tiistai 30. joulukuuta 2014

Kolmet päiväunet

Taisin tehdä oman ennätykseni, kun nukuin kuumeettomana peräti kolmet päikkärit. Syynä oli tietysti huonosti nukutun yön lisäksi aikainen herätys ja Helsingin reissu. Olin TT-kuvauksessa, jonka tuloksia menen kuulemaan ensi vuoden toisena päivänä. Siis sitä, mikä on syövän tilanne tällä hetkellä ja miten hoitoja mahdollisesti jatketaan. Jännitys taisi viedä ensin yöunet ja sitten tuoda päiväunet. Eipä päivään juuri paljon muuta mahtunutkaan. Nyt kyllä saa panna kynttä ristiin, sillä monenlaisten epämääräisten, mutta onneksi lievän tuntuisten vaivojen lisäksi vielä jonkin lajin flunssakin iski taloon. - Uni paras lääke on Nalle-ystävälle, sanoo laulukin eli yritän välttää liikaa miettimistä ja etenkin murehtimista.

Tässä on valikoima ihastuttavia joulukukkiamme, joita tuli taloon glögi-iltana. Amaryllikset ovat jo taittaneet vartensa, sillä ne tulivat leikkokukkina. Jouluruusu on suuri suosikkini, tuossa oikeassa alakulmassa. Kukkia oli vaikea kuvata, kun ne ovat niin eri kokoisia, mutta onpahan kuva muistona ja kukat vielä toivottavasti pitkään ilona.



Pakkanen paukkuu nurkissa. Sitä taisi enimmillään olla iltapäivällä - 22 astetta, mutta on sen verran vauhdilla laskemassa, että jätimme vesihanan yöksi tippua lirittämään. Uloskaan ei tehnyt mieli röntgenreissun jälkeen muuta kuin äkkiä postilaatikolle ja viemään linnun- ja jäniksenruokaa.  Sain otettua ikkunan läpi muutaman kivan talitintti-kuvan, jotka ovat tosin vielä kamerassa. Jänikset ovat jättäneet runsaasti jälkiä hangelle, mutta eipä ole yksikään osunut näkösälle, saati kameran eteen.

Kevättä valmistellen kaivoin pari päivää sitten kätköistäni kerän akryylilankaa, josta tekaisin kevyen myssyn puolikaljua päätäni peittämään sitten kun pakkaset ovat ohi ja villamyssy liian kuuma. Tosin minusta päähän näyttää epäilyttävästi kasvavan jotain uutta nöyhtää. Väri on niin epämääräinen, etten osaa sitä vielä tukaksi kutsua eikä ulkonäkö edellytä paljain päin kulkemista muuta kuin kotioloissa sisällä. Kuvaan pipan ja loppulangoista tekemäni rannekkeet sitten kun viime mainitut ovat valmiit. Jos muistan nimittäin.

Seuraavaksi otan puikoille kunnon unisukat. Itse asiassa kantapäättömät, suoraa pötköä olevat yösukat ovat olleet käsityökorin ufoina jo monta vuotta ja ehkä yritn saada ne nyt valmiiksi. Valitsin hölmöyttäni niin kirjavan langan, että helponkin mallin kutominen on hankalaa.

Sitä seuraavakin homma on tiedossa tai itse asiassa kiireellisyysjärjestyksessä ennen unisukkia. Muutamat tekstit tarttis saada valmiiksi. (Ei, kirjastani ei valitettasvti ole vielä kyse.). Ne pohjautuvat aikaisempiin kirjoihini, joten työn pitäisi sujua nopeasti, jos vain toimeen tartutaan.

Eikä työt tähän lopu. Kun viime yönä valvoin, rupesin suunnittelemaan hajonneen nukketalon restaurointia. Sekin homma pitäisi saada käyntiin. Niin että ei tässä oikein ole aikaa sairastella. Ei!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapanin aamupuolta

Eilinenkin hurahti niin, että vasta näin aamupuolella ehdin kömpimään yläkertaan ja sähkö- ynnä muita posteja tarkistamaan. Kiitokset kauniista joulutoivotuksistanne, hyvät blogiystävät!

Muutama tonttupoika on jo nyykähtänyt, kuten kuvasta näkyy, mutta muuten joulumme on sujunut erinomaisesti. Syöty on hyvin ja minäkin uskaltauduin ottamaan lasillisen viiniä ja pikkuisen tilkan tillisnapsia, kun sairaalassa antoivat siihen luvan. Tosin on myönnettävä, että puolikkaasta punaviinilasillisesta puolet päätyivät miehen lasiin, kun en koko syksynä, elokuun puolivälin jälkeen, ole tainnut viinilasiin kajota.


Kinkku paistettiin aattoiltana niin, että se saatiin kuorrutettua ja maisteltua sopivasti ennen paavin puhetta. Puheesta emme tietenkään ymmärtäneet montaa sanaa, mutta musiikki ja koko seremonian teennäisyys ei meitä kumpaakaan miellyttänyt. Huippu oli se ällöttävän väriseksi maalattu Jeesus-lapsi punaisine napoineen. Totesimme vain, että taisi Lutherus olla oikealla asialla aikanaan. Mies harmitteli erityisesti tv-lähetyksestä pois jäänyttä loppusoittoa, jonka takia hän erityisesti halusi valvoa. Urut kuulemma olivat erityiset. Urkumusiikkia pääsin minäkin kuuntelemaan aattona, kun mies piti ensin pienen joulukonsertin uruilla ja sitten pianolla. Kuulemma kylläkin viiden vuoden tauko haittasi soittamista. Minä olen niin epämusikaalinen, että mulle soitto meni täydestä.

Mitä kinkkuumme tulee, niin se oli varmaan yksi parhaista, mitä olemme paistaneet. Kotimainen kyllä ja tuoreena ostettu, mutta toimittajasta ei ole tietoa. Voitelin pinnan hunajasinapilla ja sepä antoi mukavan säväyksen kuorrutukseen. Hunajalla on herkuteltu muutenkin, sillä naapurin mehiläistarhaaja toi purkillisen todellista lähihunajaa meille joululahjaksi. Kun sillä maustoin aamulla Tyttären antamaa talviteetä, niin kaikki kurkkukivut ja muut kolotukset hävisivät taivaan tuuliin. Siltä ainakin tuntui. Tavallisesti juon aamulla kannullisen teetä, jossa on puolet Rooibusta ja puolet joko vihreää teetä tai mahdollisesti Earl Greytä.

Samaten joululaatikot olivat niin erinomaisia, etten olisi itsekään osannut parempia tehdä. Vähän lisäilin mausteita ja kermaa lanttu- ja porkkanalaatikkoon, mutta imelletty perunalaatikko ei kaivannut lisukkeita. Kaikki olivat kaupasta tilattuja, mutta lanttu- ja perunalaatikko sinne jonkun pienvalmistajan toimittamia, ettei suorastaan jonkun kotikeittiöstä. Omatekoinen kotijuusto onnistui myös oikein hyvin ja massaa riitti kahteen muottiin. Myös vaari kehui omaa, pikkuveljeni tekemää kotijuustoa, joka oli kuulemma jo aattona syöty melkein kokonaan. Meillä on vielä huomiseksikin juustoa. Kun joulutortuista jäi luumusosetta ja kermaakin oli, tein itselleni perinnejälkiruoan eli luumukräämiä pienen annoksen. Toisen söin eilen, mutta puolet jäi vielä tapaninpäivän jälkiuoaksi. Meillä mieshän ei syö mitään makeaa, paitsi jouluna vähän suklaakonvehteja ja vihreitä kuulia,

Viime päivinä kurkkuni on tosiaan vähän kipuillut. Ehkä se on juhlajännitteen laukeamista tai sitten mahdollisesti jotain syöpään ja / tai laskimoportin poistoon liittyvää. Kaulan syrjässä ulkopuolella on joka tapauksessa ikävä kohta, muttei onneksi niin häijun näköinen kuin alempana rinnassa oleva kova ja punoittava paikka. Sitähän lääkärit ja hoitajatkit ovat oikein joukolla käyneet ihmettelemässä. Onneksi kuume ei sentään ole noussut yli 37 asteen.  Se aina vähän pitää jännitystä yllä, jos olo tuntuu vähänkin kuumeiselta.

Tänään on ollut toistakymmentä astetta pakkasta eli ulos on työnnetty nenää vain sen verran, että sain vietyä lintulaudalle auringonkukan siemeniä ja terassin kaiteelle mantelia ja rusinoita mustarastaalle, joka näyttäytyi muutama päivä sitten. Mantelirouhe näytti kelpaavan muillekin tirpolle, ainakin tali- ja sinitiaisille. Hangelle vein jäniksille talven ensimmäisen kauratarjoilun, sillä jälkiä oli ilmestynyt viime yön aikana tutulle paikalle koivun juurelle. Lumityöt jätettiin suosiolla tulevaisuuteen.

Aaton ajokeli oli karmea, eikä ihme, että kolareitakin sattui pitkin Etelä-Suomea. Kävimme kahvittelemassa vaarin luona ja menomatka sujui mukavasti, mutta sitten siinä kolmen aikoihin alkoi myräkkä, kuten säätiedotus oli jo ennustanutkin. Matka ei ole kovin pitkä, mutta silti mies joutui kertaalleen pysähtymään ja puhdistamaan pyyhkimensulkia ja jos kotimatka olisi vielä jatkunut, olisi toinenkin puhdistuskerta ollut tarpeen. Ehjinä sentään selvisimme kotiin joulua vastaanottamaan, mutta piharoihut jäivät sytyttämättä.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulurauhaa!

Perjantaina vietimme upean illan ystävien, sukulaisten ja naapurien kanssa. Itse en olisi mitenkään selvinnyt järjestelyistä ja tarjoiluista, mutta kun oli hyviä ystäviä, sain itse nauttia juhlimisesta. Mies haki kaupasta tarvikkeet ja toiset silittivät liinat, imuroivat, kattoivat pöydän, paistoivat, kuumensivat glögit, tarjoilivat  ja vielä tiskasivat astiatkin. Kakut ja pikkuleivätkin tulivat valmiina taloon.


Tarjoomukset olivat vuosien mittaan hioutuneet nykyisiksi: glögiä kahta lajia, lihalientä ja gluteenittomia cocktailpiirakoita, munavoita ja juustoa sekä vaihdellen yhtä tai kahta kakkua ja piparia, suklaakonvehteja ja vihreitä kuulia unohtamatta.

Juhlan kruunasi perinteinen kotikonsertti, tällä kertaa kuuden puhaltimen ja yhden sellon voimin. Otin runsaasti kuvia, mutta eipä niitä tohdi tänne laittaa, kun en ole kysynyt lupaakaan. Suloisia pieniä tonttutyttösiäkin oli paikalla naapurista. Kun ei konsertti meinannut alkaa tarpeeksi ripeästi, kannustivat tytöt reippaasti: "Lisää musaa!"

Yksi takaisku sattui tänäkin vuonna. Tyttären nillkurit kokoa 37 vaihtuivat jonkun muun jalkineisiin. Samoin kävi vuosi sitten, jolloin yhden tarjoilija-martan kengät vaihtuivat naapurin kenkiin. Ne onneksi löytyivät oikeille omistajilleen. Nyt olen yrittänyt viestitellä eri suuntiin kadonneista, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tärpännyt.

Ilta sujui hienosti jaksamisenikin kannalta. On selvä, että sairaskin ihminen skarppaa tällaisessa tilanteessa ihan vaistomaisesti ja voimia riittää ihmeesti. Olin vielä eilenkin aika reipasta tyttöä, mutta kun tänään alkoi valkosolujen kasvatus, nukuin piikin jälkeen toista tuntia iltapäiväunia. Kuume ei onneksi ole noussut eli kaikki hyvin.

Oma joulumme alkoi perjantaina. Tänään piipahdimme viemässä isälle karjalanpiirakoita ja munavoita ja muutaman palan taatelikakkua, sillä hän ei pyörätuolimiehenä pääse millään taloomme. Toinen systeri oli myös käymässä ja juuri kun lähdimme, tuli pikkuveli mukanaan komea kotijuusto. Huomenna eli siis tänään saan eli joudun hankkimaan tukisukat, joiden valmistumisesta soitettiin perjantaina. Yäk!

Mies käy vielä tekemässä jouluherkkuostokset, kuten hakemassa tilatun kinkun ja laatikot sekä kalat ynnä muun tarpeellisen, joiden varassa elämme koko viikon. Kotijuuston aion tehdä itse, mutta laatikot tulevat valmiina. Aatonaattona minulla on labrakäynti, jonka jälkeen käymme jouluaamiaisella. Aattona ajamme tyttären ja lapsenlapsen kanssa vielä vaaria tervehtimään ja sitä ennen muutamalla joulutervehdyksellä, jolloin tapaamme kaikki lapset ja lapsenlapsetkin.

Muutamaan vuoteen emme enää ole jaksaneet järjestää joululounaita lapsille. Tuo glögitilaisuus, joka samalla on isännän syntymäpäivä, on vienyt sen verran tarkkaan voimat ja ikäkin tietysti alkaa painaa. Olisi jo nuorempien vuoro, mutta lapsetkin kai haluavat viettää joulunsa omissa porukoissaan. Hyvinhän me kaksistaankin pärjäämme ja on taloudellisestikin eri asia ostaa pieniä herkkuja kahdelle hengelle kuin yli tusinalle. Joka vuosi kuitenkin tuntuu vähän haikealta, sillä olivat ne kivoja iltapäiviä. Pääsiäisateriasta yritämme vielä pitää kiinni.

Nyt ei muuta kuin

Joulurauhaa kaikille!

torstai 18. joulukuuta 2014

Viikkoraporttia

Tämän kirjoitin jo eilen, mutta unohdin julkaista, kun nukahdin kesken kaiken.

Näemmä kirjoitan nykyisin vain kerran viikossa, kun aikaisemmin tekstiä ryöpsähti päivittäin. Onpa tässä yhtä ja toista tapahtunutkin, mutten ole joutanut paljonkaan tietokoneelle. Tänään kävin Helsingissä sytostaateissa ja tapasin hyvän ystäväni hoitojen päätteeksi kahvittelun merkeissä. Suureksi yllätykseni Kelan tilauskeskuksesta tilaamani taksikuski soitti jo 45 minuuttia etuajassa. Kun tilasin  auton kello kahdeksi, niin enpä ymmärtänyt, että tilauskeskuksen neiti käsitti, että minun pitää olla kotona silloin. Minä taas pidin selvänä, että jos tilaan pirssin kahdeksi, niin se tarkoittaa lähtöaikaa.

Menomatkalla puolestaan osui hauskasti, kun tilauskeskus lähetti minua noutamaan juuri sen auton, jota olen koko syksyn käyttänyt vakiotaksina. Nythän Kela suuressa viisaudessaan ei pidä vakavimman asteista imusolmukesyöpää niin vakavana asiana, että sallisi tällaisen ylellisyyden kuin tutun vakiotaksin käytön. Joka puolella varoitellaan infektiovaarasta, mutta edes se ei hellyttänyt virkailijaa, vaikka mainitsin tuttavan sukulaisen, joka juuri taksissa sai keuhkokuumeen. Neuvo oli, että pitää tarkistaa, ettei kuskilla ole flunssaa! Onneksi nämä eivät ole vielä ryhtyneet harjoittelemaan kimppakyytien yhdistelyä. Siinä se soppa onkin valmis, kun ei homma aukottomaswti nytkään toimi.

Ajelin Kelakyydillä edellisen kerran viime perjantaina, kun kuume yllättäen nousi yli 38:n. Aluesairaalassa se oli jo 39 ja niinpä köllöttelin sairaalapedissä perjantaiyöstä maanantai-iltapäivään. Selvää syytä ei löytynyt, mutta mahdollisesti yksi vaihtoehto on tuo rinnan kivikova ja punoittava laskimoportin kohta. Syöpäpotilalle voi myös ilman syytäkin ilmaantua äkkinäisiä kuumepiikkejä. Olin kaksi päivää antibioottitiputuksessa ja sitten seurannassa lopun ajan eikä kuume enää noussut uudestaan,

Tytär tuli tänään auttamaan perjantain glögijuhlien järjestelyissä ja huomenna saan lisäapua. Nyt tänä yönä pitäisi vielä etsiä muutamia joulukoristeita juhlapöydän somisteeksi. Iki-ihant tontut pääsevät kunniapaikalle, ks. edellistä postausta.

Mutta ei pitäisi olla poissa kotoa. Nytkin viikonvaihteen äkkilumi katkoi hirmuisen määrän pihamäntyjen oksia ja mikä ikävintä, katajameni lähes juuresta poikki. Tuossa makaa köllöttelee.



Isot oksat makaavat vielä puussa, vaikka on niitä maahankin asti riitttänyt.  --- Tähän nukahdin kesken lauseen, josta en enää saanut mitään tolkkua.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jouluapua ja -iloa

Te, jotka luitte viikonvaihteen Helsingin Sanomia, pysähdyitte varmaan pitkän kirjoituksen kohdalle. Se kertoi Tanskassa asuvasta suomalaisrouvasta, joka perusti Facebookiin sivun nimeltä Jouluapua. Minut juttu pysäytti ja niin monen muunkin, sillä fb-tykkääjiä on tällä hetkellä jo yli 50.000! Eikä pelkästään tykkääjiä, vaan monet yksityiset ja yritykset ovat ottaneet haasteen vastaan ja antavat ruoka- tai muuta apua suomalaisille köyhille perheille. Käypä katsomassa. Esimerkiksi Kokkikartano lahjoittaa muistaakseni kolmellekymmenelle perheelle jouluruokaa, eräs toinen firma on varannut kaksi yhteensä 500 euron lahjakorttia jne. Tässä linkki, joka toivottavasti myös toimii.-

Perheet ovat itse ilmoittautuneet avuntarvitsijoiksi ja luulenpa, että jo siinä on korkea kynnys monelle. Silti apua pyytäneitä perheitä on käsittääkseni yli 2000 eikä vapaaehtoisten muutaman toimijan "logistiikka" kestä enempää. Netistä, sieltä facebook-sivulta löytyy Suomen kartta, josta itse kukin voi valita, kenelle apunsa - pienen tai vähän suuremman - kohdistaa ja toimittaa jouluiloksi suoraan perille. Avuntarvitsijoita olisi varmasti moninkertainen määrä eri puolilla Suomea.

Suurin osa lahjoittajista on meitä tavallisia ihmisiä. Perheiden tarpeet eivät ole kovin vaativia. Joku yksinhjuoltajaäiti esimerkiksi toivoo itselleen dödöä ja lapselle värikyniä ja paperia. "Oma" perheeni ei vielä ole saanut pakettiaan, sillä kerään siihen parhaillaan leluja ja vähän herkkujakin, kuten äiti toivoi, Yhdet sukatkin ovat vielä vartailla. - Käypä klikkaamassa oma tykkäämisesi, jos olet facebookissa, mutta nappaa samalla haaste vastaan.


Nämä muikeat joulutontut ovat Vekin valmistamia. Kiitos Sude mainiosta vinkistä! Ajattelin, että kun minulla kerran oli varaa ostaa nämä ihanuudet ja monta muuta itsestäni mukavaa juttua, niin on mulla silloin varaa auttaa myös muita.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Juhlapäiviä


Taas on viikko vierähtänyt. Edes itsenäisyyspäivänä en joutanut tänne, mutta juhlaa vietettiin meilläkin perinteisin menoin eli minä telkkarin ääressä, mies päivällä soittamassa kaupungin juhlakonsertissa. Mieli olisi tehnyt mukaan, mutta flunssaa ei nyt ole sopivaa saada, varsinkin kun tästä ensi vuoden puolelle on joka viikko jotain menoa tai muuta ohjelmaa. Menoilla tarkoitan kierrosta labra - tutkimukset - lääkäri - hoidot eli pääasiassa Helsingin reissuja.  Tänään kävimme katsastamassa, miten veteraani ja sotainvalidi, 92 v. oli juhlasta toipunut. En toki olettanutkaan, että hän olisi kunnan itsenäisyysjuhlaan rientänyt, vaikka sitä hän kuitenkin vähän pahoitteli, vanhan vuosikymmenten perinteen katkeamista.

Tänään on heti seuraava juhla ja liputuspäivä eli Jean Sibeliuksen syntymäpäivä, 149 v. Onnea! Sen kunniaksi vaihdan otsikkokuvaksi meidän yhden valaistun joulupuumme, siis kaupungin valaiseman puun. Näitä ihanuuksia on eri puolilla kaupunkia enkä ole kenenkään kuullut pauhaavan rahojen kaivoon heittämisestä. Puu on kuvattu autonlasin läpi vesisateessa.



Nämä suloisen väriset ruusut sain jo viikko sitten mieheltä kauppatuliaisena ja vaikka ne eivät nyt enää ole kuvauskelpoisia, niin kuitenkin sen verran komeita, ettei niitä ole aihetta heittää menemään. Kuva tietenkin on vanhempaa perua.


Juhlaa oli päivällä myös rastailla, jotka ilmestyivät pihapihlajaan. Kuvat epäonnistuivat täydellisesti, valitan, mutta kun ne linnut lentää lepattivat koko ajan edes takaisin, ei kamera pysynyt perässä.


Lopuksi vielä uutisotsikoihin noussut asia. Aiheestakin onesille tullut lista kummallisista nimistä, joita vanhemmat välttämättä haluavat antaa lapsilleen, lastensa kiusaksi. Tässäpä muutamia tuoreita nimiä, joita on vain yhdet kappaleet: Ninnuida, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Nuukoliver, Puromatti, Apila, Aurinko, Puru, Nietos, Repo, Peippo, Puru, Routa, Riemu ja Murarak. - Joo, tulepa mummin Puromatti-Mubarak jo sisälle ja käske Peippo ja Repo myös!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Hyvää uutta kirkkovuotta! Yllä oleva kuva on napattu telkkarin adventiikirkosta eli se on pala Rovaniemen kirkon alttaritaulua aivan kuten tämä toinenkin kuva. Hoosianna!


Kirkkovuosi vaihtui kovin hämmentävissä tunnelmissa. Naamakirjatuttavista ja -ystävistä varmaan 99 prosenttia on hurraata huutaen kiittänyt arkkipiispaa ja kumppaneita sekä kansanedustajia avarakatseisuudestaan. Jos ja kun avioliitto on miehen ja naisen liitto, on minua kovasti rassannut se, miten kirkasotsaisesti höpötetään lapsen oikeudesta isään ja äitiin erityisesti nyt näissä viime päivien keskusteluissa. Kaipa lapsella tämä oikeus pitäisi ollakin, ei siinä mitään, mutta entäpä jos ei ole jompaa kumpaa vanhempaa? Ei siinä tarvitse olla homo- tai lesbopari, mitä ei näemmä nyt ollenkaan ole otettu huomioon. On esimerkiksi orpoja ja yksinhuoltajien lapsia, joilla ei oikeasti elämässään ole toista vanhempaa. Miksi se ainut vanhempi syyllistetään, kysyy tämä yksinhuoltajaäitinä lapsensa kasvattanut ja vierestä mummina samaa tilannetta seurannut. Toki kummassakin tapauksessa isät ovat olleet vierellä. Tyttärellä kovinkin lähellä enkä minäkään 18 vuotta ollenkaan ollut ilman lapsen isää. Mutta jo aikanaan, kun tytär kävi peruskoulua, niin kaikki ongelmat nimettiin aina yksinhuoltajakakaroiden ongelmiksi.

Tämä meni vähän asian viereen, mutta oikeasti olen sitä mieltä, että missään tilanteessa lapsi ei saisi kärsiä eikä tulla leimatuksi, oli sillä yksi, kaksi tai neljä vanhempaa. Mietin myös sitä, miksi tämän hetken tilanne esimerkiksi lapsen adoptio-oikeuksia parantamalla ei olisi käynyt päinsä. Presidentin ehdotus pariliitto-nimityksestä kuulostaa myös hyvältä, jolloin avioliitto jäisi miehen ja naisen kirkollisen vihkimisen termiksi. Jos nyt sitten on pakko mennä tuo laki hyväksymään, kuten siltä näyttää. Tämä kirkosta-eroamis-buumi saa mieleni apeaksi. Vapaat suunnat saavat ehkä koko joukon uusia jäseniä?


Apeutta on muutenkin ilmassa. Heräsin aamuviideltä, kun huomasin että yöpaidan rintamus oli useammastakin kohdasta märkä. Onneksi se ei ollut verta eikä kai leikkaushaavakaan ole märkinyt. Luullakseni kyseessä oli kudosneste, joka jostain kautta haki tiensä ulos. Kuva on sairaala-asuisesta Villiviinistä silloin kun tukkaa oli vielä vähän enemmän ja laskimoporttikin oli vielä rinnassa. Kai minun huomenna täytyy soittaa sairaalaan ja kysyä neuvoa. Pelkään vain sitä, että käsky käy hypätä lähimpään taksiin ja hurauttaa tutkittavaksi. Kuumetta ei onneksi ole.

Mutta kas, on sitä hyvääkin ilmassa. Mies toi eilen vaimolleen ihastuttavan ruusukimpun ja herkkuruokia pikkujoulun kunniaksi. Siinä oli pikkuinen kinkku, kahta lajia laatikoita (joihin mies itse ei koskekaan mutta minulle toi), pienet annokset maksapateeta, silliä, lohta, jättikatkarapuja ja jotain savulohitahnaakin. Nyt hän on sunnuntain soittoharjoituksissaan ja minäpä lähden tästä tekemään itselleni iltaruokalautasen mainituista herkuista. Sen jälkeen lataan ensi viikon lääkedosetin valmiiksi ja jatkan ehkä sukankudinta. Valkosolupiikitys alkoi myös tänä iltana ja sehän väsyttää, vaikken kömpinytkään sohvaan nukkumaan.

Hyvää viikkoa, hyvää kirkkovuotta ja rauhaisaa joulun odotusta!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Käännytään adventin aikaan

Joulutorttutarpeet unohtuivat kauppalistasta, mutta mies toi pari pientä laatikkoa, pikkuisen valmiin kinkun ja kalanpuoltakin illan pikkujouluateriaksi. Glögiä tai viiniäkin tekisi vähän mieli, mutta ei kumpikaan nyt passaa, kun huomenna alkaa taas sytostaattien jälkeinen valkosolunkasvatus, huoh. Tikit rinnassa kiristävät vähän ja punoittavatkin, mutta muuten ei valittamista. Ehkä minun pitää maanantaina soittaa Kirralle. Sieltä muuten on kuvattu tämä ihastuttava Helsinki-taulu, jonka tekijästä en saanut selvää.



Adventin aikaan käännytään ja ripustinkin jo vähän lisää jouluvaloja: pikkuenkelit parvekkeen oveen. Kuva tosin on muutaman vuoden takaa, mutta enkelit samat. Ehkä vielä muutama valo lisää ja sitten peruna- ja porkkanalaatikko uuniin lämpenemään.


Samalla kuvanhakureissulla tiedostoista löytyi muistutus adventista eli kuva ikivanhasta Anna Jaakobintyttäten katekismuksesta:


Tästä Annasta minulla ei ole tarkempaa tietoa enkä muista, mistä katekismus on minulle edes tullut.

Rauhallista adventtia ja joulun odotusta, rakas lukija! Lauletaan huomenna Hoosiannaa oikein sydämemme kyllyydestä, kuka kotikirkossa, kuka telkkarin ääressä!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ja taas kotona

Päivä oli pitkä ja rankka, mutta sujui lopulta oikein hyvin. Silti oli mukava torkkua taksin takapenkillä ja päästä kotiin. Ohjelmassa siis oli sytostaattihoidon lisäksi fysioterapeutin ja hänen jälkeensä ystäväni tapaaminen. Istuimme toista tuntia syöpäsairaalan kahviossa juttelemassa. Mitään maata mullistavaa ei kummallekaan kuulunut, mutta aika kului kuin siivillä. Kummasti se vain virkisti.

Nyt ei tämän kummempaa sanottavaa riitä, sillä taidanpa olla vähän väsynyt. Huomenna pitää ottaa tämän ja ensi vuoden almanakat esille ja merkata kaikki - siis todella lukuisat - menemiset ylös. Joulun alusviikolla on menoa Helsinkiin ainakin kolmelle päivälle ja päälle päätteeksi perjantaina omat glögijuhlamme joulukonsertteineen. Yritin saada siirrettyä jotain joulun jälkeen, mutta eipä se käynyt päinsä. Onneksi saan apua tai tarkemmin sanottuna pätevät tekijät, joten itse voin vain seurustella vieraiden kanssa, mutta tulee siitä silti aika kova viikko. Perinteisestä juhlasta päätimme heti sairauteni puhjettua pitää kynsin, hampain kiinni.Lisäksi joulukuussa testataan Kela-kyytien toimivuus. Uutta tilauskeskusjärjestelmää en ole vielä kenenkään kuullut kiittävän, päinvastoin niin taksit kuin sairaalaväkikin kauhulla odottavat, mitä tuleman pitää. - Monet meistä potilaista olemme varmaan vähintään yhtä kauhuissamme. Ymmärrän säästötavoitteen ja ymmärrän senkin, että jollain pienellä paikkakunnalla se voi toimiakin ja senkin ymmärrän, että jos jostain Ranualta lähdetään kauas maalikylän sairaalaan, niin ei ole järkevää että viisi taksia ajaa peräkanaa. Kustannukset tietysti muodostuvat täällä, missä ihmisetkin ovat, mutta eniten pelkään pitkiä odotusaikoja ja infektioriskiä omalla kohdallani. No, tämähän nähdään ensi kuussa. Raportoin kyllä, jos täältäkin kaahataan kaikkien naapuripitäjien sairaiden kanssa kohti Helsinkiä. Ja tietenkin senkin, jos vastoin ennakkoluulojani kaikki sattuisikin sujumaan sujuvasti.Oravainen on kuvattu ennen lumisadetta, mutta niinpä kaikki suli jo pois, joten pörröhännän kuva on taas ajankohtainen. Talipallot ja -pötkä eivät oikein tee kauppaansa. Olisivatkohan ne jo vähän härskiintyneitä?

maanantai 24. marraskuuta 2014

Portti poistettu!

Viikon ensimmäinen sairaalamatka takana, mutta reissu olikin paljon rankempi kuin odotin. Laskimoportin poisto sinänsä sujui hyvin, mutta sitten rupesi ottamaan sydämestä. Aika tavalla ottikin, mutta onneksi arvot olivat "melkein kohdallaan" vai miten se nyt ilmaistiinkaan. Ainakaan infarktista ei ollut kysymys. Vertakin melkein annettiin, kun hemoglobiini laski 98:aan, johtuen siitä että jostain pienestä suonesta ehti valua puoli litraa verta ennen kuin anestesialääkäri sai vuodon tyrehdytettyä. Toivottavasti jatkokin menee yhtä hyvin. Tikkien poistamista en kuitenkaan jaksanut tänään enää tilata terveyskeskuksesta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, kun pääsin kotiin. En edes oksentanut taksissa, vaan vasta kotipihalla ihan vähän. Kömmin kotona heti petiin ja nukuin kolmatta tuntia. Vahvat lääkkeet ja syömättömyys yhdessä tekivät kai tepposensa. Tilasin varmuuden vuoksi miehen tuomaan kaupasta jäätelöä ja jotain keittoa, mutta iltapäiväkahvi ja parikin wieneriä menivät oikein sujuvasti unien jälkeen.

Meidän pihalle ilmestyi tämä tonttu. Lumi taitaa kylläkin olla jo sulamassa, mutta tonttu jää tarkkailemaan, onko talossa kilttiä lapsia tai aikuisia. On meillä ainakin yksi kiltti aikuinen.


Huomenna nimittäin jatketaan matkailua ja mies lupasi tulla mukaan lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä jatkossa seuraa. Neljä korvaa kuitenkin kuulee enemmän kuin kaksi ja onhan se nyt muutenkin mukavampaa, kun ei tiedä mitä menee kuulemaan.

Keskiviikkona on seuraava retki Helsinkiin. Ei ihme, että jo tänään matka tuntui sujuvan paal-jon nopeammin kuin aikaisemmin. Tai sitten olin vain niin tokkurassa, etten tajunnut ajan kulumista.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensimmäiset jouluvalot

Jouluvalot päivällä ja illalla. Meidän köynnöskuusamamme on jo monena vuonna puettu jouluvaloihin. Viime kesä ei tälle Loniceralle ollut edullinen, mutta onneksi ranka sentään on jäljellä ja sain valot viritettyä. Nyt viikkoa tavallista aikaisemmin, mutta niinhän tämä syksy muutenkin  ollut erilainen.




Keskustelimme miehen kanssa yhtaikaa puhelimessa kahden kaverin kanssa. Kumpikin on "syöpäläinen". Toinen jännittää ensi viikolla uusimpia tuloksia, toisella on kallis hoito ilmeisesti tehonnut. Oli miten oli, tällä hetkellä elämme kuitenkin vain tätä hetkeä.

Yritin kuvata lintujakin. Minusta tämä pikkuinen voisi olla töyhtötiainen, mutten ole varma. Joku tupsu sillä kuitenkin on  päälaella.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Kaikenlaista tonttuilua

On se vaan niin kivaa, kun voi antaa itselleen luvan lapsettaa. Sain eilen vinkin blogiystävä Sudelta: tonttuja pitää olla kun joulu tulla jollottaa. Katsokaapa Vekin blogista, mitä ihanuuksia hän on tehnyt ja myy, mielestäni oikein sopuhintaankin vielä. Meille on pian matkaamassa muutama. Kuvaan ne sitten, kun kotiutuvat vai jättäisinkö vielä jouluyllätykseksi? Sieltä Vekin blogista niitä kuvia löytyykin. Suden blogin apinat ynnä muut virkatut elukat ovat toinen ihastukseni kohde, Ei ollut pehmoleluja meidän lapsuudessa, ei. Yhden sahanpuruilla täytetyn pitkäkoipisen lampaan muistan ja sekin taisi olla systerin lammas. Minulla oli pieni kuminen lehmä ja se on tallessa vieläkin jossain. Nuket ovat kadonneet maailman tuuliin, joten nyt on hyvin tilaa vaikka kookonaiselle tonttuarmeijalle.

Näen jo silmissäni, mihin tontut meillä asettuvat. Vekki on todella taitava! Tässä hänen sähköpostiosoitteensa: vekkim@gmail.com siltä varalta, että joku muukin ihastuu näihin tonttu-tomeriin. Huom. Tämä ei ole maksettu mainos eikä Vekki ollut vanhastaan tuttu, mutta Sudelle parhaat kiitokset hyvästä vinkistä!

Kun ei kaikkea osaa eikä jaksa tehdä, niin nautinpa nyt toisen kätten jäljistä! Tällä viikolla teimme myös siivoussopimuksen ja viikon päästä reipas kahden hengen tiimi tulee taas hommiin eli sopimuksen mukaisesti joka toinen viikko. Taisin jo aikaisemmin pohdiskellakin sitä, miten vaikea on itse hellitäää, kun on aina tottunut aika rivakasti työhön tarttumaan. Nyt on pakko. Iso talo onkin kesän ja syksyn mittaan päässyt sellaiseen kuntoon, että ensin aloitetaan suursiivouksesta huone tai kaksi kerrallaan. Minä siis istun tuolissa ja kudon sukkaa, he siivoavat.

Villasukilla on osoitekin, muutama pari joululahjoiksi, loput myyjäisiin. Ihan vaan perussukkaa kudon. En jaksa väkertää mitään kuvioita tai kiemuroita, lettejä tai muuta, mutta jo tämä suoran ja sileän neulominen tekee käsille hyvää. Oikean käden peukussa ja nimettömässä ainakin neuropatia plus äkkiarvaamatta iskevät krampit tekevät elämän hiukkapikkasen kurjaksi aika ajoin. Ei kuitenkaan mahlottomaksi, sano.

Huomiselle ennustetaan lumisadetta tännekin. Pörröturkit sen varmaan jo arvasivat, sillä lintulaudalla ja tällä isommalla ruokinta-automaatilla käy aika kuhina. Oravat ovat vaihtaneet päälleen komeat talviturkit ja pörröhännätkin on harjattu sileiksi. Kuolemattomuuskasvi, jioka roikkuu tuossa taustalla, ei tainnut ollakaan kokonaan kuolematon. En huomannut korjata satoa ajoissa ja nyt amppelista on vain ruoto roikkumassa. Pitääkin muistaa virittää jouluvalot valmiiksi, jos ehdimme kotiin ennen lumisadetta. Niitä ei tosin vielä sytytetä. Samalla reissulla pitää kaivaa pihatonttu maahan ja peittää grillivehkeet muovin alle. Talven varalle, talven varalle.


Päivällä kävimnme ottamassa influenssa- ja tetanus-rokotukset. Kun sairastuin, juolahti tuo viimeksi mainittukin mieleen, kun olin kasvimaata pöyhimässä ja pelkäsin jalkojen vippaavan minut nurin. Aamulla on meno labraan ja sinne kuskaan kanisterin pissaa eli sitä on nyt kerätty vuorokausi. Urakka jatkuu aamuun. Minun on määrä juoda vähintään 2,5 litraa vettä päivässä, mutta näiden asiointireissujen takia on vähän pakko rajoittaa sitäkin. En tiedä sitten, miten hyväksi se näille arvojen mittaamisille on. Aloitin keruun puoli viideltä eilen aamulla eli pianhan sekin urakka on jo valmis.

Labran jälkeen menemme jonnekin aamupalalle. Siitä on jo tullut perinne. Harmillista vain on se, että aamiaistarjoilut ovat yleensä jo loppuneet useimmista paikoista silloin kun olemme vapaat kahvittelemaan.

- Ensi viikolla ohjelmaa onkin enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina kukonlualun aikaan on lähtö laskimoportin poistoleikkaukseen Kirurgiseen sairaalaan. Se on päiväkeikka, kuten seuraavatkin. Kun kävin näyttäytymässä lääkärille tiistaina, oli tuomio selvä: heti portti pois. Vähältä piti, ettei minua kuskattu saman tien leikkaukseen, mutta kun tulehdusarvoissa ei ollut mitään vikaa eikä toisaalta Kirralla ollut vapaita leikkausaikojakaan siihen hätään, niin päädyttiin maanantaihin. Jotain siinä portissa on mennyt pieleen, kun punoitus, kuumotus ja kipu on jatkuvaa, vaikkei kuumettakaan ole.

Syöpälääkäri on tiistaina. Keskiviikkona on sytostaatit ja sen jälkeen aika fysioterapeutille, joka tutkii turvonneita kinttujani ja valitsee tukisukat. Pitkän päivän virkistykseksi tein treffit ystäväni kanssa syöpäsairaalan kahvioon tämän ruljanssin päätteeksi. Torstai taitaa olla "vapaapäivä", mutta perjantaina on taas aikainen aamuherätys, sillä siivoojat tulevat jo aamukahdeksalta.

Tonttuilusta tuli mieleen vielä tänne meidänkin alueellemme joulukuussa ulottuva kela-taksikyytien tilauskeskuksen käynnistyminen. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta kauhulla odotan sitä sähläystä, kun koko Etelä-Suomen sairaat ja vaivaiset yritettään saada kimppakyyttin ja silti aikataulussa sairaaloihin. Ja sairaaloista kotiin. Samalla hyvästit saa sanoa tutulle, luotettavalle taksikuskille, jolta on ollut niin helppo tilata kyyti mennen tullen. Se ilo loppuu nyt.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pieniä kuulumisia

Seuraavalla kerralla on varmaan jotain uutta kerrottavaa vaivoista, toivottavasti ei kuitenkaan pelkkää tuskaa ja valitusta. Nyt kyllä taidan ottaa särkypillerin loppuyön varalle, sillä viime yö meni ihan harakoille. En millään saanut unta ja lopulta, joskus neljän, viiden paikkeilla luovutin ja kapusin alakertaan, tein varhaiset aamuvoileivät ja rupesin kutomaan sukkaa. Ehdin  katsoa vielä ensimmäiset aamu-uutiset tai ainakin niiden alun ennen kuin unihiekka rupesi kutittamaan silmiä. Nukuinkin puoleen päivään ja heräsin vasta kun isäntä tuli koputtelemaan kirjaston ovelle ja kyselemään onko kaikki kunnossa. Tavallisesti olen jo lukenut paikallislehden, ehkä puolet Hesariakin ja syönyt melkein aamupalan siihen aikaan, kun hän kolistelee rappuja alas.

Aamupäivällä minulla nokka on kohti Kirraa. Kirurgisen sairaalan lääkäri katsoo tätä rintaporttiani, tässä vaiheessa kuitenkin silmämääräisesti ja luultavasti vähän kopeloidenkin. Outo se on, ei voi mitään. Portti nimittäin punoittaa ja kipukin on lisääntynyt eli sikäli hyvä juttu päästä tarkastukseen. Valistin vähän miestäkin siltä varalta, että jotain tosi omituista on menosssa tai en ehdi kotiin ennen kuin siivousliikkeen rouva tulee tekemään sopimusta. Luulen, että se on yksi fiksuimmista päätöksistä, joita olemme viime aikoina tehneet, tämä siivoojan palkkaaminen. Etenkin nyt kun mitä ilmeisimmin pian on taas rinnassa ja kaulassa ehkä paritkin tikit.

Eilisen päivän ilouutinen oli se, että uskaltauduin käymään saunassa muutenkin kuin ovelta kurkistamassa! Edellinen kerta oli ennen elokuun puoliväliä eli ennen tämän sairauteni toteamista. Kun seuraava kerta on luultavasti hamassa tulevaisuudessa, niin päätin ottaa ilon irti saunomisesta. Voi nimittäin olla, että jopa joulusauna jää väliin, kun laskeskelin almanakasta hoitojen ja tikkausten aikatauluja. En tietenkään uskaltanut kovin pitkään saunoa, mutta otin kuitenkin kunnon löylyt. Vähän jalat vippasivat myöhemmin, mutta nautinto oli kyllä sen arvoinen.

Joululahjasuunnitelmat ovat jo pitkällä. Tänään tilasin muutaman Naistenpankin lahjan: minusta hyvä lahja oli ostaa ammatteja naisille ja ostin minä jotain muutakin. Käly ja lanko ovat saaneet jo aikaisemmin vuohen ja kanoja. Nyt heille menee ehkä jotain puutarhanhoitoon liittyvää.

Kun miehelle oli pakko hankkia musta esiintymispaita tulevaa soittojuttuaan varten, niin samalla ostin hänelle joululahjaksi ohuen neuleen nettikaupasta. Se tosin on annettava jo ennen joulua, jos vaikka ei olekaan sopivaa kokoa ja on vaihdettava. Olipa muuten vaikeaa löytää tavallista mustaa kauluspaitaa pyöreämahaiselle herralle. Ehkä pikkujoulusesongin takia ne ovat jo lopussa. - Minulla olisi kotonakin kasaamista vaille valmiina yksi villapaita, jonka mies suorastaan tilasi parisen vuotta sitten. Nyt se ei kelpaakaan, kun on kuulemma liian paksu. Koottava se on ja mietittävä, pidänkö itse vai mitä sille teen.

Tänään päätin raivata too-si pitkään tuvan pöydällä erinäisiä toimenpiteitä odottaneen nukkekodin yläkertaan. Kuinkas kävikään? Kalustus oli jo,poistettu ja viety etukäteen ylös, joten ei pitänyt olla mikään konsti kantaa tyhjä, joskin kolmekerroksinen talo rappuja ylös. Ehkä neljännen tai viidennen portaan kohdalla liimaukset pettivät ja koko rakennus hajosi osiksi. Mitään ei sentään kai mennyut varsinaisesti rikki, mutta ensi vuoden puolella alkaa talonrakennustoimet. Liimalla tämä korjaantuu, ei siinä mitään, mutta olisi talo voinut ehjäksikin jäädä. Valaistusta en tutkinut tarkemmin, mutta toivottavasti led-puikotkaan eivät hajonneet. Tässä olisi tietysti voinut sattua minullekin joku haaveri. Olisin voinut tulla samalla tavalla rappuja alas kuin mies muutamia viikkoja sitten. Hän sai kaiketi lievän aivotärähdyksen, kun päänsärkyä taisi kestää toista viikkoa.

Joulukaktus innostui kukkimaan vähän etuajassa ja komeasti kukkiikin. Pääsiäisenä tämä sama veijari on sitten nimeltään pääsiäiskaktus.


Surua on tuttavapiirissä. Kaksi kollegaa on menettänyt toisen vanhempansa ja kolmannelta meni veli. Kaikkien kolmen kuolinilmoitukset eivät olleet samassa lehdessä, kahden kuitenkin ja vieläpä sattumoisin rinnakkain. Me olemme nyt sitä ikäluokkaa, että alamme olla pian sukumme vanhinta polvea. Moni tuttu on jo orpo. Meillä isä on viime aikoina ollut aika hyvässä kunnossa ja lähti Kaunialan kuntoutukseen. Tammikuussa hän täyttää jo 93 v. jos elää saa ja terveenä pysyy. Niinhän se meillä itse kullakin: jos elää saa ja terveenä pysyy. Tai edes hengissä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Nukuin tietokoneelle

Kävipä viime yönä höpsösti. Nukahdin tietokoneelle ennen kuin ehdin julkaista sepustukseni. Onneksi sentään heräsin sen verran, että hoksasin siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Tänään vietämme pientä pikkujoulua jo etukäteen. Mies toi vähän herkkuja ja vieläpä neilikkakimpunkin kaupasta. Kukat tosin olivat saaneet jossain vaiheessa kylmää, mutta sainpa tehtyä takan reunalle kaksi "asetelmaa".


Nuorempana inhosin neilikoita, mutta nyttemmin nämä ovat ihan suloisia kukkia. Paitsi se paleltuneena. Mielenkiintoista nähdä, kauanko nämä kestävät.

Eilinen päivä oli mukava. Erityisen mukavaa oli istua tuolissa ja kuunnella, miten ahkerasti meidän pesutiloja siivottiin jonkun muun toimesta. Ei tullut edes rasitusvammoja, vaikka minulla on laastari etusormen päällä. Se tässä aiheuttaa koko ajan lyöntivirheitä. Yritän korjata, mutta kaikkia ei ehkä  huomaa.

Syy laastarointiin on ahkera kutominen Sanokaapa, mitkä puikot eivät ole niin teräväpäisiä kuin alumiinipuikot tai mitä lie kevytmetallia ovatkaan eivätkä pistäisi muutaman hetken välein ikävästi johonkin etusormenpään hermoon? Ostaisin heti!

Päivä, tarkemmin sanottuna iltapäivä ja ilta, siis olivat täynnä siivousta, sukankudontaa.  Mies, joka ei tikun nokassakaan aikaisemmin suostunut opettelemaan tekstareiden lähettämistä, harjoitteli ensin kännykkäkalenterin täyttämistä ja sen  jälkeen tekstareita. Minulle hän niitä lähetteli, mutta huonolla menestyksellä, kun vahingossa lähetti lankapuhelimeen . Sellainenkin vanhan ajan hökötys näet meillä on ja pysyy myös. Tämä miehen uusi "harrastus" ei kuulemma kuitenkaan merkitse tietokoneaikaan siirtymistä. Sanoo hän, joka aloitti työuransa tietokonekeskuksessa, jossa miekkoset itse lakaisivat työtilansa päivä päätteeksi.

 - Olenko mä tämän viimeisenkin lauseen kirjoittanut ihan itse? Pitääpä tarkistaa, näinkö unta. Loppupätkä postauksesta on joka tapauksessa neilikka-asian jälkeen kotoisin siis viime yöltä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Öitä teillekin!

Ajattelin saada pienen villasukan valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Sainkin,. paitsi että tuli mittavirhe ja toinen sukka on lyhyempi kuin toinen. Jatkuu siis huomenna. Minulla on valtavat määrät lankaa ja paitsi että olen kutonut myssyjä ja käpälänlämmittimiä, päätion tehdä muutaman lasten hyväntekeväisyyssukkaparin myyjäisiin. Tosin tämä on vasta toinen pari. Ehdin varmaan vielä tekaista muutaman pikkuparin, sillä tuotteet lähtevät vasta ensi viikolla. Saan noudon oikein kotiovelta. Pakkaan mukaan myös kirjoja, joita menee kahteenkin kohteeseen. Käsitöitä en ole tullut kuvanneeksi.

Kun sukkia lähtee ulos, tulee uutta tavaraa tilalle. Tästä hankinnasta tosin on jo jonkin verran aikaa. Löysin nettikirpparilta Heikki Orvolan ihastuttavan lasilyhdyn., edesmenneen Nuutajärven tuotantoa. Sen verran Nuutajärven perinteikkään ja Suomen vanhimman, yli 200 vuotta toimineen lasitehtaan tappo minua riepoo, että ostan vanhaa nuutajärveläistä mielihyvin aina, kun sopiva kohde löytyy ja hinta on minulle sopiva. Joitakin Oiva Toikan lintuja, esimerkiksi Suomen joutsenta himoitsen, mutta hinta on liian kova. - Sääli upeaa kylää, ihania ihmisiä, komeita rakennuksia ja voimia heille, jtoka siellä vielä jaksavat yrittää.

Yritin kuvata lyhtyä tulen kanssa, muttei tullut kivaa kuvaa. Mutta eikös tämä olekin kaunis? Varmaan yksi kauneimmista esineistäni. Toisaalta pitäisi ruveta näistä ihanuuksista vähitellen luopumaankin - ei, en ole hetimmiten kuolemaa tekemässä, mutta talo on täynnä rompetta. Mutta toisaalta ja toisaalta! Voim meitä astiahulluja!


Tänään posti toi pussillisen Kalevala korun solkia ja oli siinä muutakin. Nekin ovat naamakirjan kirppiksen satoa. En esittele niitä, sillä osa päätyy varmaan joulupukin konttiin. Ostin kerralla kasan vanhoja koruja oikein rönttikaupalla, enkä pettynyt. Sain viehättävästi patinoituneita koruja ja hinta-laatusuhde on vallan kohdallaan. Solkien neulat eivät olleet kaikissa kylläkään enää priimaa, mutta niitä ajattelinkin niitä pipojen koristeeksi. Yksi koruista oli kaulakoru nimeltä Kaksipäinen  hevonen, jollainen matkasi Toisen tyttären synttärilahjjaksi Saksanmaalle. Nyt minulla siis taas on sama koru kotona ja taitaapa olla joulupakettiin sekin menossa.

Toinen tytär sitten ilmoitti jääneensä vakituisesti Saksanmaalle.Onnea lapselle ja lapsen ilmeisesti melko tuoreelle suhteelle, jonka kaianaloon hän nyt on asettumassa. Näemme poikaystävän ilmeisesti joskus jouun jälkeen. Ilmeisesti pitää ruveta verestämään ruotsin ja saksan taitoja. Olihan se tavallaan jymy-yllätys, poikakaveri ainakin, mutta jotenkin mulla on koko vuoden tytissyt sillä tavallaa, että sinne se jää. Isänsä, äidistään puhumattakaan ei ehkä koe asiaa yhtä positiivisesti. Onnea ja iloa, varjelusta maailman turuilla ja kaikin puolin tasapainoista elämää joka tapauksessa, mitäpä tässä muutakaan voisi toivottaa.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Eivät ole päivät aina veljeksiä

En väitä, että takana olisi huono päivä. Puhuin varmaan tunnin puhelimessa ystävän kanssa. Lupasin lahjoittaa kirjoja koulun myyjäisiin ja toivossa on saada omatkin kirjani sinne myyntiin. Toinen ystävä muistutti lupauksestaan tulla rasvaamaan kinttujani ja jopa vetämään tulevia tukisukkia jalkaan, mikä on minusta jo ystävyyttä ties miten monenteen potenssiin. Tien asfaltointiprojekti jatkuu ja pitäisi valmistuakin jopa tällä viikolla. En tiedä, mikä vaikutus oli sillä kun lähetin eilen viestiä kaupungille, vai oliko vain kyse silkasta sattumasta. Vastaus kuitenkin tuli heti tänään sekä kaupunginherralta teoriassa että työn toteuttajalta käytännössä, kun tiekarhu ajeli tiellä ja sitä ennen hiekkaa kipattiin useampi kuorma kadun toiseen päähän.

Komeat, uudet katuvalot ovat palaneet jo parisen kuukautta, mutta muu tietyö on ollut keskeytyksessä saman verran. Ehkä ajateltiin kokeilla, miten onnistuu kanttikivien naputtelu ja tien asfaltointi pakkasella?




Nämä olivat ne parhaat uutiset. Huonompiakin oli. Soitin kirurgiseen sairaalaan, kun sieltä ei ole mitään kuulunut tämän punoittavan ja kipeänkin laskimoprtin asiassa. Juupa juu, ei ole kuulunut, kun syöpäsairaalan oli pitänyt olla yhteyksissä  nimenomaan jos rintaa vielä punoittaa. Eivätpä vaan olleet. Yksikään hoitaja ei edes vilkaissut punoittavaa rintaani viime viikolla. Lääkäristä en nähnyt vilaustakaan. Kirran hoitajaa tuntui tilanne nyt vähän huolettavan ja sovimme, että ensi viikolla käyn näyttämässä rinnuksiani ja sitten päätetään mitä tehdään seuraavaksi. Tulehdusarvoissa ei ole vikaa, akassa vain. Monena yönä olen herännyt ottamaan särkylääkettä.

Ensi maanantain ohjelmaa selvitetään parhaillaan. Samalle päivälle olisi osumassa paitsi että tämä Kirran pikakäynti Helsingissä, myös labra täällä ja tulipa vielä fysioterapeutiltakin viesti, että hän oli varannut ajan samalle aamulla Syöpäklinikan vastaanotolleen. Ehkä en jakaannu kolmeksi. Labraa on vaikea siirtää, mutta ehkä jonossa istumalla voin sen saada toiselle päivälle. Kovin paljon aikaisemmin ei sekään onnistu, kun kokeet on otettava ennen sytostaatteja. Juuri ennen sytostaatteja on varattu myös influenssarokotus, mutta siitäkin on nyt erikseen keskusteltava. Kiireettömän lääkäriajan saaminen on täällä vaikeaa, mutta tuntuu kuin sairaanhoitajan aika olisi sitäkin hankalampi saada.

Piste iin päällä oli, kun Kela ei hyväksynyt tiedustelemaani yksinkyytiä Helsinkiin. Tutun mummi sai keuhkokuumeen kimppataksissa ja minua on kovin varoiteltu kaikista infektioista. Vakavimman katergorian syöpäsairaus omassa lajissaan ei näemmä riitä vielä lupaan käyttää omaa tuttua, turvallista kyytiä. Tämmöinen päätös, joka tosin on jo muualla Suomessa toteutettu, on mielestäni täysin laiton: Kela aikoo tuplata kelakyydin hinnan ja vieläpä poistaa omavastuun maksukaton, jos erehtyy käyttämään tätä omaa taksia. Minä vähän epäilen suurta kaaosta joulukuussa, kun kaikki tilaukset ns. hoidettan yhdestä tilauskeskuksesta täällä isolla HUS-sairaalapiirin alueella. Miten toimii esimerkiksi paluukyydin saaminen, jos asiakas ei takuuvarmasti tiedä, millä kellonlyömällä hoito on saatu valmiiksi? Ja sitten ajellaan pitkin pitäjiä, luultavasti pissat housussa, kun joka muori ja faari tiputetaan kotiovelleen. Minullakin on lähitaikoina tiedossa tosiaan jopa kolme reissua viikossa, joten tuleehan siinä tietysti hintaakin, mutta kumpi oln kalliimpaa. tehohoito vai taksikyyti? Vai arkkun laittaminen?

Näissähän tämä aika kuluu. Yhden ranteenlämmitinparin sentään sain valmiiksi ja aloitin itselleni kintaita.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Aika hyvät päivät takana

Päivässä ei ole valittamista, kuten ei edellisessäkään. Kun tähän aikaan kirjoitan ja puhun tästä päivästä, niin tarkkaan ottaen tietysti tarkoitan eilista ja sitä myöten toissapäiväistä. Tehän olette niin fiksuja, että sanomattakin tietysti ymmärrätte.

Niin, siis sunnuntaina vietimme isänpäivää ja kävimme kirkolla äänestämässä. Miehen ehdokas meni läpi, omani ei. Emme jääneet vaalikahveille, van riensimme kotiin ja hyvä niin. Nuorempi poika oli jo melkein oven takana ja toi isälleen nätin kukan. Istuimme pitkään kahvipöydässä rupattelemassa, oikein harvinaisen pitkään. Siinä tuli käsiteltyä niin iloiset kuin ikävätkin asiat. Kumpaakin lajia riitti. Ikäviäkin tarpeettoman paljon.


Tämä ei ole isänpäiväkukka, mutta väri on saman suuntainen. Oikea kuva on vielä kamerassa, kun en ihan joka räpsäytystä viitsi siirtää tietokoneelle. Tämän toi ystäväni jo monen monta viikkoa sitten, jolloin kuvakin on otettu. Kukka on kylläkin kuivunut oikein kauniisti ja on edelleen vaasissa. Ystävä lupasi tulla jonain päivänä rasvaamaan jalkojani, joten mikäs tässä on ollessa. Kiitos jo etukäteen!

Tänään taisi olla toinen ystävien päivä. Kiitos sinulle, joka soitit ja sinulle, jolta tuli iloisen kannustava kortti! Kun vielä muistisssa on perjantainen vieras, niin tunnen olevani etuoikeutettu.Sitä tunnetta höysti vielä yksi puhelu: saan ennen joulua opiskelijaporukan auttamaan glögitilaisuutemme valmisteluissa. Samoin tarjoilijat ja leipurit ovat jo järjestyksessä. Itse en millään jaksaisi. Se kai ei ole ihme, sillä jo terveinäkin vuosina järjestelyt ovat ottaneet voimille, vaikka perheeltä ja marttaystäviltä olenkin saanut apua.

Sytostaattihoito sujui taas kerran hyvin, vaikkeivat olosuhteet parhaat mahdolliset olleetkaan. Mieluummin sitä makaa petissä potsojollaan kuin istuu epämukavasti tuolissa tippa kädessä. Mitään jälkioireita ei toistaiseksi ole tullut enkä ole valkosolupiikinkään jälkeen ollut edes iltapäiväunilla. Eilen yritin, mutten saanut unta, tänään kuuntelin ja katselin netistä kaupunginvaltuuston kokousta niin tiiviisti, että melkein unohdin koko piikityksen. Kokouksesta ei sen enempää, mutta olipa show.

Siivoojat aloittivat meillä perjantaina ja pesivät ikkunat, reippaasti pesivätkin. Jatkoa seuraa ensi perjantaina ja siitä eteenpäin näillä näkymin joka toinen viikko. Tämä avun pyytäminen ja vastaanottaminen on toisaalta ihan luonnollista, mutta kuten illalla miehelle sanoin, aika outoa, kun on tottunut itse tekemään ja varsinkin hallitsemaan asioita. Muutamissa juhlissamme olleet tarjoilijat ovat olleet oikeita kultakimpaleita ja on ihanaa voida omissa kesteissä seurustella vieraiden kanssa. Mutta sen tunnistaminen, myös tunnustaminen, että enää ei kaikkea jaksa, ei ehdi, se ottaa vähän hengen päälle. Minä, joka nuorena varsinkin olin aika vikkelä tekemään, istun nyt nojatuolissa ja kudon ranteenlämmittimiä mummoille samaan aikaan kun reipas siivooja koluaa nurkkia. En tosin niihin nurkkiin pääsisikään. Polvet eivät taivu ja jos taipuvat, en pääse ihan helposti lattialta ylös. Aina ei ole kiva olla vanhentunut vaivainen.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivän alkua

Näin taas ilta hupsahti muissa touhuissa ennen koneelle pääsyä. Lueskelen parhaillaan Raija Orasen kirjaa Aurora Karamzinin ihmeellisestä elämästä. Sitä vuorotellen illalla ranteenlämmittimien kutomisen kanssa ja seurustelun meidän isännän kanssa. Näin ilta kääntyi jo Isänpäivän puolelle. Onnea isille!


Me kävimme jo torstaina onnittelemassa meidän vaaria, kun ei ollut takeita siitä, missä kunnossa olemme. Ihan oikein arvasimme.

Minulla alkaa taas viiden päivän valkosolukuuri ja mies oli eilen hammasleikkauksessa, joka onnistui sinänsä hyvin, mutta vaatii varovaisuutta. Hajonneen hampaan juuret on kaivettu pois ja ohjeen mukaan ei soittamista, ei muuta kuin pehmoista syömistä eikä reissaaminenkaan kuulemma oikein houkuttele. Särkylääkettä on miekkonen joutunut pistelemään, kuten minäkin.

Minua kiusaa laskimoportti, jota suorastaan särkee ja kuten röntgenlääkäri oli lausunut, se näyttää kummalliselta kuvassa. Ja tuntuu myös omituiselta. Tilauksessa on portin poistaminen ja se tapahtuu lähetteen mukaan parin viikon sisällä, juuri ennen seuraavia sytostaatteja. Ultaraäänessä ei muuten näkynyt mitään kummallista, vaan suonet olivat puhtaat. Paitsi että eipä nilkkoja edes kuvattu ja nehän ne eniten turpoavat. Tukisukat kaiketi on pakko hankkia, vaikkei se yhtään houkuttele.

Miehen kipeän suun takia varasimme ruoaksi helppoa ja pehmeää. Siis ei puhettakaan mistään isänpäivälounaille menosta. Viime vuonna olimme ja petyimme pahan kerran, joten nyt otamme päivän hyvin rauhallisesti kotona. Jos nyt jompikumpi pojista sattuisi käymään, niin se olisi tosi iloinen yllätys. Sen varalle on kakkukin hankittu. Syön sen sitten itse, jos ei kukaan kolkuta ovella.

Mutta illalla me jo herkuttelimme lipeäkalalla. Uskomatonta; vielä muutama vuosi sitten lipeäkala ei maittanut meille kummallekaan, mutta nyt se on suorastaan herkkua. Kun keitin ison annoksen, saamme toisen aterian lipeäkalalaatikosta, joka on jo paistamista vaille valmiina jääkaapissa. Ohje kumpaankin ateriaan on vanha perinneohje: keitettyä kalaa, perunaa ja valkokastiketta plus voinokare, suolaa ja maustepippuria. Vähän kaipailin edes väriksi herneitä tai jotain salaattia, joita kumpaakaan ei mies tuonut kaupasta.

Aloitimme kakun jo perjantaina, kun sain harvinaisen vieraan taloon. Pappi-Helena, alakouluaikainen ystäväni oli käymässä koti-Suomessa ja tuli käymään. Vietimme hyvän iltapäivän.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Sairaskertomus jatkuu

Eipä tässä paljin muuta kirjoittamista enää olekaan kuin vaivoista valittamista tai niistä tarinointia. Mieli on kuitenkin hyvä, monestakin syystä. Toisaalta olen ehkä huonommassa kunossa kuin itse tiesinkään. Tämä tuli mieleen, kun päivällä istuimme lääkärin vastaanotolla. Sain miehen mukaan tukihenkilöksi, sillä vähän pelottavalta tuntui mennä kuulemaan lääkäriä. Lääkäri oli asiansa tunteva, mukavakin vielä, mutta olihan hänellä hyviäkin uutisia. Hoito tuntuu purevan, vaikka monta minulle uutta asiaa tuli esille. Kaikkea en edes avaa tässä, Ilmeisesti tällaisia lääkärireissuja tihennetään.

Heti huomenna on jalkojen ultraäänikuvaus. Tai siis tänään kovasti turpoavien jalkojen takia. Parin viikon päästä rinnan laskimoportti vaihdetaan, kun se kuulemmä kuvassakin näyttää jotenkin kummalliselta. Sen asennus siis epäonnistui. Olisiko siellä tulehdusta, kun rinta punottaa ja kuumottaa? En sitten tiedä, pelkäisinkö operaatiota etukäteen vai enkö pelkäisi. Uusi portti kuitenkin ommellaan nyt sydämen puolelle ja entinen kaivetaan pois toiselta puolelta. Kaipa lääkärit tietvät, mitä tekevät.

Kun keskiviikkona menen sytostaattihoitoihin, ei tätä porttia enää käytetä, vaan myrkyt lasketaan vanhaan tapaan. Sain myös yhden uuden lääkkeen, jonka ensimmäinen pilleri on määrä ottaa valvotusti sairaalassa sen varalta, että saan allergiareaktion.

On tässä sentään jotain pientä muutakin tapahtunut.

Kun viime ja toissa viikolla kävimme isääni tervehtimässä, näimme upean joutsenparven aivan tien laidassa. Lehtitietojen mukaan niitä oli 13 kappaletta. Tietenkään en saanut kuvattua uljaita lintuja. Ensimmäisellä kerralla ei ollut kameraa, toisella kuvasin lähinnä taivasta, jolla tosin lensi ainakin kolme joutsenta. Ehkä nuo kärpäsenkakan kokoiset täplät ovat niitä.




En uskaltanut ennen lääkärikäyntiä tilata joulukortteja, mutta  tilasin heti kun pääsimme kotiin Helsingin reissulta. Omakuvapostimerkit sainkin jo viime viikolla. Tuttu kuva, vai mitä? Naamakirjassa ystäväni arveli, että olen suunnilleen maailman ainoa kirjailija, joka mainostaa kirjojaan postimerkissä. Sitä on kaikkea yritettävä!


En sentään vielä ole postittamassa jouukortteja, mutta pian kyllä, koska kortti lähtee samalla kutsuna joulukonserttiimme. Ainakin osoitteet on jälleen kerran kaivettava esille jostain tuntemattomasta säilöstä. - Toivottavasti postimerkki huomataan. Sehän on tietenkin sadan vuoden päästä arvokas harvinaisuus ja keräilykappale!

Kirjahankkeeni, siis seuraavan kirjoittaminen, on ollut vähän pysähdyksissä. Pieniä pätkiä olen kirjoittanutkin, mutta pitäisi nyt ryhdistäytyä ja ruveta tositoimiin. Ihmeellinen asia os se, että päähenkilö, joka siis on oikea ihminen, onkin yllättäen läheistä sukua mieheni isoiän isälle ja mahdollisesti lenkki, joka yhdistää mieheni suvun ja miehen veljenvaimon suvun keskenään. Ajatus on kiehtova enkä totisesti edes aavistanut tätä ennen kuin rupesin tutkimaan sankarittareni sukua.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Päivystyksestä kotiin

Hoitaja neuvoi eilen lähtemään varmuuden vuoksi päivystykseen, kun laskimoportin päällistä punoittaa ja kuumottaa ja kintut ovat vähän kuin tönkkösuolatut sillit. Olokin tuntui kuumeiselta, vaikkei kuumemittari sitä näyttänytkään. Jos vaikka olisi jotain tulehdusta, arveli hoitaja. Onneksi soitin etukäteen kuullakseni, että odotusaula oli pullollaan ilmoittauutumista odottavaa väkeä ja seuraavakin aula täynnä jo ilmoittautuneita. Ei siinä mitään, päätimme lähteä vasta aamulla ja sen hoitajallakin hyväksytin.


Nyt väkeä oli vain kourallinen, mutta niin vain vietimme reissussa koko aamupäivän. Tai itse asiassa paikan päällä runsaat kaksi tuntia, eli ei kauhean kauan. Muutamat muut odottajat repivät melkein pöksynsä, kun ei mitään tapahtunut ja kyllä mekin vähän ihmettelimme, kun odotusaulan väki ei lisääntynyt, ei vähentyunyt.

Verikokeissa ei ollut mitään erikoista ja kun kaksi lääkäriä oli sitä mieltä, että rintaa ei kuumota niin uskottava on. Ei kuumota, ei! Minusta sitä kyllä kuumottaa ja toista arpea kiristää edelleen. Lääkärit arvelivat, että voisi olla vaikka allerginen reaktio hoidon jälkeen. Pitkäkestoinen allerginen reaktio, kun hoidosta on jo kaksi viikkoa ;-) ! Ehkä minä vain luulen. Hyvä kuitenkin, kun lähdimme päivystykseen.

Tuo jalkojen turvotus ja kipu on lisääntynyt ja se vähän huolettaa. Lääkäri käytti sanaa ruusu, muttei ottanut sen enempää asiaan kantaa. Kai sekin yksi vaihtoehto on. Tukisukistakin hän puhui, mutta en tiedä mitään kamalampaa asiaa jaloissa kuin tukisukat. Sitäpaitsi en saa niitä itse edes puettua jalkaan eikä miehestä ole siinä asiassa kuulemma apua. Yritin tänään rasvata jalkoja, mutta hankalaa sekin on. Pitää muistaa vielä illalla saada jollain konstilla rasvaa jalkapohjiin ja kantapäihin. Olisi kiva mennä jalkahoitoon, mutta nyt hierominen on kielletty, enkä itse kinttujani pystyisi hieromaankaan. Jos olen oikein surkea, voin joskus saada miehen levittämään rasvaa, mutta hyvin vaikeaa se hänelle on, Hieromista ei kannata ehdottaakaan.

Perjantaina minulla on "kokovartalokuvaus", jolloin selviää, onko syöpä levinnyt ja jos niin minne. Ei se ainakaan helpolla hellitä. Lääkärinaika on seuraavalle viikolle, kuten myös seuraavat sytostaatit. Sitten sitä kuulee. Mies lupasi tulla mukaan, lääkäriin nimittäin. Neljä korvaa kuulee aina enemmän kuin kaksi ja kyse on sentään jatkosuunnitelmista.

Voisin kai sanoa, että olo on levollinen. Eri asia on, miten  levollinen olen, jos kuulen huonoja uutisia, saati oikein huonoja uutisia. Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt helpolla, kun kipujakin on ollut minimaalisen vähän. Jokainen hoitokerta on erilainen ja viime kerran jälkeen näitä erilaisia juttuja on vasta ilmennyt. Toivottavasti seuraava on parempi kerta.

Tässä taas yksi päivä on illassa ilman että mitään näkyvää olisi syntynyt. Ohjelmassa kylläkin olisi vielä yhden paperinipun kopioiminen. Ruoasta ei tarvitse huolehtia, sillä mies kävi hakemassa valmiita kaalikääryleitä. Niitä ja puolukkahilloa siis iltaruoaksi!


maanantai 27. lokakuuta 2014

Valoa pimeään päivään


Kellojen siirtoa talviaikaan, muutamat fyysiset vaivat ja väsymys valvotun yön jälkeen. Sen takia päivä oli pimeä. Onneksi on nuo kynttilät.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kullan arvoiset ystävät

Yksi asia päivää kohti näköjään riittää. Olin päiväkahvilla ystävän luona. Mies ihmetteli, miten juttua riittä kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Olisi piisannut pitemmäksikin ajaksi, mutta joku kohtuus sentään vierailuissakin pitää olla. Praataaminen virkisti oikein todella, mutta kas, kotona sitten väsymys yllätti. Nukuin illansuussa toista tuntia.

Viime viikon sairaalakäynnillä kaksi muuta ystävää kävivät ilahduttamassa minua vierailullaan. Juttua riitti meilläkin ja aika tiputuksessa meni kuin siivillä. Tarkoitus olim ottaa skype-yhteys kauempana asuvaan ystävään, mutta se ei syystä tai toisesta onnistunut. Puhelinyhteys sentään saatiin. Petinaapuri vakuutteli, ettei lörpöttelymme häntä häirinnyt.


Tuliaiseksi sain näin ihastuttavan ruusukimpun. Kuvassa kukat eivät ole parhaimmillaan, sillä en saanut aseteltua kimppua sopivaan maljakkoon eikä varsien lyhentäminenkään auttanut. Ehkä tästä voi kuitenkin saada jonkun kuvan kimpun kauneudesta. En ole vieläkään raaskinut heittää sitä menemään, vaikka kieltämättä jo olisi aika.

Ystävät ovat todella kullan arvoisia ja varsinkin tällaisessa tilanteessa on kiva huomata saavansa tukea. Te blogi- ja fb-ystävät olette ihania, mutta mikään ei voita ystävää livenä. Ystävää, joka tulee ja halaa. Kaikki eivät ehkä sitä halua tai uskalla ottaa vastaan, mutta varsinkin parin oman yllättävän kokemuksen ja kuulemani tarinan elävästä elämästä jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tein oikean ratkaisun, kun lörpöttelen asiani avoimesti. Kaikille se ei sovi, kaikki eivät siitä pidä, mutta eipä ainakaan tarvitse miettiä, kenelle on kertonut, kenelle ei. Joillain voi puhuminen olla vaikeaa senkin takia, ettei ole saanut itse vielä käsiteltyä valmiiksi asiaa syöpä omassa mielessään. Kaikkien luonteeseenkaan ei tämmöinen höpöttäminen sovi.

Tulipa tästä mieleen ex-kollega, jonka kanssa aikanaan  joudimme napit vastakkain ja vieläpä niin, että koin saavani teräviä puukkoja jatkuvasti selkääni. Todellista syytä en tiedä vieläkään, mutta ehkä juuri tämä luonteiden erilaisuus oli yksi syy. En ainakaan tiedä koskaan tätä toista tietoisesti loukanneeni, vaikka hän kyllä puhui kostostakin. Ja pitkästä vihasta. Kostosta minulle tuntemattomasta aiheesta, mutta emme me siitäkään päässeet puhumaan. Yksi niitti arkussani oli varmaan sekin, kun kerran erehdyin häntä halaamaan. Syytä en muista, ehkä onnittelin syntymäpäivän johdosta tai jotain vastaavaa. Näin heti toisen naamasta, että tuli tehtyä paha virhe!

Tänään, kun läksiäisiksi halasimme ystäväni kanssa, niin sekin antoi jälleen kerran voimia. Ei turhaan puhuta voimahaleista, ei! Onhan tuo mies kotona, muttei häntäkään pelkästään syöpäasioilla pitäisi kuormittaa, vaikka näinhän väistämättä tietysti tapahtuu.

Ensi viikolle on runsaasti ohjelmaa, itse asiassa lähes joka päivä on jotain, mutta niistä lisää sitten aikanaan. Kellotkin kääntyvät kesän suuntaan ensi yönä, mikä pitää muistaa. Viikonloppuna miehellä on harjoitukset vain sunnuntaina, mutta silloin sitäkin tiiviimmät. Se merkitsee sitä, että taidan syödä yksikseni ja todennäköisesti lauantain jämäruokaa.

Muuta ohjelmaa riittää ainakin kutomisrintamalla. Värit vähän vääristyivät kuvassa, mutta taustalla on kaksi paria vanhuksille meneviä punaisia ranteenlämmittimiä.Kirjavat jäävät kotiin itselle. Edessä on Lentävän lapasen nimikkolangasta eli aidosta pässinpökkimästä Lempistä tulevat sukat itselleni. Sikäli mikäli pystyn niitä käyttämään. Lanka on vähän karkeaa, mutta sanoisin että kauneinta koskaan näkemääni. Kuva on eiliseltä. Nyt on jo toinenkin sukka terävaiheessa, kun tässä vasta aloittelin ensimmäistä.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Väsyviikko

Tiesin jo etukäteen, että tästä tulee väsyviikko. Sytostaattien jälkeen on viiden päivän valkosolujen kasvatuskuuri ja se päättyi tänään. Päiväunet ovat maistuneet joka päivä makealta! Sitten tuntuu vielä kuin olisi flunssa tulossa tai ehkä vaivat ovat vain syövästä peräisn, kuka tietää? Jalkakin on vähän kipeä ja mitähän vielä? Tukka harvenee päivä päivältä, mutta onneksi nyt on jo aika monta pipoa varastossa. Valituksia jatkaakaseni ei laskimoportin metallilevykään tunnu oikein mukavalta. Kyljellä maatessa se tuntuu tai siis tissi häiritsee levyä taikka toisin päin. Toisaalta, eihän mulla tässä tämän isompaa valitettavaa ole eli kaikki hyvin!

Kun tämän väsymyksen tiesin, en ole yrittänytkään tehdä mitään muuta kuin vähän käsitöitä ja sentään myös lueskellut. Kudon rannekkeita annettavaksi kotipalvelun asiakkaille, mutta siinä sivussa yksi rannekepari valmistui itsellekin. Nyt puikoilla on oikeasta pässinpökkimästä tulevat sukat, nekin varmaan jäävät kotiin ja itselleni.

Pesuhuoneen vaatekasat odottavat järjestelyä, mutta sain sentään tänään päällystettyä kaksi pahvilaatikkoa lehdistä nappaamillani kuvilla. Värikuvat ovat sentään parempi vaihtoehto kuin pelkkä ruskea laatikko rumine teksteineen. - Aion lajitella omat ja miehen kamppeet omiin laatikoihinsa lajeittain.


Olihan tässä viikolla vielä yksi ikäväkin juttu. Mies on tavannut sanoa, että meidän yläkerran rapuista ovat kaikki perheenjäsenet yksi toisensa perästä pudonneet. Nyt oli sitten hänen vuoronsa. Alkuviikolla ukkokulta tulla tömähti alimmalta rapulta suoraan pää edellä lattiaan, kun ei hämärässä huomannut rappusta. Päätä hänellä särkee edelleen eli ilmeisesti siinä tuli jonkin asteinen aivotärähdys. Sen lisäksi  hän sai muutaman mustelman ja pienen palkeenkielen sormeen sekä vähän kipua ja särkyä sinne tänne . Onneksi ei hullummin käynyt eikä hän lyönyt päätään esimerkiksi patterin tai tuolin kulmaan, jotka olisivat myös olleet sopivasti hollilla. Vaikka olihan sitä jo tässäkin. Kumpikin tietysti säikähdimme aika tavalla.

Minä en toistaiseksi ole pudonnut näistä sinänsä vähän hankalista portaista, mutta pidänkin tukevasti kiinni joko kaiteesta tai kaiteen pystypuista. Muutamat suunnittelilla olevat tukikahvat on vielä hankkimatta, mutta eiköhän tämä vauhdita nyt sitäkin hanketta. Tänään mies kävi kuitenkin ostamassa palaneiden tilalle uusia lamppuja, ettei ainakaan valonpuutteen takia tipahda toista kertaa portaista. Viimeinen porrasaskelma on tosiaan ollut aioka pimeä, kun valaisimen lamppu taisi palaa jo viime vuoden puolella...

Pihavieraat ovat näemmä tottuneet kiltisti jonottamaan omaa vuoroaan. Tuo kori, jossa joku kasvi yritti kesällä kasvaa, tosin on silloin tällöin käännetty ympäri, jos ei ruokapalvelu ole toiminut.



lauantai 18. lokakuuta 2014

Piha- ynnä muut päivät

Tänään - tai siis tarkemmion sanottuna eilen - sain vihdoinkin aikaiseksi pihatien haravoinnin. Tammessa on vielä lehtiä, joten nyt ei tarvinnut olla niin nokonuuka, mutta kaksi kottikärryllistä rahtasin kuitenkin lehtiä kompostiastian viereen lehtilaatikkoon. Pari kasaa jäi vielä kuljettamatta. Vaahteroiden ja hevoskastanjan lehdet saavat jäädä maahan maatumaan. Isäntä ajaa ne sitten keväällä silpuksi.


Päivä oli kirpeä, mutta aurinkoinen, joten pihalla oli,kiva olla hetkinen. Kunto ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, joten jo kahden kärryllisen haravoinnin jälkeen piti istahtaa lepäämään. En jaksanut ajatellakaan niitä muita hommia, joita oli suunnitteilla.

Kylpyhuone, josta amme kyörättiin viime viikolla pois, odottaa viimeistelyä. Isäntä kävi lauantaina Jyskistä ostamassa matalan senkin tai miksi tätä nyt kutsuisi. Kolmeen laatikkoon mahtuu runsaasti puhdasta pyykkiä, pikkupöskyjä ja sen sellaista.

Mankelin siirsin jo uuteen paikkaan ja nostin muutaman kukan ikkunalaudalle. Niille tosin pitäisi keksiä amppelit tai jotain mikä vie ruukut kauemmas lämpöpatterista. Tuo sininen on mankelointia odottava lakana eli vanhat pyykkinarut jäivät entiselle paikalleen, mutta tilaa tuli niin paljon lisää, että jopa yksi tuoli mahtuu nyt kylppäriin. Lisäksi ostin Sinin roosa nauha -kampanjassa olevan pyykkitelineen ja harkitsin rättipatteriakin seinälle. Se ei taida kuitenkaan mahtua eikä taida olla tarpeenkaan tässä tuota pikaa järjestettävässä uudessa spassa.



Alkuviikko meni labrakäynnin ja sytostaattihoidon merkeissä. Onneksi labrassa voi käydä täällä kotikylällä ja Helsingin reissukin meni päiväseltään. Viikko ei alkanut kovin hyvin, sillä katsoin epähuomiossa väärän labra-ajan eli myöhästyin puolella tunnilla. Pääsin kuitenkin sisälle, mutta sen se aiheutti tietenkin, että meni iltapuolella ennen kuin kuulin tulokset. Jos ne olisivat olleet epäsuotuisat, olisi seuraavan päivän hoito siirtynyt. Kaikki oli kuitenkin hyvin, paitsi kalium-arvot sen verran matalat, että sain määräyksen ruveta syömään taas yhtä lajia pilleriä lisää.

Sain kaksi ihanaa ystävää vierailulle sairaalaan ja siinä iltapäivä mennä hupsahtikin tosi nopeasti, lähes huomaamatta. Hoidossa oli tällä kertaa yhtä sun toista pientä vastoinkäymistä. Joku oli unohtanut tilata sytostaatit tai joku toinen unohtanut valmistaa ne, joten tiputus alkoi vasta yhden jälkeen, vaikka olin paikalla jo yhdeksältä. Onneksi syöpäsairaalan hoitajat ovat aina yhtä iloisia ja aurinkoisia!

Toinen pieni vastoinkäyminen oli puikon (mikä liekään nimeltään) asentaminen laskimoporttiin. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta toisella kerralla piikki jo menikin oikeaan paikkaan ja tiputus saattoi alkaa. En sitten tiedä, onko joku pielessä, kun rinnuksissa on vieläkin vähän "tuntemuksia", ei kumminkaan niin pahoja, että olisin soittanut syöpäsairaalaan. Tilannetta pitää varmaan seurata.

Kun valitin sormien ja jalkojenkin kramppaamista, oli lääkärillä heti selvä käsitys asiasta. Yksi sytostaateista aiheuttaa usein neuropatiaa ja siitä tässä nyt vissiin on kysymys. Se myrkky jätettiinkin cocktailistani pois ja toisaalta sain luvan ruveta syömään taas magnesiumia, joka oli välillä boikotissa.

Kotiin pääsin lähtemään vasta iltakuuden jälkeen, kun edellisellä kerralla olin kotona jo neljän paikkeilla. Asioita hidasti ehkä pikkiriikkisen myös se, että hoitajan kanssa kulki harjoittelijatyttö, jolta tietenkään hommat eivät sujuneet aivan yhtä nopeasti kuin valmiilta sairaanhoitajalta. Mutta joskushan nämäkin asiat on opeteltava.

Olo on kuitenkin hyvä eikä pahoinvointia tai muuta vaivaa ole ollut, jos tuota lievää voimattomutta ei lasketa. Tai suonenvetoa... Valkosolukuuri alkaa taas sunnuntaina ja sen tiedän jo etukäteen väsyttävän, mutta pienillä päikkäreillä siitäkin vaivasta selviää.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Ja taas uusi viikko menossa

Tämä on vaihteeksi sairaalassakäyntiviikko. Tiistaina on labrat, keskiviikkona sytostaatit ja illaksi kotiin, sillä torstaina Toinen tytär tulee käymään. Tämä on yhtä ravaamista, sillä tänäänkin kävimme asioilla. Mies kävi korjauttamassa lukulasejaan, minä kirjakaupassa ja prisma-kaupassa, josta ostin yhden pyykkilaatikon. kolmannen serkun päiväkirjamuistelmat ynnä muuta tarpeellista kuten joulunpunaista lankaa. Pitäähän jouluna punainen pipo olla! Kulkusten kilinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ne pitää hommata jostain myöhemmin. Vielä on harkinnassa, kudonko tästä langasta sukkia ja ranteenlämmittimiä vai pipon. Väri on oikea, mutta lanka saattaa olla vähän karkeaa arkaan päänuppiini.

Viime viikon kampaajareissu oli sikäli onnistunut, että luottokampaajani Päivi leikkasi hiukseni oikein nätisti. Vahinko vain, että tukka on senkin jälkeen harventunut niin että kampauksesta ei ole enää juuri mitään jäljellä. Halasimme läksiäisiksi ja totesimme, että tavataan viimeistään sitten kun tukka taas kasvaa. Eihän sitä tiedä, miten ihanat kiharat minulla vielä on! Kampaaja tosin varoitti, että jos tulee kiharat, niin ne myös menevät ensimmäisessä leikkauksessa.

Aloitin muutama päivä sitten pikkulintujen ja oravien ruokinnan. Eilen lintulaudalla oli jo yhtaikaa kymmenkunta talitinttiä ja omalla vuorollaan se orava, joka jo monena päivänä oli käynyt huomauttelemassa ruoasta. Vaikka onhan nyt ravintoa tarjolla muutenkin. Kaksi närheä rääkyi aamulla tammessa ja on varmaan vain ajan kysymys, milloin linnut huomaavat marjoja notkuvat pihapihlajamme.


Tämän sinänsä ruman pihakuvan otin viime viikolla muistutukseksi lämpimästä syksystä. Ajatella, auringonkukka ja miljoonakellot kukkivat, vaikka on melkein lokakuun puoliväli. Tosin nyt luvataan niin kylmää, että näiltäkin pian hymy hyytyy.


Hyvää viikkoa! Sitä samaa toivotan itsellenikin etenkin keskiviikoksi.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Nyt on sitten se päivä...

Tilasin kampaajan. Tukka, se vähä mitä on jäljellä, hapsottaa joka suuntaan ja on jo tosi harva. En ole vielä ihan varmaksi päättänyt, vedetäänkö kallo kokonaan sileäksi vai jätetäänkö muutama hapsu. Asiasta pitää keskustella kampaajan kanssa, mutta rotanhäntä ainakin lähtee niskasta. Eihän tämä mikään kruunu tai naisen kaunistus muutenkaan ole. Kirjoitan asiasta näin etukäteen, kun en ehkä ole valmis ihan heti itseäni kuvaamaan.


Olen yrittänyt koekäyttää vuorotellen kaikkia myssyjäni, mutta joku on liian väljä, toinen taas liian tiukka tai kutittava. En tietenkään ole tarvinnut  minkäänlaista pipoa kotona, en sisällä enkä oikeastaan pihallakaan, mutta kaipa sitä nyt on ruvettava käyttämään. Ilmakin kuulemma viilenee, joten paljasta päälakea varmaan palelee pipotta.

Sinänsä vaivoistani ei ole mitään uutta kerrottavaa. Olo on periaatteessa oikein hyvä. Ensi viikolla on taas meno labraan ja sitten perään sytostaattihoitoon. Nämä kolme viikkoa, tai siis kaksi tähän asti, onkin mennyt tosi nopeasti. Viime aikoina kylläkin käsiä ja jalkoja on krampannut ihan hirveästi ja suonenveto on muutaman kerran noussut käsivartta pitkin ylöspäinkin. Ei epäilystäkään, etteikö tämä liittyisi jotenkin imusuoniin tai syöpään, mutten ole uskaltanut ottaa magnesiumiakaan, kun kerta sairaalassa kielsivät kaikki ylimääräiset.

Piipahdimme tervehtimässä vaaria ja vanhaan tapaan joimme yhdessä hyvät iltapäiväkahvit. Sinne ei sen kummempaa kuulunut eli kaikki hyvin. Isä oli oikein pirteän näköinenkin, nyt kun hän on saanut lääkityksen mahassa möyrineeseen tulehdukseen. En tosin muistanut kysyä, onko maha kunnossa. Sitähän hoidettiin kuukausitolkulla ripulina, jota siis ei oikeasti hoidettu. Vasta yksityislääkärin tähystys toi nimen ja lääkkeen vaivalle. Terveyskeskuksessa ehkä ajateltiin, ettei noin vanhaa ukkoa, melkein 93 v. enää kannata edes yrittää hoitaa.

Muita päivän askareita on ollut patalappujen tekeminen. Raaka-aineet: vanhat farkunlahkeet ja erilaiset jämälangat. Talosta ei löytynyt kunnollisia, tarpeeksi paksuja  ja isokokoisia lappuja, joten näistä tykötarpeista nyt väsään sellaisia.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maisemia

Olin eilen ystävän luona visiitillä ja nappasin kameran kassiin siltä varalta, että tulisi otettua kuvia. Ystävän kaunista kotia en filmannut, vaan maisemia matkan varrelta ja teimmepä pienen lenkinkin ihan kuvaamistarkoituksessa ennen kuin oli iltateen vuoro.






Ilta oli todella virkistävä ja luulenpa, että se virkisti yhtä paljon meitä kumpaakin.