torstai 1. joulukuuta 2016

Tämä melkein unohtui

Kun asioin nykyisin päivät pääksytysten facebookissa, meinasi blogi kokonaan unohtua. Hyi minua. Otsikkokuva oli pakko vaihtaa ja muutenkin kertoa vähän kuulumisia. Lunta ei ole, vaikka kuvista niin voisi päätellä. Talitintti on sentään tämän talven ystäviä, vaikka nyt maa onkin vihreä taas uudestaan.

Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut tässä talossa sen jälkeen kun saimme verrattoman tuolihissin. Omassa perheessä kaikki on entisellään, kaikki ovat hengissä eikä uusia isompia vaivoja ole ilmennyt.


Lähipiirissä sen sijaan on ollut paljon sairautta ja surua. En osaa enää laskeakaan, miten monta tuttua on siirtynyt rajan toiselle puolelle. Ystäviä, soittokavereita, tuttavia, puolituttuja, nimeltä tunnettuja. Yksi pikkuserkkukin.

Onhan paljon hyvääkin tapahtunut. Lapsenlapsi esimerkiksi sai ajokortin ja kirjoitti ruotsista ja enkusta ämmän. Tänään hän oli kutsunnoissa. Niin se aika kuluu. Toivottavasti kevään kirjoitukset menevät samaan malliin.

4 kommenttia:

  1. Itsekin olen kovin harvakseltaan blogiani päivitellyt. Vuosi sitten äitini yllättäin menehtyi, ja elämä sen jälkeen on ollut sopeutumista tärkeän ihmisen puuttumiseen. Mukava kuulla että tuolihissi on tuonut iloa arkeen :) Mukavaa joulukuun alkua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlapyhät on vaikeimpia, kun muistot nousevat pintaan. Voimia sinulle. Meillä äidin viimeinen joulu oli ikävä, kun isä välttämättä halusi hänet vielä kerran kotiin eikä siitä tullut oikein mitään. Onneksi äiti ei varmaan sitä pitkään enää osannut muistella.

      Poista
  2. Tämä blogin kirjoittelu on sellaista 'tuurihommaa'. Päivittäin käyn kyllä lukemassa blogeja mutta itse tulee kirjoiteltua hyvin vähän. Valitettavasti olen kans jotenkin jäänyt koukkuun FB:n ja siellä tulee kirjoitettua kommentteja yms. Hyvää joulukuun alkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin nopea ja itse asiassa suurimman osan kavereista tavoittaa kuitenkin sitä kautta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!