lauantai 11. kesäkuuta 2016

Väsynyt ja onnellinen

Eilen meillä oli kirjani julkistamisjuhla. Vieraita oli lähemmäs puolensataa ja pienistä sadekuuroista huolimatta tunnelma oli mitä mainioin. Juhlaväki oli tyytyväistä, itsestäni puhumattakaan. Kirjaakin on jo kiiteltykin, mikä tietenkin ilahduttaa oikein suunnattomasti. Sitä voi tilata minulta tai ostaa ainakin nettikirjakaupoista. Vain minulta saa myös kovakantista versiota, jossa on tuplakokoinen Viipurin kartta etuaukeamalla. Ja naamani takakannessa.

Kekkerit pidettiin oikein vanhaan malliin eli pöydässä oli seitsemää sorttia tarjottavaa, jos lasketaan mansikat ja viinirypäleet mukaan.






Kirjani kertoo Suomen ensimmäisestä kotitalousopettajasta ja opettajakoulutuksen käynnistäjästä Anna Olsonista, Kurkijoen pappilan tyttärestä, joka neljän työntäyteisen vuoden jälkeen avioitui ja muutti Viipuriin. Kirjassa Anna (1864 - 1943) itse kertoo tarinansa eli se on romaanimuotoinen faktan ja fiktion yhdistelmä Annan lapsuudesta aina evakkovuosiin Helsingissä.

Tein ulkoeteiseen pienen näyttelyn Annan kirjoittamista keittokirjoista ja hänestä julkaistuista jutuista Kotiliesissä ja Emäntä-lehdissä ynnä muusta materiaalista, mitä tässä vuosien mittaan hänestä ja suvustaan minulle on kertynyt. Veli mm. oli Diakonissalaitoksen ensimmäinen pappi ja suvussa oli harvainaisen monta kotitalousopettajaa, veljentyttäriä, tytär ja miniäkin.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut kirjasta, paljon olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut Auli; olet ahkera ja aikaansaapa ihminen!
    Levollista viikonloppua sinulle & co!♥♥♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!