tiistai 28. lokakuuta 2014

Päivystyksestä kotiin

Hoitaja neuvoi eilen lähtemään varmuuden vuoksi päivystykseen, kun laskimoportin päällistä punoittaa ja kuumottaa ja kintut ovat vähän kuin tönkkösuolatut sillit. Olokin tuntui kuumeiselta, vaikkei kuumemittari sitä näyttänytkään. Jos vaikka olisi jotain tulehdusta, arveli hoitaja. Onneksi soitin etukäteen kuullakseni, että odotusaula oli pullollaan ilmoittauutumista odottavaa väkeä ja seuraavakin aula täynnä jo ilmoittautuneita. Ei siinä mitään, päätimme lähteä vasta aamulla ja sen hoitajallakin hyväksytin.


Nyt väkeä oli vain kourallinen, mutta niin vain vietimme reissussa koko aamupäivän. Tai itse asiassa paikan päällä runsaat kaksi tuntia, eli ei kauhean kauan. Muutamat muut odottajat repivät melkein pöksynsä, kun ei mitään tapahtunut ja kyllä mekin vähän ihmettelimme, kun odotusaulan väki ei lisääntynyt, ei vähentyunyt.

Verikokeissa ei ollut mitään erikoista ja kun kaksi lääkäriä oli sitä mieltä, että rintaa ei kuumota niin uskottava on. Ei kuumota, ei! Minusta sitä kyllä kuumottaa ja toista arpea kiristää edelleen. Lääkärit arvelivat, että voisi olla vaikka allerginen reaktio hoidon jälkeen. Pitkäkestoinen allerginen reaktio, kun hoidosta on jo kaksi viikkoa ;-) ! Ehkä minä vain luulen. Hyvä kuitenkin, kun lähdimme päivystykseen.

Tuo jalkojen turvotus ja kipu on lisääntynyt ja se vähän huolettaa. Lääkäri käytti sanaa ruusu, muttei ottanut sen enempää asiaan kantaa. Kai sekin yksi vaihtoehto on. Tukisukistakin hän puhui, mutta en tiedä mitään kamalampaa asiaa jaloissa kuin tukisukat. Sitäpaitsi en saa niitä itse edes puettua jalkaan eikä miehestä ole siinä asiassa kuulemma apua. Yritin tänään rasvata jalkoja, mutta hankalaa sekin on. Pitää muistaa vielä illalla saada jollain konstilla rasvaa jalkapohjiin ja kantapäihin. Olisi kiva mennä jalkahoitoon, mutta nyt hierominen on kielletty, enkä itse kinttujani pystyisi hieromaankaan. Jos olen oikein surkea, voin joskus saada miehen levittämään rasvaa, mutta hyvin vaikeaa se hänelle on, Hieromista ei kannata ehdottaakaan.

Perjantaina minulla on "kokovartalokuvaus", jolloin selviää, onko syöpä levinnyt ja jos niin minne. Ei se ainakaan helpolla hellitä. Lääkärinaika on seuraavalle viikolle, kuten myös seuraavat sytostaatit. Sitten sitä kuulee. Mies lupasi tulla mukaan, lääkäriin nimittäin. Neljä korvaa kuulee aina enemmän kuin kaksi ja kyse on sentään jatkosuunnitelmista.

Voisin kai sanoa, että olo on levollinen. Eri asia on, miten  levollinen olen, jos kuulen huonoja uutisia, saati oikein huonoja uutisia. Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt helpolla, kun kipujakin on ollut minimaalisen vähän. Jokainen hoitokerta on erilainen ja viime kerran jälkeen näitä erilaisia juttuja on vasta ilmennyt. Toivottavasti seuraava on parempi kerta.

Tässä taas yksi päivä on illassa ilman että mitään näkyvää olisi syntynyt. Ohjelmassa kylläkin olisi vielä yhden paperinipun kopioiminen. Ruoasta ei tarvitse huolehtia, sillä mies kävi hakemassa valmiita kaalikääryleitä. Niitä ja puolukkahilloa siis iltaruoaksi!


maanantai 27. lokakuuta 2014

Valoa pimeään päivään


Kellojen siirtoa talviaikaan, muutamat fyysiset vaivat ja väsymys valvotun yön jälkeen. Sen takia päivä oli pimeä. Onneksi on nuo kynttilät.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kullan arvoiset ystävät

Yksi asia päivää kohti näköjään riittää. Olin päiväkahvilla ystävän luona. Mies ihmetteli, miten juttua riittä kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Olisi piisannut pitemmäksikin ajaksi, mutta joku kohtuus sentään vierailuissakin pitää olla. Praataaminen virkisti oikein todella, mutta kas, kotona sitten väsymys yllätti. Nukuin illansuussa toista tuntia.

Viime viikon sairaalakäynnillä kaksi muuta ystävää kävivät ilahduttamassa minua vierailullaan. Juttua riitti meilläkin ja aika tiputuksessa meni kuin siivillä. Tarkoitus olim ottaa skype-yhteys kauempana asuvaan ystävään, mutta se ei syystä tai toisesta onnistunut. Puhelinyhteys sentään saatiin. Petinaapuri vakuutteli, ettei lörpöttelymme häntä häirinnyt.


Tuliaiseksi sain näin ihastuttavan ruusukimpun. Kuvassa kukat eivät ole parhaimmillaan, sillä en saanut aseteltua kimppua sopivaan maljakkoon eikä varsien lyhentäminenkään auttanut. Ehkä tästä voi kuitenkin saada jonkun kuvan kimpun kauneudesta. En ole vieläkään raaskinut heittää sitä menemään, vaikka kieltämättä jo olisi aika.

Ystävät ovat todella kullan arvoisia ja varsinkin tällaisessa tilanteessa on kiva huomata saavansa tukea. Te blogi- ja fb-ystävät olette ihania, mutta mikään ei voita ystävää livenä. Ystävää, joka tulee ja halaa. Kaikki eivät ehkä sitä halua tai uskalla ottaa vastaan, mutta varsinkin parin oman yllättävän kokemuksen ja kuulemani tarinan elävästä elämästä jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tein oikean ratkaisun, kun lörpöttelen asiani avoimesti. Kaikille se ei sovi, kaikki eivät siitä pidä, mutta eipä ainakaan tarvitse miettiä, kenelle on kertonut, kenelle ei. Joillain voi puhuminen olla vaikeaa senkin takia, ettei ole saanut itse vielä käsiteltyä valmiiksi asiaa syöpä omassa mielessään. Kaikkien luonteeseenkaan ei tämmöinen höpöttäminen sovi.

Tulipa tästä mieleen ex-kollega, jonka kanssa aikanaan  joudimme napit vastakkain ja vieläpä niin, että koin saavani teräviä puukkoja jatkuvasti selkääni. Todellista syytä en tiedä vieläkään, mutta ehkä juuri tämä luonteiden erilaisuus oli yksi syy. En ainakaan tiedä koskaan tätä toista tietoisesti loukanneeni, vaikka hän kyllä puhui kostostakin. Ja pitkästä vihasta. Kostosta minulle tuntemattomasta aiheesta, mutta emme me siitäkään päässeet puhumaan. Yksi niitti arkussani oli varmaan sekin, kun kerran erehdyin häntä halaamaan. Syytä en muista, ehkä onnittelin syntymäpäivän johdosta tai jotain vastaavaa. Näin heti toisen naamasta, että tuli tehtyä paha virhe!

Tänään, kun läksiäisiksi halasimme ystäväni kanssa, niin sekin antoi jälleen kerran voimia. Ei turhaan puhuta voimahaleista, ei! Onhan tuo mies kotona, muttei häntäkään pelkästään syöpäasioilla pitäisi kuormittaa, vaikka näinhän väistämättä tietysti tapahtuu.

Ensi viikolle on runsaasti ohjelmaa, itse asiassa lähes joka päivä on jotain, mutta niistä lisää sitten aikanaan. Kellotkin kääntyvät kesän suuntaan ensi yönä, mikä pitää muistaa. Viikonloppuna miehellä on harjoitukset vain sunnuntaina, mutta silloin sitäkin tiiviimmät. Se merkitsee sitä, että taidan syödä yksikseni ja todennäköisesti lauantain jämäruokaa.

Muuta ohjelmaa riittää ainakin kutomisrintamalla. Värit vähän vääristyivät kuvassa, mutta taustalla on kaksi paria vanhuksille meneviä punaisia ranteenlämmittimiä.Kirjavat jäävät kotiin itselle. Edessä on Lentävän lapasen nimikkolangasta eli aidosta pässinpökkimästä Lempistä tulevat sukat itselleni. Sikäli mikäli pystyn niitä käyttämään. Lanka on vähän karkeaa, mutta sanoisin että kauneinta koskaan näkemääni. Kuva on eiliseltä. Nyt on jo toinenkin sukka terävaiheessa, kun tässä vasta aloittelin ensimmäistä.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Väsyviikko

Tiesin jo etukäteen, että tästä tulee väsyviikko. Sytostaattien jälkeen on viiden päivän valkosolujen kasvatuskuuri ja se päättyi tänään. Päiväunet ovat maistuneet joka päivä makealta! Sitten tuntuu vielä kuin olisi flunssa tulossa tai ehkä vaivat ovat vain syövästä peräisn, kuka tietää? Jalkakin on vähän kipeä ja mitähän vielä? Tukka harvenee päivä päivältä, mutta onneksi nyt on jo aika monta pipoa varastossa. Valituksia jatkaakaseni ei laskimoportin metallilevykään tunnu oikein mukavalta. Kyljellä maatessa se tuntuu tai siis tissi häiritsee levyä taikka toisin päin. Toisaalta, eihän mulla tässä tämän isompaa valitettavaa ole eli kaikki hyvin!

Kun tämän väsymyksen tiesin, en ole yrittänytkään tehdä mitään muuta kuin vähän käsitöitä ja sentään myös lueskellut. Kudon rannekkeita annettavaksi kotipalvelun asiakkaille, mutta siinä sivussa yksi rannekepari valmistui itsellekin. Nyt puikoilla on oikeasta pässinpökkimästä tulevat sukat, nekin varmaan jäävät kotiin ja itselleni.

Pesuhuoneen vaatekasat odottavat järjestelyä, mutta sain sentään tänään päällystettyä kaksi pahvilaatikkoa lehdistä nappaamillani kuvilla. Värikuvat ovat sentään parempi vaihtoehto kuin pelkkä ruskea laatikko rumine teksteineen. - Aion lajitella omat ja miehen kamppeet omiin laatikoihinsa lajeittain.


Olihan tässä viikolla vielä yksi ikäväkin juttu. Mies on tavannut sanoa, että meidän yläkerran rapuista ovat kaikki perheenjäsenet yksi toisensa perästä pudonneet. Nyt oli sitten hänen vuoronsa. Alkuviikolla ukkokulta tulla tömähti alimmalta rapulta suoraan pää edellä lattiaan, kun ei hämärässä huomannut rappusta. Päätä hänellä särkee edelleen eli ilmeisesti siinä tuli jonkin asteinen aivotärähdys. Sen lisäksi  hän sai muutaman mustelman ja pienen palkeenkielen sormeen sekä vähän kipua ja särkyä sinne tänne . Onneksi ei hullummin käynyt eikä hän lyönyt päätään esimerkiksi patterin tai tuolin kulmaan, jotka olisivat myös olleet sopivasti hollilla. Vaikka olihan sitä jo tässäkin. Kumpikin tietysti säikähdimme aika tavalla.

Minä en toistaiseksi ole pudonnut näistä sinänsä vähän hankalista portaista, mutta pidänkin tukevasti kiinni joko kaiteesta tai kaiteen pystypuista. Muutamat suunnittelilla olevat tukikahvat on vielä hankkimatta, mutta eiköhän tämä vauhdita nyt sitäkin hanketta. Tänään mies kävi kuitenkin ostamassa palaneiden tilalle uusia lamppuja, ettei ainakaan valonpuutteen takia tipahda toista kertaa portaista. Viimeinen porrasaskelma on tosiaan ollut aioka pimeä, kun valaisimen lamppu taisi palaa jo viime vuoden puolella...

Pihavieraat ovat näemmä tottuneet kiltisti jonottamaan omaa vuoroaan. Tuo kori, jossa joku kasvi yritti kesällä kasvaa, tosin on silloin tällöin käännetty ympäri, jos ei ruokapalvelu ole toiminut.



lauantai 18. lokakuuta 2014

Piha- ynnä muut päivät

Tänään - tai siis tarkemmion sanottuna eilen - sain vihdoinkin aikaiseksi pihatien haravoinnin. Tammessa on vielä lehtiä, joten nyt ei tarvinnut olla niin nokonuuka, mutta kaksi kottikärryllistä rahtasin kuitenkin lehtiä kompostiastian viereen lehtilaatikkoon. Pari kasaa jäi vielä kuljettamatta. Vaahteroiden ja hevoskastanjan lehdet saavat jäädä maahan maatumaan. Isäntä ajaa ne sitten keväällä silpuksi.


Päivä oli kirpeä, mutta aurinkoinen, joten pihalla oli,kiva olla hetkinen. Kunto ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, joten jo kahden kärryllisen haravoinnin jälkeen piti istahtaa lepäämään. En jaksanut ajatellakaan niitä muita hommia, joita oli suunnitteilla.

Kylpyhuone, josta amme kyörättiin viime viikolla pois, odottaa viimeistelyä. Isäntä kävi lauantaina Jyskistä ostamassa matalan senkin tai miksi tätä nyt kutsuisi. Kolmeen laatikkoon mahtuu runsaasti puhdasta pyykkiä, pikkupöskyjä ja sen sellaista.

Mankelin siirsin jo uuteen paikkaan ja nostin muutaman kukan ikkunalaudalle. Niille tosin pitäisi keksiä amppelit tai jotain mikä vie ruukut kauemmas lämpöpatterista. Tuo sininen on mankelointia odottava lakana eli vanhat pyykkinarut jäivät entiselle paikalleen, mutta tilaa tuli niin paljon lisää, että jopa yksi tuoli mahtuu nyt kylppäriin. Lisäksi ostin Sinin roosa nauha -kampanjassa olevan pyykkitelineen ja harkitsin rättipatteriakin seinälle. Se ei taida kuitenkaan mahtua eikä taida olla tarpeenkaan tässä tuota pikaa järjestettävässä uudessa spassa.



Alkuviikko meni labrakäynnin ja sytostaattihoidon merkeissä. Onneksi labrassa voi käydä täällä kotikylällä ja Helsingin reissukin meni päiväseltään. Viikko ei alkanut kovin hyvin, sillä katsoin epähuomiossa väärän labra-ajan eli myöhästyin puolella tunnilla. Pääsin kuitenkin sisälle, mutta sen se aiheutti tietenkin, että meni iltapuolella ennen kuin kuulin tulokset. Jos ne olisivat olleet epäsuotuisat, olisi seuraavan päivän hoito siirtynyt. Kaikki oli kuitenkin hyvin, paitsi kalium-arvot sen verran matalat, että sain määräyksen ruveta syömään taas yhtä lajia pilleriä lisää.

Sain kaksi ihanaa ystävää vierailulle sairaalaan ja siinä iltapäivä mennä hupsahtikin tosi nopeasti, lähes huomaamatta. Hoidossa oli tällä kertaa yhtä sun toista pientä vastoinkäymistä. Joku oli unohtanut tilata sytostaatit tai joku toinen unohtanut valmistaa ne, joten tiputus alkoi vasta yhden jälkeen, vaikka olin paikalla jo yhdeksältä. Onneksi syöpäsairaalan hoitajat ovat aina yhtä iloisia ja aurinkoisia!

Toinen pieni vastoinkäyminen oli puikon (mikä liekään nimeltään) asentaminen laskimoporttiin. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta toisella kerralla piikki jo menikin oikeaan paikkaan ja tiputus saattoi alkaa. En sitten tiedä, onko joku pielessä, kun rinnuksissa on vieläkin vähän "tuntemuksia", ei kumminkaan niin pahoja, että olisin soittanut syöpäsairaalaan. Tilannetta pitää varmaan seurata.

Kun valitin sormien ja jalkojenkin kramppaamista, oli lääkärillä heti selvä käsitys asiasta. Yksi sytostaateista aiheuttaa usein neuropatiaa ja siitä tässä nyt vissiin on kysymys. Se myrkky jätettiinkin cocktailistani pois ja toisaalta sain luvan ruveta syömään taas magnesiumia, joka oli välillä boikotissa.

Kotiin pääsin lähtemään vasta iltakuuden jälkeen, kun edellisellä kerralla olin kotona jo neljän paikkeilla. Asioita hidasti ehkä pikkiriikkisen myös se, että hoitajan kanssa kulki harjoittelijatyttö, jolta tietenkään hommat eivät sujuneet aivan yhtä nopeasti kuin valmiilta sairaanhoitajalta. Mutta joskushan nämäkin asiat on opeteltava.

Olo on kuitenkin hyvä eikä pahoinvointia tai muuta vaivaa ole ollut, jos tuota lievää voimattomutta ei lasketa. Tai suonenvetoa... Valkosolukuuri alkaa taas sunnuntaina ja sen tiedän jo etukäteen väsyttävän, mutta pienillä päikkäreillä siitäkin vaivasta selviää.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Ja taas uusi viikko menossa

Tämä on vaihteeksi sairaalassakäyntiviikko. Tiistaina on labrat, keskiviikkona sytostaatit ja illaksi kotiin, sillä torstaina Toinen tytär tulee käymään. Tämä on yhtä ravaamista, sillä tänäänkin kävimme asioilla. Mies kävi korjauttamassa lukulasejaan, minä kirjakaupassa ja prisma-kaupassa, josta ostin yhden pyykkilaatikon. kolmannen serkun päiväkirjamuistelmat ynnä muuta tarpeellista kuten joulunpunaista lankaa. Pitäähän jouluna punainen pipo olla! Kulkusten kilinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ne pitää hommata jostain myöhemmin. Vielä on harkinnassa, kudonko tästä langasta sukkia ja ranteenlämmittimiä vai pipon. Väri on oikea, mutta lanka saattaa olla vähän karkeaa arkaan päänuppiini.

Viime viikon kampaajareissu oli sikäli onnistunut, että luottokampaajani Päivi leikkasi hiukseni oikein nätisti. Vahinko vain, että tukka on senkin jälkeen harventunut niin että kampauksesta ei ole enää juuri mitään jäljellä. Halasimme läksiäisiksi ja totesimme, että tavataan viimeistään sitten kun tukka taas kasvaa. Eihän sitä tiedä, miten ihanat kiharat minulla vielä on! Kampaaja tosin varoitti, että jos tulee kiharat, niin ne myös menevät ensimmäisessä leikkauksessa.

Aloitin muutama päivä sitten pikkulintujen ja oravien ruokinnan. Eilen lintulaudalla oli jo yhtaikaa kymmenkunta talitinttiä ja omalla vuorollaan se orava, joka jo monena päivänä oli käynyt huomauttelemassa ruoasta. Vaikka onhan nyt ravintoa tarjolla muutenkin. Kaksi närheä rääkyi aamulla tammessa ja on varmaan vain ajan kysymys, milloin linnut huomaavat marjoja notkuvat pihapihlajamme.


Tämän sinänsä ruman pihakuvan otin viime viikolla muistutukseksi lämpimästä syksystä. Ajatella, auringonkukka ja miljoonakellot kukkivat, vaikka on melkein lokakuun puoliväli. Tosin nyt luvataan niin kylmää, että näiltäkin pian hymy hyytyy.


Hyvää viikkoa! Sitä samaa toivotan itsellenikin etenkin keskiviikoksi.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Nyt on sitten se päivä...

Tilasin kampaajan. Tukka, se vähä mitä on jäljellä, hapsottaa joka suuntaan ja on jo tosi harva. En ole vielä ihan varmaksi päättänyt, vedetäänkö kallo kokonaan sileäksi vai jätetäänkö muutama hapsu. Asiasta pitää keskustella kampaajan kanssa, mutta rotanhäntä ainakin lähtee niskasta. Eihän tämä mikään kruunu tai naisen kaunistus muutenkaan ole. Kirjoitan asiasta näin etukäteen, kun en ehkä ole valmis ihan heti itseäni kuvaamaan.


Olen yrittänyt koekäyttää vuorotellen kaikkia myssyjäni, mutta joku on liian väljä, toinen taas liian tiukka tai kutittava. En tietenkään ole tarvinnut  minkäänlaista pipoa kotona, en sisällä enkä oikeastaan pihallakaan, mutta kaipa sitä nyt on ruvettava käyttämään. Ilmakin kuulemma viilenee, joten paljasta päälakea varmaan palelee pipotta.

Sinänsä vaivoistani ei ole mitään uutta kerrottavaa. Olo on periaatteessa oikein hyvä. Ensi viikolla on taas meno labraan ja sitten perään sytostaattihoitoon. Nämä kolme viikkoa, tai siis kaksi tähän asti, onkin mennyt tosi nopeasti. Viime aikoina kylläkin käsiä ja jalkoja on krampannut ihan hirveästi ja suonenveto on muutaman kerran noussut käsivartta pitkin ylöspäinkin. Ei epäilystäkään, etteikö tämä liittyisi jotenkin imusuoniin tai syöpään, mutten ole uskaltanut ottaa magnesiumiakaan, kun kerta sairaalassa kielsivät kaikki ylimääräiset.

Piipahdimme tervehtimässä vaaria ja vanhaan tapaan joimme yhdessä hyvät iltapäiväkahvit. Sinne ei sen kummempaa kuulunut eli kaikki hyvin. Isä oli oikein pirteän näköinenkin, nyt kun hän on saanut lääkityksen mahassa möyrineeseen tulehdukseen. En tosin muistanut kysyä, onko maha kunnossa. Sitähän hoidettiin kuukausitolkulla ripulina, jota siis ei oikeasti hoidettu. Vasta yksityislääkärin tähystys toi nimen ja lääkkeen vaivalle. Terveyskeskuksessa ehkä ajateltiin, ettei noin vanhaa ukkoa, melkein 93 v. enää kannata edes yrittää hoitaa.

Muita päivän askareita on ollut patalappujen tekeminen. Raaka-aineet: vanhat farkunlahkeet ja erilaiset jämälangat. Talosta ei löytynyt kunnollisia, tarpeeksi paksuja  ja isokokoisia lappuja, joten näistä tykötarpeista nyt väsään sellaisia.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maisemia

Olin eilen ystävän luona visiitillä ja nappasin kameran kassiin siltä varalta, että tulisi otettua kuvia. Ystävän kaunista kotia en filmannut, vaan maisemia matkan varrelta ja teimmepä pienen lenkinkin ihan kuvaamistarkoituksessa ennen kuin oli iltateen vuoro.






Ilta oli todella virkistävä ja luulenpa, että se virkisti yhtä paljon meitä kumpaakin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Herkkuja

Mies tilasi viikonlopun ruoaksi kalakeiton, oikeammin sanottuna Bouillabaissen, jonka ohjeen nappasi Yhteishyvän ruokaliitteestä. Minä sitä vähän muokkasin sen mukaan, mitä tarvikkeita isäntä toi kaupasta. Keittoa syntyi noin 3 kolme ja puoli litraa, ainakin, eli sitä syödään meillä muutama päivä. Tulipa hyvä ruoka! Ja helppo.



Alkuperäisessä ohjeessa oli lohen lisäksi kuhaa, mutta se on niin kallista, että jäi ostamatta. Myös simpukat olivat ohjeessa, mutta olen niille allerginen. Tämähän on varmaan soppa, jota mukaillaan aina tilanteen ja tarvikkeiden mukaan.

Ohje on tässä, siis minun versioni:

Kuullotin rypsiöljytilkassa silputtuna kolme tai neljä lehtisellerin vartta, puolikkaan purjoa, kourallisen pieniä porkkanoita ja nelisen sipulia, valkosipulirouhetta ja kaksi pikku purkillista tomaattipyrettä. Lisäsin vettä arviolta kolme litraa ja neljä pikkupurkillista kalafondia, noin teelusikallisen suolaa, puolikkaan chilipalon ja vähän timjamia. Keitin kunnes vihannekset tuntuivat pehmeiltä. Paloittelin ja lisäsin kattilaan 500 g fileoitua lohta ja 500 g turskaa, joiden päälle ripottelin ensin vähän sitruunanmehua. Keitin viitisen minuuttia, lisäsin joukkoon lasillisen valkoviiniä ja pussillisen katkarapuja. Maistelin ja lisäsin vielä timjamia. Ei ollut tuoretta, mutta kuivaa oli maustehyllyssä.

Lasillinen valkoviiniä päätyi vielä ns. parempiin suihin eli itselleni. Siihen sain sairaalassa luvan silloin tällöin eikä lasillista enempää olisi maistunutkaan. Uskalsin kuitenkin sen ottaa, kun valkosolutropin otto päättyi jo torstaina.

On minulla kyllä kuvakin keitosta, mutta enpä viitsinyt yhden kuvan takia kantaa kameraa yläkertaan. Ehkä lisään kuvan myöhemmin.... Lisäsin kuvan!

Nämä oman kasvihuoneen tomaatit ja kesäkurpitsat on jo syöty ja chilit säilötty rypsiöljyyn. Chilejä onkin iso purkillinen ja huomasin, että jääkaappiin on vielä jäänyt yksi erä, jonka voisi lähipäivinä säilöä samalla tavalla. Siis palot puolikkaiksi ja siemenet pois, purkkiin ja öljyä päälle. Suosittelen kyllä muovihanskojen käyttöä tässä operaatiossa.



Muuten päivä on mennyt lähinnä lepäilyn ja käsitöiden merkeissä, vähän lueskellenkin. Kuvittelin tänään jaksavani raivata pyykkivuorta, mutta sain aikaiseksi vain pesuhuoneen ja vessan mattojen pesun. Tai siis konehan ne pesi, minä vain levitin muovimatot kuivumaan ja jo se otti voimille.

Tiistai-aamuun mennessä on kuitenkin pesuhuone saatava tyhjäksi, sillä silloin kierrätyskeskuksen kaveri tulee katsomaan, kelpaako ammeemme heille. Jos ei muuta, niin otan muutaman jätesäkin ja raivaan puhtaan pyykin toiseen ja kaatikselle menevät romppeet toiseen säkkiin. On vain niin vaikea luopua sellaisista vaatteista, joita kuvittelee joskus vielä käyttävänsä ainakin kotivaatteina. Löysin yhden villapaidankin, jollaista en ollenkaan muistanut omistavani.

Itseäni piristin vielä lakkaamalla kynteni vaaleanpunaisiksi pinkin nauhan merkeissä. Lakka on Lumenen jännittävää, rosoisen pinnan tekevää pink ribbon -lakkaa. Kun edessä on vierailu hyvän ystävän ja ex-työkaverin luona, niin senkin takia lakka, jota en juuri muulloin käytä. Enkä tällaista erikoislakkaa varsinkaan. Kaikkea sitä keksitäänkin, mutta osa tuotosta menee joka tapauksessa tärkeän asian hyväksi.

Ei silti, kyllä me muutkin kuin rintasyöpäsairaat erilaista tukea kaipaamme. Itse olen vielä selvinnyt vähällä ja kokenut saavani runsaasti tukea, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Eikä minullakaan kaikki päivät ihan yhtä hyviä ole, vaikka varsinaisia kipuja ei juuri yhtään olekaan. Aina ei silti jaksa olla hyväntuulinen, ei kiitollinen, eikä edes onnellinen siitä mitä on saanut. Joskus kiukuttaa, harmittaa ja tulee sanottua miehellekin pahemmin kuin mitä hän on ansainnut.

Maanantaina on meno taas labraan ja iltapäivällä tikkien poistoon. Siinä välissä ehdimme käydä aamukahvilla, kuten labrapäivien tavaksi on jo muodostunut. Paikka on tällä kertaa vielä päättämättä. Ajankohtamme on vähän hankala, kun useimmat paikalliset tarjoilevat jo siihen aikaan lounasta, jota emme vielä aamupäivällä kaipaa. Emme me kai kovin nirsoja kuitenkaan ole, sillä kuppi kahvia ja hyvä voileipä tai sämpylä riittävät, vaikkei niissäkään aina ole ollut kehumista. Jos ei muusta keksi narista, niin kahvista pahvimukista. Ja jos kahvi on erinomaista ja tarjoillaan posliinikupista, on voileipä kuiva...

lauantai 4. lokakuuta 2014

Hyvä viikko

On  niin vaikea keksiä otsikoita, mutta tuo nyt ainakin on totta. Viikko on taas vierähtänyt ja tässä pientä raporttia hyvästä viikosta. Riensimme tänään aamulla labraan, sitten aamukahville ja sen jälkeen lankaostoksille Lentävään lapaseen. Tulipa taas tehtyä ostoksia, mm. Lapasen kotimaista lampaanvillaa olevaa nimikkolanka Lempiä, joka maksoi maltaita, mutta värit ovat ihanat. En kuitenkaan raaskinut ostaa kuin yhden vyyhdin sini-vihreää ja tekaista siitä sukat. Jaa, taitaa siinä vähän olla polyesteriäkin mukana, kun on sukka- ja kinnaslangaksi ajateltu. Lankaa on nyt talossa, sanoisinko riittävästi muutamaan (muutamaan kymmeneen?) pipoon, huiviin ynnä muuhun asusteeseen.

Ilahduin pari päivää sitten valtavasti, kun avasin nimettömän kirjekuoren  ja mitä sieltä löytyikään? Ystäväni, ex-kollegani Maaret oli kutonut minulle sytopipon, joka saapui Inge Löökin Mummo-kortin saattelemana. Lanka on Novitan Onni-lankaa ja koko ihan sopiva, kuten näkyy. Itkuhan siinä tietysti pääsi, mutta ilosta, ilosta!

Kaikki karvat eivät vielä ole lähteneet, Rotanhäntä on edelleen niskassa, mutta päälaki alkaa olla jo aika paljas ja entinen tumma, paksu tukka on vain muisto. Pitäisiköhän sittenkin mennä kampaajan puheille? Lookki on muutenkin muuttunut eli naama vanhentunut ja koko akka rupsahtanut. Maanantaina saan tikit pois rinnuksista.



Valkosolupiikkikuuri päättyi eilen. Nyt on oikeastaan ensimmäisen kerran ollut "vaivoja". Maha sekosi ja pikkasen väsyttää, mutta syynä kaiketi ovat viikon askareeni plus tietysti tämä vahva lääke, jonka viiden päivän kuuri siis päättyi taas tällä erää. Tämä oli juuri sitä lääkettä, jonka saamisessa apteekista oli vaikeuksia.

Muutama iso työ on vielä edessä ja takana, ne jotka omalta osaltaan ovat syystäkin väsyttäneet. Raivausta riittää talossa, sen jälkeen kun sain parina päivänä pihan suunnilleen talvikuntoon eli vesipytyt tyhjennettyä, yrttiruukut kumottua ja kasvihuoneen suljettua. Rästejä on, kun kesä meni niin kuin meni väsyn vallassa.

Seuraavaksi edessä on pesuhuoneen järjestely. Meillähän saattoi sattua vesivuoto tai oikeammin sattui kanssa. Lämminvesivaraaja rupesi vuotamaan eikä meillä ole tarkkaa tietoa, miten kauan ja millaista vahinkoa se sai aikaiseksi. Vanhan talon vesieristeet eivät taida olla moderneimmasta eikä edes varmimmasta päästä. Kun vessaneteinen saatiin kuntoon ja varaaja korjautettua, niin nyt on pakko tutkia pesuhuoneen lattiat. Homeen hajua tuntui vähäsen, mutta se voi johtua vedellä läträämisestä johtuneesta pyykkien kastumisesta. Ja toivottavasti johtuukin vain siitä. Aloitin kuitenkin kostuneiden pyykkien pesun ja lajittelun. Osa menee suoraan jätesäkkiin, osa pesun jälkeen odottamaan seuraavaa käyttöä.

Rupesimme  myös miettimään pientä muutosta pesuhuoneeseen. Suihkukaappi on jo vähän huono, mutta saa olla sellaisenaan. Pesutuolini mahtuu juuri ja juuri kaappiin ja jopa minä itte sen lisäksi. Kun kaapissa ei ole ovea, vaan muoviverho edessä, on selvä että nyt varsinkin vettä roiskuu ja valuu ulkopuolellekin ja kastelee puhtaat vaatteet.  Mutta amme on todettu tarpeettomaksi. Siitä yritämme päästä eroon ja kierrätyskeskuksen kaveri tulee ensi viikolla katsomaan sitä. Mutta senhän saa se, joka ensimmäiseksi ehtii!

Haluaisiko joku hyväkuntoisen, vain hyvin vähän käytetyn kylpyammeen? 

Nyt semmoinen olisi tarjolla eikä maksa muuta kuin irrottamisen ja peräkärryyn tai autoon kantamisen vaivan. En ole mitannut sitä, mutta kai se täysmittainen on, kun itsekin siihen olen mahtunut. 

Mieleni tekisi ns. rättipatteria nopeuttamaan pyykin kuivumista. Niitähän on tietääkseni piostotulppaliitännälläkin saatavilla. Ennen meidän vessaneteisessä ollut vedenvaraajamme oli niin suuri, että siitä huokuva lämpö oikein hyvin kuivatti myös pesuhuoneen pyykit. Kun varaaja uusittiin kymmenkunta vuotta sitten, oli kehitys mennyt siksi paljon eteenpäin, että varaajapa ei enää fuskaakaan. Kuivausrumpua tai -kaappia emme aio hankkia, mutta voi olla, että pesuhuoneen patteri pitäisi myös uusia.

-----

Melkein jo unohtui. Minähän olin juhlapuhujana viime sunnuntaina ja juhlatilaisuus onnistui erinomaisesti. Sääkin suosi ja mikäs minun oli ollessa, kun kotoa haettiin ja kotiin palautettiin. Puhe on pidetty, tosin annettu aikakin ylitetty, mutta mieli on hyvä. Ja olinpa aika väsynyt, sillä ei tässä ihan vetreimmässä kunnossa tietenkään olla, eikä puolen tunnin esitelmä ihan tuosta vaan suju, varsinkin kun yritin olla lukematta sitä suoraan papeerista. Tilaisuus siis oli paikallisten marttojen 10-vuotisjuhla, jonne olin kutsuttu puhelemaan paikallishistoriasta.

Tilaisuus pidettiin säveltäjä Joonas Kokkosen kotimuseossa Villa Kokkosessa, joka on Alvar Aallon piirtämä, sopivan intiimi ja pieni paikka Järvenpäässä esimerkiksi juuri omaakin juhlaamme ajatellen. Ohjelmaan sisältyi isäntäparin upeat musiikkiesitykset ja tilaisuuden aloittanut yhteinen Uusmaalaisten laulu. Tässä kuva nauttimastamme herkkupöydästä:



Minulla ei ole tänne lisätä muita tuoreita kuvia, mutta mielessä niitä on sitäkin enemmän. Mukavia muistikuvia, kivoja kokemuksia. Vielä kierros juhlapaikassamme, johon kannattaa ainakin virtuaalisesti tutustua:  www.villakokkonen.fi.