perjantai 30. maaliskuuta 2012

Näin korpin

Kun ajelimme eilen isäpappaa tervehtimään, niin näimme ihan tien varressa sellaisen otuksen, jota emme kumpikaan ole aikaisemmin tavanneet. Korpin! Kuvaahan emme tietenkään siitä saaneet, joten on tyydyttävä internetin antiin. Ihmeen rauhallisesti se siinä tienposkessa teki liikennelaskentaa.


Kuva ja seuraava tekstin pätkä  on napattu wikipediasta., vähän tosin lyhentäen.

Korppi eli kaarne (Corvus corax) on suurikokoinen varisten heimoon kuuluva lintu. Täysikasvuisina ne ovat 55–70 cm:n kokoisia.


Korppi kansanperinteessä

Korppi on joissakin kulttuureissa liitetty pääasiallisesti pahan voimiin ja tuonpuoleiseen. Korppi on ollut pirun, paholaisen lintu, jonka ilmestyminen on aina tiennyt jotain pahaa. Eikä ainoastaan värinsä, vaan myös oletetun viisautensa ja pitkän ikänsä vuoksi on korppia pidetty paholaisen liittolaisena. On luultu, että korppi elää satoja vuosia ja voi viisaudellaan vaikka väistää sitä kohti ammutun luodinkin. Liittoutuminen pirun kanssa antoi korpille kaikki nämä voimat ja ominaisuudet, joihin kuului lisäksi mm. korpinkivi, jota lintu säilytti pesässään tai kielensä alla. Tämän kiven maaginen voima oli siinä, että se taikoi haltijansa näkymättömäksi ja tästä johtuikin, että korpin pesää oli erittäin hankala löytää. Näkymättömänä korppi pääsi myös paremmin tekemään paholaisen sille määräämiä töitä. (Oma lisäykseni: Milla Magia!)

Jo pelkkä korpin näkeminen tiesi jonkinlaista onnettomuutta tai muuta ikävää ja siksi korppia myös vainottiin. Sanottiin, että korppi vaistoaa onnettomuudet ja ilmestyy paikalle juuri ennen kuin jotain dramaattista sattuu tai heti sen jälkeen. Pihapiirissä näkynyt korppi - tai monesti yleensä musta lintu - tiesi kuolemaa. Korppi tuli joko ilmoittamaan kuolemasta tai noutamaan kuolleen sielua
ikuisuuksiin. Noutajan ominaisuudessa esiintyminen onkin yleinen piirre ylipäänsä linnuille.

Monissa kulttuureissa korppi on liitetty positiivisessa merkityksessä nimenomaan viisauteen, luomiseen ja hedelmällisyyteen. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa sekä korppia että varista on aina kunnioitettu. Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja, ja ilman korppia ihmiskunta eläisi ikuisessa pimeydessä.

Myös antiikin Kreikassa ja Roomassa arvostettiin korppia, ja se esiintyy monissa antiikin myyteissä ja taruissa. Korpin älykkyydestä ja viisaudesta on nykyisin myös tieteellistä näyttöä.

Korppi esiintyy myös suomalaisessa sananparressa Ei korppi korpin silmää noki.
 -----

Nyt ei muuta kuin toivotaan, että tämä korppi nimenomaan oli tuomassa hyviä uutisia. Siltä tosin ei vaikuttanut, kun tänään luin tämän.  Puikkis-ystävä on kirjoittanut postauksen 28 päivänä ja viittaan siinä olevaan linkkiin, joka vie surulliseen, suorastaan kauhukertomukseen autistisen Oskarin kovasta kohtalosta tämän päivän rikkaassa Suomessa. Kun en itse osaa muuta tehdä, niin levitän ainakin tietoa tästä Aamulehdessä jo jokin aika sitten olleesta murheellisesta jutusta.

Toivon, että joku jossain osaa ja voi tehdä jotain. Tassuakin varmaan voi laittaa ristiin, sillä jos noin on tilanne laajemminkin Suomessa, niin voimia todella tarvitsevat kaikki vanhemmat ja lähimmäiset, heidän autistisista läheisistään puhumattakaan. Ymmärsin, että oppivelvollisuusikäiset ovat vielä kohtuullisen hyvässä huolenpidossa, mutta sitten kaikki yhteiskunnan tukiverkot romahtavat kerralla. 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Armas päivä

Tämä on ollut oikein hyvä päivä. Ilmankos, kun on Armaan nimipäiväkin. Mies puhui pitkän puhelun soittokaverinsa kanssa ja nyt sillä rintamalla taas rupeaa olemaan valoisia näkymiä. Eiköhän kotiharkat ja tunnit maistu taas paljon makeammilta, ei silti että mies ainakaan opettajaansa olisi koskaan morkannut. Päinvastoin. Nyt näyttää taas sekin mahdolliselta, että keikkaa rupeaa tulemaan.

Seuraavaksi teimme muutaman asioinnin. Minulla oli lahjakortti Iittalan myymälään ja sen päätin käyttää tänään. Ostin yhden mukin ja kaksi lautasta. Muki on tämä Kotikaupunkini -sarjan Puisto.
Lautaset ovat Heikki Orvolan 24h -astiaston lautasia sinisellä koristeella, jonka Kati Tuominen-Niittylä on tehnyt jo toistakymmentä vuotta sitten. Minulla on kaksi beige-ruskeaa lautasta vanhastaan ja olen pitkään harmitellut, etten aikanaan ostanut sinisiä. Nyt sitten sain ne!


Tämä koriste oli vain vähän aikaa tuotannossa ja siitäkin on vaikka miten pitkä aika, mutta nyt tullut näköjään. En kysynyt, mutta luulisin, että näitä saa pelkästään vähän aikaa ja vain omista myymälöistä, noista outleteistä. Yritin huonolla menestyksellä etsiä kuvaa Klaus Haapaniemen Korento-astioista sinisenä. Sininen versio kuulemma tulee kauppoihin huhtikuun alussa. 

Käväisimme postiasialla ja sitten vaaria tervehtimässä. Minä hölmö kysyin, oliko vaari huomannut nuorimman tyttärensä 60-vuotispäivän. No ei ollut ja sitä isä harmitteli kovasti moneen kertaan. Systeri ei tehnyt numeroa synttäreistään, mutta olisi nyt voinut isälle muistaa kertoa, kun oli nimenomaisena juhlapäivänä vielä tervehdyskäynnilläkin ollut.Yritin paikata lohduttamalla, että kuka sitä nyt kaikkea voi muistaa eikä ysikymppisenä tarvitsekaan. Pah!

Etsin erästä kirjaa, jonka tiedän olevan talossa. Sitä ei löytynyt, mutta tein upean löydön (jonka heti takavarikoin itselleni pitkään lainaan). Isän isoisän ja isoäidin nuoruudenkuvan, joka voi olla heidän hää- tai kihlakuvansa. Nyt puhutaan noin 1870-luvusta. Löysin myös vanhan virsi- ja evankeliumikirjan, jonka oikia omistaja oli samaisen isoisoäidin ensimmäinen mies. Hän oli toisen aviomiehen serkku. 


Kirja on painettu 1856 ja varustettu sekä omistajan suomenkielisellä että vaimonsa ruotsinkielisellä omistuskirjoituksella. Eikös äitini ole pitänyt mennä jossain vaiheessa tuhertamaan, onneksi tosin lyijykynällä,  jotain sukuselvitystä alkuperäisen tekstin alle. 

Ruotsinkielinen puoliso on kirjoittanut tyttären syntymästä: "Dottren Olga Adamina född den 25. Februari År 1867 klok 2 på efterm." Pikku tyttö ei elänyt pitkään, kuten ei hänen nuorempi Selim-veljensäkään. Seuraavassa avioliitossa lapsia syntyi aika liuta, mutta niistä vain neljä jäi eloon, viisi kuoli pienenä. Tämän virsikirjan omistaja itse kuoli nuorena, alle 30-vuotiaana, mutten nyt muista tautia varmasti. Olisikohan ollut keuhkokuume? Kirja kumminkin on minulle monessakin merkityksessä aarre, samoin tämä valokuva, jonka nyt näin ensimmäisen kerran. Kummastakin on ollut tähän asti vain keski-iän ja etenkin viimeisten vuosien kuvia.


Miten aika hupsahtaa näin nopsaan?

Ajan nopea  kuluminen yllättää aina yhtä paljon. Päivät melkein valuvat käsistä, vuodet kuluvat eikä perässä tahdo pysyä, vaikkei elämässä ole muuta kuin oleilua ja hitailua. Nyt tällä kerralla yllätyin siitä, että täällä vain muutamaa blogipäivitystä lukiessa huomasin istuneeni paikalleni juurtuneena toista tuntia.

Löysin sentään kierroksellani uuden arvonnan ja samalla blogituttavuuden, tuon Cherin, tuosta sivusta pääsee sinne arvontaan. Blogin nimi on Autuas olo.

Kevät tulee, vaikka viikonvaihteeksi tosin luvattiin lunta ja tuulta, myrskyä ja myräkkää. Tämä talitiainen pörrötti höyheniään ja ilmeisesti rapsutti talven kirput itsestään jo muutama päivä sitten. Linnulla ei ollut mihinkään kiire eikä se häiriintynyt edes ikkunan takana kärkkyneestä valokuvaajasta. Kaikki paikat tulivat ilmeisesti puhtaiksi.


Moni on nähnyt tai kuullut jo muuttolintujakin. Minä en, paitsi pari harakkaa. Niitä ei ole näkynyt pihassa vähään aikaan, mutta nyt kai jänisten kaurat houkuttelivat. Niin ja tietysti tiluksiaan mittaavan fasaanin, jos ei näe niin aikankin kuulee lähes päivittäin. Ruokin sitäkin kauroilla, jotka karistan "sillan alle" eli maahan terassin lattian raoista. Harakat eivät osaa tai uskalla mennä sinne.


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Minä onnekas

Katsokaa nyt, mitä oli Romulyylin arvonnassa:


tällainen vanhanaikuinen Hyvä Paimen -kuvataulu, helmet  ja pitsi- ja reikä (?) -koristeinen liina oli palkintona ja minä voitin tämän koko setin! Sen kunniaksi kävin näin yösydännä hakemassa dominokeksipaketin ja nakertelen sitä tässä samalla.

Päivän tärkein askare on ollut valokuvakirja, jonka tein ja hetki sitten lähetinkin jo ifille siltä varalta, että naapurit kutsuvat meidät lähiaikoina kaffelle, kuten on ollut puhetta. Kirjan teema on naapurin tontin historia lähtien 1800-luvun puolivälin paikkeilta. Ei mulla vanhoja kuvia ollut, mutta uusia plus entistä pihaa pitkin ja poikin ja tekstiä höysteeksi. Itselle tilasin toisen kappaleen muistoksi tontista. Sen verran kone käy vielä kierroksilla, että ajattelin bloggaamisen vähän rauhoittavan - yhdessä niiden keksien kanssa.

Isä ei päässytkään tänään sairaalasta, sillä huomenna hänellä on vielä ultraäänitutkimus. Rintaa kuvataan, siinä on joku patti, joka kai pelottaakin isä aika tavalla. Sairaalassa hän oli tavannut yhden parhaimmista kavereistaankin, jonka kunto ei kuulemma hyvää luvannut. Murhetta murheen päälle.

Naispuolinen lähisukulainen oli taas kerran valistanut miespuolista lähisukulaista. Ei nyt suoraan hauku faijan huonosta hoidosta, mutta jotain sinne päin ainakin rivien välistä luettuna. Nyt kuulemma astmaatikko pitäisi toimittaa allergiatesteihin ja "sittenhän on hoito helppoa, kun tiedetään, mitä hoidetaan". Juupa-juu.

Kun maitorupisen isän hoito alkoi tohtori Ylpön hoivissa noin 1-vuotiaana ja hän on kestänyt tomuiset sotatantereet ja heinänteot sen jälkeen, huonosti tosin, niin eiköhän kuluneen 90 vuoden aikana ole nuo allergiatkin pöyhitty muutamaan kertaan, luulen minä. Osaisin itsekin antaa listan saneerauskohteista talossa: kirjat lasin taakse tai pois, lehdet pois, matot pois, verhot pois, petivaatteet uusiksi, topatut mööpelit pois, kaikki pytyt, vaasit ja koriste-esineet pois.... Osasta voi varmaankin selvitä pesulla tai kosteapyyhinnällä. Mutta kun minä luulen, että isä mieluummin pärskii viimeiset vuotensa kotona, joka on sellaisena kuin se on ollut kaikkine pölypesineenkin kuin muuttaa tyhjäksi saneeratun kodin steriiliin huoneeseen ja elää ehkä muutaman kuukauden kauemmin. Tämä miespuolinen sukulainen oli samaa mieltä, mutta sanoi katsastavansa patjoja. Ja niin vanha ukko kuin isä onkin, niin pistää kyllä meidät joka iikan järjestykseen, jos ihan hulluja rupeamme ehdottelemaan. Täytyy nyt kuulostella hänen mielipiteitään. Siivoojat käyvät, mutta eivät hekään tietysti kirjoja tomuta.

Nyt hyviä öitä yökukkujille, muille huomenet!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kesäaika

Yksi turhimpia asioita on kellon vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä. Meillä on joka huoneessa vähintään yksi kello ja päivän askareisiin kuuluu vielä niiden siirtäminen kesäaikaan. Jaa, eipä liioitella, pesu- ja saunahuoneessa ei ole kelloa, mutta toisaalta esimerkiksi tässä nokkani edessä näen niitä kaksin kappalein ja selän takana on vielä kolmas. Hankin sen huutonetistä tarkoituksena sijoittaa kello terassin ulkoseinälle. Hyvästä värisilmästään tunnettu herra mieheni ei hyväksynyt nimenomaan tämän väristä kello seinälle. Kuulemma kellotaulun punainen ja seinän punainen riitelivät keskenään.

Maa on kesäajasta huolimatta valkoinen. Fasaanikuvat taitavat olla perjantailta. Komea kukko huomasi kuvaajan ja näytti aika äkäiseltä.



lauantai 24. maaliskuuta 2012

Haastettiin

Sirkka haastoi minut mukaan tähän Hyvän mielen haasteeseen. Kiitos!


Olen kyllä jo kertaalleen vastannut tähän, mutta yritetään uudelleen. On siis lueteltava  10 asiaa, jotka tuovat minulle hyvän mielen ja sitten jatkettava ketjua viidelle blogikaverille.

Juuri tällä hetkellä hyvää mieltä tuottavat:

1. Kevät tai ainakin kevään odotus.
2. Isän kunnon kohentuminen.
3. Fasaanin raakkuminen pihassa. Muutkin linnut.
4. Sopu ja rauha rakkaan aviomiehen kanssa.
5. Oma kirjoitustyö.
6. Oma nukkekotiharrastus.
7. Auringonpaiste.
8. Pääsiäinen.
9. Kaikki kirjat, myös lukemista odottavat.
10. Perhepiiriin kuuluvat lapset ja lapsenlapset.

Nämä eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä.

Tämä on kulkenut jo aika monessa blogissa, joten en arvaa heittää haastetta eteenpäin. Mutta toivon, että Sinä, joka et ole vielä saanut tätä, koet haasteen omaksesi ja otat sen vastaan. Ota ainakin tuo aurinkoinen kukkanen itsellesi!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Hauska arvonta ynnä muuta

Yksi suuria suosikkejani tällä hetkellä on Hannen blogi Punainen talo maalla ja erityisesti sen oivalliset hunksit Onni ja Veeti, joihin todella kannattaa tutustua: totuus on joskus tarua ihmeellisempi. Hannen blogiin pääsee suoraan myös tuota arvontakuvaa klikkaamalla. Terveisiä vaan pojille!

Nyt sitten otsikon ynnä muuta -osioon. Mies teki tänään vierailun appensa luo sairaalaan. Minulla kiersi aamulla sen verran mahaa, etten arvannut lähteä mukaan. Faari viruu edelleen sairaalassa saatuaan eilen ylimääräisen vaivan eli ilkeän vatsataudin ja hänet on pantu eristyksiin eli ei saa poistua huoneestaan.  Mehän kävimme tervehtimässä häntä juuri sopivasti toissa päivänä, vaikkei taudista silloin ollut tietoakaan. Päivän mittaan tosin on tullut selväksi, etten tainnut saadakaan tartuntaa. Mies livahti yksin potilashuoneeseen viemään lukemista ja pullon jaffaa, koska me kaikki olemme sitä ikäpolvea, joille ainoa oikea ripulilääke on keltainen jaffa, sanovat lääkärit mitä sanovat.

Kevättä tekee, lumet vajoavat ja naapurien lapset tekevät tielle puroja. Mikä kummallisinta, talvella surkeuttaan valittaneet purkkiyrtit ovat alkaneet virkistyä ihan silmissä siitä huolimatta, että en ole saanut lisättyä niille edes uutta multaa ruukkuihin. Esimerkiksi tämä muratti, jota olin jo heittämässä kompostiin, rupesi tekemään vimmatusti uutta lehteä. Samoin kuolemaa tehnyt kahvipensas on kehittänyt latvaansa jotain, josta ehkä muodostuu nuppu tai mahdollisesti uusia lehtiä.


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Pientä puuhaa siellä ja täällä

Olisi kaikenlaista puuhaakin, mutta täällä on paljon mukavampaa. Loppujen lopuksi vain vähän on tarpeellista eikä aina sekään. Näin varmaan tämä pihan arvokas fasaaniherrakin arveli päiväkävelyllään.


Me saimme lepotuoliasian onnelliseen päätökseen. Tuoli on hyväksytetty, ostettu ja odottaa vain pääsyä isän telkkarihuoneeseen ja faarin kotiin pääsyä koeistumaan se. Tämmöinen on Ritz-tuoli:

Kuva on huono, sillä näpsäisin sen esitteestä, mutta malli selviää. Väri on jotain harmaanruskeankirjavaa eli oikeastaa aika oikea kuvassakin. Itsellämme on samanlaiset lepotuolit, tosin eri päällisellä, joten osasimme ilmeisesti mainostaa tätä tarpeeksi vakuuttavasti ja niin isä hyväksyi ehdotuksemme. Kädensijat ovat hyvät ja tukevat ja korkeuttakin mukavasti, joten huonoselkäinen ja -jalkainenkin saa kammettua itsensä ylös. Peffan alle voi tarvittaessa laittaa vaikka pehmeän tyynyn lisäksi. Ja jos tuoli ei ole hyvä, niin haemme sen meille.

Isä oli aika pirteä. Lääkitys oli heti auttanut, mutta lääkäriä hän ei vielä tänään ollut tavannut. Tällä kertaa sairaalareissu ilmeisesti on aika lyhyt, muutaman päivän keikka. Kävimme vilkaisemassa äitiäkin, mutta hän nukkui taas niin sikeästi, että annoin jatkaa uniaan. Hoitaja kertoi, että hän nykyisin nukkuu tosi paljon eikä ruoka maistu. Maito onneksi maittaa, niin ettei hän sentään ihan ravinnotta jää ja hoitajat yrittävät syöttääkin. Onko tämä taas uusi vaihe sairaudessa ennen lopullista alamäkeä?

Minnan päivää, juu!

Liputimme tasa-arvon ja Minna Canthin päivää. Tai olisimme liputtaneet, jos olisi lippu ja tanko. Juttukin jäi kesken ja nyt ollaan jo tiistain puolella ja juhlitaan Kevätpäiväntasausta.


Päivä alkoi mukavasti. Päätimme lähteä katsomaan vanhukselle sopivaa nojatuolia ja löysimmekin hyvän ehdokkaan. Siihen se hauskuus sitten oli tyssämässäkin. Kun sitten ajoimme tämän vanhuksen kotiin, niin sielläpä ei ollutkaan ketään. Keppi ja rollaattori vain keskellä tuvan lattiaa. Pian saimme lisätietoa veljeltäni. Hän tuli vielä illalla kahvittelemaan ja valistamaan meitä. Siinä syy, että tarina jäi tähän vaiheeseen, mutta toisaalta vietimme tosi hyvän ja mukavankin rupatteluillan.

---------

Kuten asiaan perehtyneet ovat jo tässä vaiheessa arvanneet, oli faija taas viety terveyskeskukseen. Valitettavasti ei ambulanssin, vaan veljeni kyydissä. Hänet oli aamulla ensin viety ns. sovittuun tapaamiseen oman kylän aluelääkärin pakeille. Tämä passitti suoraan kunnan pääpaikalle, koska katsoi, että vaivat vaativat valvottua muutaman päivän hoitoa osastolla. Sanon valitettavasti sen takia, että pilliautolla vietynä faari olisi kuskattu paareilla suoraan osastolle. Nyt vanhaa ihmistä pidettiin päivystysjonosta tuntitolkulla, vaikka tapauksen piti olla selvä kuin pläkki. Vasta myöhään iltapäivällä joku oli vetäissyt kai sitten puumerkkinsä paperiin, joka oikeutti hoitoon pääsyyn. Kas, olisi luullut yhden omalääkärin mielipiteen riittävän. Ruoka-aikakin oli jo tietysti mennyt menojaan.

Huomenna (taas siis tänään) mennään katsomaan ja samalla yritetään myydä ajatus uudesta lepotuolista, joka ei olisi hengenvaarallinen viritys kuten nykyinen ja josta olisi turvallista nousta ylös, mitä nykyinen ei ole. Luultavasti tässä tarvitaan paljon myyntiyötä ja sama ratkaisu, jota velimies on joutunut käyttämään joidenkin turvallisuutta lisäävien tai elämää helpottavien hankintojen kohdalla: tarjotaan käyttöoikeus ja maksetaan kapine itse. Eipä tarvitsisi pelätä, että ainakaan meidän takiamme käsissämme on yksi lonkkansa murtanut vanhus ja meillä tunnonvaivat loppuiäksi. Ja kuten velimies sanoi, jos ei tuoli millään ehdoilla kelpaa, voimme tehdä kuten Pilatus: pestä kätemme.

Toivottavasti järki kuitenkin voittaa. Totta kai voimme vain ostaa tuolin ja viedä sen vaikka tämmöisen sairaalareissun aikana entisen paikalle, mutta sekään ei tunnu oikealta ratkaisulta, kun isä ei sentään ole holhouksessa eikä edes höpökään. Ymmärränhän minä, miten vaikea on muuttaa mitään. Käytöstä poistettuja, edes risoja  tavaroita ei saa hävittää. Niinpä ison talon iso vintti ja autotalli ovat täynnä aikanaan tulevaisuudessa suorinta tietä kaatopaikalle vietävää rojua. Ei pidä ihmetellä, mistä olen perinyt hamstrausgeenini ja itsepäisyyteni.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Viikko päässään, uusi alkamassa

Näin taas meni yksi viikonloppu kumman nopeasti. Söimme hyvin, ihastelimme aurinkoisia päiviä ja käväisimme äitiäkin katsomassa sairaalassa. Nimenomaan katsomassa, sillä muori oli niin sikeässä unessa, etten raaskinut herättää. Hän kyllä näytti unessakin hyväkuntoiselta ja oli puettuna päivähaalariin, josta päättelin, että hänet ehkä oli myös viety päivähuoneeseen. Muita sukulaisia ei näkynyt, ei tosin juuri muitakaan eläväisiä.

Viikolle luvataan ensin kai vähän lunta, joten seuraava kuva sopii aiheeseen. Tulisipa sitten jo kevät!

Tämän Heljä Liukko-Sundströmin pikku laatan nimi on Lumihiutaleita hiljalleen. Ihastuin tähän ihan valtavasti eikä hintakaan pyörryttänyt, joten ostin sen heti. Luulin värityksen perusteella, että tämä olisi ollut Heljän vanhempaa tuotantoa, mutta ei, tämä on kymmenen vuoden takaa. Saman tapainen ja niminen postikortti sekoitti. Se on aikaisemmilta vuosilta.


Erityisesti ihastuin ostokseeni sen jälkeen, kun huomasin erään toisen nettikauppiaan kaupitsevan samaa kuvaa tuplahintaan. Mies varmaan repii pöksynsä, kun paketti tulee. Toivottavasti se tulee pienenä ja lituskaisena topatussa kirjekuoressa.Tämä on kooltaan n. 11 kertaa 15 senttiä. Mutta eikö olekin nätti? Eikä lainkaan muistuta Heljän "tusinalaattoja", vaikka tietysti onkin sarjatyönä tehty. Ostin tämän laatutavara.comista.

Istuimme lopun päivää tuoleissamme lukemassa. Minä sain luettua loppuun Suomen Naisliiton ja Suomalaisen Naisyhdistyksen historiikit.  Näin vanhaksi olen päässyt ja vasta nyt nämäkin yhdistykset jossain määrin avautuivat. - Välipalaksi etsin paikallishistoriasta ruttouutisia 1800-luvulta. Nyt tuntuu kuin kaipaisin välillä oikein tosi rehellistä hömppäkirjaa tai vaihtoehtoisesti jotain hyytävää dekkaria.Tämä sota-ajan työtyttökirja tosin odottaa avaamistaan ja sitten on se Liza Marklund, jota lupasin kommentoida.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Vihdoinkin almanakka!

Ollaan jo tässä vaiheessa vuotta ja vasta nyt sain hankittua itselleni taskualmanakan. Pöytäkalenteri on yhteisessä käytössä enkä aina muista edes täydentää menemisiä laukussa kulkevaan kalenteriin, mutta on ollut outo tunne olla sitä ilman. Nyt ei muuta kuin täyttämään alkuvuoden sivuja!

Harmi vain kun edellistene vuosien jo käytössä pehmenneet oikeat nahkakannet eivät mahdu uuden almanakan päälle. Uuden kannet ovat selvästi kovemmat ja ennen kaikkea - ilman kolmen vuoden pikkukuvia lapsenlapsesta.

Kävimme pitkästä aikaa prismakaupassa, mies toimitteli omia asioitaan ja minä pääsin kirjakauppaan käyttämään bonussetelini. Se olikin niin suurelle summalle, että sain kalenterin lisäksi kaipaamiani nitojan niittejä, mustetta printteriin ja sitten oli vielä kiireesti ostettava jotain, kun  edellä mainitut oli jo lyöty kassakoneeseen. No kirja tietysti oli nopein hankinta, tällä kertaa nappasin matkaan Liza Marklundin uusimman.


Kustantaja Otava kertoo kirjasta näin: 
"Rohkea väittelijä osuu tiukoilla kannanotoillaan myös tämän päivän persu-Suomen kipeisiin kohtiin
Liza Marklund käsittelee useissa kirjoituksissaan Ruotsidemokraattien nousua, sen vaikutusta ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja julkiseen keskusteluun. Näistä teksteistä on helppo löytää yhteyksiä Suomen tämänhetkiseen poliittiseen tilanteeseen.
Kirjailija puhuu myös sorrettujen naisten, hyväksikäytettyjen lasten ja terroristeiksi syyttä luokiteltujen miesten puolesta, eikä hän pelkää korottaa ääntään silloin kun muut pysyvät vaiti.
Muutamassa henkilökohtaisessa tekstissä Marklund kuvailee menestyksensä varjopuolia ja omaa arkeaan.

Vastalauseita-kirjaan on koottu kirjoituksia Liza Marklundin 25 vuotta kestäneen toimittajanuran varrelta. Se on eräänlainen sisarteos Marklundin ja Lotta Snickaren viisi vuotta sitten ilmestyneelle kohukirjalle Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan." 

Olen pitänyt Marklundin aikaisemmista kirjoista, joten odotan hetkeä, jolloin rupean tätä lukemaan. Viime aikoina olen lueskellut suomalaisten naisliikkeiden historiikkejä ns. sattuneesta syystä. Tämä näyttää ikään kuin täydentävän niitä, luulisin.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hyvin sujui

Hyvin meni, nimittäin miehen ensimmäinen lääkärireissu. Yksi vika on ennallaan, muttei pahentunut. Paineita ja pulssia pitäisi vain saada vielä alemmas, mutta onneksi nyt sentään on lääkkeet, jotka eivät aiheuta pääsärkyä tai muita oireita. Lääkkeet siis ovat ennallaan, mutta annostusta lisätään ja sekin tapahtuu tuntemusten mukaan. Kerrankin fiksu lääkäri, mutta hän olikin kuulemma nainen.

Kukat hänelle! Ihana jouluruusu ei suinkaan ole enää näin ihana, mutta kituu ilmeisesti vielä hivenen hengissä. Saisinpa sen ja kaverinsa pysymään elossa siksi, että voin istuttaa ne pihalle. Tosin kerran olen yhden saanut vietyä pihapenkkiin. Istuttamisen jälkeen siitä ei ole enempiä havaintoja.

Päivällä kipaistiin isää katsomassa ja faari olikin oikein reippaalla mielellä. Valitettavasti vain paino ei tahdo laskea eli kyse on nesteen kerääntymisestä. Toinenkin vaiva eli hengitysvaikeudet ovat ennallaan. Joimme päiväkahvit ja jutustelimme aikamme. Minulle ainakin jäi hyvä mieli käynnistä, toivottavasti isälle myös. 

Tämän päivän säätila on ollut todella erikoinen. Paistetta, pyryä ja tuulta sekaisin. Onneksi meillä ei ole ollut ongelmia sähköjen kanssa, kuten monella muulla taas tänään. Päivä ilmeisesti kuuluu vielä kategoriaan "talvi", vaikka lämpötila taisi aamullakin olla plussan puolella. Silti auton lasit olivat kuulemma jäässä.

Taidanpa laittaa saunan lämpiämään, kun en viikonloppuna vielä raaskinut kastaa uuttaa "luukkiani". Nyt se alkaa olla jo niin pesun tarpeessa, ettei asiaa enää voi lykätä.



maanantai 12. maaliskuuta 2012

Aurinkoa riitti tällekin päivälle

Hoh-hoijaa. Päivä on hurahtanut tietokoneella, vaikka on ollut mitä aurinkoisin päivä. Fasaani ei ollut tänään pihassa eikä oikein muitakaan lintusia näkynyt. Tosin en ole paljon nenääni ulos työntänyt, vaan leikkinyt työskentelyä. Yritän saada vauhtia hyppysiini ja ajatuksiini, mutta vähän takkuaa. Eikä niin vähänkään.

Otin eilen kuvan lumikasan auraajista.  Ihan vaan huvikseni kuvasin, vaikkei tämä varsinaisesti esitä mitään. Tänään päärakennuksen katolla on rapissut siihen malliin, että sieltäkin lumet alkavat ehkä pian jo sulaa tai valua alas. Kevättä se tekee.


Tämä toinen ei ole piilokuva, vaan Toisen tyttären rakas lemmikkikoira, joka pistettiin autoon arestiin. Se ei kuitenkaan estänyt emäntäänsä puolustavaa koiruliinia haukkumasta meitä tosi raivokkaasti. Sanomattakin on selvä, että moista petoa ei arvannut laskea pihalle. Jackrussellinterrieristä on kysymys.


Isännällä on huomenna ja ylihuomenna menoa lääkärin puheille. Varsinkin huominen minua jännittää, sillä kyse on kardiologin tutkimuksista. Toivottavasti kaikki on hyvin tai siis ei huonommin kuin toista vuotta sitten. Ylihuomenna hän vapautuu yhdestä itsekseen kuolleesta hampaasta. Näin sitä ihminen rapistuu ja kuolee osa kerrallaan. Onneksi ei sentään isompi osa ole kuollut kuin yksi vaivainen takahammas.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kyllä, kevät on alkanut

Fasaaniherra tarkasteli tiluksiaan ja huhuili emäntää itselleen. Varma kevään merkki! Tässä on kaksi kuvaa, joista ensimmäisessä herra vielä sukii höyheniään ja toisessa on jo jatkamassa matkaansa.





Muita luontokuvia en saanut otettua, vaikka bongasin tikan talipötköltä ja lauman pikkulintuja eli talitinttejä eri paikoissa. Kamera oli aina väärässä paikassa ja linnut hävinneet kun ehdin hakea ja virittää sen. Mies näki kaksi mustarastasta lentää lepattamassa pihan poikki. Leskimiehemme on ilmeisesti saanut uuden emännän taikka sitten pihaan on tullut uusi mustarastaspariskunta.

Kevättä tietää sekin, kun aitan katolta tulivat lumet alas. Onneksi naapurin isäntä ehti tulla traktoreineen apuun, sillä tie oli täysin tukossa. Ilman apujoukkoja ei ensi yön postikuskilla tai roskisautolla olisi ollut mitään asiaa meidän pihaan.

Tässäpä päivän uutiset ovatkin. Vähän olen  yrittänyt kirjoittaa, mutta se ei oikein sujunut.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Arvottu on!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Onni suosi tänään Sesseä, jonka blogi on  Ilo elää . Onnea! Ilmoittelehan osoitteesi sähköpostiini villiviini55 at gmail.com, niin postipoika tuo lähiaikoina toivomasi Suloiset sukat -kirjan.


Tämä on sikäli lavastettu kuva, että voittajaa arpoessani palkintovaihtoehdot eivät olleet pöydällä. Arpalipukkeet oli koottu tuon tuoreen Oma Piha-lehden päälle, mistä pian kippaankin ne paperikoriin.


perjantai 9. maaliskuuta 2012

Vielä ehtii arvontaan!

Huomenna näihin aikoihin ratkeaa arvonnan onnellinen voittaja eli vielä ehtii mukaan! Kiva kun osallistujissa on joitakin uusia nimiä - tervetuloa!


Tämä kuva ei ole tältä päivältä, sillä nyt on harmaa päivä. Mies tosin sanoi nähneensä auringon, minä en. Kuva on muistaakseni otettu viime viikolla. Illaksi luvattiin vähän lumisadetta ja se ei ole yhtään hyvä. Pihatie on karmeassa kunnossa jo nyt ja jos siihen vielä tulee kerros uutta lunta, niin postilaatikolle meneminen on aika seikkailu. Kun yöt ja päivätkin ovat olleet pakkasen puolella, on sohjo tietysti jäätynyt oikein kunnolla auton raiteita lukuun ottamatta. En nyt voi miestä enkä itseäni asiasta syyttää, sillä silloin kun sohjon olisi voinut lapioida pois, niin se tuntui ylivoimaiselta hommalta. Tai ehkä luotimme siihen, että aurinko sen pian sulattaa. Onneksi ensi viikolle on luvattu plusasteita, joten ehkä se aurinko sitten sulattaakin tai ainakin pehmentää jäätikön. Jokohan arvaisi merkata tunnisteeksi kevään?  Kevättä kohti ainakin ollaan menossa.

Meille näistä perjantai-illoista on näköjään kehkeytynyt viikon herkutteluilta, joka ei tietenkään ole luksus-ravintoloiden master chef -tasoa, mutta meille ihan tarpeeksi hyvä ja helppo illallinen. Vähän sitä ja vähän tätä pannaan pöytään ja jos jotain jää, syödään huomenna. Mies käy etenkin perjantaisin ehdottomasti yksin tekemässä ruokaostokset, joten ruokalista on tänäänkin lähes täydellinen yllätys. Ainakin katkarapuja, silliä ja Rosamunda-uuniperunoita siihen näyttää sisältyvän. Sitten kauppakassissa oli monta pientä, litteää pakettia, joiden sisältö selviää vasta illalla. En viitsinyt ruveta lukemaan hintatarroja, joista sisältö tietysti olisi heti selvinnyt. Mies lupasi tehdä jotain katkaravuista ja minä varmaan saan nostaa rosamundat vuokaan ja pistää uunin päälle, mutta muut ovat ilmeisesti valmista syötäväksi. Jonain perjantaina on tosin tullut kaksi pikkuista lampaan sisäfilettä, mutta ei niillekään paljon paistinpannua tarvitse näyttää. Sunnuntain ruokaa mies ei tainnut muistaa ostaa ollenkaan vai ajattelikohan, että näistä pikkuherkuista riittää kolmeksi illaksi?

torstai 8. maaliskuuta 2012

Aurinkoista Naistenpäivää


Oikein aurinkoista päivää!  Samalla, kun olen laiminlyönyt kokonaan hyvät käytöstavat, toivotan kaikki uudet lukijat tervetulleiksi blogiini kuten myös kaikki aikaisemmin liittyneet, joita en ole huomioinut. Kiva kuitenkin kun olette täällä!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Vähän maailmaa parantamassa

Olin tänään kampaajalla ja samalla maailma parani kummasti, kun yhdessä sitä parantelimme. Saparo lyheni noin puoleen ja sai vähän väriä. Olin jo päättänyt, että antaa harmaan kasvaa omaa tahtiaan, minä tyttö olen jo värjäykseni värjännyt. Mutta ainahan tyttö voi mieltään muuttaa.


Oikeasti tässä ei väri paljon muuttunut, mutta hienosti voisi sanoa, että oma väri syveni, tuli kiiltoa ja sitten tosiaan harmaat haituvat hävisivät.

Tein myös läjän ostoksia. Päävärkin hoitoaineiden lisäksi todellinen impulssiostos oli tämä Rukoilijasirkka: kampaajan miehen antama nimi kampaajan itsensä tekemälle vallan ihastuttavalle korulle. Lilat ja vihreät lasihelmet ovat sveitsiläisiä vai olikohan se itävaltalaisia. Täytyy joskus ottaa parempi kuin tämä peilin kautta ottamani kuva.


Koru ilahdutti minua ihan valtavasti ja nimikin on hyvä muistuttaja ihmiselle. Siitä mulla ei ole aavistustakaan, näyttääkö sen niminen elukka tältä, mutta joku mielleyhtymä siinä on ollut.

Sitten kävimme postissa ja minulle tuli neljä kirjapakettia. Ihme, ettei mies vielä ehtinyt huomauttaa ostoksista. Nyt pitää vähän sulatella ensin ja sitten ehkä ottaa jokunen kuvakin. Pääasiassa paketeissa on historiaan ja vanhoihin aikoihin liittyvää kirjallisuutta, jota tarvitsen nyt lähdeaineistona, mutta muutenkin ilolla luettavaksi. Ja vaikka pläjäys painoi vaikka miten paljon, niin suurin osa oli muutaman euron kappalehintaan ostettuja. Näihin varmaan palaan erikseen.

Hyvä päivä tähän asti. Mies tosin on aamusta pitäen valittanut mahakipua ja se ei ole ihan normaalia. Toivotaan, ettei se ole mitään vakavaa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mistä tulee minulle hyvä mieli?

Melkein jo unohdin tässä arpajaistohotuksessani, että Aili-mummo haastoi minut viime viikolla vastaamaan tähän otsikon mukaiseen kysymykseen. Kiitos! Kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa pitäisi nyt osata tosi fiksusti esitellä teille ja sen jälkeen arpoa, kenelle viidelle heitän haasteen eteenpäin.

Mistä tulee minulle hyvä mieli?

1. Tästä kodista
Kotini on omasta mielestäni vanhanaikaisella tavalla kaunis. Itse talo on vanha, peräisin 1800-luvun loppupuolelta, entinen maalaistalon päärakennus. Sisustuskin on vanha eikä itselläni ei ole juuri yhtään ollut sanomista siihen, mitä nyt toin omat mööpelini, tauluni, kirjani ja kauniit esineet tullessani.



2. Uudesta keittiöstä
En ole lakannut nauttimasta syksyllä valmistuneesta keittiöstämme. Joka aamu katselen sitä yhtä hyvällä mielellä.


3. Ukko-kullasta
Totta kai rakas mieheni on tällä listalla, olisi ehkä pitänyt olla listan kärjessä.Joskus tekisi mieli irvistää, mutta useimmiten on hyvä mieli.

4. Tästä elämänvaiheesta
Enää ei ole kiire minnekään, ei tarvitse lähteä mihinkään eikä tulla mistään. Saa vain olla ja tehdä mitä huvittaa. Olen tasapainossa (melkein aina) itseni kanssa, mieheni kanssa, Luojani kanssa. Mitä nyt terveys kronaa, mutta muuten minulla on hyvä mieli.

5. Muutamasta tosi hyvästä ystävästä
Tämä ei enempää kommentteja kaipaa: vanhat ystävät ovat kultakimpaleita.

6. Kirjoista
Rakastan lukemista ja kaikenlaisia kirjoja. Ja kirjojen omistamista. Ja kirjojen keräämistä. Ja...



7. Kirjoittamisesta
Aiheuttaa parhaimmillaan flow-ilmiön, jossa aika ja paikka katoavat.

8. Luonnosta ja pihapiirin eläimistä
Tänään se oli mustarastas, joka suostui valokuvattavaksi.


9. Kauniista esineistä
Niitä koti on tulvillaan enkä yhtäkään halua vapaaehtoisesti heittää pois. Ei voi mitään, jos tykkää kauniista esineistä.


10. Näpertelystä
Kun ei lapsena ollut nukkekotia eikä kovin häävisti muita lelujakaan kuin käpylehmiä ja muutama nukke, niin ehkä nyt on kiire kiriä vajetta umpeen. Samaan mielihyvä-sarjaan kuuluvat muutkin käsillä tekemiset, neulominen, ristipistit ja joskus ompelukin. Ja ruoanlaitto.


Nyt seuraa sitten se vaikein kohta, kun rupean miettimään, kenelle heitän haasteen. Miettimistuokion jälkeen päädyin teihin:

1. Hanne blogista Punainen talo maalla
2. Maria Veikontytär, jonka blogi on Muna, Minä ja Poikanen
3. Hannele Hannelen paratiisista
4. Jaana Amandan tuvan tunnelmia -blogista ja
5. tarjah blogista Vanhassa talossa

Olette kivoja, kuten muutkin blogikaverit, joista tulee minulle hyvää mieltä.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Arvonta!

Edellisessä postauksessa julkaisin arvonnan sen kunniaksi että tuli kirjoitettua 500. postaus tähän blogiin. Pistänpä sen varmuuden vuoksi tähän uudestaan, vaikka toisaalta... ei se määrä, vaan laatu. Osallistujissa nimittäin.


Kuva on hintsun verran ikävä, mutta kuvasi sen hetkistä mielialaani oikein erinomaisen hyvin. Palkintona valinnaisesti kässäkirjoja tai ei käsityö maita, niin voin lähettää jotain muuta. Sen valitsen ihan itse omista valikoimistani.

-----

Tämä ihana sunnuntaipäivä tuli vietettyä sisällä. Jo oma piha on huonossa kävelykunnossa, joten en arvaa lähteä yhtään kauemmas. Päivä on kulunut lukemisen merkeissä. Ensin paksu Hesari, sitten lottakirja. En ole tainnut mainitakaan, että ihan kuin varkain olen ruvennut keräämään Lotta Svärd -aiheisia kirjoja, ensin erilaisia historiikkeja, nyt romaaneja tai muistelmakirjoja. Taso vaihtelee, mutta jokaisessa on kuitenkin aina jotain mielenkiintoista.

Kirjallisuudessa aina välillä on vilahtanut lottien yhteydessä nimi Valkoinen kirja. Se on herättänyt uteliaisuutta, mutta koskaan aikaisemmin ei ole valjennut oikein mistä on kysymys. Tai oikeastaan olen arvellut sen olevan joku alan perusfilosofiaan perehdyttävä eepos. Nyt satuin löytämään kirjan nettidivarista ja tilasin sen oitis. No, kirja kertookin naisten roolista "kapinan" eli kansalaissodan - vapaussodan aikaan ja nimenomaan valkoisten naisten näkökulmasta, mihin nimikin viittaa. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka tietysti joku voikin ajatella, että yksisilmäistä tekstiä. Kirja on julkaistu joskus 20-luvulla, jos en väärin muista. Kirjassa mennään lähes pitäjä pitäjältä, taistelu taistelulta koko sodan historia, siis se mikä oli naisten rooli, ei tietenkään taistelijoina vaan leipureina, kokkeina, sairaanhoitajina, kuriireina ja niin edelleen.

Tiesin anoppivainaan joutuneen nuorena tyttönä hyvinkin lähelle taisteluita, sillä rintamalinja kulki talon pihan poikki. Kirjassa kerrotaan, miten anopin äiti leipoi, voiteli voileipiä ja lähetti tyttärensä viemään evästä taisteluhautoihin. Oikein iho nousi kananlihalle, vaikka olen eräistä muistakin teoksista jo tämän aikaisemmin lukenut. Näistä anoppi ei koskaan puhunut. Myös tyttäreni iso-isoäidin kuva oli kirjassa, samoin kuva talon pihapiiristä. Kumpaakaan en ollut aikaisemmin nähnyt.

Suomen itsenäistymisen historiaa muistavat tietävät, mikä oli sortovuosina toiminut Kagaali. Tässä samassa kirjassa kerrotaan myös kagaalia vastaavasta naisten liikkeestä, Naiskagaalista. Rohkeat naiset mm. keräsivät varoja, salakuljettivat erilaisia viestejä ja levittivät ja postittivat eri puolille Suomea Ruotsissa painettuja kiellettyjä lehtiä. Yksi tapaus jäi erityisesti mieleen: taas kerran oli uunituoreet lehdet tulleet Tukholmasta, nyt purjeveneellä tai laivalla saaristoon. Erään perheen huvilalle kerääntyi illanviettoon suuri joukko ystäviä, joilla oli mukanaan isot pakaasit ja laukut, tietysti tyhjinä. Kun he sitten  illalla tai seuraavana päivänä poistuivat, oli matkalaukut täynnä niputettuja ja osoitteilla varustettuja lehtiä valmiina vietäväksi postikonttoreihin. Ilmeisesti santarmit eivät ainakaan heti käsittäneet, miten naisetkin voivat toimittaa yhtä sun toista venäläisten viranomaisten näkökulmasta katsottuna laitonta. Osa suomalaisista viranomaisista kyllä katsoivat läpi sormiensa.

Näistä ei kyllä koulussa puhuttu mitään.  Tyttäreni isotäti, joka nyt lukemani perusteella mitä ilmeisimmin kuului naiskagaaliin, ei myöskään koskaan suostunut puhumaan kokemuksistaan. Vain sen tiedän, että hän toimiensa takia joutui istumaan Katajanokan vankilassa, söi hätätilanteessa kuljettamiaan kirjeitä ja oppi vankilassa morsettamaan naputtamalla sellissä olevia lämpöputkia. Täti ei kuulunut mitenkään johtoportaaseen, olipa vain aktiivinen ylioppilasneitonen. Naiskagaalin perustajajäseniä oli Tekla Hultin. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja myöhemmin kansanedustaja.


torstai 1. maaliskuuta 2012

Hyvää ja pahaa mieltä

Nyt oli ihan, ihan tosi pakko tulla tekemään pieni lisäys tähän alkuun, kun huomasin, että tämä on blogini 500. postaus

Kiitos teille kaikki lukijat ja blogiystävät, te olette ihania ja sen kunniaksi nyt pistetään pystyyn pieni arvonta! Voittaja saa valita palkinnoksi yhden näistä kirjoista:
- Stine Johanssenin Suloiset sukat
- Mary Oljen Kauneimmat pitsit
- Marimekon surrur-ompelukirja
tai yllätys-proosakirja, jos käsityöt eivät maistu tai nuo ovat jo hyllyssäsi.

Säännöt on tutut: kommentti tähän postaukseen = 1 arpa, maininta omassa blogissa = 2 arpaa ja jos vielä viitsit linkittää tänne, saat 3 arpaa. Arvonta on 10. päivä lauantai-iltana. Kommenttiin myös palkintotoiveesi. - Ja sitten aikaisempaan tekstiin, joka alkaa vähän pessimistisesti, mutta viimeistään nyt on olo jo kohentunut. Heippa!

Aili-mummo heitti mukavan haasteen, johon aion vastata, mutta nyt heti en. Haasteena on kertoa, mistä tulee minulle hyvä mieli. Sitä pitää vähän miettiä. Lisäksi tänään sattui tapauksia, joista ei todellakaan tullut hyvä mieli eikä jäänyt hyvä mieli. Mutta palaan haasteeseen sitten kun mieleni ei enää ole kovin paha. Lähetän tässä kiukkupäissäni muutaman terävän jääpuikon kaivertamaan pahanmielen aiheuttajan sydäntä. Minä ja mieheni saimme jo osamme terävistä "jääpuikoista". - Sen enempää en aio kertoa mieltä korventavasta kohtelustamme, paitsi että onneksi kaksi herkullista bebe-leivosta tuo helpotusta mihin tahansa vaivaan. Söin ne jo.


Mutta ei hätää. On ollut maaliskuun ensimmäinen päivä ja aurinko paistanut. On ollut uuden presidentin juhlallinen virkaansa astuminen. Postista tuli todella mielenkiintoista luettavaa eikä vaivani ollut sitä, mitä lääkäri epäili.

Vaiva on nimeltään rengasihottuma, johon saan reseptirasvaa. Huomenna otetaan tikit pois jalasta. Antibioottikuuri on purrut, sillä jalan märkiminen on loppunut. Ihottumasta sen verran, että sen syytä ei tiedetä eikä kai ole varmuutta hoidonkaan tehosta. Katselin vähän nettiä, mutta suljin ao. sivun heti, kun huomasin sanan borrelioosi samassa yhteydessä. Lääkäri joka tapauksessa määräsi soittoajan neljän viikon hoitokuurin jälkeen. Katsotaan, sanoi lääkäri. Olisihan se edellinen epäily ollut sikäli hyvä, että se olisi ainakin selittänyt monet vaivani. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä niiden osalta.

Pikkutirpat ovat lauleskelleet pihassa ahkerasti. Mustarastaskin on vakituinen ruokavieras, mutta varsinaisesti en ole kuullut sen laulua. Toivottavasti tämä joululahjaksi saamani ja eilen paikalleen ruuvattu lintulauta tuo vielä uusiakin syömävieraita. Talven mittaan lintuja ei paljon ole näkynyt. Tämän piti tulla niin päin, että valkoinen savupiippu olisi tänne terassille päin, mutta sattuuhan sitä kaikenlaisia pieniä virheitä kokeneellekin timpurille.