Kaikenlaista, iloa ja apeutta

Kuten viimeksi kai mainostinkin, niin tällä viikolla ohjelmaa riittää. Eilen oli hammaskiven poisto. Se on tärkeä toimenpide tämmöisellä monisairaalla ihmisellä ja sovimmekin tapaavamme taas puolen vuoden päästä, kuten hammaslääkärini suosittelee. Satanen ja kerta ja siitäkin ensi vuoden alussa kelakorvaus pienenee.

Nyt kaikki oli suussa kunnossa, mutta kuuleman mukaan reikiintymisen vaara on suuri. Sen, siis hampaiden rapsutuksen takia, jouduin ottamaan peräti neljän pillerin antibioottisatsin ennen toimenpidettä. Nyt melkein unohdin lääkityksen, mutta viime tipassa asia tuli mieleen ja nappasin lääkkeet laukkuuni. Kuulemma sekin riittää, ja niin nielaisin pillerit ennen kuin istuin mukavan suuhygienistini tuoliin.

Tänään oli vapaapäivä eikä mitään erityistä tullut tehtyäkään. Tutkin vähän kirjani henkilökaartia ja tein käsityötä, siinä se päivä menikin nopeasti. Mies pyörähti kaupassa ja toi kirjolohifileen ja creme fraiche -kastiketta ja ranskiksia eli söimme helpon iltaruoan.

Huomenna minulla on aika diabeteshoitajalle ja torstaina sitten istun tiiviisti odottamassa lääkärin soittoa. Torstaina alkavat täällä myös influenssarokotukset ja jos vain aikataulu sallii, niin riennämme ottamaan piikin. Ei ole muuta estettä kuin se lääkärin soitto johonkin aikaan ja miehen soittotunti iltapäivällä. Jos ehdimme, käymme leipomossa tutkimassa isänpäivän kakkutarjontaa. Itse asiassa ajattelimme tilata pienen voileipäkakakun ja pienen täytekakun siltä varalta, että lapset tulevat isäänsä onnittelemaan. Minun isäni on Kaunialassa, mutta saa juhlia ilman meitä. Ehkä joku lähempänä asuva piipahtaa tervehtimään vaaria.

Lupasin kuvata martta-vaasini kauniimmassa miljöössä, mutta se oli aika vaikea tehtävä. Maljakko on koristeltu marttojen logolla ja tuo raita takana on tuolin karmi. Vaasi on yksivärinen, harmaanvihreä ja muodoltaan yksi kauneimmista minun mielestäni. Asiantuntijani tiesi, että suunnittelija on Saara Hopea (1925 - 84) ja vaasi on jostain 1960-luvulta. Tarkemmin hänkään ei muistanut vuotta, mutta tiesi, että tämä on suunniteltu nimenomaan Marttaliitolle. Korkeutta on vähän toistakymmentä senttiä. Tämä on aarre, josta maksoin vain kolmekymppiä. Melkein en kehdannut ostaa sillä hinnalla.

Nämä kotimaisen teollisuuden kotimaassa valmistetut esineet alkavat pian olla todellisia keräilyharvinaisuuksia. Tästä saankin oikein kunnon aasinsillan aiheesta, joka eilen melkein enemmän särki sydäntäni kuin oma syöpä tai muu mahdollinen sairaus, joka mahaani korventaa.

Apea mieleni johtuu siitä, kun kotimainen tuote toisensa perään ja usein koko tuotanto siirtyy muille maille. Missä on vastuu suomalaisesta työstä? Ennen tehtaanpatruunat perustivat lastentarhoja, kouluja ja sairaaloita enkä usko, etteivät he laskutikkua silloinkin käyttäneet. Heillä vain oli suuri vastuu alaisistaan, jos kohta työolosuhteissa saattoi olla paljon parantamistakin.

Sen ymmärrän hyvin, että tuotannon on oltava kannattavaa, mutta jos firma tekee hyvää tulosta ja silti lopettaa valmistuksen Suomessa, niin sitä en käsitä. On ihan höpöpuhetta, että tuotteet tehdään uudessa kotimaassa tarkan valvonnan alla, jopa suomalaisten johdolla. Toki tilaaja esittää piirustukset ja valvoo tuotantoakin viimeistään silloin, kun tavarakontti kopsahtaa logistiikkakeskukseen tai kun asiakas rupeaa reklamoimaan.

Halpismaissa on omat työehtonsa, joita noudatetaan taikka ei noudateta. Useimmiten kai matalapalkkaiset naiset, jos ei vallan pikkutytöt, uurastavat pitkiä viikkoja kurjissa olosuhteissa ja surkealla palkalla. Nyt en erityisesti osoita ketään sormellani, mutta olenpa lukenut muutaman kirjan joka on valaissut asiaa, viimeksi Marimekon tarinan, joka on parhaillaan tieto-Finlandia -ehdokkaana.

Kotimainen taloustavarateollisuus on hyvin sydäntäni lähellä, kun olen sitä lähes koko työurani, viimeisiä vuosia ennen eläköitymistä lukuunottamatta, palvellut eri firmoissa. Siksi sydäntä särki, kun Nuutajärven yli 200-vuotias tehdas lakkautettiin. Iittalassa tehdään jotain, mutta osa lasista tulee sinnekin ulkoa. Jostain luin, että värilasi tehdään itse, kun sitä eivät muut osaa... Sorsakosken aterintehdas lopetettiin 2000-luvulla. Kattilatehtaalla kai sentään jotain vielä tehdään. Luulisin. Nämä kaikki ovat olleet osa kansallista identiteettiä, kansan rakastamia. Kuka rakastaa made in China -posliinikuppia yhtä hartaasti? Oi, tiedän kyllä puheet kansainvälistymisestä. Skandinaavinen muotoilu on tiemmä nousussa maailmallakin, mutta missä ovat nuoret suomalaiset muotoilijat tällä alalla? Muotoilijat, ei koristelijat.

Viimeinen häpeäpilkku on se, kun eilen ilmoitettiin että kruununjalokivi Arabian tehdas lakkautetaan. Isännän, Fiskarsin, ääni on puhunut. Ruotsin vastaava jalokivi Rörstrandin tehdas ajettiin alas jo monta vuotta sitten, saman isännän toimesta sekin. Usko pelkän brändin voimaan ilman syvempää sisältöä on vahva, mutta aika näyttää, ovatko nämä päätökset olleet oikeita vai vääriä. Lähes surkuhupaisaa on se, kun Arabian nimi häivytettiin muistaakseni jo viime vuonna ja tehtaasta tuli komeasti Helsingin keramiikka- vai olisko posliinitehdas.

Moni varmaan luulee edelleen ostavansa suomalaista posliinia, kun hankkii vaikkapa Muumi-mukin. Viime vuosina lähinnä lautasia on valmistettu Suomessa, muut tulevat ilmeisesti mikä mistäkin, Kiinasta, Thaimaasta ainakin, ehkä Virostakin sopimusvalmistajilta kuulemma. Kun tehtaan 140 viimeisestä työntekijästä kenkää saa 120, niin onpa mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi tuotekehitys, laadunvalvonta ja markkinointi sitten hoituvat niillä resursseilla. Ja mitä tapahtuu entiselle yhdeksännen kerroksen taideosastolle, jos ei enää ole tehtaan taitavia osaajia apuna tai vaikkapa polttouuneja kuumana.

Mutta ei tämä tietenkään ole pelkästään Fiskarsin asia. Mietityttää, uskaltaako sitä ostaa muuta kuin ennen 2000-lukua valmistettuja esineitä tai pienten pajojen tuotteita. Kerman Savi lopetti. Pentikistä en tiedä. Monet suomalaiselta kuulostavat tavaramerkit ovat kaikkea muuta kuin kotimaisia. Jos johonkin uskon, niin Sinituotteen tavaroista kai ainakin suurin osa sentään tehdään Kokemäellä. Kerran omistaja jossain lehtihaastattelussa totesi maksavansa mieluummin suomalaisille ja ruotsalaisille tekijöille kuin pienille kiinalaisille. Toivottavasti sana pitää edelleen.

Helpotti kun sai pauhata.

Talviaika alkoi

Ilta pimenee taas tuntia aikaisemmin, kun talviaika alkoi. Minusta se on niin turhanpäiväistä kuin olla voi. Toivottavasti mokoma kellojen siirtely jossain vaiheessa loppuu. Meillä on suuri urakka vielä edessä, kun talossa on aika monta kelloa ja päätimme vaihtaa patterit saman tien. Osa kelloista on sen verran ylhäällä, melkein katonrajassa, että mietimme uskaltaako vaiko ei kiivetä rapuilla.

Päivä meni mukavasti. Nuorempi poikapuoli pyöräili meille yllätysvisiitille ja joimme yhdessä iltapäiväkahvit. Tästä herrasta on joskus vuodenvaihteessa tulossa ukki ja meidän isännästä isoukki, tosin vähän väärän koivun takaa, sillä tuleva äiti on miniäpuoleni tytär. Nämä sukulaisuussuhteet ovat joskus vähän kummallisia, varsinkin jos haluaa tehdä niistä monimutkaisia.

Mies lähti soittoharjoituksiin ja minä kirjoitin sillä aikaa elämäni ensimmäiset apuraha-anomukset. Jos ei hae, ei ainakaan saa, vaikka vähän skeptisesti mahdollisuuksiini suhtaudunkin. Toisaalta olisi kiva saada edes sen verran, että saan kirjani painatettua, edellyttäen että kustantamot eivät riemusta kiljuen kilpaile siitä, kuka kirjani saisi kustantaa. Eilen kirjoitin pari kappaletta tekstiä, mutta tänään koko energia meni noihin hakemuksiin.

Liityin joku aika sitten naamakirjassa suljettuun kirjoittajaryhmään, jolle kerroin näistä sairausjutuista päiväntasaista tietoa. Tuntui tosi mukavalta, kun täysin ventovieraat ihmiset kannustivat, paijasivat päätä ja joku lupasi toimittaa teleksejä taivaaseenkin! Sehän näissä porukoissa, koskee myös blogeja, on ihanaa, kun ennestään vieraista ihmisistä tulee yhtäkkiä tuttuja ja kavereita. Pitäisi itsekin muistaa lukemisen jälkeen lähettää aina pieni kommentti, sillä se on uskomattoman tärkeää kirjoittajalle. Oli kyse iloista tai varsinkin suruista. Sekin tuntui kivalta, kun yksi ex-työkaveri oli liittynyt fb:hen ja pyysi päästä kaveriksi. Nyt pysymme ehkä taas ainakin jollain tavalla perillä toistemme kuulumisista.

Tein ihastuttavan pienen löydön: tällaisen martta-logolla varustetun Nuutajärven maljakon. En ole vielä ehtinyt tutkia, kenen suunnittelema tämä on, mutta olisiko varhaisempaa Markku Saloa? Tyyli ainakin sopisi. Kaunis se on joka tapauksessa. Kuva ei tee sille oikeutta ja kuvauspaikkakin on kelvoton, mutta ihan pakko vaasi oli heti kuvata. Heti kun olin paketista purkanut. Kunhan selvitän suunnittelijan, niin kuvaan tämän uudestaan vähän fiksummalla taustalla kuin pannunalusen päällä.

Olin jo kerran aikaisemmin melkein saamassa kirppiksellä samalla logolla varustetun, mutta ei ollenkaan näin kaunista esinettä, mutta kun en heti siihen tarttunut, niin meni ohi suun. Nämä ovat jotain Marttaliiton merkkipäivä- tai vastaavia lahjoja. Tämä on useamman vuoden takainen, sillä kyljessä on Nuutajärven tarra. Nuutajärvellähän ei enää vuosikausiin ole valitettavasti ollut lasituotantoa, paitsi pienpajoilla. Ja kun olen itsekin martta, niin tämä sopii hyvin meille. Tosin yhtä lailla maksan maatalousnaisten jäsenmaksua. Jäsenmaksuilla saa hyvän lehden kummassakin järjestössä.

Vaihdoin väriä

Ruska tuli tännekin, kun luin jostain, ettei vain facebookista, että keltainen on voimaannuttava ja mielialaa nostattava väri ja muistaakseni myös luovuutta lisäävä vaikutus sillä on. Ja sitten se kuulemma vauhdittaa aineenvaihduntaakin. Tämä nyt ehkä ei ihan ole keltaisen keltainen, mutta uskotaan, että vaikutukset ovat samat. Oranssi kumminkin antaa elinvoimaa enkä yhtään epäile.

Minulla on aineenvaihdunta ollut ilmeisen vilkasta, sillä paino on pudonnut seitsemisen kiloa ehkä kuukauden sisällä. Viimeksi tosin se johtui syövästä, joten toivotaan, ettei tällä kertaa siitä syystä. Varaa on vielä...

Lisää väriterapiaa: aamupalani on edelleen tämän tapainen päivän piristäjä. En ole punninnut, mutta kyllä tässä aika monta sataa grammaa vihanneksia on ja ainakin neljää tai viittä väriä. Hiilihydraatit tulevat voileivistä.

Tein huutonetistä aika mieluisan löydön. Tykkään kovasti näistä Heikki Orvolan kynttilälyhdyistä ja kun kotona oli jo yksi isompi vihreä ja näin sen sieluni silmillä meidän glögipöydässämme, niin sinnehän nämäkin on ajateltu. Nämä ovat olleet tuotannossa ilmeisesti 1975 - 83 Nuutajärvellä. Kun ei Nuutajärven tehdastakaan enää ole, niin senkin takia pidän tätä hyvänä ostoksena.

Melkein kaupantekijäisiksi, vaan en suinkaan ilmaiseksi sain tämän pyykkäritytön. Tunteeko kukaan sitä? Se voisi olla Arabian tai Kupittaan, vaikka leimoja ei olekaan pohjassa. Pulsaattoripesukone ja pesujauhepaketti voisivat osoittaa firmalahjan suuntaan. Niin tai näin, minuta tämä oli hyvä ostos kaiken kaikkiaan.

Kello soimaan!

Tänään olen harvinaisen aikaisin tietokoneella, sillä kello pitää laittaa soimaan omien standardieni mukaan anivarhain. Aamun labrakokeiden takia paastokin alkoi jo monta tuntia sitten. Mutta kerronpa, mitä herkkua söimme illalla. Otin  kuvankin, mutta ruoka ei ole niin esteettisen näköistä, että kameraa kannatti raahata yläkertaan.

Pannaan nyt yksi kuvituskuva, kun ruoasta on tässä pian puhe. Nämä Arabiat ovat taatusti kotoisin Arabian tehtaasta, eivät mistään Helsingin keramiikkatehtaasta, saati Thaimaasta. Illusia-astiaston suunnittelija on Heikki Orvola ja koristelun takana Fujimo Ishimoto, suomalaistunut japanilaismestari. Edessä nämä valkoiset, joiden kuvaaminen ei oikein onnistunut, on Heljä Liukko-Sundströmin Tuuli-sarjan kermanekka ja sokeriastia. Illusiaa minulla on koko lailla täydellinen astiasto kahvi- ja teekuppeja myöten, mutta Tuuli-sarjaa vain nämä ja taitaa olla kastemaljanakin käytetty linnunmuotoinen upea vati, ellen ole antanut sitä tyttärelle. Otin laiskuuttani kuvan suoraan kaapista ja sen takia yksi paperiservettikin on päässyt vahingossa kuvaan. Kumpaakaan astiastoa ei ole vuosikausiin enää valmistettu. Enkä erikoisesti onneksi ole astioita ostamassakaan. Ja jos ja kun arabiatkin tulevat vierailta mailta, niin mikään ei pidä enää uskollisena merkille. Kuten tähän asti.

No niin, illan herkkuruokaan. Kun kaupassa oli viime viikolla tarjouksessa possun suolalapaa, niin mieshän innostui ja osti sitä heti 1,7 kilon palan. Lisäksi sovimme, että hän ostaa kolme purkkia Rasilaisen hapankaalia, yhteensä 1,2 kg. Leikkasin lihan aika isoiksi kuutioiksi, joita ruskistin vähän valkosipulilla maustetussa ruokaöljyssä, jossa käytin myös kaksi rasiaa hapankaalia. (Kolmatta en enää viitsinyt.) Nesteeksi käytin ikivanhan valkoviinilaatikon loput, olisikohan ollut noin 1,5 desiä. Sitten silppusin yhden porkkanan, lohkoin neljä punasipulia ja neljä keltasipulia ja padan kansi kiinni. Jaa, vähän laitoin mustapippuria myllystä. - Lisäys: Unohdin mainita, että vihoviimeiseksi lisäsin 5 keitettyä punajuurta edelliseltä päivältä ja pari teelusikallista hunajaa.

Tämä pata muhi hellalla nelisen tuntia. Jossain vaiheessa lisäsin pari teelusikallista hunajaa ja maistelin suotaa. Lihapala oli hyvä: luu oli pieni ja se meni tietysti myös pataan, samoin kamara, joka näyttikin hajonneen tuhannen silpuksi läskeineen tuon neljän tunnin aikana. En muista, että olisin syönyt näin hyvää hapankaalipataa aikoihin, jos koskaan. Vähän me kyllä höystimme sitä lautasella smetanalla, mutta olisi se ilmankin maistunut. Annos oli sen verran suuri, että kyllä siitä varmaan pari ateriaa vielä syödään.

Huomenna menemme johonkin aamupalalle sitten kun pääsen tutkimuksista. Jos nyt pääsen kotiin, kuten tietysti toivon. Sairaalakassi on otettu esille, mutten vielä pakannut sitä.

Suunnitelmia ja toteutuksia

Sain kuin sainkin nätit teekupit täydentämään Illusia-astiastoani. Kahdeksan kuppiparia ihan kohtuuhintaan ja kotiinkuljetuksella. Harmi, etteivät nämä pysyneet pitkään Arabian tuotannossa. Ei silti, minun astiastoni on nyt tässä. Ellei sitten Tea or two -kuppeja satu tulemaan edullisesti vastaan... Niitä on nyt kolme kuppia ja neljä tassia kotona.

Nämä ovat siitä kivan malliset, että niitä voi hyvin käyttää myös kahvikuppeina, jos haluaa kattaa isommat kupit, muttei mukeja.

Unohdin ottaa kuvan kauniista Aino S-lapasista ennen kuin ne lähtivät tyttären mukana hänelle synttärilahjaksi. Toinen pari on nyt puikoilla ja ne pitää muistaa kuvata. Malli on kaunis ja helppo, lanka aitoa suomenlammasta. Lankapaketteja myy Lentävä lapanen, tämä meidän kylän ihana neulekahvila.

Olin tänään Helsingissä fysioterapeutilla, huomenna menen labraan ja keskiviikkona sitten matkaan syöpähoitoon. Kotiudun sieltä kai aikaisintaan torstaina taikka perjantaina. Kahdet ystävät ovat tulossa sairasvuoteen äärelle ja se virkistää jo etukäteen. Fysioterapeutin kanssa juteltiin ongelmallisista tukisukista ja saan häneltä vielä postissa varvasjumppaohjeita. Tämä neuropatia kun vaivaa sekä sormia että varpaita. Neulominen tekee sormille hyvää, kuten varmaan myös tietokoneen näpyttely. Helsingin reissut aina nostavat vähän kuumetta, niin nytkin, muttei onneksi paljon yli kolmeseiskan.

Torstaina kuulen sitten myös viime viikon magneettikuvauksen tulokset ja hoitosuunnitelmat sille, mikä lie siellä onkaan. Jännä, että lääkärillä on soittoaika, vaikka makaan saman sairaalan luultavasti samassa kerroksessakin tai ainakin samassa pihapiirissä. No, sen ymmärtää, ettei eri rakennuksesta ole aikaa tarpoa joka potilaan vuoteen vierelle.

Suunnitelmani ovat suuret tälle keväälle, joten ne liikekannalle pannut enkeliarmeijat toivottavasti ovat hereillä ja virkeinä. Tavoitteena ja toiveena on järjestää meille kotiin yksi tilaisuus, matinean tapainen, johon saan muitakin kuin taivaallisia apujoukkoja: ihania naapurin rouvia. Muutenhan en mitään kekkereitä jaksaisi järjestääkään.

Kirjasuunnitelma nytkähtää myös ihan väistämättä eteenpäin, kun sain kontaktin tulevan päähenkilöni lapsenlapseen. Hän, äänestä päätellen jo vanhempi rouva, lupasi näyttää ja antaa materiaalia, jota on kuulemma mappikaupalla. Aika huikea juttu!

Lempiastiastoni

Minun lempiastiastoni on Arabian Illusia. Muoto on Heikki Orvolan ja koristelu Fujiwo Ishimoton. Tässä kaikki on kohdallaan; koristelu, värit ja se, että koko astian pintaa ei peitetä kaikenkirjavilla krumeluureilla, vaan ruokakin pääsee oikeuksiinsa. Astiasto oli vain valitettavan lyhyen ajan tuotannossa. Nyt en huomannut tarkistaa, milloin se lopetettiin, mutta valmistus aloitettiin 1999. Tuo kuva on Arabian mainoskuvia.

Minulla onkin aika täydellinen Illusia-astiasto, sillä pyysin kippoja ja lautasia vielä häälahjaksikin 10 vuotta sitten. Tuo kahvikaadin puuttuu ja mahdollisesti kannellinen iso kulho ja teekupit. Niitä teekuppeja olen yrittänyt pyydystää ja jos onni on suopea, olen pikapuoliin kahdeksan kupin onnellinen ja rahaton omistaja. Kaadinta en ehkä tarvitse ja kulhonkin laita on niin ja näin, mutta teekuppeja olen todella kaivannut.

Minä olen niitä ihmisiä, joka kyllä juo arkikahvinsa mukista (joka ei ole muumi), mutta haluaa kattaa vieraskahvit oikeilla kahvikupeilla ja mieluiten salin pöytään. Sama koskee teetä. Minulla on paria, kolmeakin mallia teekuppeja, mutta vain kaksi tai neljä kutakin. Pyydystyslistallani on saada täydennystä myös Tea for Two -sarjaan, joita on vain kaksi paria. Olen tekemässä kauppoja yhden naisihmisen kanssa, mutta taisi sika syödä eväät, kun myyjästä, teekupeista puhumattakaan, ei ole moneen päivään kuulunut mitään. Jos näitä tulee vastaan eli haluat luopua omistasi, niin tehdäänpä  kaupat!

Nythän ei ollenkaan ole kysymys siitä, etteikö meillä olisi astioita. On mummin perintönä juhla-astiasto 1940-50-luvulta, mutta sitä en enää raaski käyttää. Sitten on Dorrit voi Fieandtin käsinmaalattu Palermo-astiasto, jonka katan silloin, kun syöjiä on noin kuutisen kappaletta. Muutamia lautasia on kaksin kappalein sitä varten, että joskus haluan pöytään muutakin kuin jokapäiväisiä ns. arkiastioita. Niitä on sekalainen seurakunta: muutama Rörstrandin 60-luvun fajanssilautanen ja kaksi tai kolme näitä Kati Tuominen-Niittylän koristelemia lautasia. Muoto taitaa olla Heikki Orvolan 14h. Ja sitten minulla on muutama Dorrit von Fieandtin Hubertus-lautasta.Kuva on itse ottamani ja todistaa, että on meillä niitä aamukahvimukejakin.

Arabian viime juhlavuoden lautasia en raaskinut ostaa kuin yhden ja sen pariksi katan toisen sinisen eli Oiva Toikan aikanaan Rörstrandille suunnitteleman lautasen. Kaikki nämä ovat ns. menneen talven lumia eli valmistus on lopetettu ajat sitten. Vain Illusia riittäää silloin, kun ja jos koko poppoo on syömässä. - Ette varmaankaan voi arvata, minkä firman palveluksessa olen aikanaan ollut?

Nykyisiä Arabian astioita en hanki. Lautaset kyllä valmistetaan Suomessa, mutta thai-kupeista en ole kiinnostunut. Eivätkä kuositkaan sovi minun makuuni. Onneksi, sillä miers jo varmaan repeää, kun kuulee kuppiostoksestani.

Mikä on sinun lempiastiastosi?

Öitä teillekin!

Ajattelin saada pienen villasukan valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Sainkin,. paitsi että tuli mittavirhe ja toinen sukka on lyhyempi kuin toinen. Jatkuu siis huomenna. Minulla on valtavat määrät lankaa ja paitsi että olen kutonut myssyjä ja käpälänlämmittimiä, päätion tehdä muutaman lasten hyväntekeväisyyssukkaparin myyjäisiin. Tosin tämä on vasta toinen pari. Ehdin varmaan vielä tekaista muutaman pikkuparin, sillä tuotteet lähtevät vasta ensi viikolla. Saan noudon oikein kotiovelta. Pakkaan mukaan myös kirjoja, joita menee kahteenkin kohteeseen. Käsitöitä en ole tullut kuvanneeksi.

Kun sukkia lähtee ulos, tulee uutta tavaraa tilalle. Tästä hankinnasta tosin on jo jonkin verran aikaa. Löysin nettikirpparilta Heikki Orvolan ihastuttavan lasilyhdyn., edesmenneen Nuutajärven tuotantoa. Sen verran Nuutajärven perinteikkään ja Suomen vanhimman, yli 200 vuotta toimineen lasitehtaan tappo minua riepoo, että ostan vanhaa nuutajärveläistä mielihyvin aina, kun sopiva kohde löytyy ja hinta on minulle sopiva. Joitakin Oiva Toikan lintuja, esimerkiksi Suomen joutsenta himoitsen, mutta hinta on liian kova. - Sääli upeaa kylää, ihania ihmisiä, komeita rakennuksia ja voimia heille, jtoka siellä vielä jaksavat yrittää.

Yritin kuvata lyhtyä tulen kanssa, muttei tullut kivaa kuvaa. Mutta eikös tämä olekin kaunis? Varmaan yksi kauneimmista esineistäni. Toisaalta pitäisi ruveta näistä ihanuuksista vähitellen luopumaankin - ei, en ole hetimmiten kuolemaa tekemässä, mutta talo on täynnä rompetta. Mutta toisaalta ja toisaalta! Voim meitä astiahulluja!

Tänään posti toi pussillisen Kalevala korun solkia ja oli siinä muutakin. Nekin ovat naamakirjan kirppiksen satoa. En esittele niitä, sillä osa päätyy varmaan joulupukin konttiin. Ostin kerralla kasan vanhoja koruja oikein rönttikaupalla, enkä pettynyt. Sain viehättävästi patinoituneita koruja ja hinta-laatusuhde on vallan kohdallaan. Solkien neulat eivät olleet kaikissa kylläkään enää priimaa, mutta niitä ajattelinkin niitä pipojen koristeeksi. Yksi koruista oli kaulakoru nimeltä Kaksipäinen  hevonen, jollainen matkasi Toisen tyttären synttärilahjjaksi Saksanmaalle. Nyt minulla siis taas on sama koru kotona ja taitaapa olla joulupakettiin sekin menossa.

Toinen tytär sitten ilmoitti jääneensä vakituisesti Saksanmaalle.Onnea lapselle ja lapsen ilmeisesti melko tuoreelle suhteelle, jonka kaianaloon hän nyt on asettumassa. Näemme poikaystävän ilmeisesti joskus jouun jälkeen. Ilmeisesti pitää ruveta verestämään ruotsin ja saksan taitoja. Olihan se tavallaan jymy-yllätys, poikakaveri ainakin, mutta jotenkin mulla on koko vuoden tytissyt sillä tavallaa, että sinne se jää. Isänsä, äidistään puhumattakaan ei ehkä koe asiaa yhtä positiivisesti. Onnea ja iloa, varjelusta maailman turuilla ja kaikin puolin tasapainoista elämää joka tapauksessa, mitäpä tässä muutakaan voisi toivottaa.

Meni kahvi väärään kurkkuun

Viikonloppuna luimme paikallislehdestä ihmeuutisen: kotikyläni pankki lopettaa toimintansa. Sen vielä jotenkin pieni pää voi ymmärtää, että takamailla olevat pikkupankit lakkautetaan, mutta että täällä, rintamailla! Matkaa Helsinkiin on tasan 50 kilometriä, juna-asema keskellä kylää ja tonttejakin kaavoitetaan kaiken aikaa lisää, jotta väkimäärä kasvaisi nykyisestä kai viidestä, kuudesta tuhannesta.

Sen arvasi, mitä isäni asiaan sanoi, kun tänään kävimme asiaa tiedustelemassa. Hän sentään on ollut pankin isännistössä tai miksi sitä aikanaan mahdettiin kutsuakaan. Vaarikin oli perustamassa paikallispankkia. Ei onneksi tätä, vaan naapurikylän kassaa jota vielä hoitikin omasta isännänhuoneestaan käsin, isä virnisti. Isä nyt vielä pystyy ajamaan taksilla naapurikaupunkiin, jompaan kumpaan suuntaan, mutta sen arvaa, että hän on pahoillaan. Ja kuinka moni mummu tai faari saa edes tarpeellista määrää, jos ollenkaan taksiseteleitä hoitaakseen asioitaan? Siinä sitten hakevat koko eläkkeensä kerralla ja tulevat oivallisesti ryöstetyiksi, kuten on nähty ja kuultu.

Vastuutonta meininkiä. Eivät kaikki pysty käyttämään tietokonetta, vaikka tietysti maksupalveluunkin voi ainakin tällä hetkellä lähettää laskut maksettavaksi. Toisaalta isäni, joka on sotainvalidi ja saa aika moneen kustannukseensa korvauksen valtiokonttorista, ei niihin voi maksupalvelua käyttää, sillä laskut on yksin kappalein leimautettava pankissa. Sitä hän on huomenna menossa tivaamaan, miten ikiaikainen pankkinsa tästä pulmasta aikoo selviytyä. Isällä on terävä pää ja kantava ääni, joten olisipa kiva olla kärpäsenä katossa katsomassa, miten 91 v. pauhaa.

Ettei nyt vallan mene ossuuspankin haukkumiseksi, niin kuulemma kylän nordeapankki on lakkautettu jo hetkistä aikaisemmin. Kun olin lähdössä opiskelemaan, oli paikkakunnalla ainakin osuuskassa, säästöpankki ja helsinginosakepankki ja jokaisella komea tiilitalo konttorinaan. Niin ovat ajat muuttuneet. Minä otin oman opintolainani Pohjoismaisen yhdyspankin eli PYP:n Ruskeasuon konttorista, kun asuin siinä muutaman korttelin päässä, vuokrakämpässä tietenkin.. Opintotuki oli siihen aikaan tuntematon käsite, mutta lainan uusi valtiontakaus oli suuri etuus opiskelijoille. Ja pienellä tultiin toimeen.

Ettei nyt menisi pelkäksi pankkien parjaukseksi, niin tässä uunituore kuva, oikeammin tiskituore:

Mainostin jo etukäteen uutta Rörstrandin astiastoani, jonka huusin netistä. Tänään haettiin postista ja nyt se parhaillaan hyrrää tiskikoneessa.

Rörstrandin museo Ruotsissa ei näitä tunnistanut, mutta arveli, että ovat olleet tuotannossa 60 - 70-luvulla. Kuusi ruokalautasta, muistaakseni saman verran asetteja, kaksikorvainen kulho, kaksi paistivatia, yksi kannellinen ja korvallinen keskikokoinen kippo ja kaksi pikkukippoa sekä yksi syvä lautanen ja siihen mallattu kansi. Osa astioista selvästi on jo vuosien saatossa rikkoutunut, mutta näillä mennään. Koot näyttävät aika sopivilta kahden hengen talouteen arkiastioiksi. Lautaskoko on aika paljon pienempi kuin nykyastioissa.