maanantai 28. helmikuuta 2011

Onnin päivää!

Vietetäänpä nyt oikein aurinkoista ja ihanaa Onnin, suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivää, kun sopivasti lasten hiihtolomakin loppui. Ei silti, kyllä kelit viime viikollakin heille varmaan kelpasivat, vaikkei aurinko joka päivä paistanutkaan. Vanhempi lapsenlapsi, se miespuolinen, ainakin nautti pulkkamäestä täysin siemauksin.


Yhtä juhlaa oli vihdoinkin Oslossakin, kun naiset hiihtivät kymppiä ja suomitytöt pärjäsivät kiitettävästi. Pronssia Aikulle ja yhteensä neljä kahdeksan parhaan joukossa! Sellaista ihmettä ei miesten lajeissa ole aikoihin näkynyt. Tosi-innokas penkkiurheilija, joka aikanaan minutkin innosti seuraamaan talvilajeja, isäni siis, varmaan virkistyi tästä ilonpisarasta, kun ei Holmenkollenilta muuten ole ilouutisia tippunut.

Nämäkin ovat kai osaltaan niitä hippusia, joiden avulla hän jaksaa, eli vastaan näin edellisen postauksen kommenttilootassa tulleeseen Sirkun kysymykseen. Kun äitiä ei voi kauppamatkaa pitemmäksi ajaksi jättää yksin, on isänkin seuraelämä supistunut puheluihin harvojen hengissä ja tolkussa olevien kaverien kanssa ja meidän perillisten käynteihin. Onneksi siivoojat ja hieroja sekä tietysti aamuin, illoin käyvät kodinhoitajat tuovat oman tuulahduksensa ulkomaailmasta. Viime mainitut tosin tekevät niin pikaisen visiitin, että kovin paljon ei siinä ehdi keskusteluihin syventyä. Onneksi isä pääsee luotetun taksikuskin kyydissä itse kauppaan.

Isä pitää toistaiseksi kiinni lupauksestaan hoitaa äiti kotona, niin kauan kun tämä jotenkin pysyy omilla tolpillaan. Itse en huomannut, mutta mies kiinnitti viimeksi huomionsa siihen, että äidin rollaattori ei enää ollut naulakon alla parkissa, vaan oli siirretty salin puolelle. Olisikohan se ollut peräti käytössä?

Mikähän siinä on, kun nämä vahvat naiset, esimerkiksi äitini ja anoppinsa myös, eivät saa kaatua suorilta jaloilta? Kun aikanaan mummi putosi sängystä ja lonkka murtui, joutui hän makaamaan petipotilaana lähemmäs kaksi vuotta. Sydän kesti ja kesti, kun kroppa oli hyvässä hoidossa ja ruokinnalla. Mummilla ei lopulta ollut tästä maailmasta enää mitään tietoa. Äiti alkaa olla samassa tilassa kuin anoppinsa. Siunattu asia, että hän ilmeisesti ei itse sitä tiedä.

Ajatukset kiertyivät taas väkisin tähän herra A:han, vaikka piti vain vähän jaaritella talvesta ja Kalevalan päivästä -

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Onni onnettomuudessa, osa XYZ

Aloitan aivan muilla asioilla kuin mihin otsikko viittaa, mutta odottakaa vain, kyllä aasinsiltakin vielä löytyy.

Kun mies aikanaan osti tämän talon, oli kaikki irtotavara viety tarkkaan pois entisten omistajien toimesta. Leski oli vielä erikseen tehnyt tarkastusmatkan varmistaakseen, ettei esimerkiksi kenraalin kunniamerkit olleet jääneet vintille. Jotain kuitenkin jäi. Kaksi lastentuolia oli kolmekymmentä vuotta aitan ylisillä. Kumpikin oli aika huonossa kunnossa, kun rupesin niitä tutkimaan. Vuosilukuja tuoleissa ei tietenkään ollut, mutta vanhoiltahan nuo näyttävät.


Yläkuvassa tuolit ovat jo ystäväni verstaalla odottamassa huolellista ja hellävaraista entisöintiä. Lopputulos on todella upea. Verstaalla vasta huomasin, että tuo oikeanpuoleinen tuoli on ollut Helsingin kaupungin ehkä lastenkodissa, ehkä lastentarhassa, sillä pohjassa on kaupungin leima. Ehkä talon isäntä kävi sen jostain huutokaupasta ostamassa siihen aikaan, kun talon lapset olivat pieniä eli joskus edellisen vuosisadan  lopulla? Tästä ei nyt ole jälkeen-kuvaa, kun kamera rupesi temppuilemaan, mutta kuten näkyy, tuoli oli kurjassa kunnossa. Uusi väri on samaa vihreää kuin siinä on josksus ennenkin ollut.

Vasemmanpuoleinen tuoli on luullakseni pottatuoli, sillä kannen saa näppärästi viritettyä auki. Maalipurkki markkeeraa tässä pottaa. On tuoli tietysti voinut olla säilytyskalustekin, vaikka lastenkokoa onkin.



Pääsemme vihdoinkin aasinsiltaan. Nykyisin on olemassa pottatuoleja lapsille ja pottatuoleja sairaille aikuisille, jotka eivät pääse tai jaksa lähteä vessaan ja joilla ei enää ole asiaa käyttää tavallista yöastiaa. Ulkohuonetalouksissa ne ovat varsinkin tarpeellisia kapineita. Jo aikaisemmin huomasimme, että sellainen on myös meidän dementikollamme yökäytössä. Sitä vähän ihmettelin itsekseni, että minkä takia hänet sitten vaipotetaan. Nyt kuitenkin kävi pottatuolin kanssa vahinko. Äiti ja tuoli kaatuivat. En kerro tapauksesta sen enempää, sillä erinäisten hankalien vaiheiden jälkeen kaikki päättyi hyvin eikä luita murtunut, kuten olisi pahimmillaan voinut käydä.

Samalle viikolle osui toinenkin onnettomuus, joka myös olisi voinut päättyä huonosti, mutta onni oli siinäkin matkassa. Äidille oli annettu väärät lääkkeet. Isä ottaa itse omat lääkkeensä ja huomasi virheen. Meidän faijan tuntien siinä ei sanoja säästelty ja hyvä niin. Tällaista ei kerta kaikkiaan saa tapahtua. Onneksi lääkkeet olivat sellaisia, että nyt ei tapahtunut sen kummempaa, mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Kuntoutuksesta ei ole kuulunut mitään. Vastahan asia olikin esillä kolme viikkoa sitten... ja sitä ennen isä oli kuulemma ollut ainakin viisi kertaa yhteydessä ennen kuin kielteinen päätös tuli. Nyt Korkea päätöksentekijä on lomaillut koko tämän välin eikä tietenkään kukaan muu voi tai tohdi kajota asiaan. Ihmeen pitkiä lomia muuten kunnan korkeilla virkailijoilla onkin. Onneksi isä on taas luottavainen ja uskoo "asiamiehen" olevan rohkea, peloton ja reipas tarttumaan päätöksentekijää tarvittaessa vaikka niskavilloista kiinni. Toivomme parasta, vaikka nyt on jo isän ensimmäisen kuntoutuksen ajankohta takanapäin. Kun  tarpeeksi vitkastelee, niin menee toinenkin sivu suun.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Äh, harmittaa

Tämä päivä on kulunut reklamaatioiden teossa. Itse asiat eivät ole vieneet pitkään, mutta jonotus pimpeli-pompelia kuunnellen on koetellut meidän perheen kahden jäsenet hermoja oikein viimeisen  päälle. Mies soitti roskisfirmaan, kun meidän roskapönttö on jäänyt kaksi kertaa tyhjentämättä. Ensimmäinen viikko meni huomaamatta, varsinkin kun luimme paikallislehdestä firman ruikuttavan pakkasten aiheuttamia vaurioita jäteautoissa ja lumivallien aiheuttamia kulkusteitä. Nyt kun pytty on jo laitoja myöten täynnä roskapusseja, havahduimme. Juu, kuski olikin tehnyt reklamaatioilmoituksen: ei päässyt meidän tontille kumpanakaan viikkona kun tie oli tukittu. Raksalle oli tuolloin osunut joku kuljetus. Viime viikolla sinne kai ladottiin nippu kurkihirsiä, joten varmaan piti paikkansa, että tie tosiaan oli tukittu. Ei vain muistunut mieleen se, että tontillemme pääsee toistakin kautta, jonka mieheni on varaväyläksi jopa jollekin kuskille neuvonut. Vikaa on kyllä ollut raksakavereissakin, jotka iloisesti jättivät autonsa keskelle ajotietä siksi kunnes mies huomautti asiasta. Ajattelivat kai, että meidän tontille pääsee toistakin kautta.

Minä tympäännyin siihen, kun luvattua lankapuhelinjohdon korjaajaa ei ole kuulunut. Samaisen raksan takia sekä sähkö- että puhelinpiuhat oli vedettävä uutta kautta ja tasan kaksi viikkoa sitten viime mainittua olikin kaksi kaveria asentamassa. Sähkölinja oli vedetty jo aikaisemmin eikä siinä ollut ainakaan meidän puolestamme valittamista. Kävi kuitenkin niin, ettänettiyhteys toimii, mutta puhelin mykistyi. Se ei ole asentajan käynnin jälkeen toiminut, mutta kaveri lupasi lähettää kollegansa asialle. Itse hän oli lähdössä lomalle, kuinkas muuten. Taisi toinenkin lomailla, kun linjaa ei ole korjattu eikä lupauksesta huolimatta tehty edes raporttia asiasta. Oikaisen vähän asioissa, sillä luulen tietäväni syyn mokaan, mutta isäntä, joka nuoruudessaan on ollut puhelinyhdistyksenkin hommissa hetken aikaa, arveli että ammattitaitoinen kaveri kyllä tietää, miten piuhat kiinnitetään.

Tänään rupesin soittamaan vikailmoitukseen. On se kumma, jos puhelinfirman puheluista täytyy tehdä vikailmoitus, sillä meidät yhdistettiin kolmeen tai neljään kertaan uudestaan, jolloin puhelu katkesi joko ihan heti tai pitkän jonotuksen jälkeen. Nyt ainakin tiedän, mistä seuraava suuri puhelinlasku koostuu. Lopulta sentään pääsin selostamaan asian oikealle tyypille. Se kai olikin jo viides selostus samasta asiasta yhden päivän aikana. Vahvistus vikailmoituksestakin tuli jo kännykkään, joten toiveissa on saada lankapuhelin toimimaan. Elisa kaiketi tekee kaikkensa saadakseen nämä loputkin lankaliittymät pois päiviltä. Sama koskee nettiliittymää, jota väen väkisin yritettiin kammeta Saunalahden liittymäksi. Erityisesti asiaan liittyvä pakkomyynti sieppasi minua.

Tässä kuva edelleen vaiheessa olevasta piirongistani. - Siis laadukas, hm. Laudat ovat kieroja sinne ja tänne, mutta nyt on runko ja laatikot jo kasattu. Yksi vaihe on jäljellä: laatikoiden asennus paikoilleen ja sitä mies selvästi kauhistelee jo etukäteen. Minä innostuin noista pienistä ylälaatikoista, mutta niitä ei olekaan kuutta kappaletta, vaan kolme. Esitteen virhe kyllä korjattiin heti liikkeessä. Sama se, laatikot ovat muutenkin niin matalareunaisia, että ne on sisustettava sisälaatikoilla, jotta nukketaloromppeet eivät valu laatikoiden taakse ulottumattomiin.

Ehkä tämä jonain päivänä valmistuu, vaikka vielä onkin käytettävä mainoskuvaa. Varoittelimme itse koottavista mööpeleistä tytärtä, joka pääsee tai joutuu hankkimaan tulevaan kotiinsa yhtä sun toista kalustetta ainakin pojan huoneeseen.



Muuten päivässä on kivojakin ilonpilkkuja. Sovimme akkain treffit parin viikon päähän, jolloin odotettavissa on mukavat kaksi päivää rakkaiden ystävien seurassa.

Pian lähdemme kaupoille. Pitäisi lähteä ostamaan mulle uusia lukulaseja. Vanhat hajosivat ja senkin takia roikun täällä netissä kamalan myöhään, kun en pysty lukemaan sängyssä normaaleilla kaksiteholaseillani. Nyt tärkein ostokriteeri on edullinen hinta. Hajataiton takia ihan tiimari-malliset linssit eivät käy. Hajataitteisuus on kummassakin silmässä ja vielä erilainen. Ihan niin itara en taida kuitenkaan olla, että kaivaisin vanhat pokat jostain edelliseltä vuosituhannelta uudelleen lasitettavaksi.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 24. helmikuuta 2011

Apean harmaata ja ilon kultahippuja

Minä olin eilen illalla erilaisista pienistä syistä sopivan harmaalla mielellä - pää siis ei ole entisestään harmaantunut - että vaihdoin tällaisen rauhallisemman sorttisen blogipohjan, josta Itkupillille kiitokset.  Teema sopii erityisen hyvin täkäläisen talvilomaviikon viimeisten päivien kunniaksi. - Vähän äsken sorkin värejä, ihan vaan vähän. Ja hederi on omalla kameralla napattu kuva muutaman päivän takaa.

Suurin syy harmitukseeni oli se, että peräänkuuluttamani Vieras terassilla, on ilmeisesti citykani, hittolainen. Kanihan osaa kiivetä. Talon alla sillä onkin nyt erinomainen  tilaisuus elää, kasvattaa perhettään ja kaivaa vaikka minkälaisia käytäviä vanhan talomme turmioksi. Kaikkia reikiä ei varmaan saisi edes tukittua ja mehän emme tietenkään muistaneet sulkea edes suurimpia läpiä, vaikka asiasta jopa keskuseltiin syksyllä. Tervetuloa kaikki etelä-Suomen ilvekset, ketut ja kärpät apajille!

Ystävä, jolla on ollut sisäkani, tunnisti papanat ja löysinpä sitten googlettamalla oikein kuvankin jätöksistä. Itsellänikin olisi kuva, mutta eihän tämä sentään mikään paskablogi ole. Kanivaihtoehto ei ollut mielen vieressäkään, kun pohdimme otuksen henkilöllisyyttä. Jos nyt jätämme otuksen ruokkimatta, niin varmaan se sukulaisineen syö kaikki pihan pensaat kuoliaiksi.Tai voihan olla, että se syö ne joka tapauksessa. Asemakaava-alueella ei kai saa tarttua pyssyynkään?

Erityisiloa tähän ja eiliseen on tuonut tyttären hyvät uutiset. Hän on jo pitkään etsinyt uutta asuntoa. Entinen meni hyvin kaupaksi jo viime keväänä ja hän on siitä lähtien etsinyt 3 h + k rivaria. Nyt sitten tärppäsi ja juuri sieltä, mistä hän on halunnutkin. Kauppoja ei tietenkään vielä ole tehty, mutta valoisalta näyttää, tarjous on hyväksytty ja pankki luvannut lainan. Remonttia ei kuulemma tarvitse suuremmin tehdä, vaikka sehän selviää vasta sitten, kun pääsee katsomaan tyhjää asuntoa. Olohuoneen tapetointi kuulemma on todennäköisesti edessä, lähinnä värin takia. Toivottavasti kaikki menee hyvin, myös ensi viikolla oleva kosteustarkastus.



Tänään käytiin juhlimassa sekä lapsen tulevia asuntokauppoja että syntymäpäivää. Voi miten aika onkaan kulunut npeasti. Lapsenlapsikin alkaa olla pian murkkuiässä ja kun emme ole vähään aikaan nähneet, niin yllätyin, miten poika on kasvanut lähes äitinsä mittaiseksi.

Tämä äiti oli kutonut lapsikullalle hartianlämmittimen ja kaulahuivin, kun tytär sentään jo lähentelee neljääkymppiä. Kuvassa on nurkka kaulahuivista ja hartialämmittimen eli pienen kolmiohuivin ruusuilla koristeltu takaosa. Tuo, joka näyttää napilta, on nappi. En arvannut ommella sitä kiinni ennen kuin lahjan saaja sovittaa tämän harteilleen. Hyvältä näytti, koko on oikea ja selvästi hän piti kummastakin neuleesta.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kiva giveaway

Eksyin äsken mukavaan blogiin, jonka nimi on At willow tree pond. Amerikkalaisen Teresan blogi täyttää vuoden ja sen kunniaksi hän arpoo komean paketin, joka kiinnostaa ainakin tällaista aloittelevaa pistelijää, joka yrittää kartuttaa perusvarastoaan. Jostain syystä linkkaus ei nyt onnistunut, mutta blogin osoite on...



Edit-täti kävi korjaamassa osoitteen. Se on tietysti http://atwillowtreepond.blogspot.com. Kiitos Minz, kun korjasit huolimattomuusvirheeni.

On tuo englannin taito vähän ruostunut, joten pieni harjoitus tekee hyvää. Samoin pistelyharjoitukset alkavat tuota pikaa, vaikka ei tänä yönä!

Maiju heitti haasteen, otan sen vastaan!

Olen ollut huomaavinani, että tällainen mukava haaste on liikkunut blogistaniassa. Kiitos Männikön Maiju, kiitän tunnustuksesta ja otin kopin!



Tähän tunnustukseen liittyy myös vastattavia kysymyksiä ja niitä on 5.


1. Milloin aloitit blogisi?

Minullahan näitä blogeja riittää eli asia on tarkistettava. - Aloitin huhtikuun loppupuolella Vuodatuksessa Villiviinin kattaus -nimisen blogin pidon. Ensimmäiset merkinnät ovat kuitenkin tehty vasta 3.5.2006, sillä opetellessa onnistuin sähläämään ensimmäiset postaukset jonnekin maata kiertävälle radalle, ellei kauemmaskin. Jossain vaiheessa kyllästyin vuodatuksen temppuiluun ja rupesin parin välivaiheen kautta opiskelemaan bloggerin salaisuuksia ja se tapahtui 18.11.2007. Pidin sitä pitkään vain varablogina, johon kirjoitin jos vuodatus oli pimeänä ja siksi nimikin on Varalla. Nyt se on vähän niin kuin harrastusblogini. Kun innostuin nukkekoteilusta, perustin sitä varten Villiviinin talot 3.1.2010.Tämän nykyisen pääblogini eli Villiviinin blogin perustin 18.4.2010.

Kas vaan, kolmas ja kahdeksastoista päivä toistuvat!

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
                                  
Kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, iloja ja suruja! Kaikilla näillä on varmaan oma tehtävänsä, sillä en ole raaskinut luopua yhdestäkään. Sinne ensimmäiseen kokosin itseäni kiinnostavia teemajuttuja esimerkiksi naisten koulutushistoriasta ja sen sellaisesta tavallisen päiväkirjamaisen päivityksen lisäksi. Siellä on myös hyväksi havaittuja ruokaohjeita enemmän kuin tässä blogissa. Lisäksi keräsin kävijälaskurin raksutuksen mukaan rahaa hyväntekeväisyyskohteisiin eli mitä nopeammin mittari raksutti, sitä useammin ostin esimerkiksi pätkän vesijohtoa Keniaan (ja huomasin äsken, että nyt taas olisi aika lähteä putkiostoksille, vaikken ole aikoihin edes päivittänyt blogia).
          
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?            

No ei taatusti mikään muu kuin että se on minun blogini!   Tämä tai siis nämä blogini ovat sellaisia tajunnanvirran viemiä. Joskus hämmästelen itsekin jälkikäteen, mitä tuli kirjoitettua.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Minussa oli silloin varmaan blogin mentävä aukko... Ihan oikea syy kyllä oli silloin ja on edelleen halu ja tarve ylläpitää kirjoittamisen taitoa, kun eläkeläisellä ei enää varsinaisesti ole työkirjoittamista menossa.

Olin seurannut jo jonkin aikaa muutamia blogeja. Viimeinen sysäys oli Helsigin Sanomien kuukausiliite, joka käsitteli bloggausta hyvin peruisteellisesti ja opetti kädestä pitäen mistä on kysymys. Pidin lehteä pitkään tallessa ja itse asiassa vasta tämän viimeisen raivausprojektin myötä se päätyi paperinkeräykseen.

                       
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

En tiedä haluanko muuttaa yhtään mitään. Sellaiset lausahdukset kuin "aina voi parantaa" tai "kukaan ei ole täydellinen" inhottavat minua enkä oikeastaan kaipaa enempää lukijoitakaan. Kaikki uudet tutut ovat tietysti lämpimästi tervetulleita. Olen ihan oikeasti tällainen tavis kuin kirjoitankin. Oikeaa nimeäni en vieläkään aio julkaista.

Tämä on kiertänyt aika monessa blogissa, enkä halua vaivata tällä, mutta toisaalta olisi kiva, jos joku ystävä tämän nappaisi itselleen. Kiitos teille, rakkaat blogiystävät! Olette ihania!
                                              
                                       

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kokemuksia

Kyllä nämä viikot hurahtavat äkkiä ja taas ollaan maanantaissa. Tämä on se viikko, jolloin tontilta katoaa ikuisiksi ajoiksi mökki, jonka uumenissa on ollut pala noin vuonna 1900 rakennetun tai ehkä vanhemmankin savusaunan seinää. Se tuli esille, kun mies aikanaan remontoi mökkeröistä asumiskuntoon. Tai oli siinä asukkaita ennenkin ollut, mutta kuulemma hyvin alkeellisissa oloissa. Pikku talossa ei ollut sellaisia arvoja, että se olisi ansainnut säilyttämistä, saati suojelua, vaikka se onkin miehen omin käsin kunnostama perheenjäsenten asumukseksi. Purkutyöt ovat käynnistyneet tänään. Joudun käymään vielä kompostorilla, josta mahdollisesti näkyy purkutyömaalle. En ehkä kaipaisi sitä kokemusta. Mieluummin näkisin tontin vasta sitten, kun se on tasoitettu.

Kompostorista puheen ollen, näillä pakkasilla se tai oikeastaan ne ovat tietysti umpijäässä. Kurjinta on se, että lumihanki on noussut niin korkealle, että hädin tuskin olen lyömättä päätäni kompostin yläpuolella keikkuvissa alumiinitikkaissa olevaan sarveen. Tikkaat ovat sinänsä oikealla paikalla, turvallisesti vaakatasossa yhden kopperoisen päällä. Ja tukevasti niin umpijäässä, ettei niitä saa siirrettyä kauemmas pääparastani. Eikä tässä kaikki. Kompostorin kansikin on yhtä tukevasti jäässä saranakohdalta, joten jönnitän joka kerta, vieläkö se avautuu niin paljon, että saan ujutettua kompostiämpärin sisällön odottamaan kevättä ja kompostoitumista.

Mieluisampia kokemusta tuli toisesta jutusta: pesupähkinöistä. Ostin paketin kokeeksi, itse asiassa olen jo pitkään suunnitellut tätä. Kokemuksia on kertynyt vasta kahdesta pyykkikoneellisesta ja ne ovat ihan hyvät. Miten mahtaa pitemmän päälle käydä?


sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Sunnuntaita

Aurinkoinen, mutta kylmä sää jatkuu ja näköjään viidentoista asteen sisälämpötilaankin tottuu. Nytkin olen puolihihaisessa t-paidassa, jonka päällä tosin on villaliivi, mutta käsivarsia ei palele yhtään. Hyvä näin. Mies otti suosittelemani pulkan käyttöön ja vetää siinä päivittäin kuorman klapeja. Alakerran lämpötila on nyt vakiintunut tähän 15 - 17 asteen tuntumaan. Jalkapohjat vähän palelevat vetoisilla lattioilla, mutta valittavana olisi joko Ainot tai Reinot. Muuten on hyvä olo.


Flunssani ja silmätulehduskin olivat ja menivät, mutta siirtyivät miehen vaivoiksi vaikka miten olemme varoneet lähikosketusta. Toivottavasti emme vieneet tautia vanhuksille, kun viikolla kävimme kuulemassa tuoreimpia uutisia.

- Eihän se vanhempieni kuntoutusasia ollutkaan edennyt vielä mihinkään, vaikka asian piti olla jo valmis. Nyt tosin isällä on tomera "asiainhoitaja", joka todella vie sitä eteenpäin. Onneksi isä itsekin oli pontevalla mielellä, ei enää niin masentunut kuin vielä viikko sitten. Asia on hänelle periaatekysymys, joten hän kieltäytyi jyrkästi ehdotuksestani, että me maksaisimme äidin kuntoutusviikon. Yöt tosin menevät valvoen. Edellisenä yönä hän oli jo suunnitellut yleisönosastokirjoitusta paikallislehteen. Minä myös, ilmoittauduin heti mukaan. Vielä ei passaa suututtaa johtavia virkamiehiä, mutta annas olla, jos hylky tulee uudestaan, niin sitten ei tarvitse enää kainostella.

Talossa on kutsumattomia vieraita. Pari iltaa sitten jostain ruokakomeron vaiheilta kuului hillitön rapsutus. Olen aika tarkka haistamaan hiiren hajun ja nyt sitä ei tuntunut. Rapsuttelija ei säikähtänyt edes käsien läpsyttelystä, mutta kun käänsin elektronisen hiirenkarkottajan kaapin suuntaan, niin kas kummaa! Otuksesta ei ole sen jälkeen kuulohavaintoja. Tilasinkin äsken yläkertaan oman karkottajansa, kun tuossa melkein tuolin jalan kohdalla joku vierailija taas kerran rapistelee papereitani. Mokomakin kiusanhenki!

Terassilla oleilee myös joku roisto. Papanat muistuttavat jäniksen jätöksiä, eli ovat pyöreitä ja kooltaankin kuin pippurinmarjoja. Mikä ihmeen otus se voisi olla? Sille ilmeisesti kelpaa auringonkukan siemenet ja rusinat. Osaa kiivetä ainakin terassin kaiteelle asti. Linnunhöyheniä tai oravankarvoja ei ole näkynyt ainakaan terassilla. Onko kenelläkään ehdotuksia? Sama otus mahdollisesti on tassutellut terassin pöydällä pikkukissan tassuilla, mutta muuta havaintoa siitä ei ole.

Kävin eilen ottamassa luullakseni viimeiset kuvat meidän pikkumökistä, joka on nykyisen tontinomistajan purkulistalla. Ennakkotietojen mukaan mökki katoaa alkavalla viikolla. Lumet on kolattu jo katolta ja edustalla olevan kaivon kansi on purettu. Romuja on kerätty yhteen kasaan. Liikuttava näky on tuo linnunpönttö, joka on nostettu erikseen ja ilmeisesti otetaan talteen.


Itselläni ei varsinaisesti ole suuria tunnesiteitä mökkiin, mutta ehkä en kuitenkaan halua seistä vieressä, kun se saa kyytiä. Muistokuvat on otettu jo viime syksynä, aina nurkalla olevaa tuntemattoman kissan (luultavasti siis kissan) hautakiveä myöten.

Se poronkäristys muuten oli mahtavan hyvää. Resepti. kaksi kolmannesta poronvasaviipaleita, yksi kolmannes siansivuviipaleita, pullo tummaa olutta, suolaa, pippureita. Saksin ensin possun n. kahden sentin suikaleiksi ja aloitin niiden paistamisen kylmässä valurautapadassa, siis tietysti niin että levy oli päällä ;-). Näin rasvaa irtoaa paistinrasvaksi, tosin pikkuisen oli vielä lisättävä rypsiöljyäkin, kun ruskistin porosuikaleita. Olut ja mausteet mukaan ja sitten haudutusta parisen tuntia liedellä. Syötiin muusin kanssa. Huomenna teen lasagnea, kun saadaan ruokavieras taloon.

torstai 17. helmikuuta 2011

Ruokia

Mainostin jo viikonlopun kanaruokaamme, joka oli 4 kpl broilerin rintaleikkeitä + 2 pussia riisi-vihanneksia pakastealtaasta + 1 kukkakaali. Tällä siis aloitettiin lauanataina ja syötiin yhteensä 2 rintaleikettä ja noita lisäkkeitä. Sunnuntaina tein lopuista salaatin, jossa oli muut tykötarpeet kukkakaalia lukuunottamatta plus öljy-sinappi-punaviinietikka-maustekastike. Salaattia tuli valtava kulhollinen, joten sitä jäi vielä sunnuntain aterialtakin vaikka miten paljon. Mies esitti toivomuksen, että siitä jalostuisi laatikkoruoka juustokastikkeella höystettynä. No sehän kävi helposti. Pilkoin vuokaan myös kukkakaalin lopun ja kaadoin päälle juustoraasteella höystetyn valkokastikkeen ja pussillisen nakkeja, tietysti pilkottuna. Uunivuoka täyttyi laitoja myöten, joten tätä tuhtia talviruokaa syötiin meillä kolme päivää. Se oli niin hyvää, että vielä eilenkään emme olleet kyllästyneet siihen. Nyt vuoka kylläkin on jo tiskikoneessa, mutta kiittelimme miehen kanssa toinen toistamme: jo oli riittoisia kanoja.



Tänään ajattelimme pitää keittopäivän, mutta kaupassa oli niin hyvän näköistä, tuoretta poronvasakäristyslihaa, että sitä oli ihan pakka ostaa. Lähdenkin pian laittamaan sen alulle. Nuoremmat ja ahkerammat perheenäidit kukaties paheksuvat tällaista ruokajärjestystä, mutta me olemme kai jo sen ikäisiä, että voimme mainiosti syödä mitä lystäämme.

Kuustoist sisäl, kuustoist ulkon

Näin totesi mies illanasuussa tutkittuaan tuvan sisä- ja ulkolämpömittareita. Tai siis minä ehkä olisin sanonut noin, mutta mes ei käytä slangia eikä murretta, kun on sen ikäpolven kavereita, joilta sekä koti että koulu kitki moiset tavat pois kokonaan. Vaikkei meillä ole ikäeroa kuin kuusi vuotta, niin joissakin pienissä asioissa ero näkyy.

Lämpötilat ovat jo nyt ruhtinaallisia aamuun verrattuna. Kun heräsin, näytti ulkomittari kahtakymmentäkuutta pakkasastetta: Sisämittari, jota ei näin talvella voi pitää ikkunalaudalla, oli eksynyt jonnekin käsityön ja kirjan väliin ja näytti - ei enmpää eikä vähempää kuin 13,8 astetta. Olinkin jo ehtinyt ääneen ihmetellä, miksi palelin aamuteellä, vaikka oli aamutakki pääll' ja tohvelit jalassa.

Mies, joka vielä eilen valitti, ettei kipeän selän takia jaksa kantaa puita liiteristä, ei puhunut mitään vaan veti takin päälleen ja lähti ulos. Minä muuten eilen ehdotin pulkan hankkimista ja lupasin vielä vetääkin sen rappusten eteen, jos mies kanta puukassin siitä eteenpäin.Vanhan ajan vesikelkka olisi nyt poikaa. Mies kertoi, että emme ilmeisesti tarvitse ihan heti kumpaakaan, sillä aitan katolta tulleet lumet ovat sulkeneet pääsyn liiteriin, ilmeisesti suunnilleen vappuun asti. Onneksi katokseen on varastoitu koivuklapeja takkapuiksi ja niillä lämpötila saatiin nousemaan kuuteentoista. Kun emme ole pitkään aikaan lämmittäneet puilla, ei yksi pesällinen vielä riittänyt, mutta hyvin tarkenimme. Yläkerrassa on selvästi lämpimämpääkin kuin 16 asteeta.

Pelkästä itaruudestakaan ei ollut kysymys siinä kun emme polttaneet toista pesällistä. Varovaisuudesta kyllä, sillä emme halua polttaa taloa, mutta lisäksi meidän oli lähdettävä maakuntamatkalle eli vietävä laseroitu silmäni lopputarkastukseen omalle silmälääkärilleni.

Sipoon kirkolla

Laserointi oli onnistunut oikein hyvin, silmätulehdus parantunut eikä rillejäkään tarvitse uusia. Lukulasit on pakko hankkia, kun edelliset hajosivat, mutta niihin kelpaavat halvimmat mahdolliset sangat, ellei peräti jotkut vanhat.

Matkalla ajoimme yhden tienviitan ohi niin nopeasti, etten ehtinyt napata kuvaa. Niihin maisemiin palaamme uudestaan jossain vaiheessa. Siellä on mäki, jolla on ilmeisesti ollut isäni mummin lapsuudenkoti. Siitä ei ole tietoa, onko mäellä edelleen vanhoja rakennuksia vaiko uusia kerrostaloja, mutta asia vielä tutkitaan. Olisi mukava saada kuvia ja kukaties tavata joku etäinen sukulainenkin.

Vanhusten asiasta kuului tänään jossain määrin positiivisia uutisia, joskaan en usko häpi endiin ennen kuin on mustaa valkoisella. Suunnitelma B on edelleen voimassa ja onpa kuvaan tullut suunnitelma C:kin, jota huomenna mennään selvittelemään.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Toiset "ulkoistavat" tekemällä hyvää

Joutessani ja unta odotellessa surffailin vähän siellä ja täällä. Päädyin kiinnostavan näköiseen blogiin Tansanian taivaan alla. En kerro enempää, sillä siihen kannattaa tutustua. Sitä ennen oikeastaan kannattaisi piipahtaa  täällä eli suomalaisen muun muassa siivousvälineitä valmistavan perheyrityksen Sinituotteen sivuilla ja kurkata ensimmäiseksi vaikka ajankohtaisuutiset. Sieltä minä tämän bloginkin bongasin.

Mainitsen vain, että tämä nimenomainen yritys tekee enemmän hyvää kuin monet isommat yhteensä. Paitsi hyviä siivousvälineitä, joista ainakin suurin osa on avainlipputuotteia eli tehdään Suomessa, tietääksesi Kokemäellä eikä vain leimata kiinatavaroita suomalaisella nimikyltillä. Tulipas pitkä lause eli puhe jatkuu, vaikka ajatus katkeaa. Niin, piti sanomani, että jo se on urotyö. Muistan, miten mennävuosina firman omistaja jossain lehtihaastattelussa lausui työllistävänsä mieluummin suomalaisia kuin kiinalaisia ja se linja näyttää jatkuvan.

Miten Tansanian syrjäseudut tähän liittyvät? No siten, että yritys on rakentanut sinne SINI peruskoulun. Sanottakoon, että en ole firman palkkalistoilla enkä saa provikkaa tästä mainoksestakaan, mutta tämä uutinen, siis ainakin uutinen itselleni, teki minut iloiseksi. Hyvin iloiseksi. Hyviä ihmisiä on vielä tänäkin päivänä olemassa! Kun siivousvälineet ovat laadukkaita ja suomalaisia, niin ainakaan meidän siivouskaappiin ei muita ilmesty, etenkään ei tämän jälkeen.


Tämän kuvan minä nappasin Sinituotteen nettisivuilta, mutta se ehkä annetaan tämän mainospuheen jälkeen anteeksi. Kuvassa on koulun oppilaita.

Mitä tulee paikallisiin hyviin tekoihin, viitaten edellisiä postauksia, niin valoa ei vielä ainakaan näy. Toivossa elämme vielä huomiseen.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivää!

Kun en ole saanut näperreltyä mitään pitkään aikaan, en edes yhtä ystävänpäiväkorttia, niin hyvän päivän toivotukset tämän kukkakimpun kera teille, hyvät blogiystävät:


 Kukat näyttävät vähän ränsistyneiltä, mutta ne ovatkin melkein kolmen vuoden takaa ;-)



sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sininen hetki

Uskomattoman kauniita, lempeitä iltaruskon sävyjä taivaalla tänä sinisenä hetkenä. Yritin kuvatakin niitä, mutta sepä ei onnistunut. Kamera tärähti, värit muuttuivat. Saatte kuvitella itse mielessänne vaaleaa roosaa, hentoa oranssia, pinkkiä, aprikoosia... Pakkasta on 17 astetta ja kylmenevää luvataan. Mies jo huomautti, että se joka muistaa, jättää vessan hanan yöksi tippumaan, etteivät putket pääse jäätymään.

Sunnuntaipäivä on kulunut tyhjää toimitellessa, tai ei sentään. Aloitimme piirongin kokoonpanon. Jos piironki olisi ollut valmiiksi koottu, niin se ei olisi mahtunut autoon emmekä olisi saaneet rahdattua sitä meidän yäkerran portaistakaan. Jotain hyvää tässäkin asiassa, vaikka on se kasaaminen iso työ. Laatikot kootaan alakerrassa, niitä on laskujeni mukaan 15 kappaletta. Runko kannetaan osina yläkertaan ja kootaan täällä. Vielä ei ole kuvattavaa, mutta nyt työ on ainakin käynnistetty. Työ tuskin jatkuu huomenna, kun miehellä on omat harrastuksensa iltapäivästä iltamyöhään, eikä tiistainakaan, eikä keskiviikkona, mutta jonain päivänä. Pakko sen on jatkuakin, sillä laatikoiden osat (kaikki 60 kpl)  lojuvat keskellä tuvan lattiaa. Lähipäivinä on sen verran tiivis ohjelma, että emme varmaan ehdi keskittyä enää uusiin askareisiin,vaikka kiva olisikin päästä järjestelemään pikkuromppeita omiin laatikoihinsa. 


Jänikset ovat nauttineet elämästään. Ne ovat telmineet pihassa ja tampanneet hangen täyteen tassunjälkiään. Jos joku ihmettelee tuota keltaista viirua kuvan ylälaideassa, niin se on meidän keittiönvalo, joka heijastuu ikkunaan. Kuka sitä nyt ulos lähtisi palelemaan, jos voi kuvata lämpimästä tuvasta käsin...

Ilta jo ehtikin pimentyä eikä sinisestä hetkestä ole tietoakaan. Minulla on saunailta. Iltaruoka on maustumassa: eiliseltä jääneet broilerin rintapalat, riisiä, hernettä, maissia, paprikaa, ananasta ja kastikkeeksi sinappia, punaviinietikkaa, rypsiöljyä ja siitä sun tästä ripoteltuja mausteita = sunnuntai-illan kanasalaatti.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Uusia kierroksia

Savu nousee korvista, ahistaa ja harmittaa. Neuvottomuus ja pelko on päällä. Avoimessa blogissa en voi kertoa ihan oikeilla nimillä ja sanoilla kaikkea tästä ahdistuksesta. Isä-poloinen kuitenkin on joutunut byrokratian rattaiden väliin. Kun hän aamulla soitti, tuntui kuin vieteri olisi katkennut ja veto loppunut. Hän sanoikin, että heittää nyt pyyhkeen kehään eikä enää jaksa taistella kuntaa vastaan. Kyse on maksusitoumuksesta, jolla äiti pääsisi isän mukana, kun isä olisi menossa sotainvalidikuntoutukseen.

Yksin isä ei voi mennä, sillä äiti ei pärjää kotona, joten isälle varattu kuntoutusjakso jäisi käyttämättä. Jos äiti lähetetään toisaalle, ei siitä hyvä seuraa. Sen verran varmaan äidilläkin riittäisi voimia, että hänet olisi pakko väkisin nostaa autoon... Sen sekä toisaalta kunnon nopean romahtamisen olemme jo nähneet niinä kertoina, kun isä on joutunut sairaalaan ja äiti jäänyt yksin kotiin. Faija ei vielä ole valmis äidin laitoshoitoon. Hän arveli, että kunnan tavoitteena on saada heidät Paijalannummen multiin. Tällä menolla se ei kaukana olekaan, kun molemmat sentään ovat lähes 90-vuotiaita, kunnioitettavia vanhuksia, jotka ovat tehneet enemmän kuin oman osuutensa tämän  yhteiskunnan säilymiseksi ja rakentamiseksi ja myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi.



Mainittuja päätöksiä - periaatteisiin nojaten - on helppo tehdä kirjoituspöydän takaa tuntematta todellista tilannetta. Sitä paitsi lähes näihin asti äiti on pystynyt ulkopuolisille, joita olemme me lapset myös, esittämään suhteellisen tomeraa tyttöä. Eilenkin hän luki reippaasti aikakauslehteä kiikkustuolissaan, huomaamatta että lehti oli Kotivinkin Joululehti ja sekin ylösalaisin. Siitä ei ole tietoa, tunsiko hän meidät vai ei. Ainakaan hän ei mitenkään osallistunut keskusteluun, kehui vain muutamaan kertaan mainittua lehteä kesken muiden keskustelun. Äiti ei ole pitkään aikaan enää kysynyt kuulumisia, ei edes tarjonnut kahvia, joten vähän epäilen, että me olemme hänelle ventovieraita ihmisiä. Kahvia hän tosin ei ole itse keittänyt varmaan viime kevään jälkeen, mutta on sentään muistanut kohteliaasti tyrkyttää sitä.

Mietimme äsken veljeni kanssa, mitä ihmettä nyt tehdään. Lottajärjestökin kuulemma satsaa tänä vuonna pikkulottien kuntoutukseen, joten ainakaan sieltä ei heru apurahaa. Viikonloppuna ei tietysti ketään saa kiinni. Virkamiehen tylystä päätöksestä muka ei ole edes valitusoikeutta ja kun virkamies on kunnanjohtajasta seuraava, ei ainakaan alaisiinsa kannata ottaa yhteyttä. Lähetin sähköpostia yhdelle luottamushenkilölle. Yritin soittaa perään, mutta puhelin oli kiinni. Tietyistä syistä asialla on kiire, joten toivon, että kyseinen herra edes lukisi sähköpostinsa ennen maanantai-iltaa.

torstai 10. helmikuuta 2011

Kierroksilla

Kauppakierroksilla on käyty, ei sentään muuten kierroksilla. Mies kävi vaihtamassa uuden soittimensa toiseen yksilöön, kun esinmmäinen huippu-pasuuna oli muuten ihanääninen, mutta kuulemma rahisi soittajan korvissa. Uusi ole niin huippumerkkiä, mutta kuulemma ihan hyvä hänelle. Olen kuulevinani tämän soittopelin hivenen kireämpiääniseksi sen edellisen pehmeän soinnin jälkeen, mutta minä en ole asiantuntija. Tätä on kuulemma vanhan miehen kevyempi puhaltaa ja sehän on hyvä se ja tärkeintä, että soittaja on tyytyväinen. Sanoisin melkein, että onnellinen ostoksestaan.

Minä osteskelin kassillisen silmätippoja, muita lääkkeitä ja tuhtia rasvaa, jolla voitelin äsken korpunkuivat käsivarret ja sääret. Olo ei tunnu miellyttävältä, vaan rasvaiselta. Ehkä se tästä kohenee, kun voide imeytyy, toivottavasti muuallekin kuin yöpaitaan. Farmaseutti joka tapauksessa suositteli nimenomaan tätä talvirasvaksi. Lasku oli hirmuinen, puolentoista sataa, vaikka artikkeleita oli vain neljää lajia.

En jättänyt ostoksia tähän, vaan apteekkiala jatkuu. Piipahdimme paikallisessa Jyskissä, josta ostin Apteekkarin piirongin nukkekodin rakennustarvikkeita varten. Kyllästyin perin juurin erilaisten irtolaatikoiden pinoihin, jotka hetkessä täyttyvät ääriään myöten. Te muut nukkisharrastajat kyllä tiedätte, mistä. Ihastuin mainokseen, jossa tästä  ostamastani lipastosta näytettiin kuva, jossa oli laatikoita kolmessa kerroksessa ja ylimmässä peräti kuusi pikkulootaa rinnakkain. No, ei se niin mennyt, vaan elävässä elämässä ylälaatikoita on vain kolme, vaikka rivi näyttäisi olevan kuusi.

Yli 30 kiloa painava laatikko oli karmea hinata pihalta sisälle. Hädin tuskin se oli ensin saatu ahdettua autoon, johon minä en enää mahtunut, vaan mies joutui tekemään ylimääräisen keikan kotiin. Enpä ihmettele, kun mies  sen jälkeen irtisaoutui kalusteen kiskomisesta sisälle, lupasi auttaa kokoonpanossa, siis sen jälkeen kun minä olen rahdannut osat yhden kerrallaan raapuja ylös lähelle loppusijoituspaikkaa. Osinahan nykyhuonekalut toimitetaan, selvä se. Laatikko on vielä avaamatta, sillä mies arveli, että kokoonpanossa tarvitaan liimaa. Silloin on eduksi, että osat ovat huoneenlämpimiä. Toivottavasti saamme projektin huomenna ainakin alkuun, jotta pääse kuvaamaan sitä ;-) esimerkiksi tänne blogiin.


Nämä vihoviimeiset, jo kolmannet kukat jouluamarylliksessä on kuvattu muutama päivä sitten. Kuva on vähän outo, sillä oli pakko etsiä kuvakulma,. josta ei näy kovin paljon muuta rompetta, noita ikkunalaudan lepotilassa olevia kasvinsurkimuksia ynnä muuta.

Kukat vähän senkin takia, kun opiskelukaveri kertoi menevänsä jo toiseen rintayöpäleikkaukseen. Me aiomme piipahtaa vanhuksia katsomassa, kun ei tämän silmätulehduksen ja flunssan takia ole uskallettu käydä sillä suunnallakaan. Eikä ajokelikään ole houkutellut liikenteeseen. Toivottavasti maalaistie on parempi kuin nämä kaupungin kadut.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Paras palata reaaliaikaan

Joo, nyt ei unelmoida keväästä, kun lunta tulee taas taivaan täydeltä. Mies on tänään jo kahteen kertaan lykännyt lumilinkoa ja toisella kerralla oli iso lumiaura työntänyt sellaiset vallit sisääntulotiellemme, ettei huomenna olisi asiaa minnekään ilman lumitöitä. Aurakuski ehkä tiesi, kuka teki valituksen työn laadusta muutama viikko sitten... Toivottavasti lumisade lakkaa pian. Kaupungin kadut, huh, missä kunnossa nekin olivat. Kapeita, puolikkaita katuja ja pinta kuin pyykkilautaa.

Palaan vielä sunnuntain syömisiimme. Hedelmäkakku oli todella hyvää ja ilman sokerilisäystä sitä voisi sanoa melkein terveyskakuksi! Eturuokana paistettiin täytettyä kassleria ja nimenomaan itse täyutettyä. Kilohinta alle 7 euroa plus täytteeksi purkillinen tuorejuustoa, tosin tässä on kahdesta purkista. Toinen oli ruohosipulilla maustettuja jämiä, toisen mausteena oli aurinkokuivattua tomaattia. Leikkasin lihan ensin halki pituussuunnassa niin että se jäi pohjastaan kokonaiseksi. Samanlaiset viillot tein uudestaan ja taas uudestaan kummallekin puolelle, jonka jälkeen vedin tuorejuustoa näihin väleihin ja ripottelin vielä kokonaisia viher- ja roseepippuria päälle. Liha näytti siinä vaiheessa aukileikattuna ja täytettynä tällaiselta:



Sitten paketoin sen niin tiiviiksi pötköksi kuin sain ja sidoin narulla kiinni. Lihatiskin täti tosin oli nuuka ja naru loppui kesken, mutta onneksi kalastajalankaa löytyi keittiön alalaatikosta. Sitten vaan uuniin, olisikohan tämä kokonainen kassleri ollut noin 1,5 tuntia uunissa. Juustokin suli ihanaksi kastikkeeksi puolikkaina paistettujen uunipottujen kanssa. Lisäksi oli viher-paprika-salaattia. Kyllä oli hyvää! Tästä syötiin kaksi ateriaa, paketoitiin lapselle kimpale evääksi ja vielä jäi pari palaa miehelle iltapalaksikin.

Kevättä rinnassa

Nyt se on tehty! Enää ei aikailtu, vaan tein hetki sitten kasvihuonetilauksen tänne. Hinta on 720 euroa plus rahti ja suunnilleen sen taisimme maksaa entisestä romustakin.

kuvat: Hortisteel Oy



Jos kaikki menee hyvin, niin saamme toukokuussa ilmeisesti tuollaisen yläkuvassa olevan vasemmanpuoleisen kasvihuoneen, koko 3,5 x 5 metriä! Ihan autolla ei sisään ajeta, mutta saamme ruhtinaallisesti tilaa kasvattaa vaikka mitä. Tuhannet kiitokset vinkistäsi, Lezzie.

Jonain kauniina kesäpäivänä kasvimaamme näyttää tältä alakuvalta. Osa romun paneleista aiotaan käyttää tulevien (lämpö-)lavojen katteeksi. Peruna, ne muutamat potaatintaimet, kasvaa lehtikatteen alla. Ehkä jo ensi kesänä tämä "pottumaa" on maatuntu oikeaksi mullaksi? Lavoissa kasvaa ehkä kesäkurpitsaa, salaattia, tilliä ja persiljaa. Yrttitarha saa levittäytyä koko aidatulle alueelleen. Nyt siitä ei enää tarvitse varata tilaa kesäkurpitsalle. Sisällä huoneessa rehottavat ainakin tomaatti ja kurkku, viinirypäle yrittää sopeutua uusiin oloihin ja miettii, ryhtyäkö kasvamaan vai ei.

Sisälle tulee ilman muuta kahvinurkkaus, kuten vanhassakin oli, mutta nyt paljon avarammin ja mukavammin. Sähköistys ja vesijohto järjestyy, vaikkaan ei kiinteästi tietenkään. Sisällä on vesisaavi tasaamassa lämpöä ja kaksikin ulkopuolella. Muutamia hyllyjä pitää rakentaa seinustalle ja tuet tomaateille ja kurkuille.

Kasvit asuvat ruskeissa muuttolaatikoissa kuten ennenkin, paitsi ehkä viinirypäle, jolle on kaivettava reikä lattiaan, luulen. Reiästä kaiken maailman maamyyrät ja vesirotat ehkä kömpivät sisälle, mutta sen ne tekevät muutenkin. Viime vuonna joku oli jo järsinyt itselleen reiän lattialankkuun. Riippumattoni on kiinni kasvihuoneen takana olevassa pajussa ja männyssä. Siellä sitten lekottelen kirjan ja kameran kanssa tarkkailemassa pilivä, ohi lepattavia perhosia ja tienvarren sähkötolpassa tarkkailutehtäväänsä hoitavaa varista. Kesää odotellaan!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kynttilänpäiväkakkua

Kynttilänpäivä alkaa olla illassa. Tässä maistiaiset eilisen päivän tuotoksesta, Kynttilänpäivän hedelmäkakusta:


Otin jo itse maistiaispalan, sillä pelkäsin että tästä tuli liian hapan. Ei tullut, ei ainakaan minun suuhuni. Varsinaisesti tätä tarjoillaan syömään tulevalle Toiselle tyttärelle tänään vähän myöhemmin.

Hedelmäkakku

Kakku on taas näitä paistamatta valmiita, irtopohjavuokaan tehtyjä. Pohjaan murskasin paketillisen Täysjyvä-Digestive-keksejä, joiden joukkoon sekoitin noin 75 g voita. Täytteeseen vispasin purkillisen Flora vaniljaa. Sekoitin rasiallisen sitruuna-tuorejuustoa ja vauvanruokapurkillisen tyrni-omenasosetta. Sekoitin nämä keskenään ja lisäsin liotetut ja sitetn vesitilkkaan liuotetut 6 liivatelehteä ja vielä lopuksi yhden banaanin viipaleina.

Kun täyte oli vähän hyytynyt, ladoin koristeeksi nuo viinirypäleet ja tein päälliseksi hyytelön 2 desistä tyrni-olikohan-se-mandariini-vai-appelsiinimehua ja kolmesta liivatelehdestä. Kun pohja tuntui alun perin aika kuivalta, kaadoin hyytelön aika pian viinirypäleiden päälle, jolloin se valui täytteen läpi kostuttamaan pohjaa. Joka haluaa, voi tehdä ohuemman pohjan tai odottaa kiilteen vähän jähmettyvän, jolloin kakusta tulee keltainen, melkein kuin pääsiäiskakku.

En siis lisännyt yhtään sokeria. Tämä sopii minun makuuni, mutta jonkun mielestä kakku voisi kaivata vähän enemmän makeutta. Varsinkin viinirypäleet olivat pikkiriikkisen happamia.

Tästä pääsenkin aasinsillan kautta sopivasti viinitarha-asioihin. Onko kenelläkään hyviä vinkkejä viinirypäleiden kasvattamisesta tai taimien hankinnasta? Nyt jos ja kun meille tulee iii-so uusi kasvihuone, niin sinne mahtuisi tällainenkin kasvi. Tapasimme perjantaina rautakaupassa tuttavan, joka kertoi korjaneensa kolmantena vuonna jo satoakin "viinitarhastaan", mutta emmepä silloin huomanneet kysyä esimerkiksi kasvualustasta.

Päivä on ollut upea. Tässä hetki ennen auringonlaskua, kuvattuna suoraan tästä työhuoneeni ikkunasta. Lumiset oksat ovat vaahterasta.


perjantai 4. helmikuuta 2011

Kasvihuone romahti

Kaikkea sitä pitääkin sattua. En vielä ole ehtinyt parantua silmävaivasta, kun on jo uusi ruikutuksen aihe. Kasvihuone romahti ja menikin oikein viimeisen päälle kasaan. Viime keväänä se vielä saatiin korjattua, mutta nyt alumiininen kurkihirsi näyttää niin kurjalta, että koko romu saa kyydin kaatopaikalle. Jo tämän kokoaminen teki miehen lähes hulluksi ja kestoikä taisi olla kolme vuotta. Liukuovi on reistaillut alusta pitäen eikä enää viime kesänä liikkunut mihinkään suuntaan. Jo viime vuonna yritin tehdä reklamaatiota, mutta huonolla menestyksellä. Valmistaja onkin vaihtanut mallia, mutta se ei meitä enää liikuta.

Pahoittelen epämääräistä kuvaa. Välissä on lumihanki, kuusenoksa ja muutama puska. Hyvällä mielikuvituksella voi kasvihuoneenkin erottaa sekä päätellä, että lumitaakka tuon katon sai notkahtamaan. Sitähän me jo pelkäsimme, mutta kun  ei ollut kikkaa, jolla olisi päässyt lumia poistamaan. Mies suunnitteli ajelua lumilingolla, mutta idea oli huono. Pihan poikki kulkee nimittäin sähköjohto, joka on sen verran lumien alla, ettei sitä saa kiskottua vielä poiskaan.

Vanha kotitekoinen kasvihuone kesti parikymmentä vuotta, mitä nyt kuulemma muutamaan kertaan on muovit uusittu. Seuraavaksi me palaammekin vanhaan kuosiin eli mies rakentaa rungon puusta ja päälle vedetään muovi. Olisiko kenelläkään ideaa piirustuksista? Mies jo varoitteli, että ei pidä innostua liikaa. Hän ei rupea rakentamaan taloa. Pöytä ja pari pikkutuolia sinne kyllä laitetaan, se on selvä.

Kun pääsemme keväällä tutkimaan tilannetta, niin toivomme, että tämän kelvottoman tekeleen pohja kelpaisi uudenkin pohjaksi. Vanhoista ikkunalaseista tehdystä huoneesta minä tykkäisin, mutta tämä aina yhtä rationaalinen aviomies ei ole yhtä romanttinen. Eikä meillä sitä paitsi olekaan niitä laseja missään tallin vintillä tai muussa kätkössä odottamassa pääsyä kasvihuoneeksi.

torstai 3. helmikuuta 2011

Kiitoksia!

Kiitän ensimmäiseksi siitä, että laseroitu silmäkin näkee edelleen. Tulehdus riehuu vielä reippaana, mutta olen voidellutkin silmäpoloista vasta kaksi kertaa. Kai se tästä.

Kiitokset teille, rakkaat blogiystävät myötäelämisestä.

Kolmannet kiitokset saa Minz. Kun illalla ehdimme kotiin, oli päivän posti odottamassa ja joukossa Minzin lähettämä kirje. Osallistuin Omatekemää-haasteeseen.

No, Minzin kirjekuoressa oli kaksi viehättävää alustaa, kukkavaasin, kynttilän, kolpakon tai vaikka glögimukin alle. Suuret kiitokset! Nämä ovat suloisia ja sitä paitsi sellaisia virkkuuksia, jotka minulta jäävät tekemättä.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Hoh-hoijaa, kotona taas

Tämä on ollut rankka päivä, mutta kotiin tuli kymmenen uutisten aikaan kaksi väsynyttä, mutta kiitollista ihmistä. Kuten kerroin, olin lähdössä silmälääkärille, vaikka jo jossain vaiheessa mietin, että olisiko parempi vaihtoehto käydä hakemassa antibiootit omalta tutulta yleislääkäriltä. Mies  sanoi, että ei pidä hupsia, ja niin sitten ajelimme naapuripitäjässä vastaanottoaan pitävälle mukavalle silmälääkärilleni. Hän on paitsi mukava, myös pätevä. Pipi silmäni herätti ansaitsemaansa huomiota ja sain matkaani antibiottirasvareseptin. Silmä olikin päivällä oikein harvinaisen punainen ja tulehtunut, mutta lääkärin mukaan ei lainkaan harvinaisen tämän talven flunssien jälkitauti.

Eikä siinä kaikki: tuli pikapassitus silmäklinikalle laseroitavaksi, sillä verkkokalvostahan löytyi reikä ja raikas punainen väri oli tietysti jostain pikku-suonesta silmään valunutta verta. En nyt tämän paremmin tai lääketieteellisemmin osaa asioita selvittää. Olen vielä itsekin aika hämmentynyt siitä huolimatta, että tämä oli jo toinen laserointikerta, joten en osannut pelätä tai jännittää operaatiota. Sen muistin vanhastaan, että päätä ei saa liikuttaa.. Edellisestä tosin on aikaa hirmuisen kauan, ainakin 20 vuotta ellei enemmänkin. Nyt reikä kuitenkin on laseroitu tukkoon. Laite naputti kuin Singerin ompelukone.

Kun silmälääkäriretkeen kului aikaa noin 3 tuntia, niin silmäklinikalla aikaa, toki matkoineen, kului aika tarkkaan kuusi tuntia. Oma lääkärini soitti ja tiedusteli, milloin voisin mennä päivystykseen ja vastaus yllätti. Se oli ehkä turhankin lupaava: saa tulla vaikka heti! Ja mehän lähdimme, mitä nyt apteekissa ja ruokakaupassa käväistiin ennen lähöä.

Se nyt ei sitten ihan sillä tavalla mennyt kuin maallikot kuvittelevat. Meitä ennen jonossa oli kahdeksisen asiakasta ja paperinikin ehtivät illan mittaan olla vähän hukassa, joten aikaa kului tosiaan päivystyksen odotushuoneessa yli neljä tuntia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopputuloksestahan ei vielä tiedetä mitään, vaan jälkitarkastus on kahden viikon päästä. Tämän vaivan kanssa ei pidä leikkiä, sillä hoitamattomana silmä pimenee. Ja ne näkökentässä pyörineet pikku sontiaiset ja perhoset, ne olivat merkki tästä repeämästä. Kaikilla tosin voi liikkua silmässä pieniä mustia, vaarattomiakin pilkkuja silloin tällöin, mutta jos ne rupeasvat lisääntymään, niin  kannattaa olla tarkkana.

Rakas mieheni, joka tiesi jo etukäteen, miten kipeä hänen jalkansa on kuuden tunnin istumisen jälkeen, lähti siitä huolimatta kaverikseni ja henkiseksi tueksi ja piti sitä ihan itsestään selvänä palveluksena. Aika väsy minäkin olen, joten nyt ei irtoa enempää. Ja kuvia potilaasta ei oteta, on se silmäraukka nyt entistäkin raikkaamman värinen. Tomaatitkin kalpenevat tämän rinnalla.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Flunssa jatkuu ja jatkuu

Tänään täällä ruikuttaa muuan Silmäpuoli-Mummo. Jo eilen rupesi toinen silmä punoittamaan, vuotamaan ja rähmimään. Aamulla se ylitti kaikki varovaisetkin ennakko-odotukset tai miten tämän nyt ilmaisisi. Punainen kuin Närpiön tomaatti ja melkein kokonaan kiinni muurautunut... Rähmäsilmä on niin pahan näköinen, että miehen tuskaa lievittääkseni peitin sen steriilillä lapulla. Itsehän  en onneksi tätä sieluni peiliä näe kuin korkeintaan vessan peilistä erikseen katsomalla. Ajattelin, että lepo ja rauha tekee silmälle hyvää, kun esimerkiksi aurinko tahtoo muutenkin häikäistä silmiäni. Nyt muuten onkin häikäisevän upea auringonlasku alkamassa, mutta se näyttää niin kirkkaalta, etten tiedä arvaanko lähteä hakemaan kameraa.

Silmäpuolena on hankalampaa kuin kaksisilmäisenä, joten suotte varmaan kaikki kirjoitusvirheet anteeksi. Ihmiselle on luotu kaksi silmää muun muassa sen takia, että rappusissa kulkeminen ja lehden lukeminen olsisi helpompaa, bloggauksesta puhumattakaan.Toisaalta meidänkin tuttavapiirissämme on ainakin kaksi ihan oikeasti elämäänsä yhdellä silmällä elävää. Miehellänikin on glaukooma, joka voi miloin tahansa tehdä hänelle samat tepposet. Minulta on toisesta silmästä jo paikattu yksi reikä.

Tämä on toinen silmä, mutta se sama, jonka takia minulla on huomiselle varattuna silmälääkäri. Pieni pelko kaivertaa jossain sisällä siitä, että tämä on jotain muuta kuin flunssasta johtuvaa, mutta ehkäpä huomenna olen vähän viisaampi, jos nimittäin lääkäri pystyy mitään tutkimaan. Harkitsin hetken päivystykseen lähtemistä, mutta luovuin ajatuksesta. Monen tunnn jonotus ensiapuun ei houkuttele eikä taatusti joku päivystävä kandinplanttu osaa sanoa muuta kuin sen, mitä itsekin tiedän. Silmä on tulehtunut. Mahdollinen yhden päivän lääkitys ei sitä vielä paranna, mutta voisi sotkea oikean silmälääkärin arviota.

Mies on toimitellut asioita. Kävi postissa, käräjäoikeudessa ja katsastuskonttorilla. Käräjäoikeudessa piti käydä siksi että emme mistään löytäneet 30 vuotta sitten tehtyjen talokauppojen papereita. Sieltä ohjattiin Maanmittauskonttoriin, josta ohjattiin Kansallisarkistoon, jonne näin vanhat kauppakirjat on jo siirretty. Onneksi asiat sai selvitettyä puhelimitse. Verottaja näitä penää, vaikka on viimeiset 30 vuotta hyvin tarkkaan tiennyt, kuka tämän kiinteistön omistaa. Luultavasti vanha kauppakirja löytyy jonkun laatikon pohjalta viimeistään sinä päivänä, kun oikeaksi todistettu jäljennös saapuu taloon. Nyt sen on hukka vienyt, sillä talon papereiden pitäisi olla yhdessä ja samassa piirongin laatikossa.

Toisaalta paperilla ja esineillä on kummallinen taipumus kadota ja taas uudestaan ilmaantua omalle paikalleen. Kallistun epäilemään maahisia ellei sitten hukka vienyt. Tänään etsin tuota kauppakirjaa myös hyvin epätodennäköisestä paikasta, jossa olen säilyttänyt joitakin muita tärkeitä asioita. Samasta paikasta etsin noin kuukausi sitten meidän testamentin jäljennöstä ja itselleni hyvin arvokasta vanhaa reseptivihkosta, joiden tiesin siellä olevan. En löytänyt kumpaakaan, mutta on sanomattakin selvää, että tänään ne olivat matalan pinon päällimmäisinä oikean kaapin ainoalla hyllyllä.