Harmitus näyttää olevan päivän muotisana. Suomen kielen sanakirjat eivät varmaan tunne sitä, ei ainakaan lhimpänä käsiä ollut teos. Nykysuomen sanakirjan kaikki kolme osaa asuvat toisessa hyllyssä. Ei taida maksaa vaivaa mennä tarkistamaan.
Itselläni kaikki on hyvin eikä mikään harmita, ei edes harmistuta. Silti ilmassa on kaikenlaista, muutakin kuin Pikkuprinsessan kihlauksen purku. Sekin on varmaan Pikkuprinsessalle onneksi, että Petturiprinssi sai lähtöpassit. Kävimme pikaisesti mummulassa, jossa kaikki hyvin, sanoi äiti. Isänkin mukaan periaatteessa kaikki hyvin, vaikkei tietysti häntä kovasti koettelee se, kun vaimo lähes 63 avioliittovuoden jälkeen ei muista asuvansa omassa kodissaan. Onneksi nyt ei esiintynyt pahempia kiukuttelukohtauksia, mutta tilannehan voi muuttua millä hetkellä tahansa. Esimerkiksi sen takia, ettei äiti kuullut, mistä juttelin isän kanssa. Kuuli vain sen, että juttelimme ja tietysti epäluulo nosti heti päätään.
Meillä viime yönä mies kolisteli niin että nousin jo katsomaan, mistä on kysymys. Sitä aina säikähtää, että mikä on vialla, sairauskohtaus vai mistä on kysymys. - Lamppu ei syttynyt ja sitä miehen piti tutkia, vaihtaa lamppua, vaihtaa sulaketta, testata kulkeeko sähkö johdossa. Onneksi hänellä on taikakynä, joka näyttää, missä virta kulkee, missä ei. Epäilys kohdistui lopulta isohampaiseen vierailijaan, joka mahdollisesti on purrut jossain piuhat poikki, sillä virta ei todella kulkenut lamppuun asti. Asiaa pitää vielä tutkia uudestaan ennen nukkumisaikaa, sillä piuhoihin pääsee käsiksi vasta sängyn siirtämisen jälkeen. Paha kyllä, se vanha lotja voi hajota, joten operaatiota ei voi jättää yömyöhälle. Tämä on vain pieniä, jokapäiväisiä harmeja, joita aina sattuu. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että joku rotanvonkale on tullut kiinteistölle ja mikä pahinta, asuu nyt seinän täytteissä. Lepakoita siellä kuulemma ainakin talvehtii.
Varsinainen harmitus syntyi, kun Toinen tytär pyyhälsi paikalle ja ehti olla juuri sen verran aikaa, että ehti riitaantua isänsä kanssa. Isänsä ei kestä kovaäänistä pauhaamista ja sen olisi luullut aikuisen lapsen jo tietävän. Eipä vaan muistanut, vaan poistui ovet paukkuen. Nämä kaksi temperamenttista eivät usein ota yhteen, mutta kun ottavat, niin silloin on parasta pysyä kaukana. - Lapsella oli useita oikeita syitä omaan harmiinsa, mutta kaikki olivat asioita, jotka eivät kiukuttelulla tai kiljumisella parane, eivätkä yksikään isäns´ä aiheuttamia. Minuakin harmittaa, sillä isänsä kuitenkin on yleensä aina se, joka lopulta joutuu selvittelemään solmut auki.
Pitäähän sitä tarkastaa miksi ei sähkö kulje, meillä vuosia sitten oli seinän välissä hiiren pesä ja siitä sitten oli nakerrettu lähellä oleva sähköjohto poikki.
VastaaPoistaHarmillinen tuollainen yhteenotto, en minäkään pidä kovaäänisestä mekastuksesta, huomasin häiriintyväni uimahallissa jumppaajien vetäjän kovaan soitantaan ja huutoon.