maanantai 5. joulukuuta 2016

Käsitöissä aika kuluu

Aika tosiaan on kulunut niin vilkkaasti, etten edes kässätuotoksiani ole ehtinyt kuvaamaan. Liityin facebookissa yhteen hyväntekeväisyysryhmään ja sen merkeissä olen kutonut sukkaparin toisensa perään. Se tukee hyvää mielelle ja hyvää sormille, vaikka aina välillä lisäapua käsillekin saan Voltarenilla voitelulla ja lämoimillä rannekkeilla. Viime mainittuja on käytössä kolmet: yökintaat, joissa on renksu niskan taitse, päivänokosille toiset ja sitten kolmannet, joita tarvittaessa voi käyttää "edustusasuna".

Tämän hyväntekeväisyysryhmän jäseniä ovat apua tarvitsevat vähävaraiset perheet ja toisaalta me, jotka eri tavoin voimme auttaa. Osa vie ruoka- tai vaatekassin perille asti, osa, kuten minä, pistämme paketin postiin. Osa maksaa sähkö- tai kännykkälaskua ja hankkii lahjakortin ruokakauppaan. Huomenna esimerkiksi meiltä lähtee yhdelle yksinhuoltajaisälle käytettyjä, mutta siistejä ja pestyjä puseroita, sukat isälle ja lapselle ja kahvipaketti ynnä suklaarasia jouluiloksi. Tämä ihan esimerkikkinä, millaista apu voi olla. Kaikki siis on avunsaajille ilmaista eikä rahastus ole sallittua.

Avuntarve on valtava: ruokaa, lastenvaatteita, jalkineita, ulkovaatteita, kaikkea tarvitaan. Jollain perheellä ei ole edes sänkyjä tai lastenrattaat on varastettu. Tosin sellaistakin tapahtuu, että lahjoitetaan kirkkain silmin rojua. Esimerkiksi yksi äiti sai risan tiskikoneen ja sitten hänellä oli vaivoinaan kaksi romua eli oma vanha ja tämä uusi rikkinäinen. Onneksi siihenkin löytyi ystävällinen sielu, joka tietääkseni roudasi molemmat kaatopaikalle.

Minulle on nyt tämän syksyn aikana hyvin konkreettisesti selvinnyt, että on ihan turha luulo, että yhteiskunta pitäisi huolta köyhistään tai edes sairaistaan. Tai ehkä pitää, mutta laskuttaa. Jos joku erehtyy saamaan muutaman kympin avustuksen pankkitililleen vaikka kännykkälaskun maksuun, on sossu tai kela heti kynsineen sen kimpussa ja vähentää seuraavan kuun tuesta. Se, mitä olen facebookin perusteella tulkinnut, eivät nämä usein pahasti velkaantuneet ole suinkaan eläneet hurvitonta elämää (kuin ehkä huolettomassa nuoruudessaan), mutta yrittävät nyt pienin askelin saada asioitaan kuntoon. Mutta mitä teet, kun ei ole työtä eikä yhteiskunnat tuet riitä edes saman kuun menoihin, saati jos rästissä on sairaala- ja terveyskeskuslaskuja, apteekkilaskuja ja ehkä vouti nyppäisee vielä oman osansa päältä.

Tätä toimintaa pyörittää neljä yksityishenkilöä pääkaupunkiseudulla ilman mitään korvausta ja oman työnsä ja perheensä ohessa. He myös jututtavat apua pyytäviä perheitä, jotta aina mukaan tietysti yrittävät huijarit ja muut luikurit karsiintuisivat.

Jos tunnet olevasi yksi joka voisi edes vähän auttaa, lähetä minulle sähköpostia mieluiten etunimi.sukunimi@gmail.com niin annan yhteystiedot. Selvyyden vuoksi: itse en ole näitä upeita toimintaa pyörittäviä naisia. Facebook-ryhmä on suljettu. Avunsaajat toimivat perhenumeroilla. Me auttajat voimme tehdä sen avoimesti omalla nimellä tai sitten sähköpostitse niin että nimi ei tule ryhmän tietoon. Ryhmässä myös ilmoitetaan, mitä aikoo valitsemalleen perheelle lahjoittaa.

Hyvää adventin aikaa, itsenäisyyspäivää ja joulun odottelua!



torstai 1. joulukuuta 2016

Tämä melkein unohtui

Kun asioin nykyisin päivät pääksytysten facebookissa, meinasi blogi kokonaan unohtua. Hyi minua. Otsikkokuva oli pakko vaihtaa ja muutenkin kertoa vähän kuulumisia. Lunta ei ole, vaikka kuvista niin voisi päätellä. Talitintti on sentään tämän talven ystäviä, vaikka nyt maa onkin vihreä taas uudestaan.

Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut tässä talossa sen jälkeen kun saimme verrattoman tuolihissin. Omassa perheessä kaikki on entisellään, kaikki ovat hengissä eikä uusia isompia vaivoja ole ilmennyt.


Lähipiirissä sen sijaan on ollut paljon sairautta ja surua. En osaa enää laskeakaan, miten monta tuttua on siirtynyt rajan toiselle puolelle. Ystäviä, soittokavereita, tuttavia, puolituttuja, nimeltä tunnettuja. Yksi pikkuserkkukin.

Onhan paljon hyvääkin tapahtunut. Lapsenlapsi esimerkiksi sai ajokortin ja kirjoitti ruotsista ja enkusta ämmän. Tänään hän oli kutsunnoissa. Niin se aika kuluu. Toivottavasti kevään kirjoitukset menevät samaan malliin.

tiistai 30. elokuuta 2016

Niin se kesä meni

Nyt alkaa tuntua jo niin syksyiseltä, että taidan pian sulkea makuuhuoneen ikkunan. Ja päivitin hederikuvan niin kauan kun pihlajassa vielä on marjat jäljellä. Siinä kai suurimmat uutiset. Olen viime aikoina enemmän asioinut facebookissa, kun siellä jotenkin pysyy ajan tasalla kavereistaan ja tietysti palautettakin tulee eri tavalla kuin täällä pienen lukijapiirin blogissa. Laiskuudesta tietysti on kysymys, kun ei tule molempia päivitettyä.

Syksyn tulon huomasi viime viikolla siitä kun naapurin Matti oli puimassa kaurapeltoaan ja heti sen jälkeen naakat saapuivat meidänkin pihaan.


Valoa vasten ei lajista saa selvää, mutta naakkoja ne olivat. Tuo laho koivu kiinnosti heitä; ilmeisesti siellä oli jotain nakerrettavaa.

No yksi iso uutinen on tietysti se, kun hankimme tuolihissin, jolla ajaa huristelemme yläkerran ja alakerran väliä. Hieno vekotin! Ja kallis, mutta tuli tarpeeseen, varsinkin kun olin juuri rankalla antibioottikuurilla, joka vei melkein kokonaan jalat alta muutamaksi päiväksi. Nyt on kuuri ohi ja jalatkin kantavat. Hississä on se hyvä puoli, että sitä ei ole pakko käyttää, vaan rapuissa mahtuu kulkemaan entiseen tapaan. Kaupungilta ei kannattanut edes anoa apurahaa, sillä ennakko-ohje kysyttäessä oli, että voisimme muuttaa huushollin yhteen kerrokseen, kun tilaa on eikä ole pakko kiivetä yläkertaan. Ja kaupungin tiedostoissa olemme kyllä monisairaita, vaan emme jalkavaivaisia.

Hyvää elokuun loppua ja seuraavan kuun alkua!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ja jo ollaan elokuussa


Mummin pieni tuli täysi-ikäiseksi ja tein hänelle tämmöisen pienen albumin. Synttärit oli sunnuntaina ja heti maanantaina nuorukainen sai ajokortin. Ei puutu enää muuta kuin auto.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kaikki hyvin

Jännitin vähän sitä lääkärireissua, mutta sitä iloisempana tulin kotiin. Mitä nyt mahassa on jotain, joka kannattaisi kuulemma selvittää ennen seuraavaan syöpäkontrollia, joka on marraskuussa, mutta syöpää se ei ole. Lääkäri epäili oireiden perusteella helikobakteeria. Heinäkuussa nyt ei selvitetä yhtään mitään, mutta pitää varmaan merkata almanakan kulmaan, että muistan lomakauden jälkeen.


Helikobakteeria oli silloinkin, kun tuli syöpädiagnoosi ja kyllä sitä aikansa hoidettiin, mutta jotenkin muistelisin, että lääkäri piti sitä vaivoista mitättömimpänä. Sitä se tietysti olikin. Muistikuvat ovat vähän sekavat niiltä ajoilta. Nyt tuli ohje, että jos oireet pahenevat tai esiintyy jatkuvaa kipua tai muuta sellaista, niin pitää ottaa heti yhteyttä Helsinkiin. Eihän tämän taudin kanssa koskaan tiedä, on vain elettävä sen kanssa.

Kun pakkasin eilen laukkuani vähän siltäkin varalta, etten heti pääse kotiin - sen opin kerralla toissa talvena - putkahti jostain esille pikkuinen enkeli-nappi punaisessa silkkinauhassa. Minulla ei ole aavistustakaan, milloin ja keneltä sen olen saanut. Nyt se kulkee kännykässä mukana, suojelusenkeli.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uusi viikko, uudet kujeet

Jaa-a, tällä viikolla selviää taas kerran, olenko terve, sairas vai siltä väliltä. Huomenna labra, torstaina lääkärin vastaanotto. Sitten sen taas tietää. Kaikenlaista on, mutta se voi liittyä syöpään tai olla liittymättä. Vikalistaa kirjoittelen muistin tueksi. Ei niitä kannata liikaa etukäteen miettiä, eikä oikein myöhemminkään.

Saimme tänään tarjouksen porrashissistä, josta olemme pitkään puhuneet ihan turvallisuussyiden takia. Kauhea hinta, mutta kun kumpikin pelkäämme portaista putoamista, kompastumista tai liukastumista, niin olisihan se hyvä. Käly ja lanko hankkivat muutama vuosi sitten ja ovat olleet valtavan tyytyväisiä. Kuntomme ei tästä kohene ja jos nyt vaikka jommasta kummasta löytyy vielä vakavia uusia juttuja, niin rappujen kiipeäminen voi oikeasti tulla liian haastavaksi. Hissillä voisi ihmisten lisäksi lähettää vaikka pyykkiä tai astiakorin kerroksesta toiseen. Valitettavasti olemme sen verran hyvätuloisia ja virallisesti varmaan myös hyväkuntoisiakin eläkeläisiä, että kunnan tai minkään muunkaan instanssin tukea on turha odottaa. Kun terkkarissa otin asian ihan sivumennen puheeksi, niin fysioterapeutin mielestä ensisijaisesti pitää miettiä, miten voisi muuttaa huushollin yhteen kerrokseen. Sänky tuvan nurkkaan tai jotain sellaista ratkaisua.

Tämä on ollut merkillinen kevät sikäli, että olemme joko mielessämme tai livenä joutuneet hyvästelemään monta läheisempää tai kaukaisempaa tuttua. Lisäksi vielä useampi sairastaa vakavaa tautia. Syöpää useimmiten. Se on tietysti myös tämä ikä. Alamme kohta olla vanhinta sukupolvea, vaikka meillä tosin suvun vanhin keikkuu vielä henkisesti reippaana, fyysisesti lähes liikuntakyvyttömänä, samoin hänen lähes saman ikäinen serkkunsa. Tapasin viikko sitten yllättäen pikkuserkkuni, tämä toisen teräsvaarin tyttären, enkä edes tunnistanut häntä. Onneksi hän tunsi ja saimme vaihdettua kuulumiset ja lähettettyä puolin ja toisin terveiset. - Tänään kuulimme, että lankomies oli saanut päähänsä lähteä pyöräilemään lapsenlapsensa kanssa. No, omaa pihaa kauemmas hän ei päässyt ja potee nyt murtunutta kylkiluuta. Jos mittarissa on yli 80 v. niin kaikkea ei olisi enää pakko tehdä. Tästä miehenikin muistutti ja kertoi omasta kolmipyöräisestään. Nyt tosin on niin märkää ja sateista, että pyöräilystä ei tule mitään.

Sade on varmaan jo hakannut ruusut ja pionit kappaleiksi. Onneksi ehdin kuvata vähän kaikenlaista ja innoissani taitoin yhden ruusunkukan ihan vahingossa. Yleensä en raaski taitella niitä maljakkoon., vaan mieluummin katselen pihan kaunistuksena.


Sain pari päivää sitten valmiiksi aika suuritöisen huivin, jota ajattelin ns. parempaan käyttöön, esimerkiksi lääkärireissuille. Pahuksen malli. Jos huivi vähänkään tarttuu mihinkään, keittiön kahvaan tai muuhun, niin pitkä langanjuoksu jää muistoksi. Ei se purkaannu, muttei oli kovin hauskan näköinenkään. Nyt on tulossa kesäsukkaa, ihan vaan tavallista mallia.

Ei sitten muuta kuin hyvää viikkoa itse kullekin.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kylläpä satoi

Vesimittari täyttyi jo puoleen päivään mennessä, mutta onneksi hoksasin aamulla ottaa kameran mukaan ja postilaatikkoreissulla kuvasin kesän pihakukkia. Vaaleanpunainen Anni Perttula -pensas kukkii ihanasti, samoin pionit. Kuva on tosin otettu kaukaa ja ikkunan läpi. Varsinaiset "kesäkukat" eli miljoonakellot vielä vähän jurottavat padoissaan, mutta eiköhän nekin virkistyneet tästä sateesta.