torstai 29. lokakuuta 2015

Ystävät, ihan aito voimavara

Torstaina, siis tänään tapaan kaksi ihanaa ex-kollegaa. Teimme yhdessä asiakaslehteä. Vuosikaudet sitä väsäsimme ja saimme runsaasti kiitosta lukijoilta. Sehän on sanomattakin selvä, sellaisen palautteen jälkeen, että pomoporras ei sitä nähnyt yhtä arvokkaana tekeleenä. Miedän visiomme viissin oli toinen kuin heidän. Nyt lehteä ei ole, eikä meidänkään palveluksia ole tarvittu noin viiteentoista vuoteen. Minulla on kaikki vuosikerran mapitettuna ja visusti tallessa ihan muutamaa alkuaikojen numeroa lukuunottamatta, Tämä yhteinen hanke tiiviisti meidän niin hyvin, että nyt tuli halua tavata. Toki silloin tällöin on lähetetty joulukortteja tai sähköpostiviestejä, mutta jos en ihan höpöjä puhu, niin viimeksi tapasimme vuonna 2008. Oletan, että keskustelu soljuu sujuvasti, kuten ennenkin. Odotan lounastapaamistamme!


Kuva on esiintynyt ennenkin, mutta tuskin häiritsee ketään.

Muutama muukin, tosi hyvä ystävä on olemassa jaa jakamassa iloja ja murheitani. Näistä viimeisistä kuulumisista en oikein ole saanut kerrottuva, mutta ehkä viesti on mennyt ringissä eteenpäin, jos Pa ja Le ovat sattunut piipahtamaan täällä tai facebookissa. Otan yhteyttä sitten, kun saan vastaukset perjantain kuvauksesta.

 "Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niinkuin maamies pellolla lyhteet." Tämän kirjoitti sukulaislikka, tuleva maankuulu kuvanveistäjä,  joskus siihen aikaan, kun muistikirjat olivat muodissa. Olimme varmaan noin 8-vuotiaita.

Nyt haluaisin olla tosiystävä, lukolla lukittu tuki ystävälle, joka saatteli tänään äitinsä saattohoitokotiin. Olet lähellä, olet ajatuksissani, vaikkei mitään ole minusta kuulunutkaan. Arvasin, että äitisi tilanne on huonontunut. Sinäkin luet blogiani, vaikka tässä tilanteessa et ehkä kovin usein ole ehtinyt tai jaksanut käydä täällä. Mutta täällähän minä olen - silloin kun en ole muualla, esimerkiksi hammashoitolassa, diabeteshoitajalla tai peräti sairaalassa.

Lauri-herra oli tänään silmäklinikalla ja tuli kotiin apteekkipussi kädessä. Silmässä tai oikeammin kai luomessa on tulehdusta, joka on hoidettava pois ennen seuraava hoitokertaa, joka on viikon päästä. Kotisairaahoitajatar V-viini pääsee rasvaamaan isännän silmiä. Ja hautomaan kuumilla tupoilla.

Muutamana iltana olen joutunut ottamaan särkylääkettä, Tänään peräti kaksi. Oli se mitä tahansa, niin jotain siellä mahassa on. On kai runsaasti muitakin vaihtoehtoja kuin syöpä, mutta sattuneesta syystä se tulee ensimmäisenä mieleen. Luustossa ei pitäisi olla, mutta mahassa on varmaan ainakin kymmenkun mahdollista paikkaa, jotka voivat tulla kysymykseen. Turha kuitenkin spekuloida, kun viikonpäästä tiedän enemmän.

Periksi en ainakaan vapaaehtoisesti anna. Kun on se kirjakin kirjoitettavana. Mutta ihminen päättää, Jumala säätää. Niin se vaan on.

Tänään on tuullut niin reippaasti, että tammenkin lehdet putoilivat rivakasti. Kamerasti akku tyhjeni, muuten olisin kokeillut, olisiko lentävät lehdet asettuneet kuvaan.

Nyt nukkumaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja terveyden ja sairauden maailmassa.


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kirjoitusta

Kai minua tuleva sen verran paljon pelottaa, vaikken oikein uskalla sitä ääneenkään sanoa, että kirjoittamiseni sai jo uutta puhtia. On näet kirja saatava valmiiksi, tuli mitä tuli. Tekstiä on oikeasti vasta niin vähän, että ihan äkkikuolemaa en toivottavasti heti ole edessä.

Ei edes ajatus kirjan harvasta taitosta auta, kun tärkeitä vuosia ja vuosikymmeniä on vielä kokonaan käsittelemättä. En ole oikein kaikkiin taustoihinkaan saanut tartuttua.  Lähiaikoina saan mapillisen mielenkiintoista materiaalia, jota innolla odotan. Nyt olen perehtynyt aikalais- ja historiakirjoituksiin kansalaissodasta eli kapinasta. Rasvasta, niin kovin raskasta luettavaa ja vielä raskaampi sisäistää niitä hirmuisia aikoja. Mutta kirjani päähenkilö ei voi niitä uohtaa eikä ohittaa, kun eli siinä ajassa ja keskellä tapahtumia. Kirjoitan vaikeimmat pois ja sitten ehkä palaan vähän iloisempiin aiheisiin.

Ensi viikolla olen terveydentilan suhteen ehkä vähän viisaampi. Kun nyt tämä kuvausaika tuli ajatustakin nopeammin, niin se ainakin osoittaa, että lääkärillä on syytä epäillä ja senhän omakin kroppa kertoo. Ehkä edessä on vielä uusia tutkimuksia tai muuten sairaalareissuja?

Lohduksi tilasin kaksi tarjouspuseroa Gudrun Sjödeniltä netistä. Hieno tarjous, mutta kas, hämäsi ja ilmoitti hinnan alv 0:lla ja vasta kassalla lisättiin vero. En kuitenkaan perunut kauppoja. Ainahan sitä puseroita tarvitaan, oli terve tai sairas. Ilo pintaa, vaik syvän märkänis, sanoi edesmennyt hyvä anoppinikin.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Touhuviikko

Aamulla on meno labraan, keskiviikkona mies lähtee silmäklinikalle, torstaina minä tapaan kaksi ex-työkaveria, joita en ole nähnyt noin kymmeneen vuoteen. Ja perjantaina on Helsingissä TT-kuvaus eli se kokovartalo-tietokonetomografia, vai miten se nyt menikään. Joka päivä siis on ohjelmaa. Tänään oli hiljaisempi päivä.

Lääkäri soittaa kuvaustulokset viikon päästä. Silloin sitten tiedetään, missä mennään ja mikä siellä mahassa luuraa. Lääkäri kyllä löysi tunnustelemalla heti kipeän paikan ja sehän minua vähän pelottaakin, mutta tuli mitä on tullakseen.

Labrakäynnin jälkeen perinteitä noudattaen käymme jossain aamupalalla. Paikka ei vielä ole selvä, mutta joitakin ehdokkaita mietimme illalla valmiiksi. Edellisen suosikkipaikan lähelle ei nykyisin pääse rakennustöiden takia autolla, ei tosin rappusille asti ennenkään, mutta nyt kävelymatka piteni.

Kuten olemme kaikki kuulleet, niin vanhoilla ihmisillä on aina kiire. Se johtuu vain siitä, kun kaikki tapahtuu niin hitaasti. Jos yhden homman saa päivässä tehtyä, voi olla tyytyväinen saavutukseensa. Minä olen. Päivä oli mukavan leppoisa eivätkä tukisukatkaan puristaneet ennen kuin vasta illalla. Kudoin yhden pakolaissukan valmiiksi ja toisen melkein varpaisiin asti. Luin vähän yhtä lähdeteosta Suomen historiasta ja aloitin Wilburin uusimman Egypti-kirjan. Nyt illalla kirjoitin pari kappaletta tekstiä ja siinä olikin päivän työt tehtynä. Niin ja tein minä sentään ruoankin meille.

Mies toi kaupasta kilon silakoita ja paistoin niistä uunissa pihvejä: väliin pötkö piparjuuritahnaa, tilliä ja vähän suolaa ja pippuria. Kaveriksi annos mummonmuusia, jonka joukossa oli pussillinen pakasteherneitä ja mausteena vähän valkosipulilla maustettua rypsiöljyä. Laskin, että silakkapihvejä oli 30 kpl, joten syömme samaa ruokaa toistekin, joko huomenna tai ylihuomenna.  Vaikka maistuvat ne kylmänä voileivänkin päällä. Samalla reissulla tuli rasia jotain italialaista jäätelöä, ihanan kirpeää sitruunajäätelöä olikin, kun otin annoksen iltaherkuksi. Se oli oikein hyvää ja sopivaa aikuiseen makuun. Ei kuulemma ihan halpaakaan.

Tämä oravainen löysi heti ruokabaarin, kuten hänet jo aikaisemmin esittelinkin. Sama tyyppi. En tosin tiedä, onko oravia yksi vai useampia. Tämä ainakin istui jo muutamana päivänä terassin tuolilla ja katseli syyttävän näköisenä, kun ei baari ollut vielä avattu ja istuu nyt ahkerasti terassin kaiteella syömässä. Ehkä hän kuskaa auringonkukansiemeniä talvivarastoihin, mutta toivottavasti ei ainakaan terassin isoon kukkalaatikkoon. Turkki ja häntä ovat jo komeasti talvikuosissa. -  Talitiaiset ovat myös löytäneet lintulaudan ja talipallot, samoin ilmeisesti ainakin yksi harakka, joka tarpoi aamulla pitkin pihaa.


maanantai 26. lokakuuta 2015

Talviaika alkoi

Ilta pimenee taas tuntia aikaisemmin, kun talviaika alkoi. Minusta se on niin turhanpäiväistä kuin olla voi. Toivottavasti mokoma kellojen siirtely jossain vaiheessa loppuu. Meillä on suuri urakka vielä edessä, kun talossa on aika monta kelloa ja päätimme vaihtaa patterit saman tien. Osa kelloista on sen verran ylhäällä, melkein katonrajassa, että mietimme uskaltaako vaiko ei kiivetä rapuilla.

Päivä meni mukavasti. Nuorempi poikapuoli pyöräili meille yllätysvisiitille ja joimme yhdessä iltapäiväkahvit. Tästä herrasta on joskus vuodenvaihteessa tulossa ukki ja meidän isännästä isoukki, tosin vähän väärän koivun takaa, sillä tuleva äiti on miniäpuoleni tytär. Nämä sukulaisuussuhteet ovat joskus vähän kummallisia, varsinkin jos haluaa tehdä niistä monimutkaisia.

Mies lähti soittoharjoituksiin ja minä kirjoitin sillä aikaa elämäni ensimmäiset apuraha-anomukset. Jos ei hae, ei ainakaan saa, vaikka vähän skeptisesti mahdollisuuksiini suhtaudunkin. Toisaalta olisi kiva saada edes sen verran, että saan kirjani painatettua, edellyttäen että kustantamot eivät riemusta kiljuen kilpaile siitä, kuka kirjani saisi kustantaa. Eilen kirjoitin pari kappaletta tekstiä, mutta tänään koko energia meni noihin hakemuksiin.

Liityin joku aika sitten naamakirjassa suljettuun kirjoittajaryhmään, jolle kerroin näistä sairausjutuista päiväntasaista tietoa. Tuntui tosi mukavalta, kun täysin ventovieraat ihmiset kannustivat, paijasivat päätä ja joku lupasi toimittaa teleksejä taivaaseenkin! Sehän näissä porukoissa, koskee myös blogeja, on ihanaa, kun ennestään vieraista ihmisistä tulee yhtäkkiä tuttuja ja kavereita. Pitäisi itsekin muistaa lukemisen jälkeen lähettää aina pieni kommentti, sillä se on uskomattoman tärkeää kirjoittajalle. Oli kyse iloista tai varsinkin suruista. Sekin tuntui kivalta, kun yksi ex-työkaveri oli liittynyt fb:hen ja pyysi päästä kaveriksi. Nyt pysymme ehkä taas ainakin jollain tavalla perillä toistemme kuulumisista.

Tein ihastuttavan pienen löydön: tällaisen martta-logolla varustetun Nuutajärven maljakon. En ole vielä ehtinyt tutkia, kenen suunnittelema tämä on, mutta olisiko varhaisempaa Markku Saloa? Tyyli ainakin sopisi. Kaunis se on joka tapauksessa. Kuva ei tee sille oikeutta ja kuvauspaikkakin on kelvoton, mutta ihan pakko vaasi oli heti kuvata. Heti kun olin paketista purkanut. Kunhan selvitän suunnittelijan, niin kuvaan tämän uudestaan vähän fiksummalla taustalla kuin pannunalusen päällä.

Olin jo kerran aikaisemmin melkein saamassa kirppiksellä samalla logolla varustetun, mutta ei ollenkaan näin kaunista esinettä, mutta kun en heti siihen tarttunut, niin meni ohi suun. Nämä ovat jotain Marttaliiton merkkipäivä- tai vastaavia lahjoja. Tämä on useamman vuoden takainen, sillä kyljessä on Nuutajärven tarra. Nuutajärvellähän ei enää vuosikausiin ole valitettavasti ollut lasituotantoa, paitsi pienpajoilla. Ja kun olen itsekin martta, niin tämä sopii hyvin meille. Tosin yhtä lailla maksan maatalousnaisten jäsenmaksua. Jäsenmaksuilla saa hyvän lehden kummassakin järjestössä.




lauantai 24. lokakuuta 2015

Sukua

Ensinnäkin kaksi mainiota juttua. Mahdoinko jo kirjoittaa niistä? Kertausta sitten... Olen tämän uuden kirjani takia (siis kirjantekeleen) uppoutunut taas sukututkimusten syöveriin. Etsin tietoa yhdestä naisihmisestä ja kappas vaan, Geni ilmoitti, että olemme 18. serkuksia. Ei siinä muuta, mutta kun en tästä isomummustani oikein mitään tiedä, niin tulipa nyt rimpsu uutta tietoa edelleen tutkittavaksi. Tänään sitten eräs tuntematon herra ilmoitti, että saman kaavan mukaan olemme 22. serkuksia, jos en nyt väärin muista. Sen saman isomummun kautta. Sukujuuret näyttivät johtavat Tanskanmaalle ja aatelisvaakunakin oli esillä. Naiset tosin eivät peri aateliarvoa, joten minua ei tarvitse ruveta tituleeraamaan paronittareksi eikä kreivittäreksi. Asia kumminkin vaatii lisäselvityksiä, ehkä paremmalla ajalla.  Mieheni, joka oikeasti on aatelissukua siihen asti, kunnes äitinsä katkaisi ketjun, ei ollenkaan käsitä harrastustani. Tässä hänen isotätinsä. Meidän toinen tytär on kuin ilmetty Aino.


Sukua vielä: kävimme sairaalassa tervehtimässä isääni. Keuhkokuumeen alkuhan se oli. Ukkoparka oli aika väsynyt, ei kuullut melkein mitään, ja silmät minua eniten järkyttivät. Uupuneet, haaleat. Veli ja käly tulivat sitten päiväkahville ja vähän virkisti. Omista jutuistani en puhunut mitään, en tässä vaiheessa, isälle viimeiseksi.

Yksi "serkku" piipahti kylään. Kurt-serkkuhan se siinä. Hän on jo monena päivänä istuntu terassin tuolissa pyytämässä ruokaa. Tänän avasin auringonkukka-, talipallo- ja talipötköbaarit. Myös linnut olivat löytäneet heti tarjoilut.


Mukavaa viikonloppua!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Kiitos etukäteen

... nimittäin myötäelämisestä, enkeleistä ja kaikesta muustakin tsempistä suuret kiitokset.


Vielä ei mitään uutta, paitsi että sain ajan tietokonetomografiaan oikein lennossa. Kun eilen olin lääkärin pakeilla, niin jo tänään oli kutsukirje postilaatikossa. Postikin ylitti itsensä. Tämähän on erinomainen asia.

Vähän on sumua alakuvassa ja vissiin päässäkin, mutta laitan sen nyt tähän, ettei sitten tarvitse, jos tulee huonoja uutisia. Kieltämättä juuri nyt on viisainta sulkea kaikki ajatukset pois mielestä, kutoa vaan sukkaa ja lukea kirjaa ja miettiä huomisen ruokaa. Jaa, sekin on valmiina.

Mitäänhän ei ole vielä todettu, tietenkään, mutta jotain vaivaa siellä on. Se tunnen kropassani ja taidanpa vähän tuntea myös mielessäni. Lääkärikin osasi heti painaa oikeaa kohtaa. Jalkojen ja käsien turvotukset, näkövaivat ja neuropatiat kuulemma johtuvat joko sytostaattien jälkivaikutuksista tai/ja diabeteksestä. Sokerithan ovat nyt hyvässä tasapainossa, vaikka huitelivatkin keväällä pilvissä. Läärkäri kiittelikin hyvästä itsehoidosta. Johan keväällä todettiin haimassa jotain, johon hoito ei tepsinyt. On mahdollista, että se on herännyt henkiin ja sitä lääkärikin epäilee.


Sitä älkää kuitenkaan kuvitelkokaan, että kirjanteko jäisi kesken jonkun sairauden takia. Kirjoittaminen on ollut kuin kuin hiirellä takin teko: mutta jos ei tule takkia, tulee liivit, jos ei tule liiviä, tulee ainakin tuluskukkaro. Ehkä kuitenkin pitää ruveta suunnittelemaan jonkinlaisen kannettavan pikkuvekottimen hankintaa, jolla voi kirjoittaa, kun pöytäkonetta on paha kuljettaa mukana. Mitä suosittelette? Näytön pitäisi olla sitä kokoa, että silmävaivainenkin saa selvää ilman että joka kirjaimen fonttikokoa on suurennettava. Ja ajattelin hakea muutamaa apurahaa, jos näiltä labra-/tutkimuskiireiltä ehdin. Se on sitten oma kysymyksensä, heruuko mitään tämmöiselle omakustannekirjailijalle. Onneksi meitä ei enää katsota ihan yhtä vinoon kuin aikaisemmin, mutta tälläkin alalla niille annetaan, joilla jo on. Vaikka niihän raamatussakin sanotaan.

Eikä se vaivojen luettelointi tähän pääty. Vaari 93 v. on sairaalassa nyt toista päivää. Jo viime viikolla hän oli epäillyt, että Kalmiston Nestori on matkalla hakemaan häntä. Näinhän nuo veteraanit sen aikanaan tottuivat ilmaisemaan. Nitrot tietysti olivat varmassa tallessa pyörätuolin sarvessa ja pyörätuoli eteisessä. Epäily: keuhkokuume. Huomenna mennään katsomaan, jos eristys on jo purettu sairaalassa.

Eikä miehenikään olo ole kovin häävi. Leikkaus onnistui taikka ei, mies kallistuu viime mainittuun vaihtoehtoon. Lisäksi hänellä on jatkuvaa päänsärkyä, johon sairaalassakin suositeltiin vain panadolia ja buranaa. Päätäkin pitäisi nyt päästä tutkimaan, mutta jos lääkärit kohauttelevat vain olkapäitään, niin pitääkö odottaa jotain infaktia tai vastaavaa?

tiistai 20. lokakuuta 2015

Huomenna tietävämpi

En sano, että olen viisaampi, mutta ehkä hivenen tietävämpi käytyäni syöpälääkärin kontrollitarkastuksessa. Vähän minua kyllä jännittää. Aikaisemmilla kerroilla mies on ollut tukihenkilönä mukana, mutta nyt joudun menemään yksin. Ukko-kulta suositteli ottamaan sairaalakassi varoiksi mukaan, ainakin kevytversio. Laturia kuljetankin vakituisesti käsilaukussa, mutta ehkä pakkaan sukankutimen ja pienen evään varmuuden vuoksi. Ja lukulasit.

Tänään puuhastelimme molemmat ensin omissa hommissamme. Mies tilasi klapit, jotka tulevat perjantaina ja myyjä lupasi heittää ne sisälle vajaan. Minä vein kompostiin vanhoja hilloja ja sen sellaista ja sitten rupesin sulattamaan jääkaappia. Sen takaseinä oli niiden hillopurkkien ja muiden tavaroiden takana jäätynyt järkyttävän pahasti. Se siitä automaattisulatuksesta. Voi olla, luultavasti onkin käynyt niin, että sulamisvesirööri oli mennyt jossain vaiheessa tukkoon enkä sitä huomannut. Olisipa ollut piippurasseja talossa. En keksinyt, missä on laitteen pääkytkin. No, se oli keskellä valokatkaisinta, mutta itse en olisi sitä ikinä keksinyt. Vasta illalla sain lastattua tavarat takaisin kaappiin, mutta jossain vaiheessa jo pelkäsin, että tulee pitkä yö valvottavaksi.

Tai enhän vielä tiedä, miten hyvin tai huonosti nukun.

Tämä on kuvituskuva. Männyn juurella kasvaa selvästikin pieni pihlaja, vai olisiko tammi? Tämä näyttää voivan suorastaan paremmin kuin häälahjaksi kymmenen vuotta sitten saamamme pihlaja. Sen paikkaa tosin jouduttiin muistaakseni kahteenkin kertaan vaihtamaan eri syistä.


Nyt hyvää yötä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Lämpöä taloon

Isäntä tilaa klapeja ja sanoi, että niitä tulee niin paljon kuin vajaan mahtuu, tai ainakin  melkein. Toivottavasti toimittaja suostuu vaikka rahaa vastaan heittelemään puut ovesta sisään, sillä isot muovisäkit eivät taatusti mahdu ovesta. Hyvä kuitenkin, että saadaan "varmuusvarasto" taloon.

Aamulla minulla oli labrakäynti ja sen jälkeen olimme aamu- tai oikeammin lounaskahvilla. Siihen paikkaan emme ehkä eksy vähään aikaan. Ylihuomenna sitten on meno syöpälääkärille. Minulla on pitkä lista kysymyksiä. mutta pahaa pelkään että vastaus on sama kuin hematologillakin: ei kuulu hänen toimialaansa. Mies ehdotti, että kannattaa ehkä pakata varmuuden vuoksi sairaalakassi mukaan, vaikkei mulla mitään uusia huolia nyt olekaan. Vanhoissakin on toisaalta ihan tarpeeksi: turvotusta, neuropatiaa ja sen sellaista. Onneksi kynä pysyy kädessä ja nämä tietokoneen näppylät myös toimivat.

Kuva on hämärä, mutta pakkohan minun oli se vielä tänne lisätä. Tässä on se miljoonia maksava punainen meluaita, jota olen jo moneen kertaan ehtinyt täällä haukkua. Korkean aidan päällä on vielä läpinäkyvät pleksit, joiden tehtävää ei tavallinen ihminen käsitä. Linnut varmaan ainakin lentävät niihin pahki ja heittävät henkensä. Onneksi aita ei ole meidän kaupungin keksintöjä, vaikka kyllä täälläkin osataan rahaa hassata. Meluaitaa olisi syntynyt esimerkiksi siitä savesta, jota parhaillaan kaivetaan rakenteilla olevien tonttien pohjista.


Hyvää viikkoa!

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kello soi aikaisin

Tämä oli se aamu, kun miehen piti laittaa herätyskello kilkattamaan. Taksi haki hänet aamulla ja niin äkkiä ukkoi luikahti ovesta, että hgädin tuskin ehdin toivottaa hyvää ja turvallista matkaa. Iltapäivällä hän sitten soitti ja kertoi, että lääkäri taitaa lähettää hänet jo huomenna kotiin eli vain yhden yön makuuttamisella. Hyvähän se tietysti on, ilman muuta. Toipuminen kotona on paljon mukavampaa kuin maata sairaalan petissä. Ilmeisesti toimenpide sujui suunnitelmien mukaan, vaikka niinhän sitä edelliselläkin kerralla, keväällä luultiin. Katetri tietysti tulee kotiinkin sekä tieto milloin se on tarkoitus poistaa.

Hevoskastanjan lehdet ovat saaneet upean värityksen. Kun kuvat on otettu ikkunan läpi, pääsi mukaan tarpeetontakin.



Kun aika olisi muuten käynyt pitkäksi yksin, ryhdyin oikein urakalla touhuamaan. Pidin kodinhoitopäivän eli pesin kaksi koneellista pyykkiä, imuroin yläkerran, petasin puhtaat lakanat sänkyihin ja lyhensin sänkykamariin uudet verhot. Aina välillä istahdin lepäämään, jolloin luin yhden hömppäkirjan alusta loppuun ja vähän Ken Follettinkin uusinta, tiiliskiven painoista kirjaa, joka on ollut jo muutaman viikon lukemisenani. Tauoilla kudoin pätkän sukkaakin, varren puolivälistä kantapään yli.

Kun ei selkä kestä pitkään seisomista eikä kävelyä, niin nämä tauot ovat ihan välttämättömiä. Pihalla tyhjensin yhden kukkapytyn mullat tammen juurelle ja hain riippumaton sisälle kuivumaan. Lapion ja keittiötikkaat odottavat nyt matkaa talviteloille kompostorin viereen. Muutama kukkapytty jäi vielä tyhjentämättä, samoin amppelit, mutta olen muuten ihan tyytyväinen aikaansaannoksistani. Onhan se niinkin, että laiska töitään luettelee, mutta enpä muista, milloin olisin jaksanut ja-tai viitsinyt näin ahkeroida.

Sitä ehtii, kun aloittaa aikaisin, vaikka minulta meni monta vuotta ennen kuin tajusin, että olen eläkkeellä eikä välttämättä tarvitse jaksaa mitään. Syöpä tietysti vei voimat, mutta olisivatkon ne palaamassa vähitellen?

Kun tosiaan tarvitsen niitä pieniä lepotaukoja, niin yksi venähti muutamaksi tunniksi. Tekstiä syntyi monta sivua.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Uskomattoman sumuinen aamu

Aamulla oli kiva ottaa muutamia kuvia sumuisesta maisemasta. Osan kuvasin ikkunasta, mutta postilaatikkoreissullakin tuli otettua jokunen ihan ulkonakin. Upeat ruskan värit postilaatikon takana piristivät muuten vähän harmaan väristä aamua.




Nuo värit saivat tarttumaan keltaiseen lankaan. Rupesin muistaakseni yhdentoista sukkaparin jälkeen tekemään itselleni kintaita. Varret ovat vanhaa Novitan Seiskaveikan Talitinttiä ja käpälät aurinkonkeltaista Nallea jostain vanhoista varastoistani sekin. Viimeinen sukkapari Talitintistä oli kahdestoista ja sen kudoin itselleni. Lankaa on vielä vaikka millä mitalla, mutta pitäisiköhän ensimmäinen lasti jo postittaa SPR:lle? Tietenkään en ole vielä huomannut kuvata sukkakasaani, mutta sen aion tehdä, jos muistan.

Kun eilen ruikutin mahataudista, niin ilmeisesti kysymys tosiaan oli flunssan ennakkovaroituksesta. Kurkku on tänään ollut karhea, yskittää, nenä vuotaa. Kuumetta ei sentään ole enempää kuin muutenkaan iltaisin eikä sekään ole kuulemma kuumetta, vaan lämpöä. Mahatauti onneksi meni ohitse. Täytyy tehdä aamulla tilannekartoitus. Meidän piti käväistä vaaria tervehtimässä, mutta kaikkein vähiten hän flunssaa tai mahatautia kaipaa. Sairaalaan leikkaukseen lähteävä mies vielä vähemmän. Mutta jos emme nyt arvaa lähteä, niin tapaaminen menee ehkä monen viikon päähän. Ensin mies on sairaalassa vähintään pari päivää ellei kauemmin ja ensi viikolla minullakin on labraa ja syöpälääkäriä ja sitten vaari onkin taas lähdössä Kaunialaan. Pitäisi myös muistaa ottaa kameera mukaan ja tallentaa se aikaisemmin haukkumani miljoona-aita ratapenkereen vieressä. Pituutta on ainakin kolme kilometriä, korkeutta varmaan useampi metri ja väri punainen. Uskomaton näky. Isä varmaan sanoisi, että vanhalle tehdaspaikkakunnalle sopiva aatteen väri... Suunnilleen sama väri jatkuu vankilan aidassa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Maanantai matala päivä

Tuon riimin keksin ihan itse, mutta se kuvaa aika hyvin tätä päivää, joka ei ollut paras mahdollinen. Eilinen oli mukava sunnuntaipäivä ja tuntui tosi kivalta, kun mies vielä illalla kiitti hyvästä päivästä ilman mitään erityistä syytä. Yökin meniu hyvin ja nukuin pitkät unet. Aamulla sitten iski ilkeä mahatauti. Ei kuitenkaan niin paha ripuli kuin keväällä, mutta tarpeeksi harmillinen tämäkin. Syystä ei ole aavistustakaan, mutta pientä flunssanpoikasta on ollut meillä kummallakin. Ehkä tämä liittyy siihen.

Jännitysmomenttia lisää miehen torstaina edessä oleva leikkaus, johon ei takuulla mahatautisia oteta. Toinen harmitus on se, että kun vaari tuli tänään Kaunialasta, niin meidän pitäisi vielä piipahtaa tervehtimässä häntä ennen torstaita. Katsotaan nyt. Onneksi tauti hellitti jo iltapäivällä ja sokeriarvotkin olivat kunnossa. Varmuuden vuoksi tilasin monenlaista desinfioivaa pesuainetta, kun mies lähti kauppaan.

Pihatöistä ei tarvinnut edes unelmoida tänään. Toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa ja edessä on muutama lämmin iltapäivä loppuhommia varten. Pihan viimeiset kukkijat taisivat olla nämä kultapiiskut. Kesän kukat ja köynnökset ovat yksi toisensa jälkeen kuolleet, eikä ihme kun pakkasia on ollut monena yönä.Piippuköynnös pudottelee isoja lehtiään, mutta elättelen toivoa, että kahdessakin paikassa oleva muratti talvehtisi. Joskus se onnistuu, joskus ei.


Fasaani, ilmeisesti nuori kukko väreistä päätellen, kiertelee pitkin pihaa, samoin joku toiveikas orava käy katsomassa, joko olisi ruokabaari avattu. Olenkin  jo ehdotellut miehelle, että aloittaisimme pihaeläinten eli lintujen ja oravien ruokinnan. Ajatus ei vielä ole herättänyt vastakaikua ja voi johtua siitä, että 25 kilon säkki on meille kummallekin vähän liian raskas kannettava. Yksi hiirivainajakin on tavattu rappusilta.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kaikki hyvin

Hyvä reissu takana. Nyt ei hematologilla ollut muuta sanomista kuin että veriarvot ovat matalat. Rautaa pitää ruveta syömään, mutta se on pientä kun ei ole merkkiäkään syövästä ja veriarvot ovat muuten kohentuneet. Lääkäri arveli, että kesäisen romahduksen syy saattoi olla viime talven vahvat ja väkevät hoidot, jotka pistivät elimistön koville. Syöpälääkärin puolivuotiskontrolli on muutaman viikon päästä.


torstai 8. lokakuuta 2015

Torstai on toivoa täynnä

Ai jee mikä klisee tuli otsikoksi! Oikeastaan vielä on keskiviikon puoli, mutta tästä ei tullut muuta mieleen kuin kevyesti keskiviikkona. Aika kevyt päivä tämä oikeastaan on ollutkin: vähän sukan kutomista, vähän lukemista. Tosin kirja edelleen on se äärettömån raskas sisällissotakirja, mutta onneksi saan sen varmaan jo seuraavalla lukukerralla loppuun. Terroria, tappamista, murhaamista ensin yhdeltä puolelta, sitten toiselta puolelta. Mutta luettava se on, kun kirjani päähenkilä asui ja eli tuolloin Viipurissa. En nyt sentään sotakirjaa aio kirjoittaa.

Tässä ovat ihanan jalohortensiani molemmat kukat. Endless summer ei tällä kertaa pitänyt paikkaansa, vaan juuri kun toissa päivänä mietin, pitäisikö tuo alempi, todella iso ja kaunis kukka leikata talteen, niin eikäs seuraavana yönä halla tullut ja vienyt kukkasen. Turha sitä tietysti on enää haikailla, mutta vähän harmittaa. Tämä nimittäin olisi kuivunutkin kauniisti ja jopa säilyttänyt aika hyvin värinsäkin. Tässä päti taas kerran vanha totuus, että jos jotain meinaa, niin ei passaa jäädä miettimään, vaan tehdä se heti.



Mies menee päivällä anestesialääkärin puheille, sillä hänen leikkauksensa on viikon päästä. Lääkäri oli jo varoittanut, että leikkaus ei välttämättä tuo korjaannusta, mutta toivotaan parasta. Keväällä hänen piti päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta jäi yli viikoksi sairaalaan, kun tehtiin jo ensimmäinen korjausleikkaus, jolla poistettiin 750 grammaa verta virtsarakosta. Nyt poistetaan arpikudosta. Parhaassa tapauksessa vika korjaantuu, pahimmassa hän kulkee joko vaippapöksynä tai katerin kanssa ties vaikka koko ikänsä. Tietysti kaikkein parasta on se, että saan miehen ylipäätään takaisin kotiin. Sekään ei aina ole itsestään selvyys.

Jos torstai on toivoa täynnä, niin toivottavsti sitä on perjataikin.

Oma lääkäriaikani on perjantaina. Se on sitten joko tuomiopäivä tai ilon päivä. Luultavasti lähempänä ensimmäistä, tai ainakin siihen yritän varautua, sillä kaikenlaista epänormaalia vaivaa on ruvennut taas ilmenemään. Jalkojen ja käsien turvotuksesta alkaen, enkä nyt kaikkea rupea luettelemaankaan. Ehkä pientä, mutta ehkä ei terveelle ihmiselle kuuluvia juttuja. Jalkahoitaja esimerkiksi oli sitä mieltä, että jos tukisukat ja nesteenpoistolääkkeet eivät tehoa turpoaviin kinttuihin, niin on aihetta oikeasti ruveta tutkimaan syuytä, esimerkiksi pieniä verisuonia. Särkylääkettäkin olen joutunut ottamaan monena iltana peräkkäin. Ei jalkojen takia. Mutta pakkaa varmuuden vuoksi sairaalakassin auton perään. Siihen menee ainakin kirjoja ja muutama lankakerä ja puikot. Sen varempi, jos kassi palautuu avaamattomana kotiin.

Mutta katsotaan, sanoi lääkäri! Perjantaina olemme ainakin sikäli viisaampia, että silloin kaiketi luuydinnäytteiden tulokset ovat valmistuneet ja lääkäri ottaa niihin kantaa. Tämä viimeinen näyte luullakseni oli varmistuskoe. Valkosoluissa on ollut talvesta lähtien häikkää eli sikäli en ole hämmästynyt, vaikka tulokset olisivatkin huonot. Toivottavasti ei kumminkaan "liian huonot". Huomenna pitää tehdä kysymys- & vaivalista, etten unohda, mitä pitää kysyä. Mies lupasi tulla tukihenkilöksi mukaan, vaikka jo tämänkin mittaiset muutaman kymmenen kilometrin ajomatkat ovat hänelle tosi raskaita, saati silloin kun on samalla viikolla tehtävä kolme reissua. Kun näin tiistaina, miten hänen kipeää jalkaansa särki, niin arvostan tämän hyvin korkealle ja osoitukseksi rakkaudesta. Juu, pääsisin minä sinne taksillakin ja menenkin, jos hän on perjantaiaamuna ihan reporankana. Niin että enkeleitä saa ihan vapaasti tilata meille molemmille.

Minullehan kävi niin hassusti, että kaikkien muiden vaivojen lisäksi "sairastuin" ajofobiaan. Minä, joka lähes työkseni ajoin parhaimmillaan säännöllisesti melkein 200 kilometriä päivässä ja usein toiselle puolelle Suomeakin työmatkoille, en uskalla edes kokeilla ajamista. Se tuli, kun vaihdoimme autoa enkä heti kiivennyt  rattiin. Nyt kun nämä silmäpoloiseni ovat edelleen epäkunnossa ja näen miten sattuu, niin voipi olla, etten olisi kovin turvallinen kuski edes lähiliikenteessä. Silmänpohjat jaq paineet ovat kunnossa eikä harmaakaihi ole kasvanut, joten tämä on sytostaattien aikaansaannosta. Tai mahdollisesti kortisonista johtuvaa, ken tietää. Lääkäri lohdutti, että vaiva menee usein itsestään pois muutamassa kuukaudessa, mutta on tämä nyt kestänyt jo turhan pitkään, ohi lääkärinkin ennusteen. Mutta kun olen tämmöinen monivaivainen ja monilääkityksellinen ihminen, niin kaikki varmaan voi vaikuttaa kaikkeen. Alun perin huomasin ongelman samoihin aikoihin, kun sokeriarvot hyppäsivät yhtäkkiä taivaisiin. Vaikka ne ovat jo pitkään olleet hyvässä hoidossa, niin näkövaiva pysyy kuin tauti. Pärhään ilman muuta hyvin näinkin, kun kaivoin varastoista vanhat silmälasit. Joskus kyllä harmittaa jatkuva silmälasien vaihto monitehoista (jotka toimivat miten sattuu) vanhoihin lukulaseihin (jotkä ovat lähinäköni, mutta eivät näytä kirjan sivua kauemmas).

Nyt te ihanuudet, nukkukaa hyvin!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Lukemista ja sukan kutomista

Tänään olen lukenut oikein urakalla. Toinen kirja on "työasia" eli perehdyn vuoden 1918 rankkoihin sotatapahtumiin. Toinenkin on vähän siihen suuntaan, sillä sain yhden uuden kyläkirjan, jota innostuin lukemaan ikään kuin opiksi itselleni. Kun lisäksi kudoin pakolaissukkaparia numero 10, niin eipä päivään paljon mmuta ohjelmaa mahtunutkaan. Vähän kahviteltiin veljeni kanssa, joka kiikutti minulle kirjan, siis sen kyläkirjan.

Tässä on muutaman päivän takaisia maisemakuvia meidän kylältämme. Noiden vaahteroiden takia yritin kuvata liikkuvasta autosta.



Jotain hulevesijuttua kai tuossa alemmassa kuvassa on tekeillä tai sitä on tehty koko kesä. Kuva on vähän kaukaa otettu, mutta tuolla taustalla olevalla mäellä taisi olla entiseen aikaan vaarin siskon koti. Nyt sitä taloa ei enää ole, mutta paikalle on rakennettu suunnilleen samoille paikoille uusi, Sekin tosin monta vuosikymmentä sitten.

Tulossa samaan maisemaan on myös maailman komein ja varmaan myös kallein skeittialue. Siitä on ollut aika lailla suunsoittoa viime aikoina. Kukaan ei oikein arvaa sanoa, ettei se olisi tarpeellinen. Möly koskee hintaa. Keskeneräistä työtä ei tietysti passaa arvostella, mutta kai siitä hyvä tulee, kun se lähipäivinä valmistuu. Mukulat kuulemma olivat jo viikonvaihteessa testaamassa sitä.

Huomenna kyllä ajetaan skeittipuistonkin ohi, kun meillä on viikon ensimmäinen sairaalareissu tiedossa. Minä huomenna, mies keskiviikkona, minä taas perjantaina. Mies raukka on kuskina minullekin. Perjantaina voi olla, että tarvitsen muutakin kuin kuskia, joten on hyvä jos tukihenkilö on lähellä. Silloin kuulen kokeiden tulokset, hyvät tai huonot uutiset. Nyt on ollut lähes joka päivä sitä pientä kuumetta ja flunssakin on selvästi iskemässä eli nokka tuhisee ja nenä vuotaakin koko ajan. Kunpa muistaisin pakata paperinenäliinapaketin laukkuun.

Hyvää viikkoa itse kullekin!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Upea lauantaipäivä takana

Kiitelimme illalla miehen kanssa vuorotellen hyvää lauantaipäivää. Nyt on välttämättömimmät syystyöt tehty. Ulkovesihana on suljettu. Letkujen suuttimet on kerätty ja otettu talteeen. Kasvihuone on suljettu ja kasvilaatikot tyhjennetty. Kolme vesisaavia on käännetty ympäri. On myös kerätty chilipalot ja muutamat pavut ja sipulit talteen. On istutettu kevätkukkien sipulit. On viety parvekkeen riippumatto talvehtimaan tallille. Viety on myös miehen pyörä samaan paikkaan. Minä olin pelkästään työnjohtaja, mies teki jotain, mutta tytär suurimman osan. Kyllä päiväkahvi maistui meille kaikille tämän urakan jälkeen.

Muutama pihahomma on vielä tehtävänä, esimerkiksi tyhjennettävä räystään alla oleva suurin vesisaavi, jota ei käsivoimin kaadeta, vaan tyhjennetään ämpärillinen kerrallaan. Ja onhan sitä yhtä ja toista muutakin, kukkapytytkin on muistettava kääntää nurin. Mutta vaikka sataisi lunta tai pieniä mummoja, niin tärkemmistä on nyt huolehdittu. Siksikin mieli on hyvä tehdyistä töistä, kun emme kumpikaan tiedä, mitä uutisia ensi ja seuraavalla viikolla kuulemme sairausrintamalta.

Tytär kantoi yhden raskaan ruukun pihakiveltä ja istutti siinä olleen kuunliljan nimeltä Praying Hands kukkapenkkiin, jonka hän sitä ennen teki. Samaan penkkiin menivät myös kukkasipulit. Osa tosin lähti hänen repussaan. Olin jo melkein kuvitellut, että tämä keväällä hankkimani kuunlilja ei oikein ollut lähtenyt kasvuun, mutta niin vain se oli tehnyt poikasenkin viereensä. Kuunliljaa ei varmaan mikään tapa, joten odotan näkeväni sen keväällä virkeänä uuden penkin laidassa.


Sen se eilinen tuuli teki, että nämäkin vaahtran lehdet ovat jo maassa. Kyllä se talvi vain tekee tuloaan ja lehti toisensa jälkeen tipahtaa maahan. Tammessa ne yleensä pysyvät pisimpään eli pihatietä ei kannata haravoida vielä pitkään aikaan. Muutenkaan emme juuri vaivaa syksyllä päätämme haravoinnilla. Mies ajaa lehdet vasta keväällä ruohonleikkurilla silpuksi. Mutta pihatie sentään on siistittävä, varsinkin kun eukko voi muuten vaikka liukastua lehtiin.

Iltaruoaksi tein marsalkka Mannerheimin herkkua eli vorsmackia, tosin suoraan purkista. Tyhjensin purkin vuokaan, levitin päälle punasipuliviipaleita ja päällimmäiseksi kerroksen muusia ja uuniin. Tunnin kuluttua ruoka oli valmista. Marskin tapaan höysteenä meillä oli smetanaa, muttei suolakurkkua tai punajuurta, mutta hyvältä se ilmankin maistui. Mies oli löytänyt tällaisen purkin kaupasta ja päätti heti kokeilla, kun ei ole koskaan ennen maistanut vorsmackia. Sehän on tosi pitkään haudutettua lihaa, usein kai lammasta, joka on maustettu sillillä tai anjoviksella. Snapsia emme nauttineet, mutta kylläkin lasilliset punaviiniä.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Tuulee, tuulee täälläkin

Myrskystä ei voi puhua, mutta tuuli kyllä paukkuu nurkissa. Jossain on ehkä sähkötkin poikki, vaan ei onneksi meillä, vaikka talojohto onkin ilmajohto. Kun täällä ennen muinoin oli oma sähkölaitos, oli ollut puhette maakaapeliin siirtymisestä. Sitten tuli uusi isäntä, eikä Fortum enää puhunut sanaakaan yhden vanhan mökin sähköjohtojen kaivamisesta maan alle. Uusien naapurien sähköt kylläkin kulkevat tukevasti maan sisällä.

Kyllä nyt puiden lehdet saavat kyytiä, mutta onneksi ehdin ottaa muutaman uudenkin ruskakuvan. Tämä on mukana värien takia, ei kuvan laadun. Se on otettu aamuauringossa ikkunan läpi. Kulmassa vilahtaa vähän ikkunaenkelin mekkoa.


Toivottavasti huomenna on tuuli tyyntynyt ja tytär toipunut Tallinnan matkastaan. Merellä kuulemma kävi uutisten mukaan nelimetriset aallot, mutta en katsonut asiakseni ilmoittaa tietoa Tallinnassa laivaan nouseville. Huomennahan sen sitten kuulee, miten matka meni vai jäikö laiva satamaan. Joka tapauksessa huomenna olisi tarkoitus kaivaa muutamat kukkasipulit maahan ja tehdä eräitä muitakin syyspuuhia, joita emme yksin pysty tekemään. Ostin hajulaukkaa, parvitulppaaneja ja sitä kolmatta, jota en vieläkään muista. Jaamme sipulit tyttären kanssa.

Kun viime päivinä on kohkattu ohraryyneistä, jotka eivät maita pakolaiskeskuksen asukkaille, niin meille ne kyllä maistuivat. Tein padan, jossa oli porsaan etuselkää, häränhäntää, sipulia ja rikottuja ohrasuurimoita, nesteenä vettä. Tietysti vähän mausteita ja thai chili -kastiketta, jonka piti antaa väriä. ruman harmaalle ruoalle. Väristä huolimatta siitä tuli oikein maukasta. Ruokaa syötiin eilen ja tänään ja varmaan vielä huomennakin tai viimeistään maanantaina. Siirsin mössön eilen padasta uunivuokaan, johon mahtuivat myös eiliseltä jääneet uunissa haudutetut punajuuren lohkot. Tänään lisäsin vuokaan yhden eiliseltä jääneen grillimakkaran viipaleina ja vähän juustoraastetta päälle. Ruoka oli suorastaan parempaa tänään. Esteettisesti parempi lopputulos olisi varmaan tullut kokonaisista ohraryyneistä, mutta näin kaikki kypsyivät samaan aikaan.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Tuleeko myrsky vai ei?

Ensimmäisen kerran Elisa varoitteli myrskystä, vaikkei sen kovin pahasti pitäisi tänne eteläiseen Suomeen iskeä. Tytär on lähdössä Tallinnan matkalle päiväseltään juuri huomenna ja se kyllä mietityttää. Toisaalta pikkupaatit taitavat jäädä myrskyllä satamaan.



Nyt illalla oli hyvä hetki miettiä varautumista isompien ja pienempien katastrofien varalta, kiitos Elisan muistutuksen. Sähkökatkos on näillä korkeuksilla todennäköisin ongelma, mutta sekin on ollut korkeintaan tunnin, parin mittainen,. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Muistelen, miten myös "rintamailla" asuva ystäväni kärvisteli joitakin vuosia sitten päivätolkulla ilman sähköä ja vielä keskellä talvea. Katkos taisi kestää parisen viikkoa, jos en ihan höpöjä puhu.

Mietin myös pitkästä aikaa meidän kotivaraamme ja sitä, missä esimerkiksi talon taskulamput, varapatterit ja kynttilät ovat. Kumpikin olemme olemme lääkkeiden varassa ja niitäkin pitäisi aina olla sen verran kuin nyt apteekki ja Kela suostuvat myöntämään.  Hygieniatarvikkeita, ennen muuta vessapaperia pitäisi aina olla talossa katastrofinkin varalle. Ja tällä kertaa sille yhdelle vaippapöksylle hänen tarvitsemiaan.

Kännyköissämme ei ole autolaturia, minkä puutteen myös huomasimme. Otsalamppukin olisi kätevä olemassa. Ainakin yksi pieni radio toimii patterillakin, ehkä joku muukin. Auton tankissakin pitäisi aina olla bensaa, jos ei  muuten, niin uutisten kuuntelua varten. Kauppaan kyllä pääsisi kolmen kilometrin päähän pyörällä, tai siis se pääsisi, joka pyörää ajaa.

Meillä on suora sähkölämmitys, mutta tuvan hellasta lämmön pitäisi riittää ainakin osaan taloa, sillä klapeja on liiterissä, joskaan pientä hellaamme ei nyt ole käytetty ainakaan vuoteen. Tähän aikaan vuodesta ei ehkä talo ihan heti jäähdy, varsinkin kun vasta eilen panin sänkykamarin ikkunan kiinni. Ja peittoja, nuttuja ja villasukkia kyllä riittää.

Vesi on se ensimmäinen ongelma, jos sähköt menevät. Nyt juuri, kun pihan vesisaavit ovat laitoja myöten täynnä, ei vessavesi tuottaisi huolta. Toisin on talvella. Juomavettä varten aitassa on ainakin kaksi isonpuoleista kanisteria, jos muistaa ajoissa hakea ne ja vielä täyttääkin. Kuivatavaraa, myös puuroryynejä, mukaan lukien tänään uutiskynnyksen ylittäneitä ohraryynejä, on kaapissa. Myös sokeria ja kahvia on ainakin jonkin verran.

Pakastimetkin ovat täynnä, joten nälkään emme todellakaan kuolisi, vaikka sähköt katkeisivat. Se on sitten toinen asia, miten monen päivän katkoksesta raa´at lihat ja marjat selviytyisivät. Hyvä apu tietysti olisi peittää ne vaikka matoilla ja täkeillä ja avata niiden ovia mahdollisimman harvoin ja nopeasti silloinkin.

Patapaistia tai stroganoffia kyllä syntyisi hellallakin ilman uunia. Ikivanha leivinuunimme on poistettu turvallisuussyistä käytöstä ja hormikin varmuuden vuoksi tukittu. Pulaa tulisi ensimmäiseksi varmaan maidosta, juureksista ja vihanneksista sekä leipärasvasta. Ruokaöljyä tosin on muutama pullollinen ainakin tällä hetkellä. Makean nälkään on hilloja jääkaapissa ja ne säilyisivät huoneenlämmössäkin. Mehuakin on pakkasessa muutama purkillinen. - Kellari olisi mukava olemassa, mutta kun sitä ei ole, niin ei ole. Kaipaan muutenkin usein isoa kylmähuonetta, joka minulla oli joskus 80-luvun alkupuolella. Sinne mahtui perunasäkistä lähtien kaikki.




Elisa muistutti myös siitä, että myrskyn tai ukonilman uhatessa pitää muistaa ottaa piuhat irti seinästä: tietokoneet, modemit ja telkkarit. Minulla on uusi, katkaisimella varustettu jatkopistorasia, jossa pitäisi olla myös ylivirtasuoja, mutta jota en vaan ole saanut vaihdettua. Vanha hajosi ja nyt siinä on ihan tavallinen jatkojohto, joka siis pitäis vaihtaa tähän uuteen, komean punaiseen.

Tämmöistä siis mietin, varsinkin kun ei tässä maailmassa koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Oma totuudenhetkeni on viikon päästä, jolloin kuulen luuydintutkimusten ja lukuisten muiden kokeiden tulokset. Täyttä terveyttä ei todista ainakaan se, kun kuume iltaisin nousee säännöllisesti 37:ään. Viimeksi hoitaja tuhahti, ettei mitään kuumetta ole, Ehkä ei, mutta ei kai se syyttä suotta nouse ja väsytä. Mies lupasi tulla tukihenkilöksi ainakin poliklinikan käytävälle odottamaan tietoja. Rakas mieheni, jolla jo omisa vaivoissaan on melkein enemmän kuin kestää.
Hyvää yötä - tai hyvää huomenta, ihan miten vaan!


torstai 1. lokakuuta 2015

Löysin aarteen

Pyykkärityttöni sai seuraa, kun posti toi tänään uskomattoman ihanan lottatytön.


Pyykkärin tekijä ei vielä ole selvinnyt, mutta lotta on keraamikko Ann-Maj Helpiön käsialaa. Hän työskenteli aikaisemmin  Arabian tehtaalla, mutta on sittemmin jatkanut kotona Uudessakaupungissa. Pirteä rouva on jatkanut työskentelyä aina viime aikoihin asti. Muistaakseni hän on nyt 86-vuotias. Sain hyvän vinkin Pellavasydämen Merviltä ja kiitokset siitä! Kun soitin rouvalle, kuulin, että lottatyttöjä on enää kaksi kappaletta ja tässä nyt on niistä toinen. Jäljellä olevat nuket - en tosin tarkistanut onko enää muuta jäljellä - ovat hänen tyttärensä hoivissa Helsingissä ja sieltä tämäkin tuli. Alkuun lotat olivat numeroituja, mutta kuulemma ne ovat olleet niin kysyttyjä, että numerointi on jäänyt pois. Omani on tehty v. 2014. Senkin kuulin, että numero yhden sai Elisabeth Rehn.

Hyllyssä näkyy yksi pienten kansallispukuisten puunukkejeni kokoelmasta. Tämä taitaa olla Lapin poika. Tyttökin on ja muutama muukin, ainakin Hämeen kansallispukuinen tyttö. Olisivatkohan nämä Kupittaan tehtaan tuotantoa? Lapsena meillä kolmella tytöllä oli kullakin omansa, joka minulta ainakin on aikain saatossa kadonnut. Se saattoi olla Keski-Suomen puvussa.

Taustalla on aitojen lottakuppieni pieni kokoelma. Mummi oli oman paikallisyhdistyksensä varastovastaava ja sitä tietä kupit varmaan aikanaan piilotettiin jonnekin aitan lattianrakoon. Posliinien lisäksi minulla on muutama emalimuki samaa sarjaa, mutta niissä ei taida olla lottamerkkiä.

Olen iloinen löydöstäni. Tietysti nämä alkavat olla todellisia keräilyharvinaisuuksiakin, mutta olen myös lukenut hyvinkin paljon lottia koskevaa kirjallisuutta, sekä tietokirjoja että muistelmateoksia. Äitikin oli lotta, tuollainen reipas tummatukka. Ja kuten sanottu, mummi myös.