tiistai 8. huhtikuuta 2014

Merkillistä postia

Nyt on tullut outoa postia. Kahtena peräkkäisenä kertana viikon sisällä meitä on hyppyytetty turhan päiten postikonttorilla, kun olen saanut viestin saapuneesta lähetyksestä. No ei ole ollut uutta lähetystä, vaan viestit tulivat monta päivää lähetyksen noutamisen jälkeen. Toisen kohdalla vielä konttorin koneella mainittiin, että yrittivät lähettää muistutusviestin, muttei se onnistunut, kun yhteystiedot olivat puutteelliset. Eivät kyllä olleet puutteelliset. Harmitti, vaikkei  ylimääräinen reissu tietysti kovin pitkäkään ollut.

Toinen merkillinen juttu oli paksu kirje, jonka sain tänään. Ei ollut lähettäjän nimeä eikä saatetta eikä asiakirjan kahta ensimmäistä sivuakaan. Kuoressa oli 36:n liuskan nippu tiuhaa tekstiä,ankaraa Jumalansanaa sekä raamatunpaikkoja vanhasta ja uudesta testamentista. Heitin roskikseen, sillä en ole kiinnostunut etsimään noin kahtakymmentä raamatunkohtaa per tulikivenkatkuinen lause. Sen verran sitä silmäilin, että epäilen jehovantodistajia tai ehkä mormoneita, mutta olisi lähettäjä voinut sentään nimensä panna mukaan.

Eikä postit tähän loppuneet! Matkahuollossa oli iso laatikko taimia. Voi vitsi, olisin mieluummin ottanut ne vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin olisi ollut tilaa ja rauhaa istutella kesäkukkia, kurkun ja tomaatintaimia ja ties mitä kaikkea laatikossa onkaan. Pakkohan ne nytkin on istuttaa, varsinkin kun osa oli jo ylikasvanut ahtaista taimilootistaan. Ensi viikolla mies joutuu noita pienoisia huoltamaan, kun olen muutaman päivän pois kotoa. Ja tietysti pääsiäisenä tulee ruokavieraita ihailemaan pöydän kulmalla asustavia epämääräisiä kasvatuspurkkeja. Nyt voi sanoa, että onneksi ei koko klaani tule syömään, sillä silloin ruokapöydälle ei enää yrttejä mahtuisi. Päivällä ei ulkona ollut kuin  +7 astetta ja yöllä lämpötila on varmaan ainakin lähellä pakkasta, joten ulkoeteiseen, saati kasvihuoneeseen ei näitåä poloisia voi viedä. Vähän harmittaa. Tämä komea kukko vain rapsuttelee pihaa, ei sinne muilla ole asiaa. Kuvaa voi suurentaa.


Sekin vähän nyppii, kun en muista, mihin mikäkin kesäkukka on suunniteltu. Kaikki tiedot ovat vihkossa ja hyvässä tallessa, kun vain tietäisi, missä talsi on...

5 kommenttia:

  1. Onpa sulla ollut kaikenlaista postia! Mulla oli kerrankin kaksi iloista postia, eli palutuksia tulossa :) Toisaalta mies sai pysäköintisakon, joten tasausta siinä :(

    VastaaPoista
  2. Siis palautuksia (rahallisia) tulossa. En näköjään osannut kirjoittaakkaan, ei kyllä ihme, kun nyt taas tunnen itseni puolikuolleeksi työstä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei vielä ole tullut lappuja. Paitai karmea kiinteistöverolippu.

      Poista
  3. Meillä on isoegoinen fasaanikukko, jolla on järkky ääni. Hän on päättänyt kerätä haareminsa meidän pihaamme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!