maanantai 14. kesäkuuta 2010

Vaatteiden ja ruokien jatkojalostusta

Näin taas hurahti yksi viikonloppu melkein huomaamatta. Eilen ei sateelta päässyt pihahommiin enkä juuri nenääni pistänytkään ulos. Käväisimme vain kaupassa ja lisäksi haimme kesävaatepakettini Siwasta. Ostin ale-kamppeita elloksesta: puseron, mekon ja ohuet kesähousut, joihin näköjään jopa minä uppoan tai sitten laihdutuskuuri tuottaa tuloksia tässäkin suihteessa. En vielä ruvennut tutkimaan asiaa, mutta luultavasti kuminauhaa kiristämällä pöksyistä tulee ihan kelvolliset. Kangas on jotain kreppimäistä eli ei puutarhatöihin.

Kesämekko on tarkoitettu hellepäivien iloksi, kun ei minulla raukalla sellaista vaatetta ennestään ollut. Kaula-aukko näemmä vaatii rintsikoiden käyttöä. Sama koskee punaista trikoopuseroa. Toisaalta, kaikkihan sen tietävät, että tämän ikäisellä akalla on roikkuvat luomutissit tai silikonit. Oli paketissa vielä hamekin, jossa oli materiaalia noin puolitoista kertaa leveyteni, mutta vyötärön kohta laitettu niin hullusti, että joudun purkamaan hamosen varmaan kappaleiksi ja kokoamaan eri mallilla ennen kuin siihen mahdun. Kangas kuitenkin tuntuu kivalta, joten ehkä teen niin enkä palauta. Ale-vaatteesta kun on kysymys, niin kokovalikoima oli jo valmiiksi muistaakseni yksi pieni, yksi iso. Ja se isokin siis oli pieni.

Näiden jatkojalostus on vasta suunnitteluasteella. Muuten virkkasin ahkerasti isoäidinlappusia ja nyt illalla askartelin tarjottimellisen nukkisruokia. Ihmisten ruoat tulivatkin vaivattomasti. Eilen syötiin perjantailta jäänyttä broilerisalaattia, joka oli tehty jo torstailta jääneistä jämistä. Kun rasiallisessa broilerin rintaleikkeitä on 4 leikettä ja meitä kaksi syöjää, niin puolet jäivät salaattiin. Perkasin luut pois, silppusin lihat ja lisäsin pussillisen verran keitettyjä riisivihanneksia ja pussillinen herneitä (molempia keitin tupla-annoksen torstaina) ja kastikkeeksi vähän rypsiöljyä ja purkillinen jotain maustettua creme fraichea. Lisäksi ripottelin muutamaa maustetta,jotain chili-sekoitusta ainakin. Hyvää tuli.

Sunnuntairuokana oli possun sisäfileetä uunissa äkkiä paistettuna ja tuorejuustolla höystettynä sekä keitettyjä vihreitä papuja. Hyvä ateria se olikin. Possunfilee hävisi kokonaan, papuja jäi vähän huomiselle, varmaan lounasruoakseni. Kanasalaattia on vielä vähän jäljellä ja sen taidan paistaa aamupalaksi, elleivät nimittäin kananpalat kävele jääkaapin ovella vastaan.

Kun nyt olen monena päivänä pistellyt dieettini ulkopuolelta riisiä ja vielä - tunnustettava on - eilen muutaman palan pakastimesta löytämääni herrasväen torttua, niin en ole käynyt vaa´alla. Kun viimeksi kävin, oli minusta kadonnut noin 6,5 kiloa.  Taidankin hakea vielä pienen palan kakkua yöpalaksi, kun en kuitenkaan ihan vielä pistä tietokonetta nukkumaan.

 Hyvää uutta viikkoa! Se on Kielo ja Pihla näköjään tänään - onnea! Tämäkin jo aloittelee kukintaansa, kuva tosin on viime kesältä.

4 kommenttia:

  1. No, mutta hienostihan olet saanut painoasi putoamaan. Uudet liian pienet vaatteet voivat tietysti kannustaa, ainakin, jos ne näyttävät siltä, että niitä hinkuaa kovasti päästä käyttämään:)

    VastaaPoista
  2. Jos Elloksen vaatteet mahtuvat sinun päällesi Villiviini, et ole vielä toivoton tapaus; itse en uskalla ajatellakaan sitä että tilaisin jotakin Elloksesta. Siellä on mielestäni vain nuorisomuotia, joka ei mummolle sovi;(
    Keväällä jaksaa ajatella asioita optisemmin kuin muulloin :))

    VastaaPoista
  3. Plus-mallisto, Aili-mummo, plus-mallisto! Siinä taikasana.

    VastaaPoista
  4. Elämisen makua tuossa viikonlopun kuvauksessa.

    Itsekin jatkojalostan usein vaatteita. Minulla on vain sellainen kummallinen kroppa, että lähes kaikki samat vaatteet mahtuvat kuin nuorena 20-vuotiaana. Välillä olen lihonut 4-5 kg. Itse viihdyn kevyenä, koska olen pitkä.

    Hyvin sinä olet painoasi pudottanut. Onnittelut siitä, vaikkei elämän onni täysin painosta riipukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!