torstai 30. kesäkuuta 2011

Taas yksi hyvä päivä illassa

Illan ruokavieraalle tarjotaan tunnin päästä yksinkertaisinta ja parasta mahdollista kesäruokaa: Siikli-perunoita voin ja tillin kanssa, päivällä graavaamaani lohta, savustettua lohta, sipulisilliä ja ärhäkästi maustettuja katkarapuja (kaikki suoraan kaupan tiskiltä tai pakastealtaasta) sekä ihan tavallista lehtisalaatti-kurkku-tomaatti-vuohenjuustosalaattia. Jälkiruoaksi mansikoita ja perusrahkaa (maitorahkaa + vispattavaa vaniljakastiketta). Ei noistä ruoka paljon parane. Pian tästä lähdenkin pesemään perunoita ja tekemään jälkiruokaa.

Pioneille ei vielä ole keksitty uutta tukisysteemiä, kun norjanangervo painoi ne plus tukensa melkein lyttyyn. Onneksi viime viikolla tuli vettä niin, että kasvit kestävät tämän helteen. Vähän ruukkuja ja laatikoita täytyy kastella.


Kävimme postissa ja apteekissakin, mutta sitä ennen melkein sain sätkyn, kun yksi resepti oli tipotiessään ja lääkkeet lopussa. Ehdin jo soittaa lääkärikeskukseenkin, mutta pian pääsin ottamaan uuden puhelun ja peruuttamaan edellisen asian, sillä resepti löytyi kuin löytyikin. Olin arvellut sen joutuneen vahingossa roskikseen edellisen apteekkireissun jäljiltä. Onneksi löytyi. Tavallisesti siirrän kaikki reseptit samaan paikkaan, yhteen nippuun, josta ainakin selaamalla löytyy oikea. Nyt tämä oli joutunut vikapaikkaan.

Tällä ilmalla olisi kiva, jos autossa olisi ilmastointi. Nyt auton lämpötila alkaa hipoa huonomman saunan asteita, kun auto on "yötä päivää" auringossa. Aikaisemmin ajelimme melko huolettomasti ikkuna auki, mutta nyt mies pitää kaikki luukut tiiviisti kiinni johtuen viime kesän pahasta niska- ja lapasärystä, jonka hän arveli saaneensa juuri avoimista autonikkunoista. 

Maalarit ovat vielä täydessä työn touhussa, nyt ränniten ja räystäiden kimpussa. Ihmeen pitkää päivää he jaksavat tässä helteessä tehdäkin.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Hellettä piisaa

Helle pehmittää pään ja eilen se pehmitti tämän uuden tietokoneenkin. Ainakin nettiyhteys pätki, mutta epäilen, että jotain muutakin on vialla. Yksi asia on ainakin tarkistettava sitten kun helle hellittää. Miksei tästä vehkeestä kuulu ääntä? Silloin harvoin kun Yle Areenalta esimerkiksi haluaisi katsoa jonkun ohjelman, niin ääni olisi eduksi. Yhteys toimi taas aamulla ja niin konekin virkosi henkiin.

Tietokoneen toimimattomuudesta oli kylläkin kaksi etua. Ensinnäkin sain varmuuden vuoksi pistettyä nettipankkiin maksuun kaikki taloon tulleet laskut. Toiseksi näpertelin eilen illalla nukketalon kasvihuonetta, josta näyttääkin tulevan puutarha kasvihuoneineen. Otin siitä jo yhden kuvankin, mutta se on vielä kamerassa. En viitsi ihan yhtä kuvaa kerrallaan siirtää tietokoneelle enkä muutenkaan keskeneräistä. Tarttis vielä keksiä vähän maastoa, maalata viinirypäleen lehtiä ynnä muuta pientä. Tärkein asia on miettiä, minkä nukketaloni pihalle tästä laitoksesta olisi ja minkä tarinan siitä keksisin. Talot ovat eri mittakaavoilla ja ei-standardeilla tehtyjä, nukeista puhumattakaan, joten pitää vähän miettiä ja mallata.

Aamulla heräsin hurinaan. Mies sanoi, että kompressorin tai jonkun sen-semmoisen hurina alkoi jo kello 7.00, jolloin hän ainakin heräsi. Paikalle oli tullut uutteria poikia, jotka pesivät ja maalasivat koko ulkorakennuksen katon. Mielestäni näin aamulla pihassa viisi miestä, mutta ainakin myöhemmin heitä oli katolla kaksi kappaletta. Kaverit eivät todellakaan laiskotelleet, mutta piti kai sitä pieniä taukoja tällä helteellä pitää.

Taukoa muista puuhistaan piti pikkuinen oravammekin, joka veti sikeitä taas lempipaikallaan terassin kaiteella. Edes toinen, vain aivan vähän isompi oravakollega ei tätä nukkujaa häirinnyt.


Päätimme eilen, että tänään mennään huoltoasemalle, siis oikein ulos syömään. Tällä helteellä suunnitelma peruutettiin ja mies kävi ostamassa annokset valmista keittoa iltaruoaksi. Toinen tytär tulee huomenna ottamaan kopioita ja myös syömään, joten ruokaan on aiheellista panostaa vähän tätä päivää enemmän.

Täällä on tänään alkamassa kesän kohokohta monille eteläsuomalaiselle eli PuistoBlues, joten kaupunkiin alkaa tulvia väkeä. Tämä on jo 33. kesä peräkkäin, kerrottiin tuolla nettisivuilla. Ilmaistapahtumia, rihkamakauppiaita ja ruoanmyyjiä on keskustassa ja varsinainen  pääkonsertti sitten lauantaina Vanhankylänniemessä. Niemi on sen verran pieni, että se rajaa lipunmyynnin kohtuulliseksi. Tänään on keskustan Rantapuistossa blueskirkkokin, jossa ainakin viime vuonna oli ollut väkeä niin että teltta oli revetä.

Meidän kipeillä koivillamme ei ole asiaa noihin tilaisuuksiin enempää puupenkeillä kuin nurmellakaan istumaan, eikä juuri tuo musiikkikaan ehkä ole meidän alaamme, mutta joskus sopivalla tuulella voimme kyllä kuunnella konserttia ihan omalla terassilla. Basson jumpsutus nyt ainakin kuuluu, joten voi sanoa, että pääsemme nauttimaan tapahtumasta enemmän kuin haluammekaan. Tapahtuma sinänsä on pysynyt ilmeisen siistinä ja sinne onkin tapana mennä koko perheen voimalla eli se porukka, joka yli 30 vuotta sitten aloitti, käy edelleen juhlissa, nyt vain lasten ja lastenlastensa kanssa. Ja huom. järjestelyt tehdään käsittääkseni edelleen puhtaasti talkoovoimin. Siellä on omaa "jälkikasvuamme" niin töissä kuin juhlaväenkin joukossa. Toivottavasti ilmoja pitelee tällaisina.

Tässä vähän blues-väriä, kuvattuna omasta penkistä tänään. Tausta on muovisaavi, joka on vielä kenollaan odottamassa kasteluletkun virittämistä.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Iloa ja surua

Hellepäivä taas melkein illassa. Tälle päivälle emme suunnittelleet muuta kuin mummulakäynnin ja hyvä on kun menimme. Siellä oli taas sattunut tapaturma eli aloitanpa siitä surullisemmasta päästä uutisoinnin. Muori oli jälleen kerran tuuskahtanut nenälleen, ehkä kompastunut tuvassa olevaan arkkuun ja loukannut itsensä sen kulmaan. Onneksi ei loukannut kuitenkaan niin pahasti, että he olisivat lähteneet päivystykseen. Selkää on kuitenkin särkenyt ja sehän aikaansaa kelle vaan kiukutteluakin.

Pahin oli tosin jo isän mukaan ohi; äiti ei ottanut mitään kantaa asiaan. Hän oli tänään äärettömän väsynyt, nukahtelikin keinutuoliinsa siinä meidän jutellessamme. Sitten hän yhtäkkiä havahtui, kömpi ylös ja lähti ulos pääovesta. Luulimme, että hän menisi terassille vilvoittelemaan, mutta ei, muutaman minuutin päästä hän tulikin hyvin hiljaa, kuin salaa, keittiönoven kautta sisälle. En osaa sanoa, oliko hän hetken oven takana kuuntelemassa puheitamme, sillä mehän tietysti keskustelimme isän kanssa molempien kunnosta, kun siihen osui hyvä tilaisuus. Äiti ei ole koskaan sanallakaan kosketellut sairauttaan ja jos kysyy kuulumisia, niin kaikki on aina hyvin. Niin oli nytkin.

Maljakossa oli kaunis, voimakkaan punainen ruusunoksa, jonka ehkä sisareni oli tuonut tai isä taittanut pihasta. Äiti ihasteli sitä, muttei hänellä ollut pienintäkään aavistusta siitä, mistä oksa on ilmestynyt. Ei hän kuulemma itse ainakaan ollut käynyt kukkakaupassa. Sen kyllä uskonkin, sillä äiti ei varmaan pariin vuoteen ole ollut edes isän kauppareissuilla mukana, saati että osaisi omatoimisesti asioida kukkakaupassa tai missään muussakaan kauppaliikkeessä.


Tällaista pensasruusua se ei ainakaan ollut, vaan jotain puistoruusua. Väri on sama. Tämä kuva on meidän talon nurkalta.

Käväisimme tervehtimässä pikaisesti myös veljeäni ja siellä kälyn kuulumiset ovat vielä ikävämmät. Hänen samaa tautia sairastavan äitinsa kunto on romahtanut. Nyt hän on terveyskeskuksen vuodeosastolla eikä kuulemma paluuta vanhainkotiin enää ole. Tai millä ninmellä sitä hoivalaitosta nyt kutsutaankaan. Hänhän joutui sinne joskus viime talvena, kun oli ensin lähtenyt paitasillaan pihalle seikkailemaan.

Mutta ei pelkkää valitusta: postipoika toi yllätyspaketin. Somassa pussukassa oli kauniit villasukat ja suklaalevy, joita en vain huomannut kuvata. Tuhannet kiitokset! Voitin arvonnassa, mutta nyt taisi Kaikki kotona-blogin Sirkku-äiti olla postipojan virkaa hoitamassa? Tytär, blogin Maatalouskoululainen on nimittäin mummulassa kesärenkinä ja -piikalikkana. En nyt millään löytänyt A-M:n omaa blogia, joka ei hetkeen ole päivittynyt, mutta kiitokset varmaan menevät äidin kautta tyttärellekin, eikös vaan?

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kurren Kurrenpoika maailmalla

Olen jo aikaisemmin esitellyt tämän pikkuisen oravan, joka on ilmeisesti jäänyt pienenä orvoksi tai muuten vaan yksin tähän maailmaan, sillä se on asettunut meille ottopojaksi. Se selvästi pitää meidän terassia ja köynnöshortensiaa kotipesänään tai näin ainakin arvelemme. Näin luottavaisesti pieni heiluhäntä on monena päivänä ruvennut päiväunille kaiteen päälle. Silmät lupsahtelevat vähän aikaa ja sitten pikkuinen vetää täysillä sikeitä.




Tuo kamalan näköinen kaide häviää lähipäivinä. Saamme sitten nähdä, miten pihan eläimistö suhtautuu maalin hajuun ja uuteen kaidepuuhun.

Maalausurakka etenee vauhdikkaasti. Eilen tosin laskeskelimme miehen kanssa, että kaipa maalarilla vielä ainakin viikon työt on edessä. Emme ikinä olisi itse pystyneet tätä tekemään, varsinkin kun miehen jalkaa on tänä kesänä särkenyt enemmän kuin kai koskaan. Hän jo puhui lähtevänsä hakemaan terveyskeskuksesta keppiä itselleen. Yksi kyynärsauva ja yksi kokoon menevä keppi onkin jo talossa, mutta kynnys niiden jokapäiväiseen käyttöön on edelleen liian korkea. Pitäisi saada vähän sirompi malli, samanlainen kuin appiukolla. Nyt terkkari tosin lähtikin jo kesälaitumille, joten ainakaan ilmaista keppiä ei ole tähän hätään saatavilla. No, Instrusta tai jostain varmasti löytyy, jos oikein tiukka paikka tulee. Mutta siihen nähden, että lääkäri ennusti tulevaisuutta pyörätuolissa jo 30 vuotta sitten, niin jokaisesta omin jaloin kävellystä päivästä sopii olla kiitollinen.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Ihmettelyä

Kun muutama päivä sitten kiittelimme toisiamme siitä, että tuli lisättyä vartiointiliikkeen hälyjä taloon, niin nyt siitä vasta itseämme kiittelemmekin. Luin eilen nettiuutisista, miten näillä kulmilla, ei ihan meidän kaupunginosassamme mutta aika lähellä, on kolmeen tai neljään taloon yritetty murtautua röyhkeästi. Yhdessä omakotitalossa isäntäväki oli kotona ja asettumassa nukkumaan, kun alakerrasta kuului ääniä tai liikettä. Juu, kun isäntä meni katsomaan, niin rosvo oli jo kerännyt kodin elektroniikkaa ja oli parhaillaan kiipeämässä tuuletusikkunasta ulos.

Ei ihme, että poliisiauto kierteli juhannuspäivänä meidänkin nurkilla ja varmaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Vartiointiliikkeen tarra postilaatikossa tuli tarkkaan noteeratuksi ja toivottavasti sen tekevät myös rosvot. Ainakin hälyt asentaneen kaverin mielestä ammattitaitoisille varkaille jo pelkkä heidän tarransa riittää tiedottamaan, että tähän taloon ei kannata mennä.

Putkimiehemme asuu pienessä naapuripitäjässä ja hän kertoi, että heille rosmot olivat törmänneet sisälle keskellä kirkasta päivää. Isäntä on sen verran riski mies, että oli saanut heidät käännytettyä ulos, mutta entäpä, jos rouva olisi ollut yksin kotona? 

Ihmettelyä aiheutti myös tämä pieni posliinikukka, joka tänäkin vuonna rupesi yllättäen kukkimaan. Kukat ovat kauniita ja tuoksu on ihana, vaikkei koko ihanuus tästä harmaan päivän kuvasta oikein ehkä välitykään. Vaihteeksi kuitenkin jotain sisälläkin kukkivaa... Myös pääsiäis-/joulu- ja nyt näköjään myös juhannuskaktuksemme kukkii parhaillaan fuksian värisillä kukillaan.

Aurinko paistaa tänään suloisesti, joten taidanpa kerätä kamppeet ( = käsityötarvikkeet, kännykän, kameran ja hyytävän jännärin sekä ehkä vielä palan juhannuskakkua evääksi) ja siirtyä terassille. Lämpötilaa en ole vielä tarkistanut, joten ehkä varusteisiin kuuluu jakkukin varmuuden vuoksi. Käsityö on edelleenkin sama iso ristipistotyö, jossa riittää puuhaa vielä moneksi viikoksi. Tällaisena päivänä valoa on riittävästi pieniin pistoihin tai permminkin sanottuna vanhoille silmilleni.

Mies tilasi valkoviinilaatikolle peiton, jonka lupasinkin virkata moninkertaisesta villalangasta. Sen kun kastelee, saa viinin pysymään viileänä, perusteli fysiikkaa aikanaan perusteellisesti opetellut mieheni. Ilmiön nimenkin hän mainitsi, mutta minä en lukenut niin perusteellisesti fyssaa että enää muistaisin sitä. Keskikoulussa opettaja-Nakki oli sitä mieltä, että tytöt eivät kumminkaan ymmärrä mitään fysiikan laeista.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Ja taas sataa

Se on sitten tämmöinen juhannuspäivä: sataa. Tein pienen blogikierroksen ja huomasin, että "kaikki muutkin" ovat nyt viettämässä päiväänsä tietokoneella ja varmaan samasta syystä. Anteeksi etten kommentoinut, ihailin vain kauniita kesäkukkasianne, hienoja käsitöitä ja muita laadukkaita otoksia.

Eilinen oli kylläkin niin aurinkoinen poutapäivä, että istuskelimme iltaan asti terassilla ihmetellen maailman menoa ja sitä, että vain yksi paksu, vieras koira emäntineen kulki ohi kun tavallisesti niitä on liikkeellä vaikka miten paljon iltaisin. Kaksi koneellista pyykkiäkin kuivui ulkona. Se on jo niin merkittävä tapaus pitkään aikaan, että pitää mainita. Mutta heti kun aurinko katosi männyn taakse, alkoi ilta viiletä ja siirryimme sisätiloihin eli emme muuttaneet kesäkeittiötä ulos edes juhannuksen kunniaksi. Terassi pitää lähiaikoina muutenkin tyhjentää maalarimestarin tieltä eikä kantaa sinne lisää tavaraa.

Ampiainen Pampiainen oli mettä keräämässä köynnöshortensiassa, mutta ei meinannut suostua kuvattavaksi vaikka miten yritin.

Kuvasin eilen muutakin, kuten ensimmäisen kukkaan ehtineen pionimme. Näitä on kolme ja kaikki tuin keväällä ihan hyvin, mutta sitten norjanangervo kasvoi yli ja painoi pionit tukineen vähän lyttyyn. Nyt nämä kasvavat tuen välistä ja seuraavaksi pitää miettiä uusia konsteja, jotta kasvit saadaan pystyyn. Ensi viikolla pitää muutenkin ryhdistäytyä ja ruveta pihahommiin uudella innolla.

Nyt ilma näyttääkin selkenevän. Taidanpa ottaa kässälaatikon, villatakin ja kameran sekä siirtyä terassille pistelypuuhiin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hyvää juhannusta kaikille!

Vihta on tehty, juhannuskukat haettu (ei kuitenkaan tyynyn alle), juhannuskakku ja kotijuusto tehty, toinen koneellinen pyykkiä rupeaa pian loppulinkoukseen. Aurinko paistaa ja tämä toinenkin koneellinen lakana. ja pyyheliinapyykkiä pääsee pihalle kuivumaan. - Enää ei tarvitse muuta kuin petata sängyt ja napsauttaa päiväsauna lämpiämään. Se on ollut minulla ikiaikainen perinne, että juhlan aattona mennään jo päivällä saunaan. Totuin tähän jo lapsena ja jostain perinteistä sitä on pidettävä kiinni!

Päivän kohokohta oli kuitenkin tämä, kun löysin seitsemän kypsää ahomansikkaa pihamännyn juurelta. Kuten näkyy, kuvaan ehti vain kuusi marjaa. En muista yhtenäkään kesänä nähneeni siinä paikassa mansikoita. Kävelytien varrella niitä kyllä on ollut, samoin vattuja, mutta myös noin sadan koiran pissat, joten marjat ovat jääneet poimimatta. Maku oli sama kuin lapsuudessakin!


Kakun ohje on viimeisestä Anna-lehdestä. Pohjana käytin Myllyn parhaan kaura-murotaikinaa. Täytteessä on 500 g maitorahkaa, 1 dl kermaa, 3 munaa, 1 3/4 dl sokeria (voisi mielestäni vähentää), 1 rkl maissijauhoa (minulla peruna-) ja ripaus suolaa. Vaniljan jätin kokonaan pois, mutta yllätyksekseni sitä oli niin paljon pohjataikinassa, etä koko talo tuoksui tai kuten vaniljaa inhoava mies sanoi, haisi.

Helppoa kuin heinänteko, sillä täyteaineet vain sekoitetaan keskenään ja kaadetaan vuokaan painellun pohjataikinan päälle. Paistoaika oli 1 tunti ja vähän päälle 175 asteessa. Ohje käski paistaa irtopohjavuoassa, mutta minulla oli tavallinen keramiikkavuoka. Helppo ja hyvä kesäkakku, jonka resepti siirtyy arkistoon vastaisenkin varalle.

Pitäis vissiin lähteä levittämään niitä pyykkejä ja aloittamaan juhannusjuhla. Leppoisaa mittumaaria kaikille!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannusta odotellessa

Säätiedotukset ovat povanneet etelä-Suomeen myrskyä ja sadetta tälle päivälle ja ainakin sadetta jo saatiinkin. Jonkun sääkartan mukaan pahin myrsky on vasta tulossa, mutta toivottavasti tieto osoittautuu vääräksi. Nyt ainakin näyttää jo vähän kirkastuvan.

Minun piti tänään istuttaa muutama kesäkukka juhannuksen kunniaksi. Ne olivat viimeiset, jotka kukkakaupassa enää oli jäljellä, mutta enpä taida istuttaa niitä ainakaan ulkona. Lykkäsin kesäkukkien hankintaa kun odoteltiin tätä maalausurakkaa ja itselle puhtia kasvihuoneen ja lavojen laittamiseen. Samoista syistä omatkin kylvökseni epäonnistuivat täydellisesti. Mutta mitäpä noista. Kaikkea ei jaksa tehdä yht´aikaa ja kun sitten tuli se hellekausikin.

Ehkä ruukutankin kesäkukat sisällä ennen imurointia, niin ei ainakaan sade haittaa. Muitakin puuhia on vielä tiedossa; kotijuusto ja rahkakakkukin olisi tarkoitus tehdä. Juhannusruokaamme ovat niiden lisäksi uudet kotimaiset Siikli-perunat sekä silliä, katkarapu- ja lohisalaattia vuorotellen kumpanakin päivänä. Ruoka vaatii tilliä ja voita perunan nokkaan sekä pienenpienet snapsit. Vietämme juhannusta kaksistaan kotona, ellei nyt maalari sattuisi tulemaan töihin, kuten vähän suunnitteli.

Rahkakakun kanssa on tarjolla tämän kesän ensimmäiset mansikat. Mansikkamaata meillä ei ole, joten kaupan mansikoista on kyse. Löysin pihastakin muutaman ahomansikan, jotka ovat aivan ensimmäiset minun tällä pihalla koskaan näkemäni. Olisikohan ansionsa sillä, ettei mies ole päässyt leikkaamaan nurmikkoa niiltä paikoilta vielä yhtään kertaa?

Sen verran perkasin eilen illalla uutta kukkapenkkiä, sitä joka nyt vaatii erityishuomiota, että löysin yllättäen tällaisia kukkivia kasveja kaksin kappalein:

Tunnistaako kukaan? Luullakseni tämä on joku laukka, jonka olen ihan itse tilannut nettipuutarhasta ja istuttanut penkkiin. Nyt vain en yhtään muista tarkempaa nimeä. Kukat töröttävät pitkän varren päässä ja koska penkissä on yhtä ja toista rikkaruohoa, niin kukkaset jäivät lähes huomaamatta. Yritin välttää perkaamista myrkyttämällä vuohenputket, mutta ainakaan kolmessa viikossa ei ole tapahtunut mitään. Paras kai odottaa pihan kuivumista ja mennä kontilleen maahan kaivelemaan vihulaisia. Onneksi saatiin myös penkin takana rehottaneet pensaat leikattua. 

Samaan kukkapenkkiin siirtämäni pikkuinen ruusukin kukkii parhaillaan sievästi. Kukkia on peräti kaksi kappaletta. En huomannut kuvata niitä ja tämän päivän sade on varmaan hakannut kukat maahan. Pionitkaan eivät loukkaantuneet siirrosta, vaikkeivät kyllä kuki vielä tänä vuonna. Toivottavasti ensi vuonna näen, minkä värisiä pioneja siirsin vanhan kasvihuoneen seinustalta. Iiriskin näyttää olevan hengissä siirrosta huolimatta. Kyllä siitä vielä kunnon kukkapenkki tulee, mutta vaatii vielä muutamia multasäkillisiä ja uuden kehikon ympärilleen.

Suloista suven juhlaa ja juhannusta!  t. Villiviini

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Homma etenee rivakasti

Maalarit ovat ripeitä poikia. Luullakseni talon isoimmat pinnat on jo sudittu ja enää on jäljellä se hitain osuus, ikkunan ja oven pielet, erinäiset korjaushommat päärakennuksen ja aitan nurkissa. Ihan juhannukseksi urakka ei taida valmistua, tai tietystihän se riippuu miten noita ilmoja pitelee. Onneksi eilen ja tänään on ollut poutaa ja erityisesti tämä poutapäivä on hyvä juttu, kun pojilla on nosturi vuokrattuna.  Talon päädyt ovat niin korkeat, ettei tikkailta ole kiva maalata. Nyt nosturin lavalle oli lastattuna sekä vuorilauta-, ikkunanpoka- että seinämaalipytyt ja kaikki tarvittavat työkalut. Muutama rima ainakin oli vaihdettava, tiesi mies kertoa. Itse en ole käynyt tänään kyttäämässä maalarimestarien puuhia.

Tällainenkin koura kävi pihassa. Se nosti nopeasti ja näppärästi kaikki oksat ja risut peräkärryyn ja kiidätti ne jäteasemalle.  Tuollaisesta pensassilpusta ei kai oikein ole hakkeeksikaan, tai mistä minä tiedän haketettiinko se jossain vai ei. Me emme ainakaan jääneet kaipaamaan haketta.

Meillä on omakohtaista kokemusta risujen hakettamisesta. Olemme yhtenä kesänä leikanneet (tai paremmin sanottuna velimies moottorisahoineen kävi leikkaamassa)  nyt jo edesmenneet pihasalavat ja itse hakettaneet oksat. Oli se kamala homma. Yksi naapurin setä kävi kolmantena päivänä oikein paikan päällä tarkistamassa, että mekä itse sitä haketinta käytimme. Kone oli lainassa samalta velimieheltä, jonka koneet yleensäkin ovat astetta järeämpiä kuin tällaisten omakotiasukkien laitteet. Veli näet on maanviljelijä, luomutilallinen.

Tämä alareunassa oleva risti ei ole kenenkään hautamuistomerkiltä, vaan kuvaan osui kukkatuki kun kuvasin noita kouria ikkunan takaa.

Minä innostuin eilen pitkästä aikaa näpertämään nukkekotitavaroita. Pohjatarjottimen kuvio kertoo enemmän kuin sanat: tulossa on kasvihuone. Tarkemmat tiedot pääsevät aikanaan nukkisblogiini.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tunnustus

Minut palkittiin tällaisella tunnustuksella, jonka Aili-mummo lähetti jo ajat sitten. Tuhannet kiitokset!






Tehtävänä on kertoa kolme totuutta itsestäni ja kolme tämän hetkistä toivettani ja jakaa palkinto kymmenelle blogistille eteenpäin.


Kolme totuutta minusta:

1. Olen aina ollut nopea tarttumaan uusiin asioihin, mutten yhtä reipas saattamaan niitä päätökseen. Nykyisin nopeus tosin on vähentynyt olennaisesti.


2. Olen useimmiten oikeassa tai vähintään omasta mielestäni näkemyksissäni ei ole mitään vikaa.


3. Olen jostain perinyt ripauksen taiteellisia lahjoja, joihin ei valitettavasti kuulu laulun lahja.


Sitten ne kolme toivetta:


1. Voi kun saisin elää vielä pitkään yhdessä rakkaan puolisoni kanssa.


2. Olisi mukavaa, jos kaikki pienemmät vaivat ja isommatkin sairauksien häviäisivät taivaan tuuliin.

3. Lisäksi toivon vielä itselleni lisää kärsivällisyyttä kestää elämän pieniä ja tietysti isompiakin vastoinkäymisiä.


Tehtävän kolmatta osiota en taida pystyä täyttämään, sillä olen nähnyt tämän prenikan aika monessa tutussa blogissa ja moni blogiystävistäni on esittänyt toiveen olla saamatta tunnustuspalkintoja. Kaikki te kuitenkin tämän ansaitsette ja jos suinkin mahdollista, ottakaa tunnustus itsellenne!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pihahommat, osa II

Aikainen lintu madon nappaa, näin on. Minulla kello soi puoli kahdeksalta. Se on too-si aikaista, vaikka oikeasti yleensa silloin heräänkin ensimmäisen kerran, mutta käväisen tavallisesti katsomassa aamu-uutiset ja otan vielä pienet nokoset päälle. Nyt kiiruhdin aamuteen keittoon ja miestä herättelemään. Tämäpä yllätti ja istuikin jo vaatteet päälle lehteä lukemassa.

Ei mennyt kuin kymmenen minuuttia, niin puutarhurit olivat pihassa ja pensasleikkuri surahti käyntiin. Nyt on pensasaita matalana, samoin muutamat talon seinässä maalausta estäneet pensaat ja epämääräinen pusikko alkuvaiheessa olevan uuden kukkapenkin kupeessa. Siinä oli pääasiassa tuomipihlajaa, mutta löytyipä joukosta yksi tammen taimikin, joka säästettiin. Pienen tarkastelun jälkeen myös marjakuuset menivät katkipoikki. Puutarhurin näkemyksen mukaan sille ei valitettavasti ollut vaihtoehtoja.  Jotain sentään jäikin: kiveä kiertävään köynnöskuusamaan ei koskettu:


Meillä ei ole pensasleikkuria, mutta emme olisi mitenkään saaneet näitä muutenkaan itse mataliksi. Itse leikkasin samaan oksakasaan vielä kahdet sveitsinkärhöt alas ja samasta syystä. Kolmaskin on vielä leikattava, jahka saan ensin vähän kerättyä voimia. - Oli tämä leikkaamiseen oikea tai väärä ajankohta, niin pakko se oli tehdä. Norjanangervot olisi voinut leikata jo vähän aikaisemmin, mutta kun se yksi "alihankkija" aikatauluineen petti. Toivottavasti nämä kaikki kuitenkin kukkivat ensi keväänä entistä komeammin ja ne joiden on tarkoitus kuolla, myös kuolevat. Vaikkemme pysty näin isoa hanketta itse hoitamaan, niin kyllä tässä kaikenlaista pihapuuhastelua silti jäi meillekin vähintään tarpeeksi.

Pihan linnut ja oravat ovat selvästi hämmennyksissään. Punarinta hyppeli kantojen päällä ja oravakin kävi juomassa eri saavilla kuin tavallisesti. Yhtään linnunpesää ei tiettävästi ollut pensaissa ja toivottavasti poikaset muutenkin ovat jo lehahtaneet omilleen.

Kun puutarhurit lähtivät, niin maalari tuli. Hän tosin tekee vasta valmistavia töitä, hankkii tarvikkeita ja sen sellaista, mutta totta vie tuntuu hyvältä, kun aikataulu ei tällä kaverilla pettänyt. Nyt vain toivotaan hyviä maalausilmoja, vaikkei säätiedotus sitä oikein lupaakaan.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Piilokuva ja pihahommia

Tässä ensin pieni piilokuva eli meidän pikkuinen ottolapsemme, joka tänään ei selvästikään halua julkisuutta:

Tämä on varmaan pienin ikinä pihassa liikkunut oravanpoika. Se kuljeskelee yksinään ja vähän eksyksissä ja on vähän niinkuin ominut meidät perheekseen. Olisikohan emo joutunut esimerkiksi pihalla hortoilevan musta-valkoisen kissan uhriksi? Ruokimme pikkuista maapähkinöillä, jota tämä tomerasti opettelee pureskelemaan pienillä hampaillaan. Pikkuinen tipahtaa joskus köynnöshortensian oksalta ja joskus uni yllättää, kuten tässä. Terassin kaiteessa on vielä tyhjä kukkalaatikko odottamassa siirtoa muihin maisemiin ja siinäpä onkin oravanlapsen mukava nukkua oman hännän alla.

Tein pari tuntia pihatöitä, niin pyhäpäivä kuin onkin, sillä maalarimestarit tulevat aamulla ja ulkorakennuksen ympäristö oli kitkettävä etukäteen puhtaaksi. Toisen puolen siivosin jo aikaisemmin keltamosta ja nyt oli nokkossavotan vuoro. Nokkosen lisäksi jätesäkkeihin meni keltamoa, vuohenputkea ja paukkupalsamia. Saalis: kolme isoa säkillistä edellisten kahden lisäksi ja vähän nokkosenpolttamia siellä täällä pitkistä hihoista, helmoista ja hanskoista huolimatta. Kitkemistä riittäisi vielä kukkapenkeissä vaikka loppupäiväksi, mutta onneksi näyttää siltä kuin ennustetut sadepilvet lähestyisivät...

Kamera oli mukana pihalla, mutta en sentään rupea kuvaamaan, saati esittelemään oman pihan nokkospöheikköä. Sen sijaan kuvasin naapuriraksalta valuneen sepelin (n. 30 cm kerros meidän tontilla) ja luultavasti mainitun sepelin turmelemat marjakuuset. Kuvat voivat olla tarpeellisia todistuskappaleita. En viitsi nyt esitellä niitä, kun ei vielä tiedetä, kehkeytyykö asiasta riita vai sovussako isorakeiset sepelit häviävät. Voi olla, että aitan maalaamisenkin takia marjakuuset on pakko leikata alas ja siitä ne eivät varmasti toivu. Ne tosin ovat jo nyt niin ruman näköisiä ja puolikuolleita, että vaihtoehdot ovat vähissä.

Ampiainen kuuluu pörräävän selän takana, joten se pitäisi nyt häätää pihalle. Eilen murhasin kukkaruukullisen muurahaisia, kun mokomat olivat asettuneet taloksi takkahuoneen ikkunalaudalle. Semmoista tämä kesä on ja juhannusviikkokin alkamassa.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Hyvän päivän ilta

Eilinen oli hyvä päivä ja niin on ollut tämäkin. Kävimme viemässä lastin kasveja ja säkillisen multaa Tyttären uudelle pihalle. Sade vain yllätti, mutta meidän onneksemme talon emäntä huolehti istuttamisesta. Me vain pidimme sadetta katoksen alla.

Tytär tuntui oikein tyytyväiseltä saamiinsa kasveihin, vaikka yllättävän paljon pihan kolmesta kukkapenkistä löytyi jo ennestäänkin tavaraa. Siellä kasvoi valmiiksi ainakin kevätkaihonkukkaa, mmaahumalaa ja villiviinin alku ja jotain, mitä Tytär oli jo ehtinyt itsekin istuttaa. Niin ja oli siellä kuunliljaakin. Me täydensimme valikoimaa pihasta aamulla kaivamallamme ruusupensaan alulla, tyräkillä ja oreganolla sekä Siperian unikon taimilla.


Jos ruusu innostuu kasvamaan, niin tällainen siitä ehkä tulee jonain kauniina kesänä. Kuva on viime kesältä, mutta olipa pikkuisessa taimessa jo yksi nuppukin valmiina. Olisikohan tämä vaikka Valamon ruusua, vanhaa lajiketta joka tapauksessa. Tämä kasvaa ja kukkiin männyn vieressä ja tekee kukkia hyvässä yhteisymmärryksessä männyn oksien varaan. Vähän sitä on avustettu tukikepin avustuksella. - Kotiin tulimme tyytyväisinä. Tuntui ihan siltä kuin olisimme tehneet hyvän teon... Lupasimme vielä ostaa kunnon lapion sen tilalle, joka nyt jäi lainaan.

Eilisen päivän kruunasi suuri yllätys. Mies rupesi puhumaan keittiöremontista, mutta asetti kaksi ehtoa. Se ei saa maksaa paljon eikä vanhan tuvan ilme saa muuttua. Ymmärrän kummankin ehdon oikein hyvin, mutta puusepällä teetetyt kalusteet ja valitettavasti varmaan myös kaikki erikoiskalusteet ovat näin ollen pois laskuista.

Viikolla kattilakaapin ovi jäi käteeni ja mies sai sen korjattua jollain ihme-vipstaakeilla, mutta ilmeisesti tuli siihen tulokseen, että pian romahtaa kokonainen astiahylly alas tai tapahtuu jotain muuta korvaamatonta. Ovetkin repsottavat mikä minnekin suuntaan. Kaapisto täytti jo pari vuotta sitten 30 vuotta eikä se alun perinkään ollut parasta A-luokkaa. Tai oli sen ajan lastulevystandardin mukainen, mutta alkaa todella olla tiensä päässä.  (Olenkin inhonnut tätä nuhjaantunutta kalustoa koko sen ajan kun olen talossa asunut, mutta vasta nyt mies itse huomasi, että jotain tarttis asialle tehdä.)

Tässäpä sitä onkin miettimistä, sillä suurin ongelma on kaappitilan vähyys. Tai tarkemmin sanottuna käyttöastioiden ja kaiken muun kaman liian suuri määrä. Yritän pitää kaapeissa myös pientä kotivaraa, mitä ajatusta mies ei ollenkaan käsitä. Juhlaserviisit ja lasit ynnä muu sen kaltainen on jo nyt sijoitettu muualle. Vaikka tupamme on suuri ja avara, siis todella suuri, niin kaapit ovat kuten entiseen aikaan, vain yhdellä seinällä. Samalla seinällä on paitsi jääkaappi ja yksi oviaukko, myös tiskiallas, liesi, pieni puuhella ja iso muuri sekä siivouskomero, joiden paikka on siinä missä on eikä mistään voi luopuakaan. Lisäksi seinällä on yksi korkea kuiva-ainekaappi, jossa on myös arkiruokalautaspinot ja säilytysrasioita yms. Seinustalla, siis työpöydän alla on yksi laatikosto, jossa on leikkuulaudan lisäksi laatikot arkiaterimille, keittiön työvälineille, pannunalustoille, leivinpaperi- ja foliorullille ynnä muulle sen tapaiselle tarvikkeelle. Sitten on yksi patakaappi, jossa on myös pari vatkauskulhoa ja pino uunivuokia. Koska yläkaapit ovat matalia, niin niiden päällä rivissä on liuta varakattiloita, talon paistokasarit ja paistinpannut, joihin hädin tuskin yletyn.

Patakaapin jälkeen olemmekin jo tiskikoneessa ja tiskikaapissa, jonka toisen puolen täyttää sekajäte- ja kompostiastiavaunu, toisella puolella on viemäriputket ja sitä tavanomaista romua, jota tiskikaapissa on: pesuaineita, kukkaravinnetta ja niin edelleen. Sähköliesi on muurin kupeessa eli ei ole oikeaoppista laskutilaa molemmilla puolilla. Toisella puolella on muuri, toisella alkaa heti tiskiallas, joita niitäkin on vain yksi ja sekin liian pieni isojen tavaroiden pesuun.

Työpöytää on vähän, mutta minulla on onneksi erillinen leivinlauta, jonka nostan tarvittaessa ruokapöydälle. Miestä riepoo erityisesti se, että työpöydällä on tavaraa: on teekeitin ja kahvinkeitin sekä leipälaatikko, korit kummankin aamulääkkeille ja niiden takana vielä nätit keraamiset jauho-, sokeri- ja teepurkit sekä suolasalkkari ja ruokaöljypullo. Näin ei jokaista jauho- tai sokeririppusta tarvitse hakea korkean ruokakaapin hyllyltä.

Yläkaapeista yksi on varattu pääasiassa meidän lääkkeillemme, joita on montaa lajia ja kolmen kuukauden annos kerralla ostettuna. Tai no, alahylly on varattu lääkkeille ja laastareille. Ylemmillä on leivontamausteita ja jotain jonnin joutavaa tavaraa. Seuraava kaappi on leveä ja ilmeisesti romahtamisvaarassa, sillä se pitää hyllyillään mukit, lasit ja leipälautaset, kahvipurkit ynnä muuta  kuivatavaraa. Tiskialtaan päällä on leveä kuivauskaappi, jonka ylähyllyllä on ainakin teholeikkuri ja monitoimikone raastin- ynnä muine osineen. Jos ne eivät olisi tässä paikassa, niin kävisi kuten yläkertaan säilötylle yleiskoneelle: ei tulisi rahdattua alas eli ei käytettyä. Alaosassa on mm. mitta-astiat.

Puhuin jo aikaisemmin miehelle vaikka pyörillä kulkevasta saarekkeesta, joka lisäisi säilytys- ja laskutilaa. Kiinteänä se ei tule kysymykseenkään, sillä avaraa lattiatilaa tarvitaan vähintään kerran vuodessa, jolloin meillä on ollut tapana järjestää pieni kotikonsertti. Mies hyväksyi apupöydän, jos se suunnitellaan tarpeeksi kapeaksi ja matalaksi eli säilytettäväksi pitkän tuvanpöydän alla. Sekin auttaisi jo valtavasti, sillä harvoinpa meillä on pöydän täydeltä väkeä ja kun on, niin silloin apupöytää juuri tarvitaan.

Tässä olen nyt istunut pitkään ja kuvaillut hartaasti keittiötä ja samalla järjestellyt ajatuksiani. Kai se tästä rupeaa vähitellen valkenemaan, vaikka tämä on kyllä vaikein keittiösuunnitteluprojektini. Olen osannut suunnitella itselleni kaksi kyökkiä, joista tuli sekä kauniit että toimivat eikä edes hirmuhintaiset. Ideoita otetaan nyt mielihyvin vastaan. Moitteita en ota vastaan eikä tavarankerääjälle kannata sanoa, että heitä romut menemään.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kiirettä pitää

Koneboikotti tuli oikeastaan hyvään aikaan. Tässä on menossa monenlaista puuhaa. Itse asiassa olemme tainneet ryhdistäytyä hyvin laiskasti kuluneen kevään ja alkukesän jälkeen. Viime viikolla kaikki meni pieleen. Ensin tietokone hajosi ja samalle päivälle osui kaksi muutakin murheenkryyniä, jotka olivat ja menivät eikä niistä sen enempää. Tulipahan vain todistettua, että ei kahta ilman kolmannetta. Onneksi kameran muistikortilla olivat tallessa koko vuoden kuvat, vaikkapa tämä rododendronimme, joka tosin kärsi pahasti viime talvesta.




Kuukausi meni lorviessa tai oikeastaan tutun remonttikaverin lorviessa niin, että mies lopulta kyllästyi ja antoi kaverille potkut sekä rupesi etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Meidän isäntä on yleensä kohtelias ja lempeä mies, mutta kun suuttuu, niin kiukulla ei ole rajaa. Hän sanookin, ettei häntä kannata pitää pellenä.

Nyt rupesikin tapahtumaan oikein vauhdilla. Parhaimmillaan vieraat miehet ja autot ovat oikein jonottaneet pihassa. Eilen kävi putkimies laittamassa vesipostin ulkoseinään. Tänään kävivät talomaalarit kiertämässä vielä kertaalleen taloa ja tekemässä tarjouksen. Urakka alkaa maanantaina. Maanantaina tulevat myös pensasaidan leikkaajat. He hoitavat sen, mitä edellinen veijari ei saanut millään tehtyä. Milloin oli kärsä kipeä, milloin saparo jäässä, milloin mitäkin selitystä riitti. Kun ottaa huomiooon, että mekään emme olleet käyttämässä mitään ilmaista naapuriapua, vaan ostamassa palveluita paikalliselta pienyrittäjältä, niin taisi tyyppi kävellä onnensa ohi. Sen hän tosin hoksasi itsekin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Tosin eihän mitään vielä ole aloitettu, saati tehty valmiiksi, mutta nyt olemme luottavaisella mielellä. Ennen maalarimestarien tuloa on pihaa vielä perattava. Keräsin aitan takaa kaksi isoa jätesäkillistä keltamoa, josta minulla ei ole kuvaa. Sitä ei pidä sekoittaa keltanoon. Kasvi on ikiaikainen ja mm. näin siitä kertoo WSOY:n Suomen ja Pohjolan kasvit -kirja: "Keltamolla on pysty, puolen metrin mittainen varsi. -- Kirkkaankeltaiset kukat ovat 3 cm leveitä. Niissä on viisi terälehteä ja kaksi varhain varisevaa verholehteä. Kodat ovat pitkulaisia ja litumaisia. Muurahaiseet levittävät sen mustia, öljyä sisältäviä siemeniä. Kasvissa on kellanpunaista maitiaisnestettä, jota on käytetty rohtona mm. syyliin ja virtsaamisvaivoihin. Keltamo kukkii kesä - elokuussa. se kasvaa kivisillä, ravinteisilla paikoilla usein kulttuuriympäristössä. Lajia tavataan meillä yleisenä vain Etelä-Suomessa." Kuva ja lisää tietoa löytyy wiki-sivulta. Löysin kasvin myös jonkun puutarhakaupan valikoimasta ja varoitan! Ensinnäkin maitiaisneste on myrkyllistä ja toisekseen, jos haluat maanvaivan pihaasi, niin tilaa vaan. Minun urakkani jatkuu vielä luultavasti vähintään muutaman jätesäkillisen verran. Lisähöystettä saan nokkosista, jotka nekin on raivattava aitan seinustalta. Meillä siis maalataan sekä aitta että päärakennus.

Tänään parannettiin myös talon turvavarustusta laitattamalla parvekkeenkin oveen hälyt eli liiketunnistin. Kun niin paljon puhutaan varasporukoista, jotka tulevat taloon oli yö tai päivä, asukkaat kotona tai ei, niin mies rupesi puhumaan tästä ja kertoi pelkäävänsä ihan tosissaan. Lisäturva maksaa 2 euroa kuussa entisten päälle plus tietysti asennuksen erikseen. Nyt ostamme turvallisuutta vajaalla neljälläkympillä kuussa, jota en pidä kohtuuttomana summana.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Ilmoittaudun

Hei rakkaat blogikaverit, ihanaa olla taas täällä! Ilmoittaudun pakollisen vieroitusviikon jälkeen. Minä kärsinkin suunnattomista vieroitusoireista, sillä en ollut lomamatkalla tai sairas. Tietokone vain otti ja heitti veivinsä eli kovalevy poksahti omia aikojaan. Kaik män, kuten entinenkin mummo sanoi. Onneksi olin ostanut edellisen koneen hankinnan yhteydessä ylimääräisen takuun, sillä varsinainen vuoden takuu tietysti olikin päättynyt tasan kuukausi sitten. Uusi kone tuli tänään.

Nyt ei muuta kuin rupean etsimään suosikkisivuja ja laittelemaan kuvia koneella, samoin sähköpostiosoitteita ynnä lukemaan mieletöntä määrää meilejä, joista luultavasti 99,9 prosenttia on turhaa tekstiä... Palataan asiaan, kunhan saan orientoiduttua taas näihin kuvioihin.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Suvin päivänä

Osuvampaa nimipäiväsankaria tuskin voi ollakaan kuin tämän päivän Suvi. Roope on jostain syystä toinen sankari. Kas kun se ei ole Pertin ja Robertin kanssa samalla päivällä? Pertti tosin taitaa viettää nimipäivää yhdessä Altin ja Albertin kanssa vai muistankohan väärin? En jaksa nousta katsomaan almanakasta.

Aioin panna otsikoksi "mummohousut", mutten sentään tohtinut. Meiltä on käyty ostoksilla. Päätin siirtyä pitkäpunttisiin mummokalsareihin välttääkseni kaikenmoiset hiertymät näinä hellepäivinä. Ensi tuntumalta nämä ovat mitä mainioimmat kesähousut, joissa en tosin arvaa kävellä omaa terassia kauemmaksi. Eilen ostettiin Tarjoustalosta valkoisia ja tänään Prismasta vaaleanpunaisia, tosin lähes kolme euroa kallimmalla hinnalla. Kummastakin taisin tyhjentää koko kaupan varaston omaa kokoani. Mutta nyt ei tarvitse olla joka ilta nyrkkipyykillä... Eilisen ostosreissun tarkoitus oli saada miehelle shortsit. Miehen ongelma on arka maha, joka ei kestä kireää vyötärönauhaa. Sen takia pöksyjen on oltava sopivaa kokoa selvästi leveämmät. Kun ei sopivia sortseja löytynyt, ostettiin farkut, joista saksin lahkeet poikki. Vähän teki tiukkaa leikata uudet housut poikki, mutta kuulemma tarkoitukseen sopivia vanhojakaan housuja ei ole talossa. No, pitää kehitellä punteista jotain. Ehkä vielä huolittelen suut vähän siistimmiksi vaikka virkkaamalla tai ompelemalla. Näkemyksemme aikuisen miehen farkkujen pituudesta poikkeavat toisistaan, mutta mies sai haluamansa pituuden tai lyhyyden. Toisaalta enhän minä niitä pidä, vaikkakin katselen.



Tulin sisälle vilvoittelemaan ja ottamaan suolaista voileipää. Nyt taas hetkeksi käsityön kimppuun. Pian siitä voi ehkä jo ottaa kuvankin.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Satakieli livertelee

Olen nyt muutamana yönä kuunnellut satakieltä. Niitä voi lähistöllä olla useampikin yksilö, ehkä kolmekin. Ihana pulputus tuo mieleen sen kesän 90-luvun lopussa, kun miehen kanssa vasta seurusteltiin ja käytiin yhdessä kuuntelemassa satakieltä. Tuolla jossain se liverteli:


Kun olen nyt nukkunut kaksi yötä ikkuna auki, niin ainakin viime yönä näin mielenkiintoisia unia. Ystäväni oli mukana perustamassa seurakuntaan piiriä, jonka ruokahuollosta hän itse vastasi. Minäkin kävin siellä, mutten kokenut paikkaa omakseni, vaan lähdin kesken tilaisuutta pois. Täällä on oikeasti kaikenlaista kähinää, joka näemmä tuli sitten uneenkin. Toisessa unessa olin itse perustamassa yksityistä lastentarhaa kaupunkitalon alakertaan. Tai oikeasti ottamassa tarhaa haltuun, sillä edellinen pomo oli varastanut yhteisistä rahoista 2000 euroa. Liiketoiminta lähti oikein sujuvasti käyntiin, tuli tukea taloyhtiöltä, naapurikaupasta, vanhemmilta ja kaupungilta. Että semmoisia sitä uneksittiin viime yönä. Mitähän ensi yönä?

Yhteiset kiitokset kaikille edellisen postauksen kommentoijille! Samoilla linjoilla näköjään ollaan, tai sitten eri mieltä olevat eivät vaivaudu kommentoimaan.

Eilinen päivä kului leppoisasti valokuvakirjan ja kesäkäsityön merkeissä. Vastauksena kysymykseesi, Puikkopappi, kangas on samasta paikasta kuin sinullakin, mutta nimeltään Belfast Vintage Country Mocha, 32 ct eli 12,6 lankaa sentillä. Pistelin pienen rivin numeroita ja ensimmäisen kirjaimen. Vaikka lankoja tuli oikea määrä, niin enpä tullut tarkistaneeksi värejä. Nyt tuntuu kuin värit vähän vippaisivat mallista, mutta olkoon sitten niin. Vaikka taiteellista vapautta, heh-heh. Tämä on sopiva askare niin kauan kun aurinko ei paista terassille.

Sitä enenn on pakko lähteä vaateostoksille. Mies haluaa shortsit ja kieltämättä collegepöksyt ja farkut ovat liian kuumat nyt kun on oikein hellevaroituskin annettu. Sama ongelma on minullakin, vaikken ehkä shortseissa kehtaa kulkeakaan muualla kuin korkeintaan kotipihalla. Kesä pääsi yllättämään! Kaavailin ompelevani jonkun kevyen kesämekon, mutta voi olla helteet ohi ennen kuin mekko on tehty. Toinen ongelma on nyt kengät, joihin pitäisi saada tukipohjat mahtumaan ja sehän ei onnistu mihinkään kepoisiin kesäsandaaleihin. Paino sentään on pudonnut kaksi kiloa eli vapun ja pääsiäisen tuomaa takaiskua tässä vasta paikataan.

Valokuvakirja valmistui ja lähti eteenpäin. Tilasin Tyttärellekin oman kappaleensa, sillä tiedän ettei hänellä ole kovin paljon omiakaan lapsuuskuviaan, jotka ovat meillä. Samoin minulla on muutama kuva hänen ja veljensä yhteisistä esivanhemmista sekä Karjalaan jääneestä kotitalosta, jotka myös päätyivät kirjaan. On kokonaan eri asia, miten korkealle alle 2-kymppinen velimies kirjalahjan arvostaa, mutta ehkäpä äitinsä ja isänsä ainakin tykkäävät siitä. Erosta on niin pitkä aika, että olemme jo vuosikymmenet olleet enemmänkin ystäviä ja perhetuttuja kuin ex-puolisoita. Nykyisin tapaamme lähinnä yhteisen lapsenlapsen synttäreillä. Erokin tehtiin aikanaan suhteellisen sopuisasti. Olimme vain liian erilaisia ja liian nuorina yhteen menneitä.

Mieheni ei ole erikoisen innostunut kaveeraamaan "edeltäjänsä" kanssa ja varsinkin ex-mieheni nykyinen anoppi oli vallan kauhuissaan, kun muutaman kerran kävimme heidän maatilallaan kylässä tyttären kanssa.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suvivirsi raikui

Vaikken kuullut suvivirttä muuta kuin pätkän iltauutisissa, niin sekin herkisti tipan silmäkulmaan. Aina se herkitstää yhtä paljon. En voi olla lausumatta mielipidettäni suvivirren rukkaamisesta suvilauluksi: täysin älyvapaata touhua.


 Miespuolinen lapsenlapsi siirtyy nyt alakoulusta yläkouluun ja mainiolla keskiarvolla 8,2. Mummikin on ylpeä. Naispuolinen siirtyy vitoselle, mutta hänen keskiarvostaan ei vielä ole tietoa. Neidin tuntien se on vähintään tuota tasoa. Ihan läheisiä lakitettuja ei tänä vuonna ollut, paitsi kummipojan tytärpuoli. Ensi vuonna pitäisi olla veljenpojan lakkiaiset.

Vietimme täälläkin yksiä juhlia. Toinen tytär täytti eilen vuosia ja tänään hän oli meillä syömässä. Lahja, toinen ja kolmaskin iso lahja on ostettu jo kevään mittaan, joten nyt ei paketteja annettu. Kolmen vuoden päästä hän täyttää 30 v. eli niin ne lapset kasvavat ja heidän vanhenemisestaan vasta oikein huomaakin oman ikääntymisensä, huoh.

Tänä ihanana kesäpäivänä tämä mummu istui skannaamassa kuvia tietokoneelle. Päätin nimittäin tehdä Tyttärelle ja hänen Velipuolelleen kuvakirjan molempien lapsuusajan valokuvista. Velimiehen kuvia minulla on tietysti niukasti, mutta kuitenkin sen verran, että kehtaan koota kuvakirjaa. Mainittu velipuoli valmistui eilen ammattioppilaitoksen autolinjalta, miksi mahtoikaan titteliltään tulla. Ennen se oli autonasentaja, mutta varmaan nyt jotain komealta kalskahtavaa. Ex-mieheni on kertonut, että poika on pienestä pitäen korjannut maatilan koneet ja rakennellut peltoautoja itselleen eli on ilmeisesti syntynyt jakoavain kourassa. En tosin muista sellaista nähneeni, kun 18 vuotta sitten kävimme tervehtimässä perhettä synnytyslaitoksella. Isältään tai isoisältään hän ei ainakaan tätä taipumusta ole perinyt.

Siirrynkin taas skannauspuuhiin. Hyvää yötä ja aurinkoista sunnuntaita.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pieni paussi

Vaikka aurinko paistaa, niin ulkona on silti kovan tuulen takia vähän vilpoista. Liian tuulista on pihatöillekin, joten otin käsityöpäivän. Tuuliko lienee syynä, vai ahkera käsityön pistely, kun selkään rupesi ottamaan niin että oli pakko ottaa pieni lepotauko. Onneksi minulla on kätevä kipukoukku ja sillä nytkin painelen kipeää yläselkääni samalla kun ihmettelen täällä maailman menoa. Koukku on niin tehokas, että melkein silmissä mustenee. Onneksi vain melkein.

Olen aikaisemminkin käyttänyt tätä samaa blogipohjaa, joka on niin kesäinen, niin kesäinen. Tässä on lisää koivuja Elegian koivujen lisäksi. Ajattelin laittaa tämän oman kuvan hederiksi ja kokeilinkin sitä, mutta ei näyttänyt hyvältä. Oma kuva ja omasta penkistä tuo nykyinenkin on, ei sen puoleen.

Tytär on ahkeroinut oman kodin kunnostuspuuhissa. Mies kävi tänään rautakaupan kautta ja vei pöntön seinämaalia. Ilmeisesti viikonlopun aikana tulee olohuone ja eteinen maalattua valmiiksi. Onneksi tyttärellä on hyvät välit ex-avokkinsa kanssa ja tämä onkin ollut paikalla maalarimestarina. Edellisessä remontissa me vielä olimme tekijöinä, mutta enää ei jakseta toimia kuin konsultteina. Ja jossain kohtaa vähän rahakukkaron nyörejä hellittämässä.

Mies tekee hommia omaan tahtiinsa ja sitä tahtia on paha lähteä sorkkimaan, vaikka olenkin muutamaan kertaan maininnut sanat kasvilava ja kasvihuone. Patistelu ei ainakaan nopeuta töitä. Ensinnäkin miekkonen on jossain määrin putkiaivoinen ja osaa ajatella asiat perusteellisesti, mutta ajattelee asian kerrallaan. Toisekseen "kipujen mies ja sairauden tuttava" tekee niidenkin takia asiat täsmälleen omaan tahtiinsa. Enpä minäkään jaksa kovin ahkera olla. Joskus mies muistelee ortopedia, joka kolmisenkymmentä vuotta sitten arveli, että miekkonen istuisi jo nyt pyörätuolissa.

Jos vielä ottaisin pienen välipalan, niin sitten taas pistelyn kimppuun. Seuraavaksi testaan lukulaseja, jos vaikka niistä olisi hyötyä tässä askareessa. Käsityö on kyllä sen verran iso ja vaativa, että saapi nähdä tuleeko siitä takki, housut vai tuluskukkaro. Vaiko oikein raameihin pantava seinätaulu. Yläkerran rapuissa onkin oikeastaan paikka juuri yhdelle tällaiselle työlle.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Äkkiäpä kylmeni

Eilen oli todella lämmin päivä ja tänäänkin vielä iltapäivän alussa tuntui niin kesäiseltä, että kaivoin hellemekon esille. Keräsin käsille kaikki tarvittavat välineet ja tarvikkeet ja ryhdyin Puikkopapin yllyttämänä aloittelemaan muutamaan vuosikymmeneen suurinta käsityöhankettani. Kiitos yllytyksestä! - Rupesin pistelemään merkkausliinaa (kuten niitä ainakin ennen kutsuttiin) eli sampleria. Sitten kun minulla on jotain esiteltävää, esittelen välittömästi aikaansaannostani ja muutenkin työn edistymistä Varalla-blogissa. Toistaiseksi siellä ei ole tästä hankkeesta sanaakaan, sillä en vielä ole ottanut kuviakaan, en edes mallista. Tämä se ei kuitenkaan ole, kuva on aitan seinustalla viihtyvästä kärhöstä.


Yhtäkkiä ilma kylmeni, aurinko meni pilveen ja minun oli pakko tulla sisälle. Lampun valossa ei näin tarkan käsityön teko enää onnistunut. Olisikohan sittenkin pitänyt valita harvempi pohjakangas?

Kun podin ilkeitä iskiasvaivoja, joskus 80-luvun alussa, niin silloin opin ristipistoilun. Tein pellavalle pieniä kukkatauluja, eri kokoisia pöytäliinoja, kateliinoja ja vaikka mitä, pari merkkausliinaakin. Harrastus päättyi, kun huomasin, ettei näkö riitä, ei edes suurennuslasilampun avulla. Viimeinen työ, joka edelleen on pahasti kesken, oli tosi tiuhaa pellavaa oleva liina. Löysin sen tässä yhtenä päivänä yhden käsityölaatikon pohjalta. Nyt näkö on jotenkin muuttunut, sillä ainakin ulkona päivänvalossa pistely lähti sujumaan.

Tässäpä tämä helatorstai onkin jo siinä vaiheessa, että lähden kehittelemään iltaruokaa. Mies tilasi jauhelihapihvejä ja niitä hän tulee saamaan keitettyjen papujen kanssa.

Kesäruokaa

Nyt oli pakko tulla vielä toistamiseen saman illan aikana. Söimme nimittäin todellista pikaruokaa, josta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaankin yllättävän namia. K-kaupan kantistarjouksessa oli Saarioisten jyväbroilerin sisäfileetä yrtti-valkosipulimarinoituna hintaan 4,99 per 600 grammaa. Tarjouksen huomasin vasta kotona enkä yleensä osta näitä valmiiksi maustettuja tuotteitakaan. Nyt kuitenkin ostin., kun se ei lillunut oranssissa liemessä. Normaali hinta olisi ollut 6,59 ja kilohinta 10,98 e.

Ruoka syntyi näin:

Herkullinen broilerpata

Silppusin ja kuullotin kaksi sipulia rypsiöljytilkkasessa. Lisäsin broilerin sisäfileet (600 g)  ja pyörittelin niitä sipulin kanssa paistokasarissa.  (Mitähän broilerin osaa ne muuten oikeasti olivat? Nämä olivat ainakin kromosomibroilerista, jos yleensä olivat sitä, mitä yleensä sanotaan kanan sisäfileeksi.)  Saksin mukaan eilen jääneitä kevätsipulin naatteja ja sekoitin taas. Lisäsin 2 pussia á 200 g pakasteherneitä ja suolaa. Sain lahjaksi upean Iittalan morttelin, jota käytin nyt ensimmäistä kertaa ja murskasin sopivan kouranpohjan mustapippureita. Ruoka kaipasi vielä jotain terää ja vähän kosteutta ja niinpä se sai lisämaustetta pullosta Thai sweet -kastiketta.

Muutaman minuutin haudutuksen jälkeen kasari nostettiin pöytään ja pisteltiin poskeen oikein hyvällä ruokahalulla. Ei sentään kaikkea, vaan eiköhän lopusta vielä yksi ateria saada kahdelle hengelle. Huomautan, että kun meillä ei syödä perunaa (poikkeuksia on) eikä pastaa (joskus siinäkin poiketaan periaatteesta) eikä riissiä (ei poiketa), niin ns. normaaliperheessä tämä arvatenkin riittää useammalle kuin tässä arvioimallensi neljälle kärsälle. Silloin nestettäkin voisi olla enemmän, ikään kuin kastikkeeksi.


Kuva näyttää oudolta, kun yritin mahduttaa samaan sekä paistokasarin kulman että tuon ihanan morttelin. Etuoikealla on kasarin kahva, vaikka se on jotenkin omitusen näköinen.
 Pöllin tämän valurautaisen, tuhdin morttelin eli huhmaren kuvan Iittalan sivulta. Hinta näyttää olevan aika kova: 39 euroa, mutta hyvältä tuntuva vehje, ei siinä mitään.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kesäkuun eka

Hellepäivä ottaa oikein tosissaan voimille, varsinkin kun jalassa on tummat farkut, tukevat, tiukat kävelykengät ja mustat sukat sekä yläpäässä puolipitkähihainen pusero ja osan päivästä vielä sen päällä kokopitkähihainen pusakka. Itseänihän voin syyttää, sillä villapipo ja tumput enää puuttuivat.

Koko päivä on viiletetty paikasta toiseen eikä lämmin auto yhtään helpota oloa. Se Japanin tsunamissa ilmeisesti Tyyneen mereen valunut uusi automme olisi kaiken muun hyvän lisäksi ollut ilmastoinnilla varustettu, mutta tämä kesä on vielä kärvisteltävä kuumuudessa.

Mies on ollut tänään ahkera. Hän kävi jo aamupäivällä rakennusvirastossa kyselemässä raja-aidan ehdoista. Rakennuslupahan siihen on hankittava, kuten arvelimmekin. Kävimme myös pikapikaa Tyttärellä hakemassa hänen valitsemansa maalin värimallia, muttemme enää tänään jaksaneet lähteä maalikauppaan. Otin pari kuvaa asunnosta ja jatkoimme matkaa. Kävimme mummulassa vanhuksia tervehtimässä ja sen jälkeen tekemässä Helatorstain ruokaostokset. Tapasin kaupassa vanhan tutun, ex-kollegan, jonka kanssa vaihdoimme pari sanaa. Meillä on tarkoitus syödä jauhelihapihvejä ja kanaa, siis ei mitään erikoista, sillä Toinen tytär tulee synttäripäivälliselle loppuviikolla ja satsataan silloin ehkä vähän enemmän syömiseen. Minä tosin kaipasin jäätelöä ja äsken pistelinkin purkillisen herkkujätskiä laihduttajan napaani.

Näytin vaarille ja mummulle kuvia Tyttären uudesta kodista ja vaari varsinkin oli tyytyväinen näkemäänsä, miksei mummukin. Isäni oli aika uupuneen näköinen, ikään kuin romahtamaisillaan ja kertoikin joutuneensa eilen ottamaan yulimääräiset päiväunet ihan vain väsymyksen takia. Äiti oli koko ajan paikalla, joten keskustelumme liikkuivat neutraaleilla alueilla, kuntoutuslaitoksen kuulumisissa ja sen sellaisessa. Nämä olivat jo viikko sitten olleet pakkaamassa tavaroitaan, mutta sillä konstilla saaneet parannusta kuntoutusohjelmaansa. 

Ällistyttävää kuntoutusta: esimerkiksi hierontaa oli kahden viikon kuntoutukseen sisältynyt kaksi kertaa à 15 minuuttia. Aikaisemmin isä on saanut Kaunialasta mukaansa lähetteen hierojalle, täältä ei. Tai olisi saanut, jos olisi itse maksanut, aikaisemmin lasku on mennyt valtiokonttoriin. Äidin lääkitystä oli muutettu: sydänvikaiselta ihmiseltä oli poistettu sydänlääke. Kas, näinhän ehkä ratkaistaan yhden vanhan lotan hoito-ongelma näppärääkin näppärämmin. Oma lääkäri oli kuitenkin arvellut, että asialle voi olla perusteita, jos lääkäri näin määräsi. Isä sanoi seuraavansa tilannetta. Oma tulkintani on, että lääkäri vilkaisi kerran mummun naamaa ja teki sen perusteella diagnoosinsa. Ainakaan mistään kokeista isä ei maininnut.  - Noin yleisesti ottaen hän oli loppujaksoon kohtalaisen tyytyväinen ja kehui hoitajiakin, mutta totesi että siihen paikkaan hän ei enää toista kertaa lähde. Onneksi kunnan ihmiset olivat käyneet ja saaneet tuoreeltaan raportin kokemuksista.

Olimme jo aikaisemmin kuulleet, että laitoksessa on hirmupitkät käytävät, joten liikkuminen paikasta toiseen oli ollut vaikeaa rollaattoreista huolimatta. Vaikka paikka on muutamia vuosia sitten saneerattu todella isolla rahalla, niin silti aina kahdella naapurihuoneella on yhteinen suihku- ja wc-tila. Mitä järkeä siinäkin on, neljä henkeä jonottamassa yhteen vessaan? Lisäksi jättikokoisessa laitoksessa oli kuulemma ainakin kaksi kerrosta täysin tyhjillään ja yhteen kerrokseen oli tilapäisesti siirretty yhden vanhainkodin asukkaat pois remontin tieltä. Näitä kuntoutettavia oli kai sitten yhdessä kerroksessa.

Tässähän sitä ohjelmaa oli iltaan asti. Kävelykengät jalkatuilla vuorattuina tuntuivat tänään tosi ahtailta, mutta kun en omista kovin montaa kenkäparia, niin yritän sinnitellä niillä vielä sen aikaa, kun on tehtävä pihatöitä. Pohjalliset todella auttavat, paitsi silloin kun kantapäät tuntuvat olevan tulessa. En eilen jaksanut lähteä istutushommiin, joten yritän saada jotain aikaiseksi vielä tänään. Sen jälkeen sauna maistuu.