tiistai 31. tammikuuta 2012

Tammikuun viimeistä viedään

Näin on yksi kahdestoistaosa tätäkin vuotta jo takana. Aamuni alkoi labrareissulla ja jo puolen päivän jälkeen lääkärini soitti EKG:stä ja passitti heti sisätautilääkärille. Se etu tästä yksityisen lääkäriaseman käytöstä on, että ei näissä ajanvarauksissa kauan nokka tuhise. Lääkäriaika on jo huomenna, missä tietysti oli vähän onneakin matkassa. Sydämessä on jotain, minkä yleislääkäri tahtoo selvitettäväksi. Ei kai tuo nyt ihmekään ole, jos syrämestä ottaa, kun ajattelee kaikkia näitä tapahtumia. Ja ylettömään väsymykseen ja hengenahdistukseen täytyy joku syy löytyä. Ei edes se auta, että periaatteessa elämässä on kaikki muuten hyvin.

Kerran aikaisemmin, vähän toistakymmentä vuotta sitten minulla ehkä oli lievä infarkti. Otti niin vietävästi rinnasta, kun olin vielä myöhään illalla työpaikalla. Taustalla oli potkut siitä firmasta, mutta kai sitä kuitenkin yritti selvitä kunnialla viimeisistä työpäivistään. No, ajattelin että sinne en aikakaan lukkojen taakse jää kuolemaan ja lähdin ajelemaan kohti kotia. Kivistys hellitti matkalla, joten en mennyt lääkäriinkään, varsinkin kun päivystys ei enää ollut kotipaikalla auki siihen aikaan, joten ei ollut paikkaa mihin mennä. Myöhemmin lääkäri piti sitä vain "vikailmoituksena".  Nyt vissiin aletaan tutkia.

Iltapäivällä otin nukketalo Kyyhkylän osat esille. Talon runko on nyt pystyssä ja sen voi katsastaa täällä. Vielä on paljon tekemistä, mutta seuraavaksi yritän rahdata talon yläkertaan. Mies sai pahoja näppylöitä, kun rakensin sitä alakerrassa. Ei mokoma suostunut yhtään edes auttamaan, vaikka osien kasaaminen ei ollut kovin helppoa ainakaan minun taidoillani.

Jos minua ahistaa, niin isäparkaa vielä enemmän. Onneksi juuri nyt häntä ei kukaan ole passittamassa pois sairaalasta, mutta oli tässä muutama päivä sitten ns. tilanne päällä. Kaivoin jo potilasasiamiehen nimen esille, mutta toivottavasti asiat vielä tällä viikolla kääntyvät parempaan suuntaan. Tai sen näkee sitten.

Onneksi täällä ei ole ollut sellaisia paukkupakkasia kuin monella muulla paikkakunnalla. Luntakaan ei tänään ole tarvinnut lingota eli kuva on viime viikolta. Olemme kyllä moneen kertaan kiitelleet sitä, että silloin kun talous antoi myöten, teimme hyviä ostoksia eli pistimme kaikki liikenevät rahat esimerkiksi lumilinkoon ja toisena vuonna päällä istuttavaan ruohonleikkuriin. Nyt mies osti käsikäyttöisen hiekoituskoneen, joka ei maksanut kuin viitisenkymppiä. Toivottavasti se on hintansa väärtti. Nuo kalliimmat hankinnat ainakin ovat olleet.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Juhlien jälkeen seuraa arki

Hehkuttelin vielä eilisen ja keskiviikon mukavissa tunnelmissa, venyttelin sohvassa ja mietin laiskasta, mitä tänään tekisin ja milloin viitsisin herätä kunnolla ja kömpiä ylös. Eipä siihen tarvittu kuin yksi puhelinsoitto, kun hyppäsin pystyyn.

Kliivia kukkii
Velimies nimittäin soitti ja raportoi faijan kuulumisista. Isä oli hädissään soittanut, että nyt häntä jo ollaan kyöräämässä kotiin. Lääkäri oli puhunut maanantaista, mutta voi olla, että huonokuuloinen faari ei ihan kaikkea ollut ymmärtänyt tai ehtinyt saada langanpäästä kiinni. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka mies ei kunnolla pysy tolpillaan eikä liiku ilman rollaattoria edes vessaan ja pelkää hillittömästi kaatumista, niin puhutaan kotiuttamisesta. Mutta sitä se tiesi, kun fysioterapeutti oli kävelyttänyt häntä. Isä puhui yhdestä kerrasta, hoitaja "useammasta" kerrasta. Matka 30 m, lepo, matka 15 m.

Raskauttava asianhaara kai on se, että isä on nyt muutamana päivänä käynyt lähes henkensä kaupalla katsomassa äitiä toisella osastolla. Nyt, kun siihen on mahdollisuus. Mutta ettäs lääkäri kehtaakin pelotella vanhaa, tuon kuntoista miestä kotiuttamisella. Eilen ainakin hänellä oli vielä tippa kädessä, mutta kun ei ollut verenpaineenmittauspäivä, sitä kun ei sairaalassa tarvitse kuulemma niin usein kuin peräti kerta päivässä mitata, niin en tiedä onko paineet kohentuneet todella matalista lukemista. Ainakin eilen hän tarvitsi myös lisähappea - siitäkin hoitaja kehtasi motkottaa, että pitää sulkea hana kunnolla, kun happi on niin kallista. Voi elämän kevät!

No, minähän otin puhelimen kouraan ja ryhdyin soittamaan virkailijoille, että eihän kotiuttaminen vielä voi tulla kysymykseenkään. Se on semmoinen juttu, että sodan käynyt ja haavoittumisesta selvinnyt veteraani ei niin vain tunnusta kipujaan. Huultakin faija jaksaa heittää, mutta pitäisi varmaan vain maata sängyn pohjassa kuin lahna ja sanoa ööö. Labrat otetaan maanantaina, selvisi puhelussa, joten ei häntä ainakaan silloin heitetä ulos. Heitteillehän ei ketään saisi jättää. Silti taitaa olla edessä taistojen tie.

Pelottaa, mutta taistelusapelia hiotaan, puukkoja teroitetaan ja puntareita etsitään, elleivät asialliset puheet riitä. Kyllä minä vähän jo huutamistakin harjoittelin, joten saa nähdä, kutsutaanko meitä neuvonpitoon, kuten vaadin. Isähän on päästään sentään ihan vielä tolkuissaan, jos kuulee mistä puhutaan. Äidin vastaava palaveri sinänsä oli asiallinen ja hyvä kokous näiden samojen tyyppien kanssa. Hyvä kokous, vaikkei asia ole lähes puolessa vuodessa mihinkään edennyt, mutta kun se etenee vain niin, että riittävä määrä muiden ihmisten omaisia poistuu tästä maailmasta.

Valitettavasti eväät ovat aika vähissä, jos nämä ottavat tiukasti sen kannan, että isä pärjää vielä kotona, pelkäsi taikka ei, eli ei vielä ole saanut tarpeeksi kotipalvelun käyntikertoja. Kuten veljeni sanoi, niin silloin voivat saman tien tilata ruumisarkunkin. Kun viimeksi yritin saada luottamushenkilöiltä apua, niin nämä veijarit eivät edes sähköposteihin viitsineet vastata, puhelimesta puhumattakaan. Mutta minähän en olekaan heidän potentiaalisia äänestäjiään.

Jotain muutakin päivään sentään kuuluu. Löysin ihastuttavan kirjan nettidivarista: suomalais-ruotsalaisen sanakirjan jostain 1900-luvun alkupuolelta, olisiko vuodelta 1914 tai jotain sellaista. En minä niinkään niiden ruotsin sanojen takia, vaan vanhojen suomen sanojen. Lueskelin kirjaa ihan huvikseni. Lisäksi  jatkoin taas pienen pätkän "taustatutkimustani" eli pitäjänhistorian lukua, nyt tiedätte mitä varten.


Ikävän päivän jälkeisen illan piristykseksi mies ehdotti taas mäti-smetana-lettuiltaa ja näin tapahtuu.
Mukavaa viikonloppua!




torstai 26. tammikuuta 2012

Merkkipäivä

Syntymäpäivät on nyt juhlittu ja hyvin meni. Veteraani ja puolisonsa jaksoivat olla kahvipöydässä hämmästyttävän pitkään, isä peräti kolme tuntia. Äiti pääsi sänkyynsä hieman aikaisemmin, mutta istui kuitenkin muiden mukana hänkin. Se oli isälle tietysti erityisen suuri ilo.


En nyt ns. sattuneesta syystä esittele tämän enempää juhlissa ottamiani kuvia. Tuo kaunis ruusukimppu oli kunnalta ja siitä täydet pisteet. Sen verran isä on kunnanhommissa ollut, että ilman muuta ansaitsi kukkaset, jotka kai tulivat hänelle itselleenkin suurena yllätyksenä. Myös seurakunta oli tilaisuudessa edustettuna. Pappi ei tosin ollut ennestään tuttu eikä muutenkaan ihan kartalla, kun joutui tenttaamaan isää aina ammatista ja kotipaikasta lähtien. Tarkistipa vielä syntymäpäivänkin, heh-heh. Onneksi oli osannut tulla oikeana päivänä paikalle. No ei se mitään, ammattipuhuja osaa virittää keskustelun vaikka sitten kyselemällä sitä, mitä ei tiedä.

Kun nyt kakuissa ollaan, niin tässäpä parit makeat pikku kakkuset:

Elvarin korut ovat ihania! Nämä ostin ensi sijaisesti ajatellen nukkekotimaailmaa, mutta saa nähdä raaskinko napsia kiinnittimiä irti vai en. Näitä myydään Punomossa ja linkki oikeaan paikkaan on Elvarin sivuilla. Ihan halvoista kakuista ei ole kysymys, mutta pari päivää mietittyäni tulin siihen tulokseen, että nämä on saatava! Maksoi mitä maksoi. Hintaa oli yhtä paljon kuin kahdessa ihanassa kinuskikakussa yhteensä, mutta yhtään en kadu.

Mietin hyvän tovin, kirjoitanko tästä yhdestä jutusta vielä vai en. Kun se ajoittui sopivasti suvun vanhimman syntymäpäivälle, niin ehkä se on kerrottava (pakko!) silläkin uhalla, että homma vielä menee puihin. Tekeillä näet on tarinakokoelma, jonka keskushenkilö on isänisän isoäiti eli tarinat elävät 1800-luvun tapahtumissa, toden ja tarun rajoilla. Synopsis ja ihka ensimmäinen luku menee tänään kirjekuoreen ja lähtee huomenna kirjoitustyöni ohjaajalle kommentoitavaksi. Ettei vähän jännitä? Mutta tuli se vaikka bumerangina takaisin varustettuna isoilla punaisilla henkseleillä, niin nyt se on edistynyt tosiaan tähän vaiheeseen. Ja kun asiasta kertoo julkisesti, niin se ainakin varmistaa toteutumisen jossain muodossa. Ihan vielä ei kuitenkaan kannata jättää ennakkotilauksia.

----

Ja niinhän tässä ollaan taas kerran keskellä yötä. Tällä kertaa viipeen aiheuttaja on printteri, jonka kanssa taistelin ainakin tunnin. Ensin oli mustekasetti lopussa. Se tyhjenikin yllättävän nopeasti ja lähes varoittamatta. Sitten en meinannut saada uutta kasettia ängettyä paikalleen, mistä kone tietysti suuttui. Lepyttelyyn meni aikaa. Nyt se taas pelaa ja mainostamani kirjekuori on suljettu.
Kauniita unia!




tiistai 24. tammikuuta 2012

Juhlat mielessä

Huomenna on merkittävä päivä. Tämä pienoisen piltin kuva on otettu noin 89 vuotta tai ehkä 88 ja puoli vuotta sitten.



Kuulen oikein mielessäni joulurauhan julistajan vakaan äänen: "Huomenna, jos Jumala suo...", niin tämä Piltti-pienoinen, nykyinen suvun vanhin, täyttää 90 vuotta. Sitä me lapset puolisoinemme aiomme juhlistaa kakkukahveilla. Teimme hyvän periaatepäätöksen, että turhan hälinän välttämiseksi jätämme omat mukulamme jälkikasvuineen koteihinsa, mutta se ei taida mennä aivan niin kuin ajateltiin. Osa lapsenlapsista on ilmeisesti kuitenkin paikalla, osa ei. Kahvit ja kakut viedään sairaalaan ja sekin on sovittu, että äiti kärrätään omalta osastoltaan yhteiseen juhlaan. Veteraanienkin lähetystö on tulossa onnittelemaan. - Sitähän ei koskaan tiedä, mutta tuskin kummallakaan on enää ainakaan monia syntymäpäiviä edessään.

Isä oli jo sitä mieltä, että syntymäpäivä on peruutettu, mutta taitaa loppujen lopuksi olla aika mielissään, kun sittenkin ne yhteiset kahvit juodaan. Tuskin hän enempää kuin äitikään jaksaa pitkään istua seurassamme, mutta hyvä jos edes hetken. Isä on edelleen kovin uupunut ja on sitä mieltä, ettei enää palaa kotiin. Verenpaine ja tulehdusarvot ovat olleet pahasti pielessä, mutta ainakin osittain lääkitys on purrut. Emme mekään voi pitkään olla omaa tautiamme levittämässä.

Suureksi ilokseni täällä kotona yksi kasvi yllätti. Ostin joskus viime talvena kliivian siinä toivossa, että joskus tulevaisuudessa näkisin hänen kukkivan. Kun tänään kastelin kukkiani, niin eikös sieltä lehtien välistä pilkistäkin selvät punaiset nuput. Otin kuvan, mutten muistanut kantaa kameraa yläkertaan. Jospa sitten kun nuput aukeavat, saan oikein kunnon kuvia.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Vaalit valvottu

Minun vaalivalvojaiseni olivat kyllä ihan vaan kotona. Kiikkustuolissa istuin ja jännäsin. Seuraavasta kierroksesta tulee varmasti äärimmäisen jännittävä.  Tuli presidentti kummasta hyvänsä, niin uskoakseni saamme harkitsevaisen ja pätevän maan isän. Se kyllä on todettava, että ottaisin mieluummin hänen rinnalleen maan äidin kuin toisen frakkipukuisen vastaanottamaan vieraita itsenäisyyspäivän kutsuille.

Vaikka pääsipä Saulikin heti munimaan, kun kehui tänään (?), miten mukava on tulla kotiin, missä lämpöisen lieden ääressä odottaa  rakastava vaimo, joka on jo keittänyt ruoan valmiiksi ja silittänyt paidankin huomiselle. Tämä lausunto, niin totta kuin se onkin ja vaativaa virkaa havittelevalle ehdokkaalle äärimmäisen tärkeä tuki, sataa ääniä suoraan kilpakumppanin laariin. Nih! Jenni-rouva sentään hoitaa vaativaa omaa työtään ja sen lisäksi valmistelee väitöskirjaakin.

Minusta on turha sanoa, että Sauli edustaa vanhakantaista sukupolvea, joka on tottunut saamaan kotipalvelut vaimoltaan. Muistaakseni olemme suunnilleen saman ikäisiä ja kyllä jo silloin, kun olin nuori perheenäiti niin pidettiin itsestään selvänä, että mies osallistuu kotitöihin. Enemmän se on asennekysymys.


Lunta on tullut lähes varkain. Tämä epämääräinen kasa on lumen painamaa rodoa sekä vuoristomäntyä. Jos olisi kauroja, ne olisivat polun laidassa näiden takana. Jänöjussit ovat jo kierrelleet vanhasta muistista katsastamassa syöttöpaikkaansa. Mies kyseli kauroja eläinkaupasta, mutta eipä ollut. Veljeni periaatteessa lupasi toimittaa niitä meille, mutta taitaa olla hänelläkin sen verran muita kiireitä, etten ole tohtinut muistuttaa asiasta.

Tautini on tarttuvaa lajia. Nyt mieskin sairastaa.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kiitos kysymästä

Juu, flunssa voi äärettömän hyvin. Akka sen sijaan tuntee itsensä raihnaiseksi. En eilen uskaltanut edes sairaalareissulle. Mies kävi tervehtimässä väsynyttä appiukkoa. Antibiootit annetaan nyt suoraan suoneen ja verenpaine oli kohonnut, alapaine jo jonnekin kuuteenkymmeneen. Edellisen päivän 42 tuntuikin hurjalta. Mutta päivä kerrallaan mennään.

Mies päätti ilahduttaa flunssaista ja vanhuksia murehtivia vaimoaan ja järjesti meille eilen blini-illan. Olemme tosin tästä puhuneet jo muutamaan kertaan, mutta nyt se tuli iloisena yllätyksenä.


Blinit eivät ole oikeita blinejä, vaan kaupan valmiita lettusia, mutta sepä ei meitä haitannut. Kirjolohen mädin höysteenä oli sipulia ja smetanaa sekä pieni annos jotain herkullista katkarapusalaattia ja kraavilohta. Nam-nam. Pienet snapsitkin otettiin.

Tänään pidän yöpaitapäivää, sillä uni maistui niin pitkälle päivään, etten viitsinyt ruveta enää pukeutumaan kunnolla. En herännyt edes siihen, kun mies oli ikkunan takana tehnyt kuulemma ainakin puoli tuntia lumitöitä. Onneksi on se lumilinko! Pihatiellä ja käytävillä lumen korkeus oli ollut noin 30 cm. Nyt teen vähän aikaa "tutkimustöitä" ja sitten saunaan, Saunapuhtaana on mukava huomenna mennä äänestämään.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Jos on surua, on iloakin

Emme käyneet tänään sairaalassa, enkä soittanutkaan. Kas, puhuin eilen niin pitkät puhelut systereitten kanssa, että ilkeä, hakkaava yskä (nro 275 tai jotain sellaista vei melkein kokonaan äänen. Otin tänään viimeisen hevoskuuri-pillerin, jonka vaikutus oli tasan plus miinus nolla, mutta sai aikaan tämän kamalan yskän. Enhän tietenkään tiedä, oliko se juuri antibioottikuuri, mutta kummasti vain yskä ajoittui samaan aikaan.  Ehkä minussa vaeltaa monia bakteereita ja viruksia samaan aikaan? Kun yhdestä selviää, toinen iskee.


Luntakin on tullut taas aurakaluston kannalta kiitettävä määrä. Meidän kujalle ei kuitenkaan tarpeeksi, sillä se oli vielä illalla auraamatta. Toinen tytär kiitteli käydessään sitä, että hänellä on nelivetoauto.

Tyttärellä oli jymyuutisia. Hän hakee työtä siitä kaupungista, missä arkkipiispa asuu eli muuttaa uusiin maisemiin. Arkkipiispan lisäksi siellä asuu hänelle kaiketi aika tärkeä mies, jonka luokse neiti ainakin ensi hätään muuttaa kimpsuineen ja kampsuineen. Kaverista on ollut silloin tällöin epämääräisiä mainintoja, mutta nyt jo kuulimme nimenkin.Sekä minä että myös isänsä olimme vilpittömän iloisia. Jo pelkästään irtiotto kotimaisemista tekee hyvää. Muuttokuormaan pakataan ainakin piano, hevonen ja koira. Tallipaikka tallityötä vastaan on myös toiveissa. Kovana työntekijänä likka ihan varmasti tipahtaa tassuilleen. Ypäjältä valmistumisen jälkeen hän ei ole kai ollut päivääkään työttömänä. Se on selvä, että uusi elämänvaihe jännittää.

Onnea uuteen elämään!

 Olimme eilen isän luona varmaan ainakin kaksi tuntia. Väsynyt, verenpaine hyvin matala, tulehdusarvot hyvin korkeat, elämänhalu alamaissa, vessaan pääsee muttei sen pitemmälle.  Tuntuu kuin hän olisi jo antanut periksi. Se ilahdutti häntä valtavasti, että alkuviikolla selvisi kuitenkin yksi asia: eturauhassyöpää ei ole. Mutta silti Kalmiston Janne pitää kuulemma tiukasti kiinni kädestä. Enkeleitä toivon runsaasti isän käsipuoleen ja ympärille.

Sairaala varmaan tekee kaikkensa saadakseen arvot kohenemaan, mutta toistaiseksi ei oikein syytä ole löytynyt. "Harmillista" on sekin, että äijä on skarppi, eikä valitettavasti ole tarvinnut riittävästi kotipalvelun apuja. Kun hän oma-aloitteisesti lähti lauantaina sairaalaan, niin jo maanantaina olisi kotipalvelutiimi palaverissaan lisännyt käyntimääriä. Siitäkin varmaan väännetään kättä sitten, kun tilanne on vakiintunut. Täytyy vain luottaa siihen, että henkilökunta tekee voitavansa ja myös arvioi kunnon kokonaisvaltaisesti.

Systereitten kanssa tietysti pohdimme tilannetta, suunnittelimme 90-vuotispäivää ja niin edelleen. Sen päätöksen teimme, että synttärikahvit juodaan varmasti, jos faija vielä on täällä seurassamme ja muussa tapauksessa ensimmäiset muistokahvit. Kakkuja tilataan, kahvit ja tarjoilut viedään osastolle ja jos suinkin mahdollista, kärrätään äitikin omalta osastoltaan paikalle.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Apeaa ainakin potenssiin kaksi


Nyt ei oikein ajatus lennä, joten älkää ihmetelkö, jos kirjoitan harvakseltaan.Tai en tiedä, eräänlaista terapiaa tai surutyön tekemistä kai tämäkin on. Isän kunto on mennyt kovin nopeasti alamäkeä ja tuntuu kuin hän olisi jo luovuttanut.



Otin tämän kuvan terveyskeskuksen pihasta, kun puut ja pensaat muutama ilta sitten olivat erityisen kauniit. Kuva ei ole kovin onnistunut, mutta kuvitelkaa mielessänne huurteiset oksat! Taustalla on matala seurakuntakeskus, joka ymmärtääkseni pistetään lähitulevaisuudessa matalaksi ja tilalle rakennetaan uusi pytinki.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Apeaa aikaa

Tein eilen pitkään "terapiatyötä" eli puuhailin nukkekotiharrastuksen parissa. Se oli vastaisku apealle mielelle. Talon ulkoikkunat ja ikkunapokat tuli tehtyä ja vielä kun saan sisäikkunat värkättyä, niin alkaa mökin pystytys. Eli pian en enää voi sanoa, että mökkeröinen on aloittamista vaille valmis. Kirjoittamishommaakin olisi, mutta jotenkin siihen on nyt vaikea tarttua.

Tänään en ole saanut senkään vertaa tehtyä kuin eilen. Vähän luin yhtä Sesse Koiviston kirjoittamaa lotta-ajoista kertovaa kirjaa ja tässä päivä onkin jo tullut iltaan. Mutta taustalla muutamat hautajaisvirret ovat soineet päässä, vaikka sanat ei oikein muistukaan mieleen. Ei, ei meillä vielä hautajaisia valmistella, vaikka sekin aika voi olla lähellä. Virsikirja saa olla toistaiseksi hyllyssä.

Isä oli eilen kaatunut kotona kaksi kertaa ja oli sitten itse todennut, että paras on lähteä ambulanssikyydillä terveyskeskukseen. Näkyviä isompia seurauksia ei kupsahduksista ollut, mutta joku syy niihin tietysti täytyy olla. Uudet lääkkeet esimerkiksi, uusi lievä sydänkohtaus tai lievä aivoinfarkti tai jotain muuta, vaikka pelkkä liukastuminen lattialla. Vanhuus ei tule yksin, tapaa isäni aina sanoa.

Kun perjantaina kävimme katsomassa isää, niin hän oli kovin väsynyt ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin hän ei oikein jaksanut seurustella. Vielä edellisellä viikolla sairaalassa hän oli oikein pirteä, kävimme kahviossa ja juttelimme pitkään. Näin tilanteet voivat äkkiä muuttua.

Korjasin kaikki jouluvalot pois ikkunoista. Nuutin päivä on vietetty, joten oli jo aikakin. Yhdet enkelivalot saivat jäädä yläkerran ikkunaan. Verho ei ole minun tekemäni.


lauantai 14. tammikuuta 2012

Vai vielä tyrmäyspillereitä!

Olen nyt kuuliaisesti ottanut välipalan ja sen jälkeen päivittäisen antibiootin, jonka vaikutusten piti olla tyrmääviä. Höpö höpö. Kuuri on jatkunut neljä päivää, joten luulisi sen jo jotain vaikuttavan, mutta ei. Kun ennen kuuria sairastin flunssaa joka toinen päivä ja olin terve joka toinen päivä, niin nyt vissiin olen terve joka toinen päivä ja sairastan flunssaa vain joka toinen päivä. Päivällä nenää rupesi kutittamaan kamalasti ja se on nyt jatkunut koko illan, onneksi vain ajoittain.Ja nenä vuotaa. Kumma tauti. Kuuri tietysti jatkuu ja ainakin mahan rikkoontumisen mahdollisuus on vielä kokematta.



Tämä on vain kuvituskuva ilman sen suurempaa sisältöä, paitsi että tähän nimenomaiseen kiveen on hyvät mahdollisuudet ajaa, jos peruuttaa ulos meidän pihastamme. Pata on nyt jäänyt vähän hunningolle, mutta ensi kesänä pistän siihen kunnon kasvit. Talvella en mielelläni pistäkään siihen mitään, sillä se on yksi pihan roihupadoista. Patakivi on kuvattu ennen ensimmäisiä lumimyräköitä, kun aurinkokin näyttää paistavan, mutta tuuli on alkanut tuosta katkenneesta männynoksasta päätellen.

Kävimme vasta tänään isää morjenstamassa ja kyllä hän vaikutti aika aika poissa olevalta ja sanoikin, ettei jaksa "ropottaa" oikein mitään. Sairaalassa oli määrätty uusia lääkkeitä ja ne ne varmaan väsyttävät. Mahakaan ei toimi. Onneksi hänellä on "suora linja" kotipalveluun ja tytöt hoitavat hänelle pika-pikaa lääkäriajan, jos on tarvis.  - Äidin olosta, siis sijoituksesta ei ole tullut kunnalta mitään virallista tietoa. Laitoin asiasta jo kyselyn, sillä kohtuullista olisi, ettei isän tarvitse sen perään huudella. Taitaa tuo muistikin hänellä jo pätkiä aika tavalla, mutta kun seuraava tasaluku tulee vielä tässä kuussa täyteen, niin ei se ole ihmekään. Ei taida meidän vaari viettää satavuotispäiviään, mutta toivon hartaasti, että edelliset kymmenkahvit saisimme vielä juoda yhdessä.

Nyt vasta huomasin symboliikkaa: ei tuo tainnut tulla ihan vahingossa eikä  jäädä pelkäksi kuvituskuvaksi ainakaan omassa mielessäni. Sodan käynyt ja haavoittunut veteraani, luja kuin kallio, rautainen tahto.

Muuten ei tänään sen kummepaa. Ei kun siis eilen, perjantaina 13. päivänä tammikuuta. Levollista viikonloppua!

torstai 12. tammikuuta 2012

Arvontaa

Ei minulla, mutta tuossa sivussa olevassa kuvassa on linkki Amandan tuvan tunnelmia-blogin kelpo arvontaan. En huomannut katsoa, milloin arvonta tapahtuu, kun innoissani rupesin tallentamaan kuvaa.



Lisäsin kuvan tähänkin, kun sivu näytti niin tylsältä, mutta tässä nimenomaisessa kuvassa ei ole mitään linkkejä. Kuvassa oleva kirja on palkintona ja se siis ainakin minua kiehtoi kovasti. Sateenkaarentaa-Ilonan kirja nimittäin. Tuli mainostettua niin paljon, että toivottavasti voitan!

Tämä oli sopiva piriste sateisen päivän iloksi. Päivää on työllistänyt mm. viime vuoden kuittien tallentaminen (puulaatikkoon) ja vanhempien kuittien tallentaminen (muovitoosaan, joka siirtyy vähitellen ulkovarastoon). Eli ei paljon mikään.

Mikähän nyt on, kun tulee pelkkiä kirjoitusvirheitä. Paras lopettaa. Onneksi enää 160 päivää kesään.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kävin eilen lääkärin juttusilla ja sain oikein tosi tyrmäävän antibioottikuurin ja lähetteen suunnilleen kaikkiin mahdollisiin kokeisiin plus EKG:hen parin viikon päästä eli sitten kun kuuri on ohi. Toivottavasti hevoskuuri vihdoinkin auttaa ja maha kestää. Tämä on ollut kummaa tautia: joka toinen päivä on parempi, joka toinen päivä sairastan. Onneksi lääkäri kuuli yskimiseni, joten hänelle ei jäänyt epäilystä esimerkiksi luulotaudista. Keuhkot kuulemma olivat silti puhtaat, vaikka aamulla krohisin siihen malliin, että mies ihmetteli mikä kone ulkona menee! Mies istui metrin päässä krohisijasta.

Tämä ei ole piilokuva, vaikka melkein. Kamera oli lähellä, mutta ennen kun sain sen viritettyä, oli heppa jo melkein kadonnut eiliseen lumisateeseen. Näitä ratsukoita kulkee aika usein meidän ohi.

Tänään on lunta sataa ripsotellut sen verran, että mies ei lähtenyt lumitöihin. Tosin lämpötilakin taitaa olla jo plussan puolella.  Lähden pian rämpimään loskaiselle tielle, mutta onneksi pääsen muutaman sadan metrin päästä jo hyppäämään tuttavan kyytiin.

Minun askareenani oli tänään pohjamaalata nukketalon ulkoseinät. En ole vielä kirjoittanut kovin paljon uudesta nukketalostani, paitsi kehystarinan, jonne pääsee nukkisblogin sivulinkistä. Jos nämä seinämaalaukset ynnä muut onnistuvat ja pääsen kasaamaan seiniä, niin eiköhän sinne tarinaakin rupea syntymään. Tosin menossa on myös toisen tarinan suunnittelu, mutta hyvä on vaihdella vähän näitä tekemisen lajeja. Illalla menen yhteen kokoukseen ja sekin liittyy tavallaan tarinointiin.

Huomenna ehkä käydään isää tervehtimässä, sillä hän on päässyt tänään sairaalasta kotiin. Huomenna on myös telkkari-ilta, kun kaikkien presidenttiehdokkaiden yhteinen vaalitentti kuvataan meidän lukiossa ja vielä niin että mukana ohjelman suunnittelussa ja kysymyksiä laatimassa ovat olleet itse lukiolaiset. Lukio onkin upea laitos ja suuri. Opiskelijoita lienee nykyisin tuhatkunta.  Meidän aikana ei yhteiskuntaopin opiskelu todellakaan ollut näin monipuolista, mutta siitähän on jo, hyvänen  aika, 45 vuotta eikä koulukaan ollut sama. Historian ja yhteiskuntaopin opettajamme kyllä oli tosi hyvä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Täysikuu tänään

Yöllä nähdään, mitä täysikuu tänä vuonna aiheuttaa. Viimeksi viime vuonna se ainakin silloin tällöin valvotti. Talvi tuli sitten tännekin. Mies arveli huomenna olevan aihetta lumitöihin. Parina päivänä on oltu pakkasen puolella, eilen - vai oliko se toissa päivänä - mittari näytti jopa miinus viittätoista aamulla. Lämpötilan nousi kyllä nopeasti. Nyt taitaa olla muutama aste pakkasta. eikä ilmeisesti kuusta näy vilaustakaan pilvien takaa.



Tämän verran oli äsken lunta kynttilälyhdyn katolla, kun vein jäniksille kauroja; se oli kauden avaus. Jonkin verran jälkiä on näkynyt pihassa ja veljeni lupasi toimittaa täydennystä kaurasaaviimme.Lumi- tai vesisateeseen ei kauroja kannata viedä. Jänikset eivät silloin liiku ja turha harakoita on erikseen kutsua pihaan. Löytävät ne kutsumattakin.

Rupesin vihdoin tänään kantamaan joulukoristeita varastoon, mutta kaikkia ikkunavaloja en vielä raaskinut ottaa pois. On ne vain niin kivoja tässä pimeyden keskellä. Että jotain piristystä päivään, edes jouluvaloista.

Isä joutuu jäämään vielä ainakin huomiseen asti sairaalaan, mutta kun huomenaamulla on keuhkojen röntgenkuvaus, niin voipi olla, ettei heti kotiin lähetetä. Tai eihän sitä tiedä. Sairaalassa on menossa remontti, jota on tehty ainakin jo muutaman vuoden ajan. Lehdessä oli juttua, että on vaikeaa, potilaspaikoista pulaa, osa sängyistä käytävilläkin. Kyllä silloin yksi lähes ysikymppinen faari on pieni nappula. Isän ääni oli aika käheä ja hän kertoi, että oli tullut takapakkia ja joku syyhän tietysti tuohon uusintakuvaukseenkin täytyy olla. Ääneen oli velimieskin kiinnittänyt huomiota.

Minä puolestani sain lääkäriajan huomiseksi. Flunssa tuntuu olevan vaihteeksi poissa, mutta aika ajoin keuhkot krahisevat ja siten muistuttavat itsestään eikä yskäkään ole vielä poissa. Tämä jatkuva väsymys minua eniten ihmetyttää. Tämänkertainen tautiversio alkoi jo viikkoa ennen joulua. Joku pöpö selvästi häärää talossa vuorotellen meitä molempia kiusaamassa.

Kerroinkohan jo yökintaiden kutomisesta? Tämmöiset käpälänlämmittimet niistä tuli:


Kaksi kappaletta on nyt yöpöydällä, kaksi alakerrassa siltä varalta, että päivällä kädet rupeavat palelemaan. Oikean käden ranne ja rystyset kaipaavat selvästi lämpöä ja näissä sitä saa! Meinasin ensin tehdä vain kolme kinnasta, mutta kun lankaa oli - riittikin melkein - niin tein myös varoiksi vasemmalle tassulle omansa. Kai sitäkin pian rupeaa kolottamaan. Vielä 5 tai 10 vuotta sitten olisin nauranut katketakseni, jos joku olisi tarjonnut yökintaita. Itse asiassa tämä hyödyke itselle tuli vasta tänä talvena ajankohtaiseksi. Isälle olen kutonut jo kaksikin paria, viimeksi tämän vuoden joululahjaksi. Seuraava kässä on viimeisen ET-lehden mallin mukaan sukat, joissa ei ole lainkaan kantapäätä.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Sairasvuoteelta toiselle

Kun eilen ja toissa päivänä itse nukuin tautia pois lähes aamusta iltaan, niin katsoin tänään itseni sen verran terveeksi, että lähdimme sairasvuodekierrokselle. Ensin käytiin isää katsomassa, sitten äitiä ja siinäpä päivä hurahtikin lähes iltaan niin, että ainakaan tänään ei joulua korjata pois meidän talostamme.

Isä oli reipas ja pirteä, äiti sen sijaan jatkoi nukkumista kuultuaan kuka oli käymässä. Vähän aikaa silitin kättä, mutta kun tilanne ei sen kummemmaksi muuttunut ja varsinkin kun huonekaveri oli petissään niin sanotusti omilla asioillaan (eli äh-äh-asialla kuten mieheni lapsuudenkodissa oli hienosteltu), niin ei muuta kuin poistuimme kauppa-asioille.

Isän kunto ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin hän antaa ymmärtää. Runsaan viikon päästä hän viimeistään palaa uusiin tutkimuksiin, vaikka arveli pääsevänsä nyt välillä kotiin.



Toisen jouluruusumme kuva on jäänyt ottamatta, mutta toissa vuoden ruusu edustakoon sitä. Pitää muistaa käydä kastelemassa ja samalla kuvaamassa tämä uusikin.

Tenttasin isää taas kerran sukuasioista, mutta kukapa jälkeläisilleen menisi kertomaan sedän kuolinpesän konkurssista tai tuntemattomasta "kasvattitädistä", ei meidän suvussa ainakaan. Eli isälle nämä olivat vallan uusia asioita. Ei auta, minun on hankittava ainakin konkurssioikeudenkäynnin asiakirjat ja jatkettava tämän yhtäkkiä esiin putkahtaneen kasvattityttären penkomista.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Laiska loppiainen

Mitähän varten mulla on kaksi laskuria? No, onpa ainakin tilastotietoa  kävijöistä, eikös joo?  Loppiaista on vietetty sairastelun merkeissä eikä puhettakaan joulukoristeiden poiskorjaamisesta.



Minun tautini ei vielä ollutkaan ohi ja sekä eilisen että tämän illan olen käytännöllisesti katsoen nukkunut. Siispä edessä on ilmeisesti lääkärireissu, jahka viikonlopusta vielä selvitään. Tauti täyttää pian kuukauden, tulee ja menee.

Tätä unen tarvetta en varsinkaan voi käsittää. Vähän sentään tein eilen ja tänäänkin  käsityötä: unikintaita, sellaisia jotka lämmittävät kolottavia niveliä ranteen ja rystysten välillä. Kolmikätisen kintaat on tulossa eli numero kolme on pian valmis. Kaksi tulee sänkykamariin, kolmas alakertaan mahdollisia päivävaivoja lievittämään. Nivelvaivat ovat pääasiassa oikeassa ranteessa ja oikean käden nivelissä.

Isänkään sairaalareissu ei ollut ihan läpihuutojuttu. Astmaoireiden lisäksi havaittiin lievä sydäninfarkti. Tarkkailua riittää vielä viikonlopun yli.  Olemme olleet puhelinyhteydessä, sillä tätä flunssaa ei nyt arvaa viedä potilaalle.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vaivaa ja valitusta, mutta jotain hyvääkin

Onneksi Ruutin myrsky ei iskenyt ainakaan toistaiseksi meidän kimppuumme eikä kai kovin rajusti kenenkään muunkaan kimppuun. Mutta ei tarvita pahaa lumisadetta, kun meidän kadut ovat jo kuin kynnöspeltoa. Auraa ja asfalttia säästäen tiet ajetaan läpi. Sen arvaa, että meidän kinttupolkumme on aurausluokassa Ö, jota ei edes näy kaupungin kunnossapitokartassa, mutta kun isompi tiekin on yhtä mössöä. Mies käväisi asialla ja puhisi tullessaan. Minä vetelin pienet päiväunet sillä aikaa ja näin unta naapurista, jonka pihaa aurasi pienellä lavalla varustettu kuorma-auto. Aura tosin puuttui, mutta kun auto ajoi lujaa vauhtia ympyrää pihassa, niin johan siinä lumetkin lentävät!

Toinen Tytär ilmoittautui ja kertoi olevansa nettipimennossa. Sähkötkin olivat olleet poikki ilmeisesti tontin sisäisten viritysten päälle kaatuneen puun takia. Eikä kahta kolmannetta: poskiontelotulehdus muun harmin päälle.

Isä soitti eilen sairaalasta. Hänet oli passitettu astmatutkimuksiin aluesairaalaan, ilmeisesti lennossa suoraan lääkärin vastaanotolta. Hän lupasi raportoida tänään lisää, kun tietää itsekin enemmän ja on asettunut muutaman päivän tutkimuksia varten. Eilen hän oli vasta jonottamassa makuusijaa ja metelistä päätellen se tapahtui sairaalan käytävässä. Ehkä isä on kuullut äidin SAS-kokouksestakin, jonka perusteella ilmeisesti tehdään päätöksiä tulevasta sijoituspaikasta. Näitä miettiessä en ole edes muistanut omaa flunssaani ja muita vaivoja. Vanhusten asiat on nyt Suuremmas Käres.

Ettei menisi pelkäksi itkuksi ja valitukseksi, niin tässä kuva meidän keittiöprojektin suotuisasta päätöksestä. Nyt on kaikki paikallaan ja tiettävästi kaikki laskutettu ja maksettu myös ;-)


Selvitys lienee paikallaan. Kun lattian hiominen ja lakkaaminen olisi ollut liian suuri urakka ja kun varsinkin työpöydän edusta oli jo vähemmän esteettisen näköinen, päädyimme monien vaihtoehtojen etuja ja haittoja harkittuamme teettämään kaapiston eteen 70 cm leveän, mustaksi maalatun pellin. Se on samanlainen kuin muurin edessä tuossa oikeassa alakulmassa, joka ei näy. Pelti tuotiin ja naulattiin tänään paikalleen. Ajattelisin, että tämä myös tavallaan rajaa keittiöalueen omaksi saarekkeekseen tuvassa. Pelti on tietysti vähän viileä paljaiden jalkojen alla, mutta hellekesänä sen voi laskea eduksikin.

Olen todella tyytyväinen keittiöön, kuten olen varmaan jo muutaman kymmenen kertaa sanonut.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Lunta, lunta!

Maa on valkoisena! Kun eiliset kahvikestiläiset tulivat, oli maa vielä perinteisen tämän talven värinen, mutta kun he lähtivät kotiin, pääsivät isännät harjaamaan autojaan oikein kunnolla. Tänään oli ainakin meidän isännällä jo lumilinkokin ensimmäistä kertaa käytössä tänä vuonna, tarkemmin sanottuna tänä talvena. Kuvat jäivät ottamatta, sillä eilen oli liian pimeää ja niin on nytkin.

Tulppaanit lekottelevat keittiön työpöydällä yhdessä valkosipulien kanssa.


Minuun iski eilen kesken kahvinjuonnin flunssa. Nenä rupesi valumaan ja iltaa kohden kaularauhaset ja kurkku kipeytyivät. Punainen villahuivi ja muutama rommitoti tekivät terää, mutta nyt ihmettelen, onko tämä uusi tauti vai jouluisen flunssan osa II. Meidän piti tänään käväistä isääni morjenstamassa, mutta eihän tässä kunnossa sellaista uskalla ajatellakaan.

Mies kertoi lingon työntämisen käyneen työstä. Lumi oli ollut raskasta ja näillä lämpötiloilla aina raskaammaksi muuttuu. Mies myös epäili, että naapuri oli katsonut asiakseen heittää pihalumensa meidän tontille. Seuraamme tilannetta. Harmillista, että emme saaneet raja-aitaa viime vuoden puolella. Tai siis meillähän ei rakentamisvelvoitetta siihen ole, vaan naapurilla.

Kauppareissulla mies kävi viemässä lumilapion Tyttärelle, jotta tämäkin pääsee vielä illalla lapiotöihin. Taloyhtiö varmaan huolehtii isojen käytävien puhdistuksesta, mutta aina sitä jotain rapunedustaa vähintään itsellekin jää. Lapio on pitkävartinen "lumentyönnin", joka käy melkein lumikolasta.

Tytär irvisteli eilen VR:lle, jonka palvelut sen kun huononevat työmatkalaisille. Vielä viime vuonna sai kuukausilipun tilattua vaivattomasti suoraan kotiin, jolloin laskun voi maksaa nettipankkiin. Lippu siis tuli automaattisesti kotiin sen ajan, kuin tilaus oli voimassa. Se palvelu on poistettu, kuinkas muuten. Mitäpä sitä liikaa asiakkaita palvelemaan. Nyt hän yritti kai ensimmäistä kertaa ostaa nettikaupasta kuukausilippua. Lähiliikenteen sijaan VR myi väkisin kalliimman kaukoliikenteen lipun, vei rahat eikä antanut lippua. Tyttären piti mennä asemalle sitä hakemaan, jossa toki sai liikaa perityt rahat takaisin ja lipun kouraansa. Jos ihminen lähtee töihin ennen seitsemää ja palaa aikaisintaan joskus puoli kuuden aikoihin, niin ei ole kiva enää mennä aseman lippuluukulle jonottamaan. Jos se noihin aikoihin on edes auki.

Varustauduimme tänään huomiselle luvattuun lumimyräkkään. Mies haki bensaa lumilinkoon ja hankki pari pakkausta mini-led-valoja K-raudasta. Niissä on kolme pikkupatteria ja tarra pohjassa, joten liimasimme heti yhdet kappaleet vessojen ovipieleen ja yhden myös ulkoeteiseen. Yhdet jäivät irralleen ja ne pantiin yöpöydille. Näitä raaskii ostaa, kun hinta miehen muistaman mukaan oli 3 euroa kappaleelta. Spekin ja armeijan nettisivuilla muuten on hyviä varusteluohjeita sähkökatkojen varalle. Viime mainitun osoitetta en valitettavasti muista, mutta jos löydän sen, niin käyn lisäämässä.


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Niin se vuosi sitten vaihtui, meillä kaikessa rauhassa hiljaisuudessa. Ensimmäinen ensimmäistä on jotenkin niin juhlava päiväys, että on blogattava, oli asiaa tai ei. Meillä tosiaan vietettiin eilistä hissukseen kahdestaan. Mies ei edes ottanut pasuunaa esille ennen kuin äsken, se tosin ei johtunut aaton juhlavuudesta tai mistään. Ei vain kuulemma ollut soittopäällä.

Me söimme hyvin ja myös juoda lipitimme hyvin, nimittäin punaviinia ja puolilta öin vähän kuohuviiniäkin. Mies osti alkuruoaksi muutamaa herkullista kalaa, silliä, kylmäsavustettua lohta ja jotain katkarapusalaattia pienet nokareet kutakin. Lisäksi graavasin muutaman viipaleen naudanlihaa. Kaupan tarjouksessa oli kokonainen filee, ruoka-aines jota meillä ei käytännössä koskaan harrasteta. Nyt mies sitten ehdotti sitä kahden päivän ruoaksi. Marinoin pienen osan ohuina viipaleina valkosipulisilpun-mustapippuri-sitruuna-öljyn kanssa. Loput paistetaan vielä tänä iltana ja syödään valkosipuliperunoiden kanssa.

Rakettien räiskettä ja muuta pauketta kuului alkuillasta, mutta lähempänä H-hetkeä oli todella vaisua. Kaikki paukut oli varmaan käytetty silloin aikaisemmin. Koirat ja naapurin mummo varmaan kiittivät, mutta hiljaisuus tuntui melkein oudolta.



Tänään on jatkettu samaan tahtiin, siis kahdestaan kaikessa rauhassa. Viinin litkimisellä ei sentään vuoden ensimmäistä päivää aloitettu, vaan nukkumalla tosi pitkään. Rupesin vähän rakentelemaan nukketaloa, mutta puuhasta ei tullut mitään siinä vaiheessa kun olisi tarvittu liimaa. Unohdin pistää liiman kauppalistaan ja vanha oli kuivunut pulloon.