torstai 5. joulukuuta 2013

Juhlan aattoa

Päivällä tuli lunta oikein taivaan täydeltä, sitten taas aurinkokin paistoi. Tämän hetken säätilasta ei ole tietoa, kun ei tässä illan pimeydessä näe ulos ;-). Tuo hederikuva osuu ilmeisesti nyt oikein kohdalleen, sillä huonoa keliä on luvassa huomiseksikin.

Minä istun kotona, mutta mies joutuu lähtemään töihin eli itsenäisyyspäivän konserttiin. Tänä vuonna ohjelma ei tuntunut niin kiehtovalta, että olisin halunnut mukaan. Sitäpaitsi isäntä lähtee jo hyvin hyvissä ajoin harjoituksiin. Ehkä saan päivän kulumaan itseksenikin vaikka nukketaloa väkertämällä ja itsenäisyyspäivän ohjelmia katselemalla.

Mies lähti kauppaan ostamaan pientä, helppoa naposteltavaa huomisen illan varalle. Kuka sitä nyt ruokaa ehtii keittämään, kun pitää istua tiiviisti telkkarin edessä! Tuttujakin pitäisi olla Tampereen juhlissa. En nyt löytänyt kuvaa siniristilipusta, mutta uudet tallilyhdyt ovat tässä ja toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää!


Kirjani oli ilmestynyt jo Mediapinnan nettisivuille. Menee tietysti vielä jonkin aikaa ennen kuin kirjalaatikot ovat meidän ovella, mutta aikataulu ilmeisesti pitää kutinsa. Sen kunniaksi tilasin itselleni joululahjaksi jalkahoidon & niskahartiahieronnan. Juhlan aattoa siinäkin mielessä.

1 kommentti:

  1. kiitos Mediapinnan nettisivulinkistä. se selvitti paljon kirjailijasta ja uudesta kirjasta ja muustakin, mistä olen halunnut tietää. hyvää itsenäisyyspäivää ja joulunodotusta kirjalaatikoiden myötä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!