keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko

... jolla on taskussa avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Tämä on sellainen viikko: ensin ystävä Hollannista soitti ihan yllättäen. Viimeksi olemme puhuneet ehkä vuosi sitten, tavanneet monta vuotta sitten. Tänään soitti toinen ystävä, kollega, jonka kanssa olemme tavannet ties miten monta vuotta sitten, viime vuosikymmenellä joskus. Hän piipahtaa loppuviikolla, kun on Helsingistä matkalla kotiin Itä-Suomeen ja minä osun matkan varrelle. Nämä puhelut ovat ilahduttaneet valtavasti. Samoin ne hyvät yhteydet vanhoihin luokkakavereihin, joiden kanssa on saatu viritettyä yhteyksiä ja vaihdettu kuulumisia naamakirjassa. Pinestä sitä ihminen ilahtuu, vaikka ystävyys ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Vuosi onkin jo hyvässä vauhdissa

Tässä on taas niin monenlaisia asioita mielessä, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin. Hyvistä kuulumisista olenkin jo kirjoittanut facebookiin, kun se jotenkin on ketterämpi. Kaikista suunnitelmista en tohdi vielä edes kirjoittaan, kun mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Eilen kuitenkin oli aika mukava päivä. Pidin meillä kotona tunnin esityksen Anna Olsoni -kirjastani hyvin otolliselle kuulijakunnalle. Kuuntelijoita oli peräti viisi henkeä, mutta tunnelma taisi olla aika mukava. Ainakin itselleni jäi tosi hyvä maku illasta. Voi olla, että yhtä intiimiä tunnelmaa ei olisi isommalla joukolla syntynytkään.

Tilaisuus oli tarkoitettu paikallisille martoille, mutta sunnuntai-ilta ei houkutellut. Tai oli muuta ohjelmaa taikka sitten porukat eivät olleet kiinnostuneet kuuntelemaan historian siipien havinaa... Kahvin kanssa oli kinkkupiirakkaa, maustekakkua, lusikkaleipiä ja luumukräämiä. Kaikki onnistui melkein yli odotusten, leipomukset myös.


Tammikuun lopulla isä täytti 95 vuotta. Nyt hän on taas Kaunialassa ja kotiutuu viikon päästä. Kestit oli kotona ja ihan perhepiirissä. Yksi serkku vaimoineen tuli onnisttelemaan suvun vanhinta ja minusta ainakin se oli kovin hienosti tehty. Tarjottavat oli tilattu paikalliselta uudelta kahvilanpitäjältä ja hyviä olivat! Saman tien tilasin meille lusikkaleivät, muut eiliset tarjottavat olivat kotitekoisia. Ja lusikkaleivätkin maistuivat ihan kotona tehdyiltä. Isän lempikakku on kinuskikakku ja sitä tietysti tarjottiin synttärisankarille. kuten mehevää voileipäkakkuakin.


Ne olivat ne iloiset asiat. Iloisen luulin olevan senkin, kun rupesin keräämään tietoja meistä riemuylioppilaista, jotka kirjoitimme tasan 50 vuotta sitten. Perustin oman ryhmän facebookiin ja löysin siihen muutaman jäsenenkin ihan vaan kuulumisten vaihtamista varteen. Sitten tuli lunta tupaan, mitä suuresti ihmettelen. Kaikkihan eivät halua olla naamakirjassa ja siihen jokaisella on oikeutensa, mutta jotkut kommentit - suoraan ja mutkan kautta - olivat sitä luokkaa, että on parasta, että jäävät vallan omaan arvoonsa. Ryhmän jäsenistä ei tietenkään ole kysymys.

Kaukainen sukulainen viettää ilmeisesti viimeisiä elonpäiviään ja vaimonsa pyysi meitä ystäviä ja tuttuja pistämään kädet ristiin. Sama tilanne voi meilläkin olla isän suhteen milloin tahansa, sillä hän on jo tosi vanha, vaikka suht. skarppi edelleen. Kuulo on heikentynyt talven aikana ja sanojen hakeminen on joskus aika vaikeaa. Mutta onhan ikäkin jo korkea.


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Hyvää vuotta 2017!

Miten tämä aika kuluu näin nopeasti? Nyt jo pitäisi suunnitella joulukoristeiden siirtämistä talviteloille. Kävin päivällä hammaslääkärissä ja siellä oli komeita, yli puolimetrisiä tonttuja. Hammastohtorini tosin huomautti, että olisi jo aika korjata ne pois. Hän oli aamulla melkein kompastunut yhteen veijariin.

Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi. Viime vuosi oli sikäli hyvä, että minulla se oli syövätön vuosi. Mitä uusi tuokaan tullessaan, sen aika näyttää. Toisaalta viime vuonna oli paljon surua, ei ihan lähipiirissä, mutta tuttuja ja ystäviä meni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sairauttakin ilmeni enemmän kuin tarpeeksi, vaikkei kylläkään meillä. kuten lääkäri tokaisi: "Sä olet vanha", kun valitin jotain nivelkipuja tai muuta vastaavaa. Näin kai se on, mutta päivä kerrallaan mennään. Eilistä ei kannata murehtia eikä huomisesta tiedä.

Pysytään kuulolla.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Käsitöissä aika kuluu

Aika tosiaan on kulunut niin vilkkaasti, etten edes kässätuotoksiani ole ehtinyt kuvaamaan. Liityin facebookissa yhteen hyväntekeväisyysryhmään ja sen merkeissä olen kutonut sukkaparin toisensa perään. Se tukee hyvää mielelle ja hyvää sormille, vaikka aina välillä lisäapua käsillekin saan Voltarenilla voitelulla ja lämoimillä rannekkeilla. Viime mainittuja on käytössä kolmet: yökintaat, joissa on renksu niskan taitse, päivänokosille toiset ja sitten kolmannet, joita tarvittaessa voi käyttää "edustusasuna".

Tämän hyväntekeväisyysryhmän jäseniä ovat apua tarvitsevat vähävaraiset perheet ja toisaalta me, jotka eri tavoin voimme auttaa. Osa vie ruoka- tai vaatekassin perille asti, osa, kuten minä, pistämme paketin postiin. Osa maksaa sähkö- tai kännykkälaskua ja hankkii lahjakortin ruokakauppaan. Huomenna esimerkiksi meiltä lähtee yhdelle yksinhuoltajaisälle käytettyjä, mutta siistejä ja pestyjä puseroita, sukat isälle ja lapselle ja kahvipaketti ynnä suklaarasia jouluiloksi. Tämä ihan esimerkikkinä, millaista apu voi olla. Kaikki siis on avunsaajille ilmaista eikä rahastus ole sallittua.

Avuntarve on valtava: ruokaa, lastenvaatteita, jalkineita, ulkovaatteita, kaikkea tarvitaan. Jollain perheellä ei ole edes sänkyjä tai lastenrattaat on varastettu. Tosin sellaistakin tapahtuu, että lahjoitetaan kirkkain silmin rojua. Esimerkiksi yksi äiti sai risan tiskikoneen ja sitten hänellä oli vaivoinaan kaksi romua eli oma vanha ja tämä uusi rikkinäinen. Onneksi siihenkin löytyi ystävällinen sielu, joka tietääkseni roudasi molemmat kaatopaikalle.

Minulle on nyt tämän syksyn aikana hyvin konkreettisesti selvinnyt, että on ihan turha luulo, että yhteiskunta pitäisi huolta köyhistään tai edes sairaistaan. Tai ehkä pitää, mutta laskuttaa. Jos joku erehtyy saamaan muutaman kympin avustuksen pankkitililleen vaikka kännykkälaskun maksuun, on sossu tai kela heti kynsineen sen kimpussa ja vähentää seuraavan kuun tuesta. Se, mitä olen facebookin perusteella tulkinnut, eivät nämä usein pahasti velkaantuneet ole suinkaan eläneet hurvitonta elämää (kuin ehkä huolettomassa nuoruudessaan), mutta yrittävät nyt pienin askelin saada asioitaan kuntoon. Mutta mitä teet, kun ei ole työtä eikä yhteiskunnat tuet riitä edes saman kuun menoihin, saati jos rästissä on sairaala- ja terveyskeskuslaskuja, apteekkilaskuja ja ehkä vouti nyppäisee vielä oman osansa päältä.

Tätä toimintaa pyörittää neljä yksityishenkilöä pääkaupunkiseudulla ilman mitään korvausta ja oman työnsä ja perheensä ohessa. He myös jututtavat apua pyytäviä perheitä, jotta aina mukaan tietysti yrittävät huijarit ja muut luikurit karsiintuisivat.

Jos tunnet olevasi yksi joka voisi edes vähän auttaa, lähetä minulle sähköpostia mieluiten etunimi.sukunimi@gmail.com niin annan yhteystiedot. Selvyyden vuoksi: itse en ole näitä upeita toimintaa pyörittäviä naisia. Facebook-ryhmä on suljettu. Avunsaajat toimivat perhenumeroilla. Me auttajat voimme tehdä sen avoimesti omalla nimellä tai sitten sähköpostitse niin että nimi ei tule ryhmän tietoon. Ryhmässä myös ilmoitetaan, mitä aikoo valitsemalleen perheelle lahjoittaa.

Hyvää adventin aikaa, itsenäisyyspäivää ja joulun odottelua!



torstai 1. joulukuuta 2016

Tämä melkein unohtui

Kun asioin nykyisin päivät pääksytysten facebookissa, meinasi blogi kokonaan unohtua. Hyi minua. Otsikkokuva oli pakko vaihtaa ja muutenkin kertoa vähän kuulumisia. Lunta ei ole, vaikka kuvista niin voisi päätellä. Talitintti on sentään tämän talven ystäviä, vaikka nyt maa onkin vihreä taas uudestaan.

Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut tässä talossa sen jälkeen kun saimme verrattoman tuolihissin. Omassa perheessä kaikki on entisellään, kaikki ovat hengissä eikä uusia isompia vaivoja ole ilmennyt.


Lähipiirissä sen sijaan on ollut paljon sairautta ja surua. En osaa enää laskeakaan, miten monta tuttua on siirtynyt rajan toiselle puolelle. Ystäviä, soittokavereita, tuttavia, puolituttuja, nimeltä tunnettuja. Yksi pikkuserkkukin.

Onhan paljon hyvääkin tapahtunut. Lapsenlapsi esimerkiksi sai ajokortin ja kirjoitti ruotsista ja enkusta ämmän. Tänään hän oli kutsunnoissa. Niin se aika kuluu. Toivottavasti kevään kirjoitukset menevät samaan malliin.

tiistai 30. elokuuta 2016

Niin se kesä meni

Nyt alkaa tuntua jo niin syksyiseltä, että taidan pian sulkea makuuhuoneen ikkunan. Ja päivitin hederikuvan niin kauan kun pihlajassa vielä on marjat jäljellä. Siinä kai suurimmat uutiset. Olen viime aikoina enemmän asioinut facebookissa, kun siellä jotenkin pysyy ajan tasalla kavereistaan ja tietysti palautettakin tulee eri tavalla kuin täällä pienen lukijapiirin blogissa. Laiskuudesta tietysti on kysymys, kun ei tule molempia päivitettyä.

Syksyn tulon huomasi viime viikolla siitä kun naapurin Matti oli puimassa kaurapeltoaan ja heti sen jälkeen naakat saapuivat meidänkin pihaan.


Valoa vasten ei lajista saa selvää, mutta naakkoja ne olivat. Tuo laho koivu kiinnosti heitä; ilmeisesti siellä oli jotain nakerrettavaa.

No yksi iso uutinen on tietysti se, kun hankimme tuolihissin, jolla ajaa huristelemme yläkerran ja alakerran väliä. Hieno vekotin! Ja kallis, mutta tuli tarpeeseen, varsinkin kun olin juuri rankalla antibioottikuurilla, joka vei melkein kokonaan jalat alta muutamaksi päiväksi. Nyt on kuuri ohi ja jalatkin kantavat. Hississä on se hyvä puoli, että sitä ei ole pakko käyttää, vaan rapuissa mahtuu kulkemaan entiseen tapaan. Kaupungilta ei kannattanut edes anoa apurahaa, sillä ennakko-ohje kysyttäessä oli, että voisimme muuttaa huushollin yhteen kerrokseen, kun tilaa on eikä ole pakko kiivetä yläkertaan. Ja kaupungin tiedostoissa olemme kyllä monisairaita, vaan emme jalkavaivaisia.

Hyvää elokuun loppua ja seuraavan kuun alkua!