lauantai 31. joulukuuta 2011

Onnellista vuotta 2012!

Näin on taas yksi vuosi lopussa. Voi miten nopeasti aika kuluukaan! Toivotan kaikille ystäville,  lukijoille ja meille itse kullekin äärettömän hyvää ja onnellista uutta vuotta! Olkoon osanamme terveyttä, rakkautta ja enkeleitä turvana. Pienen pieni ripaus rahaakaan ei ehkä ole haitaksi.


torstai 29. joulukuuta 2011

Herneet liossa

Joulukinkkua nakerretaan meillä vielä ilta- ja aamupalalla, mutta sitten loput siirtyvätkin jo hernekeittokattiloihin. Liossa on nimittäin  kaksi kiloa herneitä. Huomenna meillä porisee hellalla noin kymmenen litraa soppaa. Lihaa ja makuluuta ei varmaan ole tarpeeksi, mutta keittoon voi sitten talven mittaan lisäillä vaikka sipulia, lihaa, paprikaa, kaprista ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa. Kinkun loppujen lisäksi jäljellä on vähän juustoja ja yksi pala savulammasta, jonka vakuumia ei vielä edes ole avattu. Sitä varmaan nakerretaan uudenvuoden aattona.

Possusta ei ole kuvaa, kinkusta tai savulampaasta puhumattakaan. Korvikkeeksi esittelen talon uusimman lemmikin: huutonetistä ostamani pienen lampaan. Lammas mikä lammas!
Tämä lammas on suunnilleen 7 x 7 cm:n kokoinen ja tosi suloinen. Jonkun pienen valmistajan tarra on pohjassa, mutta nimi ei sanonut minulle mitään, joten en sitä muistakaan. Olisikohan Hankasalmelta tai joltain minulle tuntemattomalta muulta seudulta tämä päkäpää kotoisin? Jos saan kudottua ensi vuodeksi uuden seimiasetelman, niin tämä on itseoikeutettu jäsen jouluisessa asetelmassa.

Se vanha, kadonnut seimi ei vieläkään ole tullut vastaan. Se on jossain joulukoristelaatikossa, sillä kaipailen joitakin muitakin jouluesineitä Vai alkaako dementia iskeä? Rupeanko piilottelemaan tavaroita, kuten mummu teki? Kellarin rapussa kuulemma oli ainakin äidin pöytähopeat huolellisesti koriin pakattuna. En minä oikeasti vielä ihan siinä vaiheessa ole. Onneksi.  - Yksi irtopohjavuoka tosin on teillä tietymättömillä, mutta onneksi niitä on useampi kappale ja sain joulukakun tehtyä. Kakun, jota ei kukaan muu kuin minä edes ole maistanut. Yritin tyrkyttää palasta isällekin, mutta kakku tuli sellaisenaan takaisin kotiin. Isä sanoi hukkuvansa jouluruokiin, joita me kilvan kannoimme hänelle. Onneksi veljen koira on kaikkiruokainen. - Tämä kakku on oikein herkullinen ja jouluinen: pohja piparimuruista, sitten paksu tuorejuusto-kinuskikerros ja päällä joulunpunainen glögihyytelö. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tarkastusmatkalla

Tälle päivälle sopi oikein hyvin pieni tarkastusmatka maakuntaan. Tietysti teimme havaintoja myrskyn kaatamista puista. Mummolamatkalle osui vain pari pientä mäntyä, jotka ilmeisesti olivat kaatuneet tielle ja siitä siirretty sivuun. Suurin yllätys olikin sitten mummolan pihassa. Pihan laidalla kasvanut korkea mänty makasi juuret pystyssä. Kaatuessaan se oli täpärästi ohittanut köynnösportin ja korkean kuusen, mutta vienyt mennessään ainakin yhden oksan vanhasta koivusta. Latva ylsi lähes pihatielle ja postilaatikolle. Pensaita oli matkan varrella jäänyt alle, mutta tuntuu lähes ihmeeltä, ettei sen suurempaa haaveria sattunut. Isä oli tänään sekä työntänyt rollaattoria postilaatikolle että ajellut taksiautossa onnettomuuspaikan ohi edes takaisin, muttei ollut huomannut mitään. Ilmeisesti ei veljenikään. Isä arveli tilaavansa männystä leivinuuniin sopivan mittaisia puita, jottei ainakaan tarvitse palella, jos uusi sähkökatkos yllättää.



Näin soman lintutalon mies oli keksinyt ostaa yhteiseksi joululahjaksemme. Talo ruuvataan kiinni terassin kaiteeseen, etteivät linnut ja oravat kippaa sitä maahan. Ripustusketju jää paikoilleen, sillä se varmistaa, ettei käyttäjäkunta potkaise kattoa maahan.

Bloggeri taas temppuili ja vaati kesken kaiken kirjautumista sisälle. Samalla hävisi taivaan tuuliin yksi kappale kirjoitettua tekstiä. Harmillista.

Äiti oli ollut eilen ja toissa päivänä kovin väsynyt  kotilomansa jäljiltä. Tänään oli jo hyvä päivä. Äiti oli oikein virkeä ja puhelias, tiesi isä kertoa. Seuraava etappi lienee isän syntymäpäivä ensi kuun loppupuolella. Sitä olemmekin keskenämme pohtineet, miten hän aikoo merkkipäiväänsä viettää. Nyt sekin selvisi, vaikka  tosiasia tietenkin on, että kuukaudessa ehtii tapahtua monenlaista. Jos kaikki menee hyvin, niin äitikin tulee silloin kotilomalle.

Palaan vielä myrskyyn. Ystävältä Satakunnasta tuli viestiä. Häneltä oli sähköt olleet poissa 55 tuntia. Se on jo pitkä aika, mutta montako tuhatta joutuu kärvistelemään vieläkin pidempiä aikoja ilman lämpöä, vettä, vesivessaa ynnä muita mukavuuksia? Meillä on onneksi puuhella, mutta ei ulkohuussia eikä kaivoa. Täälläkin jo eilen vesilaitos varoitteli käyttämästä vettä kovin huolettomasti. Onneksi ainakin syömistä on kotona näin joulun aikaan. Huomiselle ennustettiin taas uutta huonoa ilmaa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Myrskyä odotellessa

Puut heiluvat siihen malliin, että tälle päivälle luvattu uusi myrsky on alkamassa tai ehkä alkanutkin jo. Vuodenajat ovat näköjään ihan sekaisin nykyään. Yksi yhteisistä lahjoistamme, jotka mies hankki, oli muutaman euron hintaiset led-lamput, joista yksi liimattiin jo alakerran vessan ovipieleen.

Toinen yhteislahja oli mukavan näköinen lintutalo, josta en vielä ole älynnyt ottaa edes kuvaa. Siksi tämä postaus taitaa jäädä kuvittamatta. Taivaanrannastakin saisi nyt upeita kuvia, mutta kamera on tietenkin väärässä paikassa.

Päätimme pitää tupapäivän ja olla suunnilleen tekemättä mitään. Eipä meillä ole kiirettä mitään tehdäkään. Tämmöisiä vanhoja kääkkiä, etten sanoisi tukisukkaihmisiä kun ollaan, niin voimme tehdä jotain tai olla tekemättä. Joulu ja jouluvalmistelut tosin imaisivat mehut kummastakin, joten olemme ansaitusti laiskoina. Vaaria luvattiin käydä tervehtimässä lähipäivinä ja varmaan mummuakin siellä vuodeosastolla. Joululahjoja on tänään vähän tarkasteltu, pantu ladattavia vekottimia lataamoon  ja ihmetelty niiden käyttöohjeita.  Minä sain sentään yhden koneellisen pyykkiä pestyä, kun pyykkilaatikko oli laitojaan myöten täynnä tavaraa. Täytyy ottaa varman päälle niin kauan kun sähköt on päällä ;-). Samasta syystä maksoin nipun laskuja.

Sattuneesta syystä ruoanlaitostakaan ei tarvitse huolehtia. Taisin jo mainitakin, että tämän vuoden kinkkumme oli harvinaisen onnistunut ja siitä riittää nakerrettavaa vielä moneksi päiväksi. Laatikoista jää ehkä enää nokare huomiseksi. Joulukakkua sen sijaan on valtavasti jäljellä. En muistanut ottaa sitä palaakaan ja karkitkin ovat jääneet melkein testaamatta.

Jatkuu vielä illalla, mutta vain vähän:

Päivä kului verkkaisasti ilman minkäänlaisen tekemisen paineita. Ehdin sentään lueskella muuatta taustamateriaalia, jota tarvitsen erääseen hankkeeseeni. Tuntui hyvältä löytää pari ohimennen kirjoitettua sivulausetta, joita ihan oikeasti voin hyödyntää. Joskus pienet tiedonsirut voivat olla tärkeitä. Tässä alkaa vihko täyttyä näistä sivulauseista ja ajatukset ryöppyävät ihan omissa maailmoissaan. Pitäisiköhän ne kirjoittaa puhtaaksi niin kauan kun muistan mistä on kysymys?

Myrskyäkin tuli, mutta onneksi meidän kohdalle ei osunut kovin pahaa myräkkää. Puuskittainen tuuli on aina vähän pelottava.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninajelut kiellettiin!

Myrsky mylvii ja laine laulaa, sanotaan laulussa ja näin on tänä tapanina käynyt. Onneksi me saatoimme suosiolla jättää tapaninajelut ajamatta eli noudattaa viranomaisen kehotusta pysyä neljän seinän sisällä.

Meidän ja naapureiden männyn- ja kuusenlatvat pyörivät vinhasti ympyrää. Enpä muista sellaistakaan ennen nähneeni. Onneksi ainakaan toistaiseksi yhtään puuta ei ole kaatunut, ei edes oksia pudonnut pihalle. Sen sijaan tyhjä peltitynnyri, tilavuus 200 litraa, oli yön aikana lähtenyt talon nurkalta lentoon. Se oli kumollaan, mutta niin vain tuuli lennätti sen suunnilleen kymmenen metrin päähän ja aika lähelle auton kylkeä. Onneksi välissä oli pieni ruusupensas, joka pysäytti vauhdin.  Isompi vahinko sattui kahdelle pihalyhdylle, jotka tuuli lennätti maahan pöydältä niin että lasit helähtivät rikki. Toinen oli vasta täksi jouluksi ostamani iso lyhty, johon täytyy varmaan käydä lasiliikkeessä ostamassa uudet lasit.


Tuo punainen oli kivan näköinen, mutta hankala sulkea, joten sitä en niinkään murehdi.

Soitin päivällä veljelleni ja siellä oli sähköt olleet monta tuntia poikki. Nytpä pitääkin vielä tarkistaa vaarin tilanne. Itse pistin kännykän varmuuden vuoksi lataamoon, vaikka täällä sähköt ovat toimineet.

Joulu on sujunut suotuisissa merkeissä. Ruoat olivat hyviä, kinkkukin onnistui erinomaisesti ja kaupasta tilatut laatikot niin hyviä, etten olisi itsekään osannut sen parempia tehdä. Äiti pärjäsi eilisellä kotikäynnillään hyvin, varsinkin sen jälkeen kun miehet nostivat hänet sänkyyn lepäämään. Köröttely invataksissa oli tietysti ottanut lujille ja selkäänkin sattui. Jouduimme lähtemään kesken äiti-vierailun valmistelemaan omaa joulupäivällistämme, jolle lapset perheineen kokoontuivat. Kuulemma kaikki oli mennyt hyvin, kertoi veljeni.

Meillä oli oikein antelias joulupukki, joka tosin ei joutanut tulla taloon asti. Luettavaa on taas pitkäksi aikaa ja parit lämpöiset villasukatkin tuli meille molemmille. Minä sain mieheltä aika hauskoja lahjoja: vasaran, pieniä nauloja, sähkösakset ja jonkun muun vekottimen, jonka nimi unohtui, kun käyttötarkoituskin on toistaiseksi vähän epäselvä. Näillä kuulemma voi helpottaa esimerkiksi nukketalon rakentamista. Sähkösaksista en ole ikinä kuullutkaan, mutta niillä kuulemma leikkaa käden käänteessä pahvia tai vaikka muovimattoa. Mies todella yllätti, sillä tähän asti hän ei ole yleensä ostanut lahjoja. Nyt hän osti minulle näitä henkilökohtaisia ja lisäksi vielä pari yhteistä hyötylahjaa. Vanhakin koira näemmä oppii istumaan.

Leppoisaa tapanin iltaa myrskystä huolimatta!


perjantai 23. joulukuuta 2011

Rauhallista joulua!

Toivotan teille kaikille hyvää ja rauhallista joulua. Antakaa joulun sanoman koskettaa sydämiänne tai nauttikaa muuten vaan ilosta, valosta, herkuista ja toinen toisistanne.


Tästä tulee meille erilainen joulu, se ainakin on varmaa. Äidin tilanne tietysti on ollut pitkään tiedossa. Mutta muutakin on menossa. Sanoisinko, että on suurten tunteiden, raskaiden ajatusten ja pikapuoliin luultavasti myös itkun aika. Meillä täällä kotona kaikki on onneksi hyvin, mutta samaa ei voi sanoa kaikista muista lähimmäisistä. Kuulimme tänään niin ikäviä uutisia, että ne melkein rikkoivat jo etukäteen joulurauhan ja syvästi pahoittivat eräiden mielen. En edes voi väittää, etteikö asia koskettaisi meitäkin. Tämän pyöreämmin en voi asiaa kuvata enkä tarkemmin kertoa.

Huomenna menemme tervehtimään isääni. Kuulemme, uskaltaako hän ottaa, tai paremminkin uskaltaako sairaala lähettää äidin lyhyelle kotilomalle. Ja jos uskaltaa, niin miten se sitten puolestaan sujuu? Isän omakin jaksaminen askarruttaa. Kun viimeksi kävimme, hän koko sydämestään sanoi saaneensa elää hyvän elämän. "Mutta mitähän pahaa mä olen elämässäni tehnyt, kun tästä lopusta tuli näin vaikea?" Melkein itku tulee nytkin, kun ajattelen häntä.

Joulupäivänä kokoonnumme sinne joka tapauksessa uudestaan lähes koko pesueen voimin. Me tosin joudumme tulemaan kotiin aika nopeasti vastaanottamaan omat jälkikasvut joulupäïvälliselle. Jouluruoat ovat nyt täällä valmiina, mitä nyt kinkku paistetaan huomenna. Itse syömme huomenna sellaisia pikkuherkkuja, joita ei isolle joukolla raaskita ostaa. Olen ollut kahden vaiheilla, menenkö saunaan tänään vai huomenna. Taidan mennä tänään.  Jospa ajatuksetkin puhdistuisivat.

torstai 22. joulukuuta 2011

Laskeuduimme jouluun

Meillä oli aika kivat kekkerit ja upea joulukonsertti männä maanantaina. Pimeys ja vesisade eivät ihan heti tuoneet mieleen joulua, mutta onneksi ei kenenkään auto juuttunut likomärkään nurmikkoon. "Kynttilät loistaa, tietäni valaisevat, kynttilät toista, eloa ilmaisevat."

Sisällä oli lämmin joulutunnelma, jonka hyvät ystävät ja sukulaiset toivat taloon. . - Vanhassa muurissa olevat kynttiläkolot olivat tietenkin käytössä. Näitä on tuvan lisäksi nykyisessä takan muurissa vieläpä kaksin kappalein.



Pöytä notkui aidoista kaupan antimista. Häveliäisyyssyistä (heh-heh-hee) lähes sensuroin kuvasta glögipannut, ettei kukaan näe kumpaa lajia oli enemmän, holitonta vai holipitoista. Sen sijaan toisessa päässä kiiluva lihaliemikattila saa vapaasti esiintyä kuvassa. Sekalaisesta kippo- ja mukimäärästä voitte arvata, että väkeä oli tuvan täydeltä, laskujeni mukaan lähes 50, ellei kovin moni käyttänyt kahta glögimukia. Voi todella sanoa, että väkeä oli talon täydeltä.


Pienen puhallinorkesterin musiikki ylitti melkein käsityskykymme, kun kuuntelimme lähes liikuttuneina Maa on niin kaunista ja Enkeli taivaata, joita parempiääniset itsekin yhtyivät veisaamaan. Kevyempää lajia, vaan ei helpompaa soittaa edustivat ainakin se kun joulupukki suukon sai  ja Petteri punakuono.

Nyt on piirakat ja munavoit syöty ja menossa on edelleen raivaus. Flunssa jatkuu ja on vienyt voimat niin, ettei tästä raivauksesta ole meinannut tulla mitään. Mutta meidän joulumme ainakin alkoi tästä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Neljäs adventti

Juu, hyvää neljännen adventtisunnuntain iltaa. Päivä sujui näppärästi huomisen juhlan valmisteluissa: imurointia, pölyjen pyyhintää, maton vaihtoa, munavoin ja aurajuustovoin tekoa. Nyt oli pakko taas tulla huilimaan yläkertaan ja paluukyydissä saan varmaan muutaman tarvikkeen alas, jos muistan ottaa. Sitten menenkin saunaan ja jatkan vasta sen jälkeen esimerkiksi astioiden rahtaamisella.

Aina silloin kun juhlapöydän saa tähän vaiheeseen, tietää että ehtii saada kaiken muunkin valmiiksi. Mitä siitä, vaikka tuolit on sikin sokin, täysi roskapussi keskellä lattiaa ja tuolitkin vielä erilaisella romulla lastattuja. Huomenna alkaa meidän joulumme.

Tonttuäijä nojaa korokkeeseen ja jos mies muistaa käydä ostamassa joulutähden, niin se asetelleen ukon taakse korokkeelle. En erityisemmin pidä joulutähdestä, mutta värin takia sen tilasinkin. Koroketta (= pahvilaatikko) vasten  nojaamaan laitan myös jotain tarjoiluvateja ja  tonttutalon, jos vaikka joku lapsi sattuisi tulemaan huomenna kylään. Nämä asetelmat puretaan tai siirretään toiseen paikkaan viimeistään joulupäivään mennessä.

Toiseen asiaan: täällä  ehkä käy joku, joka on perehtynyt sukututkimukseen tai ameriikanserkkuihin? Tai tietääkö joku muuten, mistä helpoiten itse löydän tiedon, milloin joku ihminen on palannut Ameriikasta takaisin Suomeen? Ajankohta lienee jossain 1895 - 1901 välillä. Ja entä sitten se, kun ao. henkilöstä en ainakaan toistaiseksi ole löytänyt Suomesta passi- tai muita lähtötietoja, paitsi Ellisin saarelta sen tiedon, että saman nimen haltija ja suunnilleen saman ikäinen neiti olisikin lähtenyt Norjasta Norjan kansalaisena. Mysteeriin on varmasti olemassa joku selitys.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Pieni lepohetki

Olen koko iltapäivän raivannut ja siivonnut. Keittiön penkille ja pöydälle oli kertynyt remontin takia ja varmaan muutenkin inhottava läjä pientä sälää, joka piti lajitella roskapussiin ja talteen. Se vie yllättävän paljon aikaa. Nyt oli pakko tulla vähän vetämään henkeä eli lepäämään tänne.

Aloitin talon siivouksen silmän korkeudelta. Sillä periaatteella olen edennyt jo lattiaan asti eli nyt vielä pitää ottaa imuri esille. Seuraavaksi taidan kuitenkin ruveta silittämään tai ainakin kostuttamaan pöytäliinoja ja katsastamaan omien vaatteiden kuntoa.

En malta olla mainostamatta yhtä hassua keksintöämme, jonka kehittelimme pöydän ja lattian välille. Ainakin omasta mielestämme se on aika nerokas juttu. Meillähän on iso tupa ja tuvassa pitkä pöytä. Juhla-aikana sekään ei riitä, kun koko pesue tulee päivälliselle. Kaikki sentään vielä mahtuvat istumaan pöydän ympärille, mutta ruokien kanssa on ollut taiteilemista. Varsinkin nyt se olisi hankalaa, kun  työpöytäpinnasta tinkimällä valitsimme mieluummin ison tiskialtaan uuteen keittiöön.

Jostain ihmeen älynväläyksestä mies sen hoksasi. Tehdäänpä apupöytä, jota normaalisti säilytetään ison pöydän alla. Tarvittaessa se vedetään esille ja katetaan esimerkiksi noutopöydäksi. Se on tietysti tavallista pöytää vähän matalampi, mutta niin iso, että hätätilanteessa sen ääressä voisi ainakin neljä ihmistä istua aterioimassa.  Tärkeintä on saada painavat kinkut ja kuumat laatikot ynnä muut hankalasti liikuteltavat ja pöydässä kierrätettävät vadit katettua nätisti omille sijoilleen. Ihmisten on kuitenkin helpompi nousta jaloittelemaan ja hakemaan ruokaa. - Siellä se nyt köllöttää pöydän alla odottamassa joulun perheateriaa. Pöytä mitoitettiin niin, että sen alle mahtuu vielä se varapenkkikin, jota normaalisti ei tarvita. Jos olisi kissa tai koira, niin se mahtuisi vielä penkinkin alle.

Joku voi ihmetellä, mikset tehty yksinkertaista sivupöytää. No ei tehty, kun sille ei olisi löytynyt paikkaa. - Jos nyt sitten lähtisin niitä pöytäliinoja kostuttamaan, ettei huomiselle jäisi kovin paljon muuta kuin pöydän kattaminen ja joulukoristeiden mallaaminen paikoilleen. Hyvää neljättä adventtia!


perjantai 16. joulukuuta 2011

Arvonta!

Valtavan paljon kiitoksia kaikille teille, jotka osallistuitte pieneen jouluarvontaani! Monta tuttua, mutta myös monta uutta nimeä oli kommenttilaatikossa. Toivottavasti te uudet piipahdatte toistekin.

Nyt on arvonta suoritettu ja lippuskasasta nousi Tekosyyn nimi. Onneksi olkoon! Lähetäpä yhteystietosi sähköpostiini, niin saan paketin postiin. En mene ihan takuuseen, ehditkö saada palkintoa ennen joulua, mutta välipäivinä viimeistään.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tauti iski

Nyt se flunssatauti tuli minuun, kuten jo eilen epäilin. Kurkku on kamalan kipeä, päätä vähän jomottaa ja aamulla rintaankin pisti. Aivastuttaa. Nokka vuotaa. Vali-vali, ei voi muuta sanoa, kun päivän työurakkakin jäi tekemättä. Tälle ei tietysti voi mitään, vaikka lepopäiväksi meni. Onneksi tai pahaksi onneksi minulla ei yleensä kuume nouse. Lämmikkeeksi otin jo aamulla pakkasesta pytyllisen hernesoppaa sulamaan.

Kun tänään aukaisin pari postipakettia ja pakkasin sisällön joulupaperiin, niin pääsin toteamaan, että nyt on kaikki paketissa. Paitsi isälle kutomani kintaat ja samaan pakettiin menevä kirja, jotka vielä odottavat pakkaamista. Ja arpajaispalkinto, jonka osaset ovat myös jo kotona.

Meillä paikallislehdessä oli uutinen päiväkotilapsista, jotka oli viety lintutornille. Ei siinä mitään, paikka on varmaan esimerkiksi kesällä kiva retkikohde, kun pitkospuita pitkin voi kävellä ensin jännässä maastossa melkein järveen asti ja sitten vielä kiivetä ylös torniin maisemia katselemaan ja eväitä syömään. Vuodenaika vain oli nyt täysin väärä. Kuusi lasta kieltäytyi jo rannassa ehdottomasti lähtemästä eteenpäin, jolloin kaksi tätiä jäi vahtimaan heitä ja yksi - siis YKSI - vei kymmenen hengen porukan tornille. Ei tässäkään vaiheessa aikuisten päässä kellot kilisseet?

Paluumatkalle eivät urhoollisetkaan enää uskaltaneet lähteä, kun vesi oli jotain 10-20 cm liukkaiden pitkospuiden yläpuolella. "Urhea" päiväkodin täti keksi soittaa pelastuslaitoksen apuun ja sai vielä neuvokkuudestaan esimiehensä suuret kiitokset. Paloesimies kyllä huomautti lehdessä  jotain järjen käytöstä. Minustakin  paikallaan olisi ollut pikemminkin ankara kehityskeskustelu koko tiimin kanssa kuin kiitosten antaminen.

Tässä on suora lainaus uutisesta:

"Palomiehet pelastivat tiistaina kymmenen kuusivuotiasta lasta hyisen veden keskeltä Järvenpäässä.
Lapset olivat päiväkotiryhmänsä kanssa menneet lintutornille, mutta eivät uskaltaneetkaan palata samaa reittiä, koska vesi peitti lintutornille johtaneet pitkospuut. Puut olivat myös liukkaat.
Apuun kutsutut kolme palomiestä ja yksi paloesimies taluttivat lapset kädestä pitäen turvaan. Pahimman kohdan yli heidät tuotiin kolme kerrallaan niin sanotulla hansa-laudalla, joka kuuluu pintapelastusvälineistöön.
----
Lapsilla ei ollut missään vaiheessa hengenvaaraa."

Ei kai sitä hengenvaaraa tarvitsekaan olla, mutta tolkku aikuisilla, joiden vastuulla alle kouluikäiset lapset ovat. Toivottavasti muksut eivät vilustuneet. Päiväkodin tätikin oli kai pitänyt taluttaa "mantereelle".  Nyt älköön kukaan loukkaantuko tästä kirjoituksestani, mutta mummina olen ihan kauhuissani. Jos harmittaa, niin tässä on lohtupipareita.

Meinasin kommentoida tätä Keski-Uusimaa -lehden nettiuutista, mutta kun edellisen kerran esitin mielipiteeni lehden yleisönosastolla, sain niin ankarat haukut mielipiteestäni, sekä asiasta että asian vierestä, että päätin olla enää koskaan kommentoimatta. Tässäkin tapauksessa yksi toinen aikuinen oli jo esittänyt saman suuntaisia mielipiteitä retkestä ja välittömästi hänet mollattiin lyttyyn.



Huomaa edellinen lyhyt postaus: helppojen ja hyvien pikkuleipien taattu ohje eli Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparit, vasso kuu.

Yleisön pyynnöstä

Tässä on käyttämäni Hildegard Bingeniläisen pipareitten ohje. Jostan olen tämän poiminut vuosia sitten, en vaan muista mistä. Hyviä ja helppotekoisia nämä ainakin ovat, tiedä sitten, miten vaikuttavat älyyn, mutta tekevät ainakin minun hermostolleni hyvää. Annosta voi tietysti pienentää. Varmaan alkuperäinen ohje onkin ollut puolet tästä.

HILDEGARD BINGENILÄISEN ÄLY- JA HERMOPIPARIT

120 kpl

500 g voita
loraus rypsiöljyä
500 g ruoko- tai fariinisokeria
2 isoa kananmunaa
4 tl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl muskottipähkinää
4 tl leivinjauhetta
3 dl rouhittua mantelia
10 - 11 dl puolikarkeita spelttijauhoja (= vajaa kilon pussi)
Voiteluun munaa, päälle mantelilastuja.


Vatkaa pehmennyt voi, öljy ja sokeri sekä mausteet keskenään, lisää munat yksitellen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja rouhittu manteli ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan. Pyöritä taikina kelmun sisällä kolmeksi tangoksi ja pistä jääkaappiin. Leikkaa seuraavana päivänä tangoista 0,5 - 1 cm:n viipaleita, voitele ja ripottele koristeeksi mantelilastuja. Paista n. 15 min 175 asteessa.

Vaatimaton ulkonäkö huijaa: maku on mainio.Ja lisäetuna helppotekoisuus.

Annos pikkuleipiä

Tein päätöksen, että tänä jouluna en tarjoile vieraille kotitekoisia pipareita enempää kuin muutakaan kotona tehtyä, paitsi ihan itse paistettuja kaupan pakastekarjalanpiirakoita. Ostin ruukullisen englantilaisia pikkuleipiä, kaksi rasiaa ruotsalaisia piparkakkuja ja noin kuusi pötköä ranskalaisia kakkusia sen sijaan että olisin leiponut herkullisia Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareita, suolaisia kierrekakkaroita ja taatelikakkua.

Menossa ei ole Karta kotimaista -kampanja, vaan yksinkertaisesti väsymys ja hengenahdistus, jotka ovat koko syksyn vaivanneet ja vaiva senkun pahenee. Nyt lisämaustetta tuli alkavasta flunssasta. Kurkkukin on kuin kaktuksilla vuorattu, Tietysti tämän pitää alkaa muutama päivä ennen juhlia.  Niin sairas en kuitenkaan ole, ettenkö jaksaisi hakea yöpalaksi kourallista näitä englantilaisia herkkupaloja, kuten äsken tein. Jos niitä ei enää tosiaan saa kaupasta lisää, kuten mies väitti, niin ehkä on harkittava tämän lajin vaihtamista johonkin toiseen. On ne niin hyviä. Eivät kuitenkaan niin kauniita, että olisi kannattanut ottaa kuvaa. Ei siis kuvaa tänä Lucian päivänä.



tiistai 13. joulukuuta 2011

Jouluarvonta lähestyy

Huomautan, että oma jouluarvontani lähestyy pian, mutta vielä on muutama päivä aikaa kommentoida asianomaista postausta tuolla alempana. En millään saanut (= lue osannut) monesta yrityksestä huolimatta linkitettyä postausta ja kuvaa yhteen. Kas kummaa, miten kaikki muut linkit ovat onnistuneet, varmaan vahingossa. Kiitos jo tässä vaiheessa hirmuisen positiivisesta palautteesta.

En yritä nostaa itse itseäni fiksummaksi, kun mainostan näitä hyvää tekeviä lahjoja. Me ostamme ihan tavallisia lahja-lahjoja läheisillemme, mutta joka vuosi myös näitä, jotka ovat hyvin usein olleet Kirkon ulkomaanavun tai Naistenpankin omaakin mieltä lämmittäviä juttuja. Tässä ensimmäisessä kuvassa muuten linkkaus taisi onnistua.


Joskus on pieni ketunhäntäkin kainalossa, kun mietin lahjan ja saajan sopivuutta toisiinsa. Ei niin, että kanalauman saajaa pitäisin kanana, pois se minusta! Logo ja kanakuva on kopioitu KUA:n sivuilta.


En missään tapauksessa halua loukata sitäkään sukulaista, josta tiedän että kirkko on matalalla hänen arvoasteikollaan. Onhan näitä muitakin hyviä kohteita vaikka miten paljon, SPR:n Hyvän mielen kauppa, Unicef ja World Vision vain muutaman mainitakseni. Jo vitosella pääsee auttamaan.

Eilisen aika rankan päivän jälkeen tänään oli hyvä tehdä ihan jotain muuta kuin miettiä syntyjä syviä. Suurin osa päivästä kului huushollin raivauksessa ja tomuttamisessa. Jatkuu huomenna! Nuorempana, vielä kymmenenkin vuotta sitten sitä jaksoi ihan eri tavalla. En ole koskaan ollut hidas, paitsi nyt.

Lisäksi mieleni tekisi näpertää joulukortteja tai muuta sellaista, mutta kun ensi maanantaina meillä on talo tupaten täynnä väkeä, niin siihen mennessä on paikkojen oltava puts plank! En siivoa komeroita enkä ripsu kattoja, mutta kasojen keräilijänä mulle riittää tekemistä jo siinä, että saan raahattua "tärkeät lehtikasat" joko lehtiroskikseen tai yläkertaan pois silmistä. Kirjapinot on myös kätkettävä. Roikkuvat hämähäkin seitit yritin paikallistaa ja tuhota. Ikkunanpesijä oli tarkoitus tilata, mutta kun remontti kesti ajateltua kauemmin, jäi sekin tekemättä.

Sivuutan entiset kunnianhimoiset ajatukset itse tehdyistä leivonnaisista, joita vielä viimekin vuonna oli pöydässä kaupan tarjonnan rinnalla. Voimat eivät yksinkertaisesti riitä. Siihen en kuitenkaan suostu, mitä mies ehdottaa, että tarjolla olisi lähinnä suolatikkuja ja chipsejä.

Kaupan pipareita, muutamia muitakin pikkuleipiä, coctailpiirakoita munavoin kanssa ja ehkä vähän  juustoa glögin ja suursuosion saaneen lihaliemen kanssa saavat riittää. Ensi vuosi on taas asia erikseen, jolloin isäntä täyttää tasavuosia. Vierasmäärä on vakiintunut noin viiteenkymmeneen, plus miinus jotain. On siinä ja siinä, selviänkö tarjoilutrafiikista yksin, vaikka kaikki tietysti onkin valmiiksi katettuna noutopöydässä. Glögin ja liemen kuumentaminen kai on suurin homma.

Kersatkin istuvat tiiviisti pyllyillään. Kun yhtenä vuonna mukit loppuivat ja minun piti kiireesti tiskata niitä, niitä niin aikuinen poikapuoli seisoi vieressä ja kehtasi huomauttaa, että mitäs siinä hosut, ehtii ne odottaakin, kun vieraita seisoi jonossa pöydän ääressä puhtaita kuppeja odottamassa. Eikä autttanut. Prkl, ajattelin, vaan en sanonut ääneen.

Kaikesta valituksesta huolimatta nautin illasta ihan valtavasti. Koti on sen jälkeen joulukunnossa, on pari päivää aikaa levätä ja miettiä varsinaisia jouluruokia ja nauttia vielä jälkikäteenkin ystävien ja vähän kylänmiestenkin tapaamisesta. Teidätkin kaikki kutsuisin, jos taloon mahtuisi. Muutama lähimaisemissa asuva ja minut tunnistava on aina tervetullut! Minun jouluni alkaa jo viikon päästä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Hiljainen viikonloppu takana

Jo kolmas adventti takana. Tämä oli sairaalassa-käynti-päivä eikä päivään muuta merkittävää mahtunutkaan. Ruokakin oli valmiina: lipeäkalalaatikko toissapäivän jämistä. Jostain syystä lipeäkalan loput olivat liuenneet maitokastikkeeseen eli laatikko oli pikemminkin keittoa. Perunaviipaleet eivät olleet yhtään pehmentyneet enempää jääkaapissa ja uunissa ja niiden kun piti olla nimenomaan pehmeintä lajiketta. Ruoan maku oli hyvä, visuaalinen ilme ala-arvoinen. Huomenna syön varmaan loput lipeäkalakeittona.

Isä oli virkeä ja kehui olon parantuneen. Jotenkin silti kuulsi läpi, ettei hän vielä huomenna haluaisi lähteä kotiin, sinne tyhjään kotiin. Nyt hän on voinut käydä tervehtimässä vaimoaan monta kertaa päivässä. Viemämme iltapäiväkahvit maistuivat, varsinkin kun kuulemma sairaalakahvi on kamalan makuista.

Äitikin oli tällä kertaa hereillä ja yllättävän virkeä, vaikka juttelu on mitä on. Lähinnä se oli kädestä kiinni pitämistä. Vastapäisen petin virkeä mummo tarkkaili tiiviisti tapahtumia. - Käsien luut olivat kuin linnulla, verisuonet ohuenohuet eikä käsivarsissa ole lihaksia juuri lainkaan, kun silittelin äidin käsiään. Äiti pyysi viereensä nukkumaan. Kovin, kovin sekavissa ja surullisissa mietteissä istuin autoon miehen viereen.

Isän kanssa keskusteltiin lähiaikoina edesmenneistä sukulaisista.  Sitten hän teki selkoa heidän omista hautajaistoiveistaan ja selosti, missä  laatikossa "paperit" ovat. Kaikki on kuulemma kunnossa ja järjestyksessä. Yksi ensimmäisiä työpaikkojani nuoena oli kollegan äitiyslomasijaistaminen. Silloin päivittelin itsekseni ja muille ääneenkin, kun kollega pelkäsi anopin kuolevan  sillä aikaa, kun hän on synnyttämässä. Siksi hän leipoi varmuuden vuoksi pikkuleipiäkin pakkaseen. Nyt tässä iässä se ei varmaan enää ällistyttäisi samalla tavalla.

Hyvä, jos on mietitty käytännönkin asiat valmiiksi, sekin missä kaavussa täältä haluaa lähteä Pyhää Pietaria tapaamaan ja kuinka suuren surijaseurueen haluaa haudalleen. Virsitoiveita en sentään kysellyt. Se on varmaan sanomattakin ihan selvä, että "Sun haltuus, rakas Isäni" kaikuu silloinkin.

Hautapaikka on kuulemma "ijankaikkinen". Sinne ehkä mahtuu vielä muutama uurna meidänkin sukupolvestamme. Kun kotona jatkoimme keskustelua aiheesta, tuli taas mieheni kanta hyvin selväksi. Tuhkaus ja tuhkat nimettöminä muistolehtoon, ei ainakaan omaan pihaan. Näin tapahtuu, jos se minusta on kiinni. Mies pitää kaikkea vainajien muistelua vainajien palvontana, mutta on sentään jouluaattona valmis viemään kynttilän vanhempiensa haudalle.


perjantai 9. joulukuuta 2011

Jouluseimiä

Tänään tuli paketti, jossa oli tämä kirja, jota jo olenkin odotellut:


Nyt vain on oma kysymyksensä, ehdinkö kutoa yhtään "asukasta" seimen ääreen. Seimi ja taustapahvi ilmeisesti ovat kirjan takakannen sisällä, en tosin ole tutkinut vielä sitä asiaa. Kiitos, Outi, sinulta sain inspiraation tähän ostokseeni!

Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Onhan meillä oikein aito betlehemiläinen seimi talossa. Kuva on viime vuodelta. Seimiasetelmat ovat taattua turistirihkamaa ja maksoivat maltaita, joten ostin kaikkein pienimmän. Siinäkin meinasin mennä halpaan, kun myyjä puhui D-markoista ja minä suomenmarkoista.


Tuo pitkäkoipinen muuli tai aasi, mikä lie, on myös "aito", samoin etualalla oleva kivi, jotka ehdottomasti kuuluvat jouluasetelmaani. Nappasin kiven muistaakseni Betlehemin kedon laidasta, tai ainakin näin haluan asian muistaa.

Sekalainen enkelkuoro on kerääntynyt vuosien mittaan. Oikeassa yläkulmassa melkein piilossa oleva pumpulipäinen enkeli on erityisen tärkeä, sillä sen on tytär väkertänyt suunnilleen eskari-ikäisenä eli yli 30 vuotta sitten. - Jos en ehdi kutoa uutta seimeä tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten.

Kävimme tänään sairasvuoteiden äärellä. Isä oli virkeä, lääkkeet tepsivät, vaikkeivät röörit kuulemma vielä olekaan kokonaan auki. Maanantaina lääkäri katsoo tilanteen uudestaan. Äiti oli petissä ja nukkui niin sikeästi, etten saanut häntä hereille. Isä oli käynyt tuntia aikaisemmin ja silloin äiti oli ollut hereillä, mutta ilmeisesti ruvennut nukkumaan.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa siitä, kumpia kontrolloidaan tarkemmin, yksityisiä vai kunnallisia vanhustenhoitolaitoksia? Minulla on käsitys, että yksityisten valvonta voisi olla tiukempaa, mutta tämä voi olla vain luuloa. Sen ymmärrän hyvin, että hoito on aina niin monesta kiinni, ei vähiten ihmisistä.

Pari postausta alempana: jouluarvonta!!!

torstai 8. joulukuuta 2011

Liputuspäivä

Nyt on ensimmäistä kertaa virallisesti liputuspäivä Sibeliuksen syntymäpäivän ja suomalaiseNmusiikin kunniaksi. Täällä meidän kylässä tosin on jo vuosia suositeltu liputettavaksi, Ainolan kotikulmilla kun ollaan. Itse Ainola tosin on ollut koko syksyn käärittynä pakettiin remonttitöiden takia, mutta sitä komeammalta varmaan lippu näytti valkoista muovikäärettä vasten. Ajan tasalla olevaa kuvaa ei valitettavasti ole tarjolla aiheesta, mutta on kuitenkin kesäkuva säveltäjämestarin haudalta.



Kun vilkaisin almanakkaa, huomasin toisen merkkipäivän, joka lähes jäi noteeraamatta. Onnea kaikille Kyllikeille! Tänään on Kyllikin nimipäivä.

Velimies soitti päivällä. Nyt ovat molemmat meidän vanhukset samalla terveyskeskuksen vuodeosastolla, toinen toisella ja toinen toisella puolella kerrosta. Astma on pahentunut ja kiusannut isää jo muutaman viikon ilmeisen pahasti eikä lääkityksen vaihtaminen ole oikein tehonnut. Tämän takia hänet oli tänään passitettu tarkempiin tutkimuksiin. Tänään kai oli valmistunut myös labratulokset, joista en huomannut veljeltä mitään kysyä. Tämä on ollut raskas syksy isälle. Sukulaisia kuolee, kavereita kuolee, vaimo makaa sairaalan petissä ihan muissa maailmoissa ja joulukin lähestyy. Ei voi muuta kuin toivoa ja pyytää varjelusta molemmille. Isälle tulee 90 vuotta täyteen tammikuussa, jos siis elää saa ja hengissä pysyy.

- Kiva kun olette ottaneet hyvillä mielin vastaan pienen jouluarvontani. Kommentit siis eiliseen postaukseen, kiitos!


Asiointia ja pieni arvonta

Liika laskelmointi ei kannata. Mies kävi viime viikolla apteeksissa ja annoin muutamat omatkin reseptit matkaan. Laskin oikein tarkkaan, että niillä pitäisi Kelan omavastuukertymä ylittyä eli jätin kaikki kalliimmat reseptit kotiin odottamaan kirjettä, jolla lunastaisin pian loppuvat lääkkeet muutamalla eurolla. Särkylääkkeitäkin ostatin ihan vaan varmuuden vuoksi, kun sellainen resepti sattui olemaan talossa. Vaan kuinkas kävikään? Jumala rankaisi, arvioi mieheni varmaan aamulla, kun kuulee tästä. Juu, saldo jäi 34 senttiä vajaaksi niin että minun on nyt kuitenkin ostettava vielä joku lääke ns. omilla rahoilla. Toki tiedän, että ylimenevältä osalta rahat palautetaan tilille, mutta nyt en tiedä, itkeäkö vai nauraa. Listallani ollut silmärasva kai oli se, mistä ei kelakorvausta saa ja se sotki laskelmani.

Lumi on edelleen maassa, piha ja rappuset liukkaat. Keltainen ruusu saattaa näkyä rapunpielen kukkapenkissä noiden ruskistuneiden jalohortensioiden kukkien edessä, jos oikein tarkkaan tiiraa. Minun piti leikata niitä maljakkoon kuivumaan, mutta unohdin. Endless Summer näemmä päättyi.


Pensasvaloja tutkittiin oikein perusteellisesti ja lopputulos oli se, että vikaa on sekä jatkojohdossa että valoissa. Tänään hankittiin uudet, oikein iso valomatto puskan päälle, kun sähköliikkeestä ei enää muuta vaihtoehtoa löytynyt. Sitten menin Prismaan, jossa olisi ollut hyllykaupalla erilaista sisä- ja ulkovaloa. Valomatto olisi voinut olla hivenen vaatimattomampi, mutta onpa ainakin valaistusta jäniksille ynnä muille kulkevaisille. Kuva on vielä kamerassa ja kamera alakerrassa.

Huomenna mies lähtee asioilleen, kaveriaan tapaamaan ja mahdollisesti ostamaan eukolle joululahjaa, joka ennakkotietojen mukaan on pieni vasara. Se varsinainen joululahja tietenkin on miedän tuvan seinällä, joten tällä kertaa en marise heikoista lahjoista. Keittiö on tosi ihana ja olen siihen lahjaan kaikin puolin tyytyväinen.

Mieskin saa toivomansa lahjan, vekottimen jolla voi siistiä nykyistä partaansa puolen millin tarkkuudella sopivan mittaiseksi sängeksi. Se haettiin tänään postissa ja samalla vietiin nippu kortteja. Ja tietysti saamme kirjalahjoja eli kaikki loppusyksyn kirjahankinnat ovat jo paketoituna ja hyvän joulun toivotuksin varustettuna meidän joululahjasaavissa. Jotain on vielä tulossakin kirja-alalta ja myös vähän nukkekotitarvikkeita. Nämä siis on meille itselle. Lähisukulaisten lahjat on jo periaatteessa hankittu ja ne, jotka ovat koiututneet, myös pantu saman tien pakettiin. Lankomies saa kuusi kanaa, ystävän puolesta kustannan ammatin yhdelle kehitysmaan naiselle. Nämä ostin Kirkon Ulkomaan avun nettikaupasta . Samasta paikasta mukaan tarttui puoli metriä miinavapaata koulutietä Kongossa. Sen ajattelin arpoa teidän lukijoiden kesken.

Tässä siis käynnistyy pikainen jouluarvonta kaikkien tähän postaukseen kommentoivien kesken. Kommentti lootaan, niin olet mukana arvonnassa. Kaikki osallistuvat yhdellä arvalla, mutta kuvan saa tietysti napsaista mukaansa.

Kun en voi lähettää palkinnoksi miinaharavaa, niin pistän kuitenkin pakettiin jotain jouluista sen tilalle. Arvonta tapahtuu 16.12. kello 18.00.



tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Alkajaisiksi linkki Kaisan blogiin, josta löytyy hyvin varteenotettava lista kiitosaiheista. Ne kannattaa muistaa joka päivä ja varsinkin nyt itsenäisyyspäivänä. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Meille tuli eilen ensilumi. Vaikka lämpötila on tänään ollut parisen astetta plussan puolella, on lumi edelleen maassa.

Meillä itsenäisyyspäivää vietetään ihan täällä pirtissä. Mies aloitti jo eilen flunssan sairastamisen ja äsken, kömmittyään päiväunilta, veti vielä kylpytakin päivävaatteidensa päälle lämmikkeeksi. Sikäli hyvä, ettei ollut menoa esimerkiksi Linnan juhliin eikä pienempiinkään kekkereihin esimerkiksi soittokeikalle. Viimeksi mainittu seikka kylläkin veti miehen mielen matalaksi. "Kun tuli se pukukin ostettua varta vasten."  Kun on yleensä ollut esiintyjänä, niin ymmärrän hyvin, ettei ole hinkua läheä katsomon puolelle.

Minä olen parina päiväna pistellyt merkkausliinaani. Luulin sen jo olevan viittä vaille valmis, mutta suurennuslasivalaisin näytti muuta. Olin jättänyt muutaman kuvion vähän kesken ja nyt pitää niitä aukkoja tutkia tarkkaan ja täydentää kuvioita. Kuvittelin saavani liinan jo kehystykseen ja parhaassa tapauksessa "jouluksi kotiin". Pari kinkkistä kohtaa on ainakin tekemättä.

Nyt pistelen hetkisen ja sitten majoitun katsomaan ensin itsenäisyyspäivän paraatia Tampereelta ja sitten linnanjuhlia. Jossain välissä pitää pistää sikapossun niskaa uuniin paistumaan ja yrittää ajoittaa iltaruoka uutisten ajaksi, ettei vain yhtään ihanaa juhlamekkoa pääse lipumaan silmieni ohi.


sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Nukketaloasiaa

Nukketaloharrastus heräilee henkiin. Kun Nukkekotiyhdistys viettää 20-vuotisjuhlavuotta, niin sen kunniaksi on tehty Rintamamiestalokitti, tekijänä taitava Erja. Voisi sanoa, että minulle kävi hyvä honkkeli, sillä sain talon numero 2! Minä, joka en ole edes mikään merkittävä tai kovin taitava nukkekotoilija, olen tietysti polleaa tyttöä ja aion esitellä rakennushanketta pikku hiljaa Villiviinin talot - nukkisblogissanikin


Ajatukseni oli saada talo jo jouluksi valmiiksi, mutta tässä tuli muita projekteja, kuten olen kertonut. Talo on edelleen kappaleina, mutta tänään sentään maalasin levyt molemmin puolin, jotteivat ne rupeasi käpristymään. Luultavasti en ehdi tehdä mitään muuta ennen joulua. Kas kun pitäisi luoda joulutunnelmaa muihin taloihini, tämä kaikkein suurin mukaan lukien.

Herätän kuitenkin nukkisblogin jo nyt henkiin, sillä olen kirjoittanut kehyskertomuksen talolle, joka sai nimen Kyyhkylä. Siellä asuu kannakselaisevakko, leskivaimo yhdessä vanhan isänsä kanssa. Totta kai, kun kerran rintamamiestalosta on kysymys. Nyt pyydän kommentteja teiltä, jotka oikeasti osaatte kannakselaismurteita. Kirjoitin nimittäin kehystarinan murteella, muistellen rakasta anoppivainaatani ja lukuisia lukemiani murteella kirjoitettuja kirjoja. Mutta uusmaalaisena otan ihan omalle vastuulleni kaikki höpöt, joita olen kirjoittanut. Korjatkaa! Toivottavasti kukaan ei tykkää pahaa tästä yritelmästäni.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Intimiteettisuojaa tämäkin

Käytiin eilen isää tervehtimässä. Hän kertoi äidin joutuneen kahden hengen huoneesta neljän hengen huoneeseen. Syytä ei kerrottu, mutta eipä sitä voi kysyäkään, jos hoitajien kopissa ei ole ketään. Isä kertoi myös, että siellä osastolla joku vanhempi potilas oli hihkaissut: " E..., terve!" No, isä ei millään saanut mieleensä, kuka häntä tervehti. Kun hän sattumoisin näki käytävällä jonkun tytönlirpukan, kuten isä sanoi, kysyi tältä. Vaan sitähän ei voi sanoa kolme kuukautta talossa maanneen potilaan puolisolle, joka hänkin käy vähintään kerran viikossa vierailulla talossa. Ei, papparaisen intimiteettisuoja rikkoutuisi.

Tästä tuli mieleen yksi toinen vierailu. Syksyllä, ihan silloin alkuaikoina, kun emme vielä tienneet äidin kunnon kehittymisestä, olimme samassa laitoksessa neuvonpidossa kunnan ihmisten kanssa äidin hoidosta. Yksi kylän eukko osui samaan aikaan paikalle ja väen väkisin änkeytyi äidin huoneeseen estelyistämme välittämättä. Ei, hänen pitää päästä ... katsomaan, tietämättä lainkaan äidin kunnosta. Teki mieli ottaa akkaa niskavilloista kiinni. Siinä kohtaa olisi pitänyt intimiteettisuojan toimia.

Isällä oli suru-uutisiakin. Serkkunsa vaimo, se kaikkein nauravaisin ja aina hyväntuulinen, oli kuollut. Näimme hänet tasan vuosi sitten apteekissa ja silloin hän näytti huomattavasti reippaammalta kuin miehensä, mutta vuodessa voi tapahtua paljon. Tämä oli jo ties miten mones suru-uutinen tänä vuonna. Toisen serkun vaimo meni ensin ja sitten tämä veljenvaimo. Äidin lanko ehti kuolla näiden välissä, mutta kolme tuttua lähtenyt ihan yhden syksyn aikana. Näitä uutisia tulee tietysti jatkossa entistä tiuhempaan, meidän ikäluokasta ja vanhemmista.

torstai 1. joulukuuta 2011

Hyvää joulukuuta!

Oli ihan pakko tulla kirjoittamaan keskellä yötä, kun joulukuun ensimmäinen yö sentään "avautui". Ollaan oulukuussa, ji-huu! Mitä kauempana joulu on, sitä vähemmän olen jouluihminen, mutta mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän minäkin tunnen olevani jouluihminen. Sen kunniaksi kirjoitin illalla kuoret valmiiksi joulukortteihin ja etsin ensin tietysti liudan osoitteita. Kortteihin ei muuta tarvinnut kirjoittaakaan, sillä oikaisin tänä vuonna ja kun painatin kutsutekstin taitettavan kortin sisäpuolelle, tulivat allekirjoitukset saman tien. Tyylikästä tai ei, mutta ainakin helppoa.

Sain muutenkin yhtä ja toista tehtyä. Viimeistelin eräät tekstit, joita olen vajaan viikon sorvaillut, suljin silmäni ja painoin "Lähetä"-nappia. Sinne menivät, paitsi että sievästi sorvattujen saatesanojen lisäksi en muistanutkaan panna itse tekstiliitettä mukaan. Toinen kerta toden sanoi.


Taisin jo aikaisemmin mainostaa tätä pikku seinätaulua, jonka ostin laatutavara.comista yhdeksi omista joulahjoistani, vaikken malta tätä kyllä enää pakettiin kääriä. Pieni keramiikkalaatta tuli pari päivää sitten. Tekijä on Kupittaan Savi, taiteilija Sirkka-Liisa Haapasaari. Seinälaatta on käsinmaalattua fajanssia ja mattalasitettu. Minusta tämä on oikein viehättävä ja ensimmäinen Kupittaan Saven keramiikkaesine meillä, puunukkejen lisäksi siis. Nukkeja muuten on ollut isompiakin kuin nelisenttiset, noin 14 - 20 cm korkeita ja hinnat tähtitieteelliset. Yhtä marttanukkea katselin, mutta sitä en taida kuitenkaan raaskia ostaa. Mies katseli tätä seinälaattaa jostain syystä vähän vinoon. En tullut mitanneeksi, mutta tämä on suunnilleen 15 x 15 cm, ei ainakaan isompi. Ja mielestäni sopii oikein hyvin ajattelemalleni paikalle eli uuden keittikaapin sivuseinlle katkaisemaan pitkää valkoista seinämää.

Mies haki tänään kaksi isoa kirjapakettia postista. Toisessa on uusia lahjakirjoja ja kirjakerhon perinteinen, ihana joulukakku. Voisin vallan mainiosti leipoa vastaavan hedelmäkakun itsekin, mutta tämä on perinne. Kirjat menevät suoraan pakettiin, kylläkin suurin osa meille itselle.

Toinen laatikko oli täynnä Aarteita: vanha Suomalainen Wirsikirja, vuoden 1886 versio, painos vuodelta 1889. Uusi testamentti ja Psalmit samoilta ajoilta. Rukouskirja. Vuoden 1834 hartauskirja, nimeltään Yxikertainen Selitys Lutheruxen Wähän Katechismuxen ylitse, Kysymysten ja Vastausten kautta. Pari koulukirjaa. Kansanvalistusseuran almanakkoja toissa vuosisadalta. Maalaiskuntien kunnallishallinnosta, tasaväkisistä maalaisyhdyskunnista, ylempien kansakoulujen perustamisesta maalaiskuniin sekä metsästyksestä vuodelta 1898.  Minä luulen, että kirjakauppias heittää parit kärrynpyörät aina kun huomaa minun tulevan nettiin tekemään tilauksia. Nämä hankinnat ovat kuitenkin tarpeeseen, lähde- ja orientoitumisaineistoksi siihen, mistä en vielä kerro, vihjailen vain.

Sen verran ehdin selata kirjoja, että huomasin tehneeni hyvät ostokset. Almanakat ovat varsinaisia tietosanakirjoja. Virsikirjasta löysin valtavan paljon tuttuja virsiä ja valtavan paljon uppo-outoja virsiä. Pitänee kaivaa esille se meidän lapsuutemme virsikirja, tämän nykyisen edeltäjä ja vertailla muutamien virsien sanoja. Toivottavasti numerot ovat oikeilla kohdillaan, mitä ei tästä viimeisestä tekeleestä voi sanoa, jossa koko kirja sorkittiin sekaisin.  Raamatusta kaivoin esille Jouluevankeliumin ja lempipsalmini. Hyvin olivat tunnistettavissa vanhasta kielestä huolimatta. Itse asiassa jouluevankeliumia ja esimerkiksi Enkeli taivaan -virttä oli seuraavissa käännöksissä käsitelty hyvin hellävaraisesti.

Joulun ja adventin ajan mielenrauhaa ja iloa teille ja meille kaikille! Antaa toisten hössöttää, kaikkien ei tarvitse, eihän?