Hei taas

Täällä ollaan, vaikken näemmä ole muistanut koko blogia lähes vuoteen. Viimeinen vuosi onkin ollut aika kiireinen, varsinkin tämä kevätpuoli. Kirjoitushommia on ollut melkein tuskaksi asti. Kirjoitan näet laajaa historiikkia, jonka tekstin sain eteenpäin ns. sensoreille muutama päivä sitten. Muuta raportoitavaa ei oikein olekaan, paitsi uusi tietokone, uusi sähköpostiohjelma, uusi kännykkä ja ties mitä uutta. Kun kone hajosi, niin tietysti kaikki vanha katsoi bittien hautausmaalle, josta tosin saatiin ainakin osa pelastettua. On tässä opettelua ja siksi ei nyt tässä postauksessa ole  kuvitusta.

Yritän paremmalla ajalla perehtyä taas tähänkin maailmaan. Ihanaa kesän alkua kaikille - jos tätä nyt enää kukaan edes lukee!

Kaikki hyvin

En ole aikoihin käynyt täällä. Viimeksi isäpappa oli sairaalassa, nyt taas puoliksi kotona, puoliksi Kaunialassa. Päivitys jatkuu, mutta nyt lähden keittämään perunoita.

Tällainen päivä

Vaari on nyt ollut viisi viikkoa petipotilaana. Aikaan mahtuu monenlaista , niin huolta ja surua kuin ehkä tulevaankin varautumista. Kävimme tänään tervehtimässä häntä Kaunialassa. Pääsin veljeni kyydissä. Jo muutama päivä sitten tuli viestiä, että nyt olisi syytä käydä, jos aikoo käydä. Siellä hän petin pohjalla torkkui, mutta jaksoi aina välillä raottaa silmiään ja lausua muutaman sanan. Ajatus kulki silloin selvänä ja kirkkaana. Kaikesta kropan pettämisestä huolimatta päivä oli selvästi parempi kuin muutamat edelliset, mutta tilanne voi tietysti muuttua hetkessä. Päivä kerrallaan mennään, kun ei muutakaan voida.

Tuli mieleen ex-kollega, jota aikanaan sijaistin. Hän oli menossa synnyttämään, mutta aikoi vielä ehtiä leipomaan pakkaseen anopin hautajaispikkuleivät. Noin niin kuin varmuuden vuoksi, jos anoppi sattuisi kuolemaan sillä aikaa. Olen naureskellut sitä monet vuosikymmenet itsekseni, mutta vaikkei tässä nyt tietenkään hautajaisia vielä olla järjestämässä, niin tavallaan ymmärrän paremmin kollegankin ajatukset. Kun myöhemmin kävin tapaamassa uutta perheenjäsentä, istui anoppi edelleen tomerasti kahvipöydässä. Ehkä itsekin mutustelin niitä hautajaispipareita.

Valkoista vappua

Voi tätä Suomen kevättä! Otin pariin otteeseen kuviakin tänään kännykällä, mutta eipä niitä paljon kannata tänne siirtää. Samaan vaivaan voisin kaivaa kuvia vaikka viime talvelta. Aamulla jouduin heräämään tosi aikaisin, siis puoli kuudelta, kun sähköt olivat parisen tuntia pois. Kukaan ei tietysti olisi pakottanut heräämään, mutta kas kun heräsin ja sitten jäin vahtimaan, rupeavatko esimerkiksi hälyttimet huutamaan. Sähkökatkoksesta oli kyllä ilmoitettu etukäteen ja jännäsin sitäkin, tuleeko ukkoja pihaan tai seinälle kiipeämään. Ei tullut, vaan muutostyöt tehtiin jossain "keskusvalvomossa". Sen sijaan aurinko paistoi ihanasti sen hetken, kun nousi taivaanrannan yläpuolelle. Eipä kulunut montaa tuntia, kun maa oli valkoinen. Lumi sentään suli päivän mittaan, mutta illalla alkoi sataa uudestaan tosi isoja hiutaleita.

Viimeksi mainitsin isän pitkäaikaisista mahavaivoista. Hän on nyt ollut melkein päivälleen kuukauden sairaalassa, ensin aluesairaalassa, sitten muutaman päivän terveyskeskuksessa ja parhaillaan Kaunialassa. Sieltä on jo pariinkin kertaan soitettu kunnon heikkenemisestä. Viimeksi pari päivää sitten kuume oli yli 39 astetta ja tietysti ensimmäisenä tuli pelko keuhkokuumeesta. Suoraan suoneen tiputettu antibiootti tehosi ainakin tällä kerralla ja kuume laski. Ilmeisesti häntä ei tarvitse ainakaan tällä tietämällä siirtää aluesairaalaan, varsinkin kun jotain koetuloksia vielä odotellaan. Sitä paitsi sieltä hänet kuitenkin passitettaisiin pikavauhdilla terveyskeskuksen vuodeosastolle makaamaan. Kaikin puolin soisi, että hän voisi olla Kaunialassa, ellei pääse jossain vaiheessa kotiin. Päivä kerrallaan mennään. Toisaalta jos hän nyt kuntoutuu, voi sitkeä veteraani elää vaikka satavuotiaaksi. Tämä talvi on kumminkin vienyt kuntoa koko ajan alaspäin, joten liikoja ei voi toivoa. Tuskin se elämäkään kovin makealta enää maistuu.

Eipä tässä muuta. Valkoista vappua varmaan vietetään. Miehellä on soittokeikka ja minä kyyhötän yksin kotona.

Vähän harmaata

Päivällä kuuntelin kahden miehen duettoja ihan kotinojatuolista käsin. Harjoittelusta oli kysymys, mutta sopi oikein hyvin taustamusiikiksi, kun samalla kudoin sytomyssyä syöpäsairaalan keräykseen. Illalla vielä isäntä soitti parit Louis Armstrongin ja Count Basien levyt ja iltapalaksi söimme palat päivällistä kinkkupiirakkaa ja siilikakkua. - Sikäli päivä siis oli oikein mukava, vaikka Summertime jäikin soimaan pitkäksi aikaa päähäni.

Hyvä, että olikin iloisia ajatuksia, sillä muuten tässä on ollut vähän apeanharmaa mieli. Vaari joutui sairaalaan - johan hän on koko vuoden ollutkin sairastamatta. Tai siis joutumatta sairaalaan. Pelkäsimme jo pahinta, sillä niin uupunut ja melkein muissa maailmoissa hän oli kun viimeksi kävimme. Ei hän silloin puhunut mitään mahavaivoista, mutta niiden takia on nyt sisällä terveyskeskuksessa ja vielä eristyshuoneessa. Noro vai mitä mahtaakaan olla? Korkeassa 95 vuoden iässä tietysti kaikki voi olla vaarallista ja luultavasti nyt on kyse pöpöjen lisäksi ravinto- ja nestehukasta. Huomenna olemme varmaan vähän viisaampia. Sairaat kylläkin tyrkätään kotiin heti, kun vain se on mahdollista, mutta saapi nähdä, siirtyykö vaarin Kaunialaan lähtö. Ei ne sinnekään sairaita ota, kaikista vähiten ripulipotilaita.

Tuleva viikko on melkein vapaa ohjelmasta, joka onkin nyt hyvä juttu. Tiistaina viemme abipojan lounaalle, kun kirjoitukset ovat toivottavasti onnellisesti ohi. Ehkä poika kertoo mummille suunnitelmistaan, tai sitten ei. Armeijaan meno on kuitenkin vasta tammikuussa.

Kevättä, kevättä

Tässä vähän somempi kuva ostamastani Lisa Larsonin ponista. Se pääsi pikkuisen lampaan kaveriksi tuvan hyllylle.

Otsikkokuva oli pakko vaihtaa tilapäisesti pihassa kukkiviin lumikelloihin. Eipä tuota lunta enää paljon ole, joten uusia kuvia pitää ottaa lähiakoina. Kevätpäivän tasaus oli alkuviikolla, olikohan se viime sunnuntaina? Ja kellot siirtyvät - yäk - kesäaikaan tänä viikonloppuna. Kevään merkkejä on sekin, kun fasaani ilmoittautui. Pian pääsee sitä varmaan kuvaamaan, kun komea koiras pörhistelee pihassa.

Muuten ei mitään kummempaa toistaiseksi. Isäntä sai nopean kutsun tutkimuksiin, joita tietysti molemmat jännitämme jo etukäteen. Silmähoitonsa jatkuvat, mutta minulla ei tällä hetkellä ole sen kummempia vaivoja. Onneksi vaivat vuorottelevat. - Ensi viikolla menemme lapsenlapsen, sen abin kanssa lounaalle, kun viimeinenkin ponnistus ylioppilaskirjoituksissa on ohi.

Odottelen postia

Olen tehnyt aika paljon lähdekirjahankintoja tulevaa projektiani varten siinä uskossa, että verottaja ne aikanaan hyväksyy menoiksi. Nettidivareista raaskii ostaa, kun halvalla saa eikä toisaalta tuollaisia 1900-luvun alkuvuosikymmenten oppikirjoja muuten mistään saisikaan kuin sattumoisin. Vitosen kappaleelta ja niin edelleen. Joskus hurahdan vähän suurempiinkin ostoksiin.Kun kaikenlaista rompetta keräilen, törmäsin  Kupittaan Saven puiseen Okki Laineen marttanukkeen. Minulla oli pienempi koko kotona jo olemassa, mutta tämä on vajaa parikymmentä senttiä korkea ja kokoonsa ja harvinaisuuteensa nähden edullinen ostos, jonka tein yhdestä nettidivarista, kuinkas muuten, yhdessä kirjojen kanssa. Toinen impulssiostos oli tämä pieni poni.

Otus on ihailemani ruotsalaisen keraamikko Lisa Larssonin teos, kooltaan vajaa kymmenen senttiä. Sitä odottelen vielä postista, kuten viimeistä kirjapakettiakin. Tämän kuvan olen napannut netistä, mutta kuvaan uutuudet sitten yhdessä. - Nyt pitää jarrutella ostoksia, varsinkin kun ei toistaiseksi ole tietoa miehelle mahdollisesti tulevista sairaalakäynneistä. Silmähoidot nyt ainakin jatkuvat, mutta pistokset muistaakseni vain kuuden viikon välein. Nyt pistetään kumpaankin silmään. Huomenna lääkäri soittaa niiden muiden vaivojen aiheuttamista toimenpiteistä ja ensimmäiseksi varmaan lähettää labraan. - Minähän en omien vaivojeni takia ole ajanut autoa moneen vuoteen, joten mies meillä tekee kauppa- ja postireissut. 

Kuvista puheenollen, olen viime aikoina raivannut ja järjestellyt työhuonetta ja kerännyt jätesäkillisen roinaa roskikseen vietäväksi. Onneksi avasin yhden hyllyn reunassa lojuneen kirjekuoren, joka oli melkein menossa jätesäkkiin. Siinä oli äidin serkun lähettämiä vanhoja valokuvista otettuja kopioita. Laatu on aika kehno, mutta täytyy kokeilla, saisiko ne jotenkin skannattua talteen.