maanantai 31. toukokuuta 2010

Käsityöllä on hintansa

Eilen veitsellä leikelty sormenpää rupesi tänään uudestaan vuotamaan, joten lähdin nukketalohommista katselemaan "hääkakkuja", siis nukkekodin juhlakaliiperia olevia kakkuja. Etsy-sivuilla olikin fantastisia kakkuja, mutta niin olivat hinnatkin FANTASTISET. Ellei halua pulittaa noin 20 - 40 US dollaria peukalonpään kokoisesta miniatyyrikakusta, niin paras lienee leipoa sellainen itse.

Käsityöllä on ilman muuta hintansa ja arvostan korkealaatuisen työn taitajia, joista miniatyyrien tekijät ovat asteikollani melko korkealla. En silti ole ihan valmis maksamaan tuollaista summaa, vaikken siitäkään ole varma, taipuvatko sormeni pikkuisen kakun kiemuroita tekemään.Ehkä häät siirtyvät, kun ei ole kakkua?

Nukkekoteilua harrastin äskenkin: liimasin seinätapettia paikalleen ja huomasin merkanneeni tapetin omalla verellä. Parempi oli tulla ja alkaa naputella tietokonetta kuin tuhria nätti nukketalo pilalle. Sitä paitsi sormenpää on vähän kipeäkin. "Peukaloputti sai sian - hei, Suomen sotti sen kotiin vei. Pitkä mies siltä niskat taittoi ja pikkumies makkarat laittoi." Se on tämä pitkä mies nyt vähän vammautunut ja laastaroitu.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Potut tuli istutettua

Istutin eilen sadekuurojen välillä kolmen lajista perunaa. Hertta on isäni suosikki, hänen mielestään ylivoimen lajike. Sitä siis haettin tasan 24 kaunista, sopivalla idulla olevaa perunaa. Jääkaapin vihanneslaatikosta pyrki sitkeästi ulos Pirkka talousperuna tai muulla vastaavalla varustettu, ajat sitten unohdettu pussinpohja. Idut olivat jo melkein jääkaapin ulkopuolella, kun rupesin niitä ihmettelemään. Eteiseen oli jäänyt pääsiäiseltä paperisäkin pohjalle muutama iso peruna, hyvänlaisella idulla nekin. Tästä huomaa, että meillä noudatetaan vähähiilihdraattista dieettiä aina siihen asti kunnes siirrymme nauttimaan sillistä ja voiperunasta... Elleivät vesimyyrät tai fasaanit syö perunoitani, niin kyllä tältä kateviljelmältä muutamat ateriat keittää. Pottuviljelmäni koko on noin 2 x 2 neliömetriä.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Sadetta ja paistetta tänäänkin

Puolen päivän aikaan näytti mahdolliselta pitää tänään perunanistutusiltapäivä, mutta sepä ei onnistunut. Vettä ja aurinkoa on saatu vuorotellen tasaisesti koko iltapäivän. Mehän kylvämme perunamme tasaiselle maalle tammen- ja koivunlehtisilpun alle, joten sikäli sade ei haittaa. Päinvastoin, onpahan ainakin kosteutta pitkäksi aikaa eteenpäin potaateille.  - Mahdollisesti käyn vielä tutkimassa tilannetta. Saappaat jalkaan ja menoksi heti kun tietokoneelta joudan. Kaikki 25 Hertta-perunaa on hetkessä istutettu!

Kävimme päivällä tyttären luona ensivisiitillä. Hän sai kerrostaloasuntonsa myytyä nopeasti eikä uutta ole löytynyt. Toiveena on entiseltä alueelta rivitalokolmio eli sauna ja pieni piha sekä kaksi makuuhuonetta. Myyntiin tulleissa on ollut joko jotain perustavan laatuista vikaa ja jos ei muuta, niin sata tonnia liikaa hintaa. 

Mietimme jo yhdessä varasuunnitelmia eli sitä, saisiko esimerkiksi meidän ulkovajasta tehtyä tilapäisen huonekaluvaraston ja kestäisikö tytär hätätilassa majoituksen meidän vierassängyssä. Onneksi on sentään jotain etua siitä, että on yksinhuoltajaäiti. Kaupungilta löytyi siisti vuokra-asunto. Aluekin näyttää viihtyisältä, pihat ovat kohtuullisen hyvin hoidettuja ja asuntokin on neliöiltään entisen kodin kokoinen. Keittiö, olohuone, pieni piha ja sauna ovat hyviä juttuja, vaikka nyt tilapäisesti onkin yhteinen makuuhuone pojan kanssa. Toisaalta poika on nyt ainakin kesäloman alkuun viikon isällään. Sieltä on huomattavasti lyhyempi matka kouluun ja kaverit lähellä.Tytär tietysti toivoo, että uusi koti löytyisi mahdollisimman pian, olkoon miten mukava vuokrakämppä tahansa. Muurahaisia siellä kyllä oli, mutta niin on meilläkin. Tupaan ja pesuhuoneeseen ne hyökkäsivät tänään, alakerran vessaan jo viime viikolla.

Käväisenpä vielä äkkiä facebookissa ja sitten poteetimaalle, ellei tässä välissä rupea taas satamaan. Viikonloppuja!

perjantai 28. toukokuuta 2010

Tukevat pöydät

Minulla on kaksi työpöytää, joista toinen oli tähän päivään asti ollut keikkuva ja toinen tukeva. Tukeva ei herätä minussa hyviä tunteita eikä muistoja eikä sijoituspaikkakaan tämän työ-/vierashuoneeni pimeimmässä nurkassa ole sellainen, jossa olisi kiva työskennellä. Pöydällä on kuranttia ja epäkuranttia tavaraa sekä raameissa rakkaan aviomiehen valokuva. Pöytälaatikoista ylimmässä on vanhaa konttoritavaraa, joka löytyy sieltä ellei mistään muualta. Kakkoslaatikossa on vanhoja kalentereita noin kymmeneltä vuodelta ja kolmannessa jotain, ei varmaan kovin tärkeää paperitavaraa.

Kunhan aika kuluu, saatan tehdä pöydästä oikean askartelupöydän. Laatikoissa olisivat liimat ja sakset ja muutkin askartelutyövälineet hyvässä järjestyksessä. Tietäisin aina mistä mitäkin ottaisin. Oikeastaan voisin milloin tahansa toteuttaa aikeeni. Onhan pöytä sentään oikea kirjoituspöytä, jonka tason ja laatikoston ostin aikanaan lukiota aloittelevan tyttären työpöydäksi ja jota sitten itse käytin omana kotikonttorin työpöytänä. Ikää sillä on, hetkinen, 23 vuotta.

Tämä käyttöpöytäkään ei varmaan ole yhtään nuorempi. Se sai tietokonetta tuoneen Herra Tietokoneasiantuntijan lähes pyörtymään ja antamaan kiivaita neuvoja. Tämä on oikeasti kapea lundia-hylly, leveys 100 cm, korkeus 100 cm, työtason syvyys 40 cm, alahyllyn syvyys vähemmän, varmaankin 30 cm. Jalat lepäävät mukavasti alahyllyllä ja erityisesti vasenta säärtä on mukava nojata tietokoneen konehuoneeseen, joka myös lepää samalla hyllyllä. Erityisominaisuus eli keikkuvuus poistettiin tänään, kun mies ystävällisesti saapui ruuvilaatikkonsa ja porakoneensa kanssa paikalle ja ruuvasi hyllyt pontevasti kiinni sivuaisoihin. Ei keiku enää. En ollut tajunnutkaan miten kiikkerä tämä rakas pöytäni oli.

Tietokonesetä ihmetteli sitäkin, miksi näyttöruutu on sijoitettu katseen korkeudelle eli irtopöydän takana olevalle hyllylle. Hän ei ollut kuullutkaan tällaisesta ergonomiasta, vaan ehdottomasti neuvoi nostamaan ruudun samalle tasolle näppäimistön kanssa. Pöljä uskoin ja sain niskat kipeiksi. Nyt työkorkeus on taas entinen ja minulla on tilaa pöydällä!  Ei muuta kuin kirjoittamaan. - Siis huvittelemaan kirjoittamalla.

torstai 27. toukokuuta 2010

Läpät läpättävät ja kielot tuoksuvat

Olin käväisemässä lääkärin puheilla. Jalkavaivani sai nimen. Läpät falskaavat eli siis läpättävät omia aikojaan ja sen takia mm. nilkka turpoaa ja koko kintun pituudella on kipua. Hoito: jumppaa (tiedän, mutta unohdan) ja voi vietävä: tukisukat. Siis ne ilkeän väriset, paksut kauhistukset, joille varmaan naapurin koiratkin jo naureskelevat. Niillä minua on peloteltu jo monta vuotta. Kerran jo kokeeksi sellaiset vedinkin jalkaan ja melkein saman tien pois. Sen kamalampaa piinaa vapauteen tottuneille kintuille on vaikeampi kuvitella. Kai ne on silti hankittava ilostuttamaan kesää, sillä kuulemma ennen monen kuukauden sukkakokeilua ei ole toivettakaan päästä tarkempaan syyniin, ei edes suonikohjuja näyttämään. Ihmettelin tosin jo lääkärillekin, millä taikatempulla saan kiskottua sukat jalkoihin, jotka eivät taivu polvesta tarvittavaan suuntaan. Kun lisäksi ei selkäkään taivu eikä mies luvannut tarjota pukemispalveluita, niin mikähän neuvoksi?

Tässä piilokuvassa fasaaniäiti rapsuttaa kainaloaan. Otin kuvan ikkunan läpi, mutta ei anneta epätarkkuuden häiritä. Kuvauspaikka on siitä hankala, että kamerani tarkentuu melkein väkisin johonkin pihlajan tai tammen oksaan eikä oksien takana oleviin mielenkiintoisiin luontoilmiöihin, joita on tarkoitus kuvata. Fasaanikin vain pysähtyi hetkeksi paikalleen ja viipotti sitten eteenpäin.



Meidän kujan laidalla, tosin naapurin metsikössä kukkivat ja tuoksuvat kielot ihanasti. Harva poimii niitä, mutta moni ihastelee. Aamulla, kun kävin postia hakemassa, joku ämmä hurautti pyöräretkellään pitkin kujaa ja huomattuaan kukat pysähtyi niitä poimimaan. Ei sentään ihan naapuritaloyhtiön ikkunoiden alta, mutta sopimattoman läheltä kuitenkin ja ainakin jonkun muun mailta kuin omallaan. Siis etäisyys ei täyttänyt ainakaan jokamiehenoikeuksien kriteerejä. Yskäisin oikein kovaa, jonka akka kuulikin ja oli sekunnissa pyöränsä luona ja ikään kuin järjestelevinään reppuaan. Heti kun selkäni käänsin, oli hän taas kieloja poimimassa. Ihan vaan muutaman kukan poimimisesta ei varmaankaan ollut kysymys. Ja otan minä joskus itsekin siitä postilaatikon vierestä muutaman valkovuokon ja ehkä vielä kielonkin, mutta sepä tietysti on ihan eri asia... Pitääkin käydä napsaisemassa muutama kuva niin kauan kun kieloja vielä on jäljellä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kuuntelin satakieltä!

Nukuin viime yön mahdollisimman huonosti: valvoin, nukahdin, heräsin, kävin alakerrassa, luin, tein hapankorppuleipiä, kävin vessassa, nukahdin sohvaan, heräsin sohvasta, kiipesin yläkertaan omaan sänkyyn. Vuorotellen yöpaita päälle ja pois. MUTTA mitä sitten kuulinkaan avoimesta sänkykamarin ikkunasta? Yön hiljaisuus päättyi, kun mustarastas availi hivenen kylmän sateen karhentamaa ääntään jossain meidän pihan laidalla. Hetken päästä jostain kauempaa alkoi kuulua satakielen pulppuilevaa liverrystä! Ah mitä juhlaa!

Äkkiä yöpaita päälle ja parvekkeelle kuuntelemaan! Sade ei haitannut enempää lintuja kuin kuulijaakaan, sillä tuoli mahtuu juuri ja juuri räystään reunan alle sateelta suojaan. Satakieli lauloi jossain Tuusulanjärven rantapusikoissa, aika kaukana, mutta selvästi kuultavissa. Kello oli jotain neljän paikkeilla. Vasta sitten kun varhaisen aamun liikenne rupesi hurisemaan isollatiellä ja kaunisäänisen mustarastaamme rinnalle tuli muitakin aamuvirkkuja laulajia, hävisi satakielikin äänimaisemasta ja minä kömmin nukkumaan. 

Syy valvomiseen oli se, että piti herätä kellon mukaan hampaiden rapsutukseen. Ensi yön nukun varmaan yhtä huonosti, sillä huominen lääkäriaika on vielä tätäkin aikaisemmin, ei kuitenkaan linnunlaulun aikaan. Kun saa herätä omaan tahtiinsa, ei kelloon sidottu nukkuminen oikein maita. Sitäpaitsi aion nukkua koiranunta sen varalta, että satakieli laulaisi ensi yönäkin.

Meidän pihan mustarastaalla on harvinaisen kaunis ääni, sanoo muusikkomieheni, joka näiden asioiden päälle ymmärtää enemmän kuin minä. Lintu ehkä palkitsee meidät nyt talven rusinoista, joilla häntä ravitsimme? Tai ainakin näin on mukava ajatella.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jopa satoikin

Tänään avautuivat kaikki taivaan vesihanat ja ukkonenkin mennä jyristeli oikein lähellä. Tietokone sai olla koko päivän kiinni, enkä onneksi ollut sitä ehtinyt vielä avaamaankaan. Sade alkoi joskus kai neljän paikkeilla iltapäivällä. Ehdimme hyvin käydä kaupassa ensimmäisten jyrähdysten saattelemana ja sitä ennen vielä juoda Leenan kanssa kahvit toistaiseksi viimeisten sytomyssyjeni kunniaksi. Kymmenen kappaletta lähti matkaan.

Nyt illalla, kun  rupesin tutkimaan päivän uutisia, oli havaittavissa että lähempänä rannikkoa oli ollut vielä ankarampi ukonilma ja rankkasade, oikein isoja rakeitakin oli tullut. Meidän vesimittari näytti ikkunasta katsottuna jotain 10 ja 15 millin väliltä. Sattuneesta syystä en käynyt lähempää tarkastelemassa sitä.

Miten lie käynyt ystävän syntymäpäiväjuhlien, jonne en itse päässyt muista syistä lähtemään? Onneksi ne eivät tietääkseni olleet puutarhajuhlat. Ei olisi ollut kiva autoilla mokomassa vesisateessa. Toinen kysymysmerkki on naapurin isännän kylvötyö. Mahtoiko saada hommansa valmiiksi ennen sateen alkamista? Tämä on otettu pari päivää sitten. Lokkilauma siis on pääasiallinen kuvauskohde.


Tyttärellä on tänä viikonloppuna muuttotalkoot, mutta meitä ei sinne tarvittu, eikä meistä rivakoiden nuorten ihmisten rinnalla olisi ollutkaan muuta kuin vaivaa ja vastusta. En viitsinyt soitollani häiritä häntä, sillä kuulumiset ehdimme kuulla myöhemminkin. Nokkakärryt kuitenkin edustivat meidän huusholliamme muutossa.

Helluntain aattoruokana oli edelleen lipstikka-kasvis-siskonmakkarasoppaa, jonka höysteenä oli purkillinen tomaattipyrettä ja toinen ruokakermaa. Keitto oli vielä tänäänkin vallan mainion makuista. Helluntain kunniaksi tein piimäjuuston (punaisesta maidosta jota en muuhun käytä). Se on perinteinen keskiuusmaalainen kaikkien kissanristiäisten herkku, tai on ollut ainakin ennen vanhaan. Muistan lapsuudesta, miten isän tädit aina toivat tuliaisjuuston kaikkiin kesteihin.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Ei pitäisi marista

Sitä on välillä näitä piikkisiä päiviä, mutta onneksi kuusikin osaa kukkia. Kiitos kun tuette.

Palaan vielä tähän meidän sukupolvemme, siis suurten ikäluokkien luultavasti aika tyypilliseen kasvatuskokemukseen. Emme enää kokeneet sotaa, eivät monet ainakaan eikä ainakaan maalla enää nähty nälkää vaikka pula-ajan lapsia olemmekin. Rahaa ei ollut myöhemminkään. Kun isät tulivat rintamalta ja monet äiditkin lottahommista ja ryhtyivät pelonsekaisin tuntein rakentamaan maata, omaa kotia, omaa elämää, oli kuin viisi vuotta elämästä olisi jäänyt väliin. Kuten tietysti olikin jäänyt.

En osaa sanoa, miten rakastavan kasvatuksen he itse, 1920-luvun lapsina olivat aikanaan saaneet, mutta varmaan normit kuitenkin olivat aika erilaiset nykyisiin verrattuna. Mieheni vanhemmat edustivat vieläkin vanhempaa sukupolvea, sillä he olivat syntyneet jo 1900-luvun alkuvuosina.  Sen kuitenkin uskon, että jossain 1940- ja 50-lukujen Suomessa ei ollut paljon aikaa miettiä lasten tekemisiä. Se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö lapsiaan olisi voinut rakastaa silloinkin ja vaikka miten kurjissa oloissa... Jotkut saivat rakkautta, jotkut eivät. Puolustan kuitenkin vielä enemmän tai vähemmän rakkaudettomia vanhempiamme: ehkä heillä ei ollut hellyyden mallia, ehkä omissa sotatraumoissa oli melkein liikaa kestämistä, ehkä ei ollut aikaa eikä osaamista.

Oliko siis ihme, että juuri me suuret ikäluokat halusimme mullistaa maailman omalla tavallamme? Kasvattaa lapset summerhilliläisittäin, tehdä politiikkaa juuri päinvastoin  kuin vanhempamme? Huom. Itse en kylläkään toiminut kummallakaan rintamalla, mutta tunnistan yhä edelleen itsessäni ja arvomaailmassani tiettyjä 60-lukulaispiirteitä esimerkiksi sosiaalikysymyksissä.

Suuren laulajasuosikkini Pauli Ankan nuori vaimo pisti hulinaksi ja yritti laittaa sileäksi yhteisen kodin. Ei siis ole helppoa meren toisellakaan puolella. Voi Pauli Ankka parka, nuoruuteni suuri idoli, olet vanhentunut ja rypistynyt jo sinäkin...

torstai 20. toukokuuta 2010

Tuoksua tuomien

ja niin edelleen, kuten laulussa sanotaan. Tuomi kukkii, tuomipihlaja kukkii, omena kukkii, luumu kukkii. Pihlajassa on nuppuja, hevoskastanjassa on nuppuja, jopa tammi tuntuu heränneen tavallista aikaisemmin.
Tämä ylimmäinen on ihanasti kukkiva, mutta mätiä omenia tuottava vanhempi puumme. Mutta voisiko ihanamminm kukkia? Pikkupuussa, jota jänikset kalvoivat talvella, on myös kukkia. Jokohan se tänä vuonna jaksaisi kantaa? 

 

Tässä on vanha maatiaisluumumme, uskollinen ystävä, jonka sato on vaihteleva. Kun viime vuonna tuli pari luumua, niin toivottavasti kukinta ja pölytys nyt onnistuu.


 Komea tuomi kukkii naapurin naapurin pellon laidalla eli on kuvattu varmaan lähes kilometrin päästä.


Lämpimät kukkaiskiitokset Millanille. Kesäkurpitsan siemenet on jo purkissa! Se oli päiväraportin pluspuolta, sitten seuraa narinaa. Tässä kohtaa marisevia mummoja inhoavat voivat lopettaa lukemisen.

Kävimme tänään multa- ja puutarhakaupassa, josta syystä isäntää ei nyt pidä häiritä esimerkiksi puhumalla jos ei kysytä. Yritän sen muistaa, ja oikeastaan sen takia tulinkin hetkeksi yläkertaan. Minä kun mielelläni juttelisin kaiken maailman asioista, tärkeistä ja hölynpölystäkin, mistä milloinkin mieleen juolahtaa. Ei hän lörpöttelystä kyllä aikaisemminkaan tykännyt, mutta nyt on jotain muuttunut.

Jostain syystä tästä rakkaasta miehestä on tullut viime kuukausien aikana pienimmästäkin asiasta helposti suuttuva, alati pahantuulinen ja äreä. Kipuja on, uni ei tule, mutta lääkäriin ei mene. Lääkärit kuulemma saivat vajaa 2 vuotta sitten hänestä, terveestä miehestä sydänsairaan ja astmaatikon. Neuvoja ei kannata tuputtaa, ei minun eikä sen puoleen sieltä nettiavaruudestakaan, sillä niitä ei oteta vastaan. Tai siis, minulle kyllä kelpaa neuvonta ja tuki.

Jos esimerkiksi minä sattumoisin valitan, että aijaijaijaijai kun nyt sattuu selkään/polveen/sydämeen, niin se ei ole hyvä. Kas, minun kipuni on jonninjoutavaa ruikutusta, kuten tietysti onkin verrattuna hänen krooniseen särkyynsä, mutta on se kipu kissallakin. Varsinkin kun lääkkeitä on varattu kourallinen aamuksi, kourallinen illaksi, kaikki ihan lääkärin määräämiä ja oikeisiin fyysisiin vaivoihin, jaa no nukahtamislääke on ainoa poikkeus.

Jos esimerkiksi huomautan jostain, että ei se niin ollut vaan näin, niin hyvä ettei silmille käy. Sen sijaan minä saan kyllä heti nootin, jos en muista jotain asiaa, jonka tosin ehkä olen kuullut, mutten painanut sen tarkemmin mieleeni. Jos ihan oikeasti minulla olisi - tai on - esimerkiksi alkava, periytyvä altzheimer, niin ei se ainakaan haukkumalla tai syyllistämällä parane. Myönnän, muistini on valikoiva ja huono. Työaika oli niin stressaavaa, että ehkä opin valikoimaan vain sen, mikä oli pakko muistaa. Mies sen sijaan on harvinaisen hyvämuistinen.

Sellaisista asioista, jotka tiedän takuuvarmasti, en viitsisi valehdella vain ollakseni mieliksi tälle äkäpussille. Jutut voivat olla olemattoman pieniä. Viimeksi eilen kina syntyi siitä, kun mies luki lehdestä telkkarikokki Maija Ässästä, jonka sekoitti toiseen naiskokkiin, siihen joka aikojen alussa oli telkkarissa Kokki Koon kaverina. Sattuneesta syystä uskalsin olla sataprosenttisen varma siitä, että mies on väärässä, koska Maija S. on aivan eri ikäluokkaa ja olen tuntenutkin hänet. Muistin tämän toisenkin, mutten millään saanut mieleeni nimeä, joka oli Sirkka G. Kun kävin tarkistamassa - netistä, mistäs muualta - niin mies ei enää puhunut mitään, mutta ei voinut sanoa olleensa väärässä. Ehkä pitäisi vain myötäillä, en tiedä. Mies täyttää jouluna 68 v. joten voihan olla, että hyökkäys on paras puolustus omia pelkojaan vastaan. Lääkäriin menemättömyys lienee samaa alkuperää.

Ruoaksi on tänään lipstikka-pakastevihannes-siskonmakkarasoppaa, joka valmistuu vartissa. Tai siis valmistuu, jos akka lähtisi nyt sitä keittämään. Heippa taas!

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kiitos!

Ensin kiitän Millania tulevista kesäkurpitsan siemenistä ja Kaisaa muuten vaan kehuista. Ja sitten kiitän oikein isosti ja tukevasti halaamalla Outia iki-ihanasta synttäripaketista, joka totta tosiaan tuli pyytämättä ja yllättäen kuin entiselle tytölle. Katsokaapa tätä:



Paketista paljastui hieno kortti, joka jo olisi ollut synttärilahjaksi riittävä. Sitten pitsiä kahta lajia (olinkin kaivannut juuri tällaisia kapeita pitsejä) ja katsokaa miten kauniisti ne on kääräisty kangaspäällysteisiin mitähän-nuo-nyt-olisivat-nimeltään alustoille. Kahta lajia huopaa, valmiiksi painettu kangasrasian aihio ja vielä kimppu söpöjä vaaleanpunaisia ruusuja. Nuo taustalla olevat punaiset ovat kuivumassa olevia sytomyssyjäni, joita en saanut rajattua kuvasta pois enkä laiskuuttani viitsinyt raivat kauemmas. Olisi varmaan pitänyt.
 Kiitos, Pappi puikoissa! Olet selvästi ajatellut nukketaloni elämää.

Toinen lahjapaketti oli eilen jo aamulla postilaatikossa odottamassa. Se oli kävelykaveriltani kun aikataulumme eivät sunnuntaina osuneet yksiin.

Ihanaan pussiin oli pakattuna suloinen kukkaiskirja, kortti ja maan mainio possu-juuresharja. Pussi on ommeltu Dora Jungin upeasta ruusukuosisesta liinasta, varustettu nauhoilla ja vuorattukin vielä.

Kyllä voi ihminen ilahtua lahjoista ja muuten apean puoleinen päivä on nyt selvästikin pelastettu. Kumpikin paketti olisi ansainnut omat postauksensa, mutta laitoin nämä nyt kuitenkin yhden otsikon alle. Huomenna taas on huomisen aatokset.


Pihan keltavuokot kukkivat. Niitä on viime vuotista useammassa paikassa, siellä sun täällä. Enää ei varmaan ole pelkoa niiden sukupuuttoon kuolemisestakaan.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Helteessä kasvimaalla

Sopiva työtahti näemmä tällaisena aurinkoisena päivänä on 10 minuuttia taukoa, 10 minuuttia työtä kasvimaalla. Työ on rikkaruohojen kitkemistä. Nyt tosin on pitempi lepotauko menossa. Kasvimaani on nykyisin kooltaan noin 2 x 3 metriä. Tein sen muutama kevät sitten kohopenkin tapaan saviselle pellonkulmalle. Nyt maa on tavattoman kuohkeaa ja helppohoitoista, mutta helppo siinä näköjään on voikukan, nokkosen ja laidalta leviävän vattupensaankin kasvaa. Kun saan likaruohot kitkettyä, kärrään maalle vielä muutaman vuoden muhinutta kompostimultaa.

Palstan toisella laidalla kasvava yrttitarha eli oregano, salvia ja sitruunamelissa ovat talvehtineet hyvin. Toisella laidalla on perinteisesti kasvanut auringonkukkaa ja välissä kesäkurpitsaa, jos saan viime mainitun taimia tai edes siemeniä jostain. Siinä meidän viljelyksemme. Jaa onhan sentään olemassa risakattoinen kasvihuone ja sen ulkopuolella kasvava raparperi ja haave pistää tänäkin vuonna pottua kateviljelyyn. Kasvihuoneessa viihtyy tomaatti, kurkku ja salaatti, tai ainakin vielä viime vuonna viihtyi. En tiedä, saako kattoa ja notkahtanutta alumiinista kurkihirttä edes korjattua. Vanha kasvihuone on kotitekoinen ja tehty raakalaudasta varmaan parikymmentä vuotta sitten. Se on kelpo kasvihuone edelleen, mitä nyt muoveja joskus uusitaan tai naputellaan kiinni.

Ruokalistalla on tänään lammaskaalia, kun löysin sattumoisin pakastimesta lampaan potkaviipaleita ja tuotin kaupasta kesäkaalin. 

lauantai 15. toukokuuta 2010

Eilinen otsikko kelpaisi tänäänkin

Tämänkin päivän työt on tehty, tällä kertaa ahersin hetkisen pihassa. Kun en ole saanut vielä aikaiseksi lähteä puutarhakauppaan, saati houkuteltua miestä kaveriksi, ostin ruokakaupan "laajoista valikoimista" setin petunioita ja toisen lobeliaa, että olisi edes jotain kesäkukkaa pihassa. Jaoin taimet postilaatikolle ja muutamaan muuhunkin pyttyyn. Siniset kukkapytyt talvehtivat vajassa oreganoineen ja maahumaloineen. Pian varmaan selviää, nouseeko niistä mitään. Kevät totta tosiaan yllätti!

Naapurin isäntä äesti jo viime viikolla meidän lähipellon ja tänään hän näytti olevan kylvämässä.  Minäkin kylvin. Purkkiviljelyyn meni vasta nyt muutamia siemeniä, esimerkiksi pensaskrassia. Olen ainakin kahteen kertaan, ehkä useamminkin kierrellyt Prismassa ja sen puutarhaosastolla etsimässä köynnöskrassin ja kesäkurpitsan siemeniä, mutta ei! Olin taatusti ajoissa liikkeellä, mutta kun en saanut haluamiani siemeniä, jäivät muutkin kylvämättä. Viimeksi käydessäni juttelin kaupassa erään rouvan kanssa, joka valitti aivan samaa: siemenvalikoima on surkea.

Ripustin riippumaton paikalleen männyn ja pajun väliin ja lepäilin hetken kuuntelemassa lintujen liverrystä. Viherpeippojen ja muiden pihalintujen säestäessä myös rastaat pitivät omaa konserttiaan ajaessaan ilmeisesti harakoita ja variksia pesäpuistaan.

Kiertelin myös hetken kameran kanssa ulkona kuvaamassa kukintaansa aloittavaa lehmusta ja mahtavaa narsissipuskaa, joka tänäkin kesänä nousi kukkimaan pellon laidassa. Laskin, että siinä on taas ainakin tusinan verran kukkia.  Sipuli multineen on ilmeisesti joskus, jo ainakin toistakymmentä vuotta sitten heitetty joutilaana pihasta joutomaan puolelle. Maaperä miellytti sipulia, sillä nyt se ilahduttaa meitä keväästä toiseen. Sanomattakin on selvä, että kuvat ovat vielä kamerassa. Nämä ovat pieniä pääsiäisnarsisseja varmaan vuoden tai kahden takaa, jotka löytyivät albumista. Väri ainakin on sama.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Päivän työ tehty

Päivän tai oikeastaan vuoden urotyö on nyt tehty eli mies täytti veroilmoituksensa puuttuvat jutut ja minä otin kopioita ja juoksutin papereita, vaikka helppoahan tämä takavuosiin verrattuna on. Kun minulla ei ole muuta kuin eläketulo eikä mitään saa vähentää, niin ilmoitusvelvollisuus ei minua koskenut lainkaa. Kaikki näytti olevan kunnossa ja saan noin 90 € takaisinkin. Mies joutui täyttämään pari plankettia. Kokeilimme ensimmäisen kerran kotitalousvähennyksen tekoa ja sehän oli heleppoa kuin heinänteko. Luulin ennen, että siihen pitää tehdä vaikka mitä laskutoimituksia ja monimutkaisia kiemuroita. Aikaisemmin ei ole ollut mitään vähennettävää, mutta oppia ikä kaikki, jos saan viisastella. Muutaman vuoden olen jo haaveillut ikkunanpesijän palkkaamista, mutta ei ole mennyt toive perille eli mies sanoo itse pesevänsä (jos siis akka ei viitsi tai muuta sellaista).

Muuta ei tänään ole tehtykään, mutta mitäpä sitä olisi tarvinnutkaan tehdä - itse asiassa... Aion tosin vielä vaihtaa kesäpeitot ja pistää lakanapyykin pyörimään ennen saunaan menoa. Saunan jälkilämmössä näet saa pyykin kuivatettua pesuhuoneenkin puolella aika nopeasti, kuten kaikki tietävät. Kaikki tietävät senkin, että näillä keleillä voisi pyykit viedä narullekin, mutta sitä en tee yötä vasten enkä pihalle majoittuneiden harakan-penteleiden iloksi.

Harmillista kyllä, harakat nauttivat EU:n suomaa kotirauhaa, kuten variksetkin ja senpä takia käyttävät meidän terassia vessanaan. Terassilla oli tarjolla vielä vähän talipötköä kuusitiaisten iloksi, mutta eivätkös nämä mokomat harakat varastaneet niin pötkön kuin metallisen, oikein kaupasta ostetun telineen, kun eivät saaneet talia kiskottua muuten ruoakseen. Nämä hyväkkäät osasivat ilmeisesti veivata vehjettä niin kauan, että teline irtosi jengoiltaan. Kettingin päässä roikkuu enää pelkkä katto. Vaikka olemme kierrelleet pitkin pihaa, ei telinettä ole löytynyt. Varmaan täällä jossain on harakanpesä, joten kuka tietää, vaikka aarre olisi pesän somisteena.

Mies oli eilen löytänyt 9-terälehtisen sinivuokon, joten minä en tietenkään nähnyt kukkapenkissä, vaikka miten yritin tiirailla kameran kanssa. Joskus silmätkin pettävät tai sitten kukka on jo ehtinyt lakastua.

Päivän ilonaiheita oli onnittelukortti, jonka postipoika toi Hollannista asti. Merkkipäivä on vasta sunnuntaina, mutta sitä tuskin muut muistavatkaan kuin minä itse. No, tytär ehkä ja toinenkin ystävä. Ristin piirrän seinään, jos aviomies noteeraa asian. Sitä hiukkasen jännitän, muistaako eläkevakuutusyhtiö nyt vaiko vasta vuoden päästä kirjeellä. Vaikka tuskinpa eläke tästä kovin paljon muuttuu, ei ainakaan kasva. Joku ikivanha kesätyö yliopiston palveluksessa saattaa tuottaa muutaman sentin lisää eläkettä, toivon ainakin.

torstai 13. toukokuuta 2010

Aurinkoista helatorstaita

Ihana suvipäivä ja tämä vaan istuu tietokoneella. Tuli kai niin monen päivän vaje, että pitää ottaa kiinni rästejä. Ihan oikeasti sanottuna uusi ohjelmisto ja tämä konekin vaativat totuttautumista. Kuvien siirtoon asti en ole vielä päässyt. En tosin ole paljon kuvannutkaan viime päivinä.

Huomasin, miten valtavan riippuvaiseksi sitä on tullut tietokoneesta siitä huolimatta, että edes työtarpeita ei enää ole. Tämä on tietysti puhdasta huvittelua, mutta ehkä mukavampaa kuin vaikka siivous ja ikkunanpesu, ei kuitenkaan niin hauskaa kuin lukeminen, nukkispuuhat ja sukututkimus. Nekin linkit hävitin, mutta sukuselvitykseni ovat - toivottavasti - tikulla.

Vielä kun oppisin tekemään suosikkilistoja... Hävitin siis tietysti koneen mukana sekä sähköpostiosoitteet että omat suosikkini ja se harmittaa niin vietävästi, kuten jo eilen taisin maristakin.

En tiedä sainko edellisen koneen itse solmuun vai hajosiko kovalevy vanhuuttaan. Onneksi joululahjaraha oli vielä piirongin laatikossa pahan päivän varalle tallessa ja nyt sille tuli hyvä käyttökohde. Tähän lopetan höpötyksen tästä aiheesta.

Muuten itselle ei ole sen kummempaa ole näiden parin päivän aikana tapahtunut, vaikka onhan sitä tässäkin. Lapsi tulee illalla syömään ja toinen varmaan siivoaa uutta tilapäiskämppäänsä tai pakkaa muuttolaatikoita.

Mies on taas ollut kovin tasaluonteinen eli on ollut säännöllisen pahalla tuulella minulle tuntemattomista syistä. Yritän olla siitä välittämättä. En tiedä, olisiko siinä yksi vanhenemiseen ja sairauksiinsa liittyvä juttu hänellä. Toisaalta aikuisenkin lapsen ongelmat painavat isää eivätkä ainakaan helpota elämää. Tuntuu että jokainen vähänkin poikkipuolinen sana saa nykyisin herran hyppäämään takajaloilleen. En kai minä itsekään mikään naantalinaurinko ole, mutta olisi kiva puhua asioista ilman että toinen heti paikalla suuttuu. Vai oppisikohan sitä lukemaan ajatuksia, jos oikein harjoittelee?

Mutta: aurinkoista helatorstaita!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Ihan vaan äkkiseltään käymässä

Tietokonevainaa lähti tänään ja uusi tuli tilalle. Vanhan mukana menivät mm. kaikki suosikit, siis KAIKKI tiedot, kuten myös kaikki sähköpostiosoitteet. Kuvat ovat sentään tallessa ja kuten toiseen blogiin jo ehdin raportoida, myös sukututkimukseni ovat toivottavasti tallessa. Yksi keskentekoinen valokuvakirjakin taitaa olla taivaan tuulissa, en ole vielä päässyt niin pitkälle. Ja villiviinin sähköpostiakaan en vielä tainnut osata asentaa tähän uuteen ohjelmaan. Huah, huah, mutta on nyt ainakin uudenuutukainen kone ja leveä näyttö.  Nyt lähden lämmittämään hernesoppaa isännälle...

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tietokone heräsi kuolleista

Huh-huh, olipa kamala viikko ilman tietokonetta. Ei edes omiin blogeihinsa päässyt eikä lukemaan tuoreita uutisiakaan. Ensimmäiseksi kävin maksamassa Elisan laajakaistalaskun, etteivät mahdolliset tulevat tietsikkahuolet ole ainakaan siitä kiinni! Vika oli ilmeisesti tietokoneen ja modemin välillä. Olisikohan joku kotihiiri ollut asialla?

Onneksi kiltti Pikkuveikka kävi aamupäivällä asiaa ihmettelemässä ja herättämässä koneen henkiin. Asetukset taitavat olla päin peetä, kun reippaana mummuna vähän yritin itsekin sorkkia konetta. Ei ihme, että it-taitoinen Pikkuveikka arveli koneessakin olevan jotain mätää. Johan tämä vietti viime kuussa 8-vuotispäiväänsä. Mutta pääasia, että tämä ainakin juuri nyt on elossa! Sitä on ihan kädetön ilman tietokonetta.

Mies on parhaillaan työkeikalla, yksiä hautajaisia soittamassa tai tarkemmin sanottuna muistotilaisuudessa, jonka kestosta ei osannut esittää pienintäkään arvelua. Hän jo aloitti soittopäivänsä aamupäivällä, mutta käväisi välillä kotona lämmittelemässä.

Itse valmistauduin jo äitienpäivään sikäli, että tein annoksen munavoita ja huomenna paistan satsin pakaste-karjalanpiirakoita viemisiksi kun lähdemme onnittelukäynnille. Nappaamme tyttären matkalta, jolloin kukaties minä puolestani saan perinteisen purkkiruusun äitienpäiväksi. Viime vuoden pikkuinen, mutta moneen kertaan kesän mittaan kukkinut ruusu on mahdollisesti heräämässä talviuniltaan porraspielessämme. - Siinä se sitten on minun äitienpäivän viettoni, sanoo hän haikeudella. Mies ei tietenkään muista minua mitenkään, kun en ole hänen lastensa äiti eikä kyseessä ole Vaimonpäivä.

Nyt seuraavaksi on pieni blogikierros paikallaan! Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitein lapsille!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Yhteenvetoa päivästä

Päivä alkoi hammastarkastuksella, Reikiä on ja fiksu hammaslääkärini teki kustannusarvion suosittelemistään toimenpiteistä ja paikkauksista keraamisella paikalla: hinta yli 600 euroa. Sen tiedon jälkeen lähdin lohtuostoksille. Kaksi kassillista hömppää. Tarpeellisin ostos oli piippari eli siis hiusten kiharrin. Halvin, jonka löysin, maksoi 19,90 ja kylkiäisenä purkki hiuslakkaa, laji strong. Sen ostin ja sain vielä 2 vuoden takuunkin. Merkki saattaa olla Braun.

Kolusin kirjakaupan alusta loppuun. Hömppää sieltäkin, eli ostin Anneli Kivelän uusimman, vasta kauppaan tulleen Katajaharju-sarjan kirjan. Sitä lukiessa mieli lepää. Elämää sulostuttavaa hömppää parhaimmillaan. Kirjakaupan kassissa on yhtä ja toista muutakin tavaraa eli arvonnassa onnettaren suosikiksi päässyttä Puikko-pappia varten sekä itselleni. Siksi ostokset saavat jäädä vielä salaisuudeksi. Vaihdoin kauppaa, ostin yhdet mummi-malliset pikkuhousut ja kaksi paria diabetes-sukkia. Prismassa niitä oli joko liian pientä koko naisten osastolla tai liian isoa miesten osastolla. Päädyin miestin mallistoon.

Prismasta olivat kaikki "kunnon siemenet" loppuneet, pahoittelin samoilla asioilla liikkuneen rouvan kanssa. Kesäkurpitsat täytyy nyt kaiketi ostaa valmiina taimina. Yöpakkasta uhmaten ostin kuitenkin kolme pelargoniaa, mutta nostin vielä purkit ulkoeteiseen lämittelemään,

Illalla taivaalla lenteli komea kuumailmapallo, auringonlasku oli upea, samoin taivas joka puolelta muuallakin. Otin paljon kuvia, jotka eivät toistaneet näitä upeita näkyjä siten kuin olin toivonut.

- Nukkumatti heitti hiekkaa silmiin. Hyvää yötä!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Arvonta - kilpailu ratkesi

Kiitos teille kaikille, jotka vaivauduitte vastaamaan ja olitte mukana arvonnassa! Arvonta suoritettiin äsken asianajajtoimisto Nukkis & Minin arvokkaan asianajaja J.P.H. Nukkiksen valvoessa toimitusta. Viime aikoina asianajaja on tunnettu paremmin lempinimellään Jalle ja hän löytyy täältä.

Onnekas voittaja on Pappi puikoissa-blogin Outi. Onneksi olkoon! Palkinto saapuu aikanaan.

Erilainen vappu

Hauskaa vapunjatketta! Itseltä jäivät eilen kaikki toivotukset toivottamatta, sillä aattomme ei ollut ihan tavallinen. Toki illalla lipitimme valkoviiniä aurinkoisen puutarhahommissa vietetyn loppu-iltapäivän jälkeen. Viiniä jäi vähän tällekin päivälle ja sikapossua paistetaan ruoaksi.

Mutta sitä ennen, siis ennen puutarhassa möyrimista, olimme hautajaisissa. Emme ole omaisia emmekä voi lukeutua läheisimpien ystävienkään muodostamaan sisäpiiriin (kuten hih-hih, käly muisti huomauttaa omasta asemastaan). Halusimme silti olla mukana siunaustilaisuudessa. Kirkko oli täynnä väkeä ja arkulle tuli niin paljon kukkia, että hädin tuskin kirkkoherramme mahtui vierelle siunausta toimittamaan. Kukkien lasku taisi kestää lähes puolitoista tuntia, mutta taivasmatkalle oltiinkin saattamassa emeritus-kirkkoherran puolisoa, jonka omakin kirkollinen ura oli pitkä ja ansiokas.

Mieheni muisteli tänään, miten oli kerran työvuosinaan ollut yksissa hautajaisissa, joihin oli mennyt vähän hampaitaan kiristellen eli viran puolesta ja kollegan patistamana. Kollega oli sanonut napakasti, että jos he ovat ainoat vieraat, niin on tärkeää olla paikalla. Jos taas kappeli on täynnä väkeä, niin silloin on vielä tärkeämpää olla mukana. Kappeli olikin ollut tupaten täynnä ja herrat olivat seisseet vesisateessa ulkopuolella.

Tänään vietetään meillä työn juhlaa. Rouva on rakentanut honkkis-nukketaloa. Talo on jo kasassa kattoa lukuunottamatta. Alakerran huoneetkin tapetoitu oikein kangastapetilla. Jatkoa seuraa, sillä kuten nukkis-blogiani seuranneet tietävät, Sohvin ja Jallen tarina etenee sellaista vauhtia, että nyt vissiin pariskunta alkaa tarvita jo yhteistä kattoa pään päälle. Luulin, että tässä talopaketissa olisi ollut huoneita vaikka miten paljon, mutta enemmänklin olisi voinut olla. Nyt on kaksi alakerrassa ja kaksi yläkerrassa. Niistäkin pitää yksi uhrata kylpyhuoneeksi, kun olen ajat sitten ostanut hienot kalusteet, ammeet ja kaikki. Onneksi on erillinen pikkumökki, josta varmaankin tulee Jallen toimisto. Siihen löysin tiimari-kalusteet alehintaan eli 15 eurolla. Korkea kirjakaappi mahtuu tai ei mahdu, sitä vielä vähän jännitän tässä merkittävässä taloprojektissani.