Tänään se sitten tuli minulle

Mies sai viime viikolla kutsun silmäklinikalle, jonne hän menee tällä viikolla. Nyt tuli minulle kutsu veritutkimuksiin. Luuydinnäyte otetaan uudestaan ja sen lisäksi eräitä muita kokeita. Edellinen näyte otettiin vasta  runsas kuukausi sitten eli ehkä ne haluavat varmistaa epäilyksensä tai sulkea jotain pois. Äkkiähän uusi kutsu tuli, mitä vähän pelkäsin, mutta hyvähän se on, että tutkitaan. Pahakin vaihtoehto on helpompi kestää, jos tietää. Tietämättömyyden, mutta epäilysten mukanaan tuoma pelko on varmaan keljuimpia pelkoja. Eikä kukaan tietysti vielä ole sanonut, että pahin vaihtoehto on vastassa. Hyvässä hoidossa tässä ollaan. Ja toivottavasti laumoittain enkeleitä kimpussani, edessä, takana ja sivuilla.

Silti sateen hakkaamat miljoonakellot, syysleimut ja kultapallot taitavat sopia aika hyvin tähän päivään. Kultapallot, pienet auringot, kuten facebookissa ystäväni näitä kutsui. Kuvasta näkyy myös leimukukkien kurja tilanne ennen sateita. Emäntä oli vähän laiska kastelija ja se näkyy kuivissa lehdissä ja varsissa.

Mitä sairasteluun tulee, niin nyt kyllä suljen pois mielestäni kaikki ikävät vaihtoehdot, joita en tutkinut googlettamalla, paitsi ihan vähän. Johan tässä muutama kuukausi menikin ilman jatkuvaa ramppaamista labran ja sairaalan väliä. Sen verran luin, että neutropeniaksi määritelty vaiva voi johtua esimerkiksi sytostaattihoidoista. Sen sitten kuulen joskus lokakuun puolella, jolloin on lääkäriaika. Tämä selkäydinpunktio on kuun puolivälissä, mutta tulosten valmistuminen vie parisen viikkoa. Lapsia en ole näistä viime vaiheista valistanut, paitsi eilen mainitsin jotain tyttärelle.

Paritkin päiväunet maistuivat tänään, joten se ainakaan ei ole ollut ihan tavanomaisiin tapoihini kuuluvaa, kuten ei koko kesän jatkunut lämpöilykään. Viimeksi sairaala ei noteerannut joka iltaista n. 37,3:n lämpöä miksikään. Se kun ei vielä ole kuumetta. On se kuitenkin asteen verran enemmän kuin aamulämpö, joka sekin on korkeampi kuin entiseen aikaan eli tunnen lämmönnousun nahoissani.

Seuraavaksi pitää jännätä miehen kolmatta leikkausta, milloin hän saa siihen ajan. Ensimmäisen piti onnistua, muttei onnistunut, kun sen jälkeen virtsarakkoon kertyi 750 g hyytynyttä verta. Sen poisto oli toinen leikkaus, jonka jäljiltä olevaa arpikudosta pidäisi seuraavaksi leikata. Tietysti joku silmäoperaatiokin on ehkä hänelle tulossa tai sitten ei, mutta sen hän kai kuulee viikolla. Mies tietää, että leikkaus on tarvittaessa mahdollista tehdä, mutta se on iso. Pohdimme, että jos nykyinen vaiva joka tapauksessa voi aiheuttaa näön menetyksen jos mitään ei tehdä, niin tuskin leikkaus sen pahempi tai suuririskisempi vaihtoehto voi olla.

Kun kysyin, haluaako hän tällä viikolla vaimon mukaan tukihenkilöksi, niin ei. Minä sen sijaan otan mielelläni hänet molemmille kerroille mukaan, varsinkin siihen lääkäritapaamiseen, kuten voitte kuvitella. Ja sairaalakäynnin jälkeen on paikkakunnan paras aamupala tiedossa, ilmoitti mies jo valmiiksi.

Enemmän kuin sairauksia olemme viime päivinä pohtineet maahanmuuttotilannetta ja tätä uskomattoman kylmää ja äkkirasistiseksi muuttunutta isänmaata. Minne unohtuivat  400 000 Karjalan evakkoa?  Mieheni ensimmäinen lanko oli 1-vuotias, kun taapersi äitinsä kanssa pitkän evakkotaipaleen. Minunkin ensimmäiset appivanhempani lähtivät kolmeen kertaan. Ja minne unohtuivat ne Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet kymmenet ellei sadat tuhannet suomalaiseet, jotka lähtivät leveämmän leivän perään taikka sotaväen pakko-ottoja peläten? Oma osuuteni on kovin pieni, mutta muutaman sukkaparin aion kutoa paleleviin jalkoihin.

Ihmettelimme

Kävimme tänään vaaria tervehtimässä, kun huomasimme ettei almanakassa ollut mitään ohjelmaa, ei edes tarvetta kauppareissulle. Ei tullut mieleenkään kysyä vaarilta sotainvalidien 75-vuotisjuhlasta. Kaikesta päätellen hän ei osallistunut näihin kuulemma viimeisiin Veljesliiton juhliin, kun kerran oli kotosalla ;-) . Hän odotteli hierojaa, joten mekään emme pitkään viipyneet, päiväkahvit vain joimme pika-pikaa ja kyselimme kuulumiset.

Matkan varrella ihastelimme kypsyviä viljapeltoja ja ainakin rukiin, ohran ja vehnän olin tunnistavinani, vaikka tämä nykyinen "näkövika" saakin silmät joskus viiraamaan liikkuvassa autossa. Harmi kun ei ollut kameraa mukana. Yhtään puimuria tosin ei vielä näkynyt, mutta varmaan isännät jo teroittavat kynsiään päästäkseen pellolle.

Meidän kukkapenkin jalohortensia Endless Summer on avannut ensimmäisen kukkansa tänä kesänä. Jokunen nuppukin näyttää olevan, joten toivoa on vielä toisestakin kukasta.

Mutta se, mitä oikein tosissamme ihmettelimme ja mistä olen aikaisemminkin kirjoittanut, on radan varteen kohoava karmean näköinen melueste. Senkin kuvaamiseen olisi ollut kameralla käyttöä... Sen vielä käsitän, että kun tai siis jos joku ostaa myynnissä olevia tontteja radan varresta, niin meluaita ehkä on heille hyvinkin mieluisa. Mutta kun aita jatkuu veljeni pellon kohdalla vaikka miten pitkälle, peltoaukean puoliväliin asti, niin ihmetellä täytyy, miten kunnalla rahaa voikin olla jonninjoutavaan. Lähimmät talot ovat nimittäin lapsuudenkotini ja muutamat naapurit lähemmäs kilometrin päässä ja välissä siis on pelkkää viljelysmaata.

Jänikset, joskus peurat tai hirvet ovat ainoat, joita junien melu mahdollisesti voi häiritä. Ainakin aita hankaloittaa niiden pääsyä radan yli, samoin joutsenperheen, joka monena keväänä on marssinut pesälammelta kesälammelleen kylän keskustaan.  Isä arveli, että pakon edessä elukat varmaan opettelevat marssimaan alikulun kautta. Muistan kyllä vanhastaan, miten savipelto johti varsinkin keväisin ääntä niin että talo melkein tärisi, silloin varsinkin kun pitkä tavarajuna ajoi ohi. Mutta ei se meidän yöuntamme sen kummemmin häirinnyt. Pitkät tavarajunat kuuluvat kolistelevan meidänkin kohdalla, vaikka olemme ainakin toista kilometriä radasta. Välissä olevaa metsää on karsittu ja sen huomasi heti melutason lisääntymisenä, ei tosin häiritsevästä. Radan varsi on rakennettu täyteen omakoti- ja kerrostaloja ja vasta aivan viime vuosina kukaan on ruvennut edes puhumaan meluvalleista tai muista -esteistä.

Aitatolpat ovat korkeat ja kuulemma tiuhassa olevien tolppien väleihin tulee jotkut levyt, tiesi isäni. Ensivaikutelma: kuin keskitysleirin ympäri kulkeva aita. Paikallisen vankilankaan ympärillä ei taida olla niin tiheää näköestettä. Ellen nyt sitten ymmärtänyt näkemääni ja vaarin kertomaa ihan väärin. Ei tietysti saisi arvostella keskeneräistä työtä, mutta ainahan saa ihmetellä turhaa rahankäyttöä.

Muuten ei tässä sen kummempaa. Jalkojen turvotus ja pieni särky vaan ei hellitä tukisukista ja nesteenpoistolääkkeistä huolimatta. Se hankaloittaa elämää, mutta onneksi yksi jäljellä oleva sydäntutkimus on jo ensi viikolla. Itse en sentään voi enkä uskalla lisätä lääkitystä, mutta eihän tämä nyt ainakaan normaalia ole, eikä itse keksittyä... Helteelläkin voi olla oma osuutensa, mutta toisaalta tämän turvotuksen takia minä muutama viikko sitten sairaalaankin jouduin. Siellä se laski, mutta varmaan lääkityskin oli erilainen, eikä silloin helteistä ollut tietoakaan. Ikävä vaiva.

Nyt tuntuu kesältä!

Aurinko paistaa ja tämän pitikin olla viikon varmin aurinkopäivä. Tummat pilvet olivat matkalla toiseen suuntaan, mies arveli. Illalla on vielä tehtävä kastelukierros. Nämä ovat viime viikkoisen puutarhakaupan ostoksia. Taimesta kasvattamani kesäkukat ovat edelleen surkeita rååpäleitä. Ahkeraliisa ja miljoonakello jo kukkivat - yhdellä kukalla - mutta eivät ole vielä vähään aikaa pääsemässä kuvauskohteiksi.

Nyt seuraavat päivän naurut. Kuinka kukaan vanhempi voi haluta antaa lapselleen nimeksi esimerkiksi
Ninnuida, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Nuukoliver, Puromatti, Apila, Aurinko, Puru, Routa, Sävel, Mahla, Rymy, Mubarak, Tahko tai Repo? Ja miten ihmeessä kukaan viranomainen voi antaa luvan näille nimille? Listaa voi jatkaa vielä esimerkiksi nimillä Pommiina tai Simmu, Raparperi ja Tilli. Älköön nyt loukkaantuko kukaan lukija, jonka lapsi tai lapsenlapsi riesanaan kantaa jotain näistä nimistä.

Tietysti olen vanhanaikainen ja muutaman vuosikymmenen välein vanhat nimet tulevat aina muotiin, mutta nimi ei saisi olla lapselle rasitteeksi. Vielä 16 vuotta sitten, kun lapsenlastani kastettiin, oli pappia oikein todenteolla kuulemma taivutettava hyväksymään pojalle toiseksi nimeksi Alexander. Ei ollut kaukana, etteivät vanhemmat vaihtaneet kastepappia. Ainakin he pahoittivat mielensä.  Tämän listan poimin jomman kumman iltapäivälehden sivuilta.

Samassa paikassa ällistellään tänään Microsoftin hirmuisia irtisanomisuutisia eli siinä päivä murheelliset uutiset. Yksi niistä. Niin sekin firma söi sanansa, kuten aika moni meistä tavallisista pulliaisista osasi etukäteen jo arvatakin. Ikävä uutinen joka tapauksessa.

Voi kun osais

Tarttis olla tietokonenörtti talossa. Minä sain kirjoitettua 158 sivua kirjatekstiä, mutta sormi meni suuhun, kun teksti olisi pitänyt osata siirtää BoD:n easy (!!!!) book-palveluun. En osannut. Kannen sain värkättyä, kuvat siirtyivät ja kansitekstikin syntyi, mutta mitä mä nyt teen? Osaako kukaan auttaa? Osasin muuttaa tekstin vielä PDF:äksikin, jota en ole aikaisemmin tainnut tehdä kuin kerran. Mutta, mutta, nyt on sormi suussa.

Tässä on meidän kaupungin joulupuita, jotka suuresti ilahduttavat ainakin minua. Oli talous miten kuralla, miten paljon YT-neuvotteluja ja mitä tahansa säästöjä, mutta sirkushuviakin tarvitaan.

Kävin sitten siellä Kelankin konttorissa, jossa sain varsin hyvää palvelua. Jätin hakemuksen, olikohan se ylimääräinen hoitotuki vai tehostettu, keskitason tuki kuitenkin, johon isän pitäisi ilman muuta olla oikeutettu. Olisi pitänyt saada jo ainakin kymmenen vuotta sitten, jos joku olisi neuvonut. Nyt teen vielä valituksen yhdestä poistetusta etuudesta. Nimittäin, häneltä oli korkeiden tulojen takia (= äidistä tullut sadan euron perhe-eläke oman pienen eläkkeen päälle) poistettu 6 euron korotus rintamalisään. Ei siinä mitään, mutta kun se kuuseuronen on edellytys sille, että voi saada veteraanilisaa, joka on jo niinkin paljon kuin satanen. Kyllä se on järjestöntä, että lähes 92-vuotiaalta, 25 prosentin sotainvalidilta kehdataan poistaa tuommoinen minimaalinenkin lisä, jonka poiston seurausvaikutusta ei päätöksentekijä tietenkään ole yhtään aprikoinut. Kun nyt faijalla ei eläkettä kaikkineenkaan tule kuin tonni ja rapiat mukaan luettuna kansaneläke. Plus sitten se jättisuuri perhe-eläke. Suuri kiitos pitkästä elämäntyöstä viljelijänä ja sitä ennen sotatöissä. Ylimääräinen tietysti peritään pois, kuten hyväksyn, vaikken ymmärräkään. Tästä taisin jo kertaalleen paasatakin, mutta verenpaine nousee uudestaan joka kerta, kun asiaa mietin.

Meni kahvi väärään kurkkuun

Viikonloppuna luimme paikallislehdestä ihmeuutisen: kotikyläni pankki lopettaa toimintansa. Sen vielä jotenkin pieni pää voi ymmärtää, että takamailla olevat pikkupankit lakkautetaan, mutta että täällä, rintamailla! Matkaa Helsinkiin on tasan 50 kilometriä, juna-asema keskellä kylää ja tonttejakin kaavoitetaan kaiken aikaa lisää, jotta väkimäärä kasvaisi nykyisestä kai viidestä, kuudesta tuhannesta.

Sen arvasi, mitä isäni asiaan sanoi, kun tänään kävimme asiaa tiedustelemassa. Hän sentään on ollut pankin isännistössä tai miksi sitä aikanaan mahdettiin kutsuakaan. Vaarikin oli perustamassa paikallispankkia. Ei onneksi tätä, vaan naapurikylän kassaa jota vielä hoitikin omasta isännänhuoneestaan käsin, isä virnisti. Isä nyt vielä pystyy ajamaan taksilla naapurikaupunkiin, jompaan kumpaan suuntaan, mutta sen arvaa, että hän on pahoillaan. Ja kuinka moni mummu tai faari saa edes tarpeellista määrää, jos ollenkaan taksiseteleitä hoitaakseen asioitaan? Siinä sitten hakevat koko eläkkeensä kerralla ja tulevat oivallisesti ryöstetyiksi, kuten on nähty ja kuultu.

Vastuutonta meininkiä. Eivät kaikki pysty käyttämään tietokonetta, vaikka tietysti maksupalveluunkin voi ainakin tällä hetkellä lähettää laskut maksettavaksi. Toisaalta isäni, joka on sotainvalidi ja saa aika moneen kustannukseensa korvauksen valtiokonttorista, ei niihin voi maksupalvelua käyttää, sillä laskut on yksin kappalein leimautettava pankissa. Sitä hän on huomenna menossa tivaamaan, miten ikiaikainen pankkinsa tästä pulmasta aikoo selviytyä. Isällä on terävä pää ja kantava ääni, joten olisipa kiva olla kärpäsenä katossa katsomassa, miten 91 v. pauhaa.

Ettei nyt vallan mene ossuuspankin haukkumiseksi, niin kuulemma kylän nordeapankki on lakkautettu jo hetkistä aikaisemmin. Kun olin lähdössä opiskelemaan, oli paikkakunnalla ainakin osuuskassa, säästöpankki ja helsinginosakepankki ja jokaisella komea tiilitalo konttorinaan. Niin ovat ajat muuttuneet. Minä otin oman opintolainani Pohjoismaisen yhdyspankin eli PYP:n Ruskeasuon konttorista, kun asuin siinä muutaman korttelin päässä, vuokrakämpässä tietenkin.. Opintotuki oli siihen aikaan tuntematon käsite, mutta lainan uusi valtiontakaus oli suuri etuus opiskelijoille. Ja pienellä tultiin toimeen.

Ettei nyt menisi pelkäksi pankkien parjaukseksi, niin tässä uunituore kuva, oikeammin tiskituore:

Mainostin jo etukäteen uutta Rörstrandin astiastoani, jonka huusin netistä. Tänään haettiin postista ja nyt se parhaillaan hyrrää tiskikoneessa.

Rörstrandin museo Ruotsissa ei näitä tunnistanut, mutta arveli, että ovat olleet tuotannossa 60 - 70-luvulla. Kuusi ruokalautasta, muistaakseni saman verran asetteja, kaksikorvainen kulho, kaksi paistivatia, yksi kannellinen ja korvallinen keskikokoinen kippo ja kaksi pikkukippoa sekä yksi syvä lautanen ja siihen mallattu kansi. Osa astioista selvästi on jo vuosien saatossa rikkoutunut, mutta näillä mennään. Koot näyttävät aika sopivilta kahden hengen talouteen arkiastioiksi. Lautaskoko on aika paljon pienempi kuin nykyastioissa.

Ällistyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Luin tuolta naamakirjan puolelta vallan ihmeitä. Yritin kopioida jutun, mutten onnistunut. Niinpä kerron.
Kyseessä oli kaiketi postimatkalla rikkoutunut nukkekotitavaran lähetys, josta asiakas teki reklamaation ja vastauksen. Tavara oli ollut kertaalleen käytetyssä kirjekuoressa. Itellalla oli huomautettavaa kummastakin seikasta, siis sekä kirjekuoresta että uusiokäytöstä.

Ensinnäkään kirjekuoret eivät ole tarkoitettu muiden kuin "asiakirjojen" postitukseen, Itella opetti. Toisekseen itellalaitos ei suosittele kuorien uudelleenkäyttöä - lukekaa tarkkaan - koska automaattisessa lajittelusa käytetään "näkymätöntä mustetta" ja jos sitten kuoressa on kahden sortin näkymättömiä merkkejä, niin johan sitä koneet vähemmälläkin sekoavat.

Minä olen kuvitellut yksinkertaisuudessani, että näkymätöntä mustetta käyttävät vain salaiset agentit ja Aku Ankan veljenpojat, mutta että itellakin! Ja olen minä iankaiken lähettänyt muutakin kuin asiakirjoja vanhoissa kirjekuorissa. Uusissa kirjekuorissa lähetän kirjojanikin, joita ei millään voi pitää asiakirjoina, vaikka niissä asiakirjoissa olevaa tekstiä siellä täällä siteerataankin. Missähän tällainenkin ohje on annettu? Taidankin lähteä pakkaamaan lupaamani kasvintaimen kirjekuoreen...