torstai 29. heinäkuuta 2010

Muualla sataa, meillä ei, osa II

Happamasti on taas kerran todettava, että vaikka JO muualla Etelä-Suomessa on satanut ja ukkostanut, niin eipä meillä. Sähköt sentään olivat kaksi tuntia päivällä poikki, joten läheltä liippaa. Jos ukkosrintama vaeltaa Sammatin suunnalta Poriin, niin ei taideta yölläkään saada sadetta?


Sen verran tuo harvinaisen pitkä sähkökatko säikäytti, että mies toi varmuuden vuoksi purkillisen valmista perunasalaattia leikkeleidn lisäksi, jos ei päästä pottuja keittämään ja saadaan lapsi ravittua. Perunat saatiin onneksi keitettyä ja näin kuumalla kylmät kalat ja savukinkku sekä salaatti maistuivatkin meille kaikille ja oli täysin riittävä ateria. Siitä jäi vielä vähän evästäkin lapsen aamupalaksi.

Kun vihdoinkin sain päivällä ommeltua toisenkin kesäkäsityö-tyynyn valmiiksi, otin niistä heti kuvan:


Oikeanpuolimmainen on viime vuonna kirjomani Wetterhoffin malli. Uudet tyynyt ovat musta "Heiniä" ja valkopohjainen "Lintu Sininen", molemmat Suomen Käsityön Ystävistä ja vuonna 1942 Rut Brykin piirtämiä.

Vasemmalla on meidän talon isännän tekemä ja itse suunnittelema ryijytyyny noin vuodelta 1952, jolloin hän oli 10-vuotias. Ryijy oli joululahja äidille. Sitä pidän tämän tyynysarjan arvokkaimpana teoksena. Ehdottomasti.

Muualla sataa, meillä ei

Etelä-Suomessa haistellaan kuulemma tänään venäläisten metsäpalojen savuja. Meillä se ei kai ihan vielä tunnu, mutta Helsingissä kyllä. Ilma on täälläkin sakean harmaa. Ukkosta on lupailtu iltapäivälle. Toivottavasti se edes toisi sateen. Ja kaiken muun keljuuden lisäksi kaupungilla on joku vanha vesijohto hajonnut eilen eikä sulkuhanaa löytynyt, joten vesi on samean ruskeaa ja pahan makuista, tiedotettiin vesilaitokselta. Mitähän vielä?  Ehkä lämpöennätys, vaikka nyt kyllä tuulee aika tavalla.

Tarkoitus on varautua illan ruokavieraaseen siten että vaikka sataisi vanhoja ämmiä taivaalta eikä olisi sähköä,  niin ruoan voi syödä kylmänä. Eli leikkeleitä ja salaattia pannaan pöytään, jahka käydään ensin ostamassa tai ehkä mies käy kaupassa. Minä kuulemma vitkastelen liikaa, kun luen kaiken maailman tuoteselosteita yms. Pottuja keitän tietysti olosuhtieden sen salliessa.

Lähdenpä haistelemaan naapurimaan lähettämiä tuoksuja ja katsomaan, olisiko päiväposti jo tullut. Odottelen muhkeaa kirjapakettia.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Ei lämmin luita riko, vai?

Lämpöennätys on tänään rikottu Lahdessa: + 35 astetta. Meidän mittari täällä työhuoneessani näytti äsken tätä, kylläkin auringossa:


En muista virallisia mittauskriteerejä, mutta lämmintä on! Enkä viitsi katsoa alakerran varjon puoleisen mittarin lukemia. Terassilla oli jo puolen päivän aikaan varjossa 33 astetta. Tänään ei ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään, ei ainakaan jatkaa marjastusta, vaikka veimmekin jo edellisen mehusatsin loppukäyttäjille. Lupasin jatkaa harrastusta heti kun vähän ilma viilenee. Ruoaksi on silliä ja perunaa.

Kehun itseäni, heh-heh

Oi miten paljon teinkään tänään! Siis sen jälkeen kun parin tunnin aamupala- ja lehdenlukutuokion jälkeen vääntäydyin suihkun kautta hellemekkoon ja ryhdyin rupeamaan. Ensin perustin terassille mehutehtaan eli hain mehumaijan aitasta ja viritin sen keittolevyn päälle ja toimintaan. Ämpärillinen eilen poimittuja marjoja olikin valmiina jääkaapissa odottamassa tositoimiin ryhtymistä.

Ensimmäinen mehusatsi menee mummulaan ja siinä oli vadelmien ja punaviinimarjojen lisäksi kilo sokeria. Mies lupasi sivusilmällä vahtia keitosta, joten minä tallustelin marjapuskiin keräämään seuraavaa marjaämpärillistä toista mehusatsia varten. Sen tein lähes kokonaan sokeritta, kun sellainen mehu sopii paremmin tämän talouden makutottumuksiin. Tulipa tehtyä samalla empiirinen koe. Sokerin kanssa mehua irtosi huomattavasti enemmän kuin ilman sokeria.

Kun välillä, siis kesken marjastuksen, kävin tarkastamassa mehustustilannetta, niin enkös sillä reissulla unohtanut hellehatun pöydälle ja taisin saada vähän liikaa auringonpaistetta päälaelleni. Nokkosetkin pääsivät iskemään paljaisiin kinttuihini, kun tänä kesänä en ole sattuneista syistä siivonnut nokkoskasvustoa marjapensaista.

Mukanani mekon rintamukseen kiinnitettynä kulki minikokoinen, jostain saatu kylkiäis-korvanappiradio. Kuuntelin pääasiassa klassista musiikkia ja kuulumisia Savonlinnan oopperajuhlilta. Radio antaa kanavia satunnnaisesti ja käsittääkseni täysin oman mielensä mukaan. Eilen oli eri kanavat kuin tänään eikä missään näy, mitä taajuuksia ne ovat. Tänäänkin aloitin Helsinki-kanavalla (leppoisaa höpötystä) ja siirryin - korjaan, radio siirtyi itsekseen  Dein aalloille  (tosi tylsää musiikkia) ja sitten tälle oopperakanavalle, joka saattoi olla perus-Ylen ykkönen. Eilen kuuntelin Rondoa eli klassisen musiikin kanavaa, joka vuorotellen kuului ja ei kuulunut. Välillä radion joku kanava säkätti jostain näytelmästä, joka ei vähempää olisi voinut kiinnostaa. Kun yleensä en kuuntele radiota enkä katso telkkaria, oli tämä tosi virkistävä musiikki- et kulttuurituokio. Sen ansiosta en varmaan huomannut nokkostenkaan polttamia ennen kuin illalla.

Kumpikin mehuerä on nyt jo pakastimessa. Ammensin kuuman mehun 7 desin muovipurkkeihin, joissa se jäähtyikin nopeammin kuin etukäteen arvelin. Olin jo illansuussa sen verran väsynyt ja toisaalta niin tyytyväinen ahkeruuteeni, etten enää lähtenyt keräämään uutta ämpärillistä. Mutta minkään taakseen jättää, sen edestään löytää... Tosin voi olla, että täytyy käydä viemässä mummulan mehut heidän pakastimeensa, jotta saan tilaa seuraavaa paukkua varten.

Illalla sain vihdoin ja viimein tyynyt höyrytettyä valmiiksi ja mustan tyynyn jopa ommeltua ja pujotettua paikalleen. Edustavampi esittely seuraa myöhemmin toisessa blogissa, mutta en malta olla näyttämättä tätä jo tässä ja nyt. Alalaidassa on kaksi välityötä: sininen patalappu tyttärelle  ja musta tiskirätti samaan talouteen. Rätti on kesken ja patalappukin vielä oikomatta. Lankana Novitan Bambu tiskirätissä ja Puro batik akryyli patalapussa. Itselle tein aikaisemmin samasta langasta ja hyvin toimii vaikka pelkäsin, polttaako läpi..


Tilasin kokeeksi Ilulta Handu-nettikaupasta vyyhdin tällaista suloista, käsinvärjättyä lankaa. Värit ja nimet ovat toinen toistaan ihastuttavampia. Kun langan nimi on The Rhubarb Tart Song, niin voiko se näyttää joltain muulta kuin raparperipiirakalta? Puolet merinovillaa, puolet alpakkaa. Katsotaanpa, mitä tästä tulee, ehkä pienet, kevyet tossut. Huomaa sävy sävyyn silkkipaperi, johon vyyhti oli pakattu ja vielä kirjekuorikin oli Ilun itsensä tekemä.



Siinäpä se päivä vierähtikin. Hyvä päivä.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Mikähän se tämä on?

Kiersin aamulla kastelemassa sisäkukkia ja rupesin ihmettelemään, että mikähän puoli metriä korkea rikkaruoho se tämän juurelta lähtee:

Tietääkö kukaan, mikä tämä, varmaankin mehikasvien sukuun kuuluva kasvi mahtaa olla nimeltään? Minä sain poikasen joskus ajat sitten, varmaan siitä on jo kolmisenkymmentä vuotta. Kasvi tekee joka vuosi sivulleen poikasia, mutta nyt se yllätti täydellisesti. Kyseessä ei todellakaan ole rikkaruoho, vaan tämän veijarin ensimmäinen kukinta. Kukat ovat tosi vaatimattomia, mutta kukkia kumminkin.



Pieni posliinikukkakin kukki pari viikkoa sitten, mutta lopetti kukintansa niin nopeasti, etten ehtinyt ottaa siitä kunnollista kuvaa. Seuraavaksi odotan vanhan rahapuun kukintaa. Se on elämänsä aikana kukkinut yhden kerran. Kaikki nämä kolme asuvat samassa huoneessa ja siihen perustan toiveeni yllätyskukinnasta. Tai sitten nämä ovat erityisen musikaalisia kasveja. Mies harjoittelee pasuunalla lähes päivittäin heidän läheisyydessään.

Ja lisää hyvin menestyviä sisäkasveja:


Ostin kaktuksen joskus keväällä ruokakaupasta ja heti ensimmäisen kastelun jälkeen tämä Kaktus rupesi kasvamaan vähän liiankin hyvin. Ikkunalauta on talon varjoisimmalla puolella ja vaikka erilaiset puskat kasvavat ikkunan edessä, kuten näkyy pitäisi valon riittää tälle kasville. Luulisin ainakin. Silti tuo pisin piippo on ainakin 15 cm pitkä. Toivottavasti kaktus rupeaa pian kasvamaan myös leveyssuuntaan.

Hyvää viikkoa helteestä huolimatta! Tänne povataan 33 astetta, voi kauhistuksen kanahäkki! 

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Taloustöissä

Tänään oivalsin yhtäkkiä tämän: on aika aloittaa viinimarjojen säilöminen, jos aikoo olla nopeampi kuin  räksyt. Verkkoja ei meillä viritellä marjapensaiden päälle, ei vaikka marjat menisivät. Nyt ainakin yksi ämpärillinen isoja, ihania viinimarjoja on  tallessa ja pois rastaiden, varisten, harakoiden ja naakkojen ahneista suista. Poimin tuon sangollisen tunnissa, mutta perkaamisessa menikin tuplaten se aika, vaikken tehnyt muuta kuin riivin marjat suoraan purkkeihin, huiskautin vähän sokeria ja pari vadelmaa mausteeksi. Ja pakkaseen.

Meillä on hirmuinen määrä punaista viinimarjaa, äkkiä laskien noin tusinan verran pensaita, joista osa kylläkin jo kaiken satonsa antaneita. Nämä isot ja mehevät marjat ovat parhaasta päästä ja ensimmäiseksi kypsyviä, sillä ne ovat tontin aurinkoisimmalla paikalla. Näiden pensaiden  kohtalo sinetöityi muutama viikko sitten: ne muutetaan syksyllä toiseen paikkaan. Ensi kesänä nähdään, vieläkö saadaan satoa vai istuinko viimeistä kertaa näiden puskien juurella. Muiden puskien marjat voivat vielä odottaa rastaslaivuetta, ellen heti lähipäivien helteessä jaksa jatkaa projektia. Samoin karviaiset ovat vielä raakoja ja mustia viinimarjoja näyttää tulevan  olemattoman vähän. Vattuja poimin tänäänkin litran verran.

Nyt kun aamupalamarjoja on jo riittävästi eli 10 litraa näitä ja saman verran mansikanpuolikkaita plus vadelmia muutama litra, niin seuraavat ponnistukset kohdistuvat mehustamiseen. Meidän mehutehdas perustetaan ulos terassille ja takavuosina, kun olin nuorempi ja nopeampi, meni hanke niin, että yksi mehumaijallinen puhisi itsekseen terassilla ja minä jo poimin seuraavaa satsia. Lasken mehun suoraan kattilaan ja siitä pakastepurkkeihin. Sokeria on rippunen irrottamaan mehua.

Kun isä murehti mehutonta ensi talvea, niin aion esittää josko heille kävisi pakastemehu. Pitääkin muistaa tutkia, miten täynnä heidän pakastimensa on. Epäilemättä pohjalla on vielä sitäkin vanhempia aarteita kuin meillä. Se nääs on meidän kotivarasäilömme samalla, asia jota muuten fiksu mieheni ei käsitä. "Onhan kaupat olemassa", sanoo tämä sota-aikaan syntynyt ja pula-ajan elänyt lapsi.

Illalla en enää jaksanut muuta kuin kirjailla tyynyäni. Tästä vaiheesta se on mennyt aika paljon eteenpäin.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Päivä meni, uusi alkoi sadetta odotellessa

Katselimme taivaalla kierteleviä pilviä, mutta sadetta ei vaan saatu. Tuuli taisi puhaltaa pilvet toiseen maakuntaan.  Muutama tippa sitä jo lupaili, mutta ohi meni sekin sadepilvi vai olisiko se ollut hyvin, hyvin pikkuruinen ja paikallinen? Ukkosta ja vesisadetta lupaillaan, mutta ainakin meidät se on tänään ohittanut eikä edelliselläkään ukonilmalla satanut viittä milliä enempää.

Käväisimme päivällä vanhuksia katsomassa, tiskikonetta tyhjentämässä ja puurokattilaa pesemässä. Sanaakaan ei päästy vaihtamaan kahden kesken isän kanssa, mutta luin hänen ilmeistään, että hyvin ei mene. Hankala juttu. Solisluu ei kuulemma enää ole yhtä kipeä kuin aikaisemmin ja ensi viikolla on aika röntgeniin, välitarkastukseen.

Sitäkin hän murehti, ettei saa tehtyä enää mehuja, vaikka viinimarjat rupeavat vähitellen kypsymään. Isä ne on sinnikkäästi poiminut ja yhdessä he sitten höyryttäneet mehuksi. Meilläkin marjat rupeavat kypsymään, joten täytyy tiedustella, kävisikö heille ehkä minun reseptilläni ja pakastepurkkeihin tehtävä mehu. Lasipullojen kanssa tuhertamisen olen lopettanut jo vuosia sitten, eikä meillä ole kylmätilaakaan tarpeeksi pullomehuja varten kun ei ole kellaria.

Isä oli mielissään viemästämme Apteekkarin konjakista ja tilaamastaan kuminauhasta pikkuhousujensa korjaamiseen. Olisin vaihtanutkin kuminauhan, mutta se olisi kai ollut jo liian intiimiä. Olin ostanut hänelle kolme paria uusiakin pikkuhousuja sillä lupauksella, että jos malli ei sovi, niin otamme ne takaisin meidän isännälle.

Äidin mielialasta en osaa sanoa oikein mitään, sillä viestit olivat vähän ristiriitaisia. Hän ehkä ei pidä noista antamistani pikkupalveluista, vaikkei itse kuitenkaan saa niitä tehtyä. Tai sitten molemmat olivat vain väsyneitä. Uusi kotisairaanhoidon ihminen oli käynyt pesemässä heidät ja sekin varmaan väsytti.

Mummulan kylmiö paahtaa kuulemma pää punaisena, mutta niin täällä kotonakin jääkaappi temppuilee. Yläosassa on tosi kylmää ja alhaalla 15 astetta lämmintä, kun illalla panin mittarin sisälle. Huomenna ensimmäiseksi pitänee lukea käyttöohjetta. Tietysti näillä helteillä kaikki kylmälaitteet on kovilla.

Illalla lueskelin vähän dekkaria, pistelin vähän pistoja tyynyyni, mutta sitten sormet rupesivat hikoamaan niin että työ tuntui tosi tahmealta. Lopuksi tein parin tuolin prototyypit nukketaloon. Tai ensimmäiset kokeiluversiot "vähän sinnepäin". Olen nukkunut pari viime yötä tosi huonosti, vaikka parvekkeen ovikin on ollut auki, mutta mistäpä sitä viileää tulisi, kun mittari näyttää kolmeakymmentä ulkona ja sisällä. Jospa nyt tämä myöhään valvominen toisi kunnon unet?

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Naistenviikkoa

Naistenviikko alkoi vallan huomaamatta. Onnea kaikille nimipäiväsankareille!

Lämmintä riittää edelleen sekä ulkona että sisällä. Sadetta tuli sunnuntai-iltana vain viisi milliä, joten vettä kiitos odotamme taivaalta. Hiki virtaa. Sain eilen miehen näpertämään ilta-askareena nukketalon etuluukut paikalleen ja siinä hommassa todella hiki virtasi. Olimme varautuneet askareeseen hankkimalla tötsän kuivaa reilun kaupan valkoviiniä ja se totta vie maistui urakan jälkeen! Minä olin hanslankarina ja mies ruuvasi minimaalisen pieniä ruuveja paikoilleen. Viitisen kappaletta puuttuu vielä, sillä ne ovat nyt jossain talon alustana olevan piirongin laatikossa, piirongin alla tai muualla lattialla. Hitsi, kun niitä ei edes näe. Nyt luukut kuitenkin on ruuvattu ja kuulemma pysyvät paikoillaan, vaikkei loppuja ruuveja löytyisikään.

Eilen ihmettelimme isännän kanssa naapuritonttien laidoilla kasvavia laajoja pujoviljelmiä, jotka olivat rumentamassa kotikatuamme. Yksi nokkonen tosin kasvaa omallakin nurkalla, mutta ei taatusti yhtään pujoa. Siitä pidän visusti huolta. Kasvatan nokkostakin tarkoituksella, jotta se suojaisi yhtä  marskinliljaa mahdollisilta voroilta ja etenkin estäisi koira- ja kissavierailut tontille, vaikka eihän se oikeasti sitä tee. Jos jonain päivänä jaksan vetää pitkähihaisen puseron ja hanskat päälleni, niin nokkonen saa kyytiä. - Kissat ovat ilmeisesti kesälomalla, sillä pitkään aikaan ei ole edes vanha tuttu Merirosvokissa käynyt terassilla lintujahdissa. Uusia koiria on tullut naapurustoon, sellaisiakin jotka aloittavat haukkumisen jo aikaisin aamulla. Ja joiden isännät eivät tervehdi naapureita edes vahingossa, vaan kääntävät pään toiseen suuntaan.



Joku muukin oli ilmeisesti kiinnittänyt huomiota ruokottomiin tienvarsiin, sillä tänään kaupungin traktori kävi ajamassa ne, mistä suuri kiitos, vaikkei vasta nyljetty tienvarsikaan ole mieltä ylentävä näky, parempi kuitenkin kuin pujopelto. Vapaaehtoinen kansalaistoiminta, puhumattakaan tontin omistajien aktiivisuudesta jo aikaisemmin ei olisi ollut haitaksi. Yhtään ainoaa pujoa ei kukaan edes ohimennen ole nykäissyt maasta, vaikka siihen on taas tänäkin vuonna kehotettu lehdissä ihan oman terveydenkin takia. Tosin en ole minäkään lähtenyt naapurin tontinlaitoja ruokkoamaan, kun hädin tuskin jaksaa oman pihan siivota ja kantaa vettä kukkalaatikoille ja kasvihuoneelle.
 

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Mikähän piristäisi?

Ei tietenkään ole fiksua aina kaataa omia murheita tänne muiden vaivoiksi, vaikka tiedänkin että joku teistä kivoista blogiystävistä rientää pian muuta todistamaan. Tässä on yhteenvetoa murheesta murheen päälle.


Vanhusten kunnon päivittäinen huononeminen on jo vakioaihe. Kävimme tänään moikkaamassa, viemisenä purkillinen vadelmia. Äiti istui niin tarkkaan kuulolla, että sanaakaan en voinut vaihtaa kahden  kesken isän kanssa, mutta sainpa ainakin tyhjennettyä tiskikoneen ja tiskattua puurokattilan aamua varten valmiiksi. Niihin askareisiin isä ei pysty yksikätisenä eikä äidistä enää ole.

Näin viime yönä sellaista untakin, että äiti kuoli monen lajin syöpään. Sitä ei kai sentään meidän muorilla ole. Ystävän äidiltä on leikattu jonkun lajin kasvain sisuksista eikä sen laadusta ole ainakaan minulla tietoa, mutta saattoi nousta uneeni. Sen se uni teki, että nukkuminen jäi vähiin ja oli katkonaista ja levotonta.

Lähipiiristä vielä: yhden oikein läheisen biologinen isoäiti kuoli. Toisen läheisen ex-mies ja samalla lastensa isä kuoli ja aikuinen lapsi on nyt hyvin järkkyneessä tilassa. Saman äiti on vielä kurjemmassa kunnossa ja saman taudin riivaama kuin meidän äiti eli Alzheimerin kynsissä. Isän serkku kuoli. Toisen serkun lanko kuoli. Oma mies tunnusti aikaisemmin salaamiaan vaivoja, joiden takia ei kepillä takaa ajamallakaan miestä saa lähtemään lääkäriin.

Ja sitten vielä melkein viimeisenä niittinä oli, kun lähes astuin jonkun naapurin rakin tekemään paskaläjään keskellä meidän nurmikkoa. Olen liimannut meidän roskikseen koirankakkaroskis-tarran (http://www.koirankakkaroskis.fi ). Tarra ei ole aiheuttanut reaktioita naapureissa, ellei tämä läjä sitten ollut sitä. Nyt roskikseen ainakin on mennyt yksi kakkapussi, kun keräsin jätöksen talteen ennen kuin oikeasti isken varpaani siihen. Olikohan sama koira ollut tallomassa meidän vattumaassa, vaiko kenties kaksijalkainen?

No, tämä viimeinen oli vähän semmoinen  loppukevennys, senhän kaikki ymmärtävät sanomattakin?

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Tunnin päästä kuulemma sataa...

Tulin katsastamaan uutiset ja säätiedotukset. Säätiedotuksen mukaan meillä sataa tänään alkaen kello 15.
Saapi nähdä, saadaanko kaivattua sadetta. Vettä totta tosiaan saisi tulla. Vatutkin nääntyvät, kasvihuoneessa tosin vähemmän kuin ulkopuolella. Laskelmieni mukaan pakastimeen on jo kertynyt ainakin kaksi litraa meheviä vadelmia.
Kun vietän luultavasti koko iltapäivän yksikseni kotona, niin aikomukseni on tehdä käsitöitä, näin kesäsadetta odotellessani ;DDDD. Valkoista tyynyä pääsee pian vaikka kuvaamaan ja näitä roseekukkasia pitäisi vääntää vielä noin sata kappaletta.

En tiedä, olisiko pitänyt ensin harjoitella ruusuntekoa vaikka villalangalla, sillä tuo jäykkä paperinaru on sormilleni aika vaikeaa eikä ruusuista tule kovin tasaisiakaan. Ei taida olla vielä tänä kesänä tämä verho parvekkeen ikkunassa, mutta kaipa se talviverhoksikin käy. Edellinen on sinänsä taidokkaasti virkattu verho, mutta kun se on peräisin jo edeltäjäni ajoilta, niin en katso sitä hyvällä silmällä. Lähes kaikki muut vanhat  verhot olenkin jo saanut siirrettyä takavasemmalle.

Kirjoitin jo "kaikki", mutta sitten tulivat mieleen ne toiset verhot, joita sydämestäni inhoan. Harmi vain, että huoneessa on neljä ikkunaa eikä niin monen verhon uusiminen ole edes halpa juttu. Miehen mielestä verhot ovat ihan hyvät... ja miksi hyvät verhot pitäisi vaihtaa?  Toivon, että aurinko polttaisi ne riekaleiksi. Aika kauhtuneet ne jo ovatkin. Itse voisin tietysti avittaa asiaa tehokkaalla konepesulla. Olen riidellyt niistä räteistä jo niin monta kertaa, että enää en viitsi. Minun elämäni ei ole kiinni yksista kangaspaloista, jos ne kerran ovat miehelle niin rakkaat. Sitä paitsi ne olivat aikanaan maksaneet maltaita. Jos olen ymmärtänyt asian oikein, osa maksusta ehkä meni sivutilille, jolla pari rouvaa mahdollisesti matkusti etelän riemuihin. Minä ottaisin mielelläni ikkunoihin jotain valkoista, ohutta voileeta, joka voisi silleen kivasti hulmuta tuulessa...

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Sukua ihmettelemässä

Isä puhui eilen äitinsä tädeistä, Pakaleenin ja Blumkvistin tädistä, joista hän on silloin tällöin aikaisemminkin maininnut. Hoksasin yhtäkkiä, että olen melkein kokonaan unohtanut Johanssonin Villen eli isäni toisen isoisän sisarukset. Minä en tietenkään ole tavannut yhtäkään sen polven edustajaa, sillä  Villen sisaruksista vanhin syntyi 1846 ja nuorinkin vuonna 1867.



Niin, isä mainitsi, että vaikka hänen molemmat vaarinsa olivat suomenkielisiä, ottivat alkujaan  ruotsinkieliset emännät. Toinen isoäiti oli Sipoosta ja toinen ilmeisesti Porvoosta, vaikken tälle asialle ole onnistunut vielä löytämään vahvistusta ahkerasta etsimisestä huolimatta. - Isän mukaan emännät saivat luvan opetella puhumaan suomea, sillä talot olivat kielirajalla, mutta suomenkielisellä puolella. Tuskin faijat kuitenkaan ummikkosuomalaisia olivat, sillä ainakin toinen vaari piti kestikievaria ja joutui tekemisiin monenlaisten kyydittävien kanssa. Hän olikin todennut, että venäläisten asiakkaiden kanssa pärjäsi paremmin kuin ruotsalaisten, joiden tapana oli irvistellä kielivirheitä. Venäläiset sen sijaan neuvoivat ja korjasivat ystävällisesti.
 
Hiskistä löytyi helposti 13 sisaruksen parvi torpparinlapsia ja heistä isovaari Wilhelm Juhonpoika jonon alkupuolelta. Ville syntyi tammikuun 10. päivä vuonna 1852 perheen viidentenä lapsena. Yksi pikkuinen Carolina oli jo siihen mennessä kuollut, mutta kuten tapana oli, nimi annettiin myöhemmin syntyvälle uudelle vauvalle. Perheessä oli ainakin kaksi kaksosparia ja kaksosia näytti syntyneen seuraavallekin sukupolvelle. Sitten kai kaksosuus hyppäsi yhden sukupolven yli, mutta suoralta kädeltä tiedän ainakin yhden kaksosparin omista pikkuserkuistani.

Blomqvistin tätikin löytyi, samoin Packalenin täti. Toinen oli se myöhempi Carolina ja toinen Wilhelmina. Kumpikin oli ammatiltaan piika ja nai ilmeisesti saman talon renkipojan, saivat lapsiakin, mutta toistaiseksi en vielä ole ehtinyt tarkemmin selvitellä heidän kohtaloitaan. Yritin jo vähän tavailla kirkonkirjoista kuulutus- ja lastenkirjoja, mutta hidasta on, kun en ole oikein perehtynyt vanhoihin käsialoihin ja rupesi silmiä kirveltämään. Nämä mummini serkut olivat suunnilleen mummin kanssa samaa ikäluokkaa, mutta ainakaan pikaisesti nimet eivät sano minulle yhtikäs mitään. -- Tämä on siitä hauska harrastus, ettei se tule koskaan valmiiksi. Vaikka olen isää jo aikaisemminkin tentannut, niin hän ei ole kovin tarkkaan perillä etäisemmistä sukulaisistaan. Ei tiedä tai ei muista.

Ukkonen jyrisee meren puolella, mutta kaukana.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Helle jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaan

Satoihan sitä vettä sittenkin illalla, mutta kovin vähän: 5 milliä. Käytiin päivällä mummulassa ja siihen suuntaan ukkonen ja sadepilvet olivatkin matkanneet. Vettä oli tullut viitisentoista milliä. Ukkonen jyrisi meidän nurkilla toista tuntia ja sitten aurinko rupesi taas paistamaan ja paistoikin hauskasti esimerkiksi näiden märkien männynneulasten läpi.



Heinät kuvasin myös eilen, ennen sadetta riippumattoperspektiivistä. Yhtä murheellinen on mieleni kuin maisema.

Mummulassa tilanne huononee ja vaikeutuu kaiken aikaa. Koneessa oli samat astiat, jotka sinne laitoin tiistaina, tosin puhtaina, mutta isä ei pysty niitä nostamaan pois. Äidin aloitekyky ei riitä enää yksinkertaisimpiinkaan taloustöihin, ei vaikka isä miten yrittää patistaa ja vaikka jo koulutuksensa, emännyytensä ja pitkän työkokemuksensa perusteella toista luulisi. Vielä vuosi sitten hän kehui, miten pystyy vaikka selkäytimellään laittamaan ruokaa, mutta nyt ei edes tiskikonetta tyhjennä ja ruoankin yrittää lämmittää samassa koneessa.

Kodinhoitaja oli onneksi vienyt pyykit pesuun, sillä siitä ei yksikätinen mitenkään selviäisi. Tämä oli ensimmäinen kerta. Ensimmäistä kertaa molemmat oli nyt myös suihkutettu, erinomainen juttu sekin. Standardi on suihku kerran viikossa, mutta hyvä että edes sekin. Täytyy seurata tilannetta. Toistaiseksi isä on sitä mieltä, että hän pärjää neuvotteluissa kotisairaanhoidon kanssa, joka tosin on ensi viikosta lähtien lomalla. Se unohtui kysyä, millainen sijainen on tulossa. Toivottavasti kuitenkin joku tulee ja ohjeistus on selvä. Joskus lääkkeetkin on jaettu miten sattuu.

Onneksi isän olkapäätä ei särje vallan kamalasti, mutta aika mokkula siinä on ja mustelmat ovat edelleen hirmuisen näköiset. Sanomattakin on selvä, että niin helle, murtunut luu kuin äidin tilannekin vievät ihan valtavasti voimia. Jo yksikin näistä riittäisi, mutta kerta kerralta kuulen uusista ikävyyksistä. Mustasukkaisuus on nyt saanut uuden ulottuvuuden ja kohteen, aiheettomasti tietenkin. Tästä ei tällä kertaa sen enempää, mutta mistä sen tietää, milloin meille annetaan porttikielto, kun käydään faijaa jututtamassa?

torstai 15. heinäkuuta 2010

Jokohan tänään sataisi?

Sadetta ei vaan kuulu, vaikka nyt taivas on jo lupaavan harmaa. Taivaanrannan pilvet enteilevät ukonilmaakin, mutta sitä en välttämättä kaipaa. Tuuletin hyrrää vieressä, mutta silti mekon selkämys taitaa jo olla ihan märkä. Huonelämpötila on tasan 30 astetta. Tämä kuumuus ahistaa, ahistaa ja ahistaa!

Nukketalon etuseinät pitäisi ruuvata paikoilleen, mutta siihen tarvitaan apuria tai mulle kolmas käsi. Kolmas käsi ei ole ruvennut kasvamaan, mutta eipä apurikaan ole suostunut kiipeämään yläkertaan varta vasten tätä askaretta varten. Yritin yksin ja hukkasin ainakin kaksi pienenpientä ruuvia johonkin lattianrakoon tai piirongin laatikkoon. Toisaalta yläkerrassa on tämä 30 astetta, joten tukalaa on nukkiksenkin parissa touhuaminen. Onneksi talon herrasväki on vielä häämatkalla, heh-heh.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Ukkosta luvassa?

Tein ihan pienen blogikierroksen ja hiljaista on. Olisikohan ukkonen jo jylläämässä tuttujen  tanhuvilla? Katsastin meidän kulman sääennusteen ja kello 15:ntoista kohdalla on täälläkin uhkaavan näköinen musta salama. Saa nähdä kuis käy. En ole koskaan pitänyt ukonilmasta.

Vesi tekisi valtavan hyvää kaikelle kasvustolle, mutta ei raju ukkoskuuron paiskoma sade, vaan leppeä, hiljainen, muutaman vuorokauden kesäsade. Ilmeisesti sellaista ei ole tiedossa. Se on selvä, että jonain päivänä tämä uskomaton helleaalto varmaan räjähtää ukkoseksi.  Kaiken lisäksi tämä kuumuus saa ihmisetkin pahantuulisiksi.

Onneksi huomasin äsken kaivaa pöytätuulettimen esille, miten olinkin sen unohtanut. Se hyrrää tässä vierellä ihanan vilvoittavasti vaikkei tietenkään muuta sinänsä lämpötilaa miksikään.  Parhaillaan näyttää olevan 30 astetta sisällä ja 32 parvekkeella.



Kuva on sunnuntailta. Pariin päivään en ole jaksanut ottaa kameraakaan käteen eikä oikein ole ollut kuvattavakaan. Nyt juuri äänestä päätellen luultavasti Mediheli hurrasi talon yli, mutta mitäpä sitäkään joka kerta tarvitsee kuvata. Näillä helteillä varmaan keikkaa riittää. --- Ja nyt menee hälyauto johonkin suuntaan.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kasvihuonevatut

Kysyttiin edellisissä kommenteissa, onko meidän vadelmat tosiaan kasvihuoneessa. Kyllä vaan ovatkin. Muuta siellä ei enää olekaan ja vattujenkin juuret ovat ulkopuolella. Kyse on vanhasta kasvihuoneesta, jota ei raaskittu purkaa, eikä tietysti ole syytäkään, sillä viime vuosina olen kerännyt sieltä talteen kymmenkunta litraa per kesä puhtaita, isoja, madottomia ja makeita marjoja. Tuota, onko se marja vai epähedelmä? Heh, rikkiviisas lankomies korjasi, kun puhuin mansikoista marjoina.

Se on jo tiedossa, että tämä on sen kasvihuoneen viimeinen kesä. Sen takia ei paljon ole raivattu oven edustaakaan, jonka seikan tunnen eilisen jäljiltä nokkosen polttamissa kintuissani.

Kuumuus ahistaa. Kun työhuoneen lämpötila on 31 astetta, niin epäilemättä ulkona on yhtä paljon. Toinen ahdistuksen aihe oli mummulassa, jossa olimme lähes koko iltapäivän. Ei siellä mitään uusia huolia ollut, mutta vanhoissa murheissakin on ihan tarpeeksi. Tuntuu kuin isä olisi hellittämässä otettaan tai ainakin väsynyt kipuun ja kiukkupussi-emäntäänsä. Luunmurtuma on aina luunmurtuma, oli se missä kohtaa tahansa. Lisäksi vasta tänään isä sai ohjeen, että mitellassa olevaa kättä pitää tai ei pidä käyttää, eikä niitäkään kotisairaanhoitajalta. Kas, olihan kirjalliset ohjeet sairaalasta, mutta latinaksi. Meidän faijalta tuo lääkärilatina ei oikein suju. Kotisairaanhoito käy tavallisesti maanantaisin, mutta ei nyt kun sitä kipeästi olisi tarvittu. Ilmeisesti viestiä oli lähetetty, mutta ei saatu perille.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Mansikat tallessa!

Säilöntäkausi alkoi nyt! Isäntä toi kaupasta viiden kilon laatikon mansikoita ja nyt ne ovat sievästi puolitettuina ja sokeririppusella höystettyinä pakastimessa. Edes kuvaa en ehtinyt ottaa, sillä näihin aikoihin päivästä aurinko paistaa terassille niin lämpimästi ettei turhan takia viitsinyt askarettani pitkittää. Muutama marja meni omaan suuhun, mutta varsinaisesti pehmenneitä marjoja ei ollut kuin muutama, homeessa ei yksikään.Tässä nyt on meidän huushollin talvella tarvitsemat mansikat.

Tuli mieleen, että nyt on syytä kävellä vanhalle kasvihuoneelle tarkastamaan vattuviljelmä. Näihin aikoihin siellä tavallisesti ensimmäiset ovat kypsymässä... Voi muuten olla aika helteinen marjastuspaikka näillä helteillä.

Hellettä on muuallakin ja ennätyksiä rikotaan. Lammilla oli mitattu 33,2 astetta. Meillä näyttää sisällä olevan tasan 30, ulkona varmaan saman verran. Jakselkaa, juokaa paljon älkääkä polttako päätänne. Minä taidan tehdä jääteetä aamulla termariin jääneestä teestä. Jäät tosin puuttuvat.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Sukua koolla

Meitä oli osa sisaruksista, me naispuoliset nimittäin miehinemme, samaan aikaan mummulassa onnittelukäynnillä. Mummu täytti vuosia, 88 tuli mittariin ja olimme kakkukahveilla. Velimiehetkin olivat tulossa, mutta kukin omalla aikataulullaan. Hyvä toisaalta, että emme koko lauma olleet samaan aikaan hälisemässä.

Ensimmäinen yllätys, sokki suorastaan oli isän mitellassa oleva käsi. Mitä ihmettä?! Hän oli kaatunut toissapäivänä sisällä ja solisluu murtunut. Johan edelliset laastarit olikin ohimosta saatu pois. Kun ei sen kummempaa ollut tapahtunut kuin että ambulanssi kuskasi sairaalaan ja siellä muutaman tunnin jonotus, niin ei hän katsonut asian ilmoittamista mitenkään kiireelliseksi.

Omien huolien lisäksi isää huolettaa kovasti äidin kunto, eikä yhtään aiheetta. Viimeksi muori oli lämmittänyt ruoka-annosta tiskikoneessa... Yritimme tarjota apua ja kannustimme pyytämään apua niin meiltä kuin kotisairaanhoidostakin.

Keskustelimme siitäkin, olisiko joku intervallihoito äidille mahdollista tai jopa hyväksi ja siitä oli ollut puhetta kotisairaanhoidonkin kanssa. Isä kuitenkin arveli, että se on sitten menoa, joten hän yrittää pitää äidin kotona niin kauan kuin mahdollista. Näin varmaan onkin asia. Isä näkee tilanteen aika realistisesti, mutta kysymys on hänen omasta jaksamisestaan. Kaikki on "hyvin" niin kauan kun isä jaksaa ja onhan se niinkin että yli 60 vuoden avioliiton jälkeen ei ole helppo laittaa toista pois kotoa. - Onneksi pääsimme jutustelemaan kerrankin rauhassa, kun vieraisille tulla tupsahti äidin serkku, joka jututti äitiä ja onneksi puhui aika kovalla äänellä. Muutenhan muorilla on tapana seurata aika mustasukkaisesti, ettei vain hänestä puhuta selän takana.

Päivän antiin kuului myös muutaman visusti kätketyn sukusalaisuuden paljastuminen vaivihkaa tai oikeammin siten että rupesin tenttaamaan sekä isää että tätä äidin serkkua. Uutiset olivat ällistyttäviä. Päivään sisältyi myös kaksi suru-uutista, jotka koskettivat, toinen varsinkin, vaikken edesmenneitä koskaan tavannutkaan.

Epätavallisen paljon onkin tapahtunut kuluneen viikon aikana.

Tarina jatkuu

Meistä ei ole mehiläisten kasvattajiksi, ei vaikka miten saisimme hyviä neuvoja ja vaikka hunaja olisi todettu miten terveelliseksi tahansa. Vanhassa koivussa on ilmeisesti ennenkin ollut pesä; sen kuulemma voi yhdyskunta haistaa kymmenien vuosienkin kuluttua. Ainakin puussa on runsaasti onttoa sisustaa ja luultavasti paljon koloja, joista sujahtaa sisään ja ulos. Saa nähdä, miten puun käy, sillä mies ei ole halukas ainakaan kaatamaan sitä. Täytyyhän tikalla olla pesäpuu...

Illalla tuli mehiläismies paikalle ja suhautti uudet myrkyt puuhun. Oli asian laita miten tahansa, niin näistä ryökäleistä on päästävä eroon ennen kuin ne hyökkäävät meidän tai vaikka jonkun naapurin lapsen tai koiran kimppuun. Nyt jo oli uuden hunajakennon rakennuspuuhat kuulemma hyvässä vauhdissa. Puun ympärillä onkin koko päivän käynyt aika kuhina ja ellen erehdy, niin tuossa korkeiden tikkaiden sivulla on mehiläisiä ryppäänä, ei kuitenkaan niin isona mattona kuin eilen ja toissapäivänä. Mehiläismies arveli, että pesää saattoi olla rakentamassa muutama kymmenenkintuhatta yksilöä.


 Tämä mukava mehiläismies oli luonnollisesti varustautunut asianmukaisilla varusteilla, mutta kertoi, että silti aina on adrenaliinipiikki mukana kaiken varalta. "Meidän" mehiläisemme olivat kuulemma lauhkeaa lajia, sillä joskus parvi hyökkää jo sadan metrin päästä kimppuun. Itse en uskaltanut kävellä päivällä puun ohi edes pyykkinarulle. Parvekkeen ovikin on koko päivän ollut visusti kiinni ja minä melkein koko päivän sisällä.

Nyt on myrkyt sisällä ja suuaukko tukittu oikein huolellisesti märällä pyyheliinalla. Jokunen yksilö tuossa vielä pörrää, mutta kuvaan ne eivät oikein tainneet tarttua.  Vanha koivu voi olla laho tuolta parin, kolmen metrin korkeudelta vaikka alas asti, joten mahdollisesti käsittely on vieläkin uusittava.



Lämmintä oli ja säätieteilijöiden mukaan ensi viikko on vielä kuumempi. Uskaltauduin sentään riippumattoon pieneksi hetkeksi, kun mehiläiset olivat toisella puolella pihaa. Huom. vaikka meillä hyljeksitään mehiläisiä ja ampiaisia, niin karhuja ei onneksi ole maisemissa näkynyt. Jaa, oli sentään kerran tällä vuosituhannella ja puoli kaupunkia laukkasi uteliaana sen raukan perässä eli toimi juuri niin kuin ei missään tapauksessa pitäisi tehdä. Nalle menikin sitten hätäpäissään junan alle ja kuoli.

Vaaleanpunaisesta pionista on enää jäljellä kuva ja kaunis muisto. Helle teki tepposensa, luulisin.


Tämä on varmaan ollut yksi kesän suosituimmista ja taatusti lämmintunnelmaisimmista hääpäivistä. Ennen puolta päivää oli jo mittarissa lähes 30 astetta sekä ulkona että sisällä. Meillä ei ole tiedossa tälle kesälle hääkutsuja, kuten ei juuri muulloinkaan. Tutut ovat naimisissa, eronneita tai ikääntyneitä sinkkuja eikä näköjään ole toiveita siitä, että esimerkiksi oman perheen sinkkuneidit astuisivat avioliiton satamaan.

Onneksi jotkut sentään menevät naimisiin. Tänään  lapsenlapsi on ollut setänsä häissä ja taitaa olla puettuna elämänsä ensimmäisiin suoriin tummiin housuihin ja mustiin kenkiin kuin herrasmies ainakin. Paita on kuulemma valkoinen kauluspaita ja kissanrusettikin on kaulassa. Meidän häissämme hän oli vielä niin pikkupoika, että muistaakseni esiintyi ruutupaidassa. Mutta ei meillä ollutkaan frakkihäitä eikä morsmaikun puku ollut valkoinen. Sinikirjavaa ohutta jakkua pidin viimeksi kerran tänä kesänä, siinä kun on vain yksi nappi kaulassa. Sen sijaan pitkään luonnonväriseen pellavakoteloon en ole mahtunut varmaan hääkesän jälkeen.

Rakas blogiystävä Kaisa vaihtoi siviilisäätyään ja jännityksellä odotan kertomusta häistä ja tietysti sitä, millaisessa asussa tämä nuori rouva asteli vihille. Hääohjelman ja juhlapaikan perusteella menossa on komeat ja ennen kaikkea tunnelmalliset häät. - Eikä kahta ilman kolmannetta: kaupan pihalla seisoi hääauto, jonka upeaa koristelua vimmatusti viimeisteltiin. Näin miten ehkä kaaso tulla kipitti kaupasta - oli käynyt viime hetken ostoksilla. Onnea kaikille tutuille ja tuntemattomille nuorille aviopareille!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kesä ja mehiläiset, osa II

Vaikka miten yritimme murhata mehiläisparvea, niin eiväthän ne mitään kuolleet. Eilen ehdotin samaa kuin Anittakin eli ryhtymistä mehiläiskasvattajaksi. Mies tyrmäsi ajatuksen suoralta kädeltä. Kuulemma nyt kun talossa ei enää ole muita kotieläimiä kuin vähän akvaariokaloja, niin mitään uusia lajeja ei oteta. Loppu! Slut!

Mutta nämäpä näyttävät olevan sitkeitä kavereita. Mitä pitemmälle perjantai kului, sitä selvemmältä näytti, että joukkotuhoaseemme ei tehonnut. Noin kello 20 pihakoivu näytti taas tältä:


Juonit mehiläiset kokoontuivat uudestaan parveksi. Viittä minuuttia kuvan ottamisen jälkeen  - hups - heistä ei näy jälkeäkään. En todellakaan tiedä, missä ne tällä hetkellä ovat, toivottavasti päättivät vaihtaa kuntaa. Eilen ne parveilivat rungon toisella laidalla eli tämä on eri kuva kuin eilen ;DDD. Tuon rätin tehtävä oli tukkia onkalon suu sen jälkeen kun mies sateessa lorotti ohjeen mukaan bensaa puuhun. Vaikka vanha froteepyyhe oli likomärkä, ei se kai kuitenkaan asettunut tarpeeksi tiiviisti tai sitten puussa on varauloskäytäviä siellä sun täällä. Varmaan niitä onkin, sillä pihakoivumme on arviolta satavuotias.

Mies väitti tietävänsä, miten mehiläisten tiedotustoiminta pelaa. Tiedustelijat kiertelevät maastossa etsimässä ihania kukkaisniittyjä. Sitten ne palaavat pesälle kertomaan uutisia muille mehiläisille. Tiedottaja alkaa lentää ympyrää. Kollegat tietävät, älkääkä kysykö osaavatko ne laskea vai mistä tietävät, mutta kierrosten lukumäärän perusteella joka tapauksessa tietävät, miten kaukana pesästä se apilapelto tai kukkiva lehmus on. Oikea matkasuunta löytyy siitä, kun tiedustelija kierrostensa päätteeksi lentää ympyrän läpi suoraan kohti oikeaa kohdetta. Nih.

Eilen ukkosti ja tänäänkin näytti uhkaavalta, mutta vielä tähän mennessä ei ole jyrissyt, saati satanut. Vietin laiskaa päivää riippumatossa lueskellen. Ei tällä helteellä oikein mitään muuta jaksa tehdä eikä onneksi ole pakkokaan. Tomaatit ainakin tykkäävät lämpimästä.

Olin keväällä mainoksen uhri. Katselin puutarhaliikkeen esitteestä komeaa miljoonakellon kuvaa ja tilasin kolme tainta. Kuvittelin, että nehän rupeavat tuosta vaan kukkimaan. Nyt ollaan tässä vaiheessa kesää ja kukkia ei toistaiseksi tosiaankaan ole miljoonittain: on sentään nämä kaksi. Toivottavasti tämä kukkii edes myöhään syksyyn... 


Sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tilaan mitään kesäkukkia pieninä taimina.

Kesä ja mehiläiset

Tässä helteessä olisi mukava istua terassilla tai maata lötkötellä riippumatossa kirja mahan päällä. Toistaiseksi voin vain muistella eilistä iltaa, jolloin kuuntelin heinäsirkan siritystä riippumatosta käsin. Mukavaa sinänsä, että korvat vielä suostuivat sen tänäkin kesänä kuulemaan!

Nyt meillä on ollut toisenlaista siritystä: pihassa kokoontui karkuun päässyt mehiläisparvi. Kun kävin parvekkeella kastelemassa kukkia, rupesin kummastelemaan outoja, oranssin värisiä ja hyttystä suurempia otuksia, joita parveili pihassa sankka parvi. Yritin kuvatakin niitä, mutta eiväthän nuo pysyneet niin paljon paikallaan että kuvat olisivat onnistuneet. Mies tunnisti ne heti parveileviksi mehiläisiksi. Myöhemmuin minua valistettiin, että nyt kun lehmukset kukkivat vimmatusti, joutuu kuningataräiti tilanahtauden takia perustamaan uuden pesän eli tuossa sitä ollaan keräämässä uutta parvea ja henkilökuntaa ja etsimässä uutta kotipaikkaa. Liekö häätanssi jo tanssittu?




Vaikka nämä näyttävät ruskeilta, lentäviltä tikuilta, niin tarkemmin tutkittaessa ne ovat vinhasti siipiä heiluttavia mehiläisiä, jotka hetkeä myöhemmin olivat jo koivun rungolla. Kävimme kiireesti ostamassa apteekin ainoan kyypakkauksen, mutta toistaiseksi ketään ei ole vielä pistetty.


Mietimme hetken, mitä tehdä, sillä meillä on tiluksilla aika monta rauhallista paikkaa uudeksi pesäkodiksi emmekä todellakaan kaipaa uusia kotieläimiä. On savupiippuja, vintin yliset eli lepakkoluolamme, aittaa ja vaikka mitä kivoja puunkoloja. Mies soitti ensin ympäristötoimistoon, mutta pääsi kuuntelemaan vain nauhoitettua tiedotetta. Lopulta mies soitti hätänumeroon, joka oli heti ajan tasalla ja lupasi ottaa yhteyttä asiantuntijaan.

Minä ainakaan en välitä saada mehiläisiä kimppuuni, joten pirttipäivä oli tässä helteessä edessä, kaikki ovet ja ikkunat visusti suljettuina. Kun odottelimme soittoa mehiläismieheltä, niin parvi valitsi uudeksi kodikseen tämän nimenomaisen vanhan koivun kolon ja hups - sinne menivät.

Isäntä sitten jutteli moneen otteeseen mehiläismiehen kanssa, joka lopulta antoi tarkat hävitysohjeet. Ilmeisesti koko etelä-Suomen muu mehiläisväki oli kesälomalla eikä tälläkään itsellä ollut tilaa uuden kotieläinparven vastaanottamiseen. Luultavasti parven talteenotto 1 - 2 metriä syvästä ontosta koivusta olisi ollut muutenkin aika haastava tehtävä, varsinkin kun ukonilma oli nousemassa ja rupesi satamaankin.

Ukkonen kiersi taloa joka ilmansuunnasta, mutta ilma ei yhtään vielä raikastunut. Pientä, hiljaista sadetta sopisi tulla vaikka koko yön, mutta ukkosesta ei niin väliä. Isäntä tosin ennusti, että sitä tulemme saamaan, ellei yöllä niin huomenna viimeistään eli tietokone kiinni ja piuhat irti.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Tai muuta sellaista

Meinasin tunti sitten suunnilleen saada sydänhalvauksen, kun kävin nettipankissa maksamassa omia ja miehen nimissä tulleita laskuja - varoiksi jos vaikka ukkonen iskee tietokoneeseen tai muuta sellaista. Nyt ei ole ollut pankkiasiaa kai pariin viikkoon, joten kädessäni oli paksu nippu laskuja. Maksoin ensin omat laskuni ja siirryin sitten miehen tilille.

Totta vie, viimeisen päälle "muuta sellaista" siellä olikin odottamassa. Meillä on pari vuotta sitten otettu laina, jolla mm. kustannettiin omat synttärini ja tehtiin vähän remonttia. Korot on maksettu ja sopimus oli että toistaiseksi. Nyt sitten se "toistaiseksi" oli yllättäen ja pyytämättä päättynyt ja nettipankki ilmoitti, että laina erääntyy tänään. Siis TÄNÄÄN! Sehän on selvä, että meillä kaikilla on aina vähintään 15.000 euroa tilillä yllättäviä menoja varten. Mies on parhaillaan pankissa selvittämässä asiaa, eikä tässä ilmeisesti ihan luusoppalinjalle kuitenkaan jouduta, mutta tilasin kaupasta varmuuden vuoksi iltaruoaksi purkillisen hernesoppaa. Johan noita uusia perunoita onkin syöty monena päivänä.

Onneksi ehdin maksaa mm. muutaman nettidivarin ennakkomaksun... Jaahas, auton ovi kävi joten isäntä ilmeisesti saapui. Lähdenkin kuulemaan uutisia.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Hyvä kun tuli pyykit pestyä

Eilen pesukone hurrasi kahteen kertaan ja sain kaikki lakanat, kylpypyyhkeet ja muut romppeet ulos kuivumaan. Tämän päivän hienopyykkilastin joutuu ilmeisesti kuivattamaan sisällä, mutta se ei haittaa. Sunnuntain juhlavaatteet tuntuivat sen verran hikisiltä, että lykkäsin ne aamulla koneeseen. Jännityksellä odotan mitä sieltä tulee ulos, vaikka hienopesuun laitoinkin. 

Aamu valkeni harmaana ja hiostavana. Vettä ropsahti jo puolen päivän aikaan oikein kunnon annos ja ukkonenkin jyrähti yhden kerran. Lyhyt mutta tehokas kesäsade kasteli toivottavasti kasvimaan, jota en eilen muistanut käydä tarkistamassa. Kasvihuoneella sentään kävin katsomassa, miten kurkku kukkii ja ensimmäinen tomaatti on jo melkein kypsä. Muutama punainen mansikkakin odottaa poimijaansa.

Piha huusi eilen kuivuuttaan, mikä tuntuu kummalliselta, kun sentään viimeksi juhannuksena satoi oikein taivaan täydeltä. Varsinkin kukkapenkin leimukukat olivat eilen kovin nuutuneen näköisiä (siis eivät vielä kukassa), mutta luotin sääennusteeseen. Sadetta ja ukkosta varmaan tulee vielä uudestaan päivän mittaan, joten lähdenkin saman tien kasvihuoneelle ja kasvimaan tarkastuskierrokselle.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Jatkoa edelliseen

Nyt on kai autopeltisepillä sesonki. Ilmeisesti kaikki muutkin tohelot ajavat päin puuta tai kiveä. Meidänkin auton korjausaika löytyi vasta elokuun puolivälin jälkeen eikä verstas ole päivääkään kiinni tässä välillä. Peltiseppä oli näyttänyt ovelle vähän lekaa ja nyt sen saa kiinni ilman kamalan röykytystä ja paukutusta.

Mies kävi myös vakuutusyhtiössä tekemässä vahinkoilmoituksen ja sielläpä ilmeni mielenkiintoinen juttu. Yhtiö oli omia aikojaan mennyt muuttamaan auton vakuutusehtoja. Kuka lukee sitä paksua paperinivaskaa, joka tulee laskun liitteenä? Ei meillä ainakaan. Onneksi eräpäivä on vasta ensi kuussa, joten miehellä on vielä hyvin aikaa kinata ehdoista. Tässä voi taas kerran sanoa, että onni onnettomuudessa. Ilman tuota pellin ruttaamista olisimme maksaneet laskun tietämättä mitään ehdotetusta muutoksesta eli hyväksyneet sen mukisematta. Juu, tietysti tarkat ihmiset lukevat kaikki pienelläkin präntillä kirjoitetut sopimusehdot. Aina.



Helle jatkuu, joten päivän työt ovat olleet erityisen kevyttä laatua ja jo melkein tehtykin. Lähes seuraavaksi siirryn tuon kuvassa olevan koivun katveeseen, siis kirja käteen ja riippumattoon. Pyykit on narulla ja toinen satsi koneessa, mutta vielä pitää petata sängyt, joista kiskaisin aamulla lakanat pesuun. Harkitsen floksipenkin ja ruusupuskan kastelua, jos jaksan kävellä pistämään pumpun päälle.  Täytyy varmuuden vuoksi ensin tutkia sääennustetta, jos vaikka olisi ukkosta ja vesisadetta tulossa, etten turhaan vaivaa itseäni. Toisaalta kasvimaan kastelu on ennenkin ollut varmin konsti saada aikaan pieni paikallinen sadekuuro.

Mies toi pussillisen perunoita eli ruoaksi on voita, pottua ja silliä, joten ruoanlaitolla ei tänään stressata itseämme. Nautitaan nyt kesästä, vaikka kieltämättä tässä helteessä on omat rajoituksensakin. Minun jalkoihini esimerkiksi eivät tukisukat nyt nouse, sanoi lääkäritäti mitä haluaa. Ajatuskin karmii selkäpiitä.

Kiitokset vielä kommentoijille Anitalle ja Aili-mummolle. Mukavaa viikkoa teille ja mahdollisesti sille kolmannellekin lukijalle, joka tällä kelillä istuu tietokoneen kimpussa.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kaikkea pitää sattuakin

Päivän pääteema oli sukujuhla: veljentyttären konfirmaatio. Ihana juhlapäivä, vaikka kaiketi tänään onkin kesän kuumin päivä. Osasin varautua etsiytymällä penkin päähän, johon tuulenhenkäys osui kahdesta suunnasta avoimista ovista. Voin vain kuvitella, miten helteistä nuorilla oli paksujen albojensa alla. Albojen alta kuoriutui ihania nuoria neitoja ja komeita nuorukaisia.

Pistin  kellon soimaan jo aikaisin ja kun silmät ristissä laskeuduin alakertaan, niin mitä näinkään? Muurahaisten aikaansaaman pikku keon tuvan lattialla. SIINÄ kaktuksessa ja sillä ikkunalla ei aikaisemmin ole ollutkaan muurahaispesää. - Johan se nyt myrkyn lykkäsi, arvelivat luullakseni muurahaiset ennen kuin heittivät veivinsä.

Tarkoitus oli syödä tukeva aamupala ja lukea lehdet, kuten hyvin ehdin tehdäkin. Toisessa lehdessä oli kuolinilmoitus. Isän serkku, jota en koskaan ilmeisesti tavannut ja jota minun muistini aikana ei tiettävästi isäkään tavannut. En tiedä, vaikka arvelenkin tiettyjä asioita, joiden takia tämän veljessarjan jäsenten kanssa ei seurusteltu. Surullista kuitenkin. Serkku oli jo ikämies, mutta kuitenkin isääni kahdeksisen vuotta nuorempi.

Lähdin hakemaan tytärtä ja kohtaamaan seuraavaa harmitusta: ruttasin auton kiveen, joka koristi tyttären kadunkulmaa. Ottaen huomioon kiven koko minun olisi pitänyt se erottaa tien poskesta, mutta niin vain karautin kyljen siihen. Onneksi ovi aukeni ja meni kiinni ja onneksi autossa on  kasko, mutta harmittaa se silti. Ja onneksi mies ei ole tällaisissa asioissa taipuvainen kiljumaan. En vain huomannut koko puolen kuution kokoista mötikkää.

Seuraava kohde olikin jo Tuusulan kirkko, jonne ajoin onnistuneesti mihinkään törmäämättä. Kirkko tuli täpö täyteen väkeä. Me olimme ajoissa ja saimme hyvät paikat. Takana istui kaksi vanhempaa "herrasmiestä", jotka kälättivät koko ajan keskenään. Huippu oli kalansaaliiden vertailu ehtoollisen aikana. Ilkeän tädin häijyt silmäykset eivät tehonneet. Äijät eivät olleet ilmeisesti käyneet kirkonmenoissa omien häidensä jälkeen, kun ennen tilaisuuden alkua pohtivat, miksi etummaiset penkit oli jätetty tyhjiksi. Toinen sentään keksi arvella, että olisikohan ne varattu rippilapsille....



Alttarilla on rippilasten lisäksi kummit mukana siunaamassa nuoria.

Isovanhemmat olivat sittenkin lähteneet, uskaltaneet tässä helteessä liikkeelle. Kälyn kanssa katselimme kyynelet silmissä, miten kaksi pieneksi kutistunutta vanhusta varovasti asteli ehtoolliselle. Alaspäin, alaspäin on suunta. Isä oli kaatunutkin sitten viime näkemän. "Nuorena mentiin päin Karjalan mäntyä, nyt päin sembra-mäntyä", hän vitsaili. Oli näet ollut pakko leikata pensasaitaa, kuten viime tai edellisenä kesänäkin. Silloinkin hän kellahti nurin. Onneksi vielä tälläkään kertaa ei luita mennyt eikä naamassa ollut enää kuin yksi laastari. Odotamme siis seuraavaa kertaa.

Minulla meni tilaisuudessa parikin nenäliinaa, kun vetistelin ja tuhisin koko ajan. Syyttä suotta, mutta minä nyt olen tämmöinen itkijämummo. Serkku oli näemmä eronnut kirkosta, muuten ehkä hänenkin nimensä olisi luettu poismenneiden listalta. Tuli mieleen muistelmateos, jonka luin keväällä. "Meidän suvussa ei erota kirkosta" oli joku, olisikohan veljensi opastanut, kun tämä muistelija sellaista kiukkupäissään oli suunnitellut. Ei enää näemmä sekään totuus päde. Eri miehistä oli kuitenkin kysymys, vaikka samaa sukua kaikki ollaankin.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Hellettä ja huutoa

 Jatkan vielä samoista aiheista

Pääasiassa meillä huutavat naakat, vaikka huusin minäkin kyllä tänään ihan vähän. Tässä helteessä ei onneksi jaksa kauan kiukutella. Mieskin leppyi pian sen jälkeen kun oli laastaroinut sormensa. Siis ei meillä aseellista kahakkaa ollut, vaan kyseessä oli kaksi eri asiaa, jotka tosin tapahtuivat saman päivän aikana. Minä riitelin seinäkello-aiheesta ja mies iski vahingossa kynsisakset peukaloonsa varpaankynsiä leikatessaan. Yhteinen harmitus yhdisti: kirkuva naakkalauma.

Pihassa on ainakin sata lintua, jotka paha kyllä ovat rauhoitettuja. Yksi vahtii puun latvassa ja muut lentää lepattavat puusta sähkölangalle, sähkölangalta puuhun, toiseen puuhun, trampoliinin päälle, puuhun edes takaisin. Miestä ne olivat valvottaneet lähes koko viime yön, mutta minä havahduin heidän läsnäoloonsa vasta hetki sitten. Mokomat kiljukaulat. Mikähän mahtaa olla EU:n hyväksymä häätökeino?


Osui päivään iloakin. Käsityö etenee mukavasti eli pian, muutaman päivän päästä pääsen kuvaamaan valmista tyynyä. Posti toi söpön rukousnauhan kiitokseksi linkistä Resteam-lahjatavarakauppaan. Mietin, annanko sen sunnuntain rippilapselle, jonka äidin kanssa juttelin äsken pitkään puhelimessa. Olin ajatellut muistoksi herkkää runokirjaa ja pikkuista stipendiä, mutta eipä posti tuonutkaan lahjakirjaa. Käyttämättömiä, 15-vuotiaalle neidolle sopivia kirjoja ei taida kotona olla. Muistan, miten itse sain rippilahjaksi varmaan lähemmäs kymmenen erilaista hopea-värillinenkivi-riipusta, mutta olen varmaan jaellut nekin kaikki jo eteenpäin. Asiaa pitää miettiä.

Tässä siis jatkoa:

Keksinpä nyt illalla syyn naakkain invaasioon: meillähän alkoi Puistoblues ja vaikka pääkonsertti on vasta huomenna, kuului jo nyt illalla Niemestä aikamoinen "mekkala" meille asti. Paikan päällä se oli varmaan reipasta musisointia, mutta sävyt taisivat hävitä matkalla. Basson jytke kyllä kuului kiitettävästi. Ja luulenpa, että naakat tulivat hyvissä ajoin evakkoon. - Tytär kehui olleensa kaupungilla haistelemassa blues-tunnelmaa ja oli oikein tyytyväinen kuulemaansa ja näkemäänsä. "Mutta eihän me vanhat..."


Ja lisää lintuja. Nämä eivät onneksi huuda.


Vaihdoin ruusupensaan lähikuvaan, kun sellaisen tänään otin (ja huomasin kirvoja joita en kuitenkaan muistanut myrkyttää). Mikähän nuo lehdetkin on nakertanut?

Tämä on mielestäni äärettömän kaunis, kerrottu ja pitkään kukkiva pikkuinen pensas. Sain taimen pari vuotta sitten kälyltä, joka kertoi sen olevan Kotitalousopettajaopiston puutarhaopettaja Perttulan aikanaan jalostama lajike. Virallista nimeä tai sukua en tiedä, en sitäkään miten laajalti tämä on levinnyt. Meille tämä on Anni Perttula. Mieheni on tavannutkin henkilön, minä vain kuullut nimeltä mainittavan moneen kertaan lapsuudessani. - Tämä tällä erää eli jatkokertomus päättyy tähän.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kukkia pihasta ja käsityöstä

Lämpö varmaan valvotti viime yönä, kun nukahdin monien vaiheiden ja petinvaihtojen jälkeen vasta neljältä. Yöpalaakin piti hakea ja hieroa puutunutta kättä ja herättää tietokone keskellä yötä ennen kuin sain nukuttua. Niinpä sitten nukuinkin melkein puolille päiville, mutta mihinkäs tässä kiirettä pitäisi, valmiissa maailmassa. Eilistä lipstikkasoppaakin on ruoaksi.

Tässä kukkaloistoa ihan omasta pihasta. Ruusupensas levittäytyy männyn oksille ja molemnmat viihtyvät yhdessä erittäin hyvin. Säästän vaaleanpunaisen ruusupensaan kuvan toiseen kertaan.





Nämä viimeiset kukat ovat mainostamastani tyynystä. Kirjailu tosin eteni sekä viime yönä että tänään hyvän matkaa pitemmälle. Aika kiva tästä tulee minun mielestäni.