lauantai 30. marraskuuta 2013

Rakennuspuuhissa

Koko iltapäivä meni nukkekodin kamareiden listoituksessa. Suurimmat seinän- ja lattianraot tuli tukittua, mutta kyllä nyt väsyttääkin. Sauna voisi tehdä hyvää, vaikka lupasinkin paistaa joulutorttuja, niitä hakaristitorttuja ei kuitenkaan. Mies tilasi puolikuita.

Rakennuspuuhaa oli pihassakin: naapurin ja meidän välille tuli vihdoinkin kunnon aita. Johan siitä on pitänyt ääntä pitääkin. Toivottavasti kaikki osapuolet ovat nostattamatta enää asiasta meteliä, tai mitäs, sehän on meidän puolella. Rakennusliikkeen miehet sitä naputtelivat koko iltapäivän, Keväällä vissiin istutetaan juurelle villiviiniä, lempikasviani.

Mukavaa pikkujouluiltaa ja alkavaa adventtia!


Tämä ei vielä kuki, mutta yllätti ja yrittää tehdä nuppua. Yhden jouluvalon jo viritin, pieniä enkeleitä ikkunaan,.Lähdenpä hakemaan seuraavaa, kynttelikköä.


Adventin alla

Kirja on nyt oikoluettu ja lähetetty matkaan kohti Tamperetta. Hyvä matkaa!

Alkavaa adventtia ei toistaiseksi ole otetu suuremmin huomioon, paitsi että söimme tänään lipeäkalaa. Ennen inhosin sitä suuresti, mutta kyllä se vaan nyt maistui hyvältä. Vanhenemistako sekin?  Ruokaa jäi niin paljon, että huomenna pistän uuniin lipeäkalalaatikon. Sehän on ihan sopivaa adventtiruokaa. Mies lupasi tuoda luumusosetta ja torttutaikinaa, niin pyöräytän talven ensimmäiset (ja ehkä viimeisetkin) joulutortut.


Me emme ole kovin joulutorttuihmisiä, eikä oikeastaan jouluihmisiäkään ENNEN kuin sitten viimetipassa, kun valmistelen perinteistä glögijuhlaamme. Siitä alkaa meidän joulumme, Nyt niitä valmisteluja ennen pitäisi saada nukketalo siihen kuntoon, että voin raivata tuvan pöydän puhtaaksi ja nostaa kalusteet paikoilleen, siis sekä nukkiksen että tuvan. Huomenna viritän kuitenkin ensimmäiset jouluvalot. En viitsi ajatellakaan joulusiivousta tai leipomisia sitä aika suurta tilaisuutta varten.

Emme kuitenkaan ehtineet torstaina hoitamaan kuin osan asioistamme. Kela-käynti oli enemmän kuin tarpeellinen, vaikka luulin selviäväni vain kirjekuoren jättämisellä. Apteekkikäyntikin oli välttämätön ja sitten vielä käväisin postissa. Mutta loput jäivät hoitamatta. Toisaalta hyvä, jos nyt ilmenee esimerkiksi se, että jouluiset ulkovalot eivät pala.

Sorkin vähän ulkoasua, mutta huomautan, että keli Järvenpäässä ei ole kuvan mukainen, ei ainakaan vielä. Lauantaille on luvattu lunta.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vähän raukea olo

En ole saanut oikein tartutuksi mihinkään sen jälkeen, kun tekstit lähtivät. Ehkä nämä parit vapaapäivät olivat ansaittuja... Olo on ollut jotenkin väsyneen raukea, kuten aina kun on saanut jonkun työn pois käsistään. Vaikka onhan tässä vielä tekemistäkin ennen kuin kirjalaatikko on terassin rappusilla.

Päivä alkoi hyvin, sillä eräs herra soitti ja osti kirjani, sen valmiin. Tuntui mukavalta, varsinkin kun olin jo surrut yhtä mainostani, joka ei tietojeni mukaan tuottanut yhtään tilausta. No tämä tuli sen pienen harrastelehden ilmoituksen perusteella, joten ei ihan kokonaan mennyt harakoille. Ostaja vielä kertoi olevansa samaa sukuakin ja kertoili isovanhempiensa tarinaa. Olisi ollut kiva jutella pitempäänkin, mutta olin juuri herännyt ja suu oli kuin hiekkapaperilla vuorattu.

Eilen käytiin juomassa leivoskahvit vaarin kanssa ja viihdyimme niin hyvin, ettemme enää ehtineet kelan konttoriin viemään hänen papereitaan. Tänään oli miehellä syksyn viimeinen soittotunti, joten päivä meni niissä merkeissä. Huomenna on käytävä paitsi kelassa, myös monessa muussa paikassa, apteekista ja postista alkaen.

Ehkä jokunen joululahjakin olisi ostettava, tai ainakin glögejä (ja toivottavasti kirjan pienimuotoisia julkkareita varten) lautasliinat, kynttilät ja etenkin lahjapussukat muksujen ym. lahjoihin. Olen monena jouluna ommellut kangaskasseja joulupakettien kuljettimiksi, mutta ei niitä kukaan halua joka joulu saada enkä minäkään ehdi nyt ompelemaan.

Elättelen toivoa siitä, että kirjani tosiaan valmistuu joulun alusviikolle. Tiukalle menee ja riippuu siitäkin, milloin saan vedoksen luettavakseni.





maanantai 25. marraskuuta 2013

Helpotuksen huokaus

Ei se sitten itse kuitenkaan osannut taittaa kirjaansa, ei vaikka olisi miten helppoja, muka-helppoja ohjelmia ja taittopohjia ja vaikka mitä. Kannen osasin tehdä, mutta sitten, aikani tihrusteltuani pientä ohjepränttiä nettisivuilta, pinna paloi ja arvelin, että vanhassa vara parempi.

Ota sen kunniaksi pala kakkua ja vaikka kaffeet!



Huokasin tosiaan helpotuksesta, sillä hetki sitten vahvistin tutun Mediapinnan kanssa palvelukustanteen tilauksen. Kun joka tapauksessa haluan kirjan myyntiin eikä vain aitan seinustaa vuoraamaan, niin palveluista on maksettava. Näin se vaan on. Hih-hih, pian en enää ole "lupaava esikoiskirjailija"!

Tämä on ennakkomainontaa: kirjoitin kirjan meidän talostamme, joka täyttää tänä vuonna 120 v. Tila muodostettiin ensi vuonna 175 vuotta sitten perinnönjaon yhteydessä ja isäntä, josta pääasiassa kirjassa kerron, osti sen ensi vuonna 150 v. sitten. Kirjassa on myös talomme ympäristöstä, mm. hävitetystä Linnamäen huvilasta, Tuusulan kansanopiston perustamisesta ynnä muusta, aikajana 1800-luvulta n. 1950-luvulle, jolloin kenraali Talvela osti talomme. -  Joulun aikoihin sitä sitten toivottavasti on saatavissa esim. nettikirjakaupoista tai vaikka minulta.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tulossa herkkuruokaa

Tuoksu ainakin on mahtava, toivottavasti maku myös. Mies oli huomannut jossain lehdessä, ehkä Annassa seuraavanlaisen reseptin: Pannaan kaksi hanhenkoipea vuokaan hapankaalin päälle ja kaadetaan päälle "riittävästi" tai ainakin 2 desiä valkoviiniä. Paistetaan 175 asteessa 3 tuntia. Lisätään päälle raakamakkaroita ja paistetaan vielä puoli tuntia. Laskemlmieni mukaan syömme tänään varttia yli kahdeksalta. Mies kävi varta vasten Lidlissä ostamassa noita hanhenkoipia. Kerron myöhemmin, vastasiko ruoka ennakko-odotuksiamme.

Aamupäivä meni nukkuessa, siis univelkojen perinnässä. Iltapäivällä saunoin oikein perinpohjaisesti ja siinäpä päivä sitten on hurahtanutkin. Aamulla on ihan vähän valkoista maassa, sen ehdin sentään huomata.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Voi kun osais

Tarttis olla tietokonenörtti talossa. Minä sain kirjoitettua 158 sivua kirjatekstiä, mutta sormi meni suuhun, kun teksti olisi pitänyt osata siirtää BoD:n easy (!!!!) book-palveluun. En osannut. Kannen sain värkättyä, kuvat siirtyivät ja kansitekstikin syntyi, mutta mitä mä nyt teen? Osaako kukaan auttaa? Osasin muuttaa tekstin vielä PDF:äksikin, jota en ole aikaisemmin tainnut tehdä kuin kerran. Mutta, mutta, nyt on sormi suussa.

Tässä on meidän kaupungin joulupuita, jotka suuresti ilahduttavat ainakin minua. Oli talous miten kuralla, miten paljon YT-neuvotteluja ja mitä tahansa säästöjä, mutta sirkushuviakin tarvitaan.


Kävin sitten siellä Kelankin konttorissa, jossa sain varsin hyvää palvelua. Jätin hakemuksen, olikohan se ylimääräinen hoitotuki vai tehostettu, keskitason tuki kuitenkin, johon isän pitäisi ilman muuta olla oikeutettu. Olisi pitänyt saada jo ainakin kymmenen vuotta sitten, jos joku olisi neuvonut. Nyt teen vielä valituksen yhdestä poistetusta etuudesta. Nimittäin, häneltä oli korkeiden tulojen takia (= äidistä tullut sadan euron perhe-eläke oman pienen eläkkeen päälle) poistettu 6 euron korotus rintamalisään. Ei siinä mitään, mutta kun se kuuseuronen on edellytys sille, että voi saada veteraanilisaa, joka on jo niinkin paljon kuin satanen. Kyllä se on järjestöntä, että lähes 92-vuotiaalta, 25 prosentin sotainvalidilta kehdataan poistaa tuommoinen minimaalinenkin lisä, jonka poiston seurausvaikutusta ei päätöksentekijä tietenkään ole yhtään aprikoinut. Kun nyt faijalla ei eläkettä kaikkineenkaan tule kuin tonni ja rapiat mukaan luettuna kansaneläke. Plus sitten se jättisuuri perhe-eläke. Suuri kiitos pitkästä elämäntyöstä viljelijänä ja sitä ennen sotatöissä. Ylimääräinen tietysti peritään pois, kuten hyväksyn, vaikken ymmärräkään. Tästä taisin jo kertaalleen paasatakin, mutta verenpaine nousee uudestaan joka kerta, kun asiaa mietin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Terveisiä valvomosta

Valvomoksi on tämä työhuoneeni vallan muuttunut. Viime yönä menin nukkumaan aamuviidelta ja niin tein edellisenäkin yönä. Pitää varmaan ryhdistäytyä ja ruveta aikaisemmin nukkumaan. Kirjani, se seuraava, sehän minua valvottaa, mutta se on nyt aika hyvässä mallissa. Kerron siitä joskus myöhemmin, viimeistään sitten kun se on kädessäni.

Ehdin sentään eilen katselemaan joulunavaus-ilotulitusta ihan omalta parvekkeelta. Kuva ei ole häävi, mutta parempi kuin monen uudenvuodenyönä. Punainen on ilotulitusta, muut naapurien valoja. Tuntuu vain niin hassulta ajatella joulupukkeja ja ilotulituksia, kun ei talvikaan vielä ole alkanut. - Toivottavasti Eino ei käynyt vierailulla? Meille asti hän ei onneksi ehtinyt.


Tänään nukuin edellä mainitusta syystä pitkään. Sitten soitin Kelaan ja yritin selvittää vaarin eläkepäätöstä, mutta eihän siellä mikään selviä ilman valtakirjaa. Kun kysyin, miten valtakirjan voi puhelimitse lähettää, niin kaveri oli hiljaa. Olisi pitänyt heti valehdella, että tässähän se on nenäni edessä... Asia ei etene mihinkään ennen sitä valtakirjaa tai yhteistä puhelinsoittoa, jossa faija vakuuttaa valtuuttavansa minut hoitamaan asiaa. Ei auta, vaikka tiesin sentilleen hänen nykyisen eläkkeensä ja osasin luullakseni luetella ne etuudet, joita hän ei saa tai jotka on poistettu ilman laillista perustetta. Muuten vaan poistettu. Äidin jälkeen tulevan vaatimattoman perhe-eläkkeenkin osasin kertoa, mutta pikku byrokraatti veti tiukkaa linjaa. Huoh! Miten sairaat ja vanhukset ollenkaan selviävät?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tänään, ei kun eilen, piti ja piti...

Olin suunnitellut kaikenlaista tekemistä tälle päivälle. Siis eiliselle lauantaille. Aikeiksi jäivät melkein kaikki, sillä tein jotain aivan muuta. Niinhän se usein menee. Miehellä oli aamulla harjoitukset ja sinä aikana ajattelin tehdä vähän nukkisjuttuja,. Uni maittoi paremmalta. Sitten kävimme vaaria katsomassa ja hän olikin aika pirteä. Sain mukaani Kelan kirjeet, joista emme kumpikaan ymmärtäneet mitään. Eläke-etuuksia oli jostain käsittämättömästi syystä leikattu ja perivät vielä liikaa maksetut rahat takaisin. En keksi muuta syytä, kuin muutaman kuukauden ajan maksetun leskeneläkkeen, joka tilapäisesti nosti faijan pieniä tuloja. Huomenna pitää keskustella alalla toimivan tyttären kanssa.

Kotiin ajellessamme saatoin ihailla komeaa täysikuuta. Kotona yritin kuvata sen, mutta mokoma asettui tarkalleen tammen oksien taakse.



Ei päivä tosiaankaan ollut huono, sillä neuloin pitsihuiviani varmaan ainakin 15 senttiä, skannasin muutaman kuvan tulevaan "tietokirjaani",  jonka kanssa olisi jo kamala kiire, ellei se olisi jo aika hyvässä vaiheessa tekstin puolesta. Muutama luku vielä olisi kiva kirjoitttaa.  Yhden teeman ehdin tänään hylätäkin, mutta pari kiveä on vielä käännettävä eli katsottava, löydänkö tarpeeksi materiaalia.

Vähän murhettakin riitti muuten mukavaan päivään: ex-työkaverin kuolinilmoitus pysäytti. Lepää rauhassa, Tapsa.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Yllätyskukka

Ällistykseni oli suuri, kun aamulla huomasin, että meidän joulukaktus on innostunut kukkimaan. Tämä tosin on sen parempi puoli. Etupuolella on kai sen verran hämärät valaistusolosuhteet, että nuput ovat kehittyneet vain ikkunan puolelle.


Tämä se kukkii milloin mihinkin vuodenaikaan. Samanvärinen kaverinsa taitaa tehdä kuolemaa, mutta se on ollut melko kitukasvuinen jo monta vuotta.

Isä tosiaan pääsi eilen sairaalasta. Kun tänään yritin soittaa, ei  kukaan vastannut. Minä teitysti säikähdin, sillä annoin puhelimen soida vaikka miten pitkään. Veljeni piipahti sitten tarkistamassa tilannetta. Onneksi kaikki oli hyvin. Vaari oli katsonut telkkaria eikä heti kuullut puhelinta. Sen takia en yleensä hänelle soittelekaan, vaan mieluummin käymme paikalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Se on isänpäivä

Olin vielä yöpaidassa, kun Nuorempi poika tuli isäänsä onnittelemaan. Olin ollut kaukaa viisas ja tilannut kaksi kinuskikakkua. Toinen vietiin minun isälleni sairaalaan, jossa olikin aika trafiikki. Toinen systeri miehensä kanssa käveli käytävällä vastaan, toinen istui faijan sängynlaidalla. Luultavasti kaksi seuruetta oli vasta matkalla. -  Isä pääsee mahdollisesti huomenna kotiin.

Sairaalan kanssa samalla ilmansuunnalla oli lounaspaikkamme, strutsitila, jonne riensimme seuraavaksi.


Vettä satoi lähes kaatamalla, mutta nuo uljaat eläimet viihtyivät ulkotarhassaan. - Ruoka oli maukasta, ei gurmeeta, mutta sitä emme odottaneetkaan. Strutsinlihaakin oli mukana leikkeleenä ja keitossa. Hyviä salaatteja ja ihanaa kotitekoista hapanleipää, jota olisi pitänyt kysyä kotiinkin. Lämpimänä ruokana keiton lisäksi oli linnanpaistia ja  vihannesvuokaa sekä pottuja. Täytekakkua en enää jaksanut maistaa palaakaan, mutta mukava emäntä pakkasi sitä mukaamme rasiallisen iltaherkuksi. Hyvää, mehevää, ei liian makeaa! On tässä nyt herkuteltu ja sitä isänpäiväkakkua, kinuskikakkuakin on vielä monta annosta jäljellä! Paha, että huomenna on paastopäivä. Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä.

Hyvää isänpäivän jatkoa!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kässäpäivää!

Aloitin vanhan, kunnon Fifi-huivin neulomisen, tarkemmin sanottuna Fifi2 - eli suorakaiteen muotoisenperuspitsikuvion, joka sopii minun taidoilleni ja tavoilleni oikein hyvin. Lanka on upeaa turkoosinkirjavaa, jota en valitettavasti saanut kuin yhden vyyhdin. Vielä ei ole tietoa, miten lyhyt nysä siitä tulee, mutta onneksi löysin kätköistäni kerän saman tapaista ja väriltäänkin yhteensopivaa lankaa. - Valitan, kuvia ei ole tarjolla. Kuvassa oleva kuva ei liity tekstiin, mutta onpahan muutaman viikon takainen, kun suunnilleen edellisen kerran aurinko paistoi eikä satanaut.

Aamulla lankomies melkein herätti minut. Hänen asiansa oli kysellä sukujuttuja, kun oli tullut kinaa jonkun kaverinsa kanssa meidän suvustamme. Uskalsin väittää suoralta kädeltä, että kaveri oli puhunut palturia ja äsken muistin tarkistaakin asian.


Tässähän tämä päivä on melkein mennytkin. Isä tietysti on kaiken aikaa mielessä. Sanoin miehelle, etten taida tohtia edes toivottaa hänelle sisuvoimaa toipumiseen, kun en tiedä, haluaako hän toipua. Sen tiedän miten ikävä hänellä on äitiä 65 aviovuoden jälkeen ja miten kurjaa on elää yksin. Hän oli eilen todella uupunut. Niin väsyneenä emme ole kai häntä nähneet aikaisemmin, ellei nyt jotain hautajaispäivää ja sen sellaista lasketa mukaan.

Aurinko kuitenkin paistoi ja niinpä haravoin äkkiä pahimmat tammenlehtikasat vähän syrjemmäksi. Keskiviikko, paastopäivä ja olen nauttinut vain litran teetä ja iltapäivällä kipollisen kaurapuuroa marjojen ja maidon kanssa. Huomisen ohjelmaksi on ajateltu sairaalareissua.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tänään rampattiin

Tai oikeastaan rampattiin ja seistiin ja istuttiin autossa. Ensin seistiin ja jonotettiin influenssa-piikille. Ennen meitä jonossa oli noin 70 mummua ja faaria. Yllättävän nopeasti jono kuitenkin eteni. Ei tarvinnut odottaa kuin puolisen tuntia.

Sitten ajettiin sairaalaan isää katsomaan. Alkoi ramppaamisosio. Ensin mentiin huoneeseen numero 22, mutta sepä olikin tyhjä. Ei muuta kuin kysymään uutta osoitetta. Juu, se oli toisen käytävän toisessa päässä, numero 38. Edellinen kämpää oli joutunut remonttiin.

Isä oli kovin väsynyt, melkein nukahtelikin välillä, eikä osannut sanoa mitään kotiutuksesta. Ruoan hän kuitenkin sai menemään alas. Ei muuten ollut kovin herkullisen näköinen tarjotin: kulhollinen ilmeisesti ohrapuuroa, kipollinen viinimarjakiisseliä, pinaattitäytteinen pasteija ja paahtamaton paahtoleivän pala, voinappi ja lasi vettä. Tuoretta ei mitään, ellei nyt sitten se viinimarjakiisseli esittänyt sitä. Samoin proteiinien osuus taisi jäädä aika niukaksi. Faija ei tosin taidan juuri maitoa juoda ja siksi ehkä se vesilasillinen. Lounaaksi oli ollut silakkapihvejä, joita isä ei kihtinsä takia saanut syödä.

Kyllä on nyt jo aikaisin pimeää. Onneksi sain torkkua kuskin vierssä ja melkein pääsinkin täyteen uneen. Kenties se piikityskin väsytti.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Vielä yöllä

Päivä ei ole ollut oikein hyvä. Ensin tuli viestiä hyvältä, rakkaalta ystävältä, joka oli ollut sairaalassa tutkimuksissa. Tutkimukset jatkuvat siihen tahtiin, että yksinkertaisempikin ystävä ymmärtää totisesta paikasta olevan kyse. Vaihtoehtojakin oli lueteltu, ikäviä kaikki, mutta varmuutta siis ei vielä ole mistään.

Vähän tämän viestin jälkeen isä soitti sairaalasta. Kun ystävällä tutkitaan keuhkoja, on isällä maksa syynissä. Ikänsä lähes raitis mies on pistellyt ehkä lääkkeitä siihen tahtiin, varsinkin viime vuosina, että maksa varmaan onkin joutunut lujille. En tiedä, onko kummallakaan edes hyviä vaihtoehtoja olemassa, kun molemmille on jo sanottu, että "jotain siellä on". Vielä ei karhua ole kaadettu, eikä lääkäriäkään tavattu, mutta silti. Hyvä kuitenkin, kun tutkitaan.

Isää kävimme kotona tervehtimässä torstaina ja perjantaina häntä oli viety pillit vinkuen aluesairaalaan. Onneksi sinne suoraan. Kun mittarissa on 91 v. 9 kk, on aina, oli vaiva mikä hyvänsä, vakava paikka. Aamulla oli tarvittu monta nitroa ja silmissä oli hämärtynyt, siis sen maksan lisäksi, josta onneksi oli jo olemassa lääkärin lähtete. Kivulias kihtikin vaivaa.

Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa ja anoa enkeleitä olkapäälle, eteen, taakse ja sivuille runsain määrin. Molemmille.


Käymme katsomassa isää, kunhan tiedämme, siirretäänkö hänen johonkin toiseen paikkaan, terveyskeskusteen tai kukaties kotiin.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Väärinkäsitys!

Istuimme aamulla, vai olisiko oikeammin sanoa puolenpäivän jälkeen kaikessa rauhassa tuoleissamme. Luimme lehtiä. Miehellä oli sentään vaatteet päällä, minä hörpin teetä yöpaidassa, kun ovi kävi. Siellähän se kaivattu ystävä oli ovipielessä! Joku väärinymmärrys oli käynyt, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt minullakin on hänen puhelinnumeronsa. Ja oli tosi kiva tavata!

Ehdimme paljon muutakin päivän mittaan. Kävimme isäpappaa tervehtimässä. Hän oli aika väsyneen näköinen, mutten ihmettele. Systeri oli ehtinyt käydä aikaisemmin päivällä ja sitten terveyskeskuksesta oli tullut tieto, että hänen kutsutaan tuntemattomasta syystä aluesairaalan tutkimuksiin. Verikokeissa oli ollut "jotain". En oikein ymmärrä, mitä kaikkea verikoe näyttää ja miksi olisi tehty muuta kuin rutiinikokeet, mutta ei kuulosta ihan lupaavalta.

Sitten hain uudet silmälasini. Yllätys, yllätys! Meidän lukuvalot eivät olekaan himmentyneet, vaan sitä olivat minun silmäni. Olipa ihana lukea "hyvässä valossa". Mies selvästikään tykkää näistä, mutta itse olen tyytyväinen.


Vielä kolmaskin toimi ehdittiin suorittaa. Ostin kolme kassillista tavaraa Joulun lapsille. Tai no, oli siinä yhdet toppasaappaat itsellenikin ja hunajakeksejä myös. Sitten pakkasin tavarat kolmelle lapselle. Hanskoja en löytänyt eivätkä ne olisi enää laatikoihin mahtuneetkaan. En käsitä, miten muut ihmiset saavat pakattua tavarat niihin naruilla kiinnitettäviin laatikoihin. Olisi selvästikin pitänyt olla vähintään kolmas käsi. En tohtinut pyytää miestä avuksi, sillä vaikka hän on asiassa ihan ns. hengessä mukana, niin kärsä on pitkällä jos joutuu jossain eukkoa auttamaan.

Jaaha, hiiri kuuluu olevan jossain selkäni takana. Ei muuta kuin äkkiä pois tästä huoneesta ja onhan se nyt jo nukkuma-aikakin.