maanantai 31. lokakuuta 2011

Kotona taas

Operaatio on onnellisesti ohi ja äsken rakas ukkokulta haki minut kotiin, kuten oli tarkoituskin sairaalassa vain päiväseltään käväistä. Vähän verenpaineet laskivat ja päässä vippasi, joten anestesialääkäri kävi useampaan kertaan vilkaisemassa kuntoani, mutta eiköhän kaikki mennyt silti hyvin. Kirjoittamisen intoa ei kuitenkaan suuremmin tälle illalle jäänyt, sillä mehut puserrettiin mummosta kuin vanhasta tiskirätistä.

Toivottavasti yö menee hyvin ja pääsen huomenna tai viimeistään ylihuomenna tyhjentämään loppuja kaappjea, joita en viikonloppuna saanut tyhejnnettyä.

Hyvää viikkoa kaikille!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lauantai-iltaa


En vietä halloweenia, ei tulisi mieleenikään, joten en muistanut kirjoittaa miehen kauppalistaan karkkeja. Ei silti, koskaan ei yhtään pientä keppostelijaa ole ovea ollut kolkuttamassa, joten ehkä selviämme tästä viikonvaihteesta karkeitta ja keppositta.

Mutta laitetaan nyt sentään asiaan liittyvä kuva, edes kärpässieniä kun tarjolla ei ole karkki- eikä kurpitsakuviakaan.

Näistä pienet noita-akat varmaan keittävät taikalientään. Oman pihan kärpässieniähän nämä ovat enkä muista, että juuri tätä kuvaa olisi vielä täällä aikaisemmin näkynyt.

Luin jostain uutisen, että halloween   on rihkamakaupassa jo ylittänyt vapunkin myynnin. Niin kai, kun koulut ja päiväkodit ovat tätä vanhaa kelttiläisperuista juhlaa tyrkyttämällä tyrkyttäneet meikäläiseksi perinnejuhlaksi. Kekristä ei vissiin kukaan tiedä enää mitään.

Seitsemän viikkoa kekristä jouluun, tiesi vanha kansa.

Kantelettaren 23. runo maanittelee joulua näin:
"Tule meille, Tuomas kulta!
Tuopa joulu tullessasi!
Tule, kekri, jou´u joulu,
sekä pääse, pääsiäinen!
Kyll´ on kystä aitassamme,
paljo pantua eloa:
sirkan reisi, paarman jalka,
peipposen peräpakara,
sammakon sakarivarvas,
sisiliskon silmäpuoli."

Kellojakin sitten siirretään taas ensi yönä taaksepäin kesän suuntaan. Pimeys lisääntyy. Kynttilöitä poltetaan ja siinä ohessa takuuvarmasti muutamia talojakin. Täällä jo viikolla aloitettiin. Perhe oli yläkerrassa ja yksinäinen kynttilä keikahti nurin alakerrassa. Sen arvaa, miten kävi, mutta onneksi ei ihmishenkiä mennyt.

Kaupasta tuli kahden päivän ruoaksi iso kimpale kassleria, jota tässä lähdenkin laittamaan ruoaksi. Päälle leikkaan syviä poikittaisviiltoja, joihin työnnän kantarellituorejuustoa ja sitten vaan possu uuniin paistumaan. Juustosta muodostuu samaan vaivaan kastike, jos sitä nyt joku kaipaa. Mies tilasi kasslerin kaveriksi aurajuustoperunoita ja niitä hän myös saa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ei mitään merkillistä

Tavallinen, harmaa syyspäivä. Ensi viikolla on vielä pimeämpää, kun on siirrytty talviaikaan. Pöh. Syyslomalaisella on viimeinen lomapäivänsä ja sen takia tämä kuva alkuviikolta. Viikon ohjelmassa oli mummulakäynnin lisäksi kuulemma ainakin elokuvia ja parturia.


Tai no, onhan tässä tavanomaisuudesta poikkeavaakin ollut eli se, että sain täsmällisen sairaala-ajan. Kellonaikaa vielä kertaalleen muutettiinkin siltä varalta, että lääkäri otattaaa aamulla keuhkokuvan. Onneksi ei sentään kukonlaulun aikaan tarvitse lähteä, vaikka mies vähän nyrpistelikin uudelle ajalle. Hän vaihdatti varmuuden vuoksi jo talvirenkaat, kun ei näistä loppusyksyn keleistä koskaan tiedä etukäteen.

Sain jo aikaisemmin tarkat kirjalliset ohjeet lääkkeistä ym., mutta tuntuu kuin tänään olisi melkein puolivahingossa tullut uusia ohjeita. Aamutossut ja korujen jättö kotiin olisi hyvin voinut olla kirjallisissakin ohjeissa, vaan ei ollut. Tossuja en olisi hoksannutkaan itse, kun en alvariinsa ole sairaalassa hypännyt ja toivon pääseväni saman tien takaisin kotiin. Lääkkeistä tuli kirjallisesti yhdet ohjeet, mutta niitä on nyt täsmennetty jo kahteen kertaan. Lopputulos on se, että saan ottaa aamulla vain yhden pillerin. Mies toi kaupasta pyytämäni lankakerän. Kudin ei koskaan ole pahaksi kun ei tiedä, kauanko joudun odottelemaan. Harmillinen saranakohta: Sukkasatoon eivät sukat enää ehdi ja lapastelu alkaa vasta tiistaina.

Isot divariostokseni tulivat tänään. Laatikossa oli erilaista kulttuuri- ja muutakin historiaa, pari lottamuistelmaa, runoutta ja tuoreempaa naistutkimusta, mutta sokerina pohjalla muutama 50-luvun Kotiliesi ja sidottu vuosikerta Hopeapeilejä. Näiden avulla aion orientoitua ja palauttaa mieleeni 50-lukua. Nopealla selauksella Kotiliedestä löytyi ainakin ajan mukainen keittiösuunnitelma ja kaipaamani hetekan kuva. Hetekaa ei ilmeisesti tarvinnut sodan jälkeisessä Suomessa mainostaa, vaan kauppa kävi muutenkin. Hopeapeileihin en vielä ehtinyt tutustua, mutta muistaakseni niissä on enemmän muotia ja kauneudenhoitoa. Ja tietysti kuninkaallisia. Kumpikin lehti kuului saumattomasti lapsuuteni lukemistoon. Kolmas lehti oli Suomen Kuvalehti, joita oli vintillä isot pinot. Sitä en muista, tilattiinko sitä siihen aikaan meille, mutta ainakin vintillä kävin ahkerasti lukemassa vanhoista, kai 30-luvun lehdistä sarjakuvia. Junnu ja Alli olivat kova sana!

Tästä ajatus kulkee kolmanteen, tai siis neljänteen lehteen. Se oli meillä kielletty lukemisto, en tiedä mistä syystä. Minäpä kävin lukemassa sitä naapurin Leenalla. Tex Willer!

torstai 27. lokakuuta 2011

Kaappeja tyhjennetään

Tämä päivä on hupsahtanut taas kerran tosi nopeasti iltaan. Kiipesin tikkailla yläkaapeille ja kaappien päälle todetakseni, että silloin tällöin ehkä voisi kaapinpäälliset tomuttaakin. Muutama kippo oli pakko työntää suoraan tiskikoneeseen ja kone päälle. Tyhjennystä riittää vieläkin, mutta seuraavat hyllylliset saan ladottua jo suoraan muuttolaatikoihin. Osa tavaroista tietysti pidetään vielä paikoillaan, kun emme sentään aio siirtyä ulkoruokintaan remontinkaan ajaksi ellei ole aivan pakko. Ja kun en tiedä, miten paljon mahaani ratkotaan auki, on paras tehdä tämä urakka valmiiksi ennen maanantaita.

Ennakkotiedon mukaan uudet kaapit saapuvat todennäköisesti viikon päästä. Tämä tuli jo:


Ruskean pöytätason reunat eivät ole valkoiset, vaikka niin joku voisi arvella. Pöytä on pakattu hyvin huolellisesti lavalle ja kivimies antoi tarkat ohjeet siitä, miten levyä liikutellaan. Näet katkeamisvaara on suuri ja sitä tietysti jännitämme mitenkä käy. Tiskiallas, 1 kpl on asennettu tehtaalla valmiiksi ja tämä etummainen reikä odottaa keittotasoa.

Kun katselin kuvia ihanista valkeista keittiöistä, rupesin sitäkin jännittämään siis että tuleekohan tästä tuvastamme liian tumma. Valkoista väriä pohdittiinkin, mutta hylättiin keittiön muun sisustuksen ja värityksen takia. Ja oli kuinka tahansa, nyt ei enää voi katua. Sitä paitsi tämä on varmasti keittiöistäni ja varsinkin itse suunnittelemistani viimeinen. Voi olla tietysti, että jossain vanhustentalossa odottaa vielä joku minikeittiö meitä.

Kun tästä hankkeesta selviämme ja tavarat ovat uusilla paikoillaan, niin sitten ryhdyn rakentamaan nukketaloani. Sitä silmällä pitäen olen kierrellyt nettikaupoissa ja -divareissa. Uudet asukkaat tulivat pari päivää sitten. Eikös olekin upea pariskunta? Kalle-vaari ja rouva Plum ovat uuteen nukkiskonseptiini liiankin koreita, joten heitä pitää vielä vähän fiksata.

Löysin uuden miniatyyrikaupan, nimeltä Miniature and Craft UT. Kannattaa ehdottomasti kurkata, ainakin minun mielestäni. Nuo kapineet (1:12) ovat tosin vähän liian isoja nukketalooni, mutta eihän kaikkea haluamaansa aina saa. Nukkeja ja astioita en kuitenkaan osaa itse tehdä...

Olen tehnyt niin hulvattoman paljon nettiostoksia, että nyt pitää vähäksi aikaa jo stopata. Tulossa on vielä erilaista kirjallisuutta ja vanhoja lehtiä, joissa on -50-luvun sisustusta malliksi tähän nukketaloon. Hetekan malli pitää ainakin saada, sillä haaveilen niin suuria, että teen asukkaille semmoisen sängyn muistona omasta lapsuudesta.


tiistai 25. lokakuuta 2011

Remontti lähestyy

Hui että mua jännittää. Vasta nyt olen ruvennut miettimään sitä vaihtoehtoa, että keittiöstä ei tulisikaan hyvää. Tosin kenellekään en sitä ääneen tunnustaisi, vaikka näin kävisi ja toisaalta näen edelleen sieluni silmillä hyvän näköisen uuden kyökin. H-hetki koittaa ensi tai seuraavalla viikolla, mutta kivinen pöytätaso saapuu taloon jo huomenna.Siinä on kai tiskiallas jo valmiiksi asennettuna.

Nyt jo uskallan näyttää suunnitelmaa. Tuo valkoinen läntti on oviaukko ja ylin osa markkeeraa maalattua seinää, jonka väri säilyy ennallaan. Mies muisti, että maalin nimi on Omenankukka ja sitä pitäisi olla talossa riittävä määrä muurin uusintamaalausta varten. Kaapit siis eivät ylety kattoon saakka ja tarkoitus olisi edelleen pitää kaappien päällä kauneimpia kattiloita. Käyttökattilat sijoitan alakaappeihin, kuten ennenkin. Tai siis laatikoihin.

Päivän ohjelmaan on tähän mennessä sisältynyt uunin ja seinän pesua. Vielä olisi tarkoitus tyhjentää muutama kaappi. Syyslomalaiset kävivät päiväkahvilla ja lukemista lainaamassa. Aioin pyytää heitä ylähyllyn tyhjennystalkoisiin, mutta juttelemista riitti kahvipöytän ääressä niin paljon, etten edes muistanut kysyä. Tytär kävi myös sähköpostilla, kun oman koneensa laturi oli kuulemma hajonnut. Tässä säässä oli ollut mukava ajaa hurauttaa meille polkupyörällä. Tosin matka ei ole neljää kilometriä pitempi.

Päivä on tosiaan mitä aurinkoisin ja kas, sain pihatammesta terhoja keräävän närhen vihdoinkin kuvaan. Valitettavasti sen kauneimmat värit eivät näkyneet pyrstöpuolelta. Kaunis lintu, mutta harvinaisen rumaääninen.


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Hyvän päivän ilta

Sunnuntai ja jo lauantaikin ovat olleet pääasiassa kässäpäiviä ja oikein hyviäkin. Sain eilen kinnasparin yhtä peukkua vaille valmiiksi. Siinä päivä kuluikin oikein rattoisasti. Välillä kävin lukaisemassa blogeja ja jossain kommentoimassakin ja sitten taas neulomuksen kimppuun. Tavoite olikin saada tumput nopeasti valmiiksi, jotta alkuviikon jonain päivänä syyslomaileva ja meille käymään tulossa oleva Tytär ja poikansa saavat "evääksi" tassunlämmittimiä.

Ehtisinköhän vielä neuloa yhdet sukat ennen kuin Sukkasato päättyy? Kuluneen viikon sukkasatoon ehtiminen taitaa olla liian kunnianhimoinen tavoite, mutta aloitin joka tapuaksessa aamulla uudet sukat. Kun äsken katselin telkkarista Horse show' ta, niin sain ainakin ensimmäisen sukan varren valmiiksi.


Kuvasin viime tai toissa viikolla krasseja ja vasta myöhemmin hoksasin tämän pikkulinnun. Kun ei ole ollut pakkasöitä, niin krassit taitavat edelleenkin kukkia. Meinasin jo hylätä tämän huonon kuvan kokonaan, mutta onneksi huomasin tuon tipun. Kuvatessani se ei ollenkaan osunut silmiini.

Tällä alkavalla viikolla on tiedossa askaretta, sillä vanhat keittiökaapit on lopultakin tyhjennettävä ja uuni sekä uuninvierusseinä pestävä. Jos oikein hyvin käy, niin uudet kalusteet tulevat jo seuraavalla viikolla. Toivottavasti ei kuitenkaan sen viikon maanantaina, jolloin olen aluesairaalan operaatiossa.Sen pitäisi olla nopea päiväkirurginen juttu ja vaaraton, mutta kukapa tässä tietää etukäteen, mistä on kysymys ja mitä tapahtuu. Paras siis raivata ainakin kaapit tyhjiksi ja maksaa laskut etukäteen...



lauantai 22. lokakuuta 2011

Leena Lumi: VUODEN 2011 KAUNEIMMAT KIRJAN KANNET JA ARVONTA

Leena Lumi: VUODEN 2011 KAUNEIMMAT KIRJAN KANNET JA ARVONTA

Tein pienen valokuvakirjan

Tämä on ihan uskomatonta palvelua! Kuten kerroin, olimme keskiviikkona juhlassa, jossa mm. vanhempani nimitettiin sotainvalidien veljesliiton paikallisen osaston kunniajäseniksi. Minulla oli kamera mukana ja otin muutaman kuvan juhlasta ja näistä kunniakansalaisista, tosin ilman salamaa laatu ei ole lähellekään parasta A-luokkaa. En halunnut salamaa räpsyttämällä pilata juhlatunnelmaa ja samasta syystä en ottanut ohjelmanumeroistakaan kuvia, saati että olisin pomppinut penkistä pystyyn kuvia räpsimään. No yhtä kaikki, sain kasaan ehkä kymmenkunta eri tasoista kuvaa ja olin ihan tyytyväinen. Juhlan jälkeen mietin, miten parhaiten jakaisin ne lähisukulaisille. 

Eilen eli torstai-iltana sain ahaa-elämyksen. Tekaisin siltä istumalta ja ilman pitempiä suunnitteluprosesseja pienen A6-kokoisen valokuvakirjan, johon lisäsin muutamia vanhempiakin kuvia sekä äitini juhlakirjassa olleen runon.  Tilaisuudessa nimittäin julkaistiin osaston 70-vuotiskirja. Näin sain minimisivumäärän (24-26?) täyttymään.  Kirjan hinnaksi tulisi 7,95 euroa per kappale plus postikulut.

Lähetin tilauksen eilen illalla huomattavasti virka-ajan päättymisen jälkeen Ifolorille ja mitä löysinkään tänään sähköpostista? Ilmoituksen valmiista kirjasista, jotka on kuulemma jo postitettukin. Sen lisäksi tuli vielä linkit ja tunnukset, joilla voin tarkastella aikaansaannostani jo etukäteen, harmitella virheitä tai vaikka tehdä lisätilauksen.

Nyt jos joku teistä rakkaista lukijoista mahdollisesti haluaa katsella, millaisia nämä valokuvakirjat yleensä ovat tai on muuten kiinnostunut juhlasta, niin saapi lähettää oman sähköpostiosoitteensa,  jossa on blogitunnisteiden lisäksi myös oikea nimesi ja osoitteesi. Ventovieraat ja satunnaiset kävijät pysykööt tällä kertaa kaukana! "Paluupostissa" tulee sitten tiedot, joilla pääset katsomaan kirjastani. Sähköpostini on villiviini55 at gmail.com. Kuvat eivät tietenkään ole tarkoitettu yleiseen jakeluun. Sukulaisetkin tulevat saamaan omat kirjansa vasta joululahjana.
.

Lovviisan kammari: Arpajaiset

Lovviisan kammari: Arpajaiset

torstai 20. lokakuuta 2011

Olipa myräkkää

Lokakuussa ei yleensä oleteta ukkostavan, mutta meilläpä oli eilen sellainen myräkkä, etten muista edes kesäaikoina olleen. Salamoi ja jyrisi ihan koko illan. Vettä ja rakeita tuli niin, että melkein jo pelkäsin niiden tulevan katosta läpi. Onneksi sähköt vain välähtelivät pariin kertaan, mutteivät katkenneet. Sytytin varoiksi kynttilän palamaan ja totesin myös, että taskulampun patteri oli lopussa. Taskulamppuja pitänee ostaa muutama kappale lisääkin varmuuden vuoksi. Nyt alakerrassa on yksi ja yläkerrassa pari kappaletta, mutta saisi olla enemmän.

Tänään mm. netti-Ilta-sanomissa asiasta kerrotaan lisää. Ei siis kuitenkaan meidän rakeista ja samanlaista varmaan oli koko Etelä-Suomessa. Luin tyttären naamakirjasta, että hän oli ollut matkalla pojan koulun vanhempainiltaan puoli seitsemän aikaan, jolloin myräkkä oli jo täydessä vauhdissa. Täytyypä illalla soittaa ja kysyä, miten he selvisivät matkasta.

Nyt aurinko paistaa ihanasti. Ainakin aamupäivällä taivaanranta oli sen näköinen, että saamme samaa lajia vielä tänään lisää. Nyt en ole kurkistanut sen puolen ikkunoista ulos. Hevoskastanjan viimeiset lehdetkin taisivat saada eilen kyytiä.


Mies sai tänään taitavan muusikko-kaverinsa kylään ja herrat tutkivat talon nuotistoja ja myös soittelevat, ilmeisesti vuorotellen yhdessä ja erikseen. Luulen, että se tekee tosi hyvää alalla lannistetulle ja sen takia aika masentuneelle miehelleni. Parhaillaan siellä soitetaan Enkeli taivaan -virttä, mutta instrumentista en oiken saa selvää tänne yläkertaan. Jaa, nyt kaveri taisi ottaa trumpetin esille. Kuulostaa upealta. --- Ja nyt ovat äänessä sekä pasuuna että trumpetti, luulen.

Eilisestä juhlasta on vielä tänäänkin mukava maku suussa. En enää eilen soittanut isälle, kun ajattelin hänen tarvitsevan lepoa rankan päivän jälkeen. Tänään jo voin kysellä päivän kuulumisia.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hieno juhla

Olimme tänään hienosti järjestetyssä juhlassa Järvenpää-talossa. Sotainvalidien paikallisosasto täytti 70 vuotta ja kertoi viettävänsä nyt viimeistä suurta juhlaansa. Jäseniä on hieman toista sataa, joista sotainvalideja on enää 25. Meillä oli erityinen syy olla paikalla, kun yhdistys nimesi kunniajäseniään.


Tilaisuudessa esiintyivät Kaartin soittokunta ja Jorma Hynninen. Pienet ja vähän isommatkin voimistelijatytöt olivat suloisia. Juhlapuheet olivat hyviä, lyhyitä, napakoita ja isänmaallisia. Ohjelma taisi kestää lähes minuutilleen ilmoitetun ajan. - Seppelpartiot lähetettiin tilaisuuden aluksi sankarihaudoille.

Erityisen suuri ilo varmaan kaikille veteraaneille oli nähdä ainakin kolmen koulun oppilaskunnan edustajia paikalla. He kävivät myös asianmukaisesti onnittelemassa yhdistyksen johtohenkilöitä. Pojat olivat komeita tummissa puvuissa  ja kravatti kaulassa. Rippipuvut mahtuivat vielä hyvin päälle... Tytöillä oli ehkä hankalampaa, sillä he esiintyivät aika jännissä vaatteissa. Yhdelläkin oli "tumma puku" ihan pukukoodin mukaan, mutta minä olisin kutsunut vaatetta mieluummin puseroksi. Nipin napin peppu peittyi.

Isä oli aika haikean näköinen, varsinkin kun moni kuului kyselevän äidin vointia. Olisi hän niin mielellään tullut juhlaan yhdessä puolison kanssa.

----  Kannattaa kurkata sivun laidan arvontakuvien taakse. Lisäsin äsken sinne Romu-Lyylin kaksiosaisen arvonnan linkin. Sivut avautuvat kuvia klikkaamalla.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Ällistyksen kummastusta

Käyn aika usein katsomassa laatutavara.com in sivuilla varsinkin keramiikkatarjontaa ja silloin tällöin jokunen seinälautanen tai pieni figuriini on sieltä löytänytkin tiensä "kokoelmiini". Ei kuitenkaan koskaan mitään tämän kaltaista.

Eilen huomasin myyntiin tulleen tämän Papukaija-kannun, jonka kuva on tietsikkani Picasassa oikein päin ja täällä näemmä kyljellään.

Kannusta pyydettiin huimat 980 euroa ja jo tänään oli kauppa käynyt! Tiedän kyllä, että tämä on yksi Arabian suosituimpia ja kalleimpia vanhoja maitokannuja, mutta en sentään tonnia maksaisi yhdestä kaatimesta. Vaikka toisaalta, maksetaanhan sarjatuotannossa olevista, ties mistä maasta tulevista Muumi-mukeistakin huikeita hintoja.

Kannu on ihana. Meilläkin kotona oli tämä sama kannu ja se toimitti ehdottomasti vain piimäkannun virkaa. Maito oli pöydässä yleensä Pekka-nimisessä kannussa. Se oli sitä aikaa, jolloin maitoa ei tuotu pahvipurkissa pöytään. Meillä tosin ei ollut pahvipurkkejakaan, sillä maito lypsettiin omista lehmistä.

Mies muisteli tässä yhtenä päivänä, miten hänen virkansa pikkupoikana oli hakea naapuritalosta maito joka ilta. Kannut oli laitettu valmiiksi navetan vieressä olevan aitan rappusille ja siitä jokainen maitotinkiläinen haki omansa. Tyhjä kannu jätettiin samaan paikkaan odottamaan seuraavaa päivää. Mies oli tietysti liikkeellä polkupyörällä ja joskus matkalla kävi hassusti. Tie oli kärrytie, jossa oli syvät urat kärrynpyörien kohdalla ja kolmas keskellä hevosen kavioista. Ei tarvinnut paljonkaan lipsahtaa sivuun, kun pyörä oli nurin ja maito maassa. Taloa pitäneet neidit olivat kilttejä tätejä ja mittasivat uuden maidon, kun pikkupoika tuli itkua vääntäen takaisin navetalle. Myöhemmin taloon tuli nuori miniä ja siihen loppuivat kuulemma tinkimaidot.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Pari kuvaa

Nyt ei oikein kirjoituta, mutta pari kuvaa olisi tarjolla näin viikon alkajaisiksi.


Kuvasin viimeiset vaahteranlehdet ja uskollisesti kukkivan ruusun uudestaan. Sitkeästi se vain jaksaa avata terälehtiään, vaikka ulkona oli niin kylmä etten jaksanut kuin pienen hetken tehdä käsityötä terassilla.


Päivä on ollut hyvin tavanomainen ja siinä syy miksei nyt ole mitään kirjoitettavaa. Mutta ainahan sopii toivottaa hyvää viikkoa kaikille!

Seitsemästoista päivä ja maanantai-aamu kello 0:35

Huomenta! Tämä seitsemästoista on sikäli merkittävä päivä, että tänään pitää lähettää määrätyt ennakkotehtävät eräälle kurssille. Tekstit lähtivät hetki sitten. En väitä, että ne olisivat syvällisen harkinnan jälkeen aikaansaatuja hengen tuotoksia, mutta sainpahan valmiiksi. Olin nimittäin lukenut ohjeet huolimattomasti ja vasta viime tingassa älysin, miten vaativia tehtävät itse asiassa olivat.

Muutenkin viikonloppu on mennyt ahkeran puurtamisen merkeissä. Tämä äskeinen tehtävä vei sekä sielun että ruumiin voimia, mutta lisäksi kirjoitin alkutekstin Rintamamiestalon asukkaan suuhun. Tekele on väsätty karjalan murteella, jota siis minä en osaa enkä puhu, mutta kuuntelin sujuvasti anopin ja appiukon puhetta ja olen lukenut aika monta murteella kirjoitettua kirjaa. Teksti tulee nukkisblogiin aikanaan, ellei terve itsekritiikki pakota sitä poistamaan.

Toinen tytär oli eilen syömässä ja tarjoilin hänelle lammaspataa. Ruoka oli hyvää ja ohje oli helppoakin helpompi. Otetaan yksi pakastepaisti edellisenä päivänä sulamaan. Peitetään Kokki-padan pohja kokonaisilla sipuleilla (kuorettomilla tietenkin). Ladotaan päälle lampaanpaisti pilkottuna isoiksi paloiksi (talit ja kalvot siivottuna pois). Otetaan ja kuoritaan yksi kokonainen valkosipuli ja työnnetään kynsiä sopiviin koloihin. Ripotellaan päälle suolaa, kokonaisia mustapippureita ja rosmariinia. Pannaan kansi päälle ja pata uuniin. Paistoin ensin runsaassa 200 asteessa tunnin verran ja sitten 100 asteessa noin kaksi tuntia. Yhden kerran avasin  kannen ja painelin lihapaloja liemeen, jota muodostui sipuleista yllättävän paljon kastikkeeksi. Lisäkkeeksi paistoin valkosipuliperunoita ison vuoallisen ja tein ison salaatin jäävuorisalaatista, kirsikkatomaateista, paprikasta ja vuohenjuustosta, kastikkeeksi päälle sitruunalla maustettua rypsiöljyä, sormisuolaa ja pippuria myllystä.

Pakkasin suurimman osan ruoantähteistä lapselle evääksi. Lopuista valksosipuliperunoista ja kastikkeesta syntyi meille päivän tähtiruoka, kun kaavin perunat pataan. Kastike mehevöitti perunaviipaleita ja sain jo eilen perunavuoan tiskikoneeseen. Mies kävi hakemassa vähän uunimakkaraa lisäksi.


Meidän porraspielen äitienpäiväruusu monen vuoden takaa se vaan jaksaa kukkia, vaikkakin yhden kukan kerrallaan. Tämän kuvasin eilen.
- Nyt unten maille! Hyvää uutta viikkoa kaikille!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pinkki päivä

Tänään olisi pitänyt pukeutua pinkkiin tai ainakin laittaa roosa nauha rintapieleen. En löytänyt tähän hätään sopivaa kuvaa omista valikoimista, joten kopsin tämän surutta roosanauha-sivustosta.


Viikolla kävin mammografiassa, tosin joukkotarkastuksessa, josta kiitos ja kunnia kotikaupungille. Meillä ei ole onneksi suvussa ollut kai kenelläkään rintasyöpää, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuka on ensimmäinen. Pariin kertaan minutkin on lähetetty tutkittavaksi, mutta hyväksi onneksi mitään ei löytynyt.

Toissapäivän poliklinikkamatka poiki jo heti ajan toimenpiteeseen. Se on vielä tässä kuussa ja samalla viikolla kun keittiöremontin pitäisi alkaa. Vaikka lääkäri rauhoitteli, että yleensä nämä ovat vaaratonta lajia, niin eihän sitä koskaan tiedä. Joka tapauksessa rupesin tänään raivaamaan ensimmäistä keittiökaappia tyhjäksi. On se vaan niin hidasta puuhaa, että hyvä kun aloitin hankalimmasta päästä eli kuivatavarakaapista. Vanhoja pipareita, jauhoja ja ryynejä meni kompostiin, muutamat hyllyn perälle unohtuneet ikivanhat säilykepurkit suoraan roskikseen ja silti vielä kaksi muuttolaatikollista täyttyi syömäkelpoiseksi arvioimistani tuotteista kuten etikoista, pastoista, kuivatuista sienistä ja kelvollisista säilykepurkeista. Kolmas laatikollinen täyttyy erilaisista muista kamoista, kuten käyttämättömästä pastakoneesta, perunalumipusertimesta ja eri mallisista ja kokoisista rasioista. Kiittelin jo moneen kertaan itseäni siitä, että älysin haluta uuden kuiva-ainekaapin ulosvedettävillä koreilla.

Kävimme eilen katsomassa sekä äitiä että isää. Isä oli oikein reipas ja hyväntuulinen, mutta samaa ei voi sanoa äidistä. Vaikka hoitajakin ravisteli häntä varpaasta, niin äiti vain ynähti eikä avannut edes silmiään eikä reagoinut puheisiini tai posken silittelyyn. Sitten myöhemmin illalla serkku soitti ja kertoi isänsä kuolemasta ja tulevista hautajaisista. Puhuimme toista tuntia. Tätä tätini miestä en ole tavannut muutamaan kymmeneen vuoteen ja muistan, miten lapsena pelkäsin häntä, mustakulmaista, isoa ja ankaraa miestä. Tätivainaa sen sijaan jäi mieleen pienenä, iloisena ja koko ajan hymyilevänä ihmisenä.

Nyt yritän tehdä yhtä kiireistä kirjoitustyötä, joka melkein unohtui kokonaan. Katsotaan, mitä siitä syntyy tai syntyykö koskaan mitään.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Matkailu avarsi

Matkailu avarsi, mutta myös hiersi kantapäitä. Reissasin ihan Helssinkiin asti, kun kutsu kävi mammografiaan. En muistakaan, milloin olen Helsingin keskustassa asti käynyt. Ei näet ole ollut asiaa. Menomatkan tein bussilla, paluukyydin junassa yhdessä tyttären kanssa. Kävimme nimittäin iltapäiväkahvilla Kiasman kahvilassa. Samalla saatiin kaikki kuulumiset päivitettyä.

Ehdinpä käydä hankkimassa vähän askartelukampettakin Sinooperin kaupasta, sillä nyt on puhti päällä. Teemana on ihka uusi nukkekoti, josta tulee oikea perinnetalo 50-luvun malliin eli rintamamiestalo. Osat on jo kotona. Jahka saan jotain konkreettista kerrottavaa, niin ne tarinat ovat nukkisblogissani, joka onkin viettänyt pitkään hiljaiseloa. Kerron kyllä aikanaan, milloin kannattaa siellä piipahtaa.

Kun tänään tutkittiin yläpäätä, niin huomenna sitten on toisen pään vuoro. En mieti liikaa etukäteen; voisi vaikka ruveta pelottamaan.


Reissun kunniaksi kimppu roosanauha-ruusuja, jotka tosin ostin jo monta päivää sitten K-kaupasta, muistaakseni perjantaina ja kuvakin on otettu eilen tai toissapäivänä.

Huomaa sivussa oleva nappi Virveriikan arvontaan.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Aleksis Kiven päivä

Löysin jokin aika sitten huutoneitistä kivoja paikallisia postikortteja, osa kulkeneita, osa ihan iskemättömiä, joskin vanhoja. Kun nyt on Aleksis Kiven päivä, niin ensimmäiseksi onnittelukortti:


Tässä päällimmäisessä kortissa Maria, Rodny ja Svea onnittelevat Sortavalan Pitkärannassa asuvaa Emil-herraa. Postileima on niin  epäselvä, ettei päiväyksestä tai paikkakunnasta saa selvää, mutta vanha kortti esittää kesäpäivää Uudenmaan saaristossa.

Seuraava on kenttäpostia. "Rakas isä! Monet terveiset sinulle. joko olet saanut kirjeemme ja joko on kuulunut mitään siitä josta kirjoitin. Me olemme aina odottaneet sinua tulevaksi. Pikaisiin näkemiin ja rakkaat teer Seijalta ja S." Kortti on lähetetty 29.10.1941.


Se esittää Aleksis Kiven kuolinmökkiä Tuusulassa siinä asussa, jossa se oli ennen nykyistä "restaurointia" jonka muistaakseni teki Helsingin yliopisto tai ylioppilaskunta joskus 50-luvun alussa. Pienensi mökin vaatimattomaksi mörskäksi. En mene sanomaan, oliko se oikein vai väärin, mutta tämä rakennus ainakin muistuttaa enemmän paikallisten vauraiden 1800-luvun käsityöläisten asumistasoa. Tiedä sitten.

Seuraavatkin kuvat liittyvät Kiveen. Vanhat kuvakortit on otettu Kiven syntymäkodin tuvasta Nurmijärven Palojoelta.



Näitä ei ole lähetetty, joten vuosiluvusta ei ole tietoa. Olen joskus pikkulikkana pyöräillyt synnyinkotiin, mutta ei minulla ole pienintäkään muistikuvaa sisustuksesta. Ja on siitä jo pian puoli vuosisataa aikaakin.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sunnuntaita!

Rauhallinen viikonloppu on menossa. Meinasin jo kirjoittaa, että ei ole tapahtunut mitään kummempaa, mutta onhan sitä tällekin päivälle ihmeteltävää. Isä soitti jo aamupäivällä ja kertoi heränneensä silmä mustana, siis mustana kuin Panda-karhulla. Onneksi puhe kulki normaalisti eikä kuulemma mitään outoja tuntemuksiakaan ole. Kaunialassa on hoitajat aina paikalla ja huomenna on kotiutuspäivä ja -tarkastus, joten olen luottavaiselle mielellä. Silti muistutin, että menee heti hoitajan puheille, jos jotain oireita tulee ja huomauttaa viimeistään aamulla silmästä.

Kärpässieni on viime kuun kuvaussatoa omasta pihasta. Nyt en ole käynyt katsomassa, mitä sille kuuluu vai ovatko pihan kaikki sienet jo entisiä. Osa ainakin on kelvannut oravien ruoaksi, osa on ilman muuta mädäntynyt. Syksy on, ei tälle mitään mahda. Myrskytuuli pudotti melkein kaikki  hevoskastanjan lehdet maahan, vaahterassa ja tammissa lehdet pysyvät sitkeämmin. Nytkin aurinko paistaa ihanasti, mutta kymmenessä asteessa ei taida tarjeta tehdä käsitöitä. Aamulla mittari näytti kahta plus-astetta.

Ihmisten ruokaa, ja hyvää onkin, on meillä eilen tekemäni kaalipata. Otetaan 600 g jauhelihaa ja ruskistetaan se kevyesti. Pannaan pataan. Lisätään ruskistumaan 3-4 silputtua sipulia ja muutama valkosipulin kynsi ja kaadetaan nekin pataan, samoin yksi pilkottu kaalinpää. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria (ja eiliseltä jääneet pastan kanssa tarjotun tomaattikastikkeen rippeet). Kaupassa oli ollut vain hötöä litteää käärylekaalia, mutta sekin ajoi asiansa ja täytti padan juuri sopivasti. Vettä lirautin puolen desin verran ja annoin padan hautua muutamia tunteja, ehkä neljä. Loppuvaiheessa pilkoin mukaan vahvasti maustettuja makkaroita. Pataa syödään vielä tänäänkin.

Mies harjoittelee soittoläksyään. Hän ei sentään kokonaan lopettanut soittamista, ainakaan vielä, vaikka läheltä piti. Vieläkään en ole varma, mitä tapahtuu. Koko viikko ainakin on mennyt ketuille.

Minä olen tehnyt kaksi paria kintaita, jotka on jo toimitettu lämmittämään lapsen ja mummin murun palelevia sormia. Nyt on menossa sukkapari, mutta tuskinpa se enää ehtii tämän viikon sukkasatoon.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Sataa ja paistaa

Luvattu myrskytuuli on puhallellut täällä vielä tänäänkin aika rajusti, vaikkei onneksi ole vienyt sähköjä eikä lennätellyt pihakalusteita. Se tuntuu aika puuskittaiselta. On kai uskottava, että enää ei tarkene paljain kintuin eikä tehdä käsitöitä terassilla. Aurinkokin paistoi päivällä, mutta satoi myös eli kuten äiti aina ennen sanoi: silloin taivaassa on häät.

Sain kuin sainkin tämän vuoden komeimman (ja ensimmäisen) sateenkaareni kuvattua. Tai siis sateenkaaret. Jotenkin niitä ei aikaisemmin ole osunut kamerani linssiin eikä omiinikaan.



Kuva on otettu auton ikkunasta. Kun hiljaisella kylätiellä ei ollut liikennettä, niin mies pysäytti auton kuvaamisen ajaksi. Pokkarini akku oli loppumaisillaan ja sen takia kuvissa ei loista se upean värinen sateenkaari, jota saimme ihailla.

Tähänkin päivään tuli oma murheensa. Käly soitti aamulla ja kertoi äitinsä päässeen pois vaivoistaan  tuskallisen viimeisen viikon jälkeen. Hänellä oli sama sairaus kuin minun äidilläni, joten nyt ehkä tuli esimakua siitä, mikä meillä muillakin on vastassa. Veimme kukat, kimpun tulipunaisia ruusuja, halausten kera ja päätimme, että isää ei tästä valisteta ennen kuin hän tulee kotiin. Kälyn äiti vietti viimeisen vuoden hoitokodissa ja niin oli kiire, kertoi veljeni, että kun anoppi kuoli illalla, niin jo seuraavana aamuna joku topakka virkailija soitti ja tivasi, milloin henkilökohtaiset huonekalut käydään hakemassa pois. Uusi asukas tietysti oli jo jonon päässä odottamassa, mutta voisi omaisia ja vainajaakin hivenen kunnioittaa, edes yhden päivän verran. - En ole tietääkseni koskaan tavannut kälyni äitiä enkä häntä siten osaa murehtiakaan. Suren yhdessä näiden itselleni rakkaiden ihmisten kanssa.

Kävimme tänään myös katsomassa meidän äitiä. Tämä nukkui niin sikeästi, ettei pienellä nykimisellä herännyt enkä oikeastaan raaskinut herättääkään. Silitin hetken poskea ja kättä. Sen verran äiti havahtui, että tarttui käteeni. Henkilökuntaa ei näkynyt mailla ei halmeilla, mutta pyörätuoli oli ovipielessä, mistä päätellen äiti oli väsynyt siinä istuttuaan. Tai lääkityksen vaikutuksesta? Juttelin puhelimessa isän kanssa ja hän tuntuu virkistyneen kuntoutuksessa. Nyt on käyty silmä- ja muutkin lääkärit, reseptit uusittu ja keuhkotkin kuvattu. Kaiken pitäisi olla niin kunnossa kuin nyt vaimoaan murehtivalla, lonkkasärkyisellä sotainvalidilla voi olla muutamaa kuukautta ennen kuin täyttää 90 vuotta.

Voin näin ollen raportoida, että on tässä päivässä ollut paljon hyvääkin. Uuden kinnasparin ensimmäinen yksilö valmistuu hetken päästä. Luin loppuun todella upean kirjan (Julie Orringerin Näkymätön silta). Keittiöremontti lähestyy. Kaveri keittiökaappien asennusfirmasta kävi katsomassa tulevaa kohdettaan ja teki uutterasti muistiinpanoja. Se on sitten loka-marraskuun vaihde, kun pitäisi tapahtua. Eteisessä nököttää jo 10 muuttolaatikkoa odottamassa kaappien tyhjennystä. Viikonloppuna tai huomenna ei ole mitään erityistä ohjelmaa, ellei sitten kaiveta loppuja paria perunaa maasta. Unohtuivat mokomat sinne.

torstai 6. lokakuuta 2011

Myrskyä luvattiin

Tämä on taas tämmöinen, sateen piiskaama päivä. Onneksi ei tarvinnut lähteä ulos. Tai no, ehkä pitää käydä kompostiastia tyhjentämässä, jos ehdin ennen myrskyä ja pimeän tuloa. Mies toimitti kauppa- ja apteekkiasiat ja päätimme mennä vasta huomenna äitiä katsomaan.

Onneksi eilen aurinko paistoi ja sain pisteltyä merkkausliinaan puolikkaan uutta kuviota; kiitos ihanista kommenteistanne.Olisin pistellyt pitempäänkin, mutta terassilla oli tosi kylmä istua. Tänään on tumppupäivä eli sukkasatoon ei tällä viikolla taida tulla mitään. Kintaat pitää saada lämmittämään lapsenlapsen käsiä.


Tässä on vielä vino kuva Kaunialan päärakennuksesta, kun en keksi muutakaan kuvituskuvaa, liittyen aikaisempaan postaukseen. Tämä puna-valkoinen vanha osa on kuulemma remontissa, kuvan vasemmalta laidalta alkaa iso uudempi osa. Se vain ei näyttänyt kovin kuvaukselliselta.

Vanhuksista puheen ollen, sain tänään viestin serkkujen iäkkään isän poismenosta. Hänkin oli sotaveteraani, meidän faijaa aika paljon vanhempi. Tämän sedän puoliso, äidin sisko kuoli muutamia vuosia sitten enkä ole setääkään nähnyt muutamaan kymmeneen vuoteen.

Mies on ollut muutaman päivän kovin apeana, kuten arvata sopii. Kansalaisopiston vastaus oli juuri sellaista kanankakkaa kuin odottaa sopii. Olisi pitänyt osata laittaa tasovaatimukset, mutta sitten seuraavalla kerralla blaa-blaa-blaa, ettei tällaista haaveria toiste satu. Ja tottakai jos on kurssimaksun maksanut, saa osallistua blaa-blaa-blaa. Soittamisen sallimisesta ei vastauksessa ollut puhetta, vaikka kapellimestari muka pahoittelikin tapahtunutta... Siitä kuitenkin kiitos rehtorille, että vastaus tuli nopeasti. Asia tuskin on vielä käsitelty loppuun.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Minunkin samplerini nykyinen vaihe

"Pakkohan" oli vielä yösydännä tulla lisäämään oman samplerini nykyvaihe julkisuuten, kun ensin ihastelin Outin upeaa työtä. Pistot ovat tasaisia, kangas on hienosti silitetty, värit ovat oikeilla paikoillaan. Kuvioiden sijoittelussa ei huomauttamista. Kuvakin on hyvin otettu. Kaikki kunnia hänelle, joka osaa. En tosin omaakaan osaamista yhtään vähättele, sillä olen melkein ylpeä tekosestani ja raameihin tämä tulee ilman muuta pääsemään.

Ei kai haiattaa, vaikka värit ovat vähän miten sattuu, sillä aluksi tilasin vähän huolimattomasti vääriä värejä ja muistakin syistä. .Kotona ollut kangaskin oli vähän liian pieni, joten soveltamista on harrastettu siellä ja täällä. Jouduin jättämään osan ornamenteista kokonaan pois. Otin vielä kuvankin vähän hankalassa paikassa kapean silityslaudan päällä eikä salama suostunut toimimaan,. Mutta yläosa on valmis, vasen laita on valmis. Keskelle tein hääpäiväkranssin ja sen keskelle sykkivän sydämen ns. sattuneesta syystä. Vielä pitää saada pientä tilpehööriä sinne sun tänne ja omat nimikirjaimemme, ehkä signeeraus, vuosiluku ja sen sellaista.


Mutta huomatkaa, kissoja sentään on kaksin kappalein! Toinen saa luultavasti osittain tai kokonaan purkutuomion, sillä tein sen liian alas. Eikä niitä mallissa ole kuin yksi rekeä vetävä katti. Eli, loppusuoralla ollaan

Kaikesta tästä narinasta huolimatta olen ylpeä yhteishankkeestamme ja siitä, että työ piakkoin valmistuu. Tätä on ollut kiva tehdä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Tehtävä suoritettu

Sain tunnustuksen ja tehtävän Hellällä palavalla sydämellä -blogin monivuotiselta blogiystävä Obeesialta. Tunnustuksen vastaanottaminen edellyttää, että kirjoitan tänne kahdeksan itseäni koskevaa asiaa, joista en vielä ole blogissani kertonut. Minä olen varmaan lörpötellyt pitkin ja poikin kaikki asiani täällä blogimaailmassa kuluneiden vuosien aikaan niin moneen kertaan, etten keksi mitään uutta. Yrittää täytyy.

1) En ole uskaltanut vielä kertaakaan tarttua meidän uuden auton rattiin. Ajatuskin hirvittää juuri tällä hetkellä.

2) Olen ihan vilpittömästi hyvä ystävä yli 30 vuotta sitten ex-mieheksi muuttuneen aviomiehen ja hänen nykyisen perheensä kanssa. Tapaamme noin kerran, pari vuodessa yhteisen tyttären ja hänen poikansa luona.

3) Löysin yllättäen uuden "seitsemännen serkun", kun eräs tuikituntematon henkilö tiedusteli, tiedänkö mitään hänen esi-vanhemmistaan. Jo pienellä penkomisella löysin ainakin kolme linkkiä, joista vanhin oli yhteinen isonvihan aikaan elänyt esi-isä ja -äiti.

4) Miestäni ja minua yhdistää lähes sanasta sanaan samanlainen lausahdus, jolla meidät kummatkin on erotettu, minut rakkaasta työstä ja mies rakkaasta harrastuksesta. "Tulevaisuuden tuloskehityksen jarru", sanottiin minulle.

5) Suuri, salainen unelmani on kirjoittaa kirja. Aihe ja ajatukset ovat vielä vähän kesken pienessä päässäni. Jos ne olisivatkin kirkkaat kuin kristalli, olisi kirja jo vähintäänkin tekeillä, ellei jo vuoden myyntisensaationa kirjakaupoissa...

6) Rupean pikapuoliin tekemään uutta nukkekotia, rintamamiestaloa, joka on Nukkekotiyhdistyksen juhlavuoden talo. Saan joka ilta hyvin unenpäästä kiinni, kun rupean suunnittelemaan sen kalustusta.

7) Harkitsin aikanaan historian opintoja, mutten uskaltanut pyrkiä yliopistoon.

8) Teen helposti impulssiostoksia nettidivareista, huutonetistä ja laatutavaraa.comista. Kirpputoreja en oikein osaa.

Heitän haasteen eteenpäin: Aili-mummo, Romylyylin Riitta-Sinikka, Hippokampustaja ja Ilo elää -blogin Sesse, ottakaapa koppi!


Tämmöisen pienen suihkulähteen kuvasin tänään Kaunialan aulassa. En tiedä, kutsutaanko paikkaa enää sotavammasairaalaksi, mutta sellaiseksi se aikanaan ainakin on perustettu. Nyt omistaja on kaiketi Vantaan kaupunki, joten kuntoutuksessa on muitakin kuin sotaveteraaneja. Olimme tervehtimässä isääni. Jännitimme etukäteen vähän ajomatkaa, mutta emme eksyneet ja vain kerran meinasimme ajaa yhden taksin kylkeen. Sivupeilit eivät kerta kaikkiaan näyttäneet takavasemmalta kiitävää autoa. Suojelusenkeli oli kiitettävän valppaana.

Kaunialasta ajoimme suoraan äitiä tervehtimään. Hänet oli nyt siirretty toiselle osastolle tai soluiksi kai niitä sanotaan silloin kun kahdesta osastosta tehdään yksi. Kämpät, potilaat ja ehkä henkilökuntakin on ennallaan. Hoitaja sanoi, että äitiä hoidetaan petiin. Huonekin on ikävä, virikkeetön yhden hengen huone. Naapurihuoneesta tosin kuului kamalaa karjuntaa. Äiti tarrasi käteeni ja yritti päästä pois petistä enkä edelleenkään tiedä, tunsiko hän vaiko ei. Silittelin häntä ja syötin pari suklaapalaa, mutta sitten oli pakko lähteä. Kukaan ei kuulemma ole käynyt vierailulla. Sen tiedän, ainakin veljeni oli eilen käynyt, mutta eipä sitä niin vanhoja asioita voi muistaa, kun pää on kuin pitsiverhoa. En enää tänään jaksanut mennä uudestaan henkilökuntaa haastattelemaan hoidosta, vaan lähdimme uupuneina ajamaan ruokakaupan kautta kotiin. Matkalla alkoivat ensimmäiset oireet migreenistä. Muutama särkylääke ja tukevat metvursti-voileivät helpottivat ainakin fyysistä oloa.

Nyt parhaillaan on käsitykseni mukaan mieheni asia jonkin lajin käsittelyssä. Hän laittoi jo eilen kännykän kiinni ja avaa sen aikaisintaan huomenna, mutta informoi asiasta yhdistyksen johtohenkilöä. Minä puolestani etsin tekstejä mm. yhdistyksestä erottamisesta. Sepä onkin vaikea operaatio eikä suju ilman todella päteviä tai ainakin asiallisia syitä ja tiettyjä muotoseikkoja noudattamalla. Pelkät kapellimestarin valtuudet eivät riitä yhdistyksestä erottamiseen, mutta tämähän välttelikin sitä sanaa. Kielsi vain jyrkästi tulon soittokunnan harjoituksiin. Mutta kun ry on sama kuin soittokunta, niin niitä ei voi asiallisesti erottaa toisistaan, ellei rupea pykälien kanssa kikkailemaan. Tässä tapauksessa asiaa varmasti mutkistaa tai oikaisee, miten vain, tuo kansalaisopiston kurssikuvio. Saa nähdä, miten piiri pieni pyörii.



maanantai 3. lokakuuta 2011

Opetus: älä lähetä miestä sisustuskauppaan

Eilisestä postauksesta: kiitos tosi paljon viesteistänne. Tuntuu hyvältä huomata, ettei ole asiassa yksin eikä ehkä ihan väärässäkään. Samaa sanoi mieskin, joka ehti jo saada valtavan paljon sympatiaa asiaa tuntevilta kollegoiltaan. Nyt hän pisti kännykän kiinni muutamaksi päiväksi. Vielä ei ole tapahtunut mitään, mutta tapahtuu kyllä ja jotain ehkä jo muutaman päivän päästä. Vaikka eipä se asiaa miksikään muuta. Tie on poikki ja sillä sipuli, tuli millainen vastaus tahansa. Ilmassa leijuu sana oikeusmurha. Palaan asiaan.



Tänään on satanut koko päivän eli pirttipäivä. Kudoin vaihteeksi tumppua eli yhden kinnasparin Vaakalle, pariksi lauantaina valmistuneille sukille. Sitten vastasin yhteen markkinointikyselyyn, tutkin vähän yhdistysrekisteriä ja seuraavaksi etsin netistä ajo-ohjeet Kaunialaan. Ajattelimme käväistä siellä huomenna isää katsomassa, mikäli se hänelle sopii.

Tulin siihen tulokseen, että lupaamaani neljättä arvontapalkintoa eli pellavaista tablettia ei talosta löydy. Varmaan se on mennyt vahingossa lehtien välissä lehtiroskikseen. Niinpä lähetin miehen kauppareissulla samaan liikkeeseen, josta ne aikanaan keväällä ostin, jos vaikka saisin vielä yhden kappaleen. Ei näemmä pidä lähettää miestä sisustusliikkeeseen, tai kuten hän sanoi: kemikalikauppaan terveyssideostoksille. Myyjätär oli seissyt tyyriin näköisenä tiskin taakse juurtuneena ja tokaissut, ettei meillä sellaisia ole eikä ole koskaan ollutkaan. Ei auttanut, vaikka mies tiesi valmistajan nimen ja sen, että on ainakin keväällä kyllä ollut. Valitettavasti olen niin mitätön asiakas, ettei tänään alkanut ostoboikotti pure kauppaliikkeeseen. Tämä kokemus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö joku muu liike palvelisi vaikka miten hyvin ikääntyneitä miesasiakkaitakin. - Nyt täytyy ottaa käyttöön suunnitelma B nimittäin sen palkinnon suhteen.

Ai niin, hyvää uutta viikkoa!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Äkäinen ämmä, päivää!

Vain korkea sivistystasoni estää (heh-heh) käyttämästä niitä sanoja, jotka ensimmäiseksi tulee mieleen. Tämä pahantuulisuuteni syy alkoi jo eilen enkä totisesti nyt pistä kynttilää vakan alle, kuten miehelle lupasinkin.  Olo näyttää suunnilleen tältä:

Kiukkua ja itkua vuorotellen. Tuntemuksia on vaikea muuten kuvata. Onneksi sympatiaakin on tullut, samoin ällistystä on kuulunut luurin toisesta päästä.

No niin, minähän olen kertonut, että mieheni on harrastajamuusikko, jolla on vahvakin klassisen musiikin koulutus. Pohjalla on huiluopinnot Sibiksessä noin puoli vuosisataa sitten, työskentely Kouvolan Varuskuntasoittokunnassa sekä parikymmentä vuotta Erään Tuusulalaisen Torvisoittokunnan huilistina. Lisäksi hän on soittanut pianoa ja urkuja, kelvannut jossain vaiheessa jopa seurakunnalle "varakanttoriksi". Sanoisin, että aika monipuolinen ja taitava muusikko, vaikkei varusmiesajan jälkeen olekaan soittanut ammatikseen. Musiikki on kuitenkin aina kulkenut rakkaana harrastuksena ja myös tärkeänä henkireikänä elämän kolhuissa.

Parisen vuotta sitten hän osti kauan haaveilemansa pasuunan ja rupesi opettelemaan uutta instrumenttia. Nyt hän käy neljättä lukukautta Musiikkiopiston pasuunatunneilla ja tekee lujasti töitä soittimensa kanssa. Hän myös liittyi syksyllä Erääseen Tuusulalaiseen Torvisoittokuntaan, joka ei ole sama kuin edellinen Eräs jne. vaan sen seuraajaksi itsensä nimennyt. Sama konkkaronkka toimii myös kansalaisopiston kurssina eli ilmeisesti kansalaisopisto maksaa kapellimestarin palkan. Uusi soittokunta toimii vireästi ja mieheni La--i on kovasti tykännyt siellä saamastaan opista, hyvästä stemmakaverista ja ylipäätään koko toiminnasta. Kas, väärin on luullut. Hänet potkittiin eilen ulos tästä soittokunnasta. Kun kuulemma kahden vuoden kokemus ei riitä Niin Laadukkaan Puhallinorkesterin harjoituksissa käymiseen ja että hän pilaa koko soittokunnan saundin, luultavasti vain olemassaolollaan silloinkin kun ei soita.

Minä jo kirjoitin yhteisestä sopimuksesta asiasta kansalaisopiston rehtorille ja tiedustelin, miten opiskelija noin vaan voidaan passittaa pihalle kansalaisopiston kurssilta. Ette arvaa, miten ottaa päähän.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Heti viileni

Lokakuu alkoi edelleen ihanan aurinkoisena, mutta paljon syyskuuta ;-) viileämpänä! Tarkenin sentään vielä vähän jatkaa eilistä käsityötäni terassilla istuen. Nyt on sauna lämpiämässä ja kassleri odottamassa uuniin pääsemistä. Siinä tulee taas vähintään kahden päivän ruoka saman tien.

Tänään en ottanut kuvia. Hevoskastanja ja tammi sen takana ovat eilistä kuvasatoa. Tänään vihdoinkin näin tammessa keikkuvan närhen, mutta sen kuvaaminen on aika toivotonta touhua. En edes yrittänyt. Yhtenä syksynä kiertelin tammen juurella monta kierrosta, mutta juonikas lintu vaihtoi paikkaa oksalta toiselle sitä mukaa kun lähestyin sitä.  Ääntä olen kuunnellut jo monena päivänä, mutta vasta nyt siis näin sen. Miten niin nätillä linnulla voikin olla niin ruma ääni?


Kävimme päivällä katsomassa äitiä. Nyt hän oli hereillä ja aika virkeäkin juttelemaan, mutta täysin muissa maailmoissa. Ei hän varmastikaan tuntenut minua, ei muistanut serkkuaan jonka piti käydä tällä viikolla ja kun kerroin isän terveiset, niin hän vain toisteli ihmeissään tämän nimeä. Mutta kädestä kiinni pitämisestä ja silittämisestä äiti selvästi tykkäsi, pyysipä minua vielä viereensäkin nukkumaan. Toisen ihmisen kosketus ja läheisyys tuntui hyvältä, tunsi tai ei. Ehkä - toivottavasti - puoliso tuntuu vielä tutulta sitten kun he taas näkevät toisensa.

Soitin kuulumiset isälle ja juttelimmekin pitkään. Vaikea paikka tämä on hänelle. Lohduttelin häntä sillä, että jospa äiti ei tiedä enää ajasta ja paikasta, niin ei osaa murehtiakaan oloaan. Haikea olo jäi käynnistä, se on selvä.

Nappasin tämän upean kuvan - hyi minua - Ilta-Sanomien nettisivulta, kun en oikein muualta löytänyt kuvaa. Kysehän on marttojen, kässäopettajien ja muistaakseni Novitan yhteishankkeesta tehdä maailman suurin tilkkupeitto. Tänään se on levitetty Tuomiokirkon rappusille ja uutisen mukaan peitot olisivat peittäneet vielä vaikka koko Senaatintorinkin, niin paljon niitä oli.

Kuva IS / Markku Ulander
Tuhatta peittoa kuulemma odotettiin, tuli 8 000! Peitot on kiinnitetty nippusiteillä yhdeksi suureksi peitteeksi, joten ne on helppo irrottaa ja lähettää menevät hyväntekeväisyyteen.