keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mitäs tästä sanotte?

Leivoin eilen kaksi piirakkaa, ei kun kolme. Kolmas oli mustikkapiirakka pakkasesta kaivamaani pohjataikinaan. Se ei maistunut enää hyvältä. Sen sijaan kaksi muuta maistui makoisilta. Toinen pn poro-suppilovahveropiirakka, jota pistelimme eilen poskeen ja toinen suppis-porkkana-sipulipiirakka kasvissyöjälle.

Tämän rouvan piti tulla klo 13 ja nyt kello on 16.20. Ei mitään havaintoa vieraasta. Viimeksikin hän teki oharin. Niinpä tulin tänne työhuoneeseen ja ryhdyn kirjoitushommiin.

Mutta mitäs tästä sitten sanotte? Eikö olekin ylväs tintti-ystävä?


Että tämmöistä tänään.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Näpertelyä

Olen nyt muutaman iltapäivän näperrellyt nukketaloa ja ensimmäiset kuvat on julkaistu nukkisblogissa. Käykääpä vilkaisemassa! Siellä on syntymässä majatalo, jonka nimeksi tulee Iloisen lesken majatalo. Ei se vielä valmis ole, mutta siinä vaiheessa että sain ensimmäiset kuvat ainakin omaksi ilokseni otettua. Harmi vain, että kaikki epätarkkuudet ja kierot saumat näkyvät niin erinomaisen hyvin kuvissa. Onneksi listoituksilla saa pahimmat piiloon! Tämä on vieraiden seurustelunurkkaus, josta joskus tulevaisuudessa voi piipahtaa parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa.



Kun iltapäivät ovat kuluneet maalaus- ja liimauspuuhissa, niin myöhäisillat ja melkein yötkin kirjoitushommissa eli on tässä ohjelmaa eläkeläiselle ihan tarpeeksi. Nyt pitäisi kaivaa pölynimuri esille ja sitä ennen raivata nukketalokemoja pois pöydältä (luultavasti pöydän alle - ).

Illan ohjelmassa on vielä poro-suppilovahveropiirakat ja pelkän suppispiirakan teko huomista rakasta vierasta varten. Hän on kasvissyöjä, mutta kun tulin ottaneeksi porojauhelihan sulamaan, niin syömme sen piirakan sitten itse tänään.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Melkein uskomatonta

Että voi samalle viikolle sattuakin! Lapsuudenystävä on tulossa käymään ja naamakirjassa sain kaveripyynnön ventovieraalta nimimerkiltä. Kysyin tietysti, kuka on hän on ja tunnenko. Sain nimen, joka kuulosti tutulta ja piti vielä varmistaa tyttönimi. Kyllä, se oli toinen lapsuudenystävä. Kun edellinen kaveri oli kansakouluajoilta, oli tämä oppikoulussa paras ystäväni.

Kummankin kanssa tiet erosivat aikanaan. Toinen lähti papiksi Hollantiin, toinen meni Suomessa naimisiin ja yhteydet vain katkesivat. Nyt tämä viime mainittu oli nähnyt haastatteluni Kotiliedessä - kyllä, semmoinen oli viime numerossa - ostanut heti kirjani ja nyt tässä viritellään vanhaa ystävyyttä. Kumpaakin on elämä sekä kolhinut että antanut paljon hyvää.

Onkohan se tämä ikä, kun rupeavat vanhat kaverit muistumaan mieleen ja ihan oikeasti on kiva kuulla uutisia ja tavata?

Tässä tämä paksukainen kertoo elämänsä kohokohdista. Kuva on aika karmea, mutta minkäs teet. Vaikka olisi se kuvaaja voinut etsiä vähän sievempiäkin kuvakulmia. Vaatteetkin ehtivät rypistyä kuvauksen tiimellyksessä.


- Tänään on taas paastopäivä. Kuvaushetkestä lähtien on painoa pudonnut ainakin viisi kiloa virallisesti plus kaikki ne, jotka kesällä tulivat grilli-iltojen iloista ja joita en laske mukaan, vaikka ne kuvassa vielä esiintyvätkin.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kellot menossa kohti kesää

Onpa hyvä, että samalla kun kelloja ensi yönä siirretään taaksepäin, niin saadaan patterit vaihdettua. Meillä on paljon seinäkelloja, muutama herätyskellokin, mutta tällä hetkellä suurin osa kuolleessa tilassa eli patterit loppu. Kaikkia ei muutenkaan viitsitä päivittää, varsinkin kun molemmat olemme sitä mieltä, että tuo vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä on tarpeetonta hömpötystä.

Jos kellot kääntyvät kohti kesää, niin kai tässä vähitellen pitää orientoitua kohti joulua. Muutama joululahja-ajatus on jo vireilläkin. Olen sinänsä tykännyt aina joulusta ja jouluvalmisteluistakin, aikanaan, vaikken koe olevanikaan mikään varsinainen jouluihminen. Joskus olisi kiva istua valmiiseen joulupöytään, jonka joku toinen olisi kattanut. Sitä ihmettä ei ole koskaan tapahtunut. Jaa, oli kai sentään silloin kun Tytär oli pieni ja käytiin anoppilassa jouluaterialla.

Tämän päivän ohjelmassani on ollut pääasiassa nukketalon ikkunoiden rakentelua. Seuraava vaihe olisi nostaa kolme seinää pystyyn ja liimata ne yhteen. Mies näytti aika hapanta naamaa, kun kysäisin, saisinko mahdollisesti apua, jos satun sellaista tarvitsemaan. Siis ei. Paras siis saada kappaleet naisvoimalla paikoilleen. Kuvia ei ole vielä otettu, mutta aikanaan niitä tulee, tai siis menee nukkisblogiini.

Hänen tautinsa jatkuu ja jatkuu, yskä siis. Eilen jo tuli vertakin nenästä yskänkohtauksen jälkeen, onneksi vain vähän, mutta pelottaa, milloin ratkeaa joku isompi suoni. Kylkiluu kuulemma on jo katkennut ja mahan lihaksiin sattuu yskiessä. En yhtään ihmettele. Kahdet lääkkeet on ja kahden viikon kuuri puolivälissä, mutta eipä tunnu tepsivän. Paha juttu.

Ei hän ihan reporanka sentään ole, sillä kuuluu parhaillaan harjoittelevan soittoläksyään ja kävi päivällä hakemassa poromiehiltä tilaamamme laatikollisen poronlihaakin. Kauppiaat olivat tulleet etelään, meidän torillemme, joten hakemisen vaiva ei ollut suuri. Maksoihan se, tietysti, kun toistakymmentä kiloa ostaa kerralla hyvää lihaa. Aioin tehdä poropiirakkaa suppiksilla höystettynä ystävälleni tarjottavaksi, mutta onneksi kysyin ensin. Ei käy, hän onkin kasvissyöjä, minkä olin tykkänään unohtanut.

torstai 24. lokakuuta 2013

Ja tänään vieläkin parempaa mieltä

Tämä on hyvä päivä. Vaikka puolen päivän aikaan oli aika kosteaa, ei satanut. Sumuista oli, mutta sitten jossain vaiheessa sumuverho repesi ja aurinkokin näyttäytyi. Oli melkein hämmentävän valoisaa, vaikka nyt tietysti on jo iltapimeä. Huom. Muistimme kiskaista sähköt pois ulkovalosta.
Kuva ei liity mihinkään, eikä hevoskastanjassa enää varmaan ole lehtiäkään, ei ainakaan tämän värisiä.


Sitä kylläkin ihmettelimme, kun lääkärireissun jälkeen ajelimme vaaria tervehtimään, miten paljon puissa on vielä lehtiä. Koivuissa ainakin.

Isällä kaikki hyvin, samoin minulla. Lääkäri tarkasteli ihottumaani ja totesi, että ei voi auttaa, mutta vaarallista se ei ole. Syytä mokomaan ei tiedetä, se tulee ja voi mennä poiskin omia aikojaan. Kortisoni on jo kokeiltu ja se ei auttanut. Käsivarsissa on rumia punaisia läikkiä, mutta pianhan ne taas peittyvät hihojen alle.

Yksi ilonaihe odotti sähköpostissa. Ystäväni Hollannista on juuri jäänyt eläkkeelle ja tulossa koti-Suomeen. Tapaamme ensi viikolla. Ystävyytemme on peräisin kansakoulun tokalta luokalta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hyvää mieltä

Olisipa kiva lähteä kirjamessuille, mutta kipeät lonkat eivät kerta kaikkiaan sitä salli. Mutta kirja-ala kylläkin aiheuttaa nyt oikein runsaasti hyvää mieltä. Ensinnäkin Kaisalle kiitos tiedoista. Toisekseen eilen lähti postiin yksi tilattu kirja ja tänään toinen. Kolmanneksi, itse lähetin yhden kirjan saatekirjeellä varustettuna yhdelle taholle, jonka toivon tarttuvan "syöttiini". Se siis meni markkinoinnin piikkiin. Neljänneksi: äsken tilattiin peräti kaksi kirjaa! Taisipa tämä viime mainittu rouva kuulla, kun lausahdin yhdessä tilaisuudessa, että kirjani sopii hyvin vaikka joululahjaksi!

Päivä on mennyt lähinnä tyhjän toimittamisessa. Nukuin älyttömän pitkään, mutta toisaalta myös valvoin myöhään kirjoituspuuhani kimpussa. Huomenna pitää varmuuden vuoksi olla kello soimassa, sillä minulla on lääkäriaika puolen päivän aikaan. Tänään on myös paastopäivä ja kas, miten tämmöisenä päivänä tulee kaikenlaisten herkkujen mielitekoja. Onneksi niitä ei ole kotona.


Mies sai uudet lääkkeet karmivaan yskäänsä, mutta toistaiseksi ne eivät ole vaikuttaneet sinne eikä tänne.


Iltalampun valossa

Ihan heti en vielä ole kömpimässä nukkumaan, mutta hyvän yön toivotukset taitavat olla paikallaan. Tässä istun vielä iltalampun valossa. Terassin lampun lisäksi meillä on toinen, todella viheliäinen iltalamppu. Aitan nurkan valaisin on mennyt sekaisin, emmekä koskaan päiväsaikaan muista sitä. Liiketunnistin kai on pimahtanut, kun lamppu syttyy omia aikojaan, palaa hetken ja sammuu sitten. Epäilimme ensin lintuja tai heiluvia kuusenoksia taikka tuulta, mutta ei nyt joka ilta sentään noitakaan ilmiöitä ole kaiken aikaa. Kirjoitin muistilapun työpöydälle, että huomenna käymme kiskaisemassa pistotulpan pois rasiasta. Ennen kuin joiku naapuri tulee reklamoimaan. Toisaalta se on hyvä varasvalo, mutta kiusallinen silti.


Palaan vielä sunnuntain poropataan. Se oli lämmitettynäkin vielä tosi hyvää. Samaa ei voi sanoa perunoista. Mies toi lauantaina pussillisen perunoita, jotka olivat "kiinteitä". Todella, ne eivät meinaa millään kypsyä. Että niin kiinteitä. Isoja moikareita, jotka puolitettunakin ovat ns. tavallisia pottuja suurempia. Olisivatpa edes hyviä, mutta mitä vielä! Keitin tänään kaksi perunaa. Toinen kiehui puolisen tuntia ja oli vielä kova. Toisen keskellä oli musta aukko, jota en huomannut halkaistessani pottua vaan vasta kun piti ruveta syömään. Taitavat päätyä kompostiin, vaikka pahalta sekin tuntuu.

Tänään olen nyhertänyt koko iltapäivän, tai melkein, kirjoitushommissa. Muutama sivu tekstiä ja muutama mukava uusi tiedonsirunen. Sen lisäksi kudoin pari kerrosta isännän villapaitaa ja pätkän sukkaa, melkein alusta melkein terän puoliväliin. Kun toinen on kevyt ja toinen painava työ, niin yritän vähän vuorotella, etteivät kädet ja hartiat väsyisi liikaa. Että semmoista askaretta ja ilonaihetta tänään.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Poropataa

Meillä oli pakastimessa poronpaisti, joka melkein pyysi päästä sunnuntairuoaksi. Annos on sen verran reilu, että siitä riittää vielä toiseksikin ateriaksi. Näin sen tein:

Ruskistin kuutioiksi leikatun paistin (en punninnut, mutta ehkä kilon verran) ja samaten kuutioidut 3 possun kasleriviipaletta (vajaa 600 g) padassa. Oivariinissa. Lisäsin tilkan vettä, 5 isoa sipulia lohkoina, 4 tai 6 porkkanaa paksuina viipaleina, suolaa, laakerinlehden, n. 20 mustapippuria ja viitisen isoa hillospulia sekä kaksi kourallista kuivattuja suppilovahveroita. Haudutin n. 3 tuntia, jonka jälkeen liemi vaati vähän sakeutusta, jolloin lisäsin 2 tl korppujauhoja ja 2 dl kermaa. Ja ai että oli hyvää!


lauantai 19. lokakuuta 2013

Väsyttää ja kolottaa

Noinkohan se talossa majaileva flunssa nyt iskee minuun? Väsyttää, kurkku on kipeä ja kolottaa vähän siellä sun täällä. Aloitan kokeilemalla auttaako sauna. Viinasta en niin tiedä, mutta tervaa ei ainakaan ole talossa. Yhtenä lääkkeenä kokeilin jo karpalomehua, joka olikin niin tuhtia tavaraa, että huh-huh. Mies yskii vieläkin vähän, mutta ilmeisesti pahin tauti on jo ohi. Toistaiseksi.

Lehtiä tulee puista hirmuista vauhtia; tämä oli vielä alkuviikon tilanne. Varsinkin tammenlehtiä on tullut paksut kerrokset, joita ei ainakaan tässä kunnossa ole asiaa lähteä haravoimaan. Mies lohdutti, että kyllä ne lumilingolla viimeistään lentävät taivaan tuuliin. Kun monessa blogissa on jo esitelty oikein lumisia teitä ja maisemia, niin niitä ei meillä vielä ole. Kuuraa vähän nurmella aamulla, mutta pian kai se lumi täälläkin on.

Tämä lehtimatto taitaa olla pääasiassa polun laidoilla kasvavista haavoista. Onneksi tätä ei meidän tarvitse haravoida.



Jos nyt sitten sinne saunaan... Otin pakkasesta sulamaan palan poroa, jonka ostimme jo joskus kevätpuolella. Se pääsee huomenna pataan muutaman possunkimpaleen ja sipulin kanssa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Hrrr, auton ikkunat jäässä

Tämä oli sitten ensimmäinen aamu, kun mies sa skrapata auton lasin puhtaaksi. En katsonut mittariin, mutta pakkasella oli. Lunta ei sentään vielä olen tänne etelään tullut, mutta lähipellot olivat kuurassa. Syksystä siirrytään talveen, ei mikään auta. Kuurankukkia en ehtinyt kuvaamaan, sillä me riensimme lääkärikeskukseen. Kai tässä tilaisuuksia vielä tulee siihenkin, kun edessä on pitkä, pimeä talvi.

Mehän emme normaalisti aamuaikaan muuta kuin kylkeä käännämme, mutta nyt oli mentävä labra-asioille. Samalla tilasin itselleni lääkäriajan kahdellekin tohtorille. Suunnitelmissa oli silmälasien uusiminen lähiakoina, mutta taitaa olla viisainta ensin katsoa mitä lääkärin ehdottelevat. Varmuuden vuoksi.

Miehen olisi pitänyt uusia yskänlääkeresepti samalla retkellä, mutta eipä tuo katsonut asiakseen sitä tehdä. No niin, nyt hän on sitten yskinyt, röhkinyt ja sylkenyt limaa kurkustaan koko iltapäivän. Hän jopa näki käytävällä henkilääkärinsä, joka varmaan kuuli vastaanotolleen asti miehen yskimisen. Kurja vaiva.

Kotimatkalla kävimme ammattioppilaitoksen kahviossa, josta ostin illaksi hyvän näköistä ruokaa: riistalihapullia ja juurespihvejä ja aamupalaksi itselleni täytettyjä sämpylöitä. Ah, että ne olivat rapeita ja hyviä. Siellä oli menossa palohälytys ja minkin kaivoin jo kameran esille, jotta voisin kuvata komeita palomiehiä kiiruhtamassa koulun ovesta sisälle. Pah, ne menivätkin takaoven kautta ja näimme vain takavalojen vilahduksen, kun tilanne oli jo ohi. Tulipaloa siellä ei ollut, vaan onneksi väärä hälytys, kuulemma. Muta harmi, kun ei tänne blogiin saanut yhtään eksotiikkaa.

Päivä on sinänsä ollut kaikin puolin hyvä, vaikka pitikin panna herätyskello herättämään. Posti toi kirjakerhosta Kerällä-nimisen kässäkirjan. Napsin kuvan WSOY:n nettisivuilta. Kirja sopii minulle erinomaisen hyvin. Ohjeet ovat hyvin yksinkertaisia ja helppoja, sellaisia joiden olen huomannut käyvän minulle paremmin kuin monimutkaiset. Ainoa miinus minulle oli se, että monet lankamerkit olivat tuikituntemattomia, mutta kirjoittaja onkin tamperelainen lankakauppias, joten varmaan hän sitten myisi noita lankojakin. Jos olisin itse Tampereella käymässä. Bongasin jo monta sellaista nopsaa käsityötä, jonka voisin hyvinkin tehdä alkavan talven aikana. Kiva kirja!


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vähän viluttaa

Aurinko paistaa ihanasti, mutta lämpöä ei taida viittä astetta enempää olla. En vilkaissutkaan lämpömittarin suuntaan, kun lähdin kompostorille. Olisi ehkä kannattanut, sillä viluttaa vieläkin.

Toinen syy palelemiseen on tietysti tämä keskiviikko- eli paastopäivä. Keitän pian annoksen kaurapuuroa, joka lämmittää ihan niin kuin jo muinoin Markus-sedän aikaan. Ja nämähän ne tietysti lämmittävät. Sukat ovat syksyn sukkasadostani poimitut.  - Sääreni ovat kieltämättä kirjavat, mutta ei ne luonnossa ihan noin pahoilta näytä.


Nuoremmat lukijat eivät ole varmaan kuulleetkaan Markus-sedästä, joka oli kova sana minun lapsuudessani. Istuttiin korva kiinni radiossa ja kuunneltiin lastenohjelmaa. Telkkaria ei silloin vielä ollut, ei meillä ainakaan. Muistan, miten ensimmäiset televisiot eivät suinkaan tulleet nuorille tai keski-ikäisille perheille, vaan mummuille. Meilläkin mummi osti telkkarin monta vuotta ennen kuin se tuli meille. Vuotta en muista, joskus 50-luvun lopulla ehkä.

Sitä ihmettä sitten käytiin katsomassa: Lassie-filmejä, Felix-kissaa ja muita. Tuolit pantiin riviin katsomoksi, sillä naapurin mummujakin saattoi tulla sopivasti kylään. Arabia teki oikein televisiokuppejakin, sellaisia joiden tassia oli venytetty, jotta "kastettavat" mahtuivat kupin kanssa samalle lautaselle.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Taitaa kylmetä?

Talven alkua on jo kovasti povattu ja siltähän tuo tuntuu. Iltaruskokin oli sitä enteilevä:


Kaikkein voimakkainta punaa en saanut kuvattua, kun kuvaan olisi tullut pääasiassa puiden runkoja. Tämänkin otin eilen tai toissapäivänä, muta tämän illan kuva oli lähes samanlainen. Illan rusko, aamun pasko, sanoi anoppivainaa.

Viileys tuntuu varpaissakin, mutta onneksi villasukat lämmittävät. Tähän asti olen pärjännyt paljain varpain, mutta kai se on uskottava että talvella pitää olla sukat jalassa. Yösukatkin on jo katsottu varalle valmiiksi.

Kehuin lauantaina jo ennakkoon miehen kauppaostoksia. Punaviinissä marinoitu ja kypsäksi haudutettu karitsanpotka se vasta olikin hyvää. Samoin valkosipulilla ja chilillä maustetut ja marinoidut silakat! Nyt tosin on paastopäivä (5:2) eikä passaa liikaa kirjoittaa ruoasta. Annos kaurapuuroa oli lounaaksi ja ehkä illalliseksi voisin syödä muutaman silakkafileen. Mies toi pari päivää sitten lehtikaalia ja siitä ehkä voisi tehdä jonkun paastopäivään sopivan kevyen jutun?

Päivä on melkein mennyt harakoille, sillä valvoin jostain syystä melkein aamuun asti ja niinpä sitten nukuin oikein hirveän pitkään ja herättyäni olin pitkään aika tokkurainen. Litra paastopäivän lämmintä teetä sitten kyllä virkisti, mutta päivälle suunnitellut tekemiset jäivät tekemättä. Vaan eipä siitä suurta haittaa tainnut olla. Nipun laskuja aion maksaa vielä tänään ja ehkä illalla värkätä jotain kirjoitushommaa. - Tervetuloa muuten kaikki uudet lukijat, joita on mukavasti "tipahdellut" blogiini.
Hyvää viikkoa teille ja kaikille muillekin!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Olipa ihana päivä

Tänään oli todella mukava päivä tehdä pieniä pihatöitä. Minusta ei vaan kovin paljon ole enää tekijäksi, mutta onneksi sain ainakin kaikki vesisaavit tyhjennettyä. Muutama kasvilaatikko jäi vielä kiskomatta talvipaikalleen tammen juurelle, mutta sitten voimat loppuivat. Kävin myös kuvaamassa syksymaisemia - niin kauan kun on jotain kuvauksellista. Tänään sitä oli. Viimeiset auringonlaskun kuvat ovat vielä kamerassa. Ne otin äsken parvekkeelta.


Vaahteranlehtien takana kaukana oli vielä muutama viikko sitten upeat ruskan värit, nyt haalistuneet. Mutta taivas oli heleän sininen. Tämä maisema on saman pellon toiselta laidalta.


Pihahommien lisäksi sain valmiiksi viidennen sukkaparini Sukkasatoon. Se saa lähteä Joulun lapsi-paketissa jollekin nuorelle neitokaiselle. Mies haki kolme laatikkoa, joita nyt pitäisi pikku hiljaa ruveta täyttämään.

Päivä on tähän mennessä ollut oikein hyvä. Miehen karmea yskä ja eilen illalla häntä kovin pahasti vaivanneet vatsakivut olivat aamuun mennessä sen verran hellittäneet, että hän uskalsi lähteä soittoharjoituksiin. Illalla jo mietin, pitääkö lähteä päivystykseen, mutta ei kuulemma ollut tarpeellista. Onneksi tuska oli helpottanut, kuulemma aamuneljään mennessä. Arvelumme on, että vaivan syy on tuo repivä yskä, joka varmaan hajoittaisi keneltä tahansa sisäkalut. Nyt ohjelmassa on minun saunani - mies ei sauno - ja sitten syödään erinäisiä herkkuja, joita tänään kaivelin kauppakassista. Lampaan potkaa, halstrattuja silakoita, graavilohta siellä ainakin näytti olevan. Nam-nam.  - Ei muuta kuin leppoisaa lauantai-iltaa muillekin!


Vähän virkistystä

Jos ei muuta, niin vaihtamalla blogiin reipas Olli Orava talviturkissaan. Nämä syövät ja kantavat evästä talvisäilöön niin paljon kun ikinä ehdimme viedä heille ruokaa. Senpä takia lintulaudan katto onkin aika usein nurin niskoin: palvelu ei pelaa tarpeeksi rivakasti.

Kun eilen kävin postilaatikolla, oli orava jo odottlemassa, kun kuuli että tulin ulos. Se oli kaivelevinaan jotain eväskätköään, mutta tarkkaili pelkäämättä minun liikkeitäni. Kun sitten tulin takaisin ja kävin hakemassa kauhallisen apetta, oli orava jo tulossa rappusille. Meillähän ruokintalauta on terassin kaiteella ihan raapusten vieressä. Kyllä eläin ruokkijansa tuntee.

Eläimistä puheenollen. Ratsastajatyttö ilmoittautui aamulla. Kaikki hyvin, koiralla on paljon uusia lajitovereita, polle viihtyy ja neiti myös. Paitsi että Saksassa olisi kiva osata saksaa eikä olla täysummikkona.


torstai 10. lokakuuta 2013

Hyvää Aleksis Kiven päivää

Ja samalla erinomaista suomalaisen kirjallisuuden päivää kaikille meille lukuhulluille! Posti toi, tai siis itsehän minä tämän olin tilannut ja mies haki paketin postista, Riitta Konttisen uunituoreen teoksen Onnellista asua maalla.

Selailin teoksen vasta läpi, mutta paljon on asiaa, paljon kuviakin ja kun itseäni tämä taitelijayhteisön elämä ns. sattuneesta syystä kovasti kiinnostaa, niin kirja tulee taatusti tarkkaan luettua. Olen siksi paljon pöyhinyt tätä teemaa, että tuskinpa varsinaisia jymy-yllätyksiä itselleni tulee, mutta taatusti uusia näkökulmia ja ennen näkemättömiä kuvia. En nyt sentään väitä omaa tietämystäni laajasti sivistyneen ja taiteilijoita perusteellisesti tutkineen professorin kirjoittamaan painavaan sanaan. Myös sanan varsinaisessa merkityksessä painavaan. Hienolta vaikuttava kirja ja sopii hyvin suomalaisen kirjallisuuden päivän lukemistoksi!


Kopioin seuraavan tekstin, kuten kuvankin suoraan kustantaja Siltalan nettisivuilta:

"Tuusulanjärven itärannalle 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntyneen taiteilijayhteisön merkitys on ollut Suomen taide- ja kulttuurihistorian kannalta keskeinen. Sen asukkaat, kirjailija Juhani Aho, säveltäjämestari Jean Sibelius, runoilija J. H. Erkko sekä taidemaalarit Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja Venny Soldan-Brofeldt kuuluivat suomalaisen musiikin, kuvataiteen ja kirjallisuuden eliittiin. Heidän työnsä ajateltiin vahvistavan suomalaisten itsetuntoa ja käsitystä Suomesta kansakuntana. Heistä tuli ”kansallista omaisuutta” ja yhteisön taiteilijakodeista, Aholasta, Suvirannasta, Halosenniemestä, Ainolasta ja Erkkolasta suosittuja pyhiinvaelluskohteita.
Taiteilijayhteisön arki on kuitenkin jäänyt paljolti tuntemattomaksi. Minkälaisin ihantein ja odotuksin koteja rakennettiin? Miten taiteilijuus vaikutti elämäntapaan? Miten lapset kasvatettiin? Miten selvittiin taiteilijan ammattiin liittyvistä taloudellisista ongelmista? Miten suhtauduttiin ajassa risteileviin aatteisiin? Entä mitä merkitsivät laajat sukuverkostot – Järnefeltit, Swanit, Brofeldtit, Sibeliukset, Soldanit, Haloset, Mäkiset, Erkot?
Professori Riitta Konttisen kirjassa etsitään vastauksia näihin kysymyksiin ja tarkastellaan yhteisöä kokonaisvaltaisesti, unohtamatta kuitenkaan yksit - täisiä taiteilijoita ja taiteilijaperheitä. Kehyskertomuksena toimii Suomen itsenäistymisen historia, joka monin tavoin solmiutuu taiteilijoiden elämään, työskentelyyn ja toimintaan.
Tavallisesti on puhuttu vain taiteilijayhteisön miehistä. Riitta Konttisen mukaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön naiset olivat kuitenkin sen syntymisen, sen kodeissa noudatetun elämäntavan ja sen piirissä harjoitetun taiteen kannalta keskeisiä. Juhani Ahon puoliso Venny Soldan-Brofeldt oli naisista ainoa, jolle taide merkitsi ansiotyötä, mutta myös Saimi Järnefelt oli ollut ammattinäyttelijä ja Maija Halonen saanut pianistin koulutuksen. Monitaitoinen Aino Sibelius, jota hänen puolisonsa kutsui ”tunteiden taiteilijaksi”, muun muassa suunnitteli huonekaluja Ainolaan. Kaikki nämä avioliitot oli solmittu rakkaudesta, mutta puolisot löydettiin ajan ihanteiden mukaisesti omasta sosiaalisesta ryhmästä, lukuun ottamatta Halosia, sillä Pekalla oli talonpoikainen tausta kun taas vaimo Maija tuli lehtoriperheestä.
Taiteilijayhteisöä on ajateltu idyllinä, mutta kolikolla oli myös kääntöpuoli. Venny Soldan-Brofeldt kirjoitti myöhemmin muistikirjaansa: ”Pahin painajaiseni, olemme muuttaneet takaisin Aholaan.” Aviomiehen kuuluisuus toi mukanaan raskaan talouden, eikä omalle työlle enää tahtonut löytyä aikaa.
Alkuperäiseen arkisto- ja kuva-aineistoon perustuva kirja toimii myös syventävänä oppaana Ateneumissa lokakuussa 2013 avattavaan samannimiseen näyttelyyn.
Graafinen suunnittelu: Heikki Kallioma"

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ja niin he lähtivät

Nimittäin Ratsastajatyttö ja koira. Tänään he lensivät Saksaan, taitavat näihin aikoihin laskeutua Euroopan suurimmalle kentälle, ellen väärin arvioi. Hevonen meni jo edellä ja kuulemma viihtyy vihreämmillä niityillä. Sitä en mene sanomaan, onko sille opetettu saksankieltä vai saako ohjeet vallan suomeksi. Isänsä on selvästi haikealla mielellä, mutta ehkä vielä tämän vuoden puolella näemme. Mutta hyvää matkaa ja ennen kaikkea turvallista oloa vieraalla maalla!

Vaikka neito on asunut jo toistakymmentä vuotta muualla kuin täällä lapsuuden kodissaan, niin on se vähän eri jos asuu Kirkkonummella tai Ypäjällä tai vaikka Turussa kuin Saksassa.



Mies on parhaillaan lääkärissä. Yskä ei ole hellittänyt, eikä lääkkeen määrännyt tohtorisetä oikein uskonut, että se on edes lääkkeen syytä. Voisiko olla mahdollista, että lääkkeiden yhteisvaikutuksesta astma puhkesi tai jotain? Toivottavasti tämän päivän tohtoritädillä on keinot saada tuo kauhea, vierestäkin sieluun ottava röhkiminen loppumaan. Kumpikin pelätään, miten kroppa kestää moista yskimistä, kun ajoittain kohtaukset vetävät pään punaiseksi, mahaan sattuu, kylkiin sattuu. Onneksi kylkiluut eivät vielä ole katkenneet.

Minulla on illalla menoa, minullakin ja pitäisi löytää yksi punakantinen vihko. Alan vähitellen ymmärtää mummoja, jotka hukkaavat tavaroitaan. Eli nyt pitää ryhtyä vihkon metsästykseen. Tämän kiinteistön alueella se joka tapauksessa on. Heippa!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ei kaalia?

Voitteko kuvitella, meidän K-supermarketkaupassa ei ollut tavaallista keräkaalia? Keksimme eilen, että kunnon kaalipata on oivallinen sunnuntairuoka, mutta pieleen meni. Ei sitä nyt sentään rynnätä kaupasta kauppaan kaalia hakemaan. Vai olisikohan niin, että kaikki muutkin keksivät keittää kaalisoppaa/kaalipataa/kääriä kaalikääryleita? Syksyruokaa parhaimmillaan...

Miestä otti muutenkin kaaliin. Hänhän sai todella onnistuneet verenpaine- ja turvotuksenpoistolääkkeet pari viikkoa sitten. Ei muuta vikaa kuin että tuli kaamea yskä. Mies yski pää punaisena ja kumpikin pelkäsimme, että joko pian noutaja saapuu, kun pää ratkeaa. Huomenna hän soittaa sairaalaan, mutta lopetti jo tänään lääkkeen ottamisen. Yskä lakkasi lähes saman tien.


Tämmöistä vaahteraa kuvasin pari päivää sitten täältä työhuoneen ikkunasta. Tänään olisi vielä aurinkoisempi kuvauspäivä, mutta on ollut vähän muuta puuhaa. Taidan kuitenkin hakea kameran ja ottaa vielä parit kuvat niin kauan kun aurinko paistaa ja lehdet ovat puussa. - Leppoisaa iltaa!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Viikko vilahti

Taas ollaan lauantain puolella eli onpa viikko vilahtanut nopeasti. Kävin sentään yhtenä päivänä lääkärissä, sain kudottua yhden sukkaparin valmiiksi ja toisen puolivalmiiksi ja kävihän Ratsastajatyttökin. Mies ramppasi muutamaan otteeseen asioilla, apteekissa, kaverinsa luona ja vakuutusyhtiössä hoitamassa hevosen ja matkatavaroiden vakuutusasioita. Niillä reissuilla ilmeni asioita, joita tytär itse ei olisi varmaan osannut ottaa edes huomioon, mutta nyt asioiden pitäisi olla järjestyksessä. Lähtö onkin luultavasti jo viikolla, joten halit taisivat jäädä tällä kertaa halaamatta.

Mutta niin paljon tuo lähtö on minullakin takaraivossa, että näin viime yönä unta: olin itse Saksassa. Paikkakunnalla oli aukealla pellolla harvakseltaan punaisia mökkejä, jotka olivat hevosihmisten majapaikkoja. Ruoka tarjottiin jostain keskuskeittiöstä ja sain lautasellisen laihaa keittoa, jossa juuressuikale etsi kaveriaan. Makkaraa oli sentään keitossa yksi viidentoista sentin kokonainen, HK:n sinisen näköinen pötkö ja muutama viipale lisäksi. Toivottavasti tämä ei ennakoi tulevaa. Sitten näin toisenkin unen, jossa taisi esiintyä itse keisarinna Katariina upeassa palatsissaan, mutta enempää en enää siitä muista. Mies lukee parhaillaan uusinta Hirvisaarta.

Tämä ihana soilikki ei kuki meidän vaan ystäväni ikkunalaudalla tai siis ikkunan edessä. Täytyykin muistaa pyytää lehdenpala, jos siitä saisi kasvatettua meillekin. Meillä tosin on aika pienet ikkunat ja puitakin sen verran, ettei edes ikkunalaudoilla valo riitä kaikille kasveille.


torstai 3. lokakuuta 2013

Sukkaa ja vähän muutakin pukkaa

Sain vihdoinkin eilen kuvatua ja lisättyä Sukkasadon Heinälatoon sukkaparin numero kolme. Sukka on leveänpuoleinen ja kuvasinkin sen heppojen kanssa, vaikka aasinsilta kavionsuojukseen onkin aika heppoinen, jos niin saa sanoa.


Nämä sukat ehkä pääsevät Joulun lapsi-pakettiin, kuten seuraavatkin jo vartailla olevat, vähän kapeammat töppöset. Mies kävi hakemassa tänään laatikot, joita nyt sitten pikkuhiljaa ruvetaan täyttämään.

Kuvilla on lähes liikuttava tarina. Toinen tytär on lähdössä vieraille maille, tarkemmin sanottuna vuodeksi Keski-Eurooppaan ja kävi tuomassa osan tavaroistaan meille säilöön. Samalla saimme kuvan hänen hepastaan, josta periaatteessa omistamme toisen pään eli aikanaan maksoimme puolet konista. Olisi ehkä ollut liian herkkä hetki antaa vain omakuva isille. Minäkin otin kuvan Ratsastajatytöstä. Ikävähän sitä isällekin tulee, vaikka tytär on jo vuosikaudet asunut muualla. Ja vähän haikealta tuntuu minustakin, vaikkei Saksa missään maailman laidalla olekaan eikä lentolippukaan yllättäen maksa juuri mitään, jos osaa etsiä edullisen vaihtoehdon. On se niinkin, että jos aikoo maailmalle lähteä, niin nuorena sitä on uskallettava. Luultavasti näemme tytön vielä kerran ennen matkalle lähtöä, joten lähtöhalaukset ovat vielä edessäpäin.

Käsityöharrastus siis jatkuu. Hankin valtavan lankalaatikollisen lisäksi vielä Roosa nauha -sukkalankoja ja ohjekirjasenkin. Nyt kudon vuorotellen sukkaa ja miehen villapaitaa.

Kirjoitustyötkin ovat pahasti rästissä. Lupasin tekaista muutaman tarinan kyläkirjaprojektiimme, mutta niin vain on jäänyt kirjoittamatta. Aineisto sinänsä on niin vankasti päässäni, että eiköhän ne siitä synny, jahka ryhdyn rupeamaan. Kirjaprojektikin vaatisi jo vähitellen syventymistä itseensä, jos ei muuta niin ainakin synopsiksen verran. Olen keräillyt jonkin verran aineistoa, mutten läheskään tarpeeksi. Silti yksi tekstinpätkä oli ihan pakko kirjoittaa muistiin, ikään kuin potkuna takamuksille: kyllä se siitä lähtee. Vaan ei vielä tänään. Nyt lähden tekemään veneperunoita meille iltaruoaksi jo aikaisemmin paistettujen kanankinttujen seuraksi. Hauskaa iltaa!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Se on nyt lokakuu

Voi veljet, miten tämä aika kuluukin nopeasti! Siksi piti vaihtaa otsikkokuvakin, kun vielä Villiviinin villiviinissä on lehdet tallessa. Naapuri istutti viime vuonna raja-aidalle villiviinin, joka on kasvanut ja menestynyt oikein hyvin, jopa niin hyvin, että se on kiemurrellut meidän puolelle ja noussut aitan seinälle. Sehän sopii meille oikein hyvin, paitsi että pitää varmaan ensi kesänä vähän miettiä, miten ruoho leikataan rajalta. Ehkä ei mitenkään? Tänä vuonna selvisin repimällä likaruohot käsin.



Tänään kierrettiin asioilla. Pakettia tuli matkahuollon kautta, Prisman postilaatikon ja oikeankin postin kautta. Matkahuollosta hain varmaan lähemmäs kahden ja puolen kilon lankapaketin. Nyt enää puikot esille ja rupean kutomaan miehen tilaamaa villapaitaa. Paketissa on lankaa myös pipoon ja muutamiin kintaisiin, ehkä johonkin sukkapariinkin. Ja varalanka siltä varalta, että mies ei olisi kelpuuttanut viininpunaista villapaitaa.

Prismassa tein myös joukon ostoksia Joulun lapsi-laatikoihin. Vaatepuoli ja joukko muutakin tavaraa jäi ostamatta, kun ei sopivia löytynyt, mutta aloitin tärkeimmästä päästä: kynät, kumit, penaalit ja pehmolelut on nyt hankittu! Onhan tässä koko kuukausi aikaa tehdä muita hankintoja. Eikä meillä vielä ole laatikoitakaan.

Aloitimme kierroksen lääkäristä. Varsinaisesti asiani oli saada reseptejä uusittua ja yksi labralähete. Verenpaine oli hyvässä jamassa, mitä lääkäri oikein kiittelikin, eikä sydämestä kuulunut mitään asiaan kuulumatonta. Eli lääkitys on kohdallaan. Niin myös miekkosella, joka sai uusia troppeja. Niiden ansiosta hänen turvonneet nilkkansa ovat jo ihan normaalin näköiset. Flunssanikin taisi mennä melkein suurkiitoksella ohi, sillä vähän vain yskittää silloin tällöin.