tiistai 1. syyskuuta 2015

Tänään se sitten tuli minulle

Mies sai viime viikolla kutsun silmäklinikalle, jonne hän menee tällä viikolla. Nyt tuli minulle kutsu veritutkimuksiin. Luuydinnäyte otetaan uudestaan ja sen lisäksi eräitä muita kokeita. Edellinen näyte otettiin vasta  runsas kuukausi sitten eli ehkä ne haluavat varmistaa epäilyksensä tai sulkea jotain pois. Äkkiähän uusi kutsu tuli, mitä vähän pelkäsin, mutta hyvähän se on, että tutkitaan. Pahakin vaihtoehto on helpompi kestää, jos tietää. Tietämättömyyden, mutta epäilysten mukanaan tuoma pelko on varmaan keljuimpia pelkoja. Eikä kukaan tietysti vielä ole sanonut, että pahin vaihtoehto on vastassa. Hyvässä hoidossa tässä ollaan. Ja toivottavasti laumoittain enkeleitä kimpussani, edessä, takana ja sivuilla.

Silti sateen hakkaamat miljoonakellot, syysleimut ja kultapallot taitavat sopia aika hyvin tähän päivään. Kultapallot, pienet auringot, kuten facebookissa ystäväni näitä kutsui. Kuvasta näkyy myös leimukukkien kurja tilanne ennen sateita. Emäntä oli vähän laiska kastelija ja se näkyy kuivissa lehdissä ja varsissa.



Mitä sairasteluun tulee, niin nyt kyllä suljen pois mielestäni kaikki ikävät vaihtoehdot, joita en tutkinut googlettamalla, paitsi ihan vähän. Johan tässä muutama kuukausi menikin ilman jatkuvaa ramppaamista labran ja sairaalan väliä. Sen verran luin, että neutropeniaksi määritelty vaiva voi johtua esimerkiksi sytostaattihoidoista. Sen sitten kuulen joskus lokakuun puolella, jolloin on lääkäriaika. Tämä selkäydinpunktio on kuun puolivälissä, mutta tulosten valmistuminen vie parisen viikkoa. Lapsia en ole näistä viime vaiheista valistanut, paitsi eilen mainitsin jotain tyttärelle.

Paritkin päiväunet maistuivat tänään, joten se ainakaan ei ole ollut ihan tavanomaisiin tapoihini kuuluvaa, kuten ei koko kesän jatkunut lämpöilykään. Viimeksi sairaala ei noteerannut joka iltaista n. 37,3:n lämpöä miksikään. Se kun ei vielä ole kuumetta. On se kuitenkin asteen verran enemmän kuin aamulämpö, joka sekin on korkeampi kuin entiseen aikaan eli tunnen lämmönnousun nahoissani.

Seuraavaksi pitää jännätä miehen kolmatta leikkausta, milloin hän saa siihen ajan. Ensimmäisen piti onnistua, muttei onnistunut, kun sen jälkeen virtsarakkoon kertyi 750 g hyytynyttä verta. Sen poisto oli toinen leikkaus, jonka jäljiltä olevaa arpikudosta pidäisi seuraavaksi leikata. Tietysti joku silmäoperaatiokin on ehkä hänelle tulossa tai sitten ei, mutta sen hän kai kuulee viikolla. Mies tietää, että leikkaus on tarvittaessa mahdollista tehdä, mutta se on iso. Pohdimme, että jos nykyinen vaiva joka tapauksessa voi aiheuttaa näön menetyksen jos mitään ei tehdä, niin tuskin leikkaus sen pahempi tai suuririskisempi vaihtoehto voi olla.

Kun kysyin, haluaako hän tällä viikolla vaimon mukaan tukihenkilöksi, niin ei. Minä sen sijaan otan mielelläni hänet molemmille kerroille mukaan, varsinkin siihen lääkäritapaamiseen, kuten voitte kuvitella. Ja sairaalakäynnin jälkeen on paikkakunnan paras aamupala tiedossa, ilmoitti mies jo valmiiksi.

Enemmän kuin sairauksia olemme viime päivinä pohtineet maahanmuuttotilannetta ja tätä uskomattoman kylmää ja äkkirasistiseksi muuttunutta isänmaata. Minne unohtuivat  400 000 Karjalan evakkoa?  Mieheni ensimmäinen lanko oli 1-vuotias, kun taapersi äitinsä kanssa pitkän evakkotaipaleen. Minunkin ensimmäiset appivanhempani lähtivät kolmeen kertaan. Ja minne unohtuivat ne Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet kymmenet ellei sadat tuhannet suomalaiseet, jotka lähtivät leveämmän leivän perään taikka sotaväen pakko-ottoja peläten? Oma osuuteni on kovin pieni, mutta muutaman sukkaparin aion kutoa paleleviin jalkoihin.

6 kommenttia:

  1. Onnea edelleen jatkotutkimuksiin, Villiviini! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Enkeleitä matkaan! toivoo Espoon Ulla

    VastaaPoista
  3. Enkeleitä mukaasi ja hyviä uutisia täällä sulle toivon!

    VastaaPoista
  4. Yhteiset kiitokset teille. Enkeleitä tarvitaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!