tiistai 31. toukokuuta 2016

No nyt ne tulivat...

Kirjat nimittäin tulivat kotiin! En pitäisi pahana, vaikka saisin runsaasti tilauksia, sillä niitä on neljä laatikollista. Julkkarit on ensi viikon torstaina ja tervetuloa! Ilmoittautumalla tänne sopii tulla, siis 9.kesäkuuta meillä kello 14.

Olen tyytyväinen kirjan kanteen ja myös taittoon. Sanomattakin on selvä, että kirjoitin niin hyvän faktafiktio-teoksen kuin vain osasin. Muutaman virheen tosin jo huomasin, mutta niille nyt ei mahda mitään. Silti juuri nyt ei ilolle ole mittaa eikä määrää!


Kansikuvan maalaus on Annan pojan Augus Kuistion teos. Annan muotokuva on nykyisin Helsingin yliopiston omistuksessa.

Kirjassa käsitellään Anna Olsonin, Suomen ensimmäisen kotitalousopettajan ja kotitalousopettajakoulutuksen pioneeerin koko elämänkaarta, hänen toimintaansa eri järjestöissä, poliittista elämäänsä ja vaiheita kolmen sodan runtelemassa Viipurissa. Yleensä Anna mielletään lähinnä ensimmäisenä kotitalousopettajana, mutta hän oli paljon muutakin. Todella merkittävä vaikuttaja. Kirja kuvailee myös Suomen historiaa ja etenkin kotitalousalalla tapahtuvaa kehitystä Annan itsensä kertomana ja tietenkin hänen näkökulmastaan sen lisäksi, että käsitellään kahden merkittävän itä-suomalaisen virkamies- ja pappissuvun eli Olsonien ja Quistien tarinaa. Kirjassa on n. 50 mustavavalkoista kuvaa, sukukuvia, kuvia Kurkijoelta ja varsinkin 30-luvun Viipurista.

Arvostan jokaista tilausta, mutta nyt ehkä sanon pahasti. En ole erikoisen innostunut siitä, että tämmöisen omakustantajan kirjoja vain kierrätetään kädestä käteen sen jälkeen, kun yksi on ostanut kirjan. Kivahan sekin on, että edes yksi kirja käy kaupaksi, mutta kun olisi kiva saada vähän tekijänpalkkaakin tehdystä työstä. Toivottavasti tästä ei kukaan nyt pahastu, mutta niin se vain on, että monen vuoden uurastuksesta olisi kiva jäädä jotain muutakin kuin työn iloa käteen. Kirjastosta lainaajat ovat asia erikseen. Ja oikeasti köyhät. Sitä paitsi itarimmat voivat ehkä hankkia edullisemman e-kirjankin yhtenä vaihtoehtona. Kirjaa voi tilata www.mediapinta.fi, josta saa pehmeäkantista ja e-kirjaa, minulta pehmeä- ja kovakantista "paperikirjaa". Minun hintani ovat 35 / 40 € johtuen siitä, että halusin vähän paremman paperin ja suuremman formaatin juuri noiden vanhojen valokuvien takia.

Omakustanne merkitsee sitä, että kirjailija ostaa painolta x-kpl kirjoja ja vuoraa niillä aitan seinustat, ellei saa myytyä kirjojaan. Yleensä kirjailija teettää itse kirjan taiton joko kirjapainolla tai muualla, ellei osaa itse taittaa. Mitä isompi painos, sen edullisempi hinta. Kirjailija sitten myy kirjaa ulos haluamaansa hintaan.

Sama pätee palvelukustanteeseen, jollaiseen ratkaisuun itse olen päätynyt. Ero on siinä, että ainakin omassa tapauksessani sain teetettyä taiton ja kaiken ns. virallisen trafiikin, isbn-koodit yms kirjapainolla. Kirjojen ostohinta riippuu tässäkin tapauksessa siitä x-kplmäärästä. Saan kirjoja, joille voin tehdä mitä haluan: lahjoittaa, myydä, vuorata aitan seinät. Markkinointi on vain itsestä kiinni. Mieluiten tietysti myyn.

Kirjapaino, omasssa tapauksessani siis www.mediapinta.fi mutta muitakin yrityksiä on, myy kirjoja omassa nettikaupassaan, mutta huolehtii myös kirjan tiedot muiden kirjakauppojen ja kirjastojen valikoimatiedostoihin. Siihen omat resurssini eivät riitä, vaikka nyt jonkun koodin osaisinkin itse tilata. Tämä ei kuitenkaan ole ihan halpaa huvia, mutta tavoitteena on saada kustannus takaisin nimenomaan tällä omalla kirjamyynnillä. Viimeisetkin äidinperinnöt raapin tililtäni, jolle jäi 147 euroa... Tekijänpalkkiota kertyy sitten myös kirjapainon myynneistä, jos kertyy. Meinasi unohtua: sain toki yhden apurahan, joka kattaa osan kirjapainon kustannusksista ja siitä olen hyvin onnellinen.

Jos olisin maineikas, nuori tai ainakin nätti menestyskirjailija, olisi kustannusliikkeitä varmaan jonossa oven takana. Nyt en edes viitsinyt ajatellakaan sitä vaihtoehtoja. Ja voisi sitä perintönsä höpsömminkin käyttää, sano.

torstai 26. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Pitkästä aikaa vähän päivitystä. Ihanat hellepäivät ja mies on ajellut pyörällään jo naapuripitäjänkin puolelle. Lenkki kesti eilen kolmisen tuntia ja tänään saman verran, joten enää tänään en muistanut olla huolissani. Naapuri istahti porrraspäähän yhtenä iltana juttelemaan ja tiesi kuulleensa, että isäntä on saanut tämän pyöränsä - selvän turistinähtävyyden - lahjaksi. No ei valitettavasti ole. Niin ne tietotoimistot tietävät asioista. Kaksipyöräisten selkään meillä kummallakaan ei ole mitään asiaa, mutta tämä on oiva ratkaisu, tosin ei halpa. Pyörä maksettiin viime vuonna ja tänä vuonna se motorisoitiin, mistä on suuri apu mäissä.


Tuo ruma sähköjohto kiusaa tässäkin kuvassa silmää. Meidän piti jo toissa kesänä saada tuttu sähkömies sähköistämään aitta, valojen takia, ei muuten, mutta hän ei ehtinyt, eikä viimekään kesänä. Katsotaan, onnistuisiko tänä vuonna.

Ostin tänään uuden kännykän, jota nyt opettelen. Samsungin. Lumia saa lentää huut-helkkariin. Muutenkin olen törsännyt uusien silmälasien verran. Pitäähän sitä nyt kirjaa juhlistaa jollain kivalla.

Juhlaakin on tulossa, vaikken vielä ole saanut kirjojani painosta, mutta aikataulussa ovat toivottavasti ainakin.  Avasin facebookiin oman sivun Anna Olsonille ja kerron siinä yhtä sun toista, sellaistakin pientä mitä ei välttämättä tule kirjaan.

Tämmöinen siitä tulee. Kannen maalaus on Annan vanhimman pojan August Kuistion teos Viipurin torilta ja muotokuva Helsingin yliopiston seinällä.


Olen saanut jo ihan mukavasti ennakkotilauksiakin, joita tietysti saisi tulla vielä RAJATON määrä. Myös Mediapinta mainostaa jo kirjaa sivuillaan ja ottaaa tilauksia vastaan www.mediapinta.fi


Valmistelen julkkareita, joihin on virallisesti ilmoittautunut jo kolmisenkymmentä vierasta. Tytär sanoi illalla, että tietenkään eivät sukulaiset ilmoittaudu, vaan tulevat ilman muuta. Ja ilmoittautumisaikaakin on vielä vaikka miten pitkään. Juhlat on 9. kesäkuuta meillä.

Olin jo vähän ihmeissäni juhlajärjestelyjen kanssa, kun irtisanoin meidän siivoojan. Sittenkään eivät voimat oikein riitä ja kaikki käy muutenkin hitaasti. Sitten tulikin pelastava enkeli tumman nuorukaisen muodossa. Hän aloittaa ikkunanpesun lauantaina. Sen verran outo ilmestys meidän kujalla, että mukulat juoksivat auton perässä nimeä kyselemään. Ihan kun 50-luvulla, kun kylään tuli ensimmäinen neekeri. Siksihän niitä ihan korrektisti siihen aikaan sanottiin. Nyt on tietysti toinen aika, mutta varmaan koko mäki on jo perillä tapauksesta. - Tytärkin lupasi tarvittaessa auttaa, muttei innostunut ajatuksesta leipoa sata hyvää ässää... ja piti muutenkin minua hölmänä, kun meinaan itse leipasta. - Jos poika siivoaa siihen malliin, että voin huokaista, niin ehkä aloitan siitä ässien pyörityksestä. Ne ainakin säilyvät.

Kirjoja odotellessa, hyvää tätä ja ensi viikkoa. Pistän tietokoneen varoiksi kokonaan kiinni, kun on luvattu kovia ukkosia.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Päivä helluntain jälkeen

Tai siis tarkemmin sanottuna yö. Ei tarvitse noteerata, mutta pakko on kertoa, että helluntaina 68 vuotta sitten tämä tyttö putkahti maailmaan. Mies lupasi viedä minut ulos syömään, eikä tarkoittanut meidän terassiamme. Lahjoja hän ei yleensä harrasta, mitä nyt joskus jotain tarvekalua saattaa ostaa, kiikaria tai pistosahaa tai sen sellaista. Kovin usein syntymäpäiväni ei ole tainnut osua helluntaille.

Itse en tietenkään muista tapauksesta mitään, mutta albumissani on sinä päivänä otettu sukukuva: tuore isä, mummi, vaari ja kaukaisempi sukulaispariskunta. Silloin isillä ei ollut asiaa synnytysosastolle, valokuvaamisesta puhumattakaan. Varhaisin valokuvani on otettu noin puolen vuoden iässä, oikein kai valokuvaamossa lampaantaljan päällä nakupellenä.

Tämä valkoinen narsissi taisi muuttaa viime kesänä ystäväni pihasta meille ja näin upeasti se kukkii voikukanlehtien ja muun rikkaruohikon keskellä.


Tämä oli se iloinen osuus. Tälle viikolle on osunut ikävääkin. Riki Sorsa ja Lasse Mårtenson olivat jo valmiiksi mielessä, vaikkeivät he tietenkään meidän tuttaviamme olleet. Kolmas tuttu vainaja oli iäkäs herra, joka vielä äidin arkulla piti kauniin muistopuheen. Adressin lähetimme. Mutta sitten kun tuli tieto tuttavamme poismenosta, se kosketti kovasti. Mies varsinkin tunsi kaverin oikein hyvin, soittokaverinsa, ja olin minäkin tämän, kuten puolisonsakin tavannut monen monta kertaa. Tänään tuli viesti kouluaikaisen rehtorini kuolemasta. Reksistä en tiedä, mutta tämän toisen lähtö tuli äkkiä ja yllättäen.

Voisi sanoa, että tuli muistutus kuolevaisuudesta. Se on selvä, että tässä iässä alkaa jo kavereitakin mennä sivusta ja jos jollakulla on vielä omat vanhemmat, niin heidänkin poismenonsa on vain ajan kysymys. Kuten isäni 94 v. sanoikin, kun pyysi minua lähettämään adressin vanhan sotakaverinsa omaisille.

Ettei nyt ihan suruun pääty tämä yö, niin muistinkohan viimeksi mainita, että tein kirjastani facebook-sivun (Anna Olsoni pappilanneidistä kamreerskatädiksi). Kirja on vielä painossa, mutta ilmestyy tämän kuun aikana.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Helluntaita

Onpa aikaa mennytkin ihan muissa puuhissa kuin täällä. Hyvää helluntaita ja myös kaatuneiden muistopäivää, jos näin voi sanoa. Omat ajtukseni olivat kirjahankkeen myötä useinkin sota-ajassa, vaikka meidän suvustamme ei tiettävästi kaatunut muita kuin yksi isän serkku aivan talvisodan viimeisinä päivinä. Häntä en siis koskaan tavannut, mutta hän oli mummini kummipoika, jota usein muisteltiin lapsuudessani.

Ennen tänään alkanutta sadetta, kuulemma oikein muutaman päivänkin sadekautta, ehdimme aloitella pihahommia ja mies leikkasi pisimmäksi kasvaneen kasvimaan puolen nurmikon. Jotkut tuntemattomat naapurin kersat olivat taas tänäkin vuonna tehneet sinne leikkinsä, levitelleet suojapleksejä pitkin pihaa ja vieneet rautatalikon kasvihuoneen takaa ison männyn juurelle. Tarkoitus jäi minulle epäselväksi. Yhden vanhan puukon korjasin talteen ja heitin roskikseen.

Ehdin myös ottaa kukkakuvia. Narsissit kukkivat hienosti, samoin nämä parvitulppaanit, jotka ostin vuosi sitten. - Hellepäivinä mies keskittyi pyöräilyyn, minkä hänelle soinkin mielihyvin. Aika jännä muuten, miten huhut kiertävät. Naapuri piipahti ja hän oli kuullut kyliltä, että meidän isäntä oli saanut pyöränsä lahjaksi, ilmaiseksi siis. Sehän ei ollenkaan pidä paikkaansa. Päinvastoin, erikoispyörä ei ollut mikään halpa kapistus. Mies tietysti korjasi tiedon, muttei hoksannut kysyä, kuka niin antelias olisi ollut.


Tarkoitus oli eilen tehdä enemmänkin pihahommia, mutta aamulla satutin käsivarteni ja se on vieläkin aika arka. Facebookissa tein enemmän siitä selkoa, joten en jaksa uudestaan kirjoittaa samaa asiaa. Joku jänne tai pieni lihas tai vastaava vähän ärsyyntyi, kun  sieppasin kumolleen menossa olevan aamupalatarjottimen kiinni. Kaikenlainen kantaminen on tilapäisesti pois laskuista. Ei tässä ole kuitenkaan mitään vakavaa.

Minun aikani on mennyt kirjahankkeen kimpussa ja sen takia pihatyöt yms. ovat jääneet tekemättä. Nyt se on oikoluettu ja vain odottelen, milloin saan paketin oven taakse. Sain myös apurahan, josta olen hyvin iloinen. Julkkarijärjestelyt ovat menossa, melkein kaikki kutsut lähetetty ja suunnitelmat hyvässä vauhdissa. Luultavasti saamme tuvan täydeltä väkeä; se ainakin olisi tarkoitus. Sitä silmällä pitäen ostin huutonetistä parisen tusinaa kahvikuppeja ja olen oikein tyytyväinen ostoksiini: 11 kappaletta Arabian roosan värisiä 50-luvun kuppeja, 5 kappaletta  yhtä sorttia kukkakuppia ja 6 kpl toista, ainakin toinen on saksalaista vanhempaa valmistetta, ehkä toinenkin. Huomasin, että kuppeja ja tasseja kyllä on myynnissä, mutta kun halusin myös pullalautaset samaa sarjaa, niin valikoima oli aika suppea. Tein kyllä edulliset kaupat, jopa arabiat olivat sopuhintaiset, joskin paljon kalliimmat kuin nuo ulkomaankupit. Vielä pitää laskea kuohuviinilasit ja ehkä täydnetää varastoa.