lauantai 30. tammikuuta 2016

Yksi piste ja papukaijamerkki itselleni

En nyt vielä rupea kehua retostelemaan, mutta pistinpoä tänään kirjaluonnokseni perään yhden pisteen. Tekstiä on  noiun 170 sivua, mutta sehän voi vielä supistua tai laajentua. Tarkistamista ynnä muuta askaretta on vielä - tiedättehän te kirjantekijät, että nyt se vasta alkaa. Silti tuntuu hyvältä, kun jonkinlainen runko on käsissä. Tulikin mieleen, että pitää kiireessti tallentaa se muistitikulle. Palaan kohta asiaan.


No niin, teksti on nyt tikulla. - Olenkin istunut ahkerasti viimeiset yöt kirjoittamassa, muutamana viime yönä jonnekin kolmeen asti plus tieteysti sitten vielä iltatunnit päälle, mutta nyt se on tehty. Älkää kysykö, milloin se menee painoon ja mihin painoon. Ajatukseni on kuitenkin saada lapsonen käsiini vielä tämän vuoden aikana. Nyt kiirettä eivät tuoneet syöpäpelot, vaan yksinkertaisesti se, että kokeilen taas kepillä jäätä eli haen muutamia apurahoja. Enpä ole koskaan mitään saanut, mutta silloin ei ainakaan saa, jos ei yritä.

Kevätkin taitaa pian olla tulossa, kun kliivia innostuu kukkimaan. Nuppu on vasta tässä vaiheessa, mutta sitkeästi se tuolta lehtien raosta kurkistaa.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Yhtä juhlaa

Olimme eilen vaarin 94-vuotiskahveilla, vaikka syntymäpäivä oikeasti onkin tänään. Vaari oli rohkea, eikä kuten meidän isännän isä, joka oli jyrkästi kieltäytynyt juhlimasta edellisenä päivänä, jos vaikka kuolee yöllä. Aika hapero ja kuuro se meidän vaari jo on, nukkuikin aina välillä pyörätuolissa, mutta piti kuitenkin koko ajan huolta siitä, että kaikki varmasti ottivat lisää kahvia ja kakkuja. Näitä:


Kyllä niitä kelpasikin maistella. Eikä vain maistella. vaan kumpikin teki oikein hyvin kauppansa. Muutenkin vietimme hauskan iltapäivän.

Juhlat jatkuivat illalla, kun saimme viestin, että miehestä oli tullut isoukki ja näin ollen minusta isomummipuoli. Isomummeja ja -ukkeja, meitä on nyt oikein jonossa, mutta kiva kun sukuun tulee uusia jäseniä. Jälkikasvumme kun ei ole ollut kovin tuotteliasta.

Pikkuinen on kympin tyttö, eikä ihan pikkuinenkaan. Kaikki oli mennyt hyvin ja pienen perheen jäsenet voivat hyvin. Mekin olemme tohkeissamme, saati sitten mummaja ukki.

Jännitimme vähän etuäteen, onko ukki ukki, isoisä, vaari vai pappa. Suvun perinteiden mukaan ukki! Viisi sukupolvea, vaikkei meidän vaari ja vauveli tietenkään ole edes mutkia oikoen oikeasti sukua, mutta hauska kuitenkin ajatella näin. Sitäpaitsi eihän tämä mikään uusi asia ole, että on uusioperheitä sinne sun tänne. Entiseen aikaan vain ei niin usein erottu, vaan kuoltiin ja sisaruksia saattoi olla monesta äidistä tai isästä, kuten nytkin.

Mutta nyt lähden jalostamaan hernekeiton loppuun. Ihan kuivista herneistä keitän sitä perinteiseen tapaan, ei kuitenkaan mistään possunsorkista tai kinkunjämistä tällä kertaa. Mies kammoksuu rikkikeitettyjä herneitä, mutta luultavasti saa niitä tänä iltana. Kahdeksan litran kattilasta riittää soppaa moneksi illaksi.  - Hyvää uutta viikkoa!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Semmoista asiakaspalvelua

Tällä kertaa ei lääkelaskuista, vaan narinaa ihan muusta. Ymmärrän, että säännöt ovat säännöt, mutta silti hämmästelen tätä byrokratiaa. En kai vielä ole kirjoittanut tästä?

No, tilasin nettidivarista laatikollisen kirjoja, en siis pientä paketinnytteröistä, vaan ihan reilun kokosen laatikon. Se tuli R-kiskalle. Divarinpitäjä ilmoitti, että nyt se lähti, mutta hän ei muistanut merkitä kännykkänumeroani pakettiin. Huomenna on perillä. Tuli huominen ja mies könkkäsi keppeineen kioskin jonoon, valtakirja kädessään. Kas, sehän ei kelvannut, kun valtakirjassa ei ollut paketin lähetysnumeroa. Neiti ei suostunut ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin. Kun mies ehdotti, että voisi soittaa vaimolle ja tarkistaa asian. Vastaus: "Ei! Enhän minä voi tietää, kuka siellä puhelimessa vastaa." Jos paketti olisi tullut miehen nimellä, niin silloin neiti olisi sen ehkä voinut antaa. Mutta nyt siis mies tuli kotiin ilman pakettia. Sama naisihminen on ennenkin höykyttänyt miestäni.

Kirjoitin välittömästi reklamaation. Saa nähdä, tuleeko koskaan vastausta. Mies tosin ei olisi kotoakaan saanut tarvittavaa lisätietoa, sillä divarinpitäjä kertoi, että ei hänelle vaan koskaan ole sanottu, että asiakkaalle pitää ilmoittaa lähetysnumero.

Tänään uusi yritys, mutta nytpä olisi pitänytkin tietää lähettäjän nimi! Ja sitä mies ei tietenkään tiennyt, kun en olisi itsekään muistanut. Paketti kuitenkin etsittiin tosi sekaisesta läjästä, mutta siihen oli kissan korkuisin kirjaimin kirjoitettu nimeni, ilmeisesti siellä kiskalla. Ja paketti oli tosiaan ainakin 20 x 25 x 30 cm tai jotain sellaista, joku heidän vakiopakettinsa.

Arvatkaa, käytämmekö vielä tämän laitoksen palveluita?

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen lääkelasku

Mies kävi asiallani apteekissa. 150 euroa, kiitos! Ja siinä oli vasta osa tarvitsemistani tropeista. Omavastuu nyt ainakin tuli kerralla täyteen, mutta kun päälle laskee yhden kelakyydin yht. 50 euroa, pari lääkärimaksua ja yhden labran, niin ei ihan kolmeensataan päästä, mutta päälle kahdensadan oikein reippaasti. Onneksi osa on erikoiskorvattavia lääkkeitä, mutta niitä ei tässä lastissa ollut kuin kaksi pakettia. Ensi kuussa jatketaan dosetin täyttämistä, kelakyytejä ja lääkärilaskujen maksua. Mulla on sentään köyhyysrajan ylittävä eläke, mutta miten ne selviävät, jotka sinnittelevät 700 eurolla vai mikä se minimi nyt on? - Pitääkin muistaa heti siirtää summa miehen tilille, vaikka me elämmekin yhteisillä rahoilla, niin taisi tilinsä likimain tyhjentyä.

Kukat kaikille, jotka selviytyvät tänä aikana, jolloin eniten rokotetaan vanhuksia, lapsia ja vaivaisia. Nih.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Ihana kuvauspäivä

Eilen oli tosi keväisen aurinkoinen päivä, edellyttäen että kevääksi luetaan toistakymmentä astetta pakkasta. Siksi minäkin nökätin ikkunassa kameran kanssa ja otinkin aika kivoja kuvia., Ei taidekuvia, mutta kivoja omasta mielestäni. Jäällä oli kuulemma ollut valtavasti väkeä, tiesi tyttäreni, joka itsekin siellä lenkkeili.

Ihmeellinen valoilmiö yllätti. Nämä siniset peltomaisemat eivät ole aivan kohdalla, vaan ehkä ainakin puolen kilometrin päässä.


Mutta vanhat männyt ovat tien toisella puolella. Tuo risukasa on meidän ikivanha maatiaisluumumme, joka on parina kesänä kiukutellut. Toissa kesänä saimme yhden luumun, viime vuonna ei tullut sitäkään. Valkoinen möykky on vanhan aitan katto.


Tontin laidalla olevia marjapensaita, jotka typerä kaupunginarkkitehti (ei nykyinen) kaavoitti naapurin tontille. Asemakaavan raja kulkee puskien tällä puolella eli läpi ikiaikaisen pihamaamme. Johan sen järkikin sanoo, että maalaistalon piha on ollut neliön tai suorakaiteen muotoinen ja ainakin pensaat ovat olleet oman pihan puolellla. Taustalla olevat männyt, kuuset ja koivut näyttävät, missä oikean rajan pitäisi kulkea. Aikanaan tilukset jatkuivat aina isolletielle asti eli satoja metrejä eteenpäin, mutta tämä hyväkäs piirsi kävelytien meidän postilaatikolta suoraan naapurikunnan puolella olevien, hyvin hoidettujen salaojitettujen peltojen läpi naapurikaupungin puolelle. Suunnitelmaa ei sentään koskaan toteutettu, mutta ukko pyöriköön haudassaan. 


Ystäväimme käyvät syömässä, mutta luultavasti jossain on paremmat eväät, kun lintukanta on vähentynyt. Uskolliset tintit ja oravat sekä mustarastas käyvät, muita ei ole näkynyt.



Ja sitten vielä lempikuvauspaikkani. Vanha orkidea alkaa olla lopuillaan, mutta onhan se jo kukkinutkin kuukausikaupalla.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Ja taas viikko takana

Tämä viikko onkin mennyt harvinaisen nopeasti, kun on noita sairaalamatkoja ollut. Mies oli silmäklinikalla ja minä yön yli aluesairaalan sisätautipoliklinikan uniapneahuoneessa. Sain lisähappea yön aikana ja nyt sitten matkustin kotiin painavan happirikastimen kanssa. Hän sai taksilla oikein oman istumapaikan ja oli vöillä vyötetty, kuten asiaan kuuluu. - En vielä uskaltanut sitä testata, mutta siirsin laitoksen jo sänkykamariin. Onneksi hänellä on pyörät allaan, mutta sänkykamariin mennään rappujen kautta. Niiden alla kulkee ties mitä kaapelia ja johtoa. Onneksi myös mukava taksikustki rahtasi laitteen yläkertaan asti. Se on näitä omakotiasumisen riesoja,

Happisaturaatio oli yöllä o.k. samoin kaksi muuta mitattua arvoa. Saa sitten nähdä miten täällä. Joka tapauksessa hoito on vähentänyt öisiä hengityskatkoja. Kaikkea en lääkärin nopeasta puheesta ehtinyt painaa mieleeni, mutta eiköhän ne tule paperilla perässä. Kun astmaakin on tutkittu, niin syksyn tutkimuset kun jäivät kesken, niin miellyttävä lääkäri muistutti siitäkin asiasta, että keväämmällä, kun vaivat alkavat.

Kun paino putosi keväästä parisenkymmentä kiloa, niin samaan tahtiin pitäisi jatkaa. Joulun alla kehitys vain pysähtyi, ennen jouluherkuttelua siis.


On sitä lunta meilläkin. Rappusillakin enemmän kuin tarpeeksi, kun ei kumpikaan ole jaksanut ottaa lapiota käteem. Jos sitä lähtisi kokeilemaan näitä teknologia ihmelapsia.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

On lunta tulvillaan

Onneksi hain toissapäivänä lumilapiot ja pulkallisen klapeja terassille. Nyt on tullut sen verran paljon lunta, ettei kahlaaminen tallille oikein kiinnosta. No, oikeasti sitä on auton päällä ehkä 15 cm ja postilaatikolle pääsin oikein hyvin tänään kahteenkin kertaan. Isäntää vietiin taksilla silmäklinikalle ja hyvin oli Helsingin reissukin sujunut, mutta onneksi hän varasi puoli tuntia aikaisemman lähdön.  Runeberginkadusta oli tullut yksisuuntainen, mutta muuten matka sujui hyvin.

Itselläni on sairaalamatka torstaina ja paikalla oltava kello 21.30. Tiedoss ei ole mitään dramatiikkaa tällä kerralla, vaikka yön nukunkin sairaalan petissä. Sitä tosin ihmettelen, vaikkei sairaala tähän luultavasti otakaan kantaa, että miksi sormien ja jalkojen neuropatia on pahentunut ja kipua tullut ranteisiin asti. Aamullakin ranteita oikein särki. heti herättyäni. Sokerit ovat tasapainossa, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Ja luulisi viime talvisten sytostaattien vaikutuksenkin loppuneen jo kuukausia sitten. Reumatismia? Vanhan ihmisen vaivoja? Minä en vielä kiirehtunyt lumitöihin, kun lumikin ol ikevyttä höttöä.

Syöpälääkäri fundeeraa edelleen asiaani eli melkoisella todennäköisyydellä ei aio tehdä mitään. Sanoinkin tänään miehelle, että toivottavasti ei käy niinkuin sille tautikollegalle, jolla tauti paheni parissa kuukaudessa niin ettei enää ollut mitään tehtävissä - mutta kirjanhan minä kuitenkin meinaan kirjoittaa valmiiksi, tuli mitä tuli. Jatkan sitä ihan tosissani heti kun  saan Nukkekotinäyttelyuyn menevän mökkini matkaan ja tuvan pöydän raivattua.


Raivasin joulua pois, mutta sitten kävi niin, että yläkerrasta paloi sulake enkä uskaltanut tehdä sille mitään ennen kuin mies tuli kotiin. Toki osaan sulakkeen vaihtaa itsekin, mutta käytävän varavalossa oli selvästi vikaa enkä uskaltanut kajota siihen. Valaisin onkin niin monta kymmenta vuota vanha, että ehkä viisainta on mennä suoraan lamppukauppaan. Se on tavallaan turvavalo, etten kompastu mihinkään työhuoneesta yön pimeydessä taapertaessani, kun työvalot ja tietokone ovat suljettuina. Osa joulutavaroista odottaa edelleen sirtoa yläkerran kaappeihin. Löysin yhden amarylliksen lattialta ja tein siitä leikkokukan. En ollenkaan muistanut, että meillä sellainenkin on ollut eli kasvi on varmaan viettä'nyt joulunsakin salin lattialla. Mutta nämä tapaukset tekivät sen, että tonttu-ukot ja muut härpäkkeet tosiaan odottavat vielä pääsyä kesäteloille.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Ihana kukka

Olin toissa keväänä, muistaakseni, esitelmöimässä Mattila-kirjastani ja sain kiitokseksi ihastuttavan orkidean. Kasvi on ollut ja vähän kitunutkin kukkapöydällä eikä paljon ole puuttunut, ettei olisi joutunut kompostiin. Mutta mitä tapahtuikaan? Pari päivää sitten huomasin ihmeen:


Ihan oikeasti tämä orkidea tekee kukkaa ja vielä keskellä talvea! Lajista ei ole aavistustakaan enkä huomannut katsoa, olisiko nimikyltti vielä tallessa. Kun sain tämän, oli maalis-huhtikuun vaihde,


Kaikkien kuolleiden ja vähintäänkin nuutuneiden joulukukkien jälkeen nämä pari kukkaa ovat selvä viesti siitä, että talven jälkeen tulee kevät. Nyt pitää tutkia, onko orkidealannoitetta yhtään jäljellä.

Atsalea ja jouluruusu muuten ovat edelleen hengissä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Näpertelypäivä

Sain nukkekotini varusteltua aika valmiiksi, melkein valmiiksi. Enää puuttuu verannan kiinnitys ulkoseinään ja siihen hommaan tarvitsen herra mieheni apua. Tämä ei ole ollenkaan innostunut asiasta, mutta koska talo on lähdössä, toivottavasti Tampereelle Nukkekotiyhdistyksen juhlanäyttelyyn, olisi rakennushankkeen loppuunsaattaminen enemmän kuin tarpeellista.


Klikkaamalla tämän saa vähän isommaksi ja nukkisblogissani on muitakin kuvia. Valaistusta piti tulla enemmänkin - tarralla kiinnitettyjä ledejä, sillä muihin sähköistyksiin en rupea. Lamppuja oli kolme, mutta yksi oli risa.

Taloni on numero 2 ja vasta nyt kauhukseni huomasin, että nehän sijoitetaan numerojärjestykseen kadun varteen. Ykkönen on yhdistyksen talo ja sitten tulee tämä, jossa seinät on vinksin vonksin ja ainakin heikun keikun. Toisaalta ehkä hyväkin, etteivät kaikki ole niin valtavan hienoa priimaa - kuten suurin osa on - vaan että meidän porosorkkienkin työt voivat kelvata esille. Kiva harrastus tämä joka tapauksessa on, mutta roskaava.

Mies on pitkään puhunut haluavansa pussipataa eli jotain Meksikonpataa  tai vastaavaa, jota itse höystäisi lisää. Minä olen vastustellut, kun niissä varmaan on kamalasti lisäaineita. Nyt sitten annoin periksi siitä ilosta, että mies lupasi tehdä ruoan. Padassa, jonka nimeä en muista, on alun perin riisiä, paprikaa ja papuja ainakin, mutta mies paistoi siihen lisäksi broileria ja maustoi ruoan sienillä, ananaksella ja hillosipuleilla. Taisi siinä jotain muutakin höystettä olla. Padasta tuli oikein hyvää ja sitä syödään vielä toinenkin kerta. En olisi rakennustöiden jälkeen jaksanutkaan laittaa ruokaa, vaan oikaisin mielihyvin kirjaston sohvalle siksi aikaa kun isäntä keitti.

Onneksi pahimmat paukkupakkaset ovat taas kertaalleen takana. Tänään oli jo alle 20 astetta ja lauhtuu kuulemma tästäkin. Silti nukun yösukat jalassa ja lyhythihainen liivi yöpaidan päällä. Pahimmillaan meillä oli -28. Miehellä ei ole edes patteri päällä omassa sänkykamarissaan. Kuulemma + 7 asteessa on vähän viileää, mutta muuten tarkenee hyvin. Hrrr. Tuleva viikko on kummallakin "sairaalaviikko", minä olen yön yli, mies käymäseltään. Ja yhdet labrakokeet ovat käsittelyssä. Lääkäri varmaan soittaa alkuviikolla.

torstai 7. tammikuuta 2016

Loppiainen

En ole vielä ryhtynyt korjaamaan joulua pois, mutta kaipa se on askel kerrallaan tehtävä. Valot saavat vielä jäädä, mutta ehkä tonttuarmeija ja seimiasetelmat pääsevät pian odottamaan ensi joulua.Senkin takia on aika ruveta raivaamaan, kun olen rakennellut nukkekotihommia tuvan pöydän ääressä. Saa senkin silpun samalla hävitettyä.

Tänään täällä oli 22 astetta pakkasta. Toivottavasti ystäväni, joka oli saattelemassa äitiään taivasmatkalle, ei palelluttanut itseään. En tullut kysyneeksi, oliko arkku- vai polttohautaus, mutta se selviää lähiakoina. Äiti sairasti syöpää ja sehän se on peikko, joka taas minullakin on nostanut vähän päätään, kuten jo kerroin. Lääkäri miettii parhaillaan, aikaistaako kontrollitutkimuksia ja joka tapauksessa otatan täällä yhden kokeen ennen sitä. Joulunpyhät ja se, kun kaikki ovat olleet lomalla ja lääkärikeskukset tietysti viettäneet ansaittuja lomapäiviä, niin on viivästyttänyt kaikkea.


Viivästyttänyt myös isän uuden kuulolaitten saamista. On se kumma, ettei edes yksityislääkärissä asia etene. Faija ei kuule juuri mitään edes vanhanaikaisella kuulokojeella, saati ilman. Puhelimessa keskustelu on lähes mahdotonta. Ja kun muutenkin elämä on kovin rajoiuttunutta ja yksinäistä, niin tämäkin vielä. Ajattelevatkohan ne, ettei lähes 94-vuotiaan tarvitse enää kuullakaan?

tiistai 5. tammikuuta 2016

Nukkekotipäivää ja muuta näpertelyä

Näpräsin nukkekodin kanssa, kun menin lupaamaan sen mukaan Tampereen suureen nukkekotuyhdistyksen Rintamamiestalonäyttelyyn. Maalasin ja liimasin, korjasin tai oikeastaan tein uudestaan yhdet portaat ja sitten ompelin pari pikkuista vaatekappaletta. Paksuilla neuropaattisilla sormilla ja huonoilla silmillä niistä ei kovin kummoisia tullut. Kaiken lisäksi sen jälkeen huomasin, että taloni teema onkin itsenäisyyspäivä eli pikkupojan kesähousut menevät korjaukseen ellen keksi jotain näppärää. Nyt suurin urakka on saada ulkoeteinen kasaan ja kiinnitettyä mökkiin. Kun en ottanut kuvia vaiheista, ei tästä sen enempää vielä tässä vaiheessa. Perästä kuuluu ja näkyy. Se askare on aikataulujen takia saatava pikaisesti valmiiksi, jotta pääsen taas syventymään paremmin omaan kirjaani.

Muutakin sain tänään aikaiseksi. Soitin syöpäsairaalaan ja odottelen nyt lääkärin ratkaisua eli sitä, aikaistetaanko tutkimuksia vai ei. Toivottavasti aikaistetaan helmi-maaliskuun taitteesta. En nyt vielä salli pelkoa, mutta kas kun mahaan koskee, niin ei sitä ihan ohittaakaan voi. Toisesta asiasta lähetin toiselle lääkärille sähköpostin: labrakäynti tiedossa ja pyysin lähetettä.  Miehellä on tällä ja ensi viikolla poliklinikkakäynnit, minulla ensi viikolla yön-yli-reissu. Vuorotellen rampataan taas näillä asioilla, mutta toivottavasti alkanut vuosi on parempi kuin viime vuosi tässä suhteessa. Minä käyn mielelläni syöpäkontrolleissakin, jos ei ole oireita eli pelkoa uusimisesta. Vaikka labra ja tietokonetomografiahan sen näyttävät, eivät pelkästään omat tuntemukset.

Nukkekodin rakentaminen on hyvää terapiaa. Samoin käsityöt. Sukkaa ja kinnasta on syntynyt kaksi paria kumpiakin, ei kun kintaita kolmekin, joista yhdet pääsevät yöintaiksi. Nyt aloitin liivin kutomisen. Katsotaan, mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Lanka nimittäin ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, vaan tuntuu vähån pölisevän nenässä. Mutta kun halvalla saa... niin saa sutta ja sekundaa, joka nyppyyntyy alta aikayksikön. Toivottavasti ei sentään.

Viime yökin oli tuottoisa. Yökyöpeli kun olin, kirjoitin henkilöjutun yhteen sukulehteen, joka ei ole mitenkään omaa sukua koskeva, ei henkilö eikä lehti, Juttu saattaakin tulla jo tämän vuoden julkaisuun ja tämän yön satoa oli minielämäkertani ja kuvan lähettäminen toimittajalle. Hyvä kun sekin tuli heti tehtyä. Toimittaja sitten muokatkoon tai lyhentäköön kumpaakin, jos tarve vaatii. Tässä taas tuli vastaan se ihme, johon törmään kerta toisensa jälkeen etenkin seuraavan kirjani yhteydessä. Tietoja vain löytyy ja tulee. Niin kävi tässäkin. Kirjoitin vanhasta opettajasta, joka jäi jo eläkkeellekin ennen talvisotaa. Nettidivarista tilasin mielenkiinnosta kirjan yhdestä kirjailijasta ja eikös tämä sama neiti-ihminen löydy sen sivuilta. Olin itse tyytyväinen juttuuni, vaikkei kuvaa mistään löytynytkään.
Suku hankkikoon, sillä yhden mahdollisen lähteen osasin neuvoa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kadonnut kuva

Kirjoitin tämän jo facebookiin, mutten malta olla tarinoimatta siitä tässäkin. Minähän olen eri yhteyksissä kertonut kaipaavani kuvaa talomme navetasta, joka on hävitetty joskus kai 70-luvun alkupuolella. Kunta oli ilmoittanut, että navetta on joko korjattava tai purettava. Silloinen omistaja, kenraali Talvela (Vai perikuntako se jo? En jaksa tarkistaa Talvelan kuolinvuotta) puratti rakennuksen. Se oli rakennusmestari, talon entisen isäntä Perttilän suunnittelema ja mieheni muistaa, että se oli erikoinen, hieno pytinki ainakin ulkopuolelta katsottuna. Sisältä varmaan navetta oli kuin mikä tahansa tarkoituksenmukainen karjarakennus. Ehkä kuitenkin aikansa moderneja ratkaisuja noudattava, sillä rakennusmestari Perttilän sisar oli Orisbergin karjakkokoulun opinkäynyt karjakko ja toimi Uudenmaan maanviljelysseuran kiertävänä lääninkarjakkona.

Kerroksia oli tietenkin kaksi ja ajosillan kautta noustiin heinävintille, josta heinät pudotettiin suoraan lehmien ruokintapöydille. Kukaties siellä oli kotitarvemylly ja jauhokamari sekä kanala, kuten 30-luvulla vaarini rakentamassa navetassa?

Rakennuksessa oli mielenkiintoisia ulokkeita, olisiko ollut peräti parvekkeitakin ja päädyssä sauna. Mieheni sanoi, että jos hän olisi ollut rikas, olisi korjauttanut navetasta komean rivitalon. Rivitaloahan entinen kaupunginarkkitehti-vainaa kaavaili ja piirsikin tontille, mutta vanhan talomme paikalle. Tosin siinä vaiheessa, kun miehestäni tuli talonomistaja, oli navetta jo ajat sitten purettu ja rahansakin menivät romukuntoon päässeen päärakennuksen peruskorjaukseen.

Samainen kaupunginarkkitehti teki vielä yhden kolttosen: kun olemme asemakaava-alueen laidalla, piirsi mokoma rajalinjan tonttimme halki niin, että ikivanhat marjapensaamme ovat naapurin puolella. Näin hän tylysti rikkoi yli satavuotiaan maalaistalon luonnollisen pihapiirin rajan. Idea oli ollut rakentaa suora tie halki oman kunnan ja vielä kahden naapurikunnankin salaojitettujen viljapeltojen läpi, kävelyreitiksi näet jo poistetulle Kytömaan seisakkeelle. Tiesuunnitelma on haudattu ajat sitten, mutta meidän rajamme valitettavasti on ja pysyy. Vanhoista puista näkee luonnollisen pihanrajan. Olemme yrittäneet saada aikaan keskustelua nykyisen naapurin kanssa pienestä tonttikaupasta, mutta ilman suurempaa vastakaikua.

Meillä on ainoastaan pihapiiri, sillä tilan pellot oli jo paljon aikaisemmin myyty eri tahoille. Mutta talo ja aittarakennukseet on siirretty jo n. 1893 nykyiselle paikalleen. Senpä vuoksi haimme niille suojelun asemakaavalla, ettei ainakaan kukaan näppärä tuleva kaupunginarkkitehti rupea piirtämään meidän aikanamme rivitaloja tupamme päälle.

Taisin talostamme kertovassa kirjassanikin peräänkuuluttaa kuvia, mutta kukaan ei tunnustanut omistavansa tällaista aarretta. Entiseen aikaan kai kuvattiin enemmän ihmisiä, muttei rakennuksia.

Tänään sitten puhelin soi. Lankapuhelin, johon yleensä soittavat vain puhelinmyyjät. Sen takia soittajan nimikin meni minulta ohi ja ehkä olin hieman lyhytsanainen, kunnes rouva aloitti tarinansa. Hän oli saanut kirjani joululahjaksi ja etsinyt puhelinnumeroni soittaakseen ja kertoakseen, että hänelläpä on tällainen valokuva jostain 60-luvulta, jolloin hänen vanhempansa ja sisaruksensa asuivat talossa alivuokralaisina. Päävuokralainen perheineen asui talon toisessa päässä ja tämä monilapsinen perhe toisessa päässä. Siihen aikaan talossa oli kaksi sisäänkäyntiä, joten ilmeisesti nykyinen eteisen ovi ja mahdolliset muut ovet oli suljettu. Alivuokralaiset kulkivat porstuan ovesta ja heillä oli käytössään keittiö, tupa ja ilmeisesti yksi kamari.

Perhe oli viihtynyt talossa hyvin, mutta päävuokralainen, joka siis ei ollut Talvelan perhettä, oli korottanut roimasti vuokraa ja niin nämä hakeutuivat muualle asumaan. Rouva itse oli jo perheellinen ja asui kauppalan toisella laidalla, mutta kertoi mielellään lykänneensä lapset vaunuissa ehkä neljän kilometrin matkan.

Hänellä oli mukavia juttuja kerrottavana. Yhtenäkin juhannuksena päävuokralainen, ilmeisesti vähän viinaan menevä ja ehkä kiljuakin tehnyt miekkonen oli innostunut tanssittamaan kesäpossu-Loviisaan navetan edessä. Harva possu valssia tanssii, sanoi rouva!

Kun mieheni osti talon, ei vanhaa tavaraa ollut jäljellä muuta kuin kaksi lasten pikkutuolia; toinen pottatuoli ja toinen muistaakseni jonkun Helsingin lastenseimen leimalla varustettu. Ne entisöitin muutama vuosi sitten. Sitten jostain löytyi yksi aika krovi metallinen kynttilänjalka ja toinen, hivenen sievempi kynttelikkö. Ei muuta. Soittajarouva kertoi, että avovintillä oli lukittu komero tai ehkä kesähuone, josta oli raoista kurkkimalla näkynyt kenraalin asepuku.

Vanha pottatuoli entisöitynä
Nyt sitten vain odottelen vanhaa valokuvaa navetan nurkasta.


lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi tuokoon onnea ja rakkautta

Onpa mukava aloittaa uusi vuosi; ikään kuin kääntää esille kokonaan puhdas lehti. Emme suinkaan ole vielä lopettaneet joulunviettoa. Jouluvalot ja kynttilät saavat loistaa ainakin vanhaan loppiaiseen saakka, ehkä kauemminkin. Tonttulan väki on edelleen talossa ja vastahan ne hiipivät hiljaa alta sillan... Nämähän ovat tuoneet erityisen suurta iloa naapuritalojen muksuille, jotka oikein odottavat, milloin minun tonttuni ilmestyy rapunpieleen. Alimman kuvan jouluporsas on edelleen kyljellään, sillä se puolestaan viihdytti joulujuhlassamme yhtä naapurin pienimmistä. Kaikkein pienin tosin oli vielä äitinsä vatsassa ja seuraava nökötti saman äidin sylissä.

Tällainen on meidän lumitilanteemme. Tonttu on monivuotinen ystävämme ja kotoisin jonkun koulun myyjäisistä.

Taitavan käsityöläis - Vekin tekemät upeat tontit hiippailemassa alta sillan. Muori tykkää heittää lakkinsa pois, sillä hän ilmeisesti haluaa esitellä komeita harmaita hapsiaan.
Tässä on paljon tonttuja eri vuosikymmeniltä. Tyttären ystävättären vaari veisti puisen joulupukin joskus 70-luvulla ja toinen tytär muovaili koulussa pöydällä olevan pukin. Porsas ja poro ovat myös jostain 70-luvulta. Omasta lapsuudestani minulla ei ole yhtään joulukoristetta ja lelujakin vain pieni, hapertunut kumilehmä, joka ei ansainnut päästä joulukylään. 

Kun arvelin miehelle, että meillä oli kaikesta huolimatta hyvä vuosi, niin hän melkein pahastui. No, itse tarkoitin hyviä uutisia ennen kaikkea syöpäsairaalasta ja talossa vallitsevaa rauhan ja rakkauden henkeä, joka tosin ei oli uusi asia. En lainkaan ajatellut hänen suuria vastoinkäymisiään omien sairauksiensa kanssa. Loukkaantuminen oli hyvin oikeutettua. Mies on ennenkin arvellut, että eukko sanoo ensin ja ajattelee vasta sen jälkeen. Jos silloinkaan.

Viime vuoden alkupuoli oli tosiaan raskas - vuorotellen ravattiin väliä labra - lääkäri - sairaalahoidot. Hoidothan alkoivat jo 15,8.2014 ja jatkuivat jonnekin seuraavaan maaliskuuhun. Se oli fyysisesti raskasta, henkisesti tietysti myös, vaikkei kaikkia kauhukuvia tietenkään passannut laskea edes ajatuksiin. Tukkakin lähti, mutta palautui vähän kerrallaan heti, kun sytostaatit päättyivät. Sytomyssyjä on laatikollinen, mutta en ole edes vilkaissut niitä sen jälkeen.

Siinä kurjimmassa vaiheessa, kun naama oli kortisonin levittämä kuin possulla, tukka pois ja painoakin kai parikymmentä kiloa lisää entisestään liian runsaaseen massaan, pääsin esitelmöimään kylämme vanhasta historiasta, kun pma marttayhdistykseni vietti 10-vuotispäiväänsä. Kuvat juhlasta ovat muuten hienoja, paitsi en minä villasukissani ja myssyssäni. Juhla oli kylläkin yksi vuoden kokokohdista itselleni ja antoi kummasti voimia eteenpäin, sekin.

En voi liikaa kiittää ystäviä, jotka kannustivat, rukoilivat, tulivat käymään sairaalassa ja kaikin tavoin elivät mukana. Ja ei vähän mitään - näin mummilla oli tapana sanoa - kaikki te blogiystävät olette ansainneet samanlaiset kiitoshalaukset. Teiltä sain valtavasti voimaa. Jouluruusu Sinulle, ole hyvä:



- Miehen toimenpiteet jatkuvat edelleen. Silmäsairaalakäynnit jatkuvat ehkä vielä useamman kerran, alapäähän pannaan botoxia ja yläpäässä aortta katsastetaan. Minä mietin sitä, alkavatko ne minulla uudestaan. Soitan heti maanantaina sairaalaan neuvoa kysyäkseni. Kaikki vaivat eivät tietenkään ole syöpää, mutta kun siellä haimassa on se möykky, joka ei syyskuuhun mennessä ollut kasvanut, ei kaventunut eli sytostaatit eivät siihen purreet, niin ei voi olla ajattelematta...

Vuodenvaihteen hyviä asioita on paljon ja onneksi kaikkea ei tiedäkään, kuten onneksi ei pahojakaan uutisia. Hyvää on ainakin sukuun pian syntyvä pikkuinen. Jos lapsen äidin isäpuoli on minun poikapuoleni, niin olenkohan minä mahdollisesti isomummipuoli vai mikä? Tuleva mumma ainakin on innosta pinkeä ja niin on tuleva ukkikin. - Kun tyttäreni parisenkymmentä vuotta sitten tuli velipuolensa ristiäisistä, naureskeli hän, että siellä oli neljä tätiä, jotka kaikki ilmoittautuivat lapsen mummuiksi.

Saksantytär suunnittelee kaikesta päätellen avioliittoa. Kun ainakaan hän ei kuulu kirkkoon, miehestä en tiedä, on tiedossa ilmeisesti käynti maistraatissa, mutta ehkä toiset juhlat järjestetään myöhemmin Suomessa. Tavat siellä ovat kuulemma muutenkin sellaiset, että virallinen vihkitoimitus tapahtuu aina siviiliviranomaisen edessä. Silloin myös tytär saanee kaksoiskansalaisuuden eli sinne näyttää jäävän.

Tyttärenpojasta tulee täysi-ikäinen ja luultavasti hän aloittaa syksyllä ylioppilaskirjoitukset.

Kirjoittamiseni lähti mukavasti etenemään, vaikkei tekstiä ole vielä läheskään tarpeeksi. Se on ihmeellinen asia, miten yksi asia voi johtaa toiseen. Taisin viimeksi kirjoittaakin parista mielenkiintoisesta kirjallisesta tuotteesta, jotka löysin, tai ne suorastaan hyppäsivät eteeni. Tai tuotiin eteeni. Kummastakin arvelin ostaessani, että niissä voisi olla kirjaani hyödyttäviä juttuja ja oli myös. Kaksi perinpohjaista haastattelua päähenkilöstäni antoi minulle uuttakin tietoa ja vahvisti vanhoja käsityksiä. Tilasin ne kuin siat säkissä netistä.

Mitä vielä tuleekaan vastaan - kun elää saa ja terveenä pysyy, on on pitkään ollut tapanani sanoa. Motto tai slogan taitaapi olla lähempänä totuutta, kuin aikaisemmin arvasinkaan.

Suruja ja sairauksia ei tietenkään kannata eikä pidä ennakoida, saati tilata mutta mahdollisia nekin ovat, kun suvussa on paljon iäkkäitä ja melko huonokuntoisia ihmisiä. Ja sitten me, ei ihan ikäloput, mutta monisairaat.

Jos siis plussaisin ja miinustaisin  tulevaa vuotta, niin plussia taitaa olla enemmän. Sinänse se on höpöhomaa, kun kuitenkin on otettava vastaan se, mitä eteen tulee. Mutta silti: eletään hyvä vuosi, te ja me.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää vuotta 2016

Ihanaa uutta vuotta teille kaikille, rakkaat blogini lukijat! Kiva kun olette olemassa. Kiitos kuluneesta vuodesta. Siihen mahtui paljon ikävää, mutta loppujen lopuksi kaikki kuitenkin ainakin itselläni kääntyi parhain päin. Hoidot olivat rankat ja lopputulos hyvä. Miehen vaivat ovat ikävämmät, mutta hänelläkin on silmäsairaalan lisäksi kahdet muut tutkimukset jo sovittu. Eli toivossa elämme,

Nyt en ole ihan  varma omalta kohdaltani, mutta uusi vuosi tuo, mitä tullessaan tuo. Kirjan kuitenkin aion kirjoittaa ja sanoinkin jo miehelle, että yli 120 sivua, suunnilleen, on jo valmiina ja sen aion tallentaa varmuuden vuoksi tikulle. Tuli mitä tuli. Nimittäin jotain oireita on ja niistä otetaan selvää varmaan - ehkä - mahdollisesti - lähiaikoina, jahka uskallan ensin soittaa sairaalaan. Varsinaiset kontrolliajat ovat vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Toisaalta oireet voivat olla jotain ihan muutakin, täysin viatonta, joilla ei ole yhtään mitään tekmistä syövän kanssa. Mutta lääkitystä vaativaa joka tapauksessa, liittyi syöpään taikka ei.


Tästä illasta ei ole sen kummempaa kerrottavaa: minä saunoin pitkästä aikaa, sitten syötiin. lueskeltiin, kudoin kinnasta ja sen valmistuttua sukkaa. Raketit ja ties mitkä vekottimet paukkuivat pellon takana ja sitten ihan naapurissakin. Harmi vain, ettei kamera ollut viritettynä, sillä lähinaapurin ilkotulitus oli vallan komea. - Me emme viitsineet edes ulos mennä katsomaan, vaan ajattelimme, että vaihtuu se vuosi näinkin. Kuten vaihtuikin. Pullo cavaa semtään avattiin  juuri silloin vuoden vaihtuessa ja läheteltiin muutamia uuden vuoden tervehdyksiä. Kaikille ei hoksattu lähettää ja ne nyt tulevat sitten tässä! Tehkää hyvin!

Mies kävi illalle sytyttämässä pihaan roihut ja lyhtykynttilät ja sanoi olevansa ihan reporanka, kun tuli sisälle. Ostin kaksi isoa lyhtyä jouluksi ja niissä paksut kynttilät palavat monta päivää.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Hyvää ja kaikin puolin siunattua vuotta erityisesti juuri sinulle!