keskiviikko 4. elokuuta 2010

Suku mielessä

Kuten edelliseen postaukseen kommentoitiin, niin huonon päivän jälkeen voi tulla yllätys ja parempi. Minulle ilon toimitti postityttö. Tosin nyt illalla se talon toinen känkkäränkkä sai jostain herneen nenuunsa, joten päivä näemmä päättyi sillä tavalla kuin ei koskaan, ei ikinä pitäisi eikä saisi. Huom. minä en edes haastanut riitaa, toinen vain suuttui jostain, mutta voihan olla, että se mikä minulle on tavanomaista kivaa puhetta aviomiehelle, onkin toiselle silkkaa riidan haastamista. Kiipesi yläkertaan ja siellä on ollut koko illan, mutta olkoon. Sen tiedän vanhastaan, että kun olen tottunut semmoiseen kevyeen suunsoittoon ja sanoilla iloitteluun, jota harrastettiin usein kotona ja etenkin työyhteisössä parhaiden työkavereiden kanssa, niin myös nautin siitä. Mies ei. Hän on sen verran tosikko ja tosikoksi kasvatettu, ettei voi lainkaan käsittää tällaista turhanaikaista höpinää. Loukkaantuukin vielä. Minäkin tosin taidan joskus mainita sanan huumorintajuton...

Joskus pelkään, onko se hänellä alkavaa dementiaa vaiko pelkästään erilaista temperamenttia. Hänen isänsä, setänsä, serkkunsa ja mummonsa dementoituivat. Äsken luin, että näin tapahtui toisellekin mummolle. Minulla kai on rasitetta vain äidin ja äidinäidn suunnalta. Kävin eilen facebookissa seikkaillessani tutkimassa Muistiliiton linkkejä ja se ei ainakaan piristänyt, vaan hyvinpä pohjusti tätä iltaa.



No joo, se iloinen yllätys oli paksu kirjekuori täynnä sukuselvitystä isoäitini suvusta yhdestä ja vähän toisistakin pitäjistä itäiseltä Uudeltamaalta. Kuulkaa, siellä on asunut - ja asuu -  "valtava" määrä äidin tätejä, enoja ja serkkuja lapsineen eli tahtoo sanoa lukematon joukko uusia pikkuserkkuja. Eivät nämä varmaankaan äidilleni vierasta porukkaa ole olleet, mutta eipä vaan ole ollut tarvetta esitellä meitä heille eikä ehkä kertoa meistä heille, vaikkei tässä nyt satojen kilometrien päässä edes asuta. Syynsä on vaiteliaisuuteen ja siitäkin sain nyt tarkkaa tietoa, josta en ikinä kuule sanaakaan äidin suusta.

Yhtään tuttua oman ikäpolven nimeä ei  putkahtanut esille, vaikka vähän sitäkin jännitin. Ei siis ex-työkavereita tms. Joitakin vanhemman polven tutun oloisia nimiä tuli vastaan, joten ehkä olen heistä jotain lapsena kuullut . Ja sitten tietysti se serkku, joka minua tällä arvokkaalla kirjeellä muisti ja joka oli ainoa side sukuun.

Kun en tiedä, sattuuko joku asianosainen sukulainen vahingossa törmäämään tänne avoimeen blogiin, en arvaa sen enempää kirjoittaa ihmisistä, ammateista tai edes paikkakunnista. Tietonikin tietysti ovat ohutta ohuemmat. Sen sanon, että aika soppa on ollut, jossa luultavasti olisi aineksia vaikka romaaniin. Kun minutkin valistettiin sukusalaisuuksista vasta tänä kesänä, niin mistä tiedän onko totuutta kerrottu draaman lapsenlapsillekaan koskaan. Äitini tietää, muttei muista ja jos muistaa, ei ainakaan kerro. Minulla on nyt muutama uusi langanpää, joista voi lähteä kerimään. Puuhaa piisaa.

5 kommenttia:

  1. Sukututkimus on mysteereitä täynnä; ne voivat aueta vähitellen, jos on sinnikäs ja jaksaa penkoa asioita. Aina ei löydöt ole iloisia---.

    HYvää jatkoa sinulle Villiviini tv. Aili-mummo ;))

    VastaaPoista
  2. Minä ajattelin ilmoittautua sukututkimuskurssille nyt syksyksi. Kun on jo vähän penkonut sukutietoja, niin ehkä oppii paremmin ymmärtämään miten oikeita tietoja löytää. Ja ehkä saa muutamia solmuja auottua.
    Uusia sukukytkyjä löytyy kaiken aikaa.

    VastaaPoista
  3. Sukututkimus on mukaansa vievä ja elämään tulee uusia näkökulmia. Usein ihmettelin asioita miksi noin ja niksei toisin. Vasta sukujemme teidoista on moniasia paljastunut. Nyt kun nuoremmat tietävät ,että minulla on suvuistamme tietoa niin osaavat jo kysyä. Olen ottanut sellaisen asenteen, kerron kaiken avoimesti kuka osaa kysyä. Mitään valmista en kysymättä jaa syy on se jotku eivät kestä totuutta. Mielestäni meidän suvuissa on ollut turhia jännitteitä sekä salaisuuksia on aika kertoa ja avata solmuja. Onneksi tuo asenteeni on antanut uusia hyviä ihmissuhteita. Kokeile kuinka sinun käy ja se toinen asiasi, miehilläkin on vaihdevuodet ;O

    VastaaPoista
  4. Mukava, että olet saanut lisätietoa suvustasi. Toivottavasti se känkkäränkkäkin on sieltä yläkerrasta jo "kotiutunut" ja siellä kaikki muutenkin hyvin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tässä on oppinut pitämään meikäläinenkin suunsa supussa monta kertaa, vaikka olisikin tehnyt mieli sutkautella. Dementian varhaisoireiksi minä tuollaiset äksyilyt leimaan, ja onneksipa en tiedä etukäteen, mitä jatkossa tuleman pitää. Kaikki aikanaan. - Yritetään nyt vain elellä tasaisesti, kun nuo asiat ja oireet ovat tahattomia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!