perjantai 31. joulukuuta 2010

Uuden vuoden aatto alkoi NYT

Sainpahan vaihdettua uuden pohjan 23 tunnin ja 58 minuutin päästä alkavan vuoden 2011 kunniaksi. Ensimmäiset laittomasti lennätetyt raketitkin kuuluvat räiskyvän jossain kuuloetäisyydellä.

Tuhannet kiitokset Itkupillille tunnelmapohjasta! Hederi on oma kuva ja se edustaa myös mennyttä maailmaa: meidän pihaa ja naapurin kuusia vuosi tai kaksi sitten. Nyt samalla paikalla on komea kasa jätemaata odottamassa kuljetusta tai tamppaamista uuden pihan ja uusien asukkaiden pihanpohjaksi.

Joulumme ei suinkaan vielä päättynyt. Sitä vietetään kaikkine koristeineen, valoineen päivineen ainakin loppiaiseen, jos ei Nuuttiin asti. Kuusta ei ollut, mutta ruokaa ja juomaa riittää... Nyt kuitenkin tämä täti kaipasi jo uutta ja freessiä ilmettä, vaikka seimi kylläkin on paikallaan. Mutta kun vanha vuosikin haudataan ja uutta aloitellaan, niin jotain uuden elämän merkkejä tännekin eli vihreää väriä kaipasin.

Onnellista ja siunattua vuotta kaikille lukijoille!

Paras toivottaa etukäteen, sillä varmaan olen vuorokauden päästä pihalla  ihmettelemässä ilotulitusta ja kuulostelemassa, kuinka monta pataa räjähtää naapurustossa oikein ja kuin monta keikahtaa nurin päin. Mies kysyi, että pitääkö mennä viinakauppaan ostamaan sampanjaa. Olin sitä mieltä, että mitä turhaan. Emme kumpikaan ole niin suuria skumpan ystäviä.

Tämä "taidekuva" on toissa vuodelta. Keskellä oleva möykky ei ole viime vuonna valettu tina, vaan esittää muuten uuden vuoden katoavaista kamaa eli ilotulitusta ja oikealla oleva möykky pysyvyyttä eli katuvaloa. Luulisin.

Alareunan säkkärä ehkä toivottaa onnea uudelle vuodelle tai jotain. Mistähän sekin on kuvaan tullut?

Juttelimme illalla miehen kanssa kuluneesta vuodesta. Lopputulos oli, että meillä on ollut hyvä vuosi. Sairauttahan kyllä on ollut. Äitini tilanne on huonontunut askel askeleelta, mutta sille emme voi mitään. Isällä nyt uusia vaivoja, joita aluksi hoitohenkilöstö vähätteli, mutta nyt tutkimuspyörä on liikahtanut käyntiin. Mies sairasti melkein koko syksyn, mutta hän sai ainakin osittain avun niskaansa ja selkäänsä. Minä sain uuden polvivaivan, jota vielä ihmettelen.

Taas on mennyt vuosi eteenpäin ja me kaikki olemme kotona. Hautajaisia ei ole ollut ihan lähipiirissä. Kukaan nuoremmasta ikäluokasta ei ole joutunut työttömäksi. Lastenlapseet voivat hyvin ja pärjäävät koulussa. Me saimme tontin myytyä. Tätä parempaa ei oikeastaan voi edes toivoa eli syytä on olla kiitollinen hyvästä vuodesta.

torstai 30. joulukuuta 2010

Kirjoja

Tämän listan löysin Kaisan tuumooksista, jonne se kulkeutui Villasukalta.  Noudata sinäkin ohjeita ja katso, mitä on vielä lukematta. Omasta puolestani luulen, että nuo lukemattomat saavat jäädäkin lukematta, paitsi Puhdistus, joka on jo kotona, mutten ole saanut tartuttua siihen.

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.
Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Potter-sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J. D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus


Ota koppi ja katso, mitä olet lukenut!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Öiset mysteerit

En malta olla kirjoittamatta parista kummassa jutusta, joista toinen ihan oikeasti tuli häiritsemään tämän yön unia. Tosin täällä tietokoneellahan minä vielä, kun mies tuli raportoimaan ja kello oli aika tarkkaan lyönyt puolen yön lyönnit.. Naapuriraksalla olevassa kaivinkoneessa oli juhlavalaistus päällä! Töllistelimme ja ihmettelimme,  kävimme joka ikkunasta tarkastamassa tilannetta. Juu-u, punaiset varoitusvalot paloivat ja lisäksi joku maassa oleva työvalokin oli päällä. Ihmisiä tai muita kulkuneuvoja ei näkynyt. Otin kuvankin ja tämä oli tietysti ihan musta keskellä yötä. Valoa lisäämällä lisäsin draaman tuntua, vai mitä?


Isäntä soitti rakennusliikkeen kaverille, joka sattumoisin asuu tässä lähellä. Ei hänkään suoralta kädeltä tiennyt selitystä, mutta eiköhän asia ole jo nyt ns. tutkinnassa ja me voimme nukkua yömme rauhassa. - Nyt valot onkin jo sammutettu. Sisään ei kuulunut, oliko kaivuri saatu myös käyntiin.

En ole kuullut, että kukaan asiallisella asialla liikkuisi tähän aikaan yöstä, vaikka kuulemma jotain tavaraa pitäisi ollakin tulossa tontille. Olisikohan kylän jannut kokeilleet, miten kaivuri pannaan käyntiin? Oudolta tuo kuitenkin tuntuu ja me ainakin vähän säikähdimme.

----

Tämä toinen mysteeri on jouluaaton paikkeilta. Terassin pöydällä oli joku otus vetänyt sen päiväistä varvia ilmeisesti kaverinsa kanssa- Tunnistaako kukaan jälkiä? Ei lintu, ei orava, ei hiiri, ei rotta. Kissa-asiantuntijan mielestä jäljet ovat liian pienet pikkukissallekin. Miehen mielestä ei lumikko ja kärppäkään juokse tuolla tavalla, vaan hyppii. Minkki?


tiistai 28. joulukuuta 2010

Ken vaivojansa valittaa...

En käsitä tätä väsymystä. Päivät mennä hurahtavat hetkessä, mitään ei saa aikaiseksi eikä jaksa tehdä sitäkään vähää, mitä suunnittelee. Toisaalta joulun alusviikko ja pyhätkin ottivat aika tavalla voimille, joten siitä kai nyt maksetaan jälkilaskua. Toivottavasti ei ole mistään muusta kysymys. Onneksi nyt ei tarvitse mitään sen kummempaa tehdäkään kuin olla vaan, nauttia joulunajasta, syödä ja lukea. Polvea vähän särkee, mutta muuten ei sen kummempaa.

Mies oli eilen silmälääkärissä puolivuotistarkastuksessa. Glaukooma-tilanne ei nyt näytä hyvältä. Silmänpaineet olivat yläkantissa ja lääkäri lähetti tutkimuksiin, jonne mies tilasikin heti ajan. En nyt muista tutkimuksen nimeä, kun  kirjainyhdistelmä ei sanonut minulle mitään. Jos tuloksissa on hälyyttävää, niin sitten lähtee kiireellinen lähete silmäklinikalle. Parhaassakin tapauksessa kontrollikäynnit tihenevät.

Onneksi tämä juhla-aika jatkuu vielä. Ruokaa riittää kaapissa eikä ole kiirettä mihinkään. Mies tosin kuului olleen lumitöissä ja minulle pyykit hyrräävät koneessa, sekin pakosta kun alkoivat pöksyt olla lopussa. Uudeksi vuodeksi pitää kyllä käydä kaupassa, mutta nakkeja ja perunasalaattia ei takuulla osteta.

Päivän tärkein työ on luultavasti ensi vuoden kalenterin etsiminen jostain kirjapinosta, jotka kannoin yläkertaan pois joulun tieltä. Yhtä ja toista muutakin pitäisi tietysti tehdä, kuten kääntää kirjahyllyn alle tipahtanut kynämuki oikein päin ja lakaista hyllyn alle kadonneet esineet näkösälle. Kuulostaa helpolta, mutta hyllyn alle pääsy on vähän hankalaa kun a) ei itse mahdu sinne, b) polvilleni en voi mennä, c) maahisia tai muita kotitonttuja ei ole nyt näkynyt, d) näppispöytä on siirrettävä ensin sivuun ja sitä ennen, e) on varottava ettei pöydällä olevat tavarat tipahda toisen hyllyn alle.

Sen verran kuitenkin kynnet syyhyävät tekemiseen, että mietin käsityön aloittamista, kun sormet olivat koko syksyn puikoilla. Minulla on muutamaa ihanaa lankaa, joista pitäisi keksiä tekemistä. Löysin mainion Lankurin kautta Lankaluolan nettikaupan, josta ostin  suloista lankaa nimeltä Zauberball, värit raikkaan vihreän sävyjä. Se olisi juuri sopivaa pieneen huiviin, kunhan löydän ensin yksinkertaisen (= lue helpon) mallin. Fifi-huivi on aina paikallaan, jos en muuta keksi.
















Kävin vielä hakemassa kuvan tästä langasta, jonka värit oikein hehkuvat voimaa.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Hemmetin älymittarit

Jatkan aiheesta "kylmä talo ja sähkölämmitys". Meillä ei todellakaan tuhlata sähköä, vaikka koneita käytetäänkin aina tarpeen mukaan ajankohdasta riippumatta. Jouluaaton sisälämpötila 13,8 astetta palautti mieleen meille asennetun älymittarin, jonka avulla mukamas voi itse ikään kuin säädellä sähkönkulutustaan.

Kävin kurkkaamassa energiayhtiön sivuilta meidän talomme tietoja. Älystä en tiedä mitään enkä sivuilta onnistunut haravoimaan mitään sellaista informaatiota, mitä en jo aikaisemmin olisi tiennyt. Paitsi sen, että lähipäivinä tulee vuoden viimeinen sähkölasku, joka on noin 200 euroa enemmän kuin aikaisemmin. Aikaisempi sopimus oli kätevä, sillä maksoimme tasasumman joka kuukausi ja tarvittaessa tasoituslaskun kerran vuodessa. Yleensä joka toinen vuosi saimme takaisin ja joka toinen vuosi jouduimme maksamaan lisäää, sillä lasku tietenkin perustui edellisen vuoden toteutumaan. Kun kesällä kulutus on paljon pienempi kuin talvella, niin sitä tiesi ikään kuin pistävänsä rahaa pankkiin. Joka tapauksessa taloudenpitoa helpottaa kun tietää minkä kokoinen lasku on tulossa. Senhän nyt ymmärtää erkkikin.

No, nyt meillä on reaaliajassa laskuja raksuttava mittari, jonka tulosta ilmoitettiin kyllä kohteaalla kirjeellä, muttei annettu muita vaihtoehtoja kuin ottaa hänet vastaan. Kiitos vaan tästä edistyksellisestä aparaatista! Viime vuoden tasoituslasku jo sinänsä oli pöyristyttävän korkea johtuen erinäisistä syistä kylmän talven lisäksi. Kun nyt suunnilleen samaan aikaan tulee maksuun tämä vielä matkalla oleva lasku, siis ensimmäinen edistyksellinen lasku, niin taas saa nauruaan pidellä.Varmaan alamme polttaa klapeja oikein urakalla, sitä eipä tässä oikein muita säästökeinoja ole.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapaninpäivän väsy

Vietämme rauhallista tapaninpäivää kotona. Onhan tässä jo laukattukin, ensin aattona joulutervehdyksillä ja sitten eilen hellan ja ruokapöydän väliä, kun jälkikasvu oli joulukylässä. - Mietin hetken, mennäkö heti päiväunille, kantamaan lautaspinoja kaappiin vai tullako tänne. Mikäs voittikaan?! Lautaset ovat eilisen jäljiltä puhtaaksi pestynä, mutta viimeinen ponnistus on saada ne vielä kaappiin. Yksitoista kappaletta kutakin kokoa: alkuruoka-, pääruoka- ja jälkiruokalautasia. Toinen tiskikoneellisen raksuttaa parhaillaan.

Kuvassa ollaan jo tyhjentämässä joulupäivän ruokapöytää. Varsinaisesta kattauksesta en muistanut kuvia ottaakaan. Näitä räättejä nyt sitten syödään aina kyllästymiseen asti. Toisaalta sitä tietää ostavansa liikaa ruokaa, mutta kun aina ei tiedä etukäteen, mikä tekee kauppansa, mikä ei.

Kun mies kävi viimeisillä ruokaostoksilla ja toi kirjolohifileen, jonka graavasin, niin se loppui kesken. Tilasin rasiallisen rosollia ja kaupasta tuli pienin mahdollinen. Kuten näkyy: puolet jäi siitäkin. Kotitekoisia graavisilakoita jäi, kaupan sinappisilakat loppuivat kesken. Maksapateet ovat koreita katsella, mutta vanha kunnon Kalaasi olisi ollut parempi ostos, jos sitä enää on saatavillakaan. Tein jättiannoksen punakaalisalaattia, mutta sitäkin riittää runsaasti tuleville päiville.

Vaikka joulun kauppaostokset tekevät ison loven kukkaroon, niin ruokimmehan me sentään kertaalleen koko pesueen ja tietysti itsemme lähes viikon ajan. Monena vuonna joku perillisistä on pyytänyt evääksi palan kinkkua tai purkillisen silakoita. Ei tänä vuonna.

Satsasimme tänä vuonna luomukinkkuun. Mies totesi, että ensi vuonna ostetaan halvin mahdollinen tanskalainen kinkku. Minä säestin: näin teemme. Niin kuivaa ja mautonta tämä kallis possunpehva oli, vaikka se paistettiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Itku melkein pääsi, kun aattoiltana maistelimme ensimmäisiä kulmaviipaleita. Se oli tosi suolaista, mutta onneksi sisemmät viipaleet ovat vähän  vähemmän suolaantuneita. Päätimme yksissä tuumin, että emme tarkista enää hintaa, vaikka kauppakuitti onkin miehellä tallessa.

Kinkun kaverina oli perinteiset joululaatikot: imelletty perunalaatikko, porkkana- ja lanttulaatikko. Kaupasta nekin, mutta kotona maustettu ja höystetty lisää. Kaksi kolmannesta niistäkin jäi tähteeksi. Yhtenä vuonna jätin porkkanalaatikon pois. Heti kuului naukaisu: missä porkkanalaatikko? Tein aattoaamuna hyvää punasipulihilloketta, jossa sipulisilppua keitetään punaviinissä ja sitten hyydytetään hillosokerilla. Olihan se pytty pöydässä, mutta kun se oli jäänyt ilman lusikkaa, ei kukaan huomannut ottaa sitä kinkun lisäkkeeksi.

Jälkiruoka sentään meni melkein kokonaan. Sekin noudatti samaa perinnelistaa kuin muukin ruokapöytä: tarjolla oli luumukräämiä eli hienommin sanottuna luumukermahyytelöä.

--- Jouluaatto alkoi melkein hyisissä merkeissä. Kun aamupalaa nakertaessani palelin ja hytisin, niin tulin katsoneeksi ikkunalaudalla olevaa sisälämpömittaria: alle 14 astetta! Pureva tuuli oli puhaltanut suoraan kai koillisesta talon nurkalle. Vähän kauempana ikkunasta oli sentään asteen verran  enemmän, mutta isännälle tuli kiire hakemaan puita liiteristä. Talo lämpenikin jo kahden pesällisen jälkeen noin 18 asteeseen. Jouluvieraistamme onneksi vain yksi vilukissa valitti kylmää. Minä sain joululahjaksi suloisen fleece-viitan, jonka alle on mukava käpertyä kirjan kanssa. Ei silti, kun asuu sähkölämmitteisessä omakotitalossa, oppii muutenkin äkkiä kerrospukeutumisen taidon. Itse asiassa palelen aika harvoin, vaikka joskus olen talvellakin paljain varpain sisällä. Nyt kyllä on paksut villasukat jalassa.

Vanhoja perinteitä noudatti rakas aviomies tänäkin jouluna: ei joululahjaa vaimolle. Vähän se kirpaisee joka vuosi eikä siihen edes totu, mutta minkäs teet? Vanha koira ei näemmä opi istumaan. Porakoneesta se puhui ennen joulua ja minä jo elättelin toivoa, mutta ei tullut edes sitä. Sain minä silti ison pinon lahjoja, mm. kirjoja, jotka itse paketoin itselleni ja kyllä muitakin kivoja juttuja lapsilta. Lahjat eivät tietenkään ole ydinasia joulussa, mutta on niitä vaan niin mukava saada.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua kaikille!

Oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille, rakkaille blogitutuille yhtä hyvin kuin satunnaisille vieraille. Levätään, luetaan, lauletaan ja syödään ja muistetaan myös rauhoittua.


Olin päivän nettipimennossa, mutta nyt taas toimii! Lähden jatkamaan juuston tekoa ynnä muita päivän puuhia.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Hyvä Tuomas joulun tuopi

Hyvää joulumieltä kaikille! Täysikuu, Tuomaan nimipäivä, huomenna talvipäivänseisaus ja enää kolme yötä jouluun. Lisäksi tänään oli oikea joulukorttipäivä. Parraasta päästä oli tämä todella kaunis kortti:

Puikkopappi, tuhannet kiitokset suloisesta kortista! Itse en lähettänyt, häpeä tunnustaakaan, hyh-hyh, yhtään korttia blogiystävilleni. Minähän teetin valokuvasta kortit, mutta jotenkin se tuntui yksinään tylsältä (sori vaan sukulaiset ja kaverit). Aika loppui kesken enkä sitten ehtinyt niitä lähettää, saati jatkojalostaa.

Sain tänään myös joulukirjeen etäiseltä sukulaiselta, jonka kanssa olen vaihtanut sukutietoja viimeisen parin vuoden aikana. Perheeseen tuli vakavaa sairautta vuoden aikana, mutta nyt tuntui hyvältä lukea positiivisia uutisia. Kolmas kiva yllätys oli rakkaan lapsuudenystävän lähettämä joulutervehdys. Ensinnäkin sain hukkaamani sähköpostiosoitteen ja toisekseen liitteenä upean ikonin kuvan, hänen itsensä maalaaman. En kuitenkaan arvaa laittaa sitä tänne ilman lupaa. Sain myös muutaman kortin, jotka aiheuttivat vähän omantunnon kolkuttelua eli "Miksen minä tuollekaan muistanut lähettää tervehdystä?"

Voimat taisivat huveta sunnuntai-iltaan, kun en vieläkään oikein jaksa ruveta mihinkään. Onneksi talo on nyt jouluvalmiina, mitä nyt muutamat saunanlauteille kannetut palttoot ja muut piilotetut esineet täytyy vielä kantaa paikoilleen. Kaupassa sentään käytiin tänään hakemassa osa jouluruuista ja tein listan lopuistakin ostoksista. Kinkku ja laatikot haetaan huomenna. En viitsi enää tehdä laatikoita itse, kun juuri kukaan ei niitä syö. Miehen jouluperinteisiin eivät laatikot ole kuuluneet. Mutta kotijuusto on ehdottomasti tarkoitus tehdä ja olen ollut huomaavinani, että vuosi vuodelta se maistuu paremmin ja paremmin näille bonuslapsillekin. Elämässäni ei varmaan ole ollut yhtään joulua ilman piimäjuustoa ja sama tapa on periytynyt tyttärellekin. Hän myös tekee imelletyn perunalaatikon itse.

Onneksi eilen tekemäni nakkisoppa riittää tälle ja huomisellekin päivälle. Tai ehkä se on tänään nakkipataa. Siitä tuli muuten aika hyvä keitto, johon sain haudattua muutaman paketin pakastimesta löytyneitä vihanneksiakin. Sipuli unohtui, huomautti mies.

Lapsenlapsen joululoma alkoi ja todistukset on jaettu. Äitinsä oli tosi iloinen, sillä poika sai hyvän todistuksen, keskiarvo yli 8 ja vain yksi seiska. Toivottavasti hän jaksaa samaan tahtiin vielä kevään, niin on hyvä pohja lähteä yläkouluun. Vaikka eipä sitä tiedä, mitä kommervenkkejä murrosikä tuo tullessaan. Voi, siitä on vain hetki, kun pidettiin tätä pientä nyyttiä kainalossa.

Että tämmöistä meininkiä täällä tänään.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Seuraavana päivänä

... on väsy olo, etten sanoisi dagen efter, vaikka ensimmäisen glögimukillisen kumosin vasta juhlien päätyttyä samalla kun haukkasin päivän ensimmäistä karjalanpiirakkaa. Väsynyt, mutta onnellinen, kuten on ollut tapana sanoa. Ilta sujui suunnitelmien mukaan eikä mikään mennyt pieleen. Jalka temppuili koko päivän ennen juhlia, käyttäytyi sitten mallikkaasti juhlien ajan, mutta rupesi särkemään heti kun olimme kaksistaan illalla. En meinannut edes unta saada, mutta lopulta nukuin oikein pitkät unet ja tänään ohjelmassa ei ole ollut muuta kuin ihan vähän raivaamista ja glögimukien etsimistä ikkunalaudoilta ja sivupöydiltä. Ripottelin tarjottimia joka huoneeseen, mutta eivät ihmiset niitä huomanneet.

Väsynyt tuntuu olevan nyt tietokone ja picasakin. Yritin rajata kuvia niin, ettei ihmisiä näkyisi, mutta vaikka ne omalla koneella näyttävät haluamiltani, niin eikös tänne yritä tyrkyttäytyä alkuperäisiä. Huoh, olkoot! Enkelikuoro seimen äärellä kuitenkin on eilisen juhlan antia.


 Ehdin melkein viime tipassa ennen vieraiden tuloa nostaa tämän esille. Kuva on kahteen kertaan, sillä jossain vaiheessa taas kuitenkin vaihdan otsikkokuvaa... Seimi ja aasi on ostettu Betlehemistä, vai olikohan se Jerusalemin vanhan kaupungin kujilta. Pienin mahdollinen, mutta suurempaan ei raha riittänyt. Heinätukon alkuperää en muista, mutta kivi aasin edessä on samalta Israelin matkalta toistakymmentä vuotta sitten. Enkelikuoro sai alkunsa kun tytär eskarissa tai alaluokilla teki tuon surkean näköisen alumiinipaperienkelin, jolla ei oikein enää ole tukkaakaan. Sen takia siitä ei kuvassa vilahda muuta kuin hameenhelmaa.

Sen väsy olo tekee, että eri laskukerroilla saan eri määrän vieraita, joten täytyy vielä tutkia vieraskirjaa ja tehdä tarkistuslaskenta. Jossain 35 - 40 hengen paikkeilla kuitenkin liikuttiin. Kun kutsuttuja oli enemmän ja tarjottavat varattu tietysti sen mukaan, niin ei ainakaan tänään tarvitse miettiä ruokalistaa. Keitän lihaliemen lopuista makkarasopan ja sitä ehkä syödään aattoon asti, pari päivää ainakin. Munavoita ja piirakoitakin on vielä, karkkivuoresta ja piparkakuista puhumattakaan.

- Osa kutsutuista ilmoitti kohteliaasti etu- tai jälkikäteen, miksei voinut saapua, osa jätti ilmoittamatta, mutta yksi pätevistä esteistä varmaan oli surkea keli. Osa vieraista riensi kotiin lumitöihin eli kaikki eivät ehtineet jäädä joulukonserttiimme. Paikalle oli osunut samaan aikaan upeita laulajia ja niin syntyi hetkessä spontaani muutaman naisen naiskuoro täydentämään puhallinkonserttiamme. Ei sekään mikään pieni ollut, ammattilaisia tai kokeneita harrastajia ainakin lähes kaikki ja pieni joulukonsertimme kesti lähes tunnin. Kaikki tutut iloiset ja vakavammatkin joululaulut ja -virret. Maa on niin kaunis taisi aloittaa konsertin.

Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin kotiin, sillä keli oli koko päivän tosi kamala. Isäntä kävi moneen kertaan sytyttämässä roihujakin ennen kuin ne suostuivat palamaan. Talomme hankien keskellä, roihujen  ja jouluvalojen palaessa oli varmaan aika tunnelmallisen näköinen, vaikken itse ehtinyt sitä ihailemaan.

Yksi tulematta jäänyt ystäväni viestitti jo illalla, että oli lähes jäänyt hankeen kaivaessaan autoa Helsingin kinoksista. Niinpä ei ihme, ettei likomärissä nilkkureissa ja pöksynpunteissa kotiin ajelleesta ystävästä ei enää ollut juhlijaksi meidän pitoihimme.


Tämöistä meillä tarjottiin: glögiä, pipareita kahta sorttia, juustoa kahta sorttia, luomu-ruis- ja vehnäkeksejä, luumuhilloa, karjalanpiirakoita ja lihalientä, suklaata ja vihreitä kuulia. Toivottavasti kaikki löysivät mieluista purtavaa. Lapsia varten varasimme kokista ja trippimehua, mutta lapsia oli paikalla vain yksi kappale ja hänkin viihtyi erityisen hyvin nukkekotieni parissa. Minulla on yksi läjässä ollut, miehen nuorimmaisen nukkis, jonka neiti järjesti kuntoon ja kalusti sievästi, en tiedä mistä keksikään kaikki ne tavarat...

Olen onnentyttö muutenkin. Jo yöllä huomasin voittaneeni uuden blogituttavan eli Sellariinan arvonnassa. Heti perään osallistuin johonkin tutkimuslaitoksen nettikyselyyn ja palkintoarpa tulee sieltäkin. Toivottavasti arpaonni kohtaa kolmannen kerran ja voitan päävoiton 500.000 euroa. Tosin pienempikin summa kelpaisi.

Nyt lähden kuorimaan muutaman perunan siihen lihaliemeen.  Meidän joulumme alkoi jo eilen, mutta kai tässä täytyy ryhdistäytyä ja ruveta tekemään kauppalistaa jouluvieraiden ja omaksikin iloksi.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Ihan vaan käväisemässä

Päivät ovat hurahtaneet edellisen postauksen mainitsemissa puuhissa eli talon raivaamisessa juhlakuntoon. Enää kaksi yötä kekkereihin ja vain yläkerta ja vessat enää siivoamatta... Ja jouluromppeiden järjestely ja pöydän kattaminen ja munavoin tekeminen ynnä piirakoiden paistaminen. Piirakat ovat pakaste-sellaisia ja etenkin miesvieraiden suosikkeja. Eli onhan tässä vielä yhtä ja toista. Tänään rupesi sydän jo raksuttamaan siihen tahtiin, että keskeytin hommat ja rupesin lukemaan dekkaria ja polttamaan kynttilännysiä.

Ei kai tässä mitään hätää ole, tarkoitan siis siivousten suhteen. Yläkerrassa pistän työhuoneen ja makuuhuoneiden ovet kiinni ja peittelen  parilla sermillä ne paikat, jonne vieraiden ei tarvitse päästä. Mutta yläkerrassa on talon toinen vessa ja nukkekodit, joten ihan kokonaan ei rappusten eteen voi aitoja rakentaa. Tavaroiden kantaminen rapuissa on raskain vielä edessä olevista hommista.

Viime vuonna mies erehtyi kysymään miten voisi auttaa, jolloin pistin hänelle imurin kouraan. Tänä vuonna osasi mokoma olla kysymättä. Kävi hän sentään viemässä pahvinkeräykseen muutaman laatikon ja erikseen omalla roskiksellakin ja ihan pyytämättä.

Juhlamieli alkoi kuitenkin kohota heti kun sain levitettyä vasta silitetyn liinan tuvan pöydälle. Se siis kaiken keskeneräisen keskelle nostamaan omaa tunnelmaa. Ja onhan tässä vielä yhdet juhlat välissä ennen sunnuntaita.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Väsy, mutta iloinen

Jalat olivat eilisen jäljiltä niin väsyneet, niin väsyneet, että kiskoin peräti tukisukat tänään jalkaan. Niiden avulla olisi tarkoitus vielä jatkaa huushollin siivoamista. Muistan kyllä marttojen hyvän ohjeen: "Siivoa komerot vain, jos aioit viettää joulusi komerossa!" En aio, mutta erilaista raivattavaa nyt sattuu riittämään, kun en muuten niin kovin tunnollisesti huushollia kuuraa. Kun kannoin eilen useita kuormia kirjoja alakerrasta yläkertaan, niin se viimeistään sai polven esittämään tiukan vastalauseensa.



Olen sentään jo saanut yhden huoneen joulukuntoon ja nurkan toisestakin. Seuraavaksi ehkä tarkastelen talon kattoja ja hyllyjä niin sanotusti sillä silmällä. Joskus epäilen esimerkiksi kälyn tarkan silmän tavoittaneen hämähäkin seittiä salin kattokruunusta, kun on tiedustellut, millä minä sen puhdistan.Silmän korkeudella ja sitä matalammalla olevilta tasoilta ja hyllyiltä ainakin on pölyt pyyhittävä. Nukkistenkin pölyt on pyyhittävä, jotta pääsen rakentamaan joulua sinnekin.

Syy kiiruhtamiseen on tärkeä: meille tulee sunnuntaina talon täydeltä väkeä glögittelemään. Lauantaina olemme itse menossa juhlimaan lapsenlasta eli tässä on vielä muutama päivä aikaa valmistella kekkereitä ja taloa juhlakuntoon. Samalla tietysti talo valmistuu jouluun ja ehdin sitten ensi viikolla miettiä mitä jouluruokaa hankitaan aatoksi meille ja joulupäiväksi jälkipolville. Mutta ensin tämä isännän syntymäpäivä. Sitä perinteisesti juhlitaan ystävien ja sukulaisten kanssa, oli tasavuodet tai ei. Nyt ei ole, vaan vasta kahden vuoden päästä, jos Luoja suo.  Kaikki kutsutut eivät tosin tiedä tulevansa synttäreille, mutta sehän ei haittaa.

Tänään ei tarvinnut käydä kuin kahdessa kaupassa ja saimme paketinkin ulos matkahuollosta. Ei siinä ollutkaan tilaamia joululahjalakanoita ja punaista ulkolyhtyä, jonka varta vasten tilasin sunnuntaita varten ja joiden luulin olevan tulossa. Sen sijaan paketissa oli ompelukone, se uusi josta haaveilin ja jonka sitten ostaa täräytin! En ole vielä edes avannut laatikkoa, sillä vanha romu on ensin siirrettävä pois tieltä. Romu menee kyllä joulun jälkeen hyötykäyttöön, jos sen vain saa jotenkin korjautettua. Sitten minä ommella surautan uudella singerilläni vaikka mitä! - Postipoika toi myös huutonetistä hankkimiani nukenvaatteita, upeita sellaisia joita en itse varmaan osaisi ommellakaan. Yksinkertaisempia kamppeita kyllä syntyy minunkin töppösormillani. Tällä hetkellä on sen verran muita töitä rästissä, etten jouda nukkeja pukemaan enkä kuvaamaan... Esittelen  ne paremmalla ajalla.

Mutta nyt töihin, sanoo tukisukkamummo.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Päiväraporttia

Mitään erityistä ei ole sattunut eikä tapahtunut, mutta silti minulla on jokseenkin nuutunut olo. Totta kai, kun heräsin jo puoli kuudelta enkä enää saanut unta. Päätinkin lähteä labraan verikokeeseen, kun käynti viimeksi epäonnistui. Olin ottanut lääkkeen, vaikkei olisi saanut. Nyt kuljen käsivarsi metkan koristeellisena. Laastarin ja lapun paikat ovat normaalin väriset, mutta niiden ulkopuolelle muodostui musta kuvio. Otin äsken laastarin pois ja odotan vain millainen kuvio sen paikalle muodostuu. Kai siihenkin  mustelma tulee. Veri ei suostunut juoksemaan kyynärtaipeesta, vaan se oli otettava alempaa käsivarresta.

Labrasta matka jatkui eteenpäin pienille jouluostoksille ja kun olin jo hyvissä ajoin kotona, päätimme lähteä tarkistamaan mummulan kuulumisia kun oli vähän asiantynkääkin. Äiti oli oikein reipas, mutta enpä päässyt isältä tarkistamaan todellisia kuulumisia.

Menomatkalla käväisimme postissa ja tullessa matkahuollossa, josta tosin lähdin pois ilman pakettiani. Ihmisiä seisoi jonossa odottamassa, kun eräs herra ällisteli byrokratian kiemuroita. Hänelle tarkoitettu paketti oli ilmeisesti lähetetty pomon nimellä eikä virkailijalla ollut lupaa luovuttaa sitä ilman "omakätistä allekirjoitusta tai valtakirjaa". Mikään ei auttanut, ei edes se kun virkailija keskusteli asianomaisen pomon kanssa puhelimessa. Voi tietysti olla tai toivottavasti ainakin olisi ollut niin, että byrokratia olisi unohtunut ellei jonossa olisi seissyt ainakin kuusi muuta ihmistä. Tai jos virkailija olisi ollut enemmän elämää nähnyt ihminen. Ei sekään auttanut, vaikka kaveri kertoi noudettavan tarvikkeen tulevan hänen autoonsa, mikä sitten olikin. En jäänyt kuuntelemaan lopputulosta, vaan otamme huomenna uuden yrityksen. Kiukkuinen kaveri manaili, että byrokratiaa on enemmän kuin ennen Venäjällä!

Vielä oli tehtävä kauppareissu ja jalat alkoivatkin jo olla hyytelönä. Ei yhtään houkuttele tieto, että nyt pitäisi ihan pakosta ruveta keräilemään romuja paikasta A paikkaan B eli raivaustoimet odottavat. Koko päivän kävelyt todella tuntuvat jaloissa ja siksi olikin paikallaan tulla vähän räpläämään tietokonetta.

Onneksi ei tullut mieleenkään kiertää enää meidän joulukatumme kautta. Nämä punaiset mökkeröiset ovat nyt kai toisen kerran tuomassa joulumieltä asukkaille. Toivottavasti myös kauppa käy. Väkimäärä ei huimannut päätä ainakaan sillä hetkellä, jolloin otin kuvan.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Massamurhia ja miinavaroituksia

Ihan oikeasti, nyt ei pidä säikähtää. Mitään ei ole ainakaan meidän tiluksilla miinoitettu, vaikka mieli tekisi. Jossain blogissa, en muista missä, oli aikoja sitten kertomus omakotiasukkaasta, joka oikeasti merkkasi miinavaroitus-kylteillä tonttinsa laidan. Samaa harkitsin aamulla, kun katselin meidän roskiksen laitaa. Toinen vaihtoehto kyltitykseen olisi "Kusivapaa alue" ja se kertoo mistä on kysymys. En käsitä, miksi ihmiset eivät voi nykäistä rakkejaan edes puolta metriä kauemmas toisten postilaatikoista tai roskapöntöistä, vaan antavat suhauttaa suoraan päälle. Nytkin roskiksen alalaita on tosi kamalan näköinen. Tietysti, jos kyltin laittaisin, niin sitä varmemmin laskisivat laatikon seinustalle.

Massamurhaajia kyllä olemme. Hävitimme nimittäin tänään ikivanhan ja pahasti perskaantuneen akvaariomme. Kauhoin varmaan ainakin 40 kiloa pohjasoraa ja muutaman kitukasvuisen kasvin muovikasseihin, jotka mies kiikutti eteenpäin. Lappo vei mennessään vedet ja siinä samaa kyytiä saivat muutamat vielä hengissä olleet miljoonakalat. Viimeisen matkan päätepiste on varmaan  Suomenlahti. Kumpikaan ei enää ollut innostunut akvaarion hoitamisesta, kasvit eivät menestyneet eikä akvaariolaatikkoakaan saanut enää puhtaaksi. Sinne menivät! Mies lupasi rakentaa kesällä akvaariokaapin päälle itselleen matalan kirjahyllyn.

En viitsi edes näyttää kuvaa mokomasta rumiluksesta, jossa ei enää ollut mitään kuvattavaakaan. Kalatkin olivat niin vanhoja ja sisäsiittoisia, ettei tullut mieleenkään muu ratkaisu. Tällä pakkasella ne varmaan kokivat nopean ja armeliaan kuoleman.

Sen sijään vähän väri-iloa:
Tämä on tuleva hihatin, josta ei ehkä tulekaan luku- tai yönuttua, vaan ihan päiväkäyttöön sopiva hihatin. Lanka on Austermann Step 6 eli ehtaa sukkalankaa ja siten yönutuksi varmaan liian paksu. Mutta kun ei sopivampaa ollut ja pirteät värit tuntuivat hyvältä ajatukselta tähän pimeään talveen. Olen nyt toisen hihan alussa ja jännitän, miten lanka riittää. Sain käsityön hyvään vauhtiin itsenäisyyspäivän linnanjuhlia töllöttäessäni.

torstai 9. joulukuuta 2010

Kuume iski

Kuume, tai oikeastaan kaksikin erilaista kuumetta iski taloon. Toivottavasti vältymme siltä kolmannelta, joka taas jyllää valtakunnassa. - Illalla mies rupesi puhumaan automainoksista, kierrellen ja kaarrellen. Lopulta hän pääsi asiaan: autokuume on iskenyt taloon. Selvähän se, auto on vaihdettava, kun muuten tulisi ihan hirmuisia kustannuksia. Mies luetteli kesärenkaat ja talvirenkaat ja jonkun tuntemattoman suhinan, jonka syytä ei edes huollossa osattu tunnistaa ja ehkä vielä jotain muutakin vaihdettavaa ja korjattavaa. Takuuvarmaa on se, että tästä kuumeesta selviää vain yhdellä tavalla. Vielä ei kukaan ole lähtenyt kaupoille eikä kuulemma lähdekään ennen vuoden vaihtumista, mutta sitten!

Toinen kuume iski minuun: jouluvalmistelut alkoivat. Tein tupla-annoksen ihanaa joulupiparitaikinaa. "Otetaan kilo voita, kilo sokeria jne". Tein sen sentään kahdessa erässä ja nyt taikina pötköttää noin kymmenenä käärönä jääkaapissa. Sähkövatkainkin melkein kärähti. Ainakin haju viittasi siihen suuntaan, että moottori kävi kovilla kierroksilla, mutta eipä isoa taikinaa olisi käsinkään saanut sekaisin. Ohjeen mukaan talossa on huomenissa 240 Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparia. Ja ehkä rouvalla maha sekaisin taikinan syömisestä. Nam-nam.

Ihan oikeasti sairauksistakin olisi kerrottavaa, mutta olkoon nyt. Käytiin nimittäin vanhuksia tervehtimässä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Arvonta

Minä en kovin usein linkitä muiden arvontoja, mutta tämä ihastutti ja viekoitteli niin, että "pakko" on laittaa linkki. Oi, olisipa mulla joskus arpaonnea! Siis menoksi vaan Wanilla Rose -blogiin. Tai siis älkää vaan osallistuko, että minulla olisi paremmat mahdollisuudet voittaa....

Tintti naputteli äsken ikkunaan ja vaikka kamera oli käden ulottuvilla, niin  sen virittäminen kesti juuri niin kauan, että lintuystävä ehti lehahtaa matkoihinsa. Ruokaa on kyllä jo tänään hänelle annettu lintulaudalle ja talipötkössäkin on vielä tavaraa. Jokin aika sitten, silloin kun meidän naapurissa alkoivat rakennustyöt, mies kertoi miten hädissään oli ollut monivuotinen kanta-asukkaamme mustarastas. Metsuri ilmeisesti kaatoi sen kotipuun. Seuraava tieto lintusesta tuli silloin, kun mies kävi kuvaamassa monttua. Eikös tämä mustarastas hypellyt reippaasti vain kaivinkoneenkauhaa väistellen. Kaivinkonehan kaiveli kaikki madot ja muurahaisten käytävät esille, joten mustarastas vietti oikein herkkupäiviä.

Tänään raksalle tuli isolla kuorma-autolla ensimmäinen puutavaralasti. Auto yritti käydä kääntymässä meidän pihassa, muttei mahtunut. Satuin olemaan hereillä ja juuri silloinkin kameraa virittelemässä, joten otin kiireesti kuvia. Onneksi mitään ei sattunut, vaikka ison auton etupyörät eivät käyneet monenkaan sentin päässä postilaatikosta. Tuossa takapyörän kohdalla on iso kivi ja postilaatikko toisella puolella, joten ei pienintäkään mahdollisuutta kääntymiseen. Muutama pikkuautokin aina silloin tällöin on kolauttanut peränsä postilaatikkoon. En minä, mutta toiset. Minä sen sijaan meinaan ajaa toisella puolella olevaan kukkapataan, jos pyörät ovat vähänkin vinossa.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille rakkaille blogiystäville! Siniristilippu liehuu kovin kesäisesti, eikä edes omassa pihassa, mutta enpä nyt muuta kuvaa löytänyt:


Lähden tästä pian virittelemään kynttilöitä ulos ja sisälle, mutta tässä vähän ennakkomakua:


Olemme olleet lähes koko päivän liikekannalla itsenäisyyttä juhlimassa. Sen takia tämä kuvapuolikin on vasta ns. vaiheessa. Emme olleet kotona sinisen hetken aikaan, jolloin ehkä olisi syntynyt tunnelmallisia pihakuviakin. Täällä on nyt  hahtuvaisen pehmoiset lumimaisemat, varsinkin ikkunasta käsin katsottuna.

Lunta on tullut tänään ainakin 20 senttiä ja sitä on niin omalla pihatiellä kuin meidän kujasellammekin, kun ei aurakalusto kaikkia pikkuteitä kovin nopeasti jouda auraamaan.  Kaupungillekaan ei ole turhan leveitä katuja aurattu. Roskisauto oli päivällä melkein pulassa, kun yritti peruuttamalla tulla meidän kulmalle. Kun vein miehen jo hyvissä ajoin ennen konsertin alkua harkkoihin, niin meidänkin oli pakko vaihtaa kuskia, jotta pääsimme isommalle tielle. Meinasin näet peruuttaa suoraan kukkapönttöön, kun auto vippasi hangessa. Minulla ei ole kovin paljon lumituntumaa nykyisin, kun ajan vähän ja harvoin. Lumi raapi auton pohjaa, mutta hyvin sentään selvisimme. Pihan lumityöt tehdään vasta huomenna, mutta toivottavasti aura tulee edes yöllä käymään.

Minä riensin välillä kotiin vaihtamaan vaatteita ja sitten kiireesti itse nauttimaan juhlakonsertista. Sibeliusta kuulimme, kun Sibeliuksen kaupungissa ollaan ja mestarin syntymäpäiväkin on tällä viikolla.

Mutta nyt äkkiä kynttilät ikkunoille, roihut pihalle ja ruoanlaittopuuhat eteenpäin, sillä taidanpa majoittua lähes koko loppuillaksi telkkarin ääreen juhlaparaatia ja linnanjuhlia katsomaan. Hyvää juhlailtaa!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Tauti tuli, tauti meni

Ei ollut tauti kuolemaksi, vaikka sitä mies happaman näköisenä ennusti. Kuume meni menojaan, mutta rokotettua käsivartta vähän vielä jomottaa eli sitä samaa se kuumekin varmaan oli. Polvikin tuntuu taas paremmalta, mutta sen kanssa saan ilmeisesti olla lopun ikääni varovainen. Esimerkiksi äkkikäännöksiä pitää varoa.

Hyvää toista adventtia!



Kiitos edellisistä kommenteista, Heljä ja Kaisa. Otan vieläkin mielelläni vastaan lukunutun ohjeita, jos joku viitsii lähettää vinkkejä. Löysin netistä yhden ohjeen, jota nyt aloittelen kokeeksi. Se ei ole ihan sitä, mitä ajan takaa, kuten eivät teidänkään lähettämänne vinkit. Kiitos kuitenkin! Myös tämä mitä teen, vaatii vielä soveltamista. Valitettavasti hukkasin blogin, josta sen nappasin.

Aloitin jo yhdellä langalla, mutta tulos on niin uskomattoman ruma, että lanka saa palautua alkuperäiseen virkaansa sukkalangaksi. Kokeilen seuraavaksi toista sukkalankaa, kun talossa ei oikein muita lankoja ole tarpeeksi montaa kerää. Toivottavasti tästä stepistä tulee kauniimpi raidoitus, ainakin värit ovat miedommat.
Minua ihmetyttää se, miksei vanhaa kunnon nimeä lukunuttu enää käytetä ohjeissa, vaan ohjeita löytyy nimellä hihatin. Mikä se semmoinen on?

lauantai 4. joulukuuta 2010

Marinaa

Villiviini-täti on nyt kuumeessa. Voi itku! Lähes 38, tai tarkemmin 37 ja puoli, joka mulle on hirmuinen tauti. Vaihtoehtoisia syitä on ensinnäkin rokotustutkimus, johon otan osaa. Kävin eilen hakemassa piikin. Kysymyksessä on vyöruusututkimus, johon halusin osallistua isän ankaran ruusutaudin takia, että siis edes joku muu pääsisi vähemmällä. Mies ei ymmärätnyt ollenkaan.

Toinen mahdollisuus on tämä alati enemmän ja enemmän kipeytyvä polvi. Jos siellä vaikka on joku tulehdus? Tai voihan tämä olla tavallista flunssaakin, mistä sitäkään tietää. Kolmeen päivään ei pääse edes tilaamaan lääkäriaikaa, joten nyt podetaan ja eletään Posivilin voimalla ja odotetaan muuttuuko kropan toinen puolikas punaisenkirjavaksi.

Saunaan ei voi mennä uuden permiksen takia, tervaa ei ole talossa, mutta itsenäisyyspäivän menovedeksi hankittiin sentään punaviiniä koko kanisteri. Eiköhän siinä ole lääkettä. Itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin yritän päästä ja illalla tietysti Linnan juhliin, filttiin kääriytyneenä.

Siitä filtistä puheen ollen. Onko kenelläkään teistä kässäihmisistä tiedossa kätevää lukunutun eli yönutun ohjetta? Hakusana lukunuttu ei tuonut tulosta, täytyy kokeilla muita sanoja. Mummilla oli sellainen, muistan lapsuudesta ja minulla on hatara mielikuva mallista. En kuitenkaan viitsisi lähteä tärvelemään hyviä lankoja ilman jonkinlaista mallia.

Ja vielä asiasta kolmanteen. Huomatkaa tuo kätevä pieni jalka, jonka könöttää tässä blogin hederikuvassa. Oikeasti ne on meidän takan kranssilla eli samassa paikassa, josta kuvakin on otettu. Se on peräisin miehen lapsuudenkodista ja tiedän nimetä tekijänkin. Oikea virka on sama kuin parsimasienellä, mutta tämä käy varmaan myös talismaaniksi kipeäkinttuisille vanheneville ihmiselle.

Terveyttä ja pitkää ikää!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Erinomainen postipäivä

Kyllä taas kelpaa, kun tänään tuli pakettia oikein tuutin täydeltä. Yksi pienoinen kirjalähetys mahtui postilaatikkoon ja sen lisäksi siellä oli kolme pakettikorttia. KOLME! Kahdessa oli divaripostia, mutta kolmas oli ns. pehmeä paketti eli Pikku Myyn lähettämä ihana sukkasato-palkinto. Tuhannet kiitokset! Palkinto osui aivan nappiin.

Upeiden lankojen lisäksi sain kaksi keraamista purjevenettä, suklaata ja jotain muutakin namia. Tulin niin kiireesti tuomaan kuvaa tänne, että epähuomiossa lankavyyhtikin on väärin päin. Minähän tulin kutoneeksi eniten "tuntemattoman sotilaan sukkia" eli ensi vuoden varusmiespalvelukseen astuville lahjoitettavia saapassukkia ja siitä tämä palkinto. Asia on hyvin lähellä Pikku Myyn sydäntä enkä itsekään ihan tuulesta temmannut tuota kohdetta.

Muissa paketeissa oli siis kirjoja. Kaksi kirjaa menee joulupukin konttiin, loput ovat itselleni muuten vaan kiinnostavaa materiaalia.

Ai juu, kyselin nukkisblogissa, tarvitseeko joku aitoa Baby born rekvisiittaa, kuten pinkkiä pottaa, paria tuttipulloa, lautasta ja vaippaa. Vaihdossa mulle kelpaisi joku nukkekotitavara periaatteella silmä silm... ei kun tavara tavarasta ja yksi postimerkista.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kotona taas

Aamulla heräsin hävittömän aikaisin laittamaan autoa lämmityspiuhan päähän. Ulkona oli kuitenkin vain muutama aste pakkasta, joten vähempikin lämmittäminen olisi kai riittänyt. Pudotin unenpöppöräisenä yhden kirjan pöydän taakse ja polvistuin nojatuolilleni kurkottaakseni sen ylös. Tämä oli virhe: tulenlieskat ja salamat kulkivat polvesta pääkoppaan. Tietysti asetuin kipeämmän polven varaan oikein huolettomasti  ja muistamatta yhtään varoa. Onneksi polvi ei lopulta edes turvonnut, vaikka tuntuu kyllä vieläkin aralta. Kipeä mikä kipeä. Sen sijaan turvotusta on nyt toisen kintun nilkassa. Syy tuntematon tai ehkä se johtuu kävelystä ja monen tunnin paikallaan istumisestakin.

Seuraava vastoinkäyminen: menin labraan, mutta kappas vaan, labran täti ei voinut ottaa koetta, kun tämä on se ainoa minun lääkkeistäni, jota ei saa ottaa ennen labraa. Eipä tullut kotona mieleen. Onneksi epäonni päättyi tähän ja permanentti vaikuttaa ihan onnistuneelta, vaikka tekijänä oli työharjoittelija, toki itsensä mestarin valvonnassa. Nuorella neidillä oli äärettömän ihanat kädet, kun hän hieroi päänahkaani.

Kävin vielä Aarikalla ja Marimekossa vähän täydentämässä joululahja- ja joulukattausvarastoja. Lopuksi vaelsin päämäärättömästi Prismassa pääasiassa ruoka- ja kynttiläostoksilla. Siellä onnistuin möhlimään sen verran, että katsoin viisaimmaksi suunnistaa kohti kotia. Syytä olikin, sillä vain hädin tuskin jaksoin enää vääntäytyä autoon.

Kävelykadun varrella oli punaisia joulumökkejä, joita vähän tiirailin, mutten ostanut mitään. Mieleni teki ostaa Minni-nukelle turkki, joka tosin oli ommeltu fleece-kankaasta, mutta oli söpö. Se jäi ostamatta kun ei käteistä rahaa ollut latin latia eikä pankkikortti käynyt. Ehkä turkki pitää ommella ihan itse.

Kotiin tuli ihan väsynyt ja nälkäinen muija, jolla onneksi on kauniisti laitetut hiukset. Näillä pärjätään ensi vuoden puolelle.

P.S. Polvi kipeä eli en tainnut selvitäkään pelkällä suurkiitoksella.

Anelmat ja Unelmat

Ovatpa kauniita nuo päivän nimipäiväsankarien nimet! Vuonna 1902 tänä päivänä nimipäiväänsä vietti Beaata.Onnea kaikille! En tunne yhden yhtä Anelmaa, Unelmia vielä vähemmän, mutta muistan, että äidin joku opiskelukaveri oli Anelma. Nimi oli siis käytössä jo 1920-luvun alussa. Vanhin Kansanvalistusseuran kalenterini taitaa olla vuodelta 1899, mutta eipä sekään valista tästä asiasta.

Yksi unelmani täyttyi tänään, kun mies haki postista hyvin paketoidun Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923. Olen pitkään havitellut sitä ja vihdoinkin tärppäsi.

Ensimmäinen numero oli Joulunumero, eli lehti ilmestyi jo edellisen vuoden lopulla. Pääkirjoitus määrittelee kohderyhmän ja lehden tehtävän näin: "Se uusi tulokas, jonka ensimmäisenä sanansaattajana esillä oleva vihjo tahtoo olla, kääntyy Suomen perheenemäntien ja koko kotitalousväen puoleen. Ensi sijassa tämän lehden tarkoituksena on olla heidän ammattilehtensä." Toimituskunta on arvovaltainen: Hedvig Gebhard, Laura Harmaja, Mandi Hannula, Eva Somersalo, Alli Wiherheimo. Lehti ottaakin reippaasti ja rohkeasti kantaa päivän polttaviin kotitalouspoliittisiin kysymyksiin, mm. kotitalousopetukseen ja alan korkeimpaan koulutukseen. Kirjaksi sidottuun vuosikertaan on mukava tutustua tarkemmin. Joskus. Nyt kyllä selasin sen jo läpi.

Päivä hurahti kuin varkain. Tosin jotain sentäänm sain tehtyä. Pistin matkaan toisen lupaamani jutun. Kuvia en enää jaksanut lähettäää.  Hyvä mieli kuitenkin.

Eipä tässä muuten sen kummempaa. Tonttusiakaan ei vielä ole liikkunut nurkissa. Sisällä kyllä yksi jo laskettelee kelkalla pitkin nukkekodin kattoa. Lähden aamulla vähän asioille, mm. kampaajalle, joten voi olla että sillä retkellä joku tonttukin osuu matkan varrelle. Toivottavasti tie ei ole liukas, etten minä itse ole se tonttu. Puinen pihatonttu pitäisi jollain konstilla juntata maahan. Pakkaset yllättivät ja kuka sitä nyt marraskuussa tonttuja vielä pihoilleen laittelee.  - Nyt hyvää yötä!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Marraskuun loppuhetket

Kylläpä on tämäkin kuukausi hurahtanut äkkiä. Lapaskuukin meni ja olisin toivonut vielä yhtä päivää, sillä viimeisestä kinnasparista jäi toinen alkutekijöihinsä. Opin kuitenkin uudestaan lapasten teon, mitä tuli edellisen kerran harrastettua muinoin kansakoulussa.

Sain tänään joulukortit Ifiltä ja olen tyytyväinen. Teksti tosin on rumalla ja liian isolla fontilla, mutta sattuuhan sitä. Loppupäivä, se mikä jäi kutomiselta, menikin korttiasioissa.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Hrrr, kylmää!

Pakkanen paukkuu nurkissa ja lattiat ovat tosi kylmät. Tähän asti olen hyvin tarjennut paljan varpain, mutta nyt on jo uskottava, että talvi on. Pattereita ei totisesti käännetä suuremmalle, sillä saimme viime vai oliko se toissa viikolla oikein mojovan tasoituslaskun energiayhtuiöltä. Jostain syystä mies nyt karsastaa klapien polttoa. En arvaa kysyä, mutta mahtaako hänellä olla tulipalofobia?

Oikeasti pakkasta ei aamullakaan ollut kuin jotain viitisentoista astetta, mutta viime päivinä on käynyt aikamoinen puhuri. Tänään en ole nenääni ulos pistänyt muuta kuin linnunruokinnan ja postilaatikkoreissun ajaksi. Eilisen lyhtykynttilät paloivat vielä aamullakin.

Ihan joka ilta ei raaskita polttaa ulkokynttilöitä, mutta silloin kun ne sytytetään, niin saavat palaa vielä postinkantajan ja naapurin rakennusmiestenkin  iloksi. Jos he nyt ehtivät maisemia tarkkailemaan, sillä vauhti tuntuu olevan kova. Ainakin äsken vielä oli täysi meno päällä, vaikka kello on jo varttia yli kuusi.

Taidan käydä vielä päivittämässä käsityöjuttujani toiseen blogiin ja sitten kiireesti kutomaan kinnasta, sillä tänään on Lapaskuun toiseksi viimeinen päivä.

P.S. Tulin heti takaisin: kun olin noin sekunti sitten saanut julkaistua tekstin, oli viereen ilmaantunut lattilämmitysmainos. Hehe-heh-he-he!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Ensimmäistä adventtia!

Hyvää alkavaa kirkkovuotta ja adventin aikaa! Tästä se joulu alkaa.

Hoosianna!
Uudet pihavalot
Pienet enkelit
Uudet jouluvalot esittäytyvät! Pienistä enkeleistä tuli loppujen lopuksi ihan kiva koriste, vaikka moitinkin kalseaa väriä. Ulkoa katsottuna sitä ei erotu, kuten ei tuikkujen malliakaan. Viritin toisen valosarjan pihakivelle, missä se on enemmän edukseen kuin ensin kokeilemani kataja ja sireeni. - Samalla varmaan palellutin itseni. Käsiä ja varpaita kihelmöi vieläkin.

Onneksi oli lohtupiirakkaa odottamassa. Löysin ihanan Pähkinä-kinuskikakun ohjeen Kivimäen Mammelin blogista. Oma kakkuni on sovellettu versio, sillä kaadoin tarkoituksella (uskokaa tai älkää!) kinuskin melko keskenkypsyneen kakun päälle, jolloin se valui oikein kunnolla kakun läpi. Ulkonäkö tietysti vähän kärsi, mutta maku ei. Mammelin ohjeessa olevan omenaraasteen korvasin n. 1,5 desillä sekamarjahilloa (= musta- ja punaviinimarjaa, karviaista), kun ei sattunut olemaan omppuja kotona. Vuokani oli ehkä vähän pienempi kuin Mammelin vuoka, sillä kakusta tuli aika korkea.

Tässä alkuperäiset  Pähkinä-kinuskikakun ainekset

Pohja

150 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 raastettua omenaa (= 4 dl raastetta)
1 dl maitoa

Sekoita voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, lisää jauhot, raaste ja maito vuorotellen. Paista irtopohjavuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 min.

Tee sillä aikaa kuorrutus:

100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa

Keitä 5 min

Lisää 200 g pekaani-, suolta tai cashew-pähkinöitä rouhittuna, mausteeksi mustapippuria. Kaada kakun pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 8-10 min. Anna jäähtyä vuoassa. Huom. Säilyy huoneenlämmössä 5-6 päivää. (Toinen huomautus: ei takuulla säily, hyvä jos riittää huomisen yli!)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Pakkasta ja hämmennystä

Pihan eläimistö on hämmennyksen vallassa. Monivuotinen mustarastaamme oli eilen hypellyt hädissään melkein metsurien jaloissa. Toivottavasti se on jo löytänyt uuden kotipuun. Rupesin eilen lisäämään rusinoita kaiteelle, jotta edes ruokapuoli olisi turvattu. - Rusinat ovat kadonneet, mutta kenen suuhun? Komea lintu tuo harakka. Se tutkii tässä mahdollisuuksia päästä käsiksi talipötköön. Pakkanen rassaa varmaan meitä kaikkia, vaikka sitä vasta onkin jossain kymmenen, kahdentoista asteen paikkeilla. Ensi viikolle on luvattu oikein kylmää.

Harakka
Jänikset ovat ravanneet yöllä pitkin pihaa, sillä vanhat reitit on nyt myllätty ympäri. Onneksi ruokintapaikka on ennallaan ja niinpä kauranjyvät ja herneet on syöty viimeistä murua myöten.

Pieni orava kaiveli kukkalaatikosta ilmeisesti talvivarastojaan, mutta sitä en saanut kuvattua. Tuli kuitenkin muistutus siitä, että lintulauta oli tyhjä. Heti kun olin vienyt ulos auringonkukansiemenlastin alkoi iloinen viestitys. Tintti ilmoitti lajitovereilleen, että nyt sitä ruokaa tuli. Linnut ja oravat ovat hyvin sopeutuneet rinnakkaiseloon ja osaavat jonottaa vuoroaan.

Sain aamulla kuvattua komean isätikankin. Tämä puolipäinen on sama otus kuin alemmassakin kuvassa.


Käpytikka
Toki eläinkunnan on sopeuduttava ympäristön muutoksiin siinä missä ihmistenkin, mutta teemme parhaamme, ettei näiltä ystäviltä ainakaan syömiset loppuisi. Harakoita en niinkään kutsuisi ystäviksi, mutta jostainhan näidenkin Luojan luomien on ruokansa saatava.

Talven ensimmäinen mustikkaglögipullo haettiin pikkujoulun kunniaksi alkosta ja rupean pian laittamaan iltaruokaa. Jouluvalot on viritetty ja tänään ostin kaksi uuttakin valosarjaa. Toinen on ruman värinen, liian valkoista valoa, mutta kun siinä oli niin nättiä pikkuenkeleitä... He jo kiikkuvat parvekkeen ovessa ja pääsevät jossain vaiheessa varmaan kuvaankin. Entiset sydämet olivat paljon lämpimämmän väriset, mutta irtisanoivat nyt yhteistyön. Toisen uuden lamppusarjan vien päiväsaikaan ulos katajaan.- Pistän kohta vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn possupalan ja muutaman perunan uuniin ja lähden itse saunaan. Ei muuta kuin mukavaa iltaa!

perjantai 26. marraskuuta 2010

Rikas mies jos oisin...

Olen täällä vihjaillut, vaan en kertonut syksyn isoja kuulumisiamme, mutta enää en malta pitää suutani kiinni enkä sormia pois näppikseltä. Me myimme syksyllä osan tontista ja jo joitakin viikkoja on tontin kulmalla ollut kiinteistönvälittäjän mainoskyltti. Ihme, ettei kukaan naapuri tullut aikaisemmin kyselemään mitään. Kyltin paikka ehkä hämää, sillä se voi osoittaa myös seuraavalle tontille. Sekin on ollut myynnissä.

Tänä aamuna hanke sitten rävähti oikein kunnolla naapurien silmien eteen, kun metsuri ja metsätyökone rupesivat mylläämään tontilla.Siinä menivät hetkessä kuorma-auton lavalle vanhat kuuset, koivut ja salavat, mutta myös marjapensaat, omenapuut ja lehtikuusi. Hyötykasvit, omenapuut ja pensaat olisimme toki saaneet siirtää, mutta miehen kipeä kroppa ynnä eräät muut seikat estivät.Saahan noita uusia taimikaupasta.


Ehkä naapurit pitävät meitä nyt erinomaisen rikkaina ja arvatenkin myös ikävän röyhkeinä ihmisinä. Kaikkein tiedonhaluisin rouva kävikin jo ovella ihmettelemässä aikomuksiamme. Kenellekään ei varmaan tule mieleen se, että tontti on vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin kuulimme arveluita siitä, että me itse rakentaisimme ja siis käärisimme omiin liiveihin suuret summat rahaa. Ei sentään, me myimme vain tontin ja on uuden omistajan asia päättää, mitä maalleen rakentaa. Siitä iloitsemme kumpikin, että tontille tulee vanhaa miljöötä ja meidänkin pihapiiriämme kunnioittavia omakotitaloja, vähän sellaisia rintamamiestalon mallisia eli ei mitään ökytaloja. Ensimmäisen talon pohjaa kaivetaan parhaillaan, tai ehkä lähtivät hetki sitten pikkujoulun viettoon kun ei enää kuulu kaivinkoneen ääntä.

Tosiasia kuitenkin on se, että voimamme eivät riittäneet enää ison pihan hoitoon, pihan josta ei ollut muuta kuin kuluja. Tai no, omenia ja viinimarjoja sentään saatiin, mutta vuokratuotto mökistä oli olematon. Kiinteistöveron n. 60 prosentin korotus oli viimeinen niitti, mutta senkin lisäksi uhkana olisi ollut jonain päivänä mahdollisesti kaupungilta tuleva rakennuskehoitus. Kaava ja nykyinen rakennusoikeus oli tontilla jo ennen meidän kummankaan aikaamme, joten kovin pyhiin arvoihin emme kajonneet. Toivottavasti saadaan mukavia naapureita!

Omakotiasujista ei varmaan koskaan tule rikkaita, ei vaikka miten laulattaisi tonttikauppojen jälkeen. Nytkin jännitetään, miten lumilinko toimii ja toimiiko koko talven. Muutenkin rahoille on suunniteltu käyttöä: mm. mökin ulkomaalaus ja räystäiden korjaus odottavat. Tein minä tosin kaksi impulssiostosta. Ostin itselleni päällystakin noin 25 vuotta hyvin palvelleen mutta kummasti kutistuneen tilalle. Uusi on oikein mokkaa (vai olisikohan tekomokkaa?) ja nyt napit menevät kiinni. Tilasin myös divarista Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923, kun se sattui silmiini. Myös mies osti uuden takin ja aikoo mennä vielä soitinkaupoillekin. Että semmoista tämä rikkaiden elämä...

Hyvää viikonloppua ja rauhallista ensimmäistä adventtia!

torstai 25. marraskuuta 2010

Täytyy mainostaa

Kun joskus osuu sellainen päivä, jolloin tosiaan tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, niin sitähän on pakko mainostaa. Ne käsityöt, joita kehuin eilen tekeväni, tulivat tänään valmiiksi. Tai siis melkein, sillä sukat on vielä prässättävä ja pakattava postitusta varten. Yhdet kintaat sain vielä illan päätteeksi alkuun. Kiitos Kaisa vinkistä, samat Ailin lapset ovat nyt vartailla.

Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain  kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin.  Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.

Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.

Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.

Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.

Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.


Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.

Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."

Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän.  Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Joulukalenteri meilläkin

Meistä tuli vielä ennen joulua kalenteri-ihmisiä. Kas, kuvittelimme jo olevamme vapaita almanakan ja kellon kiroista. Mutta kun muut ostavat tai etenkin näpertelevät toinen toistaan viehkompia joulukalentereita, niin meillä käännetään almanakan sivuja. Emme tosin kumpikaan ole olleet joulukalenterien perään. Tietysti lapsilla sellaiset on aikanaan ollut, mutta itse en innostu näpräämään luukkuja auki. Yleensä en edes muista avata niitä.

Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai  jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.

Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.

Vanha luumupuu

Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Takana toimelias päivä

Kun herää aikaisin ja menee myöhään nukkumaan, ehtii paljon.Heh-heh. Minut oli valtuutettu herättämään mies ennen yhdeksää, joka on meillä aikaisin. Hänellä oli soittoharjoitukset tulevaa itsenäisyyspäivän juhlakonserttia varten. Kellahdin vielä hetkeksi petiin, mutta kun ei uni tullut niin mitäpä sitä turhaan makoilemaan, kun käsityöt ja askartelut odottivat.

Aloitin päivän verkkaisen aamupalan ja lehden lueskelun jälkeen käsityöalalta. Sain vihdoinkin tilattua englantilaisen Cross Sticher ristipistolehden, jota olen pitkään ostanut. Sitä on kiva lukea ja ehkä tästä innostun lisääkin, kun lehden pienet kylkiäisjutut käyvät amatöörillekin. Minulla kun tarvikevarasto tältä alalta on nyt aika olematon. Ensimmäiseksi tarvitsen terävät sakset ja arsenaalin kangasta. Itse asiassa olen tehnyt paljonkin ristipistoja silloin kun n. 30 vuotta sitten makasin selkävaivaisena enkä jaksanut edes kirjaa pitää kädessä, mutta kevyitä pellavaisia pikkuliinoja syntyi liukuhihnalta. Yksi iso pöytäliina oli liian kunnianhimoinen haaste: liian tiuha kangas eikä näkö riittänyt. En tiedä, mitä olen sille tehnyt. Ehkä kiukkupäissäni hävittänyt jonkun muuton yhteydessä? Sairasloman ajoilta on tosin sekalainen nippu lankoja jäljellä ja pieni pala hääpukuni luonnonväristä pellavaa.

Tänään sitten sain pään auki ja pistelin monen vuoden tauon jälkeen ensimmäiset pienet pistelyni, joulukoristeet. Mallit ovat vähän eri näköisiä kuin tuotokseni, mutta ketäpä se haittaa. - Kudoin sukkaa. Luin yhden jännärin loppuun ja aloitin toista. Vaihdoin lakanat ja pesin koneellisen pyykkiä. Kävin saunassa.

Olen ollut huomaavinani, että moni muukin on ahertanut nukketalonsa kimpussa. Minä viimeistelin tänään kylpytynnyrin, joka on odottanut jo varmaan pari kuukautta valmistumistaan. Lisäksi tein yhden nojatuolin tapaisen, johon tosin pitää vielä tehdä toppaukset. Puunkantotelinekin syntyi sekä alustava aihio takasta. Näitä ei vielä ole kuvattu, mutta jossain vaiheessa kuvaan ja silloin lisää nukkisblogissa.

Ruokaakin laitettiin. Taidamme olla jo niin vanha vakiintunut aviopari, että luemme toistemme ajatukset, tällä kertaa ruokasuunnitelmat. Ostimme ison kimpaleen possun kassleria ja täytimme sen. Mies teroitti suuren leikkuuveitsen ja viilteli kimpaleen leveyssuuntaan niin, että syntyi ohut levy. Homma ei ollut ihan yksinkertainen, mutta seuraavalla kerralla se ehkä onnistuu vielä paremmin. Tavoitteena oli siis ohut, noin kääretorttulevyn kokoinen lihalevy. Levitin pintaan purkillisen valkosipulilla maustettua tuorejuustoa sen jälkeen kun mies oli vielä poistanut vähän kalvoja lihasta. Kaupasta oli lähtenyt mukaan myös lasipurkillinen Pirkka juustolla täytettyjä pieniä paprikoita. Viipaloin ne ja ripottelin tasaisesti levylle. Ja sitten ei muuta kuin rullaamaan kääretortun tapaan. Sidoin rullan vielä narulla, jota mies oli käynyt kerjäämässä kaupan lihatiskiltä. Myyjä oli niin itara, että naru ei riittänyt koko käärön paketoimiseen, mutta onneksi laatikossa oli kalastajalankaa jatkeeksi. Mies kiitteli sitomistekniikkaani... Olen vissiin sitonut jonkun paistin ennenkin.  Ja sitten uuniin, johonkin 175 asteeseen tai vähän alle n. pariksi tunniksi tai ehkä vähän alle. Paistoaika määräytyi saunomiseni mukaan, mutta sopivalta tuo tuntui.

Kaslerilevy olisi saanut olla vähän pitempi, leveys oli sama kuin kimpaleen pituus. Silloin se olisi kiertynyt vielä vähän pitemmälle ja sauman olisi saanut nätisti pötkön alle. Nyt reunat vähän repsottivat ja juustoakin valui välistä. Paistamisen jälkeen käärön olisi pitänyt rauhoittua kauemmin ennen leikkaamista, jolloin EHKÄ olisi saanut leikattua tukevia viipaleita. Nyt syntyi paloja, jotka tosin olivat hyvin maukkaita. Katsotaan, miltä se näyttää huomenna. Tätä ei kannata tehdä pienestä palasta. Meidän pötkö painoi jotain vähän päälle kaksi kiloa, eli ainakin huomisen ruoka ja iltapala-ainekset ovat valmiina. Kassler muuten voidaan kirjoittaa joko kahdella ässällä tai yhdellä: kasleri. Tarkistin äsken sanakirjasta.-Ruoka ei ollut niin esteettisen näköista, että sitä olisi kannattanut kuvata, mutta kuten sanottu, olipa hyvää.

En olisi muuten luetellut tekemisiäni näin laveasti, ellen tosiaan olisi aika tyytyväinen päivään. Mummi kyllä muistutti, että laiska töitään luettelee.Mut eihän eläkemuorin tarvitse tehdäkään mitään, ellei huvita! Nyt hyvää yötä.