maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sunnuntain jälkeen maanantai

Satoi kyllä, mutta aina välillä aurinkokin paistoi. Onneksi myräkkä sivuutti meidät enkä tullut tutkineeksi sademittariakaan. On sitä vettä kyllä tullut ihan tarpeeksi tämän kesän osalta. Tänään siis oli tupapäivä, mutta sain sentään vaatteet päälleni ennen iltaa. Askareena oli Virpi Hämeen-Anttilan uusimman dekkarin lukeminen. Käärmeitten kesä on nimeltään. Pidän siitä ja erityisesti sympaattisesta Kalle Björkistä, joka on ministeriön juristivirkamies, joka vapaa-aikanaan ratkoo karmeita rikoksia. Eletään 1920-lukua. Täältä lisää tietoa. En pidä läheskään kaikista Hämeen-Anttilan kirjoista, mutta toivon, että Kalle Björk seikkailee vielä kauan keskuudessamme. Tämä oli toinen osa; ensimmäisen nimeä en muista.

Tänään en muuta kuin pistäydyin ulkona postia hakemassa ja vilkaisemassa, onko sade ehtinyt tehdä tuhoja. Ei ollut mitään uutta. Kaunis Perttula-ruusupensas ei enää pitkään aikaan ole ollut kaunis. Se olisi varmaanb pitänyt leikata keväällä. Ilokseni jalohortensia tekee pienenpientä nuppua. Toivottavasti se nimensä (Endless Summer) mukaan saa pitkän, lämpimän loppukesän, että ehtii kukkia kunnolla.

Tämän kukkarykelmän nimi on  Classic music ja sen pitäisi varmaan heinäkuun lopulla kukkia tosi komeasti, mutta ei. Tässä on samaan juureen ympättynä verbenaa ja miljoonakelloa ja muistaakseni pikkupetuniaa. Olisi nätti, jos kasvaisi.


Vielä surkeampi esitys on tämä Miljoona suukkoa:


Oikeampi nimi olisi kaksi ja puoli suukkoa. Olisihan se pitänyt vanhastaan muistaa, että mainoskuvat huijaavat...

Minä ostan ensi keväänä täydessä kukkaloistossa olevia kasveja siihen aikaan vuodesta, jolloin tosiaan on jo kesä ja lämmintä.

Ei tässä muuta kuin hyvää uutta viikkoa! Minulla on tiedossa ainakin keuhkotutkimukset ja ehkä muutakin, kun ryhdyn aamulla kyselemään, mitä noille turvonneille kintuille pitäisi tehdä.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Säikähdin

Kun tänään oli säätieojen mukaan suunnilleen viikon ainut aurinkoinen päivä, päätimme tietenkin syödä kesäkeittiössä eli terassilla. Mies törsäsi ja osti entrecotit, hinta 14 euroa kahdelta pihviltä. Naudanpihvit olivat aika rasvaiset ja niin siinä kävi, että rasva lehahti liekkiin. Onneksi Muurikan sähkögrillin kansi oli lähellä ja mies tukahdutti liekit hetkessä. Vesisaavikin olisi ollut heti terassin ulkopuolella. Hyvä, ettei pahemmin käynyt. Pihvit muuten olivat erinomaiset ja maistuivat tosi hyviltä säikähdyksenkin jälkeen.

Mies oli grillannut saman folioalustan päällä kai jo pari kertaa aikaisemminkin, joten ehkä siinä oli pohjarasvaakin sytykkeenä. Liekit nousivat aika korkealle, mutta onneksi ei terassin kaide syttynyt. Ainoa, joka kärsi, oli köynnöshortensia, josta paloi kahden lehden kärjet. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä minä vähän säikähdin.

Tämän parempaa kuvaa ei kesäkeittiöstä ole ja tässäkin on sankarina meidän isäntä. Tällainen pieni nurkkaus se  on: työkalut naulassa niiden alapuolella grilli matalalla pöydällä ja grillin vieressä kaksi-paikkainen keittolevy. "Tulipalosta" ei tietenkään ole kuvaa, mutta enpä näköjään ole muutenkaan kuvannut vaatimatonta kesäkeittiötämme tai en ainakaan löytänyt kuva-arkistosta.


Saas nähdä, millaiseen myräkkään huomenna heräämme vai ohittaako myrsky meidät kokonaan. Kävin joka tapauksessa huoltamassa kasvihuoneen varmuuden vuoksi, mutta oven jätin auki. Kun en muistanut sitä sulkea.

Mukavaa sunnuntaita - satoi tai paistoi!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kirjoittelua

Iltaisin tavakseni on tullut kirjoittaa ja editoida Kyläkirja-tekstiä. Kaksi, kolme tuntia hurahtaa ihan hetkessä, niin kuin nytkin. Urakka ei ole lähellekään valmis, sillä saan kirjoittajakollegaltani Tuulalta varmaan pikapuoliin uuden nipun tekstiä. Eihän tästä malta luopua, mutta toinen juttu sitten ose se, moneenko kertaan me vielä muokkaamme tätä...


Hätäisimmät jo kyselevät kirjan perään tajuamatta ollenkaan, miten valtava työ tässä on. Ensin aineiston keruuta ja sekin on aika urakka. Ihmisistä idea on kiva ja kerrottavaakin olisi, mutta kun ei osaa, ei tohdi. Moni luulee, että tekstin pitää olla viimeisen päälle valmista ja siloiteltua ilman pilkkuvirheitä ja muita mokia. Itse pääsen helpolla, mutta Tuula on ansainnut kultamitali ja papukaijamerkin. Etenkin kun tämä on sadan prosentin varmuudella ilmaista talkootyötä niin hänellä kuin minullakin. Mutta ei tätä keskenkään voi jättää.

Onneksi mulla on pöytäkone. Jos olisi läppäri, voisi harmittaa, kun ei pääse koivun juurelle kirjoittelemaan eikä riippumattoon. Joku voisi ihmetellä, miksen kirjoita päiväsaikaan. No, ensinnäkin taidan olla pikemmin yö- kuin päiväeläin. Toisekseen nukun aaika myöhään ja sen jälkeen herään hyvin hitaasti, nautin verkkaisen aamupalan, luen lehdet ja rupean virkoamaan vasta joskus puolen päivän paikkeilla. Sitten on mukava seurustella armaan aviomiehen kanssa ja joskus tietysti tehdä jotain talontöitäkin ihan vaan varovaisesti.

Nyt taloustyöt, ne ovat pannassa ihan kokonaan, kun en tiedä tätä turpoavien kinttujeni tilannetta. Varoittelin jo miestä, että voi olla lähtö päivystykseen huomenna tai viimeistään maanantaina, elleivät nämä pian rauhoitu. Pariin kertaan sentään tyhjensin ja täytin tiskikoneen. Mies haki korkan jakkaran työpöydän eteen, mistä kiitokset. Niin sairas en kuitenkaan ollut, että hän olisi ruvennut keittämään perunoita tai paistamaan sieniä... Vanhastaan tiedän, että olisin kuullut uuden ehdotuksen: ei sitten syödä mitään. Aikanaan yksinhuoltajaisälle taisi tulla kiintiö täyteen, sillä tiedän kyllä, että hän osaisi, jos haluaisi. Paitsi ehkä ei käyttää meidän uunia, jonka kytkimet ovatkin aika huomaamattomat.

Tänään söimme kantarellikastiketta, perunoita ja kukkakaalia. Ei voisi ruoka paljon parempaa olla. En muistanut kuvata, kun oli niin kiire herkuttelemaan.

Kuvassa on kesäkeittiömme herkkuateria, taisi olla toinen tänä kesänä ulkona tehty ja syöty. Paistettuja perunoita ja roseeksi grillattua karitsan paahtopaistia. Se oli niin reilusti alle kahdenkympin kilo, että mies kävi seuraavana päivänä ostamassa lisää, jo valmiiksi parille aterialle.


Nyt jos lähtisin virittämään naamalleni maskia, siis sitä kuonokoppaa, jonka avulla nukun sikeästi ja hyvin heräämättä usein aamuun asti. Äkkiä siihen tottui.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Uusi leikkikalu

Isäntä sai eilen uuden lelunsa, sen kolmipyöräisen nojatuolifillarinsa, josta varmaan kirjoitin aikaisemmin alkukesällä. Eilen se sitten tuli ja tänään oli ensimmäinen koeajo. Pyörä kuulemma on mukava ja kevyt ajaa eikä nyt tarvitse pelätä tasapaino-ongelmia. Tärkeintä on turvallisuus. Huomasin kyllä, että miestä jännitti etukäteen. Ensimmäinen pyörälenkki oli noin kolmen kilometrin mittainen, mutta siitä se lähtee.


Kuvassa on kylläkin poikansa, joka teki ensimmäisen testiajon. Kaksi kaljupäätä...

Hyvä, että pyörä tuli, niin että on sentään jotain positiivista mietittävää miehelläkin. Hän kävi aamulla tutkimuksissa, joissa todettiin pitkittyneen vaivansa syyksi leikkauksen jälkeinen arpeutuma virtsaputkessa, jos nyt oikein käsitin asian. Niin että kolmas leikkaus on edessä sitten joskus, kun aika annetaan.

Minulla jalkojen  turvotus ei ole laskenut eikä pieni kuumeilu lakannut.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ylä- ja alamäkeä mennään

En tiedä, kumpi on se parempi, taapertaa kivistä ylämäkeä vai lasketella liukasta alamäkeä. Tänään kuitenkin tuli kumpaakin ääripäätä. Kun avasin illalla sähköpostin - minähän tulen tietokoneelle vasta iltamyöhällä - niin siellä oli ventovieraan henkilön pitkä viesti. Hän oli lukenut kirjani ja kiitti siitä niin kauniin sanoin, että tuli tippa silmään.


Toinen tippa tuli sitten, kun luin Anonyymin kirjoittajan kommentin kommentistani hänen kommenttiinsa. Jo on herkästi loukkaantuvia ihmisiä, vai oletteko kaikki muutkin sitä mieltä, että hän syystä pahoitti mielensä? Me olemme kovin erilaisia rakenteeltamme, kirjoitamme eri tavoin kuka lyhyemmin kuka laveammin ja reagoimmekin eri tavoin. Yksi pahastuu herkemmin kuin toinen. Toinen näkee "hittusia" siellä missä niitä ei olekaan. Sen sanon, että kissa vieköön, tahallani en halua ketään loukata. Paitsi ehkä juuri nyt menetin yhden lukijan. Mutta jos näin kävi, niin terve menoa.

Mikä kanta teillä muilla on anonyymeihin? Oletteko niin fiksuja, ettette välitä niistä vai oletteko ratkaisseet asian jollain muulla tavalla? Päivittäisen lukijamäärän ja seuraajamäärän perusteella lähellekään kaikki eivät koskaan kommentoi eikä tarvitsekaan, mutta jollain tavalla toivoisin, että kommentit tulisivat nimellä. Senhän voi kirjoittaa tekstinsä alle, ellei halua ilmaista omaa blogiaan tai jos sellaista ei ole. Enkä mistään tietäisi, onko Maija oikeasti Miina vaiko Miina Maija, Liisa vai Leena. Ihkaoikeaa nimeäänhän täällä ei ole pakko tietenkään edes ilmoittaa.

Onneksi kai tutut sentään pääsääntöisesti ovat ilmoittaneet kommenteissa tai muuten henkilöllisyytensä tai ainakin kertoneet lukevansa blogiani. Muuten, Facebookiin otan mielihyvin teitä, jotka lähetätte kaveripyynnön mukana tiedon tästä blogikaveruudesta. Nimelläni se sieltå löytyy.

Tuli varmaan selväksi, etten arvosta kovin korkealle nimettömiä kirjoituksia, olivat ne missä mediassa tahansa. Sen sijaan ehdottomasti arvostan kaikkia viestejänne. Niitä on kiva saada! Erityisesti viime talvena kaikki kommentit olivat kuin pieniä kultahippusia, usein oikein isojakin.

Meillä mietitään taas sairauskysymyksiä. Miehellä on vihdoin ja viimein tällä viikolla aika aluesairaalaan ja minä menen sinne ensi viikolla. Emme ole oikein hyvässä kunnossa kumpikaan. Jostain syystä jalkojani on ruvennut turvottamaan enemmän kuin koskaan. Nesteenpoistolääke oli vain muutaman päivän katkolla, joten tuskin sekään voi vaikuttaa. Nyt en kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pientä lämpöäkin on ruvennut pitämään ja henkeä ahistaa, ahistaa. PEF-mittaus on parhaillaan menossa. Mutta aina tulee mieleen, ettei se vaan olisi uusinut?

Nyt siirryn hetkeksi wordiin eli editoimaan tekstiä, joka on pitkä kuin nälkävuosi ja täyttä asiaa joka rivi. Se on sitä kyläkirjaa, josta olen maininnutkin moneen kertaan. Öitä!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Yömyssyllä

Nyt yömyssy ei ole se perinteinen, vaan käynpä hakemassa pienen yövoileivän. Ei silti, nestemäinenkin myssy olisi ollut paikallaan, sillä tein äsken parisen tuntia ahkerasti töitä. Tekstiä editoin kyläkirjaan. Menossa on versio 2 eikä tietoakaan, miten monta kertaa vielä olen T-ystäväni tekstin kimpussa. Ja päinvastoin. Hidasta on, mutta sitä ei kukaan käsitä, joka ei itse ole tähän hommaan joutunut. Samahan se oli lehdenteossakin. Oikoluvun olisi pitänyt sujua kuin tanssi. Minultakin kerran kysyttiin, osaanko oikolukea samalla kun kirjoitan tekstiä. No en todellakaan! Kysyjä kuulemma osasi.

Tämä on oikeastaan ns. kuvituskuva, vaikka onkin otettu oman pihan kukista tänä kesänä. Varjoliljat kukkivat ja suureksi ällistyksekseni myös valkoisena ja paikassa, jonne siemenen on täytynyt lentää tuulen tai jonkun linnun mukana. Nämä tämän väriset kukkivat pääasiassa aitan seinustalla.


Minähän varmaan kerroin, että lähden pienelle sairaalareissulle sunnuntai-iltana. Lähdin ja sain mukaani kasvoilla pidettävän maskin uniapnean hoitoon. Nukuin yhden yön harjoitusmielessä sairaalassa ja sitten vaan kotiin! Nyt eivät ämmät sitten ainakaan sairaalassa marise kuorsaamisestani. Kahden yön kokemuksella voin kertoa, että maskin kanssa voi hyvinkin nukkua, vaikka on se vähän outo tietysti alkuun. En muistanut puhua muutamasta asiasta lääkärille, mutta onneksi tällä viikolla on vielä yksi lääkärissäkäynti. Pitää muutenkin kirjoittaa lista valitettavista vaivoista ja raportoida syöpäsairaalan muuttaneista lääkkeistä. Kun syöpälääkäri ei suostunut uusimaan eräitä lääkkeitäni, niin pakko on mennä yksityiselle. Luottamukseni omaa terkkaria kohtaan ei ole kovin korkealla eikä sinne nyt heinäkuussa pääsisikään. Viimeksi  - ennen siirtymistä yksityispalveluiden käyttöön - jonotusaika oli 7 viikkoa ja nyt mulla alkavat reseptit olla tyhjiä. Silloin ei tietysti ollut näin radikaaleja sairauksiakaan eikä lääkärikäyntiä kuin  kerran, pari vuodessa. Nythän siellä on saanut rampata senkin edestä. Kelakyytien omavastuukin täyttyi jo muistaakseni maaliskuun alussa.

Kun emme ole ehtineet yli viikkoon käydä vaaria tervehtimässä, kävimme tänään. Systeri siellä pakasti vaarille, 93 v. mansikoita! No hyvähän se, jos vielä muistaa syödäkin niitä. Itse päätin, että tänä kesänä syön mansikat tuoreina, kun en viime talvella läheskään kaikkia muistanut pistellä poskeeni. Meillä kun ei syödä jälkiruokia eikä makeita leivonnaisiakaan kuin vieraiden kanssa ja kun makeaa syön vain minä, en myöskään leivo.  Aamupuurokaan ei kuulu ruokalistallemme. Vaarilla kyllä oli vähän vanhempaakin vuosikertaa kuin meillä: lakkojakin vuodelta -79 ellen kuullut väärin systerin tuhahdusta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lahja ostettu!

Kävimme tänään ostamassa rippilahjan. Olin jo katsonutkin valmiiksi tämmöistä Kalevala korun Suojassa-riipusta ja kun hintakin tuntui sopivalta lapsenlapselle, niin mitäpä sitä miettimään. Eikä tietysti ollut mahdollisuutta miettiäkään, kun konfirmaatio on jo huomenna,ei kun siis tännän tietysti.

Kuva on napattu KK:n nettisivuilta. Kun rippilapsi toivoi hopeaa, niin sitä tämä on plus tuo yksi makeanveden helmi. Bonusta tulee siitä, että 5 prosenttia korun hinnasta menee Lastensairaalan hyväksi. Ja toinen plussa kun korun saa tarvittaessa vaihtoo. Minusta tämä kuitenkin on viehättävä eikä tällä aikataululla paljon ehtinyt miettimään. Kaikessa tapauksessa kumpikin olimme sitä mieltä, että rahaa antakoot he jotka sen haluavat tehdä, mutta lapsenlapselle ja lapsenlapsipuolelle pitää jäädä jotain konkreettista muistoa.

Tänään oli tarkoitus istuttaa muutamia taimia, joita veljeni toi, mutta jotenkin se jäi tekemättä. Huomenna en varmaan edes ehdi istuttaa, sillä rippijuhlien jälkeen lähden illalla yöksi sairaalaan. Siihen väliin nyt voisi jäädä hetki aikaa, mutta voi olla, että aika ja voimat eivät kuitenkaan riitä.

Onneksi velimies istutti viisi kotkansiipi-saniaista vajan taakse ja seitsemän erilaista kärhöä eri puolille tonttia. Edes ne jäävät varmaan henkiin. Sain ainakin metrin mittaise kaksi erikoista tomaatintainta, okraa, revonhäntää ja jotain köynnöstä, jonka nimeä en muista, veljeni kasvatuskokeiluista kaikki.

Kieltämättä tänään olisi ollut pieni tilaisuus pihahommiinkin, mutta samalla kun kävin kirjakaupassa onnittelukorttia ostamassa, ostin myös uusimman Enni Mustos-kirjan, johin tietenkin hetipaikalla tartuin. Siinä pikkupiika-Iidasta on kasvanut jo aikuinen ja emännöitsijä ja hän lähtee Mattilasta ja Sibeliuksen tyttöjen lastenhoitajan virasta Helsinkiin Albert Edelfeltin taloudenhoitajaksi. Enni eli Kirsti Manninen käyttää samaa tekniikkaa kuin itsekin (en mitenkään tohdi verrata itseäni häneen kirjailijana) eli faktan ja fiktion yhdistelmää. Tässäkin esiintyvät käymäseltään niin vaarini sisko kuin hänen parikin serkkuaan.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Äidin muistolle

Tämä 11. heinäkuuta on äitini syntymäpäivä.  Hän täyttäisi tänään 93 vuotta. Tänään tasan kolme vuotta sitten hänet siunattiin tunnelmallisessa, vanhassa Kellokosken kirkossa. Se ei ollut hänen kotikirkkonsa, eikä hän ehkä olisi itse sitä valinnut. Se valittiin siksi, kun seurakuntatalo on aivan vieressä ja sinne oli kaikkien helppo kävellä muistotilaisuuteen. Ja se oli sopivan kokoinenkin: vain kolme tuolia taisi jäädä tyhjäksi.




Isällä oli tapana hakea äidille jasmiinikimppu syntymäpäivän kunniaksi. Se oli aikamoinen urotyö, kun ottaa huomioon, miten allerginen hän on jo kukkasten tuoksullekin ja jasmiini jos mikä on tuoksuva kukka. Viimeisinä vuosina hän antoi suuren kimpun tummanpunaisia ruusuja, samanlaisia joita sitten valitsi puolisonsa arkullekin. En huomannut tänään kysyä veljeltäni, onko jasmiini tai jasmike enää hengissä.


Emme olleet koskaan kovin läheisiä. Silti vieläkin joskus tulee mieleen äiti aivan kuin hän olisi elossa. Mitähän äiti tästä sanoo? Koskettavin hetki hautajaispäivänä oli, kun tuttu järjestöihminen tuli halaamaan ja kertoi, miten äiti oli usein minua kehunut ja arvostanut tekemisiäni. Sanoinkin, että olisipa tuon edes yhden ainoan kerran sanonut minullekin. Tuttu totesi, että samoin hänelläkin oli ja jatkoi, että jos on vahva ja merkittävä kylillä, ei sitä enää jaksa jatkaa kotona. Niin kai se sitten on.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Tuli sade rankka...

Onneksi kuvasin kukkaset ennen sadetta. Nyt vaaleanpunaiset Anni Perttula -ruusut nuokkuvat päät alaspäin, mutta antavat osviittaa siitä, miten en on ehkä leikattava. Pionit ovat onneksi pystyssä tukiensa varassa. Jos ehdin, käyn huomenna tarkastamassa kasvimaan tilanteen.

Anni Perttula oli täällä Kotitalousopettajaopiston puutarhaopettaja ja ruusu oli hänen jalostamansa. En tiedä, onko sillä virallisesti joku muu nimi, mutta tällä nimellä käly sen minulle kaivoi omasta pihastaan. Kukat ovat upeat, moneen kertaan kerrotut ja hyvin tämä on lähtenyt kasvamaan savisessa pihassamme. Muutama poikanenkin jo jo jatkanut matkaansa. Alempi kuva esittää sadepisaroita vuorenkilven lehdellä.



Kuten kerroinkin, on huomenna ohjelmassa käyminen kyläkirjan kimppuun. Tänään en enää ehtinyt edes miettiä sitä, mutta ehkä pieni kahden naisen tiimimme saa huomenna kuitenkin jotain aikaiseksi.
Tänäänhän olimme ns. äitienpäivälounaalla eli pitkän kaavan mukaisella päivällisellä paikallisessa ykkösravintolassa. Minä, mies, Tytär ja Tyttärenpoika. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Myös hintaa oli "riittävästi", muttei kuitenkaan sen enempää kuin äitienpäiväruoasta olisi nyhdetty. Laatu vain oli nyt ihan toinen. Innostuin tyttären ostamasta käsilaukusta niin, että tilasin heti paikalla itselleni samanlaisen ja yhtä sun toista muutakin.

Yllätyskin oikein yllätti. Tiesin, että lapsenlapsipuoleni on ollut rippikoulussa, mutta konfirmaatiopäivästä ei ole ollut puhetta. Onneksi miniä soitti, ihmetteli kai, miksemme ole ilmoittautuneet. Onneksi soitti sentään ennen juhlia eikä niiden jälkeen. Nyt tulee kiire hankkia lapselle rippilahja, sillä tässä nimenomaisessa tapauksessa ei kyllä rahakuori ole sopiva. Kutsu oli lähetetty sähköpostitse, mutta jostain syystä se ei koskaan tullut perille. Tai on hukkunut roskapostien joukkoon.

Nyt täytyy se lahjakin ostaa melkein lennossa, vaikka olisin mielelläni vähän tarkemmin harkinnut sitä. Lauantaina on käytävä ottamassa sitä, mitä saa. Rippiristejä varmaan tulee oikeilta mummeilta tai kummeilta, joten pitää katsoa jotain muuta. Minulla tosin olisi ollut varastoissani yksi vanha Kalevala korun rikkinäinen krusifiksi ja sen olisin paremmalla ajalla voinut kórjauttaa ja antaa. Kerään Kalevala korua, mutta pääasiassa on kertynyt pronssia ja nuorelle pikkuiselle neidille tykkänään sopimattomia malleja.

Kun koko pitäjän kaikille rippilapsille on yhteinen konfirmaatio, jonka arvaan kestävän, kestävän ja kestävän, sovimme, että menemme vasta kotiin, emmekä sielläkään pysty olemaan kovin pitkään. Meille molemmille pitkään istuminen kovalla kirkonpenkillä on vaikeaa, miehelle hänen nykykunnossaan täysin mahdotonta. Vaikka olisin kyllä mielelläni mennyt kirkkoon ja ehtoollisellekin. Hyvä kun tilaisuus on päivällä, sillä minä lähden illalla sairaalaan, mutta vasta niin myöhään, että hyvin ehdimme juhlia rippilastamme. Lyhyt käynti. kotiudun jo maanantaina.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hetki ennen nukkumaanmenoa

Nyt olen ahertanut niin monta tuntia - yli kolme - että oli pakko tulla hengähtämään tänne vielä hetkeksi ennen kömpimistä nukkumaan. Olen lukenut  tekstiä kynä kourassa, periaatteessa en edes korjaamis- tai okolukumielessä, vaikka sitäkin tuli tehtyä samalla kun yritin hahmottaa kokonaisuutta toisten teksteistä. Kyläkirjateksteistä on kysymys. Menin lupautumaan apulukijaksi enkä ollenkaan muistanut, miten rankkaa hommaa se on, vaikkei illan kolmen tunnin urakkaan tarvinnut lukea kuin "vain" alle 40 liuskaa. Virallisesti en ole koko hankkeessa edes mukana, vaikka olen kyllä raapustanut erinäisen määrän tekstejä siihen itsekin. Huomenna pitää yön yli sulattelun jälkeen miettiä mahdollisia omia muutosehdotuksiani.

Illalla voi lukuharrastukseet jäädä vähiiin, sillä menemme tyttären ja poikansa kanssa myöhästyneelle äitienpäivälounaalle eli päivälliselle oikein pitkän kaavan mukaan. Onneksi vasta torstaina palaveeraan tekstivastaavan kanssa. Se pitää tässäkin taas kerran todeta, että olisipa kiva, jos ihmiset ottaisivat tällaisen kyläkirjan niinkin paljon omakseen, että kirjoittaisivat siihen muistikuviaan tai kuulemiaan juttuja. Kynnyt tuntuu aika korkealta, mutta kun tekstejä kuitenkin fiilataan ja höylätään moneen kertaan, ei tarvitsisi edes miettiä, osaako kirjoittaa vaiko ei.


Lukeminen meni näin myöhään, kun miehen mielestä olen luvannut olla tekemättä töitä alakerrassa tai ainakaan samassa huoneessa, jossa hän oleilee. Niin sitten lueskelin ihan muita juttuja takkahuoneessa hänen seuranaan ja kiipesin vasta uutisten jälkeen työhuoneeseen. Kävihän se näinkin, varsinkin kun tuli jotain netistä tai kirjahyllystä tarkistettavia juttujakin vastaan. Mitäpä sitä toista turhan päiten ärsyttämään, joskin huomaan luvanneeni yhtä ja toista, joka olisi saanut jäädä lupaamatta. Unohdankin, mitä olen luvannut, mutta tällä hyväkkäällä on niin hyvä muisti, etten viitsi ruveta kinaamaan.

Tämä kuvan orvokki on toinen niistä itsekseen kylväytyneistä, joita olen aikaimmin jo mainostanut. En ollenkaan muista, että olisin koskaan saanut tai ostanut tällaista, mutta ehkä nämä risteytyvät niin kuin niitä huvittaa. Nätti joka tapauksessa. Tänään satoi koko päivän, ei kun siis eilen. Nyt nukkumaan!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Paratiisin puutarhassa

Tein kierroksen kameran kanssa ihan vain omassa pihassa ja totesin käyneeni paratiisin puutarhassa. Jasmiini kukkii ja tuoksuu huumaavasti. Pioni kukkii. Ruusut kukkivat. Siperian unikot kukkivat. Orvokit kukkivat jopa penkin ulkopuolella. Martagonliljat kukkivat. Köynnöshortensia kukkii. Mongolian vaahtera kukkii.































Otin tänään käyttöön myös parvekkeen ihanan riippumaton. Se vaatii vielä pientä hienosäätöä lähinnä patjan suhteen. Mies ehkä käykin huomenna katsastamassa Jyskin aletarjonnasta sopivaa petauspatjaa. Myös tyynyt elävät omaa elämäänsä eli niihin on kiinnitettävä jotkut renksut, joilla pysyvät suunnilleen pääpuolessa. Muuten peti on mitä mainioin luku- ja lepopaikka.

Jasmiinin huumaava tuoksu ylös parvekkeelle oli se, mikä sai minut lähtemään kameran kanssa kuvauskierrokselle. Jopa postilaatikon vieressä oleva kurttulehtiruusu kukkii ja tuoksuu, vaikka se ensimmäisenä on jäämässä milloin lumiauran, milloin postiauton kurittamaksi.



Kaikkein hauskinta oli löytää pikkuinen kuunlilja, joka oli katsonut asiakseen ilmestyä nurmikolle. Mies oli jo ehtinyt kertaalleen ajaa sen ylikin, joten minulle tuli kiire kaivaa istutuslapiolla uusi kolo kukkapenkin puolelle ja istuttaa tämä veijari uudestaan. Vaikka taimi on pieni, se ei näyttänyt niiltä lajikkeilta, joita rapunpielipenkissä muuten kasvaa.

Vaihdoin myös naamakuvani enemmän ajan tasalle. Naama on edelleen leveä kuin possulla ja turvotusta plus läskiä on enemmän kuin omaksi tarpeeksi, mutta alkava viikko on toivottavasti viimeinen kortisoniviikko. Sen jälkeen en ainakaan voi syyttää sitä leveästä naamataulustani.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Toinen hellepäivä

Ei sitä pitäisi valittaa, mutta jos on kylmä, niin valitetaan. Jos on kuuma, niin taas maristaan. Tämä tosiaan oli vasta toinen oikea hellepäivä ja jo odotan vähän viileämpää. Onneksi oli lukemista varjossa eli sisätiloissa. Luin tämmöistä teosta , joka kertoo paitsi Ainolan arkkitehtuurista, myös erinomaisella tavalla ja varsin monipuolisesti myös Sibeliusten kotielämästä, mestarin sävellystyö mukaan lukien. Suosittelen.

Tässä otteita tiedotetekstistä:

"Uusi Ainola-kirja avaa ovet Sibeliusten kotiin juhlavuoden kunniaksi

Ainolasäätiö ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ovat julkaisseet Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi teoksen Ainola - Sibeliusten koti Järvenpäässä.

Erityisesti esiin nousee Aino Sibelius, jonka kädenjälki näkyy Ainolassa niin käsitöissä, kalusteissa kuin laajassa puutarhassakin. Kirja esittelee ensimmäistä kertaa muun muassa Ainolan rakennuksia ja arkkitehtuuria. Lars Sonckin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1904. Teoksen kirjoittajat ovat arkkitehti Severi Blomstedt, taidehistorioitsija Julia Donner, professori Esko Häkli ja taidehistorioitsija Riitta Konttinen."

Toinen kirja, jota parhaillaan luen, on nettidivarista löytämäni "Aurinkoinen Artjärvi. Pitäjänhistoria II." Tekijää en nyt muista, mutta tuskin kirjaa muuten löytyy kuin jostain divarista korkeintaan. Kirja kiinnosti sen takia, kun äidinpuolen sukujuuret ovat lähtöisin juuri sieltä ja ovat yhteiset tämän Ainolan isännän kanssa. Sibelius tosin sai pahoinvointikohtauksen kuulemma siinä vaiheessa, kun hänelle selvisivät talonpoikaiset juurensa, kertoo tuo ensin mainistemanikin kirja.

Kirja edustaa kyläkirjojen ja pitäjän- sekä sukukirjojen kategoriaa sikäli, että se on sekavasti kirjoitettu ja koostettu, aiheet hyppelevät epäloogisesti yhdestä toiseen ja kuvatkin pääsääntöisesti ovat ala-arvoisia. Teksti on osittain hyvää, osittain siitä pistaa läpi ohje "sanaakaan ette sitten tekstistäni muuta". Eli tyypillinen lajinsa edustaja, jota kukaan ulkopuolinen ei ole editoinut eikä varmaan edes lukenut ennen painatusta... Hirmusuuri osuus on annettu erilaisille poppakonsteille, noidille ja taikuudelle. Liekö Artjärvi ollut erityisesti noitien valtakuntaa? Kun en ole nähnyt osaa I, niin paha sanoa, mitä tietoa vaille jäin.

Tämä toinen kuva ei mitenkään liity edellisiin, vaan esittää piilokuvana yhtä kevään istutuksistani. Tuolla puskien ja rikkaruohojen välissä on vanha kanto ja siihen istutettuna yksi kuunlilja ja viereen kurjenpolvi. Kun vähän viilenee, niin perkaan ympäristöä, mutta uskoakseni kasvit ovat vielä hengissä. Toinen alue, jonka perkuuta on jatkettava, on kellarinmäki. Sen viereen istutin kuusi rinneangervoa, joista löysin parin päivää sitten viisi kappaletta erinomaisen hyvinvoivina, vaikka ympärillä olikin yhtä sun toista likaruohoa. Yksi pikkupensas on jo kukassa! Toivottavasti kuudeskin on elossa. - Aino Sibeliuksen suuri puutarha ei tosiaan ollut tämän näköinen, mutta toisaalta oli hänellä apuakin sen hoidossa.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Meillä 30 astetta

Ei tullut mieleenkään loikoilla riippumatossa, kun lämpömittari näyttää plus 30 astetta. Aurinkovarjoakaan ei jaksettu hakea aitasta, hyvä kun iltapäivällä jaksettiin vähän aikaa istua terassilla. Siis siihen aikaan, kun siihen ei aurinko paistanut. Tunnistaako kukaan tätä etumaista kukkaa? Purkissa luki vain "kesäkukka".

Verhot on tehty vanhoista suihkuverhoista ja ne siis ovat näkösuojana, vaikka tuskin nyt sentään nakuna rupean riippumatossa makoilemaan. Pihan riippumatto taitaa juuri ja juuri näkyä nurmikon toisella puolella puiden katveessa. Sekin laitetaan kuntoon jahka keritään ja helteiltä jaksetaan. Kummankaan sydänvaivat ovat sen verran vakavia, ettei ihan kannata liikaa ahertaa tässä kuumuudessa, kun ei ole pakko. Ei silti, ensi viikolla viimeistään jo viilenee ja sitten voi tarvita filttiä alle ja päälle.



Veimme kuitenkin tyttärelle lupaamamme ilmapatjan ja petarin, kun ei meillä itsellä ole niille nyt käyttöä ja hän voi vaikka loikoilla patjan päällä omassa pihassaan. Mies kävi kaupassa ja toi erinomaisia kotimaisia perunoita, joita söimme sillin ja voinokareen kanssa iltaruoaksi. Eipä sitä tällä helteellä muuta kaivannut.

Kun oma aamupalani käsittää varmaan lähemmäs puoli kiloa kasviksia, ei enää illalla siitäkään tarvitse pitää huolta. Pitäisikin oikeastaan punnita aamupala: yksi avokado, 4 kirsikkatomaattia, pala suippopaprikaa, lohko punasipulia ja 6-8 marinoitua valkosipulinkynttä. Usein vielä n. 6 cm kurkkua tai kesäkurpitsaa. Viisi väriäkin tulee ihan automaattisesti. Mies ei voisi kuvitellakaan itse syövänsä tätä... hän syö mieluummin jonkun hedelmän aamaleipänsä kanssa. Lisäksi tänään minulla oli herkkupalana aitoja pohjoiskarjalaisia karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ja kannullinen teetä, desin verran tuoremehua ja mustikkasoppaa.

Tällä sitä sitten mennään pitkälle iltapäivään aina päiväkahville saakka ja vietetään aamiaispöydässä kahden lehden lukuaika plus usein vielä aamunokoset. Minähän tuppaan nukkumaan istuviltani ja nukahtavani alta aikayksikön silloinkin kun ei olisi tarpeen. Uniapnean hoito tulee näemmä todella tarpeeseen. "Monisairas nainen". Se olen minä. Onneksi henki sentään pihisee. Menen runsaan viikon päästä sisätautilääkärille tarkistuttamaan lääkitystä, kun ei syöpälääkäri suostunut katsomaan ja uusimaan muut kuin suoranaisesti syöpään liittyvät lääkkeet. Onneksi kortisonia vähennetään asteittain ja pian lopetetaankin. Elättelen toivoa, että naamavärkki kapenisi edes vähän nykyisestä possu-mallista.

Mies sai vihdoinkin eilen kutsun pieleen menneen operaationsa jatkoselvittelyyn, joka on vielä tässä kuussa. Hyvä niin, sillä tilanne on ollut raastava. Toivottavasti asia korjaantuu eikä hän joudu käyttämään katetria tai vaippoja koko loppuikäänsä.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Heinäkuussa mennään

Voi ettäs tämä aika kuluu vikkelästi, kun jo ollaan heinäkuun puolella. Monta ns. kevättyötä on vielä vaiheessa, mm. kitkemistä riittää, vaikka helteetkin jo tulivat. Rinneangervojen ympärykset sain eilen onneksi perattua ja yksi siellä jo kukkiikin.

Mutta ei haittaa: tänään sain parvekkeen riippumaton paikalleen ja pihan vastaava laitos kuulemma järjestetään huomenna toimintakuntoon. Voin  sitten valita, kummasta tarkastelen niitä rikkaruohokasvustoja. Kasvihuone on sentään jo kunnossa, vaikkei tästä ulkokuvasta ehkä sitä voikaan vielä päätellä. Jätin ovipieleen koranputkea ihan tarkoituksellakin ainakin vielä kukkimisen ajaksi. Takana on raparperi ja yrttipenkki.


Tässä on parvekkeen riippumatto, joka juuri ja juuri mahtuu sinne. Aurinkovarjo täytyy vielä koplata kiinni parvekkeen laitaan ja varmistaa, että eukko pääsee omin voimin tai ehkä jonkun tukevajalkaisen tuolin avustamana ylös leposijoiltaan. Juomapulloa tai viileää drinkkilasia varten tietysti tarvitaan joku laskutaso. Pieni pöytä ja tuoli nimittäin on tällä hetkellä varattu muuhun käyttöön. Ehkä nostan vielä Siperain unikotkin pöydälle yhdessä tuon toisen kukkapytyn kanssa, jotta molemmat saavat valoa.


Tänä vuonna ostin tälle patjalle sadetakin, joka tosin ei ollut juuri tälle mallille, mutta toiminee. Sinänsä idioottimainen suunnittelija, kun ei alun perin ajatellut, mitä tapahtuu, jos tällainen vekotin jää sateeseen, kuten aina jääkin. Kokemusta on siitäkin. Patjan kuivuminen kesti aika monta päivää.


Vanhasta kuvasta ei näy, että tässä välissä on myös korotettu parvekkeen kaidetta, ettei eukko keikahda maahan siitäkin huolimatta, että itse matossa on kuvassakin näkyvät tukilangat estämässä keikkaamista. Nyt ei sitten muuta kuin joku filtti alle, muutama tyyny pään alle ja mukava kirja nenän alle. Ja jos parvekkeen lämpötila nousee vaarallisen korkeaksi, niin ei muuta kuin pihan riippumattoon, pajupuskan ja männyn varjoon. Kyllä tämä aina kitkemisen voittaa! Ei silti, lukulistalla on lähdeaineiston lukemista, et arvaakaan mihin tarkoitukseen!