torstai 3. joulukuuta 2015

Toiveajattelua

Kuvasta voisi päätetllä, että meilläkin olisi lunta. Ehei. Miljonnakello ei sentään kuki, muta lehdet ovat vielä ihan vihreät ja elinvoimaisen näköiset Muratit suorastaan näyttävät komeammilta kuin kesällä. Ja kukkalaatikon keltakukkainen vuohen--- mikä se nyt on,  ei sentään kuki, mutta on muuten kovin virkeän näköinen.

Tosin ainakaan minä en kaipaa lunta. No, ehkä viitisen senttiä voisi tulla, mutta ei jäätä alle, kiitos. Viritin kivelle jouluvalon, jonka mies toi rautakaupasta samalla kun osti muutaman muuttolaatikon. Varaudumme talveen, sillä niissä on tarkoitus kiskoa klapeja vajasta. Lumiseen aikaan pulkalla, "kesäkelillä" nokkakärryllä. Puukassin kantajaksi ei meistä kummastakaan taida olla.

Tänään rupesin myös inventoimaan joululahjoja ja pakkasinkin yhden kirjan miehelle ja lahjapaketin pian synttäreitään viettävälle ukintytölle. Saksantyttären pakettiakin kasasin, mutta siihen pitää ehkä vielä muistaa ostaa ruisleipäsiä. Namit on jo pakattu ja muutama muu pieni lahja. Melkein mahdoton tehtävä ostaa lahjoja naiselle, joka itse kutoo ja jonka kodin sisustuksesta meillä ei ole harmaata aavistusta. Eikä poikakaverikaan taida ihan varaton mies olla. Lankaa sentään lähtee ainakin pari kerää.

Huomenna on puuhaa enemmänkin. Pitää käydä diabetesneuvolassa ja sitten kiireesti kotiin vastaanottamaan uusia huonekaluja. Mies lähtee melkein lennossa soitonopensa järjestämään minipikkujouluun.

Kyllä oli tänään tuskaista istua tuolinrämässä, vaikka iten ajattelin, että pian se on poissa. Mietimme tuolin korjauttamistakin, mutta vaikka puuosat ovat ehjät, tuntuu kaikki muu olevan vaihtamista vaille, joten pakko on romu lähettää kaatopaikalle. Sohvan kanssa on sama juttu. Nyt saamme päiväleposille pikkasen korkeamman sohvan, josta toivottavasti kummankin on helpompi nousta ylös. Nykyinen vaatii erilaisia apuvälineita eli tukevia keittiötikkaita ja kahta kirjalaatikkoa pikkupöydällä. Kirjat ovat pöydän painona, jotta pääsen ponnistamaan tukea ottaen ylös melkein lattianrajaan vajonneesta sohvasta. Parannuista pitäisi tähänkin ongelmaan tulla.

Mutta nyt paitsi hyvää yötä, myös hyvää joulukuun kolmatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!