oli pyydetty.

    Onneksi asuntoja tulee ja menee, mutta tilanne on toinen, kun perheen äiti menehtyy tai mummo joutuu suureen leikkaukseen.
Sen verran rankan matkan minäkin tein, että nyt taidan lähteä unten mailla.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Juhlasta juhlaan

Vietin lauantaina miljoonan muun suomalaisen kanssa ihanaa prinsessahäiden iltapäivää. Ihastelin Victorian ja hääpuvun kauneutta. Nyyhkin liikutuksesta yhdessä Danielin kanssa. Ja söin paketillisen jäätelöä siinä sivussa. Rangaistus seurasi heti. Jos syö 900 ml jäätelöä, niin paino lisääntyy 1500 grammalla. On se toisaalta niin väärin, niin väärin, mutta kyllä näiden häiden takia kannatti!

Oli sekin niin herkkääi, kun prisessa kiitti kansaa: "Kära vänner, kiitos kun annoitte minulle prinssin!"




Jatkoin häätunnelmissa vielä nukketalossakin. Kun tässä on kaikenlaista kiirutta ennen juhannusta, niin yritin saada ainakin sen juhlatalon kuvauskuntoon hyvissä ajoin. Vähän on vielä siivottava nukkiksen ympäristöstä erilaista roinaa, jota tuppaa putoamaan lattialle remonttihommissa.

Olimme eilen oikeastikin juhlatunnelmissa, sillä avasimme kesäkeittiön eli kannoimme sähkölevyn terassille ja paistoimme ja söimme kauden ensimmäiset kaslerpihvit ulkona. Toivottavasti tämä jo enteilee sitä, että sisällä ei syödä kuin pahimpina sadepäivinä.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Pihapäivä

Kun Sari omassa erinomaisessa puutarha- blogissaan antoi tarkan neuvon: 18. kesäkuuta on Suuri Kitkemispäivä. Juuri silloin kannattaa rikkaruohot kitkeä ja kasvitkin istuttaa, niin minähän pistin toimeksi. Kitkin  kasvihuoneen laidoilla olevat penkit, joissa kasvoi pääasiassa rönsyleinikkiä ja siankärsämöä.

Penkeistä piti jo toissa vuonna tulla lämpimiä kohopenkin tapaisia, tuottoisia ja kasvihuonetta sopivasti varjostavien kasvien ihana kasvualusta, mutta ei tullut. Jaakko Vaakko Vesirotta totesi, että siitäpä onkin mukava sujahtaa maan päälle ja teki varoiksi muutaman mojovan varakäytävänkin. Niinpä muuten ikuisesti elävä ja alati leviävä maa-artisokkaviljelmäni kuoli ennen kukoistustaan. Jaakko pisteli mukulat poskeensa. Viime vuonna penkeissä oli papua. Tulos: kaikki sirkkalehdelle nousseet taimet oli syöty ennen kuin pääsivät kasvun vauhtiin. Epäilen fasaania. Tai voihan se olla samakin Jaakko V. Vesirotta, sillä käytävät olivat ja pysyivät koivutislemyrkytyksestä huolimatta.

Likaruohojen alta löytyi yllättäen muutama terhakka taimi persiljaa, joka tosin onkin kaksivuotinen. Penkin päässä rehottaa raparperi, joka viihtyy erinomaisesti uudella kasvupaikallaan. Toisella puolella kasvaa ja kukkii ruohosipuli ja pari honteloa valkosipulin (?) vartta sekä piparjuuri. En ole ikinä nähnyt piparjuuren kukkivan, mutta tämäpä kukkii. Näiden väliin en vielä istuttanut mitään, sillä pavunsiemenet puuttuivat. Toiselle puolelle pistin sipulia ja muitaman laihan tillin ja persiljan taimen. Lähtevät kasvuun tai ovat lähtemättä, ihan miten haluavat.

Varsiniset kylvötyöt tein kasvihuoneen puolella: paria salaattia, rucolaa, basilikaa, pinaatin ja chilin taimet purkkeihin. Nyt siellä kasvaa nelisen tomaattia, kaksi kurkkua ja paprika. Niin ja pistin vielä pari kesäkurpitsan siementäkin varmuuden vuoksi purkkiin. (Kiitos Millan!), jos vaikka kasvimaalle siirretyille taimille vielä käy kalpaten. Moni on tietysti tehnyt nämä hommat jo ajat sitten, mutta en minä. Vesisaavit saatiin täytettyä vasta toissapäivänä ja kun kasvihuoneen romun ovi ei enää mene edes kiinni, on parempi olla varovainen.

Kasvihuonetta tekisi mieli haukkua oikein isoon ääneen, mutta olkoon toiseen kertaan. On siitä romusta iloakin ollut, vaikka muuten tekniseltä rakenteeltaan on sutta ja sekundaa. Onneksi mies sai työnnettyä irronneet pleksipaneelit paikoilleen, joten nyt vain ovi on enää jatkuvatuuletteinen. Valitin maahantuojalle, joka sysäsi takuuvastuun "todelliselle maahantuojalle" eli yks tyhjän kanssa. Nyttemmin tämä firma mainostaakin puolta kalliimpaa huonetta, jossa on näköjään korjattu tässä olleet tekniset virheet.

Sipulia meni vielä kasvimaahankin. Siirsin vielä oreganoa vanhalta maalta tänne uuteen, raparperin viereen ja toisen kukkapenkin laitaan, ihan vaan tuoksumaan ja houkuttelemaan pörriäisiä. Sitten veto loppui.

--- Alkavaakin päivää suositellaan istutuspäiväksi, mutta minä taidan juhlia prinsessahäitä ja antaa piut paut hyville kuunkiertoon perustuville ohjeille. Mies pitää niitä taikauskona, minä en, mutta mitäpä ymmärtämätöntä menisikään valistamaan. En itsekään ymmärrä kaikkea, vaikka olen yrittänyt oikein kirjasta perehtyä asiaan. En ymmärrä ja varsinkaan en muista, mitä milloinkin pitäisi tehdä. Anoppivainaa, hurskas ihminen, tiesi nämä asiat ja myös noudatti niitä eli tämä on kai sitä ikiaikaista tietoa, jolle niin helposti vain hymähdetään ja naureskellaan.Toteutankin näitä ns. soveltuvin osin eli silloin harvoin kun muistan.

Kaupassa ei ollut prinsessakakkua, nyyh, joten oli pakko ostaa litran purkki jäätelöä, ei kuitenkaan mitään extra super premiumia, vaan Pirkka lattea. Juhlan kunniaksi skål prinsessalle ja prinssille! Kai se sokeriton extra dry omenasiiderikin asiansa ajaa.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ilmojen halki käy lentäjän tie

... vaikken se minä olekaan. Yhtenä iltana olin kameran kanssa pihalla kuvaamassa iiriksiä ja tämä tässä yllätti, laskeutui melkein puiden tasalle.


Ne iiriksetkin tuli sentään kuvattua. Loppujen lopuksi.


Mainostan vielä tässäkin eilistä ja sitä edellistä postaustani  Varalla-blogissani. Blogi on saanut olla aika pitkään rauhassa, kun ei ole syntynyt enempää digi- kuin villalankataidettakaan. Innostuin taas alkuviikosta osallistumaan Itkupillin ja Elegian inspiroivaan kollaasihaasteeseen Collage Obsession Challenge´iiiiin. Sekin aikaansaannos on julkisesti nähtävillä blogissani.

Pointti on kuitenkin viimeisin postaus. Tilasin ainekset kahteen kirjottavaan tyynyyn. Ne ovat iki-ihania taiteilija Rut Brykin jo 1940-luvulla suunnittelemia malleja, taideteoksia., joita Suomen Käsityön Ystävät myy nyt tarjoushinnalla. Kolmannen tyynyn kohdalla pistin jarrut päälle. Tietenkään en ostanut valmiiksi kirjottuja tyynyjä, vaan aihiot, eivätkä nekään ihan halpoja olleet, mutta ainakin minun makuuni kovasti. Kuvat voi vilkaista sieltä blogistani tai täältä .

Minulla oli tälle illalle vaikka mitä asiaa, mutta näemmä siteeraan vain itseäni ja unihiekkaakin on silmissä.
Sääri on ollut kipeä, mutta olen askarrellut nukkekodilla ja kursinut isoäidintilkkuja kasaan. Jos tekeleestä ei tule hyvää liiviä, teen siitä maton...

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Vaihtelu virkistää

Kuten näkyy, kävin vaihtamassa tänne kesän kunniaksi ja ainakin omaksi ilokseni  raikkaan koivikkopohjan. Tätä himoitsin jo vanhankin tietokoneen aikana, mutta kapea näyttöruutu toi esille vain kapean viipaleen koivunrungosta. Varalla-blogiin laitoin myös uuden pohjan, mutta "taidetöitä" tai tekstiä ei sinne ole syntynyt. Pohjataide on Elegian kätten töitä kummassakin. Kiitos taas!

Muuten päivä on sujunut verkkaiseen tahtiin, ei mitään mainittavaa.

Vaatteiden ja ruokien jatkojalostusta

Näin taas hurahti yksi viikonloppu melkein huomaamatta. Eilen ei sateelta päässyt pihahommiin enkä juuri nenääni pistänytkään ulos. Käväisimme vain kaupassa ja lisäksi haimme kesävaatepakettini Siwasta. Ostin ale-kamppeita elloksesta: puseron, mekon ja ohuet kesähousut, joihin näköjään jopa minä uppoan tai sitten laihdutuskuuri tuottaa tuloksia tässäkin suihteessa. En vielä ruvennut tutkimaan asiaa, mutta luultavasti kuminauhaa kiristämällä pöksyistä tulee ihan kelvolliset. Kangas on jotain kreppimäistä eli ei puutarhatöihin.

Kesämekko on tarkoitettu hellepäivien iloksi, kun ei minulla raukalla sellaista vaatetta ennestään ollut. Kaula-aukko näemmä vaatii rintsikoiden käyttöä. Sama koskee punaista trikoopuseroa. Toisaalta, kaikkihan sen tietävät, että tämän ikäisellä akalla on roikkuvat luomutissit tai silikonit. Oli paketissa vielä hamekin, jossa oli materiaalia noin puolitoista kertaa leveyteni, mutta vyötärön kohta laitettu niin hullusti, että joudun purkamaan hamosen varmaan kappaleiksi ja kokoamaan eri mallilla ennen kuin siihen mahdun. Kangas kuitenkin tuntuu kivalta, joten ehkä teen niin enkä palauta. Ale-vaatteesta kun on kysymys, niin kokovalikoima oli jo valmiiksi muistaakseni yksi pieni, yksi iso. Ja se isokin siis oli pieni.

Näiden jatkojalostus on vasta suunnitteluasteella. Muuten virkkasin ahkerasti isoäidinlappusia ja nyt illalla askartelin tarjottimellisen nukkisruokia. Ihmisten ruoat tulivatkin vaivattomasti. Eilen syötiin perjantailta jäänyttä broilerisalaattia, joka oli tehty jo torstailta jääneistä jämistä. Kun rasiallisessa broilerin rintaleikkeitä on 4 leikettä ja meitä kaksi syöjää, niin puolet jäivät salaattiin. Perkasin luut pois, silppusin lihat ja lisäsin pussillisen verran keitettyjä riisivihanneksia ja pussillinen herneitä (molempia keitin tupla-annoksen torstaina) ja kastikkeeksi vähän rypsiöljyä ja purkillinen jotain maustettua creme fraichea. Lisäksi ripottelin muutamaa maustetta,jotain chili-sekoitusta ainakin. Hyvää tuli.

Sunnuntairuokana oli possun sisäfileetä uunissa äkkiä paistettuna ja tuorejuustolla höystettynä sekä keitettyjä vihreitä papuja. Hyvä ateria se olikin. Possunfilee hävisi kokonaan, papuja jäi vähän huomiselle, varmaan lounasruoakseni. Kanasalaattia on vielä vähän jäljellä ja sen taidan paistaa aamupalaksi, elleivät nimittäin kananpalat kävele jääkaapin ovella vastaan.

Kun nyt olen monena päivänä pistellyt dieettini ulkopuolelta riisiä ja vielä - tunnustettava on - eilen muutaman palan pakastimesta löytämääni herrasväen torttua, niin en ole käynyt vaa´alla. Kun viimeksi kävin, oli minusta kadonnut noin 6,5 kiloa.  Taidankin hakea vielä pienen palan kakkua yöpalaksi, kun en kuitenkaan ihan vielä pistä tietokonetta nukkumaan.

 Hyvää uutta viikkoa! Se on Kielo ja Pihla näköjään tänään - onnea! Tämäkin jo aloittelee kukintaansa, kuva tosin on viime kesältä.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kiitos kommenteista!

Edellisen nurinani päälle oli mukava saada kannustavia kommentteja hyviltä blogiystäviltä. Kolmen päivän kokemusten perusteella tukisukkaelämä ei ehkä olekaan ihan kamalaa kuin miltä alkuun tuntui. Onneksi nyt ei ole kovin kova helle, kun näihin totuttaudun. Silti paksut sukat jalassa tuntuu niin oudolta, että jonain päivänä varmaan kävelen ulos sukat jalassa ja alushoususillani, kun en huomaa että jotain puuttuu.

Minulle kävi edellisessä testauksessa täsmälleen niin kuin Anitallekin: muistaakseni varttitunnin kestin ja sitten riisuin sukat pois. Ehkä idea onkin tässä, että sukat tosiaan on valittu mittojen mukaan, siis ei mittatilaustyönä sentään. Sellaisiakin on, mutta en voi edes kuvitella niiden hintaa, kun nämäkin hyllystä valitut jo maksoivat 70 euroa. Ei ihme, että näitä suositellaan käsiteltäväksi hanskat kädessä. Ja pestä pitää joka ilta hellävaraisesti, koneessa kerran  viikossa. Yksikään vaatekappaleeni ei koskaan ole saanut näin huolellista hoitoa.

Nyt minulla on kaikki lisävarusteet kotona: laatikollinen hanskoja, teline jonka avulla sukat näppärästi kiepautetaan jalkaan sekä sukkalusikka, jolla ne työnnetään pois jalasta. Kahtena ensimmäisenä päivänä olen saanut sukat kyllä jalkaan ilman telinettäkin, mutta vaivalloisesti joten itselleni ainakin suosittelen apuvälineitä. Ehkä nämä kalliit investoinnit kannustavat joka aamu vetämään sukat jalkaan, siloittelemaan ne pitkin pintaa ja toivomaan että jalkojen verenkierto paranee eivätkä suonikohjut pahene. Sukat pitää uusia puolen vuoden välein. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kauan nämä oikeasti kestävät. Piironginlaatikossa tietysti kauemmin kuin jalassa.

Hullaannuin tilaamaan ihania tavaroita nukkekotikauppa Doloreksesta. Ne ilmestyvät vähitellen Sohvin uuteen kotiin. Osa on tarkoitettu Sohville häälahjaksi, joten ei niitä passaa vielä esitellä. Ostin sellaisia esineitä, joita en ainakaan itse osaa tehdä, esimerkiksi trumpetin. Se tuli oikein tosi hienoon laatikkoon pakattuna, joten voin sanoa että turhasta en maksanut. Kipeäksi itseni kyllä, mutta näitä ihania turhuuksia ihminen joskus vain tarvitsee. Toinen paketti on vielä tulossa Nukkekodista ja lelusta, mutta pakkohan sitä on saada talo kuntoon ennen juhannushäitä...

Mies lähtee illaksi ulkosoittokeikalle. Toivottavasti sade lakkaa siihen  mennessä. Itse aion näpertää illan nukkisasioissa, katsella vähän telkkaria ja ehkä virkata muutaman isoäidintilkun kesäliiviini. Nyt käyn vilkaisemassa potkupallokisojen avajaisseremonioita, jota kai alkoivat muutama minuutti sitten. Itse pelistä en ymmärrä hevonhäntää, mutta jospa avajaiset olisivat näkemisen arvoiset.

Mukavaa viikonloppua! Ainakin muutamat puoluekokoukset tarjoavat jännitysnäytelmiä meille puolueiden nyöreihinkin sitoutumattomille.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Tu-ki-suk-ka-tä-ti, oikeesti


Voi p.....t, minusta tuli kerta heitolla tukisukkatäti. Lääkärit tosin ovat jo monta vuotta joko vihjanneet varovasti tai käskeneet suorasukaisesti tämmöiset hommaamaan. Kokeilin kerran lainasukkia ja pidin niitä noin 10 minuuttia ennen kuristumisen tunnetta. Nyt varsinkin toinen koipi on ollut sen verran kipeä, että oli pakko ottaa viimeksi saatu komento vakavasti, etenkin kun lääkärin mukaan asiaa ei ole tarkempiin jalkatutkimuksiin, saati leikkauksiin ennen kuin näiden veitikoiden teho on  testattu.

Karmean väriset, paksut ja tukahduttavat sukat nousevat ylös aina pyllynjuuriin asti. Värejä oli tarjolla kolme, joista valitsin tavallisen ruskean. Mustakin vaihtoehto olisi ollut, mutta se tuntui kesällä vähän ankealta. Näitä nyt sitten tässä pidetään aina kuolemaan asti, kesät talvet, kaiket päivät. Onneksi ei sentään yötä päivää, sillä joka ilta pestävät sukat kuivuvat yöllä pesuhuoneen narulla. Niin koville aamuinen käyntyi fysioterapeutilla otti, että minun oli mentävä päiväunille. Tottuminen vie varmaan jonkun aikaa. Nyt vielä nämä puristavat inhottavasti joka kohdasta, erityisesti reisistä, vaikka asiantuntija mittasi huolellisesti juuri oikean kokoiset kidutuskappaleet kumpaankin kinttuun.

Kun olen polvivaivainen, pyöreämasuinen ja muutenkin kankea kuin puuhevonen, joudun käyttämään apuvälineitä näiden pukemiseen ja riisumiseen. Onneksi on apuvälineitä, mutta kalliita kylläkin. Tietenkään kela ei korvaa senttiäkään näistä yli 70 euroa maksavista sukista tai välttämättömistä apulaitteista. Niitä on itse asiassa kaksi: teline, jonka avulla sukan saa kätevästi jalkaan ja varrellisen kenkälusikan tapainen  vehje, jolla sen voi työntää pois jalasta. Pukemisvekotin on tilauksessa, riisumisvehje jo kotona. Sukat kiskotaan jalkaan kumihanskat kädessä. Kun terveyskeskus ei vapaaehtoisesti mainosta lainattavia apuvälineitä, en tiedä, olisiko sieltä saanut näitä lainaksi. Toisaalta parempi onkin, että kotona on ikiomat, kun me emme kuitenkaan tästä nuorru ja notkistu kumpikaan.

Kun jalkani eivät siedä yleensäkään sukkia muuten kuin poikkeustilanteessa eli olen ollut vuosikaudet sisällä joko paljain jaloin tai villasukissa, niin kuvitelkoon kuka haluaa, miltä tuntuvat nyt jalassa nämä söpöt kesäsukat! Ymmärränhän mitä, että tämä on omaksi parhaakseni, mutta mutta mutta. Ei ole kiva tulla vanhaksi ja vaivaiseksi. Eniten nämä varmaan rassaavatkin mieltä.

Jotain positiivista sentään: kaksi kuukautta ja miinus 5 kiloa! Sen kunniaksi ostin eilen pienen kolmen suklaan kakun, josta lähdenkin hakemaan lohtupalan. Dieettini kestää sen oikein hyvin, sillä illalla syödään eilistä lipstikka-siskonmakkarakeittoa, jota höystin "hiirenpäävihanneksilla", ruokakermalla ja tomaattimurskalla. Nam-nam että oli hyvää. Ja riittoisaa.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kolmas kerta toden sanoo

Nimittäin nyt hevoskastanjan kukka suostui kuvattavaksi. Ei haittaa, vaikka komean kynttilän yläosa jäikin kuvan ulkopuolelle. Minulta meni monta vuotta ennen kuin tajusin, miten loisteliaat värit tässä kukinnossa on. Jonain vuonna kukat ovat korkean puun latvassa ja kukinta menee melkein huomaamatta ohi. Tänä vuonna kukkia ei ole valtavan paljon, mutta sopivalla kuvauskorkeudella ihan riittävän monta. Mies kertoi tuoneensa taimen joskus muutama vuosikymmen sitten pyörän tarakalla puutarhalta.


Iiriskin kukkii:



Tämä on viime syksynä uudelle paikalle siirretty mätäs. Ei valittamista kasvilla eikä emännällä. En tiedä tarkemmin lajikkeen nimeä, mutta vanhaa kuulemma on, miehen kotipaikan puutarhasta kaivettu.

Kävimme tänään mummulassa ja sain mukaani pari uuttakin kurjenmiekkaa. Toinen on muistaakseni keltainen, toinen "joku muu". Takuukin on  eli jos eivät juurru, niin uudet saa tilalle, isäni lupasi. Nyt on jännä nähdä, millainen kokoelma ensi keväänä on kukassa.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Leppoisaa lauantaita ja onnea kaikille koulun päättäneille!

Lakkiaiset on juhlittu ja nautittu juhlasta. Kukkakaupasta löytyi ihana vanhanruusun värinen ruusu, joka osui hyvin sankarin leningin värin kanssa yhteen. Viemisinä oli kyllä vähän muutakin kuin yksi ruusu.

Neiti oli nätti kuin kesäheinä, tietysti,  ja hykertelevät vanhemmat hehkuivat tyytyväisyyttä ja mikä olikaan ollessa, kun koulu on käyty ja todistuskin oli hyvä. Ensi viikolla on edessä ammattikorkean valintakokeet. "Lapsen" äiti kertoi itkeneensä koululla suvivirren alkaessa ja toisen kerran kotona, kun uljas kvartetti viritti onnittelulaulun, siis oikean serenadin neidolle.


Muita koulunsa päättäjiä ei lähipiirissä olekaan. Seuraava juhlija on kai tyttären velipuoli, joka valmistunee ammattikoulusta ensi keväänä. Suvun seuraaviin ylioppilasjuhliin on ainakin kaksi vuotta, mutta yhdet rippijuhlat on tänä kesänä tiedossa. Yhden nuorenmiehen kihlajaisetkin ovat mahdollisuuksien rajoissa, mutta kokonaan toinen asia on, olemmeko me enää kutsulistalla häihinkään, saati kihlajaisiin. Suvussa ei harrasteta suuria juhlia. Me olemme kai viime vuosina olleet ainoat vähän isompien kekkereiden järjestäjät.

Kun kotona sain kiskottua ahdistavat sukkahousut ja hameen päältäni, en enää jaksanut ajatellakaan mitään työntekoa. Pyllyyn tämä tietokoneellakin istuminen käy, ei sen puoleen. Minä sain kameran kuvansiirron vihdoinkin toimimaan. Kyse oli piuhoista, kuten arvelinkin eli pakko tunnustaaa: vasta nyt löysin oikean liitäntäjohdon. Seuraava operaatio on varmaan tutkia, miten tälle koneelle tehdään uusia kansioita, mutta sen teen toiste.

Tänä vuonna en ole onnistunut ottamaan hyviä kuvia hevoskastanjan kukinnosta, en tosin muustakaan. Tämä sentään on edellistä vähän parempi. Taidan jättää kameran yläkertaan, sillä kun viime yönä rupesin parvekkeella kuuntelemaan satakielen liverrystä, näin hirmuista vauhtia ympyrää lentävän lepakon. Otus lensi niin lähellä, että pelkäsin  sen käyvän päälle. Jossain talon täytteissä sillä varmaan on pesä ja varmaan poikasetkin tähän aikaan vuodesta. Lepakon kun saisi kuvattua!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Pientä iloa

Kyllä vaan, oli se eilen ihmettelemäni hauta tosiaan vaarini isonsiskon ja tämän toisen aviomiehen hauta. Vuosiluvut ja nimet täsmäsivät, mutta harmittelen vielä tänäänkin hölmöyttäni. Miten ei juolahtanutkaan pieneen päähäni, että siinä voisi olla "tuttuja", isäni Hilda-täti. Harmi kyllä, vaikka ottamastani kuvasta erottuvat olennaiset tiedot, niin ei paaden laidalla oleva reliefi. En kiinnittänyt siihen paikan päälläkään mitään huomiota. Kuvassa se jäi juuri haudalla olleen pienen pensaan taakse.No, tuleepa asiaa vielä toiseenkin vierailuun.


Epätarkka kuva meidän pihasta on otettu makuuhuoneen ikkunasta. Hevoskastanja se siinä kukkii. Rhododendron aloittelee kukintaa ja siperianunikkokin kukkii uudessa paikassa uuden värisenä: suurin osa kukista on keltaisia. Niistä en tullut ottaneeksi kuvaa, oli muuta tekemistä.

Nimittäin tänään olen ahkerasti ahertanut koko iltapäivän pihahommissa, istuttanut perennoja ja yhden pensaan, kaivellut likaruohoja kukkapenkeistä ja yrittänyt muutenkin siistiä penkinlaitoja. Trimmerikin pääsi töihin. Paljon jäi tekemättä, mutta voimat loppuivat ja iltakin tuli vastaan. Kasvimaa ja kasvihuone jäivät kokonaan käsittelemättä, vaikka ajattelin istuttaa ainakin muutaman samettikukan kasvimaan laidoille. Ei sitä aina kaikkea ehdi. Nyt on jo saunakin perjantai-illan tapaan lämpiämässä.

Huomenna meillä on tiedossa ylioppilasjuhlat. Mieheni nuoremman pojan tytärpuoli saa lakkinsa ja tunnen ainakin tänään itseni oikeasti mummiksi, vaikka biologista sidettä ei ole hiventäkään päivän merkkihenkilöön. Tällä neidolla meitä mummoja ja mummopuolia riittääkin standardimäärää enemmän. Tilanne huomenna voi olla vähintään sama kuin tyttärelläni, joka aikoinaan tuli velipuolensa ristiäisista silmät päässä pyörien. Neljä muoria oli ilmoittautunut lapsen mummoksi.

Maakuntamatkailua ynnä muuta

Otsikointi ja kategorian keksiminen osoittautui taas perin vaikeaksi. Aloitimme iltapäivän ajelemalla kohti korjaamoa tyttären pölynimuri autonperässä. Sitten keksin haluta näkemään Kellokosken hautausmaan, johon en aikaisemmin ole tutustunut. Sinne siis, kun oli nätti päiväkin ja kotona olisivat odottaneet vain kasvimaa-askareet.

Tämä Orvokin nimipäivä ei parempi olisi voinut ollakaan kirkolliseen kesäretkeen, valittiinhan juuri retkemme aikana Suomeen ensimmäinen naispiispa.





Ylimpänä on pikkuinen siunauskappeli, sitten minulle tuntemattomien Engla Gustafvan, Esterin ja Hilkan haudat. Tuttujakin löytyi, nimeltä tunnettuina mm. viimeisen ruukinpatruunasuvun, Carlanderien sukuhauta.

Löysin myös isäni serkun perhehaudan. Siinä isänsä ja äitinsä kanssa lepäävät minun pienenä kuolleen pikkuserkkuni luut ja tilaa ehkä on vielä elossakin oleville. Otin useita kuvia ja yhdestä vasta kotona hoksasin, että olisikohan siinä ollut isäni tädin hauta. Miehen nimi tuntui tutulta, mutta ei vaan raksuttanut. Nyt pitää tehdä vähän töitä ja tutkia sekä kuvaa että sukutietoja kunnolla. Kun mies oli toinen aviomies, en siellä osannut olla  tarkempi.

Kellokosken hautausmaa täytti toissa vuonna 200 vuotta. Äskeiset kuvat otin tänään, mutta seuraavat tiedot poimin Kellokosken kirkon 200-vuotishistoriikista, jonka on kustantanut v. 2000 Tuusulan seurakunta, johon niin kirkko kuin hautausmaakin kuuluvat. Historiikissa onkin ollut useita asiantuntijoita kirjoittajina, koonnut kaiketi Kaija Suomus, ellen väärin muista.

Kirkko on perustettu Kellokosken eli Marieforsin ruukin seurakunnaksi. Yhteys on ollut alusta pitäen Tuusulan emoseurakuntaan, johon se nykyisin kuuluukin. Marieforsin seurakunnan toiminta alkoi vuonna 1800 ja nimensä se sai ruukin patruunan Lars Olof Nystenin Marie-vaimon mukaan. Ruukki oli perustettu jo aikaisemmin. Lainaan suoraan:

"Kellokoski oli lähes asumatonta aluetta vuoteen 1771, jolloin kahdesta tilasta yhdistetyn kylän raja käytiin. Tilat oli helsinkiläiseltä kauppiaalta Johan Sederholmilta ostanut kamreeri Erik Olander vuonna 1768. Olander perusti myllyn järvenpääläisten vanhan myllyn paikalle kosken partaalle ja sahan sen vastarannalle sekä rakennutti tilalle kahdeksantoista torppaa. Pian kylällä oli myös tiiliruukki, saviruukki, tervauuni ja krouvi. Torppareita ja käsityöläisiä tuotiin Ruotsin puolelta, Smoolannista ja Itä-Göötänmaalta asti. Kamreeri kuoli kuitenkin jo vuonna 1775, ja kartanon hoito jäi leskirouva Margareta Elisabet Olanderille ja hänen pojalleen luutnantti J.G. Olanderille."

Kellokoskelaisten kirkkomatka Tuusulaan oli pitkä, puolitoista peninkulmaa. Luutnantti anoi tuomiokapitulilta lupaa saada oma pappi ja kirkko, mutta kapitulin mielestä matka päinvastoin oli lyhyt ja tiekin hyvä, joten lupaa ei herunut. Hanketta vastusti myös kirkkoherra, joka sattui olemaan naimisissa luutnantin sisaren kanssa ja hänellä oli niin sanotusti omakin lehmä ojassa. Kartanon ja ruukin seuraava isäntä oli luutnantin toinen lanko, Karl Albrekt Sederholm, joka puolestaan tuki papiston ajatusta saada Tuusulaan ruotsinkielinen pitäjänapulainen, joka voisi käydä pitämässä toimituksia myös Kellokosken kartanossa.

Seuraava isäntä, Lars Olof Nysten osti kartanon vuonna 1793 ja perusti sinne rautaruukin, nahkurinverstaan ja kiviastioiden valmistamon. Väkiluku oli kasvanut ja vihdoin tammikuussa 1800 alkoi seurakunnan toiminta. Ensimmäinen pappi oli suomen ja ruotsin taitoinen Mikael Ticcander Sysmästä. Marie-rouva, joka antoi nimensä seurakunnalle ja ruukinkartanolle, ei ehtinyt nähdä oman seurakunnan perustamista. Hän kuoli 29-vuotiaana keuhkotautiin. Kirkon rakentamisesta ei ole löytynyt asiakirjoja, mutta perimätiedon mukaan se olisi alkujaan rakennettu hiilivarastoksi ja muodoiltaan se muistuttaakin 1700-luvun maallisia rakennuksia.
Hautausmaan portissa on vuosiluku 1808.

--- Ehdin vähän kasvimaallekin, jonne kippasin kolme tai neljä kottikärryllistä kompostimultaa ja katkoin noin heinäkillisen verran tuomipihlajan oksia kukkapenkin takaa, jota myös kitkin ihan vähän. Sitten veto loppui. Toivottavasti uusi päivä ei ole sadepäivä.

Toissapäivänä joku kelvoton otus puri käsivarteeni, jossa on yhä punainen, pyöreä, kova noin 5 sentin paukama. Toivottavasti se ei puutiaisen aiheuttama, mutta sitä pitää tarkkailla. Saattoi olla paarmakin, sillä jonkun otuksen huitaisin käsivarrelta sen tarkemmin siihen huomiota kiinnittämättä.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kädentaito- ja puutarhahommissa

Päivä mennä hurahti taas uskomattoman nopeasti, mutta taidan olla aika tyytyväinen päivän tekemisiini.

Vähän virkkasin isoäidin ruutuja Novitan siitä uudesta, kirjavasta Puro -langasta, joka on makuuni turhan paksua. Katsotaan nyt, tuleeko liivi vai tuluskukkaro. Liiviä tavoittelen, eikä sekään ehdi poikapuolen tytärpuolen lauantaisiin juhliin. Isoäidin ruudut valitsin ns. sattuneesta syystä: ei ole mallia, ei tarvitse miettiä kokoa. Sen kun vaan tekee lisää ruutuja! Värit ovat sinisen ja turkoosin sävyjä.

Olen ennenkin haukkunut Novitan pakkauksia, mutta tämän langan kääre ylittää kaiken käsityskykyni sekavuudessaan eikä muutenkaan olisi tullut mieleen tätä ostaa, jos Prismassa olisi ollut jotain muuta kuin Novitan lankoja. Nettikaupoille en ehtinyt, sillä oikeasti kuvittelin tekeväni kesäliivin tuossa tuokiossa. 

Sekava kuva, kun suurensin itseäni siitä ulos, mutta tällainen tuli ruskea-beige-siniharmaasta villatakistani. Lanka on Nalle color poistettu väri. Muutama 150 gramman kerä taitaa olla jäljellä, jos mahdollisesti joku tätä sattuu kaipaamaan. Otin kuvan peilin kautta, enkä huomannut kääntää eli sormukset kyllä ovat vasemman käden nimettömässä minullakin.

Jakusta tuli ihan kelvollinen, mutta kesätakiksi se on liian kuuma. Otin mallin muistaakseni jostain Suuren (?) käsityölehden jakusta, jota yksinkertaistin. Etsin villatakin malleja vaikka mistä, mutta tietysti sitten niitä onkin ollut koko talvi eri lehdissä, kun minun helmineulejakkuni jo oli puolivälissä.

Käsitöiden lisäksi ehdin pihallekin. Kärräsin mennävuotista kompostia yhden kärryllisen kasvihuoneen laatikoihin. Sitten ryhdyin kasvihuoneen eteen kehkeytyvätn kukkapenkin kimppuun. Viime kesänä kaivelin pienestä rinnepaikasta noin saavillisen ruostuneita nauloja, kaljapullon korkkeja, piirongin ja ovien heloja ynnä muuta rojua sekä paljastin rikkaruohojen keskeltä yhden vanhan mustaperukkapensaan. Löysin vähän kauempaa pienen karviaisen yhtä alentuneesta tilasta, mutta sitä en vielä ole siirtänyt uuteen paikkaan. Pitääkin muistaa tehdä se ihan lähiaikoina. Nyt naputtelin puukehikkoa kukkapenkin ympärille, jotta lähipäivinä penkkiin rahtaamani multa suurin piirtein pysyy paikoillaan. Mies kuunteli terassilla tekemisiäni ja arveli, että naulaamisen äänestä työn tunnisti tyttöjen naputteluksi. Suositteli ruuvien ja porakoneen käyttöä, joita itse suosii, muttei tullut tuomaan niitä, saati että olisi tullut auttamaan. Hänellä oli ollut oma urakkansa ruohonleikkurin selässä ja jalkaakin ilmeisesti särki aika tavalla, joten en olettanut saavani apua omiin hommiini. Mies luottaa konevoimaan, minä mieluiten sahaan, ruuvaan ja naputtelen käsin. Kun en muuta osaa ja porakonekin on vietävän painava.

Kukkapaikan, hienosti sanottuna siis penkin lähistöllä on noin viisi vuotta lojunut muutamia kestopuisia lautoja odottamassa siirtoa tai muuttumista kukkalaatikoiksi, joten tykötarpeet olivat lähellä. En enää muutamaan vuoteen ole viitsinyt mainita laudoista. Nyt etsin lapsenlasta varten hankitun käsisahan vajasta ja sahasin itse laudat sopiviksi pätkiksi. Ihan laatikkoa siitä ei syntynyt, mutta syntyipä rajat, joiden mukaan talon herra voi  halutessaan leikata ruohot. Ja minä saan kaivettua valkojuuren, vuohenputken ja voikukan juuret rajatulta alueelta. Ihan valmiiksi en jaksanut työtäni saada, mutta perkaamista nyt riittää muutenkin. Katkoin kuitenkin aika kasan tuomipihlajan oksia penkin takaa ja rahtasin ne sivummalle. Siinä on minulle vielä urakkaa varmaan muutamallekin päivälle.

Perkaan pusikkoa, jotta pihaan tulisi lisää valoa ja etenkin sen takia, että voisimme ihailla tulevaa kukkaloistoa. Siirsin jo syksyllä ja vielä keväälläkin mainittuun penkkiin keltaista kevätvuohenjuurta, vanhoja pioneja ja iiristä pihan toiselta puolelta. Iirikset ovat nupulla, vuohenjuuri kukkii ja pionitkin näyttävät hyväkuntoisilta. Lisäksi penkin laidalla on villisti kasvavaa lemmikkiä ja joitain tuntemattomia perennoja, ilmeisesti ainakin kurjenpolvea sekä syksyllä siirtämäni pieni ruusuntaimi, joka saattaa olla Ristinummen ruusua. Asia selviää, jos tämä terhakka taimi muistaa ruveta kukkimaan.

Olen yrittänyt metsästää tuoksukurjenpolvea, mutta huonolla menestyksellä. Olisiko kenelläkään lähettää kirjekuoressa pientä tupsua? Se kuulemma leviää kiitettävästi ja mikä parasta, tukahduttaisi meidän pihassa ryöhäävän vuohenputken, jota ei varmaan edes atomipommi tuhoaisi. Tuttu kehotti syömään sen, mutta oli se niin pahan makuista, että jäi kertakokeiluun.

Illalla aloittelin uutta kirjaa. Olisikohan nimi Kirjan kansa. Eilen sain loppuun Edelleen Alice -nimisen kirjan, jota suosittelen altzheimer-pirulaiseen törmänneiden luettavaksi. Kummankaan kirjoittajaa en muista - tuo paha tautihan voikin olla periytyvää laatua, mutta kirjoittajat olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Ostin vahingossa Alice-kirjaa kaksi kappaletta. Onko joku kiinnostunut ostamaan toisen?  (Ei, en ole vielä ihan näin höpö, mutten todellakaan muistanut, että toinen tulee kirjakerhosta ja luettuani Hesarin arvostelun, tilasin heti.)