sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosikatsausta

Kun eilen ja tänään selailin blogeja, niin moni näyttää tekevän tilinpäästöstä kuluneesta vuodesta, kuka kirjoista, kuka käsitöistä, kuka nukkekotikuulumisista tai vaikka tekemistään ruuista. Rupesin minäkin oikein miettimään omaa vuottani.


Montaa lajia, sekä hyvää että pahaa tähän elämän renkutukseen on kuulunut. Jotenkin tuohon malliin se Kiven Aleksis taannoin runoili.

Koko vuotta on leimannut vanhusten sairastelu. Äiti joutui syyskuun alussa 2011 vuodeosastolle, eikä sieltä enää koskaan kotiutunut. Paitsi käymäseltään jouluksi, mikä sekään ei ollut kovin onnistunut pikakäynti. Voisi puhua vierailusta, sillä tuskin äiti tiesi, mihin hänet oli ikävällä ambulanssikyydillä kuskattu ja mikä porukka siinä vieressä kailotti. Isälle sillä varmaan olikin suurin merkitys, saada vaimo vielä kerran kotiin.

Kun tammikuussa juhlimme isän 90-vuotispäivää sairaalassa, jaksoi äiti vielä istua kahvipöydässä ja avata suunsa kuin linnunpoikanen, kun systeri lykkäsi sinne muutaman nokareen täytekakkua. Isäkin oli kevään mittaan vuorotellen kotona ja sairaalassa.

Joulun jälkeen äitipoloisen elämä oli yhtä alamäkeä kohti, niin toivottavasti kohti valoa. Viimeiset viikot hän käytännöllisesti katsoen vain nukkui ainakin silloin, kun itse kävin sairaalassa. Loppu joka tapauksessa oli varmaankin lääkityksen ansiostakin tuskaton ja helppo, vain kevyt lähtöhuokaus. Hoidosta ja lääkityksestä ei ole pahaa sanaa sanottavana. Kun juttelin viikkoa aikaisemmin hoitavan lääkärin kanssa, niin hän antoi hyvin realistisen kuvan äidin tilanteesta.

Kesällä heillä oli kruununtimantti- eli ,65-vuotishääpäivä ja kuukausi siitä eteenpäin olisi äiti täyttänyt 90 vuotta. Siitä tuli hautajaispäivä. Isä on selvinnyt yllättävän hyvin sen jälkeen, vaikka onkin kovin hauras ja väsynyt. Toisaalta raskas hoitovastuu on poissa, vaikka ikävä tietysti onkin suuri. Äidin poismeno oli niin odotettu, että omalla tavallaan siihen ehti valmistautua. Surua se ei tietysti poistanut.


Nämä tapahtumat siis leimasivat vahvasti kulunutta vuotta. Toinen leimaa-antava asia on ollut kirjoittaminen. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin, ainakin kolmeen jos en neljäänkin kertaan "sen" kirjoitin. Tekstiä tuli nelisen sataa sivua. Se on nyt omasta mielestäni aika valmis - siis kustantajaa vaille valmis sukutarina, totta ja tarua. Keskiössä ja kertojana on isoisäni isoäiti, joka kuoli 90-vuotiaana vanhuuteen 1901. Muori tuskin osasi sen syvällisemmin analysoida maan ja maapallon tapahtumia, mitäs nyt maalaisemäntä semmoisista ymmärtäisikään. Paljon kuitenkin ehti tapahtua hänen pitkän elämänsä aikana.

Kunhan tässä pyhistä selvitään, niin ryhdyn rupeamaan sen kustantaja-asian suhteen. Ei teitistä kukaan satu olemaan kustantaja? Heh-heh, sitä nyt kaivattais!

Muut harrastukset, kuten esimerkiksi nukkekodin rakentaminen on jäänyt toisarvoiseen asemaan. Välillä olen yrittänyt tehdä ostoksia ja piipahtaa päivittämässä Kyyhkylää, joka siis on rintamamiestalon mallinen nukkikseni (ks. toista blogiani).

Vuoden mittaan sattui ja tapahtui tietysti montaa muutakin lajia, mutta kukapa niitä kaikkia muistaisi. Ukkokullan kanssa on ollut mukava elää, vaikka kummallakin terveys reistailee ja milloin missäkin lääkärissä on rampattu.

Hyvää ja onnellista vuotta 2013 teille kaikille!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ihanaa laiskottelua

Käsi on aina vaan sen verran kipeä, että se onnekseni estää kaikenlaiset turhat puuhat. Alunperin ranne kipeytyi joko tietokoneen näpyttelystä tai miehen synttärikekkerien valmisteluista. Vaikka lepopäiviksi nämä välipäivät on tietysti tarkoitettukin. Edes valokuvia ei ole tullut otettua.

Jostain syystä mies hermostuu aina, kun nukahdan lepotuoliin. Tänäänkin silmät menivät vastustamattomasti kiinni jo aamupalan ja lehdenluvun jälkeen. Ja eikös ukko ärähtänyt heti, kun heräsin. Kuulemma silloin pitää mennä sänkyyn, jos rupeaa nukuttamaan. Pöh. Kieltämättä tämä jatkuva nukuttaminen voi olla oire jostain tuntemattomasta tai tunnetusta vaivasta ja olenkin menossa labraan heti kun joulun herkkukausi on takana.

--- Hui, tietokone murisee epäilyttävästi. Toivottavasti  vekotin ei hajoa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Ruokaa riittää

Mies teki joulun ruokaostokset ja aatonaattona kertoi, että osti pikkuannoksia erilaisia herkkuja, kun ei keksinyt vaimolle mitään joululahjaksi sopivaa. Mätiä, pateeta, savulammasta, savulohta ym. Kinkku oli viiden kilon painoinen ja kun tähän lastiin lisätään vielä esimerkiksi peruna- ja lanttulaatikot sekä kotijuusto ja hernesalaatti, niin voinpa sanoa, että hyvin on syöty. Hyvin ja runsaasti. Luultavasti vielä uudeksi vuodeksikaan ei tarvitse käydä ruokakaupassa, ellei sitten leipää ostamassa. Sanoinkin jo miehelle, että mennään sitten vaikka huoltoasemalle syömään, jos ruoat ehtivät mädäntyä ennen aikojaan, mutta kaupassa ei tarvitse käydä. Saa nähdä, mitkä ovat tunnelmat aattona.

Paistoin annoksen joulutorttuja isälle viemisiksi ja jätin osan tietysti itsellekin. Kovin ovat lehteviä ja muutamat yksilöt pullistelivat melkein uunin kattoon asti. Yksi irvistelijäkin tietysti mahtuu aina joukkoon.


Joulupäivät menivät siis ylensyönnin merkeissä, vaikka aterioita olikin vain yksi per päivä plus aamupala. Aattona kuljettiin joulutervehdyksillä, joulupäivänä levättiin ja tapanina käytiin toistamiseen isää tervehtimässä. Matkalla nappasimme tyttären mukaan. Tämän rauhallisemmin ei joulua voisi viettää, mutta oli ihanaa olla vaan, ilman mitään velvoitteita.

Tänä vuonna joulupukki oli käynyt kynttiläpajan kautta, sillä neljästä lapsiperheestämme kaikista tuli kynttilät erilaisina versioina. Mikäs, hauskahan niitä on polttaa pimeinä talvi-iltoina. Omat lahjat miehelle ja itselleni olivat pääasiassa kirjoja ja jo aikaisemmin mainitsemiani kauniita kodin esineitä. Ja siis sitä ruokaa! Sinänsä olisi ollut kiva saada yksi ihan henkilökohtainenkin lahja, mutta jo vuosia sitten olen oppinut, että sellaisen saadakseni on varminta ostaa se itse. Tämä ei ollut valitus! Yhteistä huusholliahan me eletään, yhteisillä rahoilla.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulurauhaa seimen äärellä


Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk´on työ. Kaks´ vain valveill´on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa, seimikätkyessäään, seimikätkyessään...

Tämän iki-ihanan seimen valmistaja on suomalainen Aiku ihana, taitavana tekijänä Mervi Niemeläinen. Kuten aikaisemmin jo kerroinkin, niin ostin tämän Pellavasydämen Merviltä meille joululahjaksi. Itäisen maan tietäjät ovat varmaan lähemmäs kolmisenkymmentä senttiä korkeita. Mittasuhteita voi päätellä myös Howard Smithin sinisen Timo-linnun ja taustalla olevan merkkausliinan lehmän perusteella.

Kinkku on uunissa, sauna lämpiämässä ja enää vain punasipuli-hernesalaatti tekemättä. Joulutervehdyksillä käytiin neljässä paikassa, nyt rauhoitutaan oman joulun viettoon. Äidille sytytetään oma kynttilä, kun emme uskaltaneet lähteä tarpomaan hautausmaalle.

Hyvää Joulua!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulutervehdys!

Meillä on nyt yhdet juhlat juhlittu ja kaavaillaan joulun tekemisiä. Tai tarkemmin sanottuna syömisiä, mitäpä muuta! Mies lähti hetki sitten ostamaan ensimmäistä lastia. Juhlista jäi hyvä mieli. Jälkityöt eivät kylläkään yhtään inspiroi, sillä suurin osa niistä on kuppien ja kippojen tylsää kantamista yläkerran kaappeihin. Päällystakitkin ovat vielä kylpyammeessa.

Näin ihania kukkia - ja monen monta joulutähteä ynnä muuta sankari eli mieheni 70 v. sai. Nämä olkoon hyvän joulun toivotuksena myös teille:


Itse annoin lahjaksi Lentäjäpojan eli Suden tekemän ihastuttavan apinan. Kiitos vielä kerran, Sude!


Eikös olekin valloittava poika? Yritin etsiä vanhanaikaista peltilentokonettakin, sillä mieheni on aina haaveillut lentämisestä. Konetta ei löytynyt enkä ole aivan varma, miten korkealle mies apinaakaan arvosti... Tuossa vieressä saattaa olla mukavampia lahjoja. Itse annoin apinan lisäksi lämpimän peiton ja antikvariaatista löytämäni vanhemman Pekka Halos-kirjan, jossa on paitsi mainioita kuvia tauluista ja perheestä, niin tekstinä Halosen käymää kirjeenvaihtoa. Se ainakin oli mieluista lahja, sillä Halonen on ollut meidän tuvassa maalaamassa Kotkan kirkon alttaritaulua aikana ennen kuin Halosenniemi valmistui.

Ruoka- ja juomatarjoilu onnistui suunnitelmien mukaisesti, paitsi että meillä on nyt jäljellä pullokaupalla äitelää glögiä. Sitä juodaan varmaan vielä pääsiäisenäkin. Piparkakkuja ja Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareitakin on vaikka pientä armeijaa varten. Mutta parempi näin päin kuin että olisivat kesken loppuneet. Karjalanpiirakoita ja munavoita vietiin jo ensimmäinen satsi isälleni. Hän ei valitettavasti uskaltanut lähteä juhlimaan vävypoikaa. Sydämestä oli napannut sen verran pariinkin kertaan, että hän oli joutunut turvautumaan nitroon.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pöhkö muija, täällä

Tekisi mieli tehdä kaikkea muuta paitsi ei sitä, mitä pitäisi eli siivota. Kumma juttu, miten sitä keksiikin kaikenlaista korviketoimintaa, pientä ja sinänsä tarpeellista puuhastelua, kun varsinaiset isommat hommat eivät inspiroi. Vaikka onkin kolmas adventti, niin jotain on ihan pakko tehdä työlistalta, joka sanoo, että tämä on viimeinen siivouspäivä. No, on tämä melkein ollutkin lepopäivä. Kun tehdään vaikka hitaastikin asia kerrallaan, niin kyllä nämä touhut valmistuvat. Sen kyllä olen havainnut, että ennen niin nopea minä on nyt paljon, paljon hitaampi askareissaan. Ja pöhköilee muutenkin. En nyt viitsi selostaa asiaa, mutta sekin liittyy mainittuun juhlatilaisuuteen.

Olenkohan sitäkään vielä kertonut, että ukkokulta täyttää tasan 70 vuotta? Kun viisi- ja kuusikymppiset olivat jääneet viettämättä, niin nyt juhlitaan niittenkin edestä. Eikä sitäkään koskaan tiedä, tuleeko seuraavia tasavuosia. Heh, olen jo kuin äitivainaa, joka joka joulu muisti sanoa tämän saman lausahduksen...

Olin jo hetki sitten kaivamassa pölynimuria esille, mutta mies - onneksi - ehti tekemään soittoharjoituksiaan.  En tietenkään voi mennä imurilla sitä häiritsemään. Tulin sitten tänne.

Kunpa tuo monta päivää kestänyt lumisade jo lakkaisi. Parkkipaikkaa olisi saatava raivatuksi pihaan ja polku kompostille on tukossa, kompostiastia laitojaan myöten täynnä. Lapsenlapsi värvättiin lumilingon taakse ja miniä lupasi tulla auttamaan siivouksessa, joten en enää yhtään murehdi ehtimisiä. Työsuunnitelma on selvä. Lisäksi löysin kaapin perukoilta tykkänään unohtamiani kuppeja, jotka käyvät hyvin glögimukeiksi. Hyvä juttu, kymmenen kippoa lisää! Meille tosin on kertynyt hyvä valikoima oikeitakin glögimukeja, mutta nyt vieraita voi tulla arvaamaton määrä ja parempi olisi, jos ei tarvitsisi kovin paljon tiskata päivän mittaan. Ostimme jo varoiksi kertamukejakin.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Voi kun olis siivooja talossa

Tuntuu vähän siltä kuin hommat kaatuisivat päälle. Luulin pakkaavani joululahjoja päivän, pakkasin eilen ja toissapäiväönä ja vähän vielä tänäänkin. Kirjoitin viimeiset joulukortit. Panin silmät kiinni ja suunnittelin juhlakattausta. Mietin koko ajan, mitä olen unohtanut ja mitä vielä pitää tehdä. Komeroihin en kajoa, mutta kirjapinoja pitää kätkeä.

Nyt otan pölyrätin käteen ja lähden hupsuttelemaan suurimpia eli näkyvimpiä villakoiria matkoihinsa. Iso talo, isot hommat. Mutta paljon on tehtykin: leivottu, tehty viimeistä silausta vaille kaikki ostokset. Mies on hoitanut kauppa-asiat kokonaan ja minulle jäävät sisätyöt. Siinäpä se: kun tämän mökin vielä saisi kuntoon. Onneksi on iso työhuone:  tänne ylimääräiset rojut ovesta sisään ja ovi lukkoon. Se on ennenkin ollut takuuvarma juttu. Yläkerran vessaa varmaan tarvitaan, joten kokonaan yläkertaa ei voi sulkea.

Pitää varmaan ottaa  ensin vähän välipalaa ja sitten vasta iskeä hommiin kiinni. Mieskin livahti juuri tekemään soittoharjoitusta saliin, jonka siivouksesta ajattelin aloittaa. Olisipa nyt talossa siivooja. Mieskin on ihan reporanka lumitöiden jäljiltä, joten häneltä ei sisätöihin heru voimia. Onneksi juhlapäiväksi saan apua vieraiden ajaksi, että ehdin seistä isännän vieressä vieraita vastaanottamassa ja seurustelemassa.


Toinen miniä kyllä tarjosi jo vuosi sitten apua tähän revohkaan, mutta erinäisistä syistä en tohdi pyytää. Hänellä on takana sen verran kiireinen ja työntäyteinen syksy, mm. hyvin menneet vaalit. Oma tytär lupasi auttaa juhlissa, joten en nyt häntäkään aio vaivata etukäteen. Mutta oli miten oli, jos siihen asti selviämme ukkelin kanssa hengissä, niin nautimme täysin rinnoin ja särkevin jaloin ja selin juhlapäivästä. Levätään sitten jouluna.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.2012

Pakkohan tämmöinen päivä on saada aikakirjoihin ja jopa tänne, vaikkei juuri asiaakaan olisi. Monille tämä on helposti muistettava hääpäivä. Joidenkin mielestä tämä on hyvä hääpäivä sen takia, ettei tarvitse hössöttää ja voi mennä pienesti naimisiin. Siiehn tosin ei tarvita suurta taikaa, sillä seurakunnilla on pieniä kappeleita, joihin voi mennä itsensä vihityttämään. Tai tilata pastorin kotiin tai mennä maistraattiin. Tai mennä pienellä porukalla kotikirkkoon. - No, tällaista päivämäärää ei moni taida enää nähdä ;-)

Juhlaa pitäisi valmistella, tahtoo sanoa siivota ja järjestellä. Huone kerrallaan meinaan edetä, mutta sitä ennen pakkaan joitakin joululahjoja ja kirjoitan joulukortteja. Onhan tässä vielä aikaa. Mies on kuin kuormakameli, joka rahtaa kaupasta juhlatavaraa noin kaksi kassillista päivässä. Tänään tulivat alkoholittomat glögit ja varamukit ja -lautaset. Meillä on paljon glögimukeja ja lautasia, mutta varmuuden vuoksi laitoin listaan kertakäyttöisiäkin, ettei tule sellaista tilannetta, että kipot loppuvat eikä kukaan ehdi tiskata. Kun mies vielä käy alkossa ja kukkakaupassa, niin sitten on kaikki jo kotona. Kukkia tietysti tulee, varmaan runsaastikin, mutta silti juhlapöydän koristeeksi on hankittava joku nätti asetelma.

Nukkekoditkin ovat ns. hengissä, vaikken ole aikoihin päivittänyt sitä blogia. Odotan postista nukkis-urkuja ja muutamaa muuta pientä kapinetta vielä ennen joulua, itselleni tietysti joululahjaksi. Otin kuitenkin jo nyt yhden nukkiskuvan, kun sain Kyyhkylän mammalle vähän lihaa luitten päälle ja uudet vaatteet. Nukkekotikirppikseltä ostin ihanat jouluherkut mammalle ja vaarille, joka maata lötköttää tuvan sohvassa, vaikka mammalla on vielä pyykitkin pestävä ennen joulua. Lisää Villiviinin taloissa.



Oli leipomapäivä

Olen jo muutamaankin kertaan kertonut, että pian on isännän syntymäpäivä. Vanhassa vara parempi. Heh, sekä miehessä että juhlatarjoilussa. Leivoin kaksi annosta Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita. Niitä on nyt ulkoeteisen kaapissa, ainakin kuuteen peltitoosaan pakattuna. Laskelmieni mukaan niitä on noin 160 kappaletta. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, vieraat ottavat lisää ja jos eivät ota, pakkaan näistä muutaman joululahjanyytin. Ja syön itse samalla, kun luen joulukirjoja.


Ei niistä näin tummia sentään tullut. Kuva hämää. Mausteena on neilikkaa, kanelia, muskottipähkinää ja mantelirouhetta.

Eilen tein ison annoksen taatelikakkua. Kulho oli niin painava, että vahingossa roiskaisin osan taikinasta tiskialtaaseen. Kakuista ei tullut ihan niin korkeita kuin olisin odottanut, vaikka ne kohosivatkin komeasti. Jaoin taikinan kolmeen vuokaan. Ja ohje seuraa tässä:

TAATELI-VALKOSUKLAAKAKKU

2 pkt taateleita
4 dl vettä
2 dl sokeria
400 g sokeria
4 munaa
2 dl kermaviiliä
 2 tl leivinjauhetta
4 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja
200 g valkosuklaata

Keitä taateleita hiljakseen niin kauan, että ne hajoavat. Paketit kannattaa leikata jo etukäteen muutamaan osaan. Lisää loppuvaiheessa sokeri. Jäähdytä vähän aikaa ja lisää voi. Sekoita hyvin. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita leivinjauhe ja sooda vehnäjauhoihin. Lisää jauhot ja kermaviili vuorotellen ja viimeiseksi valkosuklaa, jonka olet silpunnut karkeaski rouheeksi. Paista kakkuja n 175 asteessa suunnilleen 45 - 60 minuuttia.

Kakuista en huomannut vielä ottaa kuvaa, mutta maku oli ihana. Makea kylläkin, kun on sokeria ja suklaata ja taatelia. Ajattelin vielä koristella sen sulatetulla valkosuklaalla. Ja sitten ottaa kuvan.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu

Kirjoitanpa tänne asiasta, joka suorastaan kiehuttaa siskoja. Onko teistä kukaan seurannut marttojen keskustelupalstaa tai mahdollisesti aktiivisesti osallistunut siihen? Itse luen sitä säännöllisesti, mutta harvemmin olen kommentoinut, saati avannut keskustelua. Nyt kuitenkin kihisen kiukusta minäkin.



Palsta on todella hyvä. Se on virkistäytymis- ja henkireikäpaikka monelle, antaa hyviä neuvoja ja vertaistukea monenmoisten ongelmien ja vaikeidenkin sairauksien parissa kipuileville siskoille ja muutamille veljillekin. Mukana on aika erilaista väkeä: kirjailijaa, yrittäjää, kotiäitiä, eläkeläistä, enemmän tai vähemmän koulua käynyttä, jos ei muuta niin elämänkoulua. Aika paljon mukana on nimenomaan sitä korkeasti koulutettuakin porukkaa, jolta voi saada ystävällisen neuvon suunnilleen pulmaan kuin pulmaan.

Joskus keskustelu lainehtii kiivaasti, yli äyräidenkin, mutta harvoin kuitenkaan ilkeästi. Toisaalta se on kaiketi ainoita ns. aikuisten asiallinen keskustelupalstoja. Käypä katsomassa, mistä siellä on kysymys täällä . Sanomattakin on selvä, että palsta toimii tällaisena vain anonyymien nimimerkkien ansiosta. Facebookiin kukaan tuskin nimellään tohtii laittaa kysymystä vaikkapa intiimivaivoistaan. Osa palstalaisista on marttoja, suuri osa ei. Jotkut ovat harkinneet aktivoituvansa ja liittyvänsä myös livenä marttayhdistykseen. Siis ovat harkinneet.

En nyt jakso selostaa koko juttua, mutta tiivistetysti sanottuna nettisivujen nimetön, hajuton ja mauton "ylläpitäjä" ilmoitti, että kyseinen nurkka lopetetaan vuoden vaihteessa ja kirjoittajien sopii siirtyä naamakirjan käyttäjiksi. Ruoka- ja puutarhanurkat säilyvät, mutta tämä ja sieninurkka katoavat. Itsekin kävin kirjoittamassa nimeni hanketta vastustavaan adressiin ja nyt sitten paheksun suunnitelmaa täällä. Niin ja paheksuinpa suunnitelmaa lähettämällä sähköpostia suoraan johtohenkilöille ja toiminnanjohtajalle. Kohtelias vastauskin tuli toiminnanjohtaja Marianne Heikkilältä. Liirum-laarumin kuorimisen jälkeen voisi ajatella, että tämä aktiivinen eri ikäisten naisten joukko ei sovi liiton nykyimagoon. Ruuanlaitto ja puutarhanhoito ovat o.k, mutta rönsyilevä keskustelu ei. Ahdasmielisyyttäkö Sivistystä koteihin -yhdistyksen aktiiviset naiset muka 1800-luvun lopulla meille ajoivat? Kieltämättä monella kanssaihmisellä on se käsitys, että martat ovat tiukkapipoisia akkaihmisia, mikä ehkä nyt tulee todistetuksi, m.o.t.

Martoista en sentään vielä eronnut, mutta keskustelupalstan perusteella moni senkin tekee ja moni liittymistä miettivä on jo muuttanut mieltäään. Kysymys ei lainkaan ole muutosvastarinnasta, vaan periaatteesta. Miksi hyvä pitäisi rikkoa? No, uusi palsta on jo perustettu siltä varalta, ettei älytöntä päätöstä pyörretä.  Se ei vain sitten enää ole marttojen sateenvarjon alla.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Hyvää Sibeliuksen syntymäpäivää!

Onnea myös Kyllikeille. Ah, unohdin kokonaan yhden, mutta pitääpä äkkiä laittaa sähköpostionnittelut. Ruusukuvakin tuli jo käytettyä...

Mies lähti jo ennen puoltapäivää soittoreissulle, teemana Sibeliuksen syntymäpäivä  Ehdin varmaan saunoakin ennen kuin hän kotiutuu. Tänään olisi ollut liputuspäiväkin, vaan kun ei ole lippua eikä lipputankoa.

Minä sain vihdoin ja viimein verhot ommeltua ja suihkuverhon lyhennettyä. Mies saa kiivetä katon rajaan laittamaan tangot paikoilleen ja sitten periaatteessa ainakin yksi huone on jo juhlakunnossa. Mutta on tässä silti vielä kaikenlaista raivaamista koko ensi viikoksi. Pitäisi leipoakin. Ajattelin tehdä tupla-annoksen Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita ja pari jotain kakkua, ehkä taatelikakkuja. Pipareita siis n. 240 kappaletta, mutta ne ovat niin hyviä, että tekevät kauppansa ja loput syön itse pitkin kevättä. Siinä sitten ovatkin meidän talon joululeipomukset, luulisin.



Tietokone elää taas omaa elämäänsä. Kummallisia kuvakkeita on ilmestynyt tähän bloggerin päälle, ilmeisesti niistä pääsee suoraan jonnekin, kun vaan tietäisi minne. No, muutaman sentään tunnistan.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Taas ihmetellään

Olihan meillä eilen tietysti  itsenäisyyskynttilät ikkunalaudoilla, vaikkei sentään ihan "joka ikkunalla kaksi kynttilää". Perinne juontaa juurensa jääkäriliikkeen ajoilta. Kun kynttilät paloivat ikkunassa, tiedettiin talo turvalliseksi etappitaloksi, johon uskalsi poiketa.

Mies toi kukkiakin, suloisia vaaleanpunaisia ruusuja. Ne oli koristeltu jollain kultahippusilla, joita nyt on edelleen  tiskipöydän koloissa. Minä vietin itsenäisyyspäivän paraatia ja linnanjuhlia telkkarista katsellen, vaikka olisi ollut syytä esimerkiksi ommella salin verhoja. Paistoin juhlan kunniaksi satsin pakastimeen unohtuneita karjalanpiirakoita.




Kumpikin ihmettelimme sensorin iskua Tuntemattoman sotilaan kimppuun, laittomasti kaiken lisäksi, kuten oikeusoppinut on tänään todennut. Ahdistaa tämä sensuurimentaliteetin lisääntyminen yhteiskunnassamme.

Viranomaistahojen toimintaa on muutenkin tänään kummasteltu. Kävimme vaaria tervehtimässä ja hänpä kertoi kummia. Olen kai jo aikaisemmin maininnut, että siellä on ongelmia lämmityksen kanssa. Nytkin lisälämpöä haettiin leivinuunista.

Veljeni on tilannut uuden öljysäiliön, joka - kissa vieköön - vaatii kunnan mielestä rakennusluvan. Säiliö on valmispaketti, joita on ennenkin toimitettu moneen paikkaan, vaan ei ilmeisesti tämän rakennustarkastajan näköpiiriin eli pelkkä toimenpidelupa ei riitä. Nyt tarvitaan lippua ja lappua, esimerkiksi 50-luvulla rakennetun mörskän rakennuspiirustukset ja vissiin -luvatkin. Tarvitaan myös aikaa, rahaa ja harras toivomus, ettei paukkupakkaset yllätä. Vaikka mitäpä se rakennusvirastoa haittaisi, vaikka yli 90-vuotias äijäpahanen jäätyisi seinään kiinni. Isä valvoo yökaudet murehtien ja niin epäilemättä tekee velimieskin, jonka kaikki omat työt ja toimet ovat nyt jäissä.


Lähetän tässä ruusut yhdelle toiselle taholle, joka sai viime yönä minulta pitkän sähköpostilähetyksen. "Se yksi juttu" lähti ensimmäiselle "sille". Pitäkää peukkuja!

Isä antoi minulle sukututkijan vuosikymmenet sitten käsin piirtämän sukutaulun mummin esipolvista. Mielenkiintoista uutta tietoa löysin paperista, tosin myös virheellistäkin. Tätä voin jossain vaiheessa ruveta tarkemminkin penkomaan.

Jos nyt menisin kanttaamaan niitä verhokappaleita.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvä kiertämään

Hyvät asiat lämmittävät mieltä, eikös vaan? Tartuin itse juuri äsken  Kotipuron Riitan tarjoukseen ja nyt on minun vuoroni laittaa hyvä kiertämään. Tarttuisiko joku tarjoukseen? Kolme ensiksi ilmoittautuvaa saa minulta jotain pientä. Pakettini lähtee todennäköisesti vasta joulun jälkeen, kun on tässä muutakin juhlaa kuin joulujuhla. Lähetä yhteystietosi sähköpostiini villiviini55 @ gmail.com (välilyönnit pois).

Tämä veronpalautusten päivä ja jostain omituisesta syystä saan enemmän palautusta kuin varmaan koskaan ennen. Juuri tänä samana päivänä huomasin naamakirjasta, että laatutavara.comiin oli varmaan juuri sillä hetkellä tullut tämä ihana Kerttu Nurmisen Nuutajärvelle tekemä esine. En epäröinyt sekuntiakaan. Koska rahan tehtävä yhteiskunnassa on kiertää, noudatin omaa filosofiaani ja pistin hyvän kiertämään itselleni.

kuva Laatutavara
Nyt tiedän saavani ainakin yhden joululahjan! Samassa pläjäyksessä oli myyntiin tullut muitakin Kertun ihanuuksia. Nyt ne kaikki on jo myyty. Sen minä arvasinkin ja siksi napsautin tilaukseni saman tien sisään. Nyt  maljani on jo maksettukin ja odottelen saavani sen kotiin vielä ennen joulua.

Tätä nimenomaista esinettä olen etsinyt pitkään. Tämä on uniikkiteos ja maksoi 160 euroa. Jos joku haluaa maksaa satoja euroja esimerkiksi jostain siirtokuvilla koristelluista tusinatavaraa olevasta muumimukista, niin siihen nähden hinta ei ole paha. Tietysti mihin vertaa ja mitä arvostaa.

Mutta nyt nukkumaan! Toivottavasti saan kierrättää hyvää teillekin, en tosin tätä esinettä!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Seimiasetelman alku

Sain hetki sitten Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen valmiiksi.


Maireasti hymyilevän, keltakutrisen Marian sylissä nököttää aika tuhdissa kunnossa oleva Jeesus-lapsi. Vai olisiko äiti käärinyt lapsukaisen vain paksuun huppuviittaan, kun ei naamakaan näy? Maantierosvojen varalta isällä on miekka mukana. Ehkä seuraavalla kerralla syntyy sorjempi perheidylli. Kyllä tämä tästä. Joulukuvaelma sopii päivän uutiseen: Englantiin odotetaan herttuallista pikkuvauvaa.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kolmas joulukuuta menossa

Enpä ehtinyt toivottamaan kenellekään hyvää adventin iltaa, vaikka se oli vähän tarkoitus. Hoosiannankin kuuntelin vasta illalla, kun kotikirkon veisuu kaikui netistä.



Meidän valokivi vihdoinkin tässä! Ensimmäiset otokset tuli otettua niin pimeässä, ettei edes muokkaamalla syntynyt kunnon kuvaa. Näistä otoksista saattaa syntyä ensi vuoden joulukortit?

Tänään etsin esille ja kirjoittelin joululaulujen sanoja siltä varalta, että meidän joulujuhlassamme vanhat perinteet toistuvat ja porukka haluaa paitsi kuunnella tasokasta puhallinmusiikkia, myös laulaa ihan itse mukana.

En tiedä, mitä miekkonen, se päivän tasavuotissankari sanoo, kun näkee esimerkiksi tämmöiset sanat:

"Enkel´paimenil puhui sanoill´näill´: Sangen hywän sanoman sanon teill´: Ilon teill´ihanan ilmoitan, Kuin Jumalaltjulki teill´suodaan."

Kolmas värssy menee näin: "Etkös herää sieluni? hei wakaa! Katsos, ken siin seimess´makaa! Siell on minun Herran´Christuksen´, Jumalan pyhä Poika, Jesuksen´."

Mutta sitten vauhti kiihtyy: "Rämät sinun silkkis´, lakan-liinas, Herrain Herra, taiwaan Kuningas" Kaikk´kalliimmat kultaiset waatteet, Huonot olis ´sinull´sittek´maata."

Ja kymmenes värssy: "Täst sangen suurest´ihastun, Ett´s tänne tykön olet astun´. Tain edest´sinua kiitän, Christe, Ynn´ Isää, Pyhää Henkee ylistän."  Tuntuuks yhtään tutulta?

Muut lauluvihkosen laulut on kyllä tuoreempaa tavaraa eikä vuoden 1846 virsikirjasta. Ja laulatetaan siinä muutakin kuin virsiä. Ei kuitenkaan sikalaulua, sille on ehdoton kielto.

Isäntä joutui eilen tulemaan kesken kaiken kotiin itsenäisyyspäiväorkesterin kenraaliharjoituksesta, kun oli sopinut ajan katonkorjaajan kanssa eikä ollut hoksannut, miten pitkään harkoissa menee. Mutta katto tuli korjattua ja kestää nyt ainakin seuraavaan myrskyyn asti. Taas olisi pitänyt kuulemma olla kamera taskussa, sillä miehet olivat nähneet ylvään näyn. Parikymmentä joutsenta kaarsi komeassa aurassa meidän talon yli ja suuntasivat kohti järveä. Se on toinen juttu, löytyikö sieltä enää sulaa paikkaa.

Vaikka nukuinkin kirkonmenojen yli, harrastin sentään Hoosiannan kuuntelun lisäksi vähän seimiaskartelua. Eilen virkkasin Marian, tänään Joosefin. Korkeus n. 10 senttiä ja leveys melkein saman verran. Kumpikin näyttää pikemminkin suomalaisilta persjalkaisilta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Aatellas, se on joulukuu

Kirjoitankin heti kuun vaihduttua, kun täällä koneella kuitenkin roikun. Asiallisella asialla kylläkin, selaamassa teidän blogipäivityksiänne. Yhdellä ja toisella näyttää olevan toinen toistaan upeampia joulukalentereita tulossa. Ihaillen katselen niitä. Me emme harrasta joulukalentereita, mutta eipä ole lapsiakaan talossa.

Huomenna tulee pellinpaikkaaja. Se oli meidän aitan katto, jonka kaksi peltiä repsottaa, toinen jo maassa, toinen osittain kiinni katossa. Toivottavasti pellit saa vielä korjattua ja kiinnitettyö. Kesällä meni lasti kaatopaikalle ylimääräisä ex-kattopeltejä. Toinen Tytär oli tänään Tukholman laivassa, mutta onneksi Turusta Tukholmaan menevässä. Siellä kai oli vähän rauhalisempi meininki kuin Helsingin edustalla.

Joululahjatkin on vielä hyvin ikävässä vaiheessa. Tänään tosin sain postista paketin, jossa oli mm. miehelle tarkoitettu lämpöliivi. Sen tilaamisesta  olin oikein innostunut. Ja pas-t, hukkaan meni. Hänpä kieltäytyi tarjotusta lahjasta. Onneksi en jättänyt sen antamista jouluaattoon, jolloin sekin ilta olisi mennyt pilalle. Ei pidä kuulemma mennä ostamaan tavaroita ilman hänen hyväksyntäänsä. Tämä ei tarkoittanut rahaa. Eikä edes vilkaissut vaatekappaletta, vaan sanoi moneen kertaan maininneensa haluavansa nimenomaan kesäliivin. Sitä on jo etsitty ja minulla etsitetty jo viime kesästä lähtien. No, sainpa tästä lahjan veljelleni.

Vanhetessaan tämä herra senkun äreytyy. Toivottavasti se ei ole alkaneen muistisairauden merkkejä. Enkä minäkään muista kaikkia saamiani ohjeita. Itse asiassa ne menevät useinkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Edellinen nootti tuli siitä, kun kutsun häntä herra Kooksi, kuten mielelläni teenkin. Se ei sovi. Joskus tuntuu, kuin huumorimme olisi maailman eri laidoilta. Sillä on kyllä ollut taas kovia kipuja ja vanhojen vaivojen lisäksi polviakin kolottaa ja jalat meinaavat heittää alta. Ehkä siinä on tarpeeksi syytä tähän äksyyteen. Ja perimä ainakin kolmannesta tai neljännestä polvesta...


Rauhankyyhky pantiin kuitenkin lentämään, mitäpä tässä muutakaan voisi. Ja onhan nyt alkanut adventin aika.