lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi tuokoon onnea ja rakkautta

Onpa mukava aloittaa uusi vuosi; ikään kuin kääntää esille kokonaan puhdas lehti. Emme suinkaan ole vielä lopettaneet joulunviettoa. Jouluvalot ja kynttilät saavat loistaa ainakin vanhaan loppiaiseen saakka, ehkä kauemminkin. Tonttulan väki on edelleen talossa ja vastahan ne hiipivät hiljaa alta sillan... Nämähän ovat tuoneet erityisen suurta iloa naapuritalojen muksuille, jotka oikein odottavat, milloin minun tonttuni ilmestyy rapunpieleen. Alimman kuvan jouluporsas on edelleen kyljellään, sillä se puolestaan viihdytti joulujuhlassamme yhtä naapurin pienimmistä. Kaikkein pienin tosin oli vielä äitinsä vatsassa ja seuraava nökötti saman äidin sylissä.

Tällainen on meidän lumitilanteemme. Tonttu on monivuotinen ystävämme ja kotoisin jonkun koulun myyjäisistä.

Taitavan käsityöläis - Vekin tekemät upeat tontit hiippailemassa alta sillan. Muori tykkää heittää lakkinsa pois, sillä hän ilmeisesti haluaa esitellä komeita harmaita hapsiaan.
Tässä on paljon tonttuja eri vuosikymmeniltä. Tyttären ystävättären vaari veisti puisen joulupukin joskus 70-luvulla ja toinen tytär muovaili koulussa pöydällä olevan pukin. Porsas ja poro ovat myös jostain 70-luvulta. Omasta lapsuudestani minulla ei ole yhtään joulukoristetta ja lelujakin vain pieni, hapertunut kumilehmä, joka ei ansainnut päästä joulukylään. 

Kun arvelin miehelle, että meillä oli kaikesta huolimatta hyvä vuosi, niin hän melkein pahastui. No, itse tarkoitin hyviä uutisia ennen kaikkea syöpäsairaalasta ja talossa vallitsevaa rauhan ja rakkauden henkeä, joka tosin ei oli uusi asia. En lainkaan ajatellut hänen suuria vastoinkäymisiään omien sairauksiensa kanssa. Loukkaantuminen oli hyvin oikeutettua. Mies on ennenkin arvellut, että eukko sanoo ensin ja ajattelee vasta sen jälkeen. Jos silloinkaan.

Viime vuoden alkupuoli oli tosiaan raskas - vuorotellen ravattiin väliä labra - lääkäri - sairaalahoidot. Hoidothan alkoivat jo 15,8.2014 ja jatkuivat jonnekin seuraavaan maaliskuuhun. Se oli fyysisesti raskasta, henkisesti tietysti myös, vaikkei kaikkia kauhukuvia tietenkään passannut laskea edes ajatuksiin. Tukkakin lähti, mutta palautui vähän kerrallaan heti, kun sytostaatit päättyivät. Sytomyssyjä on laatikollinen, mutta en ole edes vilkaissut niitä sen jälkeen.

Siinä kurjimmassa vaiheessa, kun naama oli kortisonin levittämä kuin possulla, tukka pois ja painoakin kai parikymmentä kiloa lisää entisestään liian runsaaseen massaan, pääsin esitelmöimään kylämme vanhasta historiasta, kun pma marttayhdistykseni vietti 10-vuotispäiväänsä. Kuvat juhlasta ovat muuten hienoja, paitsi en minä villasukissani ja myssyssäni. Juhla oli kylläkin yksi vuoden kokokohdista itselleni ja antoi kummasti voimia eteenpäin, sekin.

En voi liikaa kiittää ystäviä, jotka kannustivat, rukoilivat, tulivat käymään sairaalassa ja kaikin tavoin elivät mukana. Ja ei vähän mitään - näin mummilla oli tapana sanoa - kaikki te blogiystävät olette ansainneet samanlaiset kiitoshalaukset. Teiltä sain valtavasti voimaa. Jouluruusu Sinulle, ole hyvä:



- Miehen toimenpiteet jatkuvat edelleen. Silmäsairaalakäynnit jatkuvat ehkä vielä useamman kerran, alapäähän pannaan botoxia ja yläpäässä aortta katsastetaan. Minä mietin sitä, alkavatko ne minulla uudestaan. Soitan heti maanantaina sairaalaan neuvoa kysyäkseni. Kaikki vaivat eivät tietenkään ole syöpää, mutta kun siellä haimassa on se möykky, joka ei syyskuuhun mennessä ollut kasvanut, ei kaventunut eli sytostaatit eivät siihen purreet, niin ei voi olla ajattelematta...

Vuodenvaihteen hyviä asioita on paljon ja onneksi kaikkea ei tiedäkään, kuten onneksi ei pahojakaan uutisia. Hyvää on ainakin sukuun pian syntyvä pikkuinen. Jos lapsen äidin isäpuoli on minun poikapuoleni, niin olenkohan minä mahdollisesti isomummipuoli vai mikä? Tuleva mumma ainakin on innosta pinkeä ja niin on tuleva ukkikin. - Kun tyttäreni parisenkymmentä vuotta sitten tuli velipuolensa ristiäisistä, naureskeli hän, että siellä oli neljä tätiä, jotka kaikki ilmoittautuivat lapsen mummuiksi.

Saksantytär suunnittelee kaikesta päätellen avioliittoa. Kun ainakaan hän ei kuulu kirkkoon, miehestä en tiedä, on tiedossa ilmeisesti käynti maistraatissa, mutta ehkä toiset juhlat järjestetään myöhemmin Suomessa. Tavat siellä ovat kuulemma muutenkin sellaiset, että virallinen vihkitoimitus tapahtuu aina siviiliviranomaisen edessä. Silloin myös tytär saanee kaksoiskansalaisuuden eli sinne näyttää jäävän.

Tyttärenpojasta tulee täysi-ikäinen ja luultavasti hän aloittaa syksyllä ylioppilaskirjoitukset.

Kirjoittamiseni lähti mukavasti etenemään, vaikkei tekstiä ole vielä läheskään tarpeeksi. Se on ihmeellinen asia, miten yksi asia voi johtaa toiseen. Taisin viimeksi kirjoittaakin parista mielenkiintoisesta kirjallisesta tuotteesta, jotka löysin, tai ne suorastaan hyppäsivät eteeni. Tai tuotiin eteeni. Kummastakin arvelin ostaessani, että niissä voisi olla kirjaani hyödyttäviä juttuja ja oli myös. Kaksi perinpohjaista haastattelua päähenkilöstäni antoi minulle uuttakin tietoa ja vahvisti vanhoja käsityksiä. Tilasin ne kuin siat säkissä netistä.

Mitä vielä tuleekaan vastaan - kun elää saa ja terveenä pysyy, on on pitkään ollut tapanani sanoa. Motto tai slogan taitaapi olla lähempänä totuutta, kuin aikaisemmin arvasinkaan.

Suruja ja sairauksia ei tietenkään kannata eikä pidä ennakoida, saati tilata mutta mahdollisia nekin ovat, kun suvussa on paljon iäkkäitä ja melko huonokuntoisia ihmisiä. Ja sitten me, ei ihan ikäloput, mutta monisairaat.

Jos siis plussaisin ja miinustaisin  tulevaa vuotta, niin plussia taitaa olla enemmän. Sinänse se on höpöhomaa, kun kuitenkin on otettava vastaan se, mitä eteen tulee. Mutta silti: eletään hyvä vuosi, te ja me.

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaminen on tärkeää. Itselle ja tuleville polville voi kertoa tapahtumia ja ajtuksia. Näkyviin laitettuina ne kertovat paljon enenmmän kuin vain kuulopuheina tai omassa mielessä.
    Kijoittamista opetteleva pappilan mummo toivottaa siunausta vuodellesi 2016.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pappilanmummo, Sitä tarvitaan.

      Poista
    2. Minulta väheni kirjoitusinto netin ottaessani. Sukutauluistakin puuttuu luvattu sukuhaara. Huomasin, ettei oikein taidot riitä saada sitä lihaa luiden ympärille. Silmiinkin tuli ongelmia. Taitaa kyllä olla vain laiskuus, koska jokainen voi tehdä taitojensa mukaisen tekeleen. Jaksamista sinulle. Koitan seurata kuulumisiasi.

      Poista
  2. Mistä päin suomea nämä sinun kirjasi ovat, ei ainakaan muistu mieleeni?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!