torstai 27. helmikuuta 2014

Arvonta!!!

Kun sain edellisen postauksen minuutti sitten julkaistua, tuli mieleen arvonta, jota olen suunnitellut. Arvonta on kaksiosainen.

Osa yksi. Tasaluku eli 75.000 häämöttää jo melkein näkyvissä ja tuota pikaa joku tiestä ihanaisista osuu silloin käymään täällä.  Kuka osuu lähimmäksi tai peräti sen postauksen lukijaksi? Palkintona on jompikumpi kirjani oman valintasi mukaan. Kuvat näet alla ja myös tuossa oikeassa laidassa.

Sunnuntaina 9. maaliskuuta koittaa arvonnan osa 2, jolloin arvon yhdelle lukijalle sen toisen oman kirjani ja toiselle onnekkaalle tämän hauskan Mauri Kunnaksen Hullunkurisen kuvasanakirjan. Kerro jo kommentissa, kummasta olet kiinnostunut.



Säännöt on entiset:
1 arpa = kommentoit tätä postausta
2 arpaa = olet lukijani, uusi tai jo vanha tuttu
3 arpaa = linkität omaan blogiisi tämän kuvan ja blogini osoitteen:



Tervetuloa mukaan arvontaan!


Hyvä päivä takana

Heräsin aamulla, tai oikeammin sanottuna iltapäivällä siihen, kun ovi kolisi ja joku hihkui ovella: "Onko täällä ketään kototna?" No oli, kaksikin henkeä, mutta minä pidin suuni ja ainakin toisen silmänkin visusti kiinni. Onneksi eteisen ovi oli kiinni, eikä lankomies keksinyt kurkistaa ovesta. No, hän vain palautti yhden lainaamansa kirjan ja katosi melkein saman tien ja minä pääsin avaamaan toisenkin silmäni. Silmät eivät olleet sikkarassa samasta syystä, kuin kulttuuriministerillä, vaan olin ottanut todella makeat unet sen jälkeen kun ensin katsoin aamu-uutiset.



Tulevan Kalevalan päivän kunniaksi jo etukäteen sopii ihastella! Olen rakastunut Kalevala-koruihin ja kun erehdyin menemään naamakirjan KK-kirpparille kerran, en ole voinut pitää kynsiäni sieltä erossa sen jälkeen. Kuvaa voi klikkaamalla suurentaa, mutten malta olla näyttämättä pitsilakanoita, jotka ylensin pöytäliinaksi ja erityisesti näitä pitsi-ihanuuksia. Itse en ole niitä virkannut. Ylin solki on Suotnimen solki, sitten solki  1616, jossa on kivenä graniitti ja alimpana koru numero 1515, jonka kai on suunnitellut Kaj Lindström. Kivi tietääkseni on akaatti. - Katsokaa ja ihastelkaa! Minulla on aika monta pronssikorua ja pahaa pelkään, että ostokseni eivät tähän lopu.

Kirjoitin tänään yhden apurahahakemuksen ja lähetin sen saman tien matkaan. Sen lisäksi sutoin ystävääni keräämällä vähän tietoa paikallisesta ruokakulttuurista. Eli oikein hyvä päivä on takana ja toivottavasti samanlainen edessä!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Irvistelevä matikka

Mies kävi hakemassa kaupasta kahden ja puolen kilon mateen, mätimateen. Kauppias oli taitavasti nylkenyt sen ja minun ei tarvinnut muuta kuin kaivaa sisälmykset ja komeat mätipussit ulos ja paloitella komea kala. Se olikin kova homaa, sillä paksua selkärankaa oli paha leikata. Saksien ja veitsen avulla se sentään sujui, vaikka kala kyllä irvisti ja tuijotti minua uhkaavan näköisenä. Hänestä piti ottaa kuva, mutta huomasin sen vasta sitten, kun otus oli kappaleina ja palat pusseissa. Kappaleet nimittäin pantiin pakkaseen odottamaan aikaa, jolloin teen niistä muhennosta. Mäti tietysi syödään viikonlopun herkkupalana. Siksi ei tänään, kun mahani on vähän reistaillut ja mietin, uskallanko syödä edes leivonnaisia, kun hapankaali-potkapata taitaa olla liian vahvaa ruokaa.

Leivoin nimittäin aamulla aikaisemmin mainostamiani niitä lörtsyköitä, joista kannattaa mainita, että ne ovat hyvin säilyviä. Edellisestä satsista oli muutama jäänyt vahingossa jääkaappiin ja mies kehui syöneensä ne eilen tai toissapäivänä iltapalaksi. Kaksiviikkoiset. - Tässä on nyt kerta toisensa perään ollut pelkkää ruokajuttua.

Muuta viime aikojen askartelua on ollut nukketalon pihaksi tulevan pahvialustan maalaaminen ja talon sisustuksen ja valaistuksen suunnittelu. Mies toi spray-pullon vihreää ja mustaa maalia, mutta sen verran on tuullut, että maalasin vain pihan ja samalla vähän pihaakin. Tämä piha on pahvilaatikon puolikas, sama jossa Gepetto toimitti nukketalon osat. Siitä tulee varmasti aika mukavan kokoinen piha, sitten kun saan sen valmiiksi. Hyvin suunniteltu on puolisi tehty, sano.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ruokajutut jatkuvat

Kävimme tänään synttärikahveilla tyttären luona. Tarjolla oli herkullista kakkua ja kinkkupiirakkaa. Kyse ei ollut tasavuosista, mutta tytär sai äidiltään kolme sievää Kalevala korua, joita en ajatellut itse enää käyttää. Olen näet tykästynyt pronssiin ja vähän suurempiin koruihin. Nämä ovat hopeakoruja ja sopivat hyvin nuoremmalle ja sirommalle naiselle. Enpä älynnyt ottaa kuvia, mutta yksi oli kaksipäinen hevonen ja toinen oli pieni Hattulan lintu-solki. Kolmannelle en nimeä tiedäkään. Korujen lisäksi paketissa oli kahdet kintaat ja yhdet sukat, jotka innostuin kutomaan.


Lupasin muistaakseni joskus aikaisemmin kuvan ja reseptinkin eräistä leivonnaisista, jotka esiintyvät eräässä viihdeohjelmassa, jota en katso. Kuva on tässä. Ohje, jonka tietysti otin netistä, vaan en muista oliko se Kinuskikissan vai jonkun muun, on käyttökelpoinen jatkossakin ja varmaan monenlaisilla täytteillä. Tein tupla-annoksen eli 10 levystä torttutaikinaa tuli 20 piirasta. Levyt näet puolitin ja vuorasin niillä muffinsivuoat. Jaa niin, vuoat vuorasin ensin kertakäyttöisillä vuoilla. Painelin taikinan hyvin pohjaa ja reunoja vasten.


Päälle tupla-annokseen tuli seos, jossa oli 8 kananmunaa, pussillinen kinkkusilppua, pussillinen juustoraastetta ja purkillinen kermaa. Alkuperäiseen ohjeeseen lisäsin vielä persiljasilppua ja aurinkokuivattua tomaattia. Vähän taisin ripsauttaa suolaa ja pippuriakin. Kulmat taivuttelin yhteen ja sitten vain uuniin n. pariinsataan asteeseen. Paistoin piirakoita n. 20 min ja kuten kuvasta näkyy, aurinkokuivattua tomaattia ei olisi kannattanut panna täytteen päälle, sillä se vähän kärähti. Muuten täyte siis on siltä miltä kuulostaa eli munakasta, joka kylläkin hyytyi ihan nätisti. A vot, maku oli mainio.

Kolmas ruokakuva on karitsan potkapadasta, jonka ohjetta mainostin edellisessä postauksessa. Joku ehkä tarjoaisi lisäkkeeksi vielä perunaa tai pottumuusia, mutta kun nakersimme kokonaisen potkan, niin minulla ainakin masu täyttyi niin etten olisi jaksanut enää pientäkään perunaa tämän lisäksi. Jos olisi viitseliäs ja perkaisi lihan irti luusta ennen tarjolle nostamista, niin silloin yhdestä potkasta varmaan riittäisi kahdellekin hengelle sen potun kanssa.


Jos jotakuta kiinnostavat kuvissa olevat astiat, niin tyttärellä on keltaista Teemaa, itselläni Dorrit von Fieandtin Hubertus-sarjan lautanen ja Oiva Toikan Rörstrandille suunnittelema lautanen, jonka nimeä en tiedä. Minulla oli näitä kaksi, mutta valitettavasti rikoin toisen ihanuuden. Tätä ei ole Suomesta kai koskaan saanutkaan eikä kumpaakaan ole vuosikausiin ollut enää tuotannossakaan.

Tässäpä tämä sunnuntaipäivä on mennytkin. Ruokamuistoissa.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hyvää ruokaa

Tein eilen aika mukavan makuista pataruokaa karitsan potkasta. Potkat olivat tarjouksessa, joskaan K-kaupan väki ei tarjouksesta mitään tiennyt. Kissojen ka koirien kanssa lihoja oli haettu ja löytyiväthän ne jostain pakastimesta lopulta. Onneksi ei ollut tarkoitus sinä päivänä tehdä pataa, vaan potkat saivat kaikessa rauhassa sulaa. Ohje oli tällainen ja lähinnä omasta päästämme keksitty, vaikka virikkeitäkin on otettu eri lehdistä:

KARITSAN POTKAA PADASSA

n. 2,5 kg eli 6 karitsan potkaa
800 g hapankaalia
runsaasti erilaisia pieniä sipuleita
2 valkosipulia (savustettua)
1 tlk tomaattimurskaa
1 pullo tummaa olutta
suolaa, yrttimausteita

Kaikki ainekset pataan ja pata uuniin n. kolmeksi tunniksi ja siinä se!

Tätä syötiin eilen ja syödään ainakin vielä huomenna, luultavasti paastopäivän jälkeen tiistainakin.

Hyvää viikonloppua!

torstai 20. helmikuuta 2014

Harmituksen harmitusta

Kannattaa olla tarkkana tai muuten käy kuten minulle. Tosin ei minullekaan vielä mitään muuta ole tapahtunut kuin harmitusta ja rahanmenoa, mutta juttu ei ole varmaankaan vielä loppuun käsitelty. Kuva symboloi äreyttäni tästä kakkajutusta.


Kävi nimittäin niin, että muutin pois edellisestä kodistani tähän nykyiseen aika tarkkaan 14 vuotta sitten, miten sen nyt laskee vähän yli tai vähän alle. Virallisesti kuitenkin keväällä 2000. Myin kämpän ja luulin, että asia on sillä selvä. Ilman muuta oletin, että yhtiö valitsee uuden hallituksen ja minut poistetaan kirjoista ja kansista, ja kuten asiaan kuuluu, muutosilmoitus tehdään kaupparekisteriin.

Jostain syystä, en enää muista syytä, mutta tarkistin kuitenkin jo useita vuosia sitten kaupparekisteristä taloyhtiön tiedot. Ehkä uteliaisuuttani, kun huomasin, että yhtiössä oli asunto myynnissä. Minähän siellä edelleen olin nimenkirjoittaja ja hallituksen puheenjohtaja! Otin yhteyttä tilintarkastajaan. Toinen pienen yhtiön osakas nimittäin oli kuollut enkä tiennyt, kuka senkään asunnon omistaja oli enkä tietenkään tuntenut omankaan kämppäni jo ainakin kertaalleen vaihtuneita asukkata. Vainajakin oli ehtinyt erota muutamia vuosia aikaisemmin ja rouva muuttanut pois, mutta kun tilintarkastajao li ollut pariskunnan perhetuttu, otin häneen yhteyttä. Hänkään ei enää sanonut olevansa tilintarkastaja. Hän kuitenkin lupasi ottaa yhteyttä rouvaan. Elin hyvässä uskossa, että asia on hoidettu.

Viime talvena asia tuli taas mieleeni ja tarkistin - jälleen rahaa vastaan - kaupparekisteritiedot. Juu, siellähän minä yhä olin hallituksen puheenjohtajana ja isännöitsijänä tuo mainittu vainaja. Kirjoitin äkäisen kirjeen taloyhtiölle. Sieltä tulikin puhelu: vainajan vaimo oli muuttanut takaisin ex-miehensä asuntoon, jonka omistaja oli ulkomailla ollut perillinen. Rouva lupasi hoitaa asian heti, kun lapsi palaa Suomeen eli vielä saman viime kevään aikana.

Asia tuli taas pari päivää sitten mieleeni ja totesin, että mitään ei ole tapahtunut. Minä se olen vainajan kanssa aina vaan taloyhtiön nimenkirjoittaja ja hallituksen puheenjohtaja. Juttu tuli mieleeni, kun joku herra soitti ja olisi halunnut neuvotella puheenjohtajan kanssa jostain, ehkä kaupitella pienelle yhtiölle sopivia palveluitaan. Olenkin ihmetellyt näitä puheluita. Siitä sain kuitenkin kimmokkeen, printtasin muutosilmoituslomakkeet ja maksoin 85 euroa siitä hyvästä, että nimeni poistetaan yhtiön hallinnosta. Karmea hinta tyhjästä, mutta jos muutamat puhelut ja kirjallinen kehotus eivät tepsi, niin pakkohan tässä jotain on tehdä. Tietysti yritän periä rahan takaisin, mutta tuskin sekään riidatta sujuu. Harmittaa.

Nyt ei vielä ole tapahtunut mitään, mutta entäpä jos talo vaikka palaa ja esimerkiksi vakuutukset on hoidettu samaan malliin kuin tämä asia? Puheenjohtajako siitä hirtetään, kun ei isännöitsijääkään saada tilille?


tiistai 18. helmikuuta 2014

Kliivia kukkii

Kuten kuvasta näkyy, innostui kliivia taas kukkimaan yhtä uskollisesti kuin joka kevät tähänkin asti. Tämä siis on kolmas tai neljäs talvi sen elämässä. Samoin, yhtä uskollisesti kukkii vaarinkin kliivia, vaikkei hoitaja edes ollut pariin viikkoon kotona. Tämä siis kaikesta päätellen on vähään tyytyväinen kasvi. Yritin kaventaa kuvaa, mutta eipä se suostunut suunnitelmaani.

Talossa on jo pussillinen multaakin siltä varalta, että keksisin ruveta mullanvaihtoon. Ostin varmuuden vuoksi kuitenkin muutaman uudenkin viherkasvin, kuten tämän pitsilehden. Muiden nimestä ei ole tietoa, mutta eipä ole kuvaakaan.


Lumet ovat huvenneet. Jännä nähdä, vieläkö talvi tulee uudestaan vai joko voivat pikkulinnutkin luottaa siihen, että pesää voi pian ruveta rakentamaan.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

Korttia ei ole tarjolla, ei kukkakimppua eikä viisaita aforismeja, mutta miten olisi kakkukahvit näin ystävänpäivän kunniaksi?


Tarjoilut ovat muutaman illan takaa. Kakku on perinteinen digestive-pohjainen - tuli muuten tosi kova pohja, kun talossa sattui olemaan oikeaa voita. Purkilliset Flora vispiä, tuorejuustoa maustamatta ja sitruunalla maustettuna, sitruunalla maustettua maitorahkaa, vähän tomusokeria ja viisi liivatelehteä. Päällä on aprikoosinpuolikkaita ja pensasmustikoita sekä liivatteella hyydytetty vaalea mehukiille.

Taustalla näkyy vilaus Antskun lörtsyistä, joiden reseptin löysin naamakirjasta itseltään tekijältä. Ohjelma on mielestäni kuvottava, eivätkä nämä mitään lörtsyjäkään ole, mutta erinomainen idea ja hyvä maku. Kaivan reseptin ja linkin tekijän sivuille jahka ehdin ja muistan ensin sen tekijän nimen.

Illalla syömme osso bucoa, jonka tein jo viime sunnuntaina, mutta tänään se pitäisi lopettaa. Potkaliha oli erinomaisen lihaisaa poroa.

Kun viimeksi kehua retostelin omaa huumaantumistani ja arvostelua, jonka kirjani sai, niin sama tahti on jatkunut koko viikon. Tämä on ollut oikea onnen viikko. Monta kirjaakin on mennyt kaupaksi.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Voi hyvänen aika sentään

Amman lukuhetki: Auli Eho: Kohtaamme Mattilassa. Kristiina Juhontyt...: Tuntuu siltä, että kotimaisissa historiallisissa romaaneissa on menossa ainakin yksi valtatrendi: suuret taiteilijamme tavallisen kansan...

Sitä on aina joskus elämässä kohokohtia. Itse koin äsekn yhden sellaisen, kun luin Amman kritiikin kirjastani. Melkein tärisin ja tippakin tuli silmään. Olo tuntuu huikealta! Odotan vielä alkavalla viikolla ilmestyvää ammattilehteä, jossa pitäisi olla myös juttu kirjastani. Häpeilemättä hehkutan nyt oikein sydämeni pohjasta. Mikäs, kun noita kirjojakin on varattuna ihan myyntiä varten vielä jonkunkin verran.

Heti sen kunniaksi menin ja ostin itselleni netin korukirppikseltä vanhan kultaisen camé-rintarossin. Olen hullaantunut ja hullun lailla myös ostanut Kalevala koruja kk-kirppikseltä, minä joka esiinnyn vain kotona t-paidassa ja farkuissa tai farkuissa ja villapaidassa. Caméesta olen haaveilla tosi kauan ja ostinkin joku aika sitten pienen camé-riipuksen, joka ei ole ainakaan kultaa eikä ehkä muutakaan aitoa ainetta. Se käy hyvin villapaita-lookkiin ja onkin nyt arkikoruna.

Juhlistamme iltaa osso bucolla, joka muhii padassa ja lähettelee muikeita tuoksuja yläkertaan asti. Sitä ennen kuitenkin muutakin askaretta: kahden surunvalittelun kirjoittaminen.


torstai 6. helmikuuta 2014

Vielä Ruuneperiä

Eilen sain kauppatuliaisena niin herkullisen Runebergin tortun, että siitä oli pakko ottaa kuva:



Lahtelaisen Sinuhen leipomon tuotoksia, mehevä, mantelinen, hillokas. Mies kertoi, että kaupassa oli ainakin kahdeksaa lajia tarjolla, mutta ei kylläkään oman kylän leipurin teoksia.

Nyt pitäisi keksiä jonkun kivan, mutta helppotekoisen makean kakun tai piirakan ohje ensi viikolle, kun taloon tulee vieraita. Suolapalan olen jo miettinyt.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Runebergin päivää ja temppuilevaa tietokonetta

Vaikka tänään onkin ns. paastopäivä, niin on myös Runebergin päivä. Niinpä odottelen kauppareissulta palaavasta kauppakassista löytyvän itselleni pienen herkkupalan eli Runebergin tortun. Muutenkin tarvitsen vähän hermolepoa, sillä tässä meinaa taas kerran hermot mennä tietokoneen kanssa. Kertokaa hyvät ystävät kokemuksianne mäkki-koneista! Mietin sitäkin, vaihtaisinko pöytäkoneen läppäriin vaiko en. Puolensa voisi olla siinäkin, jos istuisi kesällä päivänvarjon alla terassilla kirjoittamassa. Ainä välillä voisi ihailla vaikka pilvilampaita. Nämä kirmasivat tosin jo muutama vuosi sitten...



Mutta ettei pelkästään harmitusta, niin on tässä kaikenlaista pientä iloakin ollut. Eilen olin mukavassa tilaisuudessa, joka virkisti kovasti. Kerroinkin jo aikaisemmin, miten jänikset ravaavat pihalla ja syövät viimeistä jyvää myöten kaurat, joita heille iltaisin annostelen. Mustarastas syö rusinoita terassin kaiteelta. En tiedä, näinkö unta vai onko totta, mutta näytti ihan siltä, kuin pihassa olisi pienten sorkkienkin jäljet. Se pitääkin muistaa käydä tarkistamassa ennen kuin hämärä laskeutuu. Samalla voisi ottaa kameran mukaan, vaikkei harmaana päivänä oikein hyviä kuvia synnykään.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ja jo helmikuu menossa

Taas on yksi viikonloppu takana ja Kynttilänpäiväkin vierähti ihan huomaamatta maanantain puolelle. Luontotarkkailua on pikkasen tehty ja havaittu, että jänikset ovat löytäneet pihan ruokintapaikan. Pitkin pihaa ja puskien ympäri on menty niin huimaa kyytiä, että oikein polut ovat syntyneet, luultavasti viime yön aikana. Pitää varmaan kuvata niitä yläkerran ikkunasta, polkuja nimittäin. Jäniksiä en ole onnistunut näkemään. Olisikohan niillä menossa hankipoikien tekoaika, vai miksi ne niin kirmailevat?

Nyt ei ole teemaan sopivia tuoreita kuvia, mutta tässä yksi uusi koruni:


Kuva on valitettavan huono, mutta tällaista camé-korua en ole ennen nähnyt. En ole saanut aikaiseksi kaivaa suurennuslasia esille eli en tiedä, onko metalli hopeaa vai jotain korumetallia. Söpön naisenpään materiaalistakaan en mene mitään sanomaan, mutta tämä sopii villapaita-tyyliini paremmin kuin aidot kultakranssiset cameet. Eikä mulla sellaista olekaan, vaikka vuosikymmenet olen siitä haaveillut.

Sunnuntain ruokana meillä oli possunpaistia, kukkakaalia ja sienikastiketta, olikin oikein hyvää suppiskastiketta, vaikka itse sitä kehunki. Huomenna on taas paastopäivä, mutta porsasta jäi hyvä annos ylihuomisellekin. - Hyvää viikkoa itse kullekin!