Labra-aamu vastassa

Menemme labraan puoli kymmeneksi ja sitä ennen ei ruokaa, ei juomaa, vain aamulääkkeet paitsi ei tyroksinia eikä sattuneesta syystä nesteenpoistolääkettä. Sen sijaan olemassa olevat nesteet lähtevät mukanani. Mies haki terkkarista ison kanikan, johon pitää kerätä yöpissat. Arvelisin kuitenkin, että astia ei ehkä tule ihan täyteen; on se niin iso. Kun syömäkieltokin alkoi jo tänä iltana, tankkasin varmuuden vuoksi syömällä eilisen voileipäkakun loppupalan. Varsinaiseksi iltauoaksi meillä oli lauantain häntiä eli possunpihvi kummallekin, muutama uuniperuna ja tuoreena artikkelina keitetyt pavut. Labran jälkeen menemme tietysti aamiaiselle.

Nämä pihapadan miljoonakellot puhkesivat uudestaan kukkaan. Nyt ne jo ovat saaneet sen verran kylmää, etteivät enää ole näin hehkeitä. Mutta loka-marraskuun taitteessa! En ollut uskoa silmiäni. Joku oli nähnyt puissakin jo uusia silmuja. On tämä maailma mennyt kummalliseksi, sanoisi joku vanha ihminen.

Olen säästellyt yhtä, nyt jo reikäistä villasaalia, jonka äiti kutoi minulle joskus ehkä 60-luvulla. Ajatus oli leikata siitä jokunen pala vaikka pannumyssyksi tai patalapuiksi, mutta kun saali unohtui pihatuoliin, olivat oravat ottaneet sen pehmukkeekseen ja viime yönä vielä kiskoneet terassin lattialle. Reikiä oli tullut jo niin paljon, että toivotin saalille hyvää matkaa roska-astiaan. Vaikka olen kova tyttö säilömään rojua, niin siinä kulki raja. Ei sentään oravanpissimää, reikäistä peittoa tuoda edes pesukoneeseen.

Oravat ovat kunnostautuneet muutenkin. Iso terassin kukkalaatikko on myllätty enkä oikein keksi, miten sen peittäisin, sillä laatikko on täynnä murattia ja perennoja ja taitaapa siinä olla muutama kukkasipulikin. Hallaharson ne veijarit varmaan repivät alta aikayksikön. Jätin painavimman amppelin paikalleen ja eikös orava ollut keinotellut laidalle istumaan ja nähdäkseni syömään aikaisemmin piilottamiaan auringonkukan siemeniä. Ehkä meidän uusi auringonkukkaviljelmä on nyt terassin amppelissa.

Hirmuinen mekkala

Pihalla on hirmuinen meteli. Ainakin varis siellä metelöi jollekin tai joillekin muille linnuille. Variksella ainakin on pesä / poikaset jossai lähistöllä, luultavasti myös harakalla, räkättirastaalla ja mustarastaalla. Yhdet rastaanpoikaset menivät kai oravan suuhun pesästä, joka on edelleen meidäån parvekkeen oven päällä. Tässä pikku linnunalun traaginen kohtalo:

Pihalla on nyt kukkia ruukuissa, pöydällä, jakkaralla, amppeleissa ja seinällä. Pitkässä parvekelaatikossa pitäisi salaatin rehottaa, mutta se ei ole suvainnut lainkaan itää. Pittäkin ottaa uusi satsi siemeniä ja yrittää seuraavaa kierrosta. Kahdessa törpössä on pihasta kopaistua maahumalaa ja taustalla lempikukkaani Siperian unikkoa. Näille pitäisi rakentaa pieni penkki, ettei käy niin kuin eilen. Kun mies tuli kaupasta ja läväytti autonoven auki, lensivät ruukut nurinmiskoin. Siksi unikotkin ovat ihan vinossa, vaikka yritin ne suoraan istuttaa takaisin laakeaan vatiinsa.

Päivänkakkarat ovat monivuotisia, jotka kerta toisensa jälkeen nostavat päänsä nurmikosta. Saman tempun teki kaksi pientä orvokkia, jotka viime vuonna kasvoivat pitkässä laatikossa pöydällä. Siinäkin ehkä joku on itämässä, mutta varsinaisesti kaksi jo kukkii kukkapenkin reunan ulkopuolella. Kukkii, mutta eivan eeri näköisinä kuin viime kesänä. Voihan ne tietysti olla vanhempiakin siemeniä. Sen sijaan pionit ovat edelleen nupussa.

Alakuvassa on myös pelargonia, maljaköynnös, joka siirtyi tänään amppeliin, paprika, rosmariini, mehikasveja ja tuo edessä oleva, jossa on ainakin miljoonakelloa ja verbenaa, jotka ovatkin jo kauniisti kukassa. Mukana on ehkä jotain kolmattakin samassa juuressa. Siellä täällä ilmeisesti on myös oravien tai lintujen istuttamia auringonkukkia., yhdessä pytyssä selvästi myös maa-artisokkaa.

Monet puutarhaneteistä tilaamani kesäkukat sen sijaan jurottavat, eivät kasva, eivät kuole. Pitää ensi vuonna muistaa, että ostan vain lähipuutarhasta siihen aikaan kun kasvit jaksavat jo lämpötilan puolesta elää.

Meteli jo hiljeni, joten ilman pommitusvaaraa taidan uskaltautua kasvihuoneelle kastelemaan.

Pihahommat jatkuivat

Tänään oli ihana, lämmin päivä ulkotöihin, joten puutarhakaupan iso lähetys kotiutui meille juuri sopivaan aikaan. Nyt on tontin laidalle istutettu köynnöshortensiaa, villiviiniä ja alppikärhöä. Ainakin kärhöt kasvavat nopeasti ja ne olivat jo valmiiksi 20 - 30 cm korkeita. Onneksi kasvitelineen rakentanut luottotimpurimme kaivoi kuopat valmiiksi. Itse en olisi siihen pystynyt ja täysi työ oli istuttamisessakin.

Sen verran istuttaminen otti voimille, että en enää tänään jaksanut kastella istutuksiani. Mies lupasi auttaa huomenna. Vedämme kasteluletkun paikalleen; tynnöri siellä jo onkin ja näin ei tarvitse kannukaupalla kantaa kasteluvettä. Ulkovesijohto on jo avattu eli otettu talviteloiltaan taas käyttöön. Totta kai mieluummin käytän taivaalta tulevaa vettä, mutta se ei aivan riitä koko tontille.

Muutama kasvi jäi vielä istuttamatta, mutta huomenna jatketaan. Kahden kiven päälle tulee lajitelma mehikasveja ja tyttärelle lupaamani valkoinen varjo- eli martagonlilja pitää istuttaa väliaikaisesti johonkin pyttyyn. Meillä on vanhaa violetinpunaista ennestään pihassa ja se on innostunut leviämään ihan uskomattoman ahkerasti. Tämä tuli nyt kylkiäisenä ostosteni mukana.

Muutama muukin perenna on odottamassa paikkaansa. Minulta näet vähän mopo karkasi käsistä ja nyt en yhtäkkiä keksikään luontevaa paikkaa kaikille ostoksilleni, varsinkin kun tuo rankkasade teki tepposensa enkä pääse aikoihin lähellekään suunnittelemaani kukkapenkkiä. Siitä piti tulla pihan komistus, mutta kaikesta vedenpaljoudesta päätellen suunnitelmaa täytyy muuttaa. Olisipa nuorempi, olisipa terveempi, olisipa vielä selkäkin kunnossa, niin mikä olisi konttaillessa pitkin puutarhaa!

Linnut pitivät minulle seuraa. Sepelkyyhky pesii jossain lähistöllä, ehkä juuri siinä korkeassa kuusessa, jonka juurelle noita köynnöksiä istuttelin. Kuva on otettu ikkunan läpi jonain harmaana päivänä ja suurennettukin voimakkaasti.

Sinitiainen viserteli ihan vieressä ja mustarastaankin laulua oli mukava kuunnella. Mustarastaspariskunta rakensi pesänsä terassin katonrajaan ja nyt sieltä kuuluu jo aikamoinen sirkutus piippuköynnöksen oksien takaa.

Kaikkea ei sentään näemmä tarvitse ostaa tänä keväänä kaupasta, vaikka teinkin jättiostokset kahdesta nettipuutarhaliikkeestä. Kasvilaatikossa näet kasvaa jotain, joka näyttää kirveliltä. Vieressä on punalehtistä jotain toista, jonka lehdet vähän muistuttavat punajuuren lehtiä, mutta ovat kaiketi jotain muuta. En ole ehtinyt tutkimaan viime vuoden muistiinpanojani, josta asia selviää. Viljelysuunnitelmat ovat muutenkin vielä tekemättä kolmea pikku lavaani varten. Jos ilmat pysyvät tällaisina, alkaa olla aika ruveta kunnostamaan lavoja ja tarkastelemaan kasvihuoneen lämpötiloja. Yöt ovat kuitenkin vielä sen verran kylmiä, etten ole pitänyt kiirettä, mutta vähän kerrallaan mennään ja huomenna taas jatketaan. Tai siis minä jatkan. Hyvä kuitenkin, jos mies sen verran jaksaa auttaa, että saadaan "kesävesi" kulkemaan.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille. Meille ei ole juhlijoita tulossa, mutta tilasin mieheltä kakun. Täytyyhän sitä sen verran äitienpäivää juhlia. Tytär kertoi olevansa poikkeuksellisesti huomisen töissä ja lepäävänsä sunnuntain plus tietysti juhlivansa omaa äitienpäiväänsä. Lupasin varjoliljan sipulin hänelle äitienpäivälahjaksi.

Pikapäivitystä

Kun lupasin kertoa eilisestä, niin tulin muutaman sanan siitä naputtelemaan. - Arvontakin päättyy tänään, mutta arvon vasta iltapuolella taikka sunnuntaina. Vielä ehtii osallistumaan.

Tämä on lähes piilokuva. Fasaanirouva se siinä silmät kiinni kuopsuttelee maasta matosia. Tämä ei liity mihinkään, vaan on pelkkä kuvituskuva. Tai no, yksi kevään merkeistä. Vaikkei tämän höyhenpeite ole samaa tasoa kuin ukkofasaanilla, niin kaunis tämäkin lintu on.

Olisi ollut lankomiehen kirjankin julkistamistilaisuus. Olin jo ilmoittautunut, mutta sitten kun tuuli vallan kamalasti, en arvannut lähteä Potku-Petellä potkuttelemaan, vaikkei matkaakaan ole kilometriä enempää miehen lapsuudenkotiin. - Flunssaa ja keuhkokuumetta ei varta vasten kannata ruveta itselleen tilaamaan. Mies oli kotona, mutta melko kalpeana ja uupuneena viikon sairaalakeikan jälkeen, joten ei hänestäkään olisi ollut julkkareihin. Hädin tuskin saimme kauppa-asiat hoidettua ja minulle diabeteshoitajalta sokeriliuskoja.

Sitten tuli ilta ja mies valitteli kipujen pahentuneen. Satuinpa huomaamaan, että katetripussin pissi ei ollut ihan tavallisen väristä. Punaista oli. Kaikkein punaisinta mies myöhemmin luonnehti punaviinin väriseksi, mutta sen hän visusti jätti näyttämättä minulle. Yöllä hän kuitenkin päätti soittaa sairaalaan neuvoa kysyäkseen. Ohje oli selvä: soita hätäkeskukseen ja tilaa ambulanssi ainakin tarkistamaan tilanne, kun verenpaine ja hemoglobiinit olivat sairaalassakin hirmuisen matalalla. Ihan pillit vinkuen ei miestä viety, mutta vietiin kuitenkin. Onneksi hänet lähetettiin jo aamupäivällä kotiin eikä mistään suuremmasta hädästä onneksi ollut kysymys. Tämä päivä on mennyt muuten hyvin, mutta kovin, kovin väsynyt mies meillä on nyt kotona. En tiedä, kumpi meistä on tällä hetkellä vakavammin sairas. Tai minuthan lääkäri arvioi ns. terveeksi, eli on hyvä edes se, että sairastellaan vuorotellen.

Ihmeellinen päivä

Tässä nyt taas kirjoittelen keskellä yötä, kun uni on vielä hakusessa. Aika jänniä, ellei suorastaan ihmeellisiä, juttuja on tänään tapahtunut. Ensinnäkin tämä otsikkokuva. Sen ja muutaman muunkin otin tänään. Ensn pihassa oli tämä:

Eikä hetkeäkään, kun niitä oli jo kaksi. Olemme pitkään epäilleet, että heitä voi asua tuon matalaoksaisen pihakuusen suojassa, ties vaikka siellä olisi jo poikasetkin. Pupujussipari kuitenkin viihtyi pihan puolella nakertamassa sammalta. Juurti eilen sanoin miehelle, että pitäisi ehkä kalkita nurmikkoa, mutta enpä taida sitä tehdäkään, nyt kun on ainakin kaksi uutta "perheenjäsentä" pihassa.

Enkeleitäkin taisi olla liikkeellä. Onnistuin huutamaan huutonetistä tämän Heljä Liukko-Sundströmin ihastuttavan enkeli-lasikortin. Muutaman muunkin enkelijutun olen ihan lähiaikoina hankkinut, mutta tämä kosketti erityisesti ja olinkin aika iloinen, kun huomasin sen saavani.

Mutta vielä iloisemmaksi tulin, kun ilmeni, että kortin myyjä asuu ihan naapurissa ja hän lupasi tulla tuomaan sen kotiovelle asti. Emme olleet aikaisemmin tavanneet ja niin siinä istuttiin ja tutusteltiin. Kun hänen sukunimensä oli tuttu ja kotipaikka myös, kysyin tietysti uteliaana ihmisenä, mitä sukua ja huonetta hän on. Joopa joo, melkein oltiin sukulaisia: tuolissa istui lapsenlapseni isän pikkuserkku! Että voi maailma olla pieni. Lisäksi hänen naapurinaan asuu mitä ilmeisemmin ihan oikea, ennenstään tuntematon sukulainen tai ainakin ehkä sukulaiseni eksä. Ja tunsipa vieraani myös yhden  pikkuserkkuni.

Niin että arvelen enkelin tuoneen minulle tänään yhden uuden ystävän. Uusia ystäviä tai vähintäänkin uusia tuttavia on tulla tupsahtanut vastaan tämän sairauteni aikana säännöllisin välaiajoin, puhumattakaan siitä, miten vanhat tutut ovat eläneet niin sanotusti hengessä mukana, tukeneet ja kannustaneet. Aiheellinen oli varmasti muistutus siitä, että enkeleitä pitää muistaa myös kiittää.

Mitäpä sitä muuta? Syötiin oikea herkkuateria. Pakkasessa on poroa ja otin jo eilen sulamaan paketin paahtopaistia, jonka lykkäsin piimään marinoitumaan. Siis ihan pelkkään piimään. Voi ettäs paisteista tuli pannulla paistaen herkkuateria! Lisäksi keitin ruusukaaleja ja työnsin uuniin miehen toivomat ranskanperunat. Tarkoitus oli keittää myös parsaa, jota oli ilmestynyt kauppaan viikolla, mutta sen unohdin. Sitä paitsi pienten kaalinpäiden perkaamisesssa oli jo ihan tarpeeksi askaretta. Ehkä syömme parsan huomenna.

Mitä sitten vaivoihin tulee, niin ei uutta. Ihan eivät sokerit tahdo olla kohdillaan, mutta onneksi jo maanantaina on diabeteshoitajan vastaanotto. Näkökään ei ole parantunut, jos ei pahentunutkaan. Näillä eväillä nyt mennään.

Päivän pääasia: kahdet päikkärit

Olo on edelleen tosi hyvä. Hengästyttää, muttei aikaisempaa enempää. Kuumetta ei ole. Väsyttää, mutta muuten olo on mitä mainioin, seesteinen ja turvallinen paitsi silloin kun olen pahantuulinen... Miestä ehkä tämä rassaa enemmänkin, mutta hänhän joutuukin aika prässiin kun rahtaa minua labraan, hoitaa kauppa-asiat ja on huonokuntoinen itsekin. Kahden viikon päästä on hänen ensimmäinen aluesairaala-käyntinsä ja jännittäähän se tietysti häntäkin.

Kun tänään alkoi valkosolujen kasvatusohjelma eli piikki mahaan kerran päivässä, niin sen tiesin entuudestaan, että tämä nukuttaa. Tänään unet kestivät kymmentä minuuttia vaille kaksi tuntia illansuussa. Kun jo sitä ennen olin ottanut tunnin päiväunet ja nukkunut aamullakin pitkään, niin ei kai kukaan hämmästele, miksi istun täällä vielä tähän aikaan. Vaikka eipä sen pitäisi ketään häiritäkään lukuunottamatta sitä, että päiväni menee tosi nopeasti ilman että saan mitään aikaiseksi.

Piikeistä puheenollen vielä. Maha on kuin pakanamaan kartta eli pitkäkestoisilla, komeilla mustelmilla. Kun mahaa kiusataan kahdenb sorttisilla piikeillä, niin ei varmaan ole ihme, jos syntyy mustelmia. Kaikkihan eivät itse uskalla pistää, mutta sitä ongelmaa minulla ei ole. Ja jos en itse piikikiä pistäisi, niin kuka sitten? Enhän ole niin vaivainen, että pitäisi kotipalvelua víelä tänne vaivata.

Tänään kudoin muutaman kerroksen sukkaa ja luin yhtä mielenkiintoista vanhaa sotakirjaa. Ilma oli upea, mutten arvannut lähteä yksin uloskaan. Olen nyt muutamana päivänä todennut, että kyynässauva on poikaa sisälläkin. Siinä minulla ei ole jääpiikkiä, vaan tavallisessa kävelykepissä, jolla uskallan mennä postilaatikolle asti. Lääkityksen vaikutusta kai tuo huippaaminen on, kuten sekin, että naputtelen tavallista enemmän lyöntivirheitä tekstiini.

Lääkitys varmaan tekee senkin, että näen taas pitkästä aikaa monen moisia unia. Ne eivät ole hyviä eivätkä pahoja, vaan  kertovat tavallisesta arkielämästä, joko omasta tai toisten. Ja mitään en enää aamulla muista.

Otin tosi nätin kuvan sinitiaisesta, mutten viitsinyt siirtää yhtä kuvaa kamerasta. Tässä sen sijaisena eilisen sinitintin kaveri talitiainen. Tuo rusetti linnun pyrstön takana on kaistele farkun punttia, jolla sidoin tuon kookosrasva-pähkinä-ym. tykötarpeista tekemäni kakkaran männyn katkenneeseen oksaan. Kuva suurenee klikkaamalla. Kiva kun eväät kelpaavat tirpoille!

Huomenna siis tänään, alkaa labrassa ravaaminen. Huomenna yhteen paikkaan, keskiviikkona toiseen ja perjantaina muistaakseni siihen toiseen, Sitten on taukoa ja muistaakseni vasta 24. päivänä löytyi aika kotikylän labrasta. Onneksi ei sentään Helsinkiin asti tarvitse lähteä. Jonottamalla pääsisin lähemmäksi, mutta se jono Marevan-potilaiden ruuhkan kanssa ei oikein viehätä. Ei silti, ajanvarauksellakin jouduin viime viikolla jonottamaan 20 minuuttia. Eikä sekä niin paha olisi, ellei näytteitä pitäisi saada määräaikaan mennessä eteenpäin, koska jo iltapäivällä on soittoaika syöpäsairaalaan kuulemaan tuloksia. Lauantai-aamuna anivarhain on magneettikuvaus, jonka kohteena on koko mahan alue.

Ruokaa sisällä ja ulkona

Tervetuloa uudet seuraajat blogiini! Kiitos kommentoijille! Päivä on mennyt puoliksi nojatuolissa (nukkuen tai lukien) ja puoliksi kirjaston sohvassa nukkuen. Mitäs sitä nyt potilas muuta tekisi kuin lepäilisi. Kun en uskalla juuri nyt mennä saunaan, pesin kuitenkin olemattoman tukkani suihkussa. Ai-jai miten silkkiseltä se nyt tuntuu!

Kotitöitä edustivat lohifileen ja veneperunoiden paistaminen ruoaksi. Graavasin pätkän lohen häntäpäästä ja samalla suolautui toinenkin pää. Uuniin se sai päälleen creme fraiche -hunnun (chiliä ja paprikaa). Alkuruoaksi mies toi kokeeksi jotain espanjalaista äyriäissekoitusta ja pussin katkarapuja. Äyriäiset olivat pääasiassa mustekalaa ja maku mitätön. Avautin pullon valkoviiniä, kun nyt ennen vahvan valkosolupiikkikuurin alkua ajattelin uskaltavani lasillisen sitä nauttia. Ei maistunut hääviltä. Onneksi kala ja potut olivat sellaisia kuin kuuluukin eli hyviä. Takuuvarmaa ruokaa, jos ei muuta keksi ja sitä paitsi terveellistä. Kaikkia lajeja jäi maanantain ruoaksi. Sunnuntai on miehen soittoilta, jolloin syödään enempi jotain naposteltavaa.

Napostelua harrastaa kuvan sinitinttikin. Tämä kakkuvuokaan tekemäni linnunherkku on vihdoinkin löytänyt ystäviä. Yhdessä sinitiaisen kanssa oli talitiainenkin syömässä, mutten tietenkään saanut niitä samaan kuvaan. Kuvaa suurentamalla tintti löytyy herkun alapuolelta.

Nyt ennustellaan taas kovia myrskytuulia. Toivottavasti oksat pysyvät pihamännyissä. Näissä edellisissä tuulenkatkomissa on ihan tarpeeksi keväällä askaretta. Tämäkin oksa siis makaa edelleen maassa ja odottaa lumien sulamista.

Ja taas kotona

Päivä oli pitkä ja rankka, mutta sujui lopulta oikein hyvin. Silti oli mukava torkkua taksin takapenkillä ja päästä kotiin. Ohjelmassa siis oli sytostaattihoidon lisäksi fysioterapeutin ja hänen jälkeensä ystäväni tapaaminen. Istuimme toista tuntia syöpäsairaalan kahviossa juttelemassa. Mitään maata mullistavaa ei kummallekaan kuulunut, mutta aika kului kuin siivillä. Kummasti se vain virkisti.

Nyt ei tämän kummempaa sanottavaa riitä, sillä taidanpa olla vähän väsynyt. Huomenna pitää ottaa tämän ja ensi vuoden almanakat esille ja merkata kaikki - siis todella lukuisat - menemiset ylös. Joulun alusviikolla on menoa Helsinkiin ainakin kolmelle päivälle ja päälle päätteeksi perjantaina omat glögijuhlamme joulukonsertteineen. Yritin saada siirrettyä jotain joulun jälkeen, mutta eipä se käynyt päinsä. Onneksi saan apua tai tarkemmin sanottuna pätevät tekijät, joten itse voin vain seurustella vieraiden kanssa, mutta tulee siitä silti aika kova viikko. Perinteisestä juhlasta päätimme heti sairauteni puhjettua pitää kynsin, hampain kiinni.Lisäksi joulukuussa testataan Kela-kyytien toimivuus. Uutta tilauskeskusjärjestelmää en ole vielä kenenkään kuullut kiittävän, päinvastoin niin taksit kuin sairaalaväkikin kauhulla odottavat, mitä tuleman pitää. - Monet meistä potilaista olemme varmaan vähintään yhtä kauhuissamme. Ymmärrän säästötavoitteen ja ymmärrän senkin, että jollain pienellä paikkakunnalla se voi toimiakin ja senkin ymmärrän, että jos jostain Ranualta lähdetään kauas maalikylän sairaalaan, niin ei ole järkevää että viisi taksia ajaa peräkanaa. Kustannukset tietysti muodostuvat täällä, missä ihmisetkin ovat, mutta eniten pelkään pitkiä odotusaikoja ja infektioriskiä omalla kohdallani. No, tämähän nähdään ensi kuussa. Raportoin kyllä, jos täältäkin kaahataan kaikkien naapuripitäjien sairaiden kanssa kohti Helsinkiä. Ja tietenkin senkin, jos vastoin ennakkoluulojani kaikki sattuisikin sujumaan sujuvasti.Oravainen on kuvattu ennen lumisadetta, mutta niinpä kaikki suli jo pois, joten pörröhännän kuva on taas ajankohtainen. Talipallot ja -pötkä eivät oikein tee kauppaansa. Olisivatkohan ne jo vähän härskiintyneitä?

Runebergin päivää ja temppuilevaa tietokonetta

Vaikka tänään onkin ns. paastopäivä, niin on myös Runebergin päivä. Niinpä odottelen kauppareissulta palaavasta kauppakassista löytyvän itselleni pienen herkkupalan eli Runebergin tortun. Muutenkin tarvitsen vähän hermolepoa, sillä tässä meinaa taas kerran hermot mennä tietokoneen kanssa. Kertokaa hyvät ystävät kokemuksianne mäkki-koneista! Mietin sitäkin, vaihtaisinko pöytäkoneen läppäriin vaiko en. Puolensa voisi olla siinäkin, jos istuisi kesällä päivänvarjon alla terassilla kirjoittamassa. Ainä välillä voisi ihailla vaikka pilvilampaita. Nämä kirmasivat tosin jo muutama vuosi sitten...

Mutta ettei pelkästään harmitusta, niin on tässä kaikenlaista pientä iloakin ollut. Eilen olin mukavassa tilaisuudessa, joka virkisti kovasti. Kerroinkin jo aikaisemmin, miten jänikset ravaavat pihalla ja syövät viimeistä jyvää myöten kaurat, joita heille iltaisin annostelen. Mustarastas syö rusinoita terassin kaiteelta. En tiedä, näinkö unta vai onko totta, mutta näytti ihan siltä, kuin pihassa olisi pienten sorkkienkin jäljet. Se pitääkin muistaa käydä tarkistamassa ennen kuin hämärä laskeutuu. Samalla voisi ottaa kameran mukaan, vaikkei harmaana päivänä oikein hyviä kuvia synnykään.

Ja jo helmikuu menossa

Taas on yksi viikonloppu takana ja Kynttilänpäiväkin vierähti ihan huomaamatta maanantain puolelle. Luontotarkkailua on pikkasen tehty ja havaittu, että jänikset ovat löytäneet pihan ruokintapaikan. Pitkin pihaa ja puskien ympäri on menty niin huimaa kyytiä, että oikein polut ovat syntyneet, luultavasti viime yön aikana. Pitää varmaan kuvata niitä yläkerran ikkunasta, polkuja nimittäin. Jäniksiä en ole onnistunut näkemään. Olisikohan niillä menossa hankipoikien tekoaika, vai miksi ne niin kirmailevat?

Nyt ei ole teemaan sopivia tuoreita kuvia, mutta tässä yksi uusi koruni:

Kuva on valitettavan huono, mutta tällaista camé-korua en ole ennen nähnyt. En ole saanut aikaiseksi kaivaa suurennuslasia esille eli en tiedä, onko metalli hopeaa vai jotain korumetallia. Söpön naisenpään materiaalistakaan en mene mitään sanomaan, mutta tämä sopii villapaita-tyyliini paremmin kuin aidot kultakranssiset cameet. Eikä mulla sellaista olekaan, vaikka vuosikymmenet olen siitä haaveillut.

Sunnuntain ruokana meillä oli possunpaistia, kukkakaalia ja sienikastiketta, olikin oikein hyvää suppiskastiketta, vaikka itse sitä kehunki. Huomenna on taas paastopäivä, mutta porsasta jäi hyvä annos ylihuomisellekin. - Hyvää viikkoa itse kullekin!

Vähän virkistystä

Jos ei muuta, niin vaihtamalla blogiin reipas Olli Orava talviturkissaan. Nämä syövät ja kantavat evästä talvisäilöön niin paljon kun ikinä ehdimme viedä heille ruokaa. Senpä takia lintulaudan katto onkin aika usein nurin niskoin: palvelu ei pelaa tarpeeksi rivakasti.

Kun eilen kävin postilaatikolla, oli orava jo odottlemassa, kun kuuli että tulin ulos. Se oli kaivelevinaan jotain eväskätköään, mutta tarkkaili pelkäämättä minun liikkeitäni. Kun sitten tulin takaisin ja kävin hakemassa kauhallisen apetta, oli orava jo tulossa rappusille. Meillähän ruokintalauta on terassin kaiteella ihan raapusten vieressä. Kyllä eläin ruokkijansa tuntee.

Eläimistä puheenollen. Ratsastajatyttö ilmoittautui aamulla. Kaikki hyvin, koiralla on paljon uusia lajitovereita, polle viihtyy ja neiti myös. Paitsi että Saksassa olisi kiva osata saksaa eikä olla täysummikkona.

Kolmoset kylässä

Tämä kuva on otettu tänä aamuna. Veijarit eivät olleet ensimmäistä kertaa vierailulla.

Eivätkä nämä ole ainoat pikkuoravat, jotka käyvät terassin kaiteella. Ei auta lopettaa ruokintaa, sillä emo on opastanut ainakin yhden kaverin tähän lounastamaan. Viime viikolla yksi poikanen hyppäsi isännän kädelle, kun tämä istui rappusilla juttelemassa kaverinsa kanssa.

Se on sitten sunnuntaina helluntai ja kaatuneitten muistopäivä. Meillä pihatalkoot jatkuvat, kun en tänäänkään saanut kuin ihan pikkiriikkisen tehtyä. Hiljaa hyvä tulee, tai sitten ei.

Buzzauksestakin olisi pitänyt kirjoittaa, mutta muut kiireet ovat olleet tiellä. Olen maistellut einäisiä Hälsans Kök -tuotteita, joista moni on jo täälläkin kirjoittanut. Kasvispihvit ja -pyörykät olivat o.k. mutta eivät nämä oikein ole minun makuuni. Hyvä tietysti, että on vaihtoehtoja lihalle, ei siinä mitään. Minä vain maistan soijan läpi kaikesta ja siitä nimeomaisesta mausta en pidä. Raporttikin olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten.

Ajan kulkua

Aika kuluu suorastaan lentämällä. Tiedän kyllä oman saamattomuuteni ja kaikenlaiset vaivat, jotka muka estävät sitä ja tätä. Oikeastikin estävät. Miehellä on sama juttu. Aika tuntuu valuvan läpi käsien ja joka päivä muistaa, ettei enää ole ihan nuori. Toisaalta on kiva antaa itselleen lupa olla vaan, jos siltä tuntuu. Mihinkä sitä nyt valmiissa maailmassa pitäisi olla kiire?

Itse olen jättänyt melkein kaiken muun ja keskittynyt kirjoittamiseen. Ehkä tänään tai huomenna lyön pisteen viimeisen sivun viimeiseen virkkeeseen. Sitten se saa hetken levätä, lähes sadan vuoden mittainen tarina. Jospa pian ehtisi tehdä vaikka vähän käsitöitä tai nukkisjuttuja tai kukaties pihatöitä? Ne ovatkin kaikki jääneet oikein retuperälle.

Lasten kasvamisestakin ajan kulumisen vasta huomaakin. Emme olleet viikkoon nähneet tätä veijaria, Paavoa, ja jo on poika kasvanut hurjasti. Minusta on ilmeisesti tullut suosikkitäti, sillä poika tulee heti rapsutettavaksi. Lapsenlapsia emme ole vähään aikaan nähneet, mutta sama ilmiö varmaan vallitsee heidänkin kohdallaan. Toinen lähti tänään äitinsä kanssa pienelle lomamatkalle Tukholmaan.

Ja huomaa ajan kulumisen vanhuksistakin, tarkoitan siis itseäni vanhemmista ihmisistä. Huomenna on vanhempieni 65-vuotishääpäivä. Isä menee ruusukimpun kanssa sairaalaan katsomaan, onko vaimo hereillä vai nukkuuko. Me muut emme sen kummemmin noteeraa asiaa, kun se ei ole ennenkään ollut tapana. Itse ajattelen, että tämä on isälle yksi tärkeä virstanpylväs, sellainen johon asti sinnittelee. Seuraava olisi äidin syntymäpäivä. Kovin ovat jo hauraita kumpikin.

Kävimme eilen tervehtimässä isää ja tapasin hänet kaivelemassa nitropurkkia. Keittelin meille kahvit ja kesken kahvittelun isän piti mennä hetkeksi pitkäkseen. Huippasi päästä, mutta sitten kai lääke helpotti oloa ja pian hän jo lykkäsi rollaattoriaan keittiöön ja jatkoi kahvinjuontia kuin ei mitään. Ajan rajallisuudesta tämäkin muistutti kovin konkreettisella tavalla.

Tänään minun oli tarkoitus myrkyttää muutamat inhotukset pihasta, mutta uusi myrkkyruisku ei toimi. Minä en saanut sitä toimimaan eikä mieskään, joka yleensä pitää vain minua perheen tumppuna. Hän sanoi vievänsä ruiskun myrkkyineen päivineen huomenna rautakauppaan tarkastettavaksi.

Huomenna tapaan pian eläkkeelle jäävän ystävän, joka aloitti juuri elämänsä viimeisen kesäloman. Ilmaisu tuntui turhan dramaattiselta, mutta niinhän se on. Ei eläkeläisillä ole lomaa.

Hyvää päivää!

Pakko, ihan pakko on kertoa, miksi tämä on näin hyvä ja ilontäyteinen päivä. Tänään on tämän mummun syntymäpäivä! Naamakirjassakin oli kolmattakymmenettä onnittelua ja sen lisäksi sain ystävältä mukavan lahjan: kaksi söpöä kynttilää ja hyvän näköistä jalkarasvaa. Itse pakettikin oli jo lahja sinänsä.

En minä mitään suuria tasavuosia täytä. Mieskin totesi aamulla - muisti onnitella - että vasta ensi vuonna voi ehkä sopia odottaa synttärilahjaa. Täytän nyt 64 vuotta ja se on ihan hyvä luku ja hyvä ikä. Tuntuu hyvältä ajatella, että ainakin tähän asti olen saanut elää. Siitä sietääkin olla kiitollinen.Kun olen silloin tällöin mainostanut työn alla olevia tekstejäni, niin tavoite on tasan vuoden päästä pitää pahvikantista kirjaa kädessäni. Siis tavoite, toinen asia kokonaan, täyttyykö se.

Sen verran asiaa juhlistettiin, että otin äitienpäiväkakun lopun kainalooni ja lähdimme vaarin luo synttärikahveille. Isä oli vähän pahoillaan, kun ei ollut muistanut merkkipäivää. Lohduttelin, että ei sitä nyt tarvitse tämmöisiä muistaakaan silloin kun itsellä on mittarissa 90 vuotta.

Sepelkyyhkyn kuvassa ei ole mitään sen kummempaa symboliikkaa. Sain tämän joku aika sitten vangittua kuvaan.

Juu, kakkukahvit juotiin. Hyvä on, kun osuimme nyt vaaria tervehtimään, sillä hän on lähdössä Kaunialan kuntoutukseen ensi viikolla. Oli parhaillaan katselemassa mukaan otettavia tavaroita. Se on sikäli kyllä hyvä paikka, että vaatteet tulevat talon puolesta. Omat lääkkeet on tietysti otettava mukaan, mutta sieltä saa tarvittavat lääkäripalvelutkin.

Kaunialan vanha osa

Sain oman synttärilahjan, kun mies haki matkahuollosta laatikollisen kasveja, jotka tosin olen jo tilausta tehdessä itse maksanut. En ole ehtinyt vielä tutkia taimia, mutta sieltä tuli ainakin muutamaa perennaa ja kesäkukkien taimia ja amppelimansikkaa sekä lannoitekäpyjä ynnä muuta kivaa.

 Tätä miljoonakelloa ainakin tuli. Kuvan nappasin suosikkipuutarhan omilta nettisivuilta. Viime vuonna se ainakin kukki tosi rehevästi.

Pesänteko mielessä

Kuljin ulkona kameran  kanssa ja kas, kirjosieppo on saapunut.

Se kai on viimeisiä muuttolintuja, kun tekee pesänsäkin usein muitten lintujen pesän päälle.

Västäräkkiä ei ole näkynyt meidän pihassa. Sen sijaan kottaraisesta, punarinnasta ja peipposesta on tehty ääni- ja/tai näköhavaintoja jo monta viikkoa sitten. Sepelkyyhky ei vieläkään ole suostunut kuvattavaksi, mutta kujerrus kuuluu päivittäin. Lokkilauma seurasi naapurin isäntää, joka oli aamulla äestämässä lähipeltoa.

Lintua kuvatessani huomio kiinnittyi oravaan. Ihmettelin, mitä tuolla vanhassa tammessa oikein voimistelee. Ensin näin

ja sitten näin

Asia selvisi hetken päästä, kun orava oli kerännyt koko lastin suuhunsa. Pesänteko on tälläkin mielessä.

Ihana päivä, eikö vaan?

Aurinko paistaa ihanasti. Kävelin kameran kanssa pihalla.

Kaikki nämä ovat "ensimmäisiä": valkovuokot ja käenrieska. Tai ainakin ensimmäiset meidän pihassa minun kameraani osuneet.

Kukkapenkintekeleessäni kukkivat têtê á têtê -narsissit niin suloisesti kuin pienet narsissit vain voivat.

Istutin nämä maahan muistaakseni jo toissa keväänä ja hvyin ovat juurtuneet, vaikkei penkki kovin laadukas olekaan. Istutin samaan paikkaan myös sinisiä vanhoja iiriksiä ja pioneita. Iiris ainakin näyttää talvehtineen ja jos en väärin katsonut, myös pionin alkuja näyttää nousevan maasta. Ihan lähelle en päässyt, kun penkin edessä kulkee ikivanha oja, jonka luulin jo kuivuneen lopullisesti. Tänä vuonna vesi lilluu paitsi ojassa, myös sen ympärillä. Olen puhunut monta vuotta kaarisillasta. Nyt se olisi oikein hyvään tarpeeseen. Ilman saappaita ei tulevalla kasvimaalla kävellä.

Lisää luontoa: fasaaniherra pörhisteli pihassa ja kutsun kuuli vaatimattoman näköinen naaraspuolinen fasaani. Kuvaan en heitä kuitenkaan saanut, mutta katsokaapa, miten komea kukko!

Kuvat on otettu kaukaa ja ikkunan läpi, mutta korvat on pystyssä ja posket punaisena tällä herralla. Alakuvassa se ilmeisesti jo tarkkailee vokottelemaansa rouvaa sivuvaimokseen.

Pala kakkua, kiitos!

Muistin yhtäkkiä, että jääkaapin uumenissa pitäisi olla vielä pala pääsiäiseksi tekemääni Sacher-kakkua. Epäilin sen olevan jo umpihomeessa, mutta ei!  Kysymyksessä on oikea kevätkakku, kun säilyy, säilyy ja aina vaan säilyy.

Olihan se pohjapuolelta aika kuivaa ja vähän jääkaapille maistuvaa, mutta runsaasta aprikoosikerroksesta ylöspäin ihan hyvää maultaankin. Paksussa suklaapäällyksessä ilmeisesti oli säilyvyyden salaisuus. Muistinhan minä vanhastaankin, että Sacher-kakku säilyy hyvin, mutta nyt tämä kyllä ihan vaan unohtui kaappiin. Tyhjensin kakkuvadin ja aion kyllä herkutella vielä ainakin pariin kertaan suklaakakulla. Ehkä liruttelen vähän mehua pohjapuolelle? Ohje oli ihan perus-Sacherin ohje, jonka olen kirjoittanut vanhimpaan reseptivihkooni vuonna 1968 tai -69.

Tässä vielä kuva eilisestä koiravieraasta, joka päätti ruveta autokuskiksi. Koira on tottunut autoilija eikä sitä yhtään haitannut, vaikka me juttelimme auton ulkopuolella. Autoon pakattiin pino kesärenkaita ja vielä yksi vaaleanpunainen polkupyöräkin.

Mies sai tänään puhelun autoverstaalta, jossa he eilen tyttärensä kanssa kävivät. Varaosia etsitään. Merkkifirma oli ehdottanut suunnilleen puolen moottorin uusimista, tietysti mieluummin sitä kuin parin tiivisteen myymistä.

Luontokuvassa on ilmeisesti perhettään hoitava harakka, joka oli kaivelemassa ruokaa pellonreunasta. Tämä on varsin kaunis lintu ja olisikin upea, jos ei olisi niin pahaääninen tai ei kävisi meidän terassia paskomassa.

Minä kameroineni ilmeisesti häiritsin sitä, kun piti noin tarkkaan seurata kuvaamista. Toinen lintu, jota tarkkailin, oli pesään sammalpehmustetta keräävä sinitiainen. Siitä en saanut kuvaa. Kuvaamata on myös sepelkyyhky-pariskunta, joka ilmeisesti pesii meidän korkeassa kuusessa. Ja jossain ojanpenkalla ilmeisesti hautoo jo fasaanikin. Näitä on kiva seurata.

Tämä laulatti tänään

Eilen oli eilisen laulut, tänään tämän päivän. Vaikkei saaressa ollakaan, niin Vaarin saari laulatti. Nimittäin pihassa oli tappelus. Kaksi harakkaa ja varis olivat oikein nyrkki- tai ehkä paremminkin nokkatappelussa. Kun satoi, ei kuvan ottaminen onnistunut, mutta tulipa ikkunan sadepisarat ainakin ikuistettua.

Suuressa honkapuussa on
Pesä harakan.

Pikkulinnut laittaa
Pesän joka paikkaan,
Mutta honkapuussa on
Pesä harakan.


Harakalla kolme
Suurta munaa on.



Pikkulintujen pesässä on
Kymmenen munaa kesässä,
Vaan harakalla kolme
Suurta munaa on.

Niin että tästä oman arvelumme mukaan oli kyse. Harakka on ennenkin pesinyt tontin nurkalla olevassa männyssä ja nytkin jo muutaman viikon ajan lennellyt puun vaiheilla. Varis vissiin arveli saavansa viikonlopun herkkuruuat pesästä.

Koko päivän on satanut, eikä silti kaikki lumi vieläkään ole sulanut pihasta. Mutta kyllä se tästä.

Tein toiveikkaasti suuret ostokset suosimastani nettipuutarhakaupasta. Todella suuret myös sikäli, etten arvannut antaa niiden tulla postiin, vaan ajamme suosiolla hakemaan pakettimme matkahuollosta. Sieltä laatikot on helpompi nostaa autoon.

Tiistai ja Oton päivä

Tänään otettiin meidän autosta talvirenkaita. Kolinaa kuului hetki sitten pihalta, mutten viitsinyt käydä edes ikkunasta kurkistamassa. Sitä renkaanvaihtoa se varmaan oli.

Aurinkoisen päivän päätteeksi taivas meni pilveen ja tummat pilvet voivat melkein näyttää lumipilviltä. Antaas kattoo, onko huomenaamullakin maa valkoisena, kuten tänään.

Onneksi meidän ei yleensä tarvitse lähteä liikkeelle kovin aikaisin, vaikka yöllä olisikin ollut miten liukasta tahansa.

Tänään käytiin isää tapaamassa ja samalla myös veljeäni. Isä oli aika reipas, joimme yhdessä iltapäiväkahvit ja juttelimme niitä näitä. Isä oli käväissyt katsomassa äitiä, muttei saanut tätä edes havahtumaan sikeästä unestaan. Toivottavasti käyntimme vähän lievitti vierailun aiheuttamaa pahaa mieltä.

Jouduimme jättämään viimeisen tervehdyksen veljen rakkaalle koiralle. Se lähtee huomenna koirien taivaaseen. Iloinen, kiltti koiruliini on jo jonkin aikaa sairastanut ja nyt sillä on niin paljon jo kipuja, että vaihtoehtoja ei ole. Käly oli ihan lohduton, kuten voi arvata. Kurja juttu.

Olen vieläkin kiitollinen siitä, että meidän rakas oma koiramme kuoli sananmukaisesti käsiimme, mutta tuskat eivät kestäneet pitkään. Edellisen koiran jouduin viemään piikitettäväksi ja eläinklinikan henkikökunnan äärettömän suuri ystävällisyys ja myötäeläminen ei koskaan unohdu.

Ostin meille itselle hortensian kaikkien koiraystävien muistoksi (tai muuten vaan omaksi iloksemme). Saas nähdä, elääkö se niin kauan, että pääsee pihalle. Pihasta puheen ollen, vaarin pihassa ja lähipellon päällä oli valtava parvi pikkulintuja. Mies arveli, että ne olisivat tiaisia, mutta kuulimme myös peipposen livertelyä. Kevättä se tekee!

Sunnuntai hurahti "toipumisen" merkeissä eli en tehnyt juuri mitään muuta kuin muistelin mukavaa matkaani. Vähän lueskelin ja vähän kirjoittelin. Käsityötä ei passannut tehdä, vaikka menossa olisi helppoakin helpomman villapaidan neulominen. Jostain syystä oikea olkavarsi kipeytyi matkalla. En tiedä, saiko käsi autossa vetoa vai mistä se tykkäsi huonoa. Joka tapauksessa kättä ei paljon passaa edes nostaa.

Tämä kuva on ihan vaan sen takia, että nyt on meilläkin toivottavasti jo viimeiset hetket esitellä blogissa lumikuvia! Eilen satoi oikein hurjasti ja lumet ovat huvenneet niin, että vain varjoisimmista paikoista voisi ottaa lumikuvia. Tämän pihamaiseman kuvasin jo ennen pääsiäistä ja toivottavasti jää kevään viimeiseksi lumimaisemaksi.

Sen verran lunta on edelleen, etten viitsinyt lähteä kameran kanssa edes luumupuun alustaa tarkistamaan. Sinne on lumikellojen tapana nousta hangen keskelle. Nyt hanki näytti vielä aika korkealta. Mutta perästä nousevat meidänkin kevätkukat, terveisiä vaan kaikki krookusniittyjänne esittelevät blogikaverit!

Mies kertoi nähneensä viikonlopun aikana parven peipposia ja jo viime viikolla parven kottaraisia. Sepelkyyhkypari on liikkunut pihassa siihen malliin, että pesää suunnitellaan luultavasti meidän aitan edessä oleviin korkeisiin kuusiin. Fasaanikukkokin kuulemma on löytänyt emännän, joka tallusteli keskellä meidän pihatietä kuin ainakin omallaan eli ei katsonut asiakseen väistää edes autoa.Kuviahan näistä ei tietenkään ole otettu. Mies sanoi, että akku oli sopivasti laturissa.

Huomenna on kello soimassa. Nyt on miehen vuoro lähteä sairaalaan, tällä kertaa Ison kirkon silmäklinikalle. Minä jään odottamaan kutsua saman paikan sydänklinikalle. Joku ihmekoe, jota en oikein ymmärtänyt, mutta joka ei ole ultraääni tms. tavallisempi testaus, semmoinen siellä odottaa. Toivottavasti sillä suljetaan sepelvaltimotauti pois. Ja kuten arvata saattoi, lääkäri kylläkin ihan nätisti komensi vähentämään tätä elopainoa. Helppo senkin laihan riu´un mallisen tädin oli näin sanoa, mutta yritetään tehdä työtä käskettyä.

Se piti vielä kertaalleen sanomani, että olipa mukava viikonloppu. Tai sehän jo alkoi torstaina siellä Satakunnan suunnassa eikä kotioloissakaan ollut valittamista..