Arvonta!

Edellisessä postauksessa julkaisin arvonnan sen kunniaksi että tuli kirjoitettua 500. postaus tähän blogiin. Pistänpä sen varmuuden vuoksi tähän uudestaan, vaikka toisaalta... ei se määrä, vaan laatu. Osallistujissa nimittäin.

Kuva on hintsun verran ikävä, mutta kuvasi sen hetkistä mielialaani oikein erinomaisen hyvin. Palkintona valinnaisesti kässäkirjoja tai ei käsityö maita, niin voin lähettää jotain muuta. Sen valitsen ihan itse omista valikoimistani.

-----

Tämä ihana sunnuntaipäivä tuli vietettyä sisällä. Jo oma piha on huonossa kävelykunnossa, joten en arvaa lähteä yhtään kauemmas. Päivä on kulunut lukemisen merkeissä. Ensin paksu Hesari, sitten lottakirja. En ole tainnut mainitakaan, että ihan kuin varkain olen ruvennut keräämään Lotta Svärd -aiheisia kirjoja, ensin erilaisia historiikkeja, nyt romaaneja tai muistelmakirjoja. Taso vaihtelee, mutta jokaisessa on kuitenkin aina jotain mielenkiintoista.

Kirjallisuudessa aina välillä on vilahtanut lottien yhteydessä nimi Valkoinen kirja. Se on herättänyt uteliaisuutta, mutta koskaan aikaisemmin ei ole valjennut oikein mistä on kysymys. Tai oikeastaan olen arvellut sen olevan joku alan perusfilosofiaan perehdyttävä eepos. Nyt satuin löytämään kirjan nettidivarista ja tilasin sen oitis. No, kirja kertookin naisten roolista "kapinan" eli kansalaissodan - vapaussodan aikaan ja nimenomaan valkoisten naisten näkökulmasta, mihin nimikin viittaa. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka tietysti joku voikin ajatella, että yksisilmäistä tekstiä. Kirja on julkaistu joskus 20-luvulla, jos en väärin muista. Kirjassa mennään lähes pitäjä pitäjältä, taistelu taistelulta koko sodan historia, siis se mikä oli naisten rooli, ei tietenkään taistelijoina vaan leipureina, kokkeina, sairaanhoitajina, kuriireina ja niin edelleen.

Tiesin anoppivainaan joutuneen nuorena tyttönä hyvinkin lähelle taisteluita, sillä rintamalinja kulki talon pihan poikki. Kirjassa kerrotaan, miten anopin äiti leipoi, voiteli voileipiä ja lähetti tyttärensä viemään evästä taisteluhautoihin. Oikein iho nousi kananlihalle, vaikka olen eräistä muistakin teoksista jo tämän aikaisemmin lukenut. Näistä anoppi ei koskaan puhunut. Myös tyttäreni iso-isoäidin kuva oli kirjassa, samoin kuva talon pihapiiristä. Kumpaakaan en ollut aikaisemmin nähnyt.

Suomen itsenäistymisen historiaa muistavat tietävät, mikä oli sortovuosina toiminut Kagaali. Tässä samassa kirjassa kerrotaan myös kagaalia vastaavasta naisten liikkeestä, Naiskagaalista. Rohkeat naiset mm. keräsivät varoja, salakuljettivat erilaisia viestejä ja levittivät ja postittivat eri puolille Suomea Ruotsissa painettuja kiellettyjä lehtiä. Yksi tapaus jäi erityisesti mieleen: taas kerran oli uunituoreet lehdet tulleet Tukholmasta, nyt purjeveneellä tai laivalla saaristoon. Erään perheen huvilalle kerääntyi illanviettoon suuri joukko ystäviä, joilla oli mukanaan isot pakaasit ja laukut, tietysti tyhjinä. Kun he sitten  illalla tai seuraavana päivänä poistuivat, oli matkalaukut täynnä niputettuja ja osoitteilla varustettuja lehtiä valmiina vietäväksi postikonttoreihin. Ilmeisesti santarmit eivät ainakaan heti käsittäneet, miten naisetkin voivat toimittaa yhtä sun toista venäläisten viranomaisten näkökulmasta katsottuna laitonta. Osa suomalaisista viranomaisista kyllä katsoivat läpi sormiensa.

Näistä ei kyllä koulussa puhuttu mitään.  Tyttäreni isotäti, joka nyt lukemani perusteella mitä ilmeisimmin kuului naiskagaaliin, ei myöskään koskaan suostunut puhumaan kokemuksistaan. Vain sen tiedän, että hän toimiensa takia joutui istumaan Katajanokan vankilassa, söi hätätilanteessa kuljettamiaan kirjeitä ja oppi vankilassa morsettamaan naputtamalla sellissä olevia lämpöputkia. Täti ei kuulunut mitenkään johtoportaaseen, olipa vain aktiivinen ylioppilasneitonen. Naiskagaalin perustajajäseniä oli Tekla Hultin. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja myöhemmin kansanedustaja.

Hyvää ja pahaa mieltä

Nyt oli ihan, ihan tosi pakko tulla tekemään pieni lisäys tähän alkuun, kun huomasin, että tämä on blogini 500. postaus. 

Kiitos teille kaikki lukijat ja blogiystävät, te olette ihania ja sen kunniaksi nyt pistetään pystyyn pieni arvonta! Voittaja saa valita palkinnoksi yhden näistä kirjoista:
- Stine Johanssenin Suloiset sukat
- Mary Oljen Kauneimmat pitsit
- Marimekon surrur-ompelukirja
tai yllätys-proosakirja, jos käsityöt eivät maistu tai nuo ovat jo hyllyssäsi.

Säännöt on tutut: kommentti tähän postaukseen = 1 arpa, maininta omassa blogissa = 2 arpaa ja jos vielä viitsit linkittää tänne, saat 3 arpaa. Arvonta on 10. päivä lauantai-iltana. Kommenttiin myös palkintotoiveesi. - Ja sitten aikaisempaan tekstiin, joka alkaa vähän pessimistisesti, mutta viimeistään nyt on olo jo kohentunut. Heippa!

Aili-mummo heitti mukavan haasteen, johon aion vastata, mutta nyt heti en. Haasteena on kertoa, mistä tulee minulle hyvä mieli. Sitä pitää vähän miettiä. Lisäksi tänään sattui tapauksia, joista ei todellakaan tullut hyvä mieli eikä jäänyt hyvä mieli. Mutta palaan haasteeseen sitten kun mieleni ei enää ole kovin paha. Lähetän tässä kiukkupäissäni muutaman terävän jääpuikon kaivertamaan pahanmielen aiheuttajan sydäntä. Minä ja mieheni saimme jo osamme terävistä "jääpuikoista". - Sen enempää en aio kertoa mieltä korventavasta kohtelustamme, paitsi että onneksi kaksi herkullista bebe-leivosta tuo helpotusta mihin tahansa vaivaan. Söin ne jo.

Mutta ei hätää. On ollut maaliskuun ensimmäinen päivä ja aurinko paistanut. On ollut uuden presidentin juhlallinen virkaansa astuminen. Postista tuli todella mielenkiintoista luettavaa eikä vaivani ollut sitä, mitä lääkäri epäili.

Vaiva on nimeltään rengasihottuma, johon saan reseptirasvaa. Huomenna otetaan tikit pois jalasta. Antibioottikuuri on purrut, sillä jalan märkiminen on loppunut. Ihottumasta sen verran, että sen syytä ei tiedetä eikä kai ole varmuutta hoidonkaan tehosta. Katselin vähän nettiä, mutta suljin ao. sivun heti, kun huomasin sanan borrelioosi samassa yhteydessä. Lääkäri joka tapauksessa määräsi soittoajan neljän viikon hoitokuurin jälkeen. Katsotaan, sanoi lääkäri. Olisihan se edellinen epäily ollut sikäli hyvä, että se olisi ainakin selittänyt monet vaivani. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä niiden osalta.

Pikkutirpat ovat lauleskelleet pihassa ahkerasti. Mustarastaskin on vakituinen ruokavieras, mutta varsinaisesti en ole kuullut sen laulua. Toivottavasti tämä joululahjaksi saamani ja eilen paikalleen ruuvattu lintulauta tuo vielä uusiakin syömävieraita. Talven mittaan lintuja ei paljon ole näkynyt. Tämän piti tulla niin päin, että valkoinen savupiippu olisi tänne terassille päin, mutta sattuuhan sitä kaikenlaisia pieniä virheitä kokeneellekin timpurille.

Ei karattu

Ei karattu, vaikka pidettiin karkauspäivää. Hamekangastakaan ei enää voi toivoa, kun ollaan tukevasti naimisissa. Hyvä kuitenkin, ettei ole pelkoa enää joutumisesta Kyöpelinvuorellekaan. Onhan meillä kyllä lähisuvussa kaksi vanhaapiikaa, nämä molemmat tyttäret.

Tämä karkauspäivä sanana on peräisin - tietysti siteeraten taas kerran Kustaa Vilkunan Vuotuista ajantietoa, vanhasta suomalaisesta ajanlaskun apuneuvosta. Se oli levy tai sauva, jossa oli reikä kutakin kuukauden tai viikon päivää varten. Tikkua siirtämällä oli tiedossa, mikä päivä oli kuukaudesta oli menossa. Paitsi karkauspäivänä, jolloin tikku nostettiin ylös ja pistettiin takaisin samaan reikään. Se siis hyppäsi tai hypähti, toisin sanoen karkasi.

Päivä oli ihanan aurinkoinen, jopa niin että eräs nuori neitokainen oli jo ottanut polkupyörän talviteloiltaan ja uurasti ahkerasti työntäessään sitä lähes umpihangessa päästäkseen edes joten kuten auratulle kävelytielle. Kevätkausi on nyt avattu!

Tikit tallessa

Tänään piti olla tikkienpoistopäivä, mutta tulikin antibioottikuuri ja uusi aika. Haava rupesi eilen jostain syystä märkimään tai ainakin huomasin sen eilen. Nyt ei muuta kuin pilleriä naamaan ja suihkutusta haavaan. Onneksi kuumetta ei ole, sillä huomenna olisi vähän iltamenoa ja tällekin päivälle suunnittelen vielä erilaista tekemistä. Kirjoittamista ja sen sellaista.

Uusia esiteltäviä kuvia ei ole. En muista onko tämä jänisten ruokintapaikka jo esitelty, ehkä on. Maisema ei ole muuttunut miksikään, puput käyvät ahkerasti joka yö napostelemassa kauroja ja tuoreet polut kulkevat täsmälleen samoja raiteita edelleen.

Olimme viime viikolla tyttären syntymäpäiväkahveilla ja sieltä tietysti on muutama kuva. Saimme kotitekoista, tosi maukasta kakkua. En kuitenkaan tohdi esitellä edes kakkua, saati sankaritarta julkisesti. Viikonloppuna kuulemma oli ystäväbileet. Ystäväbileitä on varmaan ollut toisellakin tyttärellä, jonka muuttopäivä lähestyy lähestymistään. Isänsä varsinkin on haikea ja haikealta se minustakin tuntuu, vaikkei toinen mihinkään Kiinaan ole muuttamassa.

Kiinasta puheen ollen, lapsenlapsi on valinnut ensi vuoden valinnaisaineita. Kolme ensimmäistä on ihan hyviä ja järkeviä valintoja, mutta se neljäs vara-aine naurattaa mummia vieläkin: kiinan kieli. Ei mikään pöllö valinta. Olen aina tiennyt, että nuorukaisella on itseluottamusta.

Arvonta täällä

Hei kaikki kaverit, nyt täällä olisi tarjolla arvontaa. Sinä, joka osut olemaan kävijä numero 30.000, olet voittaja! Arvonta päättyy heti, kun voittaja ilmoittautuu.

Palkinnoksi saat Suloiset sukat -nimisen  sukkakirjan tai jos sinulla jo sellainen on hyllyssä, niin lähetän jotain muuta. Tervetuloa arvontaan!

Mukava päivä

Tänään olen oikein tyytyväinen sekä päivään että itseeni. Menossa on Hildan nimipäivä ja Hilda liittyy ainakin jollain tavalla menossa olevaan kirjoitusaskareeseeni. Hilda, vaarini isosisko, oli kaunis nainen vielä vanhanakin, joskaan en ole häntä koskaan tavannut, en edes Hildan tytärtä ja tyttärentyttäretkin pääasiassa valokuvissa. Mutta samaa sukua olemme - en toki ollenkaan ulkonäöltä Hildan tasoa enkä näe meissä mitään yhteisiä piirteitäkään.

Tapasin viimeksi isän luona käydessämme erään puolitutun naishenkilön. Kun kahvipöydässä istuimme naamat vastakkain, hän rupesi yhtäkkiä kertomaan, miten saman oloinen olen pikkuserkkuni kanssa. En tiennyt heidän olevan tuttuja enkä ole pikkuserkkuakaan tavannut kuin ehkä viimeksi 70-luvulla. Yllätys oli siis melkoinen. Eniten minua kosketti se, että tämä suku, jota parhaillaan pöyhin, on todella minun sukuni tässäkin mielessä. En ole aikaisemmin itse nähnyt itsessäni enempää isän kuin äidinkään suvun näköä. Itsepäisyys on kyllä selvästi peräisin samasta isän suvusta.

Tässä nurkassa sitä aherretaan nytkin. Kirjoittaminen etenee mukavasti, varsinkin kun sain työni ohjaajalta ensimmäisen, vallan itsetuntoani hivelevän arvion. Kritiikkikin oli esitetty niin nätisti, etten voinut muuta kuin olla samaa mieltä ja yrittää ottaa opiksi. Kohennettavaa löytyy, se on selvä, mutta työ onkin vasta alussa. Kuulemma pitää varautua tekstin kolmeen tai useampaankin kertaan kirjoittamiseen. Sivussa kulkeva toinen kirjoitushommakin on edistynyt: sain eilen toisen menossa olevan tekstin valmiiksi ja toinenkin odottaa vain joitain yksityiskohtien tarkistusta.

Tuosta moneen kertaan kirjoittamisesta juolahti mieleeni taannoinen ex-kollega, jonka kanssa emme olleet ihan ylimpiä ystävyksiä. Koin saaneeni muutamankin kerran puukkoja selkääni. Erään kerran hän kysyi, osaanko oikolukea kirjoittamani tekstit samalla kun kirjoitan. Hän kuulemma osasi sen hyvän taidon. Olin vallan ihmeissäni, sillä olin tottunut siihen, että jutut pitää joskus kirjoittaa useampaan kertaan ja vähintäänkin lukea ja korjata lyöntivirheitä. Eli en ollut yhtä taitava tyyppi kirjoittajana, vaikka sellaista leikinkin tämän kollegan mielestä!

Ulkomittari näytti päivällä nollaa ja lunta on tuiskuttanut pulleat kinokset pihoille ja katoille. Naapuri on tehnyt pihaansa komean lumiukon. Kuva epäonnistui, kun edessä oli liikaa risukkoa. En tosin sitäkään äsken löytänyt tiedostostani. Varmaan olen tallentanut sen jollain muulla nimellä kuin 2lumikko". Ukolla on joka tapauksessa komea hattu päässä ja turvaliivit päällä niin että ensin luulin naapurien tyhjentävän kattoaan lumikuormasta. Toisella naapurilla oli se urakka myöhään toissa iltana. Ihmettelimme häikäiseviä valoja pihassa ja syy selvisi: ainakin kaksi ukkoa oli katolla lapioita heiluttamassa.

Kolmannelta naapurilta lumet olivat valuneet tänään omia aikojaan ja tietysti melkein tien tukkeeksi. Meillä lumet ovat katolla ja sulavat sitten kun sulavat. Mineriittilevyt ovat niin karheita, ettei lumi lähde helposti liukumaan alas. Kuulemma katto ei ole ennenkään romahtanut, joten ei sitä nytkään tarvitse pelätä.

Näpertelyä

Viikonloppu meni nukkekotihommissa. Viimeistelyä vaille valmista tuli Rintamamiestalon keittiöön ja eteiseen.

Nukkisblogissa olevassa kuvassa käytin salamaa, tässä en. Ruokakaapin väri on tässä enempi oikea. Ruoat onkin jo valmiina - ostin ne huutonetistä. Jos olisi isompi talo, siis nukketalo, niin tekisin ehkä oikein ison  ruokakonttoorin. Tämä on vain sinne suuntaan. Pohjana on pahvinen lääkepurkin suojapakkaus, jonka päällystin tapetilla.

Tässähän tuo laskiaissunnuntai hurahtikin melko rattoisasti. Tässä tuiskussa ei tehnyt mieli edes käväistä ulkona. Mies katsoi ulos ikkunasta ja totesi, että lumitöihin ehtii huomennakin. Systeri sai syntymäpäiväonnittelut ja kertoi oman ukkonsa lapioineen lunta koko päivän.Uusi viikko, uudet kujeet edessä. Toivottavasti ei kuitenkaan koko viikkoa lumitöitä.