tiistai 14. lokakuuta 2014

Ja taas uusi viikko menossa

Tämä on vaihteeksi sairaalassakäyntiviikko. Tiistaina on labrat, keskiviikkona sytostaatit ja illaksi kotiin, sillä torstaina Toinen tytär tulee käymään. Tämä on yhtä ravaamista, sillä tänäänkin kävimme asioilla. Mies kävi korjauttamassa lukulasejaan, minä kirjakaupassa ja prisma-kaupassa, josta ostin yhden pyykkilaatikon. kolmannen serkun päiväkirjamuistelmat ynnä muuta tarpeellista kuten joulunpunaista lankaa. Pitäähän jouluna punainen pipo olla! Kulkusten kilinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ne pitää hommata jostain myöhemmin. Vielä on harkinnassa, kudonko tästä langasta sukkia ja ranteenlämmittimiä vai pipon. Väri on oikea, mutta lanka saattaa olla vähän karkeaa arkaan päänuppiini.

Viime viikon kampaajareissu oli sikäli onnistunut, että luottokampaajani Päivi leikkasi hiukseni oikein nätisti. Vahinko vain, että tukka on senkin jälkeen harventunut niin että kampauksesta ei ole enää juuri mitään jäljellä. Halasimme läksiäisiksi ja totesimme, että tavataan viimeistään sitten kun tukka taas kasvaa. Eihän sitä tiedä, miten ihanat kiharat minulla vielä on! Kampaaja tosin varoitti, että jos tulee kiharat, niin ne myös menevät ensimmäisessä leikkauksessa.

Aloitin muutama päivä sitten pikkulintujen ja oravien ruokinnan. Eilen lintulaudalla oli jo yhtaikaa kymmenkunta talitinttiä ja omalla vuorollaan se orava, joka jo monena päivänä oli käynyt huomauttelemassa ruoasta. Vaikka onhan nyt ravintoa tarjolla muutenkin. Kaksi närheä rääkyi aamulla tammessa ja on varmaan vain ajan kysymys, milloin linnut huomaavat marjoja notkuvat pihapihlajamme.


Tämän sinänsä ruman pihakuvan otin viime viikolla muistutukseksi lämpimästä syksystä. Ajatella, auringonkukka ja miljoonakellot kukkivat, vaikka on melkein lokakuun puoliväli. Tosin nyt luvataan niin kylmää, että näiltäkin pian hymy hyytyy.


Hyvää viikkoa! Sitä samaa toivotan itsellenikin etenkin keskiviikoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!