torstai 28. helmikuuta 2013

Se on Kalevalan päivä, sano

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä. Tästä tuli mieleen ikivanha anekdootti edesmenneestä Seppo Nummesta, tunnetun kulttuurisuvun jäsenestä, joka oli kaiketi iloisella 60-luvulla jollain nuorisokulttuurifestivaalireissulla. En nyt muista, oliko kohde Itä-Saksa vai Kiina vaiko peräti Neukkula, mutta joka tapauksessa jossain oltiin resuamassa. Nummi oli tokaissut matkan jälkeen, että ne muut olivat nuoriso, hän kulttuuri!

Tarina ei liittynyt mitenkään Kalevalan päivään eikä kovin paljon suomalaiseen kulttuuriinkaan, paitsi tarinan kertojan, siis Nummen osalta. Tämä kuva sen sijaan liittyy. Mainostin muistaakseni jo aikaisemmin itseäni hyvästä ostoksesta, Akseli Gallen-Kallelan kuvittamasta Juhla-Kalevalasta jostain kaukaiselta 1920-luvun alusta, muistaakseni vuodelta 1922. Teos on kooltaan Perheraamatun kokoluokkaa ja todella upea.

Tästä se alkaa: "Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäkseni laulamaan, saa´aksi sanelemahan" tai siihen suuntaan. Hyvää Kalevalan päivää vaan kaikille!


Tämän alun minäkin laskettelin ulkomuistista, mutta ihmettelen ns. vanhaa kansaa eli äitivainaata, joka lähes viimeisiin vuosiinsa asti lateli ulkomuistista runoja Kalevalasta, Vänrikki Stoolin tarinoista, kukkien latinalaisia nimiä ja ties mitä. Osaan minäkin aika monta latinalaista kukannimeä ja runsaasti virsiä ulkoa, ainakin säestyksen avustamana. Sääli vain, että menivät sorkkimaan niitä sanoja: meni sekin oppi hukkaan.



maanantai 25. helmikuuta 2013

Aurinko paistaa, ei ole aikaa...

Päivä on ollut ihanan aurinkoinen, vaikken ole ulkona käynytkään muuta kuin häthätää postilaatikolla. Samoin eilen oli ihana päivä ja järvellä näytti vaeltavan tai hiihtävän väkeä enemmän kuin koko talvena. Muutaman metrin välein. Me hurautimme vain ohi, kun ajelimme Tyttären synttäreille. Ei ollut tasavuotisjuhlia, vaan yksi päälle tasaluvun, mutta silti saimme hyvän syyn kyläilyyn. Ja hyvät kakkukahvit äidin ja pojan talviloman päätteeksi. Sain vielä tyttäreltä hänen käytöstä poistamansa verhokapan.  Ajattelin sovitella sitä tänne työhuoneeseen.

Minulla urakkahommat jatkuvat. Sadan sivun lukeminen päivässä taisi olla ylioptimistinen arvio, vaikka lukihan se P. Väyrynenkin yhden viikonlopun aikana koko Dostojevskin tuotannon, vai miten se oli? Yritän ahkeroida, sillä huomenna voi mennä aikaa muissa töissä, samoin ainakin keskiviikkoilta on pois laskuista. Pakko oli kuitenkin tulla välillä vetämään henkeä tänne ja naamakirjaan.

Mies valitteli aamulla alkavaa flunssaa ja kurkkukipua. Jos se puhkeaa, niin minähän olen taatusti seuraava potilas. Senkin takia on paras uurastaa näitten kirjallisten harjoitusten kimpussa. Ei se ukkorukka varmaan kovin sairas kuitenkaan ole, sillä äsken hän kuului tekevän normaalit päivittäiset soittoharjoituksensa. Enemmän minua huolettaa muutamat ihomuutokset hänen naamataulussaan. Mutta mitä tehdä, jos ei aikuinen mies suostu menemään lääkäriin? Ensin sen takia, ettei ilmiöt huoleta ja sitten siksi, kun ne huolettavat.

Nyt ei ole kuvia, vaikka sään puolesta tarjolla olisi ollut varmaan kivoja kuvauskohteita. Jos olisi kamera yläkerrassa, voisi ehkä nytkin saada vaikka miten mukavan iltaruskokuvan ikkunasta. Mutta eihän se koskaan ole siellä, missä pitäisi.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Uutta puhtia

On se vaan niin, että kevätaurinko saa minut ainakin heräämään talviunesta. Tosin tänään ei paistanut, vaikka kuulemma sääennuste sitä lupasikin. Edes romujen keräämisestä moitteet antanut mieheni ei saanut hyvää tuultani katoamaan.


Ostin huutonetistä tämmöisen Arabian tehdasvierailu-lautasen, kun yhtäkkiä huomasin kerääväni näitä. Kuva muistuttaa Emilia-sarjan kuvitusta ja tekijä onkin sama: Raija Uosikkinen. Olisikohan 60-lukua?

Iloa toi se, kun huomasin netissä kirjoittajakollegan saaneen esikoisensa valmiiksi. Kustantaja kuulemma aloitti mainostamisen etuajassa, kun edes lämpimäinen ei vielä ole ehtinyt kirjailijan käteen! Sain puhtia omaan hommaani sekä tästä uutisesta että yhdestä itselleni suuresti iloa tuottaneesta sähköpostiviestistä. Ei, ei se sentään ollut ehdotus kustannussopimuksesta, mutta antoi kuitenkin vauhtia.

Käyn tekstiä nyt läpi noin viidennentoista kerran ja aina vaan löytyy korjattavaa. Kirjoitusvirheille sokeutuu ja muutenkin katson vielä muutaman jutun uudestaan. Vaikka jossain vaiheessa jo luulin pistäneeni pisteen perään, niin aina sitä jotain muokattavaa ja tarkistettavaakin löytyy. Samat kohdat itkettävät kuin ennenkin, tiedä sitten onko se hyvä vai paha. Tavoite on saada luettua sata sivua päivässä. Samalla tutkin kuumeisesti mahdollisia kustantajia, jotka voisivat tarttua onkeeni.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Aurinko paistoi

Olipa tänään ihanan aurinkoinen päivä! Kamera ei ollut käsillä, mutta olisiko joku vanha kuva sopiva? Kuva löytyikin tasan kahden vuoden takaa: meidän tai siinä vaiheessa jo rakennusliikkeen omistamaa pikkumökkiä alettiin niihin aikoihin purkaa. Nyt sen paikalla on iso omakotitalo kavereineen. Mutta taivas oli tänäänkin saman näköinen kuin kaksi vuotta sitten. Ja lunta riitti silloinkin.


Tuossa kuvassa näkyy vielä osa niistä puista, jotka sittemmin saivat kyytiä. Joshikan sireeni, muutama koivu, lehtikuusi, kaksi omenapuuta ja salavat. meillähän ei siihen ollut enää sanomista. Mies yritti ehdotella metsurille, että jos sen lehtikuusen voisi säästää, kun se ei piirustusten mukaan haittaisi enempää taloja kuin talontekijöitä. Ei voinut, kaikki vaan sileäksi, oli ohje ollut.

Minäpä tässä yhtenä yön tuntina tein puutarhaostoksia. Osan tunnustin jo miehellekin, mutta yhdestä omenapuusta en "muistanut" mainita mitään. Hän nimittäin ei tykkää Kaneliomenasta, mutta kun ei itse omppuja edes maista, niin tilasin ihan itseäni varten kääpiöomenamixin, jossa on toisena Valkeata kuulasta. Edellisen Huvitus-omenan söi jaakkovaakkovesirotta, joten toivoa sopii, että tämä tuleva pääsee kasvamaan rauhassa. Kuninkala-omenapuu teki viime kesänä kaksi ensimmäistä omenaistaan, joten toivotetaan sillekin kasvurauhaa ja menestystä alkamallaan uralla.

Taimien lisäksi tilauksessa on siemeniä, siemeniä ja siemeniä. Kun viime kesänä kokemukset parvekkeen paahteessa viihtyvästä portulakasta ja pihalla koko kesän kukkivista miljoonakelloista ovat hyvät, niin tilasinpa niidenkin taimet jo valmiiksi. Tavaraa tulee aikamoinen lasti kolmesta paikasta, joten heti kun lumet sulavat ja maa alkaa kuivua, olisi tarkoitus opetella käyttämään työkaluja ja tehdä muutama kasvilava pihaan. Sen uuden kasvihuoneen viereen, sen jota ei viime kesänä jaksettu enää sisustaa. Nyt sinne täytyy värkät teline, josta saan ainakin mansikkakassin ja tomaatit roikkumaan ja tukea kurkuille ja tomaateille. Ai-jai, kynnet oikein jo syyhyävät.

En ole hyvä taimikasvattaja, vaan kylvän siemenet aina joko liian aikaisin tai liian myöhään ja lisäksi unohdan kastelun. Yritinkin katsella sellaisia siemeniä, jotka voi lykätä joko suoraan tai melkein suoraan maahan.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Odotan iltaruokaa

Meidän isännästä kehkeytyi yllättäen innokas kotikokki. Ensin jänispataa, nyt jotain possupataa, jonka valmistelua hän tosin vielä ei ole aloittanut, mutta resepti kuulemma on kirkkaana päässä. Tässä välissä hän keitti kananmunia ja perkasi savusilakoita, eilen siis. Ne sekoitettiin yhteen pienen sipulisilppumäärän ja öljytilkan kanssa ja lämmitettiin uunissa. Minä tein tämän lopputyön ja ruoka maistui minusta ihan hyvältä, joskaan ei kuulemma semmoiselta, mitä äiti ennen teki. Minä olisin silpunnut kalat ja munat ihan pieneksi eli tehnyt tahnaa, mutta sekään ei olisi ollut alkuperäisen reseptin mukaista.

Kokeilimme Pirkka-lehdessä ollutta norjalaisen lohen reseptiä. Lohipalat ruskistettiin nopeasti ja sitten marinoitiin vesi-sokeri-suola-etikkaliemessä. Yllätys, yllätys, nehän maistuivat oikein mainiolta. Litraan vettä 2 dl sokeria, 2 tl suolaa, kiehautus jotta sokeri sulaa, joukkoon 1 1/4 dl Rajamäen etikkaa. Kalapalat (600 g:sta fileetä n. 12 -16 kuutiota) purkkiin, päälle kerros sipulirenkata ja liemi. Vuorokaudeksi kylmää ja siinä se.

Isäntä on taitava perinnekokki, mutta into oli välillä noin kymmenen vuotta kadoksissa. Nyt hän vihdoin ja viimein opetteli käyttämään uutta hellaa, toista vuotta mietittyään, ja innostui.

Ehdin oikein hyvin käydä vielä saunassakin sillä aikaa, kun pataruoka kypsyy, mitä se sitten onkaan. Sauna jäi eilen ja toissa iltanakin väliin, kun olo oli jotenkin väsynyt. En tiedä, onko tämä lääkkeiden vai minkä aiheuttamaa väsymystä.

Mutta nyt saunaan!

torstai 14. helmikuuta 2013

Pala kakkua

Kun nyt viel eletään ystävänpäivän iltaa ja niin moni on jo toivotellut minullekin hyvää ystävänpäivää, niin juodaanpa vielä iltateet yhdessä. Tässä pala kakkua,


että linjamme säilyvät. Aitoa kaupan kakkua ja onkin herkullista!

Hyvää Ystävänpäivää!

Minun piti oikein omin pikku kätösin tehdä ystävänpäiväkortteja. Silppusin sitä varten viiden vuoden seinäkalenterit ja liimasin kukkaispaperia nurjalle puolelle. Sitten loppui ensin liima ja sitten paperi, sitten into. Vaikka liimaa tulikin jo eilen kaupasta, oli into tipotiessään ja totesin, että kortit kumminkin myöhästyvät. Teenpä ne uuden inspiraation vallatessa. Nyt toivotan vain yksinkertaisesti teille kaikille, rakkaat blogiystävät, kukkasten kera

Hyvää Ystävänpäivää!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Jänöä padassa

Mies teki eilen jänispadan viimeksi mainostamastani brasilialaisesta pupujussista. Se olikin pääpiirteissään valmiiksi paloiteltu, joten ruuanlaitto oli helppoa kuin heinänteko. Aijee, että oli hyvää ruokaa! Kuviakin otin, mutta ne eivät ole kovin esteettisiä, joten harkitsen vielä kertaalleen, tuonko niitä tänne ihmeteltäväksi.

Ruoka oli hyvin yksinkertainen ja miehen tuntien, sikapossun kylkilihalla ja runsaalla sipulilla sekä kermalla höystettyä. Ei siis mikään ihme, että se todella oli hyvää tuorepastan kanssa. Yhdestä jäniksestä ja pastapussillisesta riittää vielä tällekin illalle.


Tässä itse kokki, joka ei kuvassa esittele hyvää makuaan, vaan ampiaisen pistämää kieltään viime kesänä.

Käytiin vaarilassakin tänään. Isä oli aika väsynyt, mutta osittain varmaan se johtui siitä, että hän oli juuri vapautunut hierojan käsittelystä. Ehdimme mukavasti samoille iltapäiväkahveille. Toisaalta hän oli jo perjantaina, jolloin kotiutui sairaasta, sitä mieltä, että olisi ehkä pitänyt olla siellä kauemmin. Paino rupesi heti kotona nousemaan ja nyt on jo nesteenpoistolääkitystä lisätty.

Sairaalassa hän oli ilokseen tavannut kaksi vanhaa ystävää, joista kumpikin oli vielä huonommassa kunnossa ja jonossa vanhainkotiin. Siis se huonokuntoisuus ei ollut mikään ilonaihe, mutta eipä yli ysikymppisillä faareilla kovin paljon tuttujakaan enää ole. Toinen pappa varsinkin oli mennyt kovasti alaspäåin, eikä muistanut enää sitäkään, että ainoa poika kuoli jo varmaan parikymmentä vuotta sitten. Isä ei maininnut, tunsiko kaveri häntä.

Jutustelimme sairaudet, kuolinilmoitukset ja kunnan asiat mukaanluettuna mahdolliset kuntaliitokset.   Paavin eroilmoituksesta emme vielä kukaan olleet tietoisia. - Vaikka isä sanookin, että muisti pätkii, niin harvinaisen tarkkaan hän on perillä paikkakunnan ja valtakunnankin asioista.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kevättä odotellessa

Olisipa jo kesä ja pääsisi parvekkeelle ottamaan aurinkoa lempeän Fat Boyn syleilyyn! Syksyllä tämän purkamiseen tarvittiin voimia; toivottavasti saamme patjan keväällä viritettyä takaisin paikalleen. Tämähän imee vettä kuin sieni, tietenkin, vaikka huonekalukauppias muuta väitti. Joku muovifroteen tapainen viritys pitää suunnitella ensi kesäksi, ettei ainakaan takamus kastu. Vesi tietysti kerääntyy sopivasti juuri siihen paikkaan.


Päivä on ollut sään puolesta ikävä. Lunta tuiskutti koko päivän melkein vaakasuoraan. Kun se hetkeksi lakkasi, minulle tuli kiire kompostille.Mies kehui eilen, ettei ole tarvinnut yhtään tehdä lumitöitä. Sen kyllä huomasinkin, kun kahlasin lähes saappaanvarsiin ulottuvassa hangessa. Vielä täytyy käydä viemässä jänisten kaurat hangelle.

Jäniksistä puheenollen, kerroin miten eilisessä telkkarin ruokakilpailussa tehtävänä oli nylkeä kani. Huh-huh.Mies siitä kuitenkin inspiroitui niin että toi kaupasta pakastetun (ja onneksi nyljetyn) brasilialaisen jäniksen. Mies on kuulemma kyllä ennenkin laittanut jänisruokaa, joten ehkä kokki vaihtuu sunnuntaina. Luultavasti syömme jänistä kermakastikkeessa. Minä en ole syönyt juuri mitään riistaa, sillä enempää isä kuin ex-mieskään ei ole ollenkaan harrastanut metsästämistä. Tämä nykyinen on nuorempana käynyt jänisjahdissa, mutta nyt ei talossa ole enää pyssyjäkään.

Tietysti kaupan pakastealtaasta saa monenlaista riistaakin, jos vain raaskii ostaa. Joskus kyllä harmitti, kun kuuntelimme lähisukulaisten puhuvan täysistä pakastimista, joita ei ole millään saanut syötyä tyhjäksi ennen seuraavaa hirvestyskautta. Ei vaan tullut mieleenkään kysyä, haluaisimmeko esimerkiksi me avustaa tyhjentämisessä. Ja kerjäämäänhän ei ruvettu.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mielenkiintoista ohjelmaa

Minulla nimittäin on tällä viikolla enemmän ohjelmaa kuin on ollut monena viikkona yhteensä. Isä soitti maanantaina ja kertoi makoilevansa terveyskeskuksessa. Sinne riensimme eilen ja siellä faari olikin, mutta oikein pirteänä. Hän arveli kotiutuvansa viimeistään huomenna. Astma ja turvotuksen tuoma painonnousu olivat taas kiusanneet. Sairaalan teholääkityksellä oireet on yleensä saatu nopeasti kuriin.



Tänä iltana olin kuuntelemassa paikkakunnan vanhimmasta historiasta. Iäkäs sukulaismies piti luennon, josta suuri osa oli suhteellisen tuttua asiaa, vaan eipä kaikki. Yllätysmomentti suorastaan oli se, että sukulaiset ovat käräjöineet keskenään joskus 1900-luvun alussa. Kyseessä on ollut erittäin ikävä lapsenruokkojuttu tai oikeammin sanottuna isyysjuttu. Siinä sitä ovat sukulaisuussuhteet tainneet mennä katki-poikki. Sukulaismies lupasi lähettää hovioikeuden päätöksen. Toivottavasti asia on tullut esille vasta sen jälkeen, kun oma eepokseni päättyy... Samassa perhepiirissä oli jo yksi konkurssikäräjöinti vähän aikaisemmin. Saattaavatpa olla yhteydessä keskenäänkin, omalla tavallaan. Faija on tähän asti kieltäytynyt tietämästä siitäkään asiasta mitään, joten tokko hän tästä isyyskanteestakaan mitään kertoo, muistaa tai on muistamatta.

Istuimme takamuksillamme yli kaksi tuntia kapeilla muovituoleilla. Jalkoja särkee vieläkin. Mahakin melkein alkoi kurnia, kun olin aamupalan jälkeen syönyt vain yhden banaanin. Lämmitin kotona valmista Saarioisten äitien tekemää kantarellikeittoa, johon lisäsin vielä metvurstisuikaleitta. Soppa ja pari juustovoileipää tekivät terää.

Huomenna tapaan muutamia ennestään tuntemattomia rouvia nukkekotiasioissa. Olisi pitänyt koota vähän kamppeita, mutta nyt väsyttää niin vietävästi, että taidan jättää aamuun. Tosin se vähän hirvittää, mistä ne kamat kaivan esille, kun en pariin kuukauteen ole kajonnut minitavaroihini. Mitä nyt ostanut muutaman valmiin mööpelin, mutta tarkoitus kai olisi tehdä jotain ihan itse. Tunnen jo valmiiksi itseni tyhmäksi, kokemattomaksi, noviisiksi taitavien rinnalla.

Niin ja teinhän minä yhden apurahahakemuksenkin "siihen hankkeeseen" liittyen. Toinen meni sivu suun, kun olin katsonut huolimattomasti dead linen. Yrittää täytyy. Jospa joku tärppäisi.


lauantai 2. helmikuuta 2013

Taudit jylläävät

Uusi lääkeköhän se on saanut pääni vähän sekaisin? Siitä tosin lääkärikin mainitsi. Lisäksi joku oikea tautikin on kaikin voimin hyökkäämässä. Eipä tässä talossa kukaan olekaan kunnolla sairastanut moneen viikkoon. Mies on monta päivää puhunut alkavasta flunssastaan, mutta minuun se taitaa iskeä. Joillakuiilla muillakin tauti on alkanut mahavaivoilla. Toivottavasti selviän pelkällä huonosti nukutulla yöllä, varsinkin kun viikolla olisi parikin mielenkiintoista menoa, joista en haluaisi jäädä pois.

Silloin vitsit ovat vähissä kun mahatauti iskee. Erilaisista flunnsa- ja norovirustautiversiosita ovat lehdetkin toitottaneet ja niinpä minä, joka en juuri missään ole edes käynyt, rupesin eilen sairastamaan. Mahatauti vaivasi illan ja melkein koko yön. Tänään on koko päivän ollut kovin nuiva olo.

Lähdenkin tässä laittelemaan perunoita uuniin. Tämä on vanha kuva loppiaisajalta, mutta ainakin mätiä, silliä ja lohiviipaleita mies toi kaupasta ja niitä syödään tällä kertaa uuniperunoiden kanssa. Raakaa sipulia en taida kuitenkaan uskaltaa ottaa mädin kanssa.


Riski pitää ottaa, kesti maha tai ei. Huomenna syödään lammasmakkaraa. Ne ovat raakamakkaroita ja tulikin mieleen yksi vuosien takainen mahatauti: samanlaiset makkarat tuli kypsennettyä liian hätäisesti ja sain niistä jonkun pöpön.



perjantai 1. helmikuuta 2013

Helmikuu ja Riitan nimipäivä

Ottakaa Riitat nimipäiväonnittelut vastaan! Kevättä kohti ollaan menossa. Tai mistä sitä vielä tietää, millaiset tuiskut ja pakkaset on edessä, mutta valoa päin mennään. Ilmankos sunnuntaina onkin Valon päivä. Ja kynttilänpäivä. Tässähän on juhlaa juhlan päälle: maanantaina saamelaisten kansallispäivä, tiistaina Runebergin päivä ja viikon päästä laskiaissunnuntai. -Mukavaa viikonloppua kaikille!


Bannerikuva kokonaisena osoittaa meidän pihajänisten aktiivisuuden. Edestakaisin mennään pitkin pihaa. Illalla hangelle heittämistäni kauroista sen sijaan ei aamulla näy jälkeäkään. Enkä ole saanut pupujakaan kuvattua. Mies sanoo nähneensä niitä valoisanakin aikana.

Tänään minulla oli taas lääkärireissu. Kuukauden päästä pitää mennä labraan, kolmen kuukauden päästä uudestaan lääkärin puheille. Ei tule elämä yksitoikkoiseksi, ei! Tässä välissä on yksi uusi lääkekin, joka ei ollut ihan halpakaan. Tietenkään tämä lääke ei kuulu kela-korvattaviin eikä edes kartuta lääkekertymää.

Vaikka periaatteessa kannatan verotusta tyyliin "keisarille se, mikä keisarille kuuluu", niin tästä tänään voimaan astuneesta muutoksesta irvistän pahasti. Kukaan ei ehdoin tahdoin syö lääkkeitä, oli vaiva nimeltään mikä tahansa.