Kyllä perikunta aikanaan manaa. Kaunokirjallisuutta meillä on yksi huoneellinen. Ruokakirjallisuutta noin kolme metriä. Käsityö- ja nukkekotikirjoja vain muutama metri, kun noita edellisiä on suunnilleen lattiasta kattoon. Sitten on historia, kulttuuri, lasi ja keramiikka ynnä muut taidekirjallisuusosastot, historiikit ja pitäjänhistoriat, sukututkimus ynnä muu. Mutta harvaa kirjaa olen turhaan ostanut, mitä nyt hömppää, jota ei lasketa, mutta joka on ääretetömän tarpeellinen kirjallisuudenlaji. Tietokirjoja rakastan ja niista olen poiminut monet tiedonsirut milloin mihinkin tarkoitukseen. Esimerkiksi kun löysin hyllystä Alexandra Gripenbergin elämäkerran, huomasin hyvinkin tarvitsevani sen antamia tietoja uudessa kirjassani. Toinen hyödyllinen teos on ollut Cajsa Wargin kokbok, jonka lukeminen tosin käy työstä. Vanha fraktuura ja vanha ruotsin sanasto ovat melkein voittamaton yhdistelmä. Sitä luenkin korkeintaan sivun kerrallaan. Ymmärrän tai en ymmärrä.
Pieniä kirjakasoja on siellä sun täällä, kuten takkahuoneen ikkunan alla hyllyssä. Vessassa ei ole eikä eteisessä eikä salissa. Kaikissa muissa huoneissa taitaakin sitten olla.
Kaunosta osan voisi heittää poiskin, mutta ei roskikseen! Jonkin verran voisi tietysti aina sairaalareissuilla pakata mukaan, kun muistaisi. Divarit hädin tuskin huolivat edes uusiakaan kirjoja. Kun aikanaan muutimme Laurin kanssa yhteen, plokkasin rinnakkaiset kirjat eroon ja vein seitsemän muovikassillista diavariin. Ukko maksoi yhteensä sata markkaa koko saaliista. Ehkä jatkan kirjankansista laatikoiden ja rasioiden tekemistä, kun yhden jo osasin väsätä. Kuvaa en kuitenkaan ole muistanut siitä ottaa enkä keksiä vielä käyttötarkoitusta. Kannet kuitenkin ovat nätit.
Ensi viikolla meillä on ohjelmassa terveyttä ja sairautta neljänä päivänä. Miehellä on maanantaina hammaslääkäri, kun haukkasi "valkoisia hiiriä" niin, että kahdesta hampaasta lohkesi kulma. Tiedätkö, mikä on valkoinen hiiri? Joku sanoo sitä körttipastilliksikin. Tiistaina mulla on tukisukkien mittaus ja sen jälkeen apuneuvojen miettimispalaveri näihin surkeisiin neuropatiakäsiin, jotka ovat aamulla varsinkin ihan onnettomat. Jalat myös. Hyvä että saan paidan helmaa nostettua. Maailman paras twist off -kannen avaaja eli Savonia-lusikka ei oikein enää riitä. Myös leivän leikkuu tuottaa joskus enemmän, joskus vähemmän tuskaa. Ja niin edelleen.
Keskiviikkona on minulla labra ja perjantaina tietokonetomografia, joka sitten näyttää onko mulla muuta tautia kuin nuhatauti. Eli syöpälääkäri on siitä viikon päästä. Perjantaina mies menee silmäklinikalle. Toimenpide siirtyi, kun lääkäri huomasi silmässä tulehdusta. Torstai on kuitenkin vapaapäivä, kun miehen soitonopettajalla on talvi- ja hääloma. Jalkahoitajaakaan en uskalla tilata, kun on tätä ohjelmaa muutenkin turhan paljon. Eikä tietysti näin nuhaisena oikein viitsi lisäohjelmanumeroita enää keksiä, hyvä kun nämäkin saadaan hoidettua.
Voi että, nuha on ikävä kaveri, mutta sitä on nyt liikkeellä.
VastaaPoistaMeillä myös projektina kirjahyllyjen siivous, en vaan millään hennoisi roskiin heittää, mutta divari ei ota niitä ja keräilijät haluavat vaan ne, joista itsekin tykkään. Meillä myös joka huone täynnä kirjoja, jopa alakerran käytävän reunoilla kirjahyllyt, puhumattakaan puolison laulu- ja nuottikirjoista, jotka täyttävät takkahuoneen.
Kerroit, että Savonia-lusikka on hyvä apu purkin kansien avaamisessa. Niin, perunankuorimaveitsi, se tukeva ja ikivanha, on ollut siinä(kin) käytössä, mutta nyt löytyi apuvälinemessuilta valkoinen kansien avaamiseen tarkoitettu vekotin. Ja toimii. Käsivoiminhan ei umpiopurkkeja saa millään avattua.
Toivottavasti nuhasi jo helpottaa vähitellen. Minun nuhani on pysynyt poissa avantopulahdusten ansiosta. Kevättä!