Pikkuinen blogihiljaisuus

Kuten olen moneen kertaan mainostanut, jatkuvat syöpähoidot aamulla. Se tarkoittaa sitä, että alkaa myös muutaman päivän blogihiljaisuus. Sillä aikaa, ottakaapa pala suklaakakkua. Jos oikein arvaan, on tässä ystävävänpäiväleivos muutaman talven takaa.

Tänä vuonna herkuttelimme laskiaissunnuntaina appelsiinikakulla. Ystävänpäiväkakut jäivät ostamatta, saati leipomatta tällä kertaa. Sen sijaan laskiaistiistaina tein hernesopan tuoreesta possun etuselästä. Noin kymmenen litran annoksen, jota olemme hyvin ahkerasti syöneetkin. Se oli niin hyvää, ettei tullut mieleenkään pakastaa edes pienintä osaa keitosta. Tänään kuitenkin kaavin loput kompostiastiaan, kun arvaaan , ettei ukko-kulta sitä kuitenkaan lämmitä itselleen. Ja olihan se sentään jo viikon vanhaa.

Sairaalakassi on pakattu, enkeli, parit kutimet ja kirja mukaan lukien. Viivyn siellä kaksi - kolme päivää ja innolla odotan ystäviä, jotka ovat luvanneet tulla tervehtimään. Vähemmän innokkaasti odotan, mitä lääkärin on mahani magneettikuvasta löytänyt. Ja mitä siitä sitten seuraa.

Sairaala-ajat ovat onnekseni olleet lyhytiä. Kahdeksan päivää taitaa olla pisin reissu. Hoito on ollut hyvää, hoitajat iloisia ja osaavia ja olo kaikin puolin miellyttävää ollakseen sairaalassa makaamista. Joskus kaikki ei kuitenkaan mene ihan putkeen. Edelliseltä käynniltä jäi kaksi ikävää muistoa. Yksi samassa huoneessa majaillut eukko kehtasi puhua isoon ääneen, kaverilleen ilmeisesti, että samassa huoneessa on vanha, lihava nainen, joka on niin hermostunut, että se kutoo koko ajan sukkaa. Jeps, niinhän se meni, vaikken kutonutkaan hermostuneisuuttani. Eikä tuntunut kivalta olla se vanha lihava nainen. Samasta naisihmisestä olisi toinenkin tarina, mutta sitä en taida kertoa. Toivottavasti en nyt saa häntä huonetoveriksi. Yleensä he ovat olleet ihania ihmisiä, joiden kanssa on avoimesti juteltu sairauksesta ja kaikenlaisesta muustakin ja oltu hiljaa, jos ei ole huvittanut puhua.

Toinen töksäyttelijä on aamulla labrassa, asiakas siis. Päälläni on turkoosi pellavamekko. (Pellavasydämen Mervi, tiedät mistä on kysymys, vaikken nyt onnistunut saamaan linkkiä toimimaan.) Rollaattoria lykkäävä muori tulkitsi sen yöpaidaksi ja kehtasi myös ääneen sen lausua.

Nyt voisitte esittää toivomuksia, siitä millainen palkinto olisi paikallaan, kun pian blogilleni tulee tasalukumerkkipäivää. Otan mielelläni ehdotuksia vastaan.

Mukavaa loppuviikkoa!

Hiljainen viikonloppu takana

Jo kolmas adventti takana. Tämä oli sairaalassa-käynti-päivä eikä päivään muuta merkittävää mahtunutkaan. Ruokakin oli valmiina: lipeäkalalaatikko toissapäivän jämistä. Jostain syystä lipeäkalan loput olivat liuenneet maitokastikkeeseen eli laatikko oli pikemminkin keittoa. Perunaviipaleet eivät olleet yhtään pehmentyneet enempää jääkaapissa ja uunissa ja niiden kun piti olla nimenomaan pehmeintä lajiketta. Ruoan maku oli hyvä, visuaalinen ilme ala-arvoinen. Huomenna syön varmaan loput lipeäkalakeittona.

Isä oli virkeä ja kehui olon parantuneen. Jotenkin silti kuulsi läpi, ettei hän vielä huomenna haluaisi lähteä kotiin, sinne tyhjään kotiin. Nyt hän on voinut käydä tervehtimässä vaimoaan monta kertaa päivässä. Viemämme iltapäiväkahvit maistuivat, varsinkin kun kuulemma sairaalakahvi on kamalan makuista.

Äitikin oli tällä kertaa hereillä ja yllättävän virkeä, vaikka juttelu on mitä on. Lähinnä se oli kädestä kiinni pitämistä. Vastapäisen petin virkeä mummo tarkkaili tiiviisti tapahtumia. - Käsien luut olivat kuin linnulla, verisuonet ohuenohuet eikä käsivarsissa ole lihaksia juuri lainkaan, kun silittelin äidin käsiään. Äiti pyysi viereensä nukkumaan. Kovin, kovin sekavissa ja surullisissa mietteissä istuin autoon miehen viereen.

Isän kanssa keskusteltiin lähiaikoina edesmenneistä sukulaisista.  Sitten hän teki selkoa heidän omista hautajaistoiveistaan ja selosti, missä  laatikossa "paperit" ovat. Kaikki on kuulemma kunnossa ja järjestyksessä. Yksi ensimmäisiä työpaikkojani nuoena oli kollegan äitiyslomasijaistaminen. Silloin päivittelin itsekseni ja muille ääneenkin, kun kollega pelkäsi anopin kuolevan  sillä aikaa, kun hän on synnyttämässä. Siksi hän leipoi varmuuden vuoksi pikkuleipiäkin pakkaseen. Nyt tässä iässä se ei varmaan enää ällistyttäisi samalla tavalla.

Hyvä, jos on mietitty käytännönkin asiat valmiiksi, sekin missä kaavussa täältä haluaa lähteä Pyhää Pietaria tapaamaan ja kuinka suuren surijaseurueen haluaa haudalleen. Virsitoiveita en sentään kysellyt. Se on varmaan sanomattakin ihan selvä, että "Sun haltuus, rakas Isäni" kaikuu silloinkin.

Hautapaikka on kuulemma "ijankaikkinen". Sinne ehkä mahtuu vielä muutama uurna meidänkin sukupolvestamme. Kun kotona jatkoimme keskustelua aiheesta, tuli taas mieheni kanta hyvin selväksi. Tuhkaus ja tuhkat nimettöminä muistolehtoon, ei ainakaan omaan pihaan. Näin tapahtuu, jos se minusta on kiinni. Mies pitää kaikkea vainajien muistelua vainajien palvontana, mutta on sentään jouluaattona valmis viemään kynttilän vanhempiensa haudalle.

Seitsemästoista päivä ja maanantai-aamu kello 0:35

Huomenta! Tämä seitsemästoista on sikäli merkittävä päivä, että tänään pitää lähettää määrätyt ennakkotehtävät eräälle kurssille. Tekstit lähtivät hetki sitten. En väitä, että ne olisivat syvällisen harkinnan jälkeen aikaansaatuja hengen tuotoksia, mutta sainpahan valmiiksi. Olin nimittäin lukenut ohjeet huolimattomasti ja vasta viime tingassa älysin, miten vaativia tehtävät itse asiassa olivat.

Muutenkin viikonloppu on mennyt ahkeran puurtamisen merkeissä. Tämä äskeinen tehtävä vei sekä sielun että ruumiin voimia, mutta lisäksi kirjoitin alkutekstin Rintamamiestalon asukkaan suuhun. Tekele on väsätty karjalan murteella, jota siis minä en osaa enkä puhu, mutta kuuntelin sujuvasti anopin ja appiukon puhetta ja olen lukenut aika monta murteella kirjoitettua kirjaa. Teksti tulee nukkisblogiin aikanaan, ellei terve itsekritiikki pakota sitä poistamaan.

Toinen tytär oli eilen syömässä ja tarjoilin hänelle lammaspataa. Ruoka oli hyvää ja ohje oli helppoakin helpompi. Otetaan yksi pakastepaisti edellisenä päivänä sulamaan. Peitetään Kokki-padan pohja kokonaisilla sipuleilla (kuorettomilla tietenkin). Ladotaan päälle lampaanpaisti pilkottuna isoiksi paloiksi (talit ja kalvot siivottuna pois). Otetaan ja kuoritaan yksi kokonainen valkosipuli ja työnnetään kynsiä sopiviin koloihin. Ripotellaan päälle suolaa, kokonaisia mustapippureita ja rosmariinia. Pannaan kansi päälle ja pata uuniin. Paistoin ensin runsaassa 200 asteessa tunnin verran ja sitten 100 asteessa noin kaksi tuntia. Yhden kerran avasin  kannen ja painelin lihapaloja liemeen, jota muodostui sipuleista yllättävän paljon kastikkeeksi. Lisäkkeeksi paistoin valkosipuliperunoita ison vuoallisen ja tein ison salaatin jäävuorisalaatista, kirsikkatomaateista, paprikasta ja vuohenjuustosta, kastikkeeksi päälle sitruunalla maustettua rypsiöljyä, sormisuolaa ja pippuria myllystä.

Pakkasin suurimman osan ruoantähteistä lapselle evääksi. Lopuista valksosipuliperunoista ja kastikkeesta syntyi meille päivän tähtiruoka, kun kaavin perunat pataan. Kastike mehevöitti perunaviipaleita ja sain jo eilen perunavuoan tiskikoneeseen. Mies kävi hakemassa vähän uunimakkaraa lisäksi.

Meidän porraspielen äitienpäiväruusu monen vuoden takaa se vaan jaksaa kukkia, vaikkakin yhden kukan kerrallaan. Tämän kuvasin eilen.
- Nyt unten maille! Hyvää uutta viikkoa kaikille!

"Virallinen" joulukauden avaus

Kun joka puolella koristellaan jouluikkunoita, avataan joulukatuja ja järjestetään jouluparaateja, sytytetään valoja ja pystytetään joulukuusia, niin me olemme sitkeitä. Vasta adventtina laitetaan ensimmäiset jouluvalot. Ulkolyhdyissä kyllä poltan silloin tällöin kynttilöitä jo nytkin ja sisällä takassa kynttilä palaa joka ilta. Olemme aika varovaisia, sillä vanhat hirret palavat varmaan soihtuna, jos vähänkin saavat tulesta kiinni. Sen takia esimerkiksi terassilla ei polteta kynttilöitä. Oravat ja linnut näet ravaavat ahkerasti terassin pöydällä ja olipa taas naapurin kissakin askeltanut reippaasti lumista tietä pitkin terassin tuoliin lintuja kyttäämään.

 Yhdellä tavalla avasin meidänkin joulukautemme: tilasin äsken joulukortit. Etsin pitkään valokuva-arkistoistani sopivaa kuvaa. Yhden laatu ei kelvannut ifille, toisen lumi oli raikkaan vihreää, kolmas ei sopinut valitsemaani malliin. Päädyin lopulta siihen, mistä olin iltapäivällä lähtenytkin, lumiseen talonkuvaan. Toivottavasti kortti on edes jollain lailla siedettävä. Olen monena jouluna näperrellyt kortit itse, mutta nyt en suoraan sanottuna viitsinyt edes miettiä sitä vaihtoehtoa.

Mies oli selkähoidossa ja tuli tyytyväisenä kotiin. Minä podin sillä aikaa flunssaa. Se on todella omituista laatua. Aamuisin on kurkku kipeä ja olo kaikin puolin vaivainen ja viluinen, joskin kuumeeton. Join tänään ainakin litran rooibus-vihreää teesekoitustani, kääriydyin peittoon ja kiedoin vielä paksun oranssin villahuivin kaulaani. Nyt ei ole mitään oireita, mutta katsotaanpa aamulla tilannetta uudestaan.

Tähtiruokaa

Vielä yksi ilonaihe: tein eilen valtavan annoksen makaroonilaatikkoa, jota  mies kehui vielä tänäänkin. Satsista riittää vielä ainakin yhteen, jos ei kahteen syömäkertaan, mutta pistin sen välillä pakastimeen. Nimittäin tämä oli varsinaista koko viikon "tähtiruokaa". Tein viikonloppuna lampaasta patapaistin uunissa. Pataan kertyi runsaasti nestettä eli pässistä tuli kuivaa, vaikka olin sulattanut sen hitaasti jääkaapissa ja kansi oli koko ajan visusti päällä. No, söimme sitä kahdella aterialla, sekä lauantaina että sunnuntaina.

Sitten tein liemestä ruskean kastikkeen ja silppusin mukaan osan lihasta. Maukasta lihakastiketta syötiin edelliseltä päivältä jääneiden röstiperunoiden kanssa. Loppu kastike ja liha samalla lailla pienennettynä pääsi vuokaan yhdessä kahden silputun sipulin, muutaman valkosipulin kynnen ja kahden makaroonipussillisen kanssa. Huom. en keittänyt makaronia, vaan pistin ne kuiviltaan vuokaan. Mausteeksi pippuria ja thai chili -kastiketta. Kastike ei tietenkään riittänyt nesteeksi, vaan tein kuutioista puolisen litraa lihalientä. Ei siis munamaitoa, kuten yleensä olen tottunut laittamaan. Laatikosta tuli hyvää, joskin vähän kuivaa kuitenkin. Kun tänään lämmitin sen uudestaan, vedin päälle oivariinia kohtalaisen määrän ja lisäkostukkeeksi kaadoin muutaman desin lihalientä. Vähän mausteitakin lisäsin, chili-limea ja jotain pippurisekoitusta. Tätä siis mies otti vielä ison annoksen lisääkin ja maistui se minullekin. Silti sitä jäi ainakin puoli vuoallista ensi viikon alkuun.

Näin olemme pistelleet yhden uusseelantilaisen lampaanpaistin poskeemme ja ruokaa riitti kahdelle hengelle runsaaksi viikoksi. Tosin yksi tappiokin syntyi ja siihen säästö ruoassa sitten meneekin. Mies puraisi kuivaan makarooninpalaan hampaastaan paikan irti, joten kannattaa varoa. Muuten kuivat makaroonit kypsyivät ihan hyvin, vaikka piti niitä välillä painella nesteeseen.

Tähtiruoka-nimitys on tullut siitä, kun mieheni aikanaan yksinhuoltajaisänä houkutteli ruoanjämiä nirsoilevan lapsensa syömään. Onhan nyt tähtiruoka paljon hienompi nimitys kuin tähderuoka.