tiistai 30. elokuuta 2016

Niin se kesä meni

Nyt alkaa tuntua jo niin syksyiseltä, että taidan pian sulkea makuuhuoneen ikkunan. Ja päivitin hederikuvan niin kauan kun pihlajassa vielä on marjat jäljellä. Siinä kai suurimmat uutiset. Olen viime aikoina enemmän asioinut facebookissa, kun siellä jotenkin pysyy ajan tasalla kavereistaan ja tietysti palautettakin tulee eri tavalla kuin täällä pienen lukijapiirin blogissa. Laiskuudesta tietysti on kysymys, kun ei tule molempia päivitettyä.

Syksyn tulon huomasi viime viikolla siitä kun naapurin Matti oli puimassa kaurapeltoaan ja heti sen jälkeen naakat saapuivat meidänkin pihaan.


Valoa vasten ei lajista saa selvää, mutta naakkoja ne olivat. Tuo laho koivu kiinnosti heitä; ilmeisesti siellä oli jotain nakerrettavaa.

No yksi iso uutinen on tietysti se, kun hankimme tuolihissin, jolla ajaa huristelemme yläkerran ja alakerran väliä. Hieno vekotin! Ja kallis, mutta tuli tarpeeseen, varsinkin kun olin juuri rankalla antibioottikuurilla, joka vei melkein kokonaan jalat alta muutamaksi päiväksi. Nyt on kuuri ohi ja jalatkin kantavat. Hississä on se hyvä puoli, että sitä ei ole pakko käyttää, vaan rapuissa mahtuu kulkemaan entiseen tapaan. Kaupungilta ei kannattanut edes anoa apurahaa, sillä ennakko-ohje kysyttäessä oli, että voisimme muuttaa huushollin yhteen kerrokseen, kun tilaa on eikä ole pakko kiivetä yläkertaan. Ja kaupungin tiedostoissa olemme kyllä monisairaita, vaan emme jalkavaivaisia.

Hyvää elokuun loppua ja seuraavan kuun alkua!

4 kommenttia:

  1. Tämän vuoden kesä on mennyt ja syksy kolkuttelee ovelle. Tänä kesänä Pihlajissa on paljon marjoja, talvi näyttää, tarkoittaako se paljoa vai vähää lunta? Hyvä, että tuollaista tekniikkaa, siis tuolihissi, on tarjolla myös omakotitaloihin. Hyvää alkavaa syksyä sinulle.

    VastaaPoista
  2. Minne se kesä meni, joka vuosi syksyllä sitä mietin. Aina vaan lyhyenmäksi se tuntuu käyvän, mitään en nytkään ehtinyt tekemään.
    Ihana tuolihissi, hyvä kun saitte sen! Toki minua harmittaa tuo kaupungin tyly kanta avustuksen suhteen. Kunnat tai päättäjät haaskaa rahaa milloin mihinkin mutta ei sitten ole "korvamerkittyä" rahaa todelliseen tarpeeseen.

    VastaaPoista
  3. Kesä meni, mutta tuolihissi jäi! Se on meille kaikille joskus hieno elämää siivittävä asia, kun sen aika koittaa. Hyviä asioita elämässä.

    VastaaPoista
  4. Ho-hoi! Mitä kuuluu?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!