perjantai 29. kesäkuuta 2012

Piit-kä matkakertomus

Enhän nyt malta olla kertomatta pikkuisesta matkastamme, joka suuntautui Turkuun. Kiitos kysymästä, matka oli antoisa ja mukava.

Mies sanoi jo etukäteen, että eniten häntä jännittää junamatka, kun ei miesmuistiin ole junaan astunut. Toiseksi eniten jännitti se, miten hän ylipäätään selviää koko matkasta siitä huolimatta, että kyynärkeppi oli mukana. Ja kolmanneksi se, miten minä selviän. Hyvin meni, loppujen lopuksi!

Ennen junan tuloa huomasin napsaista kuvan kotikaupungin pian entisestä maamerkistä, näistä myllyn siiloista, joita parhaillaan puretaan.



Kävimme asemalla ostamassa liput paria päivää aikaisemmin ja totesimme, että kyllä vaan eläkeläisten on edullista reissata. Olisimme jopa voineet ostaa paikat ekasta luokasta, mutta käsittämätöntä kyllä, kaikki paikat oli varattuja. Tosin junassa totuus oli toisen näköinen. Mutta mukava asemantäti neuvoi meitä ottamaan kahden hengen hyttipaikat ja sehän olikin mainio ratkaisu. Kukaan ei kälättänyt kännykkäänsä eikä moni edes kulkenut hyttimme ohi, paitsi nätisti hymyilevä kahvikärryn tyttö.


Menomatkalla nukuin hyvän tovin, sillä maisemat olivat yllättävän yksitoikkoisia. Se kiinnitti huomiota, että monien vanhojen maalaistalojen pihapiirit oli jo 60- tai 70-luvulla pilattu lättänöillä, aikanaan moderneilla laatikon mallisilla päärakennuksilla. Muistini mukaan Turun maantien varressa näkyi vauraita maalaistaloja komeine päärakennuksineen ainakin siihen aikaan, kun sitä aika useinkin käytin.

Sen verran pökerryksissä olin junasta noustessamme, etten huomannut lompakon luikahtamista laukusta lattialle.


Olimme juuri menossa tänne, kun toinen ystävällinen junavirkailija eli konnari soitti ja kertoi siivoojan löytäneen lompsani junan lattialta. Sen saisi noutaa asemalta. Pienen turistikierroksen jälkeen ajoimmekin takaisin asemalle hakemaan kadotettua lammastani. Mikäs meidän oli ollessa, kun Toinen Tytör oli kuskina.

Turun linna tuli nähtyä. Totesimme, että meidän jaloillamme ei pitkää kierrosta tehdä ja ajattelimme katsella vain museon tilat. Epäystävällisiä oppaita oli liikenteessä emmekä käytännössä nähneet juuri mitään. Kas, keskellä turistisesonkia pitää näyttelyitä uusia, joten huoneet ammottivat tyhjyyttään.


Tännekään ei saanut mennä, vaan lähellä seissyt opas komensi kääntymään toiseen suuntaan. Häijyyttäni napsaisin kuvan ennen kuin likka ehti kieltää.

Seuraavaksi kävimme pienessä rantakahvilassa päiväkahvilla. Hirmuinen rankkasade alkoi juuri kun astelimme katon alle ja lakkasi yhtä nopeasti silloin, kun taas palasimme autoon. Tarkoitus oli ohimennen piipahtaa Mikaelin kirkossa, jossa kukaan meistä ei ollut ennen käynyt, mutta korkeat ja kaiteettomat raput näyttivät liian hankalilta eikä kuski löytänyt reittiä, joka olisi vienyt suoraan kirkon ovelle. No, ei sitten.

Menimme Tuomiokirkkoon, jossa oli juuri alkamassa kesäkonsertti. Urkuri-mieheni sai musiikista varmaan paljon enemmän irti kuin me kaksi maallikkoa, mutta kivahan siellä oli katsella komeaa kirkkoa ja kuunnella vaikeaakin urkumusiikkia. Aika modernia, sanoi asiantuntijamme.


Pieni kävelykierros tehtiin kirkossa, jossa sytytin tuohuksen äidilleni, mutta nyt emme jaksaneet syventyä kovin perusteellisesti kauniisiin lasimaalauksiin tai hienoihin sarkofageihin.

Seuraava kohteemme oli tutustuminen tyttären pikku yksiöön. Mukava kämppä, johon hän kertoi kotiutuneensa oikein hyvin. Me saimme lepuuttaa hetken jalkojamme ja rapsutella iloista koiraveitikkaa.

Sieltä jatkoimme Käsityöläismuseoon, johon tutustuimme yhtä vähän perinpohjaisesti kuin muihinkin paikkoihin. Kurkimme muutaman talon ovesta sisälle, mutta mies sentään käväisi tupakkakaupassa, vaikkei mitään tarvinnut ostaakaan. Nuorena sitä jaksoi eri tavalla rampata paikasta toiseen. Nyt nautimme vähintään yhtä paljon näistä erilaisista pienistä asioista, kuten vanhojen rakennusten erilaisista katoista.



Meille oli tilattu pieni päivällisristeily. Lähdimme hyvissä ajoin rantaan, jossa laiva jo odottikin. Odotti, vaan ei lähtenyt minnekään. Tytär kävi lopulta kysymässä hiljaiseloa viettävän paatin edessä jotain rapsuttavalta mieheltä, aikooko laiva tänään lähteä. Ei aio. Kas kun pöytävaraus oli kuitenkin otettu vastaan.

Olisi ollut kiva tehdä pieni saaristoristeily, mutta nyt vaihdoimme suunnitelmaa. Laivan kohdalla oli ravintola, tämä Stefan´s Steak house. 

Pääruoaksi söimme miehen kanssa grillissä karamellisoitua ylikypsää karitsan niskaa, jonka kanssa oli aprikoosilla maustettua couscousia ja kylmää minttu-korianterikastiketta. En huomannut ottaa siitä kuvaa, mutta hyvää oli! Jälkiruokani oli taivaallista:


kookos-pannacottaa, jonka kanssa oli ananas-carpacciota ja pistaasiamantelia. Tytär soi pääruoakseen possuburgerin ja jälkkäriksi suklaakakkua vaniljajäätelän kanssa. Hyviä kuulemma olivat nekin. Jos jostain asiasta haluaa huomauttaa, niin henkilökunnan vähyydestä eli palvelua sai vähän odottaa, mutta meillähän ei ollut kiire mihinkään. Hintataso ei tietysti ollut nakkikioskitasoa, mutta vertasimme näitä hintoja kotipaikan muutamaan ravintolalaskuun, joita olemme saaneet tehtyä viime vuosien aikana. Stafanin hinnat jäivät jopa alle ja taso oli huikeasti korkeampi.

Sitten ei enää muuta kuin aseman kellon alle odottamaan junaa. Tai melkein alle.  Kuva ei ole edukseen, mutta kello näyttää tosi vanhalta punnuksineen kaikkineen.


Kotimatkalla oli omat kommelluksensa. Menomatkalla jo totesimme, että meidän paikallisjunamme pysähtyi Helsingin asemalla yhteen paikkaan, josta ravasimme asemahalliin katsomaan mistä Turun juna lähtisi ja sitten ravasimme sille laiturille, lähes toiselle puolelle asema-aluetta. Paluumatkalla sama juttu, mutta vain päinvastaisessa järjestyksessä. Laiturilla meitä odotti kaksikin junanrunkoa ja kaveri, joka kertoi, että ne menevät varikolle. Ilmeisesti sähköjohtimissakin oli jotain vikaa, kun junat yrittivät moneen kertaan päästä liikkeelle.

Aikanaan ehjä junamme tuli - tietysti uudelle laiturille eli taas ravattiin. Pasilassa juna seisahtui pitkäksi aikaa, sillä joku, ehkä EM-kisoja täysin siemauksin nauttinut herrasmies oli poistettava kesken kotimatkansa. Kun itse aikanaan olimme nousemassa junasta, oli eteisessä virkailija varoittamassa, että ei kannata astua oksennukseen. Emme astuneet ja muutenkin selvisimme ehjin nahoin, tosi väsyneinä mutta tyytyväisinä kotiin.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kas, tänäänkin sataa

Tässä melkein voisi kopioida postaukset, kun aina vaan sataa eikä oikein suurempia askareita viitsi edes suunnitella. Luvassa on huomisella rankempaakin sadetta, mutta toivottavasti ylihuomenna on poutaa. Tänään näet kävimme ostamassa junaliput. Teemme pienen minimatkan eli lähdemme aamulla, palaamme illalla. Minä olisin voinut hyvin yöpyäkin perillä, mutta mies arveli, ettei kuitenkaan osaa nukkua hotellipetissä, joten mikäpä siinä, kotiudumme illalla.

Reissaamme junalla ja tarkoitus oli mennä oikein herroiksi ja ensimmäisessä luokassa. Haave ei toteudu, sillä myyntiin on tullut erikoisalennus ekaan luokkaan ja suunnittelemissamme junissa joka ikinen paikka oli jo ehditty myydä. Mutta meilläpä kävi tuuri: saimme kahden hengen hytin, joten voimme varmaan ottaa kunnon torkut kaikessa rauhassa. En edes tiennyt, että semmoisia on junassa olemassakaan. On kokonaan toinen juttu, miten meluisa tai ikävä paikka se on, mutta ainakaan ei tarvitse kuunnella toisten kännykkäkälätystä. Toivottavasti.


Itse paikan päällä tutustumme perinteisiin nähtävyyksiin ja käymme syömässä. Siis suunta kohti tuomikirkkoa, linnaa ja käsityöläismuseota, joissa mies ei ole aikaisemmin käynyt. Minulle ne ovat suhteellisen tuttuja paikkoja, mutta aina yhtä kivoja kohteita. Paikkakunnalla asuva tytär lupasi kuskata meitä ruokapalkalla ja tietenkin esitellä meille myös oman pikkukotinsa.

Kukkakuvaa ei ole otettu tänään. Kuunliljat ja päivänkakkarat kukkivat vanhassa kaivonrenkaassa. Vesisaavi on edelleen nurin, mutta eipä ole tarvinnut kastellakaan.

Niin, se paikkakunta, jonne suunnistamme, on tietysti vanha pääkaupunki Turku.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuskaktus kukkii

Meilläpä kukkii juhannuskaktus!


Tämä veijari yhdessä kaverinsa kanssa aina yllättää ja kukkii milloin mihinkin aikaan vuodesta. Kukka on kauniin värinen ja myös kivan muotoinen.

Juhannus sitten oli ja meni. Taisi kesäkin jäädä puoleentoista päivään. Eilen ainakin oli niin kylmää, etten nenääni ulos työntänyt eikä savustuksestakaan tullut mitään. Olisikohan tänään parempi onni? Aurinko sentään edes yrittää välillä paistaa.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannuspäivänä

Meillä kaikilla näyttää olleen eilen samat metkut mielessä, kuten suven juhlaan kuuluukin: juhannusruusut kukkivat ja mieli tuntui leppoisalta. Mikäs., kun olikin niin ihana juhannusaatto. Linnut livertelivät, aurinko paistoi ja meillä ainakin istuttiin terassilla ensimmäistä kertaa "ulkoruokinnassa".  Ruokaakin tehtiin ulkona, vaikka varsinaisen ateriamme perunat keitettiin sisällä ja etanapannut kuumennettiin myös sisäuunissa.

Tämän uskomattoman värisen iltataivaan kuvasin jonain iltana viime viikolla ikkunasta. En ole ikinä nähnyt tällaista.



Mies oli löytänyt kaupasta kylmäsavustinvekottimen, jonka hän asensi tähän melkein jo kaatopaikalle joutuneeseen grilliin. Laite toimi ja kiva, kun vanha grilli sittenkin pääsi uusiokäyttöön. Pohjaosa oli palanut pahasti puhki ja sen mies kätevästi irrotti sorkkaraudalla. Kun eilen oli lämmin päivä, tuli porsaanfileestäkin lämminsavustettu porsaanfilee eikä kylmäsavustettu siitä huolimatta, että alla oli kylmäpatruuna. Hyvää se silti oli, vaikkakin liian suolaista. Kyseessä oli kuitenkin vasta ensimmäinen kokeilu.



Tänä iltana mies savustaa siinä jo haukkumassani savustimessa palan lohta ja huomiselle on varattu iso pala kassleria. Ilma ei taida suosia ulkoruokailua, ainakin äsken satoikin jo ensimmäiset pisarat, kuten oli ennustettukin. Huomenna kuulemma on vielä kurjempi sää.

Meidän leppoisuuttamme vähän varjostaa tuleva rajariita naapurin kanssa. Hitsi vie, raja-aidasta on kysymys. Siitä jo sovittiin toisen naapurin kanssa kirjallisesti kuten kuuluukin. Omalle puolellehan saa istuttaa mitä haluaa, mutta rajaviivalle vain kirjallisen sopimuksen mukaan.

Toisen kanssa asiat jäivät auki. Itse ehdotin jatkoaikaa, kun keskustelu ei johtanut mihinkään.  Asia siis jäi auki, eikä asiasta sen palaverin jälkeen kuulunut mitään. Ei siis jatkokeskusteluja, ei sopimusta, mutta pari iltaa sitten suureksi ällistykseksemme joku naisihminen olikin täyttä häkää istuttamassa rajalle juuri niitä puita, joihin sanoimme kaikkein vähiten suostuvamme. Siis rajalinjalle, ei edes naapurin omalle puolelle. Naapurin rouva oli kuulemma antanut ohjeeksi istuttaa ne vallan kokonaan meidän puolelle, mutta toinen, se mukava naapuri oli osunut paikalle ja sanonut, että se nyt ei ainakaan sovi. Hän oli jo useampaan kertaan kehottanut nuortaparia tekemään aitasopimuksen, mutta viesti ei mennyt perille.

Riitahan tästä tulee, varsinkin kun aidan lisäksi on erinäisiä muita käsiteltäviä asioita, joista ei ole sovittu. Kun meidän isäntä jostain tosissaan suuttuu, niin silloin on oksat pois ja naapurin nuori rouva tulee vielä yllättymään. Istutustoimikin oli tarkoitushakuisesti ajoitettu juhannuksen aatonaattoon, myöhäiseen iltaan ja niin, että isäntäväki oli jo lähtenyt juhannusreissulle. Minäkin ihan vahingossa huomasin sen, kun kävin illalla pyykkinarulla. Ja rakennustarkastuskin jo lähes kokonaan kesälomalla. Minä luulen, että nuo naapurit ovat tehneet sen virhearvion, että vain vanhoja kääkkiä, roikkuvissa housuissa ontuvia vanhuksia, jotka eivät enää ymmärrä mistään yhtään mitään. Nuoret ja kauniit eivät tiedä, millaisen luun kanssa joutuvat vielä tekemisiin.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

On juhla ja juhannusilta


Leppoisaa juhannusta kaikille blogini lukijoille! 

Sauna on pian lämmin, haen vielä muutaman koivunoksan leikkimään vihtaa ja sitten alkaa juhannusjuhlamme. Juhannusruususta on taitettu muutama oksa terassia ja tupaa koristamaan. 

Juhla voi alkaa!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

On arvottu!

Kiitos kaikille arvontaani osaa ottaneille! Onnetar eli minä itte silmät kiinni tökkäsin kynällä numeroa 16, jonka kohdalla luki Mie Vaan. Lähetin sinulle jo sähköpostia eli ilmoittelehan yhteystietosi. Kuvaan palkinnon ennen kuin pistän sen postiin, mikä tapahtuu ehkä vasta juhannuksen jälkeen.

Onnea voittajalle! Sinulla ei taida olla omaa blogia vai onko?

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Harmaata päivää ja sadetta

Sadetta on pitänyt koko päivän. Vettä on tullut milloin enemmän, milloin vähemmän. Onneksi Summer begins tomorrow! Heh, senhän näemme. Ikkunanpesuprojekti jatkuu vielä huomenna. Siitä olen tyytyväinen, että sain muutamat istutusta odottaneet kasvit vihdoinkin maahan.

Onneksi meillä ei ole juhannukseksi sen kummempaa ohjelmaa suunnitteilla, ellei nyt sitten savusteta jotain ruokaherkkuja ihan vaan itsellemme. Savustaminen pihalla käy hyvin sateellakin ja savustinta tietysti on käytettävä, kun nyt sellaisen tulimme hankkineeksi.

Savukassler oli mahtavan hyvää. Sähköisen savustuspöntön (malli kuin pieni saunan kiuas, mutta kansi päällä) toiminnassa sen sijaan on puutteita, vakaviakin puutteita. Käyttöohjekin oli alapuolella kaiken arvostelun ja se sentään oli suunnitteluvioista pienin.

Siikaa ja ahveniakin on kokeiltu savustaa. Sen totesimme, että kertahuitaisulla niistä ei välttämättä tule priimaa, joskin syötävää. Kokeiluja aiotaan jatkaa muilla kaupan kaloilla, kun ei muuta ole, esimerkiksi silakoilla ja pienillä muikuilla. Mies vahti kasslerinkin savustumista silmä kovana ja lopputulos oli tosi mehevä ja hyvä.



Kuten sanottu, tuotesuunnittelua ei ehkä ole tehty oikein huolellisesti tai kenties suunniteltu on, muttei testattu käytännössä. Reklamoin heti, mutta länsi-suomalainen tehdas ei ole katsonut asiakseen edes vastata viestiini. Ehkä he ajattelevat, että asiakas osti jo, mitäs siitä enää huolta tarvitsee pitää. Enkä edes vaatinut kaupan purkua, vaikka voi olla, että pian sekin tulee mieleen. Tämä on kummallinen, eikä lainkaan harvinainen asenne. Luulisi, ettei kovin paljon aikaa vie lähettää vaikka sellainen vastaussähköposti, jossa seisoisi että kiitos viestistä, palaamme asiaan. Ja sitten palaisi kanssa asiaan.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sataa, kuten luvattiinkin

Pirttipäivähän tästä tuli. Koko päivän on satanut ja ropinasta päätellen taas yltynytkin. Onneksi tänään ei ole savustus- eikä ulkogrillauspäivä, vaan kaivan jotain valmista pakkasesta. Valmiista tuli mieleen, että naapuriin valmistuu uusia taloja ja siellä oli päivällä näyttö. Sadeilma oli varmaan viheliäinen tilanne asuntomyyjän kannalta, varsinkin kun tontin laidalle oli muodostunut ilkeä vesilammikko. Paikka on takuuvarmasti samaa lammikkoa, oli kesä tai talvi. No, ehkei sentään talvipakkasella, mutta siihen kohtaan vesi aina kerääntyy eikä sitä ilmeisesti ole otettu suunnittelussa huomioon. Ja toisaalta näyttöön tulleet ehkä hurauttivat pihaan lammikkoa huomaamatta...

Me emme menneet esittelyyn, mutta tutkin kämppien kuvia netistä. Toiset naapurit olivat käyneet edellisellä näytöllä ihan uteliaisuuttaan ja jääneet heti paikalla kiinni, naureskelivat. Heidän oli ollut pakko tunnustaa, ettei nyt ole tarvetta asuntokauppoihin, kun tuli juuri muutama kuukausi sitten yksi ostettua.

Kun meidän auton katto ei vuoda, niin kävimme päivällä isää tervehtimässä ja hakemassa lopullinen vahvistus asialle, joka tässä vaatii pikaista päätöksentekoa. Yllätyksiä ei tullut, kahvit juotiin ja juteltiin äidin mahdollisesta syntymäpäivästä, joka on runsaan kolmen viikon päästä. Isä oli käynyt tänään äitiäkin katsomassa.


Nämä orvokit eivät valitettavasti kuki meidän pihassamme, mutta nätin kuvan sitä aina mielellään laittaa esille. Varsinkin, kun omia uusia kuvia ei nyt ole tarjolla. Muutama kukkija pitäisi käydä kuvaamassa, mutta ei vesisateella.

Muistutan arvonnasta muutama postaus alempana.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Raskas päivä ja paljon pohdintaa

Mitähän tästä päivästä nyt kirjoittaisi? Ehkä ei mitään muuta kuin että raskasta pohdintaa on ollut kaiken päivää, jo eilisestä lähtien. Ajatuksia on pyöritelty sinne ja tänne: mikä on oikea ratkaisu, mitä pitäisi tehdä? Tilanteeseen on kaksi vaihtoehtoista ratkaisua, joista on valittava ja vasta myöhemmin tiedämme, tuliko tehtyä oikea vai väärä valinta. Vaikeaa, vaikeaa.


Matkan varrella sentään komeasti rehottavat lupiinikasvustot ilahduttivat. Jos oikein arvaan, tulee niittokone vielä ennen juhannusta ja silppuaa tienvarren kukkaniityt silpuksi. Siksi oli kiire kuvata! Paitsi että tähän yläkuvan lupiinikasvustoon ei niittokone pääse käsiksi. Lupiinit kukkivat avo-ojan varressa.


Käsivartenikin näköjään pääsi kuvaan, kun auton ikkunasta näitä maisemia yritin napsia.

Raskaan reissumme jälkeen mies lähti kauppaan ja sanoi ostavansa ainakin silliä ja perunoita, toivottavasti myös pienet snapsit. Luulen, että kumpikin kaipaamme sitä.

Isällä on vielä raskaampaa ja kaverinsa hautajaisetkin vasta edessä. Ei ihme, että hän on tarvinnut nitroja ja viikolla oli ollut joku, ilmeisesti lievä aivoverenkiertohäiriökin, jota nyt tarkkaillaan. Tänään puhuttiin kuolemastakin aika paljon, sekä peitellymmin että avoimesti. Eipä meistä kukaan tiedä, milloin on aika lähteä ja missä järjestyksessä, vaikka isä arvelikin, että oma lähtönsä voi olla ennen äitiä. Hän näytti hyvin väsyneeltä, muttei silti ollut valmis sairaalareissuunkaan.

Vein tekstini veljelle luettavaksi, mutta näytin sitä isällekin, joka mielellään ottikin sen käteensä. Olen moneen kertaan haastatellut isää ja hänen mielestään kirjassa pitää ehdottomasti olla myös kuvia. Veli arveli edustavansa juntti-lukijakuntaa. Höh, siihen en ollenkaan usko. Pikemminkin maajussiperinteen asiantuntijaa. Ja rehellistä kommentoijaa.

P.S. Muistutan arvonnasta!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Mysli-buzzador liikkeellä

Minä olen nyt muutamana päivänä herkutellut näillä Fitness-muroilla, nyt ensikokeilun jälkeen uudestaan saadakseni niihin suutuntumaa. Minähän sain tehtäväkseni näiden suosittelun eli buzzauksen, mutta lupa olisi tarvittaessa haukkuakin ;-)

Sain maisteltavakseni kaikkia kolmea uutuuslajia. Ne ovat maittavia ja kaksi jopa saanut sydänmerkinkin eli ovat terveellistä kokojyväviljaa, vähäsokerisia ja vähärasvaisia. Nimeltään ne ovat Paratiisin hedelmät ja Pähkinäpyörre. Kolmas on suklaan makuinen ja jäi merkittä, mutta nimi kertoo jo kaiken: Suklaataivas!



Minusta nämä kaikki ovat hyviä enkä osaa nimetä suosikkiani. Suuri plussa on se, etteivät nämä ole liian makeita. Suklaataivaassa taitaa olla vähän enemmän makeutta? Olen syönyt näitä maidon tai jogurtin kanssa, mutta voisipa joukkoon lisätä vähän tuoreita tai pakastettuja marjojakin. Tai suklaapaloja. Pähkinän joukkoon mieleeni tuli lisätä kookoshiutaleita.

Buzzattavaksi sain viisi pakettia Paratiisin hedelmiä. Kuvassa on menossa buzzaustapahtuma, jossa kerron kaverille systeemistä ja annan hänen kokeilutuotteen.  Neljä muutakin pakettia on jo maailmalla.

Olen aina aikaisemmin ollut sellaisissa työtehtävissä, joissa on joko ollut täysin sopimatonta suositella mitään tuotteita tai sitten pitäydyttävä vain omiin merkkeihin ja niiden edustamiin kamoihin. Nyt, kun voin iloisesti ja vapaasti mainostaa mitä lystään, niin tartuinkin riemumielin tähän buzzadorin rooliini. On kiva kokeilla uusia tuotteita! Värväsin jo yhden kaverinkin mukaan.

Olen puhunut!

Iloa ja surua tänäänkin

Aloitetaanpa ilosta. Mies tuli alkon kassin kanssa kaupasta. Siellä oli magnum-pullo kuoharia. Ihmettelin oikein vilpittämästi, että mitä nyt juhlitaan. Minulle piti oikein rautalangasta vääntää, että kyse on Siitä Kirjasta, jonka painos tällä hetkellä on neljä kappaletta.

Muutaman lasillisien jälkeen mies jo tohti esittää arvionsa ensimmäisestä sadasta sivusta, jotka hän suureksi yllätyksekseni oli viime yönä lukenut. Oli se raakaa tekstiä mitä hän lateli, mutta onneksi tiedän, että oikeatkin kirjailijat joutuvat kirjoittamaan tekstinsä moneen kertaan. Ihan asiaa tämä miekkonen puhui, ei siinä mitään. Otan opikseni. Nyt minulla on neljä esilukijaa: Oikea Kirjailija, Rehellinen Aviomies, Tytär ja Juntti-Einariksi itsensä nimennyt läheinen sukulaismies. Kaikki harrastavat lukemista ja ovat hyviä tekstinikkareita.

Päivä alkoi kylläkin surullisissa merkeissä. Kun aamulla luettiin lehtiä, oli mies jo ehtinyt paikallisen aviisin kuolinilmoituksiin ja kysyi, on vainaja tuttuja. Oli. Isän ehkä  paras kaveri. Veljeni vie isän hautajaisiin ja lupasi huolehti siitä, että mekin olemme muistajien joukossa.


Kun soitin myöhemmin isälle, oli hän tänään kuullut toisenkin suru-uutisen: serkku oli kuollut ja haudataan huomenna. Ketään meistä ei ole kutsuttu, ei edes isää ja mikä oudointa, ei edes vainajan yhtä sisarusta. Yritin oikein sormilla laskea, mutta kyllä se niin on, että näitä serkuksia on enää kaksi jäljellä, joista isä on vanhempi. Näiden isät ja isoisät ovat jo pitkään olleet kiven alla, mutta esiintyvät kirjassani pikkupoikina.

Meinas unohtua: osallistu arvontaani!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Sataa ja paistaa vuorotellen

Tänään oli tarkoitus olla ulkotöissä, mutta ei onnistunut. Vettä tuli taivaan täydeltä. Ehkä voin vielä illemmalla istuttaa jotain istutettavia?

Siperian hernepensas kukkii
Vettä valui myös silmistäni. Ei surusta, vaan pelkästä ilosta. Mies kävi kopiofirmassa otattamassa muutaman kopionipun ja oli se vaan juhlaa plarata sivuja ensimmäistä kertaa. Heh, vaikken löytäisi esikoiskirjalleni koskaan kustantajaa, niin neljän kappaleen painos on ainakin tehty. Työ ei millään muotoa ole vielä valmis, mutta halusin nimenomaan tämän ensimmäisen version konkreettisesti käteeni. Totta kai  olen lukenut tekstiä edes ja takaisin, mutta jotenkin sen vaan hahmottaa paremmin paperilla. Selvästikään minusta ei ole sähköisten kirjojen lukijaksi.

Nyt seuraava vaihe on saada paperinivaska esilukijoille. Ja sitä ennen esilukijoita. Minä pidän sen aikaa lomaa hankkeestani. Voisin vaikka kirjailla yhden tyynyn tai pistellä ikuisuusprojektiksi jääneen samplerini valmiiksi. Tai jos vaikka siivoisin työhuoneen, jonka lattia lainehtii lähdekirjallisuutta.Saa nyt nähdä.

Aurinko paistoi hetkisen, mutta nyt taas on niin pimeää, että vissiin taas kohta sataa. Hellurei, pihahommat! Onneksi sentään jotkut kukkivat hoitamattakin.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

37937 on hauska luku - arvontaan!

Hei taas! Nyt on kesäarvonnan paikka tässä blogissa! Yksi syy on tämä hassu kävijälukema, joka osui itselleni: 37937.  Pidän tätä ihan hyvänä kävijämääränä ja siitä kiitokset kaikille lukijoilleni! Toinen syy on se, että bloggaialuni on tainnut vaivihkaa täyttää jo aika monta vuotta, sillä täällä bloggerissakin olen roikkunut jo joulukuusta 2010 lähtien. Täällä tämä on postaus numero 562.

Aikaisemmin olin Vuodatuksessa, jossa aloitin toukokuun alussa 2006. Kävin äsken laskemassa kävijät yhteen ja pääsin tällaiseen lukuun kuin 133 863 vierailua. Kiitos ja kumarrus on äskeistä syvempi!

On tässä vielä kolmaskin aihe iloon: Suuressa Salaisessa Projektissani pistin tänään pisteen vaiheen yksi eli viimeisen virkkeen loppuun. Projekti saa nyt hetken levätä ja pääsee sitten uusintakäsittelyyn. Kun printattavaa olisi lähes 300 sivua, niin veikkaan, että edessä on ankara tiivistäminen. 

Mutta nyt arvontaan!

Otetaanpa tällä kertaa näin, että jokainen tähän postaukseen kommentin lisäävä lukija saa yhden arvan. Palkinto on toistaiseksi itsellenikin vielä yllätys, kun keksin tämän arvonnan vähän äkkinäisesti. Mahdollisesti se on kirja tai sitten ei, mutta kerro sinä, millainen palkinto itsellesi olisi mieluisa.En tietenkään takaa mitään!


Kuvasin tänään oman pihan kukkia. Ränsistyneestä rodosta löytyi hädin tuskin kohta, jota kehtasi kuvata. Tuossa hederiiä oleva sininen iiris on päässyt ihan varkain aloittamaan kukintansa kukkapenkin rikkaruohojen ja heinien keskellä. Penkistä löytyi yllärikin: keltainen iiris. Semmoista meillä ei tietääkseni ole ennen kasvanut. Mieskään ei muista nähneensä.


Heinikko saa varmaan pikapuoliin kyytiä, mutta en uskalla patistaa miestä töihin. Eilen hän oli nurmikon leikkaamisen jälkeen niin reporanka, että rupesi jo puhumaan pyörätuolista. Ukkopahanen hädin tuskin pysyi illalla tolpillaan.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Huoh, huoh ja huoh!

Nuo oli helpotuksen huokauksia. Luin juuri nettiuutisista, että Tukholman Gamla Stan´issa on ammuskeltu. Hei, heti ottamaan yhteyttä tyttäreen, joka oli vielä eilen samassa paikassa. Onneksi hän ja poika palasivat jo aamulaivalla Suomeen. Huoh!

Toinen huoh! on siitä, että tietokone on tarkastettu ja terveeksi todettu. En tosin epäillytkään mitään suurempaa,. Hyvä kumminkin tietää, että kaikki on kunnossa ja ohjelmat päivitetty.

Kolmas huoh! - mikähän se mahtoi olla? Ei tässä sen kummempaa varmaan. Sireeni on kuvattu sen ehjemmältä puolelta ja varmuuden vuoksi aika kaukaa...



Eilen kahviteltiin ystävän kanssa monta tuntia ja maailmakin parani. Meille kummallekin on taloon tullut tänä kesänä sähkösavustin, tosin eri merkkiset.

Nyt lähden pihapuuhiin. Mies jo ajeli ruohoja nurin ja äänistä päätellen tuli tauolle.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ajan kulkua

Aika kuluu suorastaan lentämällä. Tiedän kyllä oman saamattomuuteni ja kaikenlaiset vaivat, jotka muka estävät sitä ja tätä. Oikeastikin estävät. Miehellä on sama juttu. Aika tuntuu valuvan läpi käsien ja joka päivä muistaa, ettei enää ole ihan nuori. Toisaalta on kiva antaa itselleen lupa olla vaan, jos siltä tuntuu. Mihinkä sitä nyt valmiissa maailmassa pitäisi olla kiire?

Itse olen jättänyt melkein kaiken muun ja keskittynyt kirjoittamiseen. Ehkä tänään tai huomenna lyön pisteen viimeisen sivun viimeiseen virkkeeseen. Sitten se saa hetken levätä, lähes sadan vuoden mittainen tarina. Jospa pian ehtisi tehdä vaikka vähän käsitöitä tai nukkisjuttuja tai kukaties pihatöitä? Ne ovatkin kaikki jääneet oikein retuperälle.


Lasten kasvamisestakin ajan kulumisen vasta huomaakin. Emme olleet viikkoon nähneet tätä veijaria, Paavoa, ja jo on poika kasvanut hurjasti. Minusta on ilmeisesti tullut suosikkitäti, sillä poika tulee heti rapsutettavaksi. Lapsenlapsia emme ole vähään aikaan nähneet, mutta sama ilmiö varmaan vallitsee heidänkin kohdallaan. Toinen lähti tänään äitinsä kanssa pienelle lomamatkalle Tukholmaan.

Ja huomaa ajan kulumisen vanhuksistakin, tarkoitan siis itseäni vanhemmista ihmisistä. Huomenna on vanhempieni 65-vuotishääpäivä. Isä menee ruusukimpun kanssa sairaalaan katsomaan, onko vaimo hereillä vai nukkuuko. Me muut emme sen kummemmin noteeraa asiaa, kun se ei ole ennenkään ollut tapana. Itse ajattelen, että tämä on isälle yksi tärkeä virstanpylväs, sellainen johon asti sinnittelee. Seuraava olisi äidin syntymäpäivä. Kovin ovat jo hauraita kumpikin.

Kävimme eilen tervehtimässä isää ja tapasin hänet kaivelemassa nitropurkkia. Keittelin meille kahvit ja kesken kahvittelun isän piti mennä hetkeksi pitkäkseen. Huippasi päästä, mutta sitten kai lääke helpotti oloa ja pian hän jo lykkäsi rollaattoriaan keittiöön ja jatkoi kahvinjuontia kuin ei mitään. Ajan rajallisuudesta tämäkin muistutti kovin konkreettisella tavalla.

Tänään minun oli tarkoitus myrkyttää muutamat inhotukset pihasta, mutta uusi myrkkyruisku ei toimi. Minä en saanut sitä toimimaan eikä mieskään, joka yleensä pitää vain minua perheen tumppuna. Hän sanoi vievänsä ruiskun myrkkyineen päivineen huomenna rautakauppaan tarkastettavaksi.

Huomenna tapaan pian eläkkeelle jäävän ystävän, joka aloitti juuri elämänsä viimeisen kesäloman. Ilmaisu tuntui turhan dramaattiselta, mutta niinhän se on. Ei eläkeläisillä ole lomaa.


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Iloista buzzailua: myslit testissä

Olin jo vähän huolissani siitä, että tuleeko luvattuja tuotteita ollenkaan, kun buzzausaika kuluu ja kuluu. Odottelin Nestlen uusia Fitness myslejä. Suotta hermostuin, minulle vakuutettiin. Viikko 22 olisi toimitusviikko. Niinhän se olikin. Meidän itella-konttoriin paketti oli tullut perjantaina puolen päivän aikaan eli juuri oikealla toimitusviikolla. Tänään sitten tuli ilmoituslappunen ja mies kävi hakemassa paketin.


Tässä se on! Paketissa oli kolmea lajia mysliä minulle ja sitten yhtä lajia ystäville jaettavaksi koekäyttöön eli siis buzzattavaksi. Maut ovat Paratiisin hedelmät, Pähkinäpyörre ja Suklaataivas. Kahdella ensin mainitulla on peräti Sydänmerkki.

Olen vasta maistanut Paratiisin hedelmiä. Yleisesti ottaen en ole vuosikausiin useinkaan harrastanut myslejä, mutta tämä ainakin maistui oikein "suun mukaiselta". Runsaasti rapeaa täysjyvää, paljon raikasta marjojen ja hedelmien makua ja runsaasti kuitua. Aika monta hedelmäpalaakin osui suuhuni eli ei pelkästään "makuja". Koesyöjä on tyytyväinen!


Höysteeksi kaadoin purkillisen jugurttia, mutta seuraavaksi kokeilen vaikka Pähkinäpyörrettä maidon kanssa.

Tarkoitus oli aloittaa buzzaajan urani viikonvaihteessa ja aloitinkin kertomalla tästä systeemistä. Paketit lähtevät huomenna. Tai siis viedään oven taakse.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Juhlat juhlittu

Veljenpojan lakkiaiset on nyt juhlittu. Mukavaa oli - tuli syötyä herkullista suolapalaa ja mansikkakakkua, seurusteltu muutama tunti rattoisasti isäntäväen ja muiden vieraiden kanssa eli juhlakiintiö täyttyi vähäksi aikaa.On se vaan metkaa, miten yhtäkkiä nuorukaisesta on kasvanut aikamies.

Sää vain ei tänään suosinut juhlijoita, vaikkei nyt iltapäivällä täällä satanutkaan. Eilen illalla, yöllä ja varmaan vielä aamullakin on satanut oikein reilusti. Voi olla, että poliisit ja sossuntädit toivoisivat illaksi vielä kunnon rankkasadetta, mutta putipuhdas ylioppilaslakki ei vesipesua vielä kaipaisi.





Vaarikin oli varta vasten kotiutunut eilen päästäkseen mukaan lapsenlapsensa juhlaan. Kyllä kai isällä oli ollut rankka reissu, sillä tuntuu kuin hän olisi  kahdessa viikossa vanhentuneen vuosikaupalla. Silmänympärykset punoittivat oudosti ja muutenkin. Sitä paitsi hän kertoi, että joka kerta viime vuosina kun hän on ollut Kaunialassa, niin samaan aikaan sieltä lähtee kaksi vainajaa. Ihan säännöllisesti. Veteraanien kuntoutusongelmat ja budjetoinnit ratkeavat tätä menoa tosi nopeasti.

Oma lapsenlapseni pääsi luokaltaan hienolla todistuksella. Keskiarvo 8,4 teki vanhemmat ja mummin tosi ylpeiksi ja onnelliseksi. Ei huono saavutus seiskaluokkalaiselta.


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kaikenlaista

Voi hitsi, olen tänään istunut koko päivän jännittämässä lääkärin soittoa. Kello on jo puoli viisi enkä odota, että hän ehkä enää tämän jälkeen soittaa. Tai mistä sitä tietää millaiset työajat tällä tohtorilla on. Joka tapauksessa minun piti tänään saada tutkimusten tulokset. En edes päiväunille uskaltanut ruveta, vaikka miten väsytti.

Tällä viikolla piti myös tulla buzzattavat tuotteet ja ovatkin tulleet ymmärtääkseni jo Itellan jakelukeskukseen asti. Kai ne sitten ensi viikolla saa hakea postista. Meni sekin suunnitelmani mönkään, että buzzaan niitä huomisissa juhlissa. Ei tämä buzzadorin urani kovin hyvin näy alkavan. Tai sanotaanko että omat odotukseni poikkeavat mainostajan toimenpiteistä. Toivottavasti tuotteet ovat sitten sitä parempia.



Tässä on kuva meidän pyykeistä, jotka EIVÄT tänään keikkuneet naruilla. Kun luvattiin sadetta, niin uskoin enkä lykännyt pyykkejä koneeseen. Pisaraakaan vettä ei ole tullut, joten rievut olisivat oikein hyvin ehtineet kuivua, varsinkin tällä tuulella. Huomenna kai sitten sataa senkin edestä, kun on juhlat tiedossa.

Neljäs takaisku: otin koekäyttöön ostamani juhlakengät. Kengät sopivat kivasti jalkaan paitsi että jalat turposivat heti jalkapöydän päältä ihan hillittömästi. Kaiken lisäksi havaitsin sen pahan vian, että korot ovat kamalan liukasta materiaalia ja ainakin sadekelillä hengenvaaralliset. Eli tämä täti juhlii huomenna vanhoissa sandaaleissa tai ruohonvihreissä crockseissa, voi hitsiläinen. Täytyy muistaa toimittaa kengät ensi viikolla suutariin. Pitkän mekon kanssa pihasandaalit olisivatkin aika uljas näky. 

Näiden harmitusten lisäksi vielä yksi: isä ei vastannut puhelimeen, kun yritin muutamaan kertaan soittaa hänelle. Voihan olla, että hän oli taksissa matkalla kotiin tai jotain eikä kuullut puhelimen soivan. Olisin halunnut valistaa häntä siitä, että äidin petinpaikkaa oli vaihdettu ettei vanha mies säikähdä, kun menee vaimoaan katsomaan.

Paljon pieniä harmituksia, mutta onneksi ei mitään vakavaa ainakaan vielä ole tiedossa. Illan pitäisi kuitenkin sujua paremmin, sillä mies toi pussillisen uusia perunoita iltaruoaksi. Pottuja, silliä, tilliä, voita. Sitä ennen sauna lämpenemään.

Mutta jo valmiiksi: onnea kaikille valmistuville, ylioppilaille ja näiden bloggaaville äideille! Sekä tietysti jokaisen luokaltaan pääsevän ipanan mutsille myös.