Hyviä päiviä

Oikeastaan kaikki päivät ovat viime aikoina olleet erityisen hyviä, mutta nämä viimeiset kaksi oikein ekstraa. Eilinen aamu alkoi tosin vähän nurinpäin meillä kummallakin.Väsytti vietävästi ja oli jotenkin outo olo. Se sitten koheni pienten nokkaunien avulla, onneksi ja sama lääke tepsi miehelläkin. Virkistyin niin, että pääsin lähtemään tuttavaperheeseen, jossa mm. kahvittelun merkeissä parannettiin oikein urakalla maailmaa eli juttelimme kaikesta mahdollisesta. Lisäksi minua suuresti avustettiin nukkekotprojektissani, mutta siitä myöhemmin lisää. Kivaa oli.

Mieskin tuli tyytyväisenä kotiin syksyn viimeiseltä pasuunatunniltaan. Sen päätteeksi oli heillä pienimuotoinen konsertti, jossa isommat eli aikuiseet oppilaat soittivat isommin, syksyllä aloittaneet pienet ikionnellisina saadessaan soittimesta yhden tai kaksi ääntä oikeassa kohdassa. Kivaa oli ollut sielläkin.

Tänään hänellä oli käynti silmäsairaalassa, jossa silmiä oli kuvattu ja tutkittu hyvin perusteellisesti ja moneen kertaan. Pistoshoito jatkuu; nyt yksi, tammikuussa seuraava ja kolmas piikki silmään ilmeisesti helmikuussa. Uusia lääkkeitäkin tuli, muttei kai sentään mitään dramaattista uutta ollut tapahtunut.

Minä puolestani pidin joulukakun leipojaiset. Tämä on edellinen koeversio viikuna-saksanpähkinä-suklaakakustani. Tänään niitä syntyi kaksi kappaletta.

Sitten pesin uunin, joka tosiaan olikin pesun tarpeessa, ja työnsin liesituulettimen rasvasuodattimet tiskikoneeseen. Jaksoin vielä raivata kirjoja, tosin tässä vaiheessa lähinnä yhdestä pinosta toiseen pinoon. Harjoitus jatkuu huomenna. Urakkaa riittää lähes voimien ja ajan ylärajoille asti. Onneksi siivooja tulee maanantaina, mutta sitä ennen ainakin nuo kirjakasat on ladottava johonkin, pöydän alle luultavasti, kun hyllyt ovat jo pullollaan entisiä.

Uutteruuteni johtuu glögitilaisuudestamme, joka on viikon päästä. Siitä nimittäin tänäkin vuonna alkaa meidän joulumme. Vuosittain aina vaihtelemme vähän vieraslistaa, mutta lähin suku ja parhaat kaverit tietysti ainakin ovat kutsulistalla. Kerran sattui kiusallinen tilanne, kun emme tietenkään toitota ihmisille, että tänä vuonna ette sitten saa kutsua. Eräs vanhempi rouva ihmetteli minulle kovasti, miksei meillä enää pidetä glögitilaisuutta, kun tulin yhden kerran kutsuneeksi hänet. Mitä siihen nyt sanot kiemurtelematta? Se vain on niin, että jostain pitää aina karsia, kun tulee uusia kutsuttavia, joiden kanssa on vuoden mittaan ollut enemmän tekemisissä, eikä koko pitäjää millään voi kotiinsa kutsua. - Perinteemme alkoi jo työaikana, itse asiassa kummankin työaikana. Nyt taitaakin miehellä jo olla 35. glögitilaisuus. Tuvan istuimet miehittää usein ylikin kymmenhenkinen soittajaporukka. Perinteeseemme kuuluu puhallinkonsertti.

Nyt minulla on erinäisten tavaroiden piilotusten ynnä muiden operaatioiden lisäksi vielä yksi iso urakka ja se on pitkien ja leveiden pöytäliinojen ja tarjoilijoiden rimpsuessujen silitys. Siihen en onnistunut saamaan apua, joten pakko on jaksaa vaikka ottamalla pienet nokoset välillä. Silityslaudan edessä seisominen ottaa nimittäin uskomattoman ilkeästi selkääni, joka muutenkin on viime aikoina vihoitellut, Toisaalta olemme miehen kanssa sopineet, että niin kauan kun henki pihisee... Mies ei juuri osallistu näihin sisähommiin, mutta toimii ahkerana valo- ja tarvittaessa postivastaavana sekä kauppaneuvoksena, joten ei hänkään toimettomana istu lehteä lukemassa. Viime vuonna minulle oli varattu sohva vapaaksi siltä varalta, että joudun välillä lepäämään. Nyt tilanne on tietysti paljon parempi.

Tarjoilemaan saan meidän marttayhdistyksestä ainakin pari reipasta naista, mutta silittäjätärtä en saanut järjestymään. Kun meidän tuvan pöytä on 3 metriä pitkä ja tavallista paljon leveämpikin, on aina pieni taiteilu keksiä siihen liinat. Yleensä joudun käyttämään 4-5 alusliinaa ja niiden päälle 1-2 jotain muuta. Haluan pöytään jotain muuta kuin sileän liinanpituuden päästä päähän. Haluan myös pitkät helmat, jotta pöydän alle saa kätkettyä yhtä ja toista pois silmistä.

Kattausta yritän aina vähän varioida, vaikka kovin paljon erikoisuuksia siihen ei yksinkertaisesti mahdu. Pöydässä on oltava holillinen ja holiton glögi, glögimukit ja tassit, lusikat ja lautasliinat, jotain kukkasen puolta, liemimukit ja pöytäliesi pitämässä liemikattilan kuumana. Ja sitten tietysti kaikki "kastettavat". Keskipaikkeille yritän taiteilla jotain korisetta, tonttuja, kynttilöitä ja sen sellaista.

Tämmöinen se oli vuonna 2010. Tarjoilut eivät kovin paljon vaihtele. Olen varmaan tylsä, mutta kun yhden systeemin saa kehitettyä, en ehdi/en jaksa/ en viitsi sitä paljon varioida. Sitä paitsi piirakat ja munavoi tekevät äärettömän hyvin kauppansa lihaliemen kanssa. Osa vieraista tulee vähän kauempaa ja heille maistuu suolainen oikein hyvin. Jonain vuonna meillä on ollut 50-60 vierasta, joten pöydän on syytäkin notkua, ettei tarjottava lopu kesken.

Glögin kanssa on yleensä paria kuivaa kakkua ja useimmiten Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareita ja kaupan ruskeita piparkakkua. Nyt teetän osan leivonnaisista, kuten viimekin vuonna ja piirakat tulevat kaupasta valmiiksi paistettuina. - Tuona vuonna juustot eivät tehneet kauppaansa ja luulen, että ne jätetäänkin tänä vuonna pois.

Kattaus on vähän sekalaista seurakuntaa, kun suunnilleen talon kaikki lautaset ja mukit on otettava käyttöön, mutta jotain jujua eritän keksiä keskikorokkeelle. Katsotaan nyt, mitä tänä vuonna syntyy... Onneksi on viikko aikaa vielä miettiä.
                                                                       

Labra-aamu vastassa

Menemme labraan puoli kymmeneksi ja sitä ennen ei ruokaa, ei juomaa, vain aamulääkkeet paitsi ei tyroksinia eikä sattuneesta syystä nesteenpoistolääkettä. Sen sijaan olemassa olevat nesteet lähtevät mukanani. Mies haki terkkarista ison kanikan, johon pitää kerätä yöpissat. Arvelisin kuitenkin, että astia ei ehkä tule ihan täyteen; on se niin iso. Kun syömäkieltokin alkoi jo tänä iltana, tankkasin varmuuden vuoksi syömällä eilisen voileipäkakun loppupalan. Varsinaiseksi iltauoaksi meillä oli lauantain häntiä eli possunpihvi kummallekin, muutama uuniperuna ja tuoreena artikkelina keitetyt pavut. Labran jälkeen menemme tietysti aamiaiselle.

Nämä pihapadan miljoonakellot puhkesivat uudestaan kukkaan. Nyt ne jo ovat saaneet sen verran kylmää, etteivät enää ole näin hehkeitä. Mutta loka-marraskuun taitteessa! En ollut uskoa silmiäni. Joku oli nähnyt puissakin jo uusia silmuja. On tämä maailma mennyt kummalliseksi, sanoisi joku vanha ihminen.

Olen säästellyt yhtä, nyt jo reikäistä villasaalia, jonka äiti kutoi minulle joskus ehkä 60-luvulla. Ajatus oli leikata siitä jokunen pala vaikka pannumyssyksi tai patalapuiksi, mutta kun saali unohtui pihatuoliin, olivat oravat ottaneet sen pehmukkeekseen ja viime yönä vielä kiskoneet terassin lattialle. Reikiä oli tullut jo niin paljon, että toivotin saalille hyvää matkaa roska-astiaan. Vaikka olen kova tyttö säilömään rojua, niin siinä kulki raja. Ei sentään oravanpissimää, reikäistä peittoa tuoda edes pesukoneeseen.

Oravat ovat kunnostautuneet muutenkin. Iso terassin kukkalaatikko on myllätty enkä oikein keksi, miten sen peittäisin, sillä laatikko on täynnä murattia ja perennoja ja taitaapa siinä olla muutama kukkasipulikin. Hallaharson ne veijarit varmaan repivät alta aikayksikön. Jätin painavimman amppelin paikalleen ja eikös orava ollut keinotellut laidalle istumaan ja nähdäkseni syömään aikaisemmin piilottamiaan auringonkukan siemeniä. Ehkä meidän uusi auringonkukkaviljelmä on nyt terassin amppelissa.

Touhuviikko

Aamulla on meno labraan, keskiviikkona mies lähtee silmäklinikalle, torstaina minä tapaan kaksi ex-työkaveria, joita en ole nähnyt noin kymmeneen vuoteen. Ja perjantaina on Helsingissä TT-kuvaus eli se kokovartalo-tietokonetomografia, vai miten se nyt menikään. Joka päivä siis on ohjelmaa. Tänään oli hiljaisempi päivä.

Lääkäri soittaa kuvaustulokset viikon päästä. Silloin sitten tiedetään, missä mennään ja mikä siellä mahassa luuraa. Lääkäri kyllä löysi tunnustelemalla heti kipeän paikan ja sehän minua vähän pelottaakin, mutta tuli mitä on tullakseen.

Labrakäynnin jälkeen perinteitä noudattaen käymme jossain aamupalalla. Paikka ei vielä ole selvä, mutta joitakin ehdokkaita mietimme illalla valmiiksi. Edellisen suosikkipaikan lähelle ei nykyisin pääse rakennustöiden takia autolla, ei tosin rappusille asti ennenkään, mutta nyt kävelymatka piteni.

Kuten olemme kaikki kuulleet, niin vanhoilla ihmisillä on aina kiire. Se johtuu vain siitä, kun kaikki tapahtuu niin hitaasti. Jos yhden homman saa päivässä tehtyä, voi olla tyytyväinen saavutukseensa. Minä olen. Päivä oli mukavan leppoisa eivätkä tukisukatkaan puristaneet ennen kuin vasta illalla. Kudoin yhden pakolaissukan valmiiksi ja toisen melkein varpaisiin asti. Luin vähän yhtä lähdeteosta Suomen historiasta ja aloitin Wilburin uusimman Egypti-kirjan. Nyt illalla kirjoitin pari kappaletta tekstiä ja siinä olikin päivän työt tehtynä. Niin ja tein minä sentään ruoankin meille.

Mies toi kaupasta kilon silakoita ja paistoin niistä uunissa pihvejä: väliin pötkö piparjuuritahnaa, tilliä ja vähän suolaa ja pippuria. Kaveriksi annos mummonmuusia, jonka joukossa oli pussillinen pakasteherneitä ja mausteena vähän valkosipulilla maustettua rypsiöljyä. Laskin, että silakkapihvejä oli 30 kpl, joten syömme samaa ruokaa toistekin, joko huomenna tai ylihuomenna.  Vaikka maistuvat ne kylmänä voileivänkin päällä. Samalla reissulla tuli rasia jotain italialaista jäätelöä, ihanan kirpeää sitruunajäätelöä olikin, kun otin annoksen iltaherkuksi. Se oli oikein hyvää ja sopivaa aikuiseen makuun. Ei kuulemma ihan halpaakaan.

Tämä oravainen löysi heti ruokabaarin, kuten hänet jo aikaisemmin esittelinkin. Sama tyyppi. En tosin tiedä, onko oravia yksi vai useampia. Tämä ainakin istui jo muutamana päivänä terassin tuolilla ja katseli syyttävän näköisenä, kun ei baari ollut vielä avattu ja istuu nyt ahkerasti terassin kaiteella syömässä. Ehkä hän kuskaa auringonkukansiemeniä talvivarastoihin, mutta toivottavasti ei ainakaan terassin isoon kukkalaatikkoon. Turkki ja häntä ovat jo komeasti talvikuosissa. -  Talitiaiset ovat myös löytäneet lintulaudan ja talipallot, samoin ilmeisesti ainakin yksi harakka, joka tarpoi aamulla pitkin pihaa.

Syyskuu se sitten loppuu

Tein äsken sen virheen, että lukaisin edellisen postauksen. Kun en itsekään saanut siitä selvää, niin ette varmaan tekään. Kirjoittamisella tietenkin tarkoitin oman seuraavani sepustusta. jota teen tällä hetkellä tilkkutäkki-menetelmällä. Tai paremminkin tilkkutyyny- . Muutama eilinen kuvakin tuli kamerasta, mutta säästelen niitä toiseen hetkeen. Tämä kuva on aamulta ja sitä ei kannata säästellä! Toivottavasti se tuo iloa myös Sinulle!

Aamuaurinko paistoi tosiaan niin ihanasti ruskan värejä harjoitteleviin pihapuihin, että oli pakko kaivaa kamera esille. Edellisenä aamuna myöhästyin ja aurinko ehti jo nurkan taakse. Kuvat tietenkin otetaan aamulla ikkunan läpi, enkä esimerkiksi tätä pihlajaa edes ylettyisi kuvaamaankaan  maan tasalta.

Suunnitelmissani oli uppoutua tänään perusteellisesti kirjoitus- ja lukutöihin, mutta onnistuinkin eilen saamaan ajan jalkahoitajalle ja sinne heti aamulla! Miehellä oli meno silmäklinikalle. Sinä aikana olisin oikein hyvin ehtinyt tehdä vaikka mitä tarpeellista. Ja teinkin eli kirjoitin pari kappaletta alustavaa tekstiä, selvitin ihan vähän lisää päähenkilöni sukujuuria ja luin muutaman sivun Teemu Keskisarjan paksua ja henkisesti raskasta teosta Viipurista 1918, jota tarvitsen kirjaani varten. Kun kirjani tulee liikkumaan jostain 1800-luvun loppupuolelta vuoteen 1943, ei sisällissotaakaan voi ohittaa. Ei, vaikken siitä historiallista dokumenttia ole väsäämässäkään. Faktaa ja fiktiota, kuten edellisissäkin kirjoissani. Otan mukaan muutaman sivuhenkilön siltä ajalta. Jos tämä nyt koskaan valmistuu, mutta sen aika näyttää.

Kuitenkin tärkein asia oli puhelu Tyttärelle. Me emme yleensä jaarittele kovin pitkään puhelimessa, mutta nyt oli kaikenlaistaa asiaa ja asian vierestäkin. Tilasin muutamat kukkasipulit, jotka jaamme ja tytär tulee istuttamaan niitä avukseni. Hajulaukkaa ja parvitulppaania on jo Prisman postilaatikossa, samoin jotain kolmatta, jonka nimi ei satu tulemaan mieleen.

Suunnitelmia ja toteutuksia

Sain kuin sainkin nätit teekupit täydentämään Illusia-astiastoani. Kahdeksan kuppiparia ihan kohtuuhintaan ja kotiinkuljetuksella. Harmi, etteivät nämä pysyneet pitkään Arabian tuotannossa. Ei silti, minun astiastoni on nyt tässä. Ellei sitten Tea or two -kuppeja satu tulemaan edullisesti vastaan... Niitä on nyt kolme kuppia ja neljä tassia kotona.

Nämä ovat siitä kivan malliset, että niitä voi hyvin käyttää myös kahvikuppeina, jos haluaa kattaa isommat kupit, muttei mukeja.

Unohdin ottaa kuvan kauniista Aino S-lapasista ennen kuin ne lähtivät tyttären mukana hänelle synttärilahjaksi. Toinen pari on nyt puikoilla ja ne pitää muistaa kuvata. Malli on kaunis ja helppo, lanka aitoa suomenlammasta. Lankapaketteja myy Lentävä lapanen, tämä meidän kylän ihana neulekahvila.

Olin tänään Helsingissä fysioterapeutilla, huomenna menen labraan ja keskiviikkona sitten matkaan syöpähoitoon. Kotiudun sieltä kai aikaisintaan torstaina taikka perjantaina. Kahdet ystävät ovat tulossa sairasvuoteen äärelle ja se virkistää jo etukäteen. Fysioterapeutin kanssa juteltiin ongelmallisista tukisukista ja saan häneltä vielä postissa varvasjumppaohjeita. Tämä neuropatia kun vaivaa sekä sormia että varpaita. Neulominen tekee sormille hyvää, kuten varmaan myös tietokoneen näpyttely. Helsingin reissut aina nostavat vähän kuumetta, niin nytkin, muttei onneksi paljon yli kolmeseiskan.

Torstaina kuulen sitten myös viime viikon magneettikuvauksen tulokset ja hoitosuunnitelmat sille, mikä lie siellä onkaan. Jännä, että lääkärillä on soittoaika, vaikka makaan saman sairaalan luultavasti samassa kerroksessakin tai ainakin samassa pihapiirissä. No, sen ymmärtää, ettei eri rakennuksesta ole aikaa tarpoa joka potilaan vuoteen vierelle.

Suunnitelmani ovat suuret tälle keväälle, joten ne liikekannalle pannut enkeliarmeijat toivottavasti ovat hereillä ja virkeinä. Tavoitteena ja toiveena on järjestää meille kotiin yksi tilaisuus, matinean tapainen, johon saan muitakin kuin taivaallisia apujoukkoja: ihania naapurin rouvia. Muutenhan en mitään kekkereitä jaksaisi järjestääkään.

Kirjasuunnitelma nytkähtää myös ihan väistämättä eteenpäin, kun sain kontaktin tulevan päähenkilöni lapsenlapseen. Hän, äänestä päätellen jo vanhempi rouva, lupasi näyttää ja antaa materiaalia, jota on kuulemma mappikaupalla. Aika huikea juttu!

Kaikenlaista tonttuilua

On se vaan niin kivaa, kun voi antaa itselleen luvan lapsettaa. Sain eilen vinkin blogiystävä Sudelta: tonttuja pitää olla kun joulu tulla jollottaa. Katsokaapa Vekin blogista, mitä ihanuuksia hän on tehnyt ja myy, mielestäni oikein sopuhintaankin vielä. Meille on pian matkaamassa muutama. Kuvaan ne sitten, kun kotiutuvat vai jättäisinkö vielä jouluyllätykseksi? Sieltä Vekin blogista niitä kuvia löytyykin. Suden blogin apinat ynnä muut virkatut elukat ovat toinen ihastukseni kohde, Ei ollut pehmoleluja meidän lapsuudessa, ei. Yhden sahanpuruilla täytetyn pitkäkoipisen lampaan muistan ja sekin taisi olla systerin lammas. Minulla oli pieni kuminen lehmä ja se on tallessa vieläkin jossain. Nuket ovat kadonneet maailman tuuliin, joten nyt on hyvin tilaa vaikka kookonaiselle tonttuarmeijalle.

Näen jo silmissäni, mihin tontut meillä asettuvat. Vekki on todella taitava! Tässä hänen sähköpostiosoitteensa: vekkim@gmail.com siltä varalta, että joku muukin ihastuu näihin tonttu-tomeriin. Huom. Tämä ei ole maksettu mainos eikä Vekki ollut vanhastaan tuttu, mutta Sudelle parhaat kiitokset hyvästä vinkistä!

Kun ei kaikkea osaa eikä jaksa tehdä, niin nautinpa nyt toisen kätten jäljistä! Tällä viikolla teimme myös siivoussopimuksen ja viikon päästä reipas kahden hengen tiimi tulee taas hommiin eli sopimuksen mukaisesti joka toinen viikko. Taisin jo aikaisemmin pohdiskellakin sitä, miten vaikea on itse hellitäää, kun on aina tottunut aika rivakasti työhön tarttumaan. Nyt on pakko. Iso talo onkin kesän ja syksyn mittaan päässyt sellaiseen kuntoon, että ensin aloitetaan suursiivouksesta huone tai kaksi kerrallaan. Minä siis istun tuolissa ja kudon sukkaa, he siivoavat.

Villasukilla on osoitekin, muutama pari joululahjoiksi, loput myyjäisiin. Ihan vaan perussukkaa kudon. En jaksa väkertää mitään kuvioita tai kiemuroita, lettejä tai muuta, mutta jo tämä suoran ja sileän neulominen tekee käsille hyvää. Oikean käden peukussa ja nimettömässä ainakin neuropatia plus äkkiarvaamatta iskevät krampit tekevät elämän hiukkapikkasen kurjaksi aika ajoin. Ei kuitenkaan mahlottomaksi, sano.

Huomiselle ennustetaan lumisadetta tännekin. Pörröturkit sen varmaan jo arvasivat, sillä lintulaudalla ja tällä isommalla ruokinta-automaatilla käy aika kuhina. Oravat ovat vaihtaneet päälleen komeat talviturkit ja pörröhännätkin on harjattu sileiksi. Kuolemattomuuskasvi, jioka roikkuu tuossa taustalla, ei tainnut ollakaan kokonaan kuolematon. En huomannut korjata satoa ajoissa ja nyt amppelista on vain ruoto roikkumassa. Pitääkin muistaa virittää jouluvalot valmiiksi, jos ehdimme kotiin ennen lumisadetta. Niitä ei tosin vielä sytytetä. Samalla reissulla pitää kaivaa pihatonttu maahan ja peittää grillivehkeet muovin alle. Talven varalle, talven varalle.

Päivällä kävimnme ottamassa influenssa- ja tetanus-rokotukset. Kun sairastuin, juolahti tuo viimeksi mainittukin mieleen, kun olin kasvimaata pöyhimässä ja pelkäsin jalkojen vippaavan minut nurin. Aamulla on meno labraan ja sinne kuskaan kanisterin pissaa eli sitä on nyt kerätty vuorokausi. Urakka jatkuu aamuun. Minun on määrä juoda vähintään 2,5 litraa vettä päivässä, mutta näiden asiointireissujen takia on vähän pakko rajoittaa sitäkin. En tiedä sitten, miten hyväksi se näille arvojen mittaamisille on. Aloitin keruun puoli viideltä eilen aamulla eli pianhan sekin urakka on jo valmis.

Labran jälkeen menemme jonnekin aamupalalle. Siitä on jo tullut perinne. Harmillista vain on se, että aamiaistarjoilut ovat yleensä jo loppuneet useimmista paikoista silloin kun olemme vapaat kahvittelemaan.

- Ensi viikolla ohjelmaa onkin enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina kukonlualun aikaan on lähtö laskimoportin poistoleikkaukseen Kirurgiseen sairaalaan. Se on päiväkeikka, kuten seuraavatkin. Kun kävin näyttäytymässä lääkärille tiistaina, oli tuomio selvä: heti portti pois. Vähältä piti, ettei minua kuskattu saman tien leikkaukseen, mutta kun tulehdusarvoissa ei ollut mitään vikaa eikä toisaalta Kirralla ollut vapaita leikkausaikojakaan siihen hätään, niin päädyttiin maanantaihin. Jotain siinä portissa on mennyt pieleen, kun punoitus, kuumotus ja kipu on jatkuvaa, vaikkei kuumettakaan ole.

Syöpälääkäri on tiistaina. Keskiviikkona on sytostaatit ja sen jälkeen aika fysioterapeutille, joka tutkii turvonneita kinttujani ja valitsee tukisukat. Pitkän päivän virkistykseksi tein treffit ystäväni kanssa syöpäsairaalan kahvioon tämän ruljanssin päätteeksi. Torstai taitaa olla "vapaapäivä", mutta perjantaina on taas aikainen aamuherätys, sillä siivoojat tulevat jo aamukahdeksalta.

Tonttuilusta tuli mieleen vielä tänne meidänkin alueellemme joulukuussa ulottuva kela-taksikyytien tilauskeskuksen käynnistyminen. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta kauhulla odotan sitä sähläystä, kun koko Etelä-Suomen sairaat ja vaivaiset yritettään saada kimppakyyttin ja silti aikataulussa sairaaloihin. Ja sairaaloista kotiin. Samalla hyvästit saa sanoa tutulle, luotettavalle taksikuskille, jolta on ollut niin helppo tilata kyyti mennen tullen. Se ilo loppuu nyt.

Viikonloppu vastassa ja vatsassa

Päivät ovat jo aamusta alkaen mahdottoman hämäriä ja tuntuu kuin iltakin tulisi paljon nopeammin kuin syyskuussa kuuluu. Minä ainakaan en tahdo saada mitään edes tehdyksi päivän mittaan. Vähän käsitöitä, vähän lukemista, vähän nettipuuhastelua. Yritän kyllä ainakin takaraivossa antaa ajatusten lentää seuraavan kirjan aihioon. Ja olen vähän materiaaliakin kerännyt. Hyvin vähän.
Vaikkei ole pakko juuri mitään tehdäkään, niin silti edessä oleva viikonvaihde tuntuu mukavalta.

Onneksi on pimeyttä vastaan kynttilät ja ystävän antamat pikkuiset lyhdyt! Poltan kynttilää turvallisesti takassa. Jotenkin sitä pelkää, ettei vaan vanhassa talossa tuli pääse irti.

Paistoin huomiseksi meille jääpaistin, joka on nyt ulkoeteisessä mausteliemessä likoamassa. Saapi nähdä, mitä siitä tulee. Mies arveli, että ehtii vielä huomenna käydä kaupassa, jos oikein huonosti käy. Jääpaisti pantiin sata-asteiseen uuniin umpijäisenä ja paistettiin n. 60 asteiseksi. Minä vähän epäilen meidän mittaria. Se tietysti tökättiin vasta melko loppuvaiheessa lihaan, joka muuten oli lampaapaisti. Jännä nähdä, mitä siitä tulee, jos ei muuta, niin minulle ainakin kelpaa leikkeleeksi aamupalalla. Ruokaahan meillä ei heitetä haaskioon, paitsi jos on homeeseen päässyt, kuten nyt leipä muutamaan kertaan. Talossa ei ole alakerrassa pakastinta, ei edes pakastelokeroa ja kesä ei ole tehnyt hyvää pehmeille leiville. - Paistin resepti oli tänään tulleessa Etiketti-lehdessä, jossa tosin paistettiin hirven tai naudan lihaa. 

Sunnuntaina meillä on tarkoitus pitää paastopäivä. Mies sitä ehdotti, sillä maanantaina on tiedossa aikainen herätys. Hänellä on asiaa aluesairaalaan ja minä lupasin lähteä kaveriksi. Samoin huomenaamulla hänen kellonsa soi aikaisin: soittoharjoitukset, joihin hän käy nappaamassa kylän toiselta laidalta saksalaisen lukiolaistytön kyytiinsä. Meiltä lähti jo eilen yksi soitin neidille lainaan. Mies pääsee palauttelemaan saksan taitojaan, kun kuulemma istuvat vierekkäin stemmakavereina. 

Katsoin osan tänään alkanutta helvetin keittiötä ja sitä se totta vie on. Moista kiroilua en muista kuulleeni edes vuosikymmenet sitten muinaisessa ravintolaharjoittelussa, jonka kiroilut saivat maalaistytön pään vallan pyörryksiin. Käsittämätöntä huutoa, melskausta, ruoan heittämistä lattialle tai parhaassa tapauksessa roskapyttyyn, kokkien ajamista ulos keittiöstä. Hyi olkoon! Ei sillä, ohjelman käsikirjoitus ehkä oli näin kirjoitettu ja ohjelmaan valittu nolattavaksi varsin epätasaista porukkaa. Ei kai muuten ammattikeittiössä työskentelevän ihmisen bravuuri ja parhaan osaamisen osoitus voi olla parsakaalikeitto? Ravintolaruoaksi! Niin tai näin, tätä ohjelmaa ei voi suositella kenellekään. Ei siitä ainakaan hyvä mieli jäänyt. 

Yllätyksiä, yllätyksiä

Ei kaksi ilman kolmannetta ja kolme niitä ehti jo kahteen päivään tullakin. Ensimmäinen yllätys oli eilen naamakirjassa, kun luin veljentytön kuulumisia. Neidistä tuli viime viikolla täysikäinen.

Tyttö on näti kuin ruusunnuppu tai tämä alkukesällä ihanasti kukkinut pioni. Ja nyt ilmoitti siviilisäädykseen parisuhteen. Lisätietoja kaivataan! Muutkin uutiset kuulostivat sen verran dramaattisilta, että mietin vielä, miten haastattelen velimiestäni tai kälyä. Mutta silti, valtavasti onnea nuorelle neidolle ja avopuolisolleen!

Se oli eilisen uutinen. Tänään Toinen tytär kertoi muuttavansa vuodeksi ulkomaille. Onnea hänellekin! Jos nainen on lähes kolmekymppinen, niin toki on lupa itse päättää asuinpaikkansa ja tuntuu siltä kuin hän olisi varsin hyvin järjestellyt ja suunnitellut seuraavan vuoden tekemisensä.

No, se kolmas ylläri-pylläri koski minua. Pyydettiin ja lupauduin kirjoittamaan yhden jutun. Pohjamateriaali on omassa kirjassani eli ei muuta kuin kynä sauhuamaan. Sehän on niitä hommia, joista verottajakin jo totesi, että kirjoitan harrastusmielessä, en ansaitakseni. Niin aina! Vaan olisi se ansaitseminenkin mieluisaa lisää leivän päälle..

LIsää arvontaa ynnä muuta kaikenlaista

Iki-ihanat Punaisen talon hunksit ovat nyt vuorossa. Ei siis palkintona, mutta muuten pääroolissa. Taas tulee hullu mieliteko: oispa koira, mutta kun se meidän rakas viimeinen koiruliini oli niin ihana, emme enää riskeeraa. Veljenkin emäntä osti lauantaina uudet talvisaappaat ja sunnuntai-aamuun mennessä rakki oli syönyt siitä koron. Siis laadukas rotukoira, piti sanomani.

Tänään alkaa tumppuiluiu. Tein jo yhden parin ennen kuin huomasin määräajan. Kun se tuli valmiiksi, aloitin varmuuden vuoksi sukankutinan, ettei tule kiusausta heittäytyä epärehelliseksi. Sekin pari melkein ehti valmistua, muttei ihan. Toisen terä kutominen on alussa.

Käsityöalalta lisää: Tässä hän nyt on raamitettuna. Isäntä istuu takana, kun kuvasin tuvan työpöydän kulmassa.

Ja tässä yksityiskohta

Ihan kaikkia värejä ei ole aihetta esitellä. Alakuvan kuvio tuossa keskellä oli minulle liian vaikea.

Sininenkin lintu vielä kerran raamitettuna:

Tämä oli raamittajan ainoa pyöreä, joten valinta oli helppo. Pistelyn epäsymmetrisyyttä (lue = oma virheeni) en huomannut aikaisemmin, mutta haitanneekohan se ketään?

Linnun alla on pala valkoista kangasta, josta pitäisi vielä tällä viikolla saada aikaiseksi salin verhot. Narisin jo aikaisemmin muistaakseni siitä, että kangasta täytyy hakea lisää. Joo, hakis, jos sais. Yhteen verhoon olisi ollut neljä senttiä vaille tarvittava määrä ja kaksi pituutta puuttui kokonaan. Kangaskauppias lupasi ystävällisesti soittaa ja hankkia lisää Ruotsista. Nyt jännityksellä odotetaan, onko meillä puolitoista ikkunaa ilman verhoja isännän synttäreillä.

Eikä vastoinkäymiset siihen loppuneet. Kun verhotangot ovat noin 30 vuotta sitten ostetut kullanväriset metalliputket, niin ei pidä luulla, että saman värisiä renkaita saisi vielä 30 vuotta myöhemmin. Kolusin varmaan puolen Euroopan verhotankotehtailijat tai ainakin osan heistä.

Aikaisempi verhojen kiinnitystapa oli erilainen, koukuilla ja tarranauhalla. Hankala. Ajattelin nyt edullisempaa ja helpompaa ratkaisua. En tosin erityisesti pidä noista verhotangoista, mutta nyt ei ole tarkoitus siitäkään huolimatta vaihtaa. Ompelen kai sitten vaan kujan, johon tanko pujotetaan taikka ompelen nauhat mallia kanttinauha verhoihin ja solmin ne tankoon. Jotenkin niin. Kamala urakka siinäkin. Nyt naurakaa: kun salia maalattiin, päättivät herrat mestarit, että verhokannakkeita ei irroteta, vaan sievästi vaan maalataan ympäriltä. Siinä sitä onkin jo syytä olla vaihtamatta verhotankojakaan.

Yhdet kehut: löysin kaupasta Häjy Poika -nimistä ihanaa leipää, tekijä lähileipomo Pirjon pakari Nurmijärvellä. Taidankin kaivata vielä yöpalaa. Yhden jo söin, mutta kuten mummi sanoi: "Ei lisä pahaa tee, jos ei puulla päähän lyö."

Sekalaista, sekalaista - niinkuin tässä elossakin

Tämä päivä oli täynnä kaikenlaista touhua meillä kummallakin. Miekkonen lähti asioilleen ja sinä aikana sain aikaiseksi, etten nyt kehuisi, aika paljon. Varoitan, tämä on tylsää tekstiä, joka harvaa varmaan kiinnostaa. Eikä kuviakaan ole tarjolla. Tai jos sentään vaalikukka kaikille onnistuneille ja niillekin, jotka saivat noin 1 - 7 ääntä.

Aamupäivä alkoi pitkällä aamupalalla ja perinpohjaisella lehdenluvulla. Vaalituloksia tiirattiin kumpikin, vaikka olin kyllä jo yöllä perehtynyt oman kunnan tilanteeseen aika perusteellisesti. Miniä meni läpi ja minäkin häntä äänestin, ekaa kertaa sitä puoluetta. Äänestin henkilöä, en puoluetta missään nimessä, mutta periaatteen vuoksi omia. Onpahan ainakin tuttu, jolle tarvittaessa voi nipottaa. Se, jota olen muutamaan kertaan aikaisemmin äänestänyt ja luonut myös keskusteluyhteyden, pääsi onneksi myös ilman minun ääntänikin.

Yritin tarkistaa yhden hautakiven alle sijoittuneen asukkaan nimeä. Väsäsin nimittäin juttua naapuriseurakunnan hautausmaista ja kun yhdessä ikivanhassa hautarivissä oli kolme hautaa, yritin saada selkoa siitä kolmannesta. Kaksi oli selvää, entisiä kirkkoherroja, mutta kolmannen präntti oli aikain saatossa himmentynyt lukukelvottomaksi. Kirkonpalvelija oli erittäin avulias ja ystävällinen ja antoi yhden nimen. Se ei sanonut mitään minulle, joten ratkaisin asian leikkaamalla kiven pois kuvasta. Helppoa kuin heinänteko! Sen tarkistin, etten klipsaissut ainakaan näitä muita ukkoja edeltänyttä kirkkoherraa... Juttu lähti jo viime yönä eteenpäin ja se helpotti. Tämä olikin sellainen välityö, johon minulla oli materiaalitkin melkein kasassa. Eikä siitä kukaan mitään maksakaan.

Sitten jatkoin kirjallisia töitä ja harjoituksia. Hitaasti, hitaasti käy muokkaaminen, vaikka nytkin napsuttelin tietokonetta monta tuntia. Jotain sentään syntyikin, jopa yksi pieni ahaa-elämys.

Mies tuli kiukkuisena kuin ampiainen kahden tunnin asiointireissun päätteeksi. Siitä puoli tuntia oli kulunut postin jonossa seisomiseen. Ihme, että hän ylipäätään oli pysynyt tassuillaan, invalidi kun on. Itella on ulkoistanut kai suurimman osan henkilökunnastaan ainakin täällä meidän kaupungissamme Keski-Uudellamaalla. Asiakaspalvelussa oli yksi täti. Toiselta loppui työaika sillä hetkellä, kun jono oli paitsi konttorin päästä päähän, myös jatkui kauppakeskuksen käytävällä melkein ulko-ovelle asti. Mies laski, että siinä vaiheessa kun hän lähti pakettiensa kanssa, jonottamassa oli noin 18 ihmistä. Ja siis yksi asiakaspalvelija. Joku toinen henkilö teki näkymättömissä jotain muita töitä, kärräsi kai lähteviä posteja tai jotain muuta. Kello oli ollut n. 15-15.30.  Mies arveli, ettei enää ikinä käy hakemassa yhtään minun pakettiani.

Toisessa paketissani oli kaksi mekkoa, jotka tilasin ajatellen tulevaa miehen syntymäpäivää. Toinen oli musta ja sopiva. Toinen on puna-mustakirjava ja sitä pitää vielä vähän tutkia, mutta näyttäisi sekin käyvän, jos musta tuntuu liian hautajaisvaatteelta. Ostin kun sain 50 euron alelapun eli nämä mekot ja muutamat paksut sukkahousut lähtivät suunnilleen satasella. Ja etten aina esiintyisi pitkissä housuissa (joissa viime näkemällä oli vetoketjukin hajalla ja prässisaumoja monta paria rinnakkain) ja kangas nyppyyntynyt noin kymmenen vuoden käytössä.

Toisessa paketissa oli kirja Puolikas taivasta, jota Naisten pankin nettikoulutuksessa viime viikolla lämpimästi suositeltiin. Kirj. Nicholas D. Kristof ja Sheryl Wu Dunn. Ehdin vähän aloittaa sitä ja sen sanon, että tämän pitäisi kulua jokaisen länsimaisen naisen kourassa. Kulua ja aikaansaada toimintaa. Jos vaikka joululahjoiksi ostettaisi naisille ammatteja? - Mainittu koulutus jatkuu huomenna.

Kas, tänäänkin sataa

Tässä melkein voisi kopioida postaukset, kun aina vaan sataa eikä oikein suurempia askareita viitsi edes suunnitella. Luvassa on huomisella rankempaakin sadetta, mutta toivottavasti ylihuomenna on poutaa. Tänään näet kävimme ostamassa junaliput. Teemme pienen minimatkan eli lähdemme aamulla, palaamme illalla. Minä olisin voinut hyvin yöpyäkin perillä, mutta mies arveli, ettei kuitenkaan osaa nukkua hotellipetissä, joten mikäpä siinä, kotiudumme illalla.

Reissaamme junalla ja tarkoitus oli mennä oikein herroiksi ja ensimmäisessä luokassa. Haave ei toteudu, sillä myyntiin on tullut erikoisalennus ekaan luokkaan ja suunnittelemissamme junissa joka ikinen paikka oli jo ehditty myydä. Mutta meilläpä kävi tuuri: saimme kahden hengen hytin, joten voimme varmaan ottaa kunnon torkut kaikessa rauhassa. En edes tiennyt, että semmoisia on junassa olemassakaan. On kokonaan toinen juttu, miten meluisa tai ikävä paikka se on, mutta ainakaan ei tarvitse kuunnella toisten kännykkäkälätystä. Toivottavasti.

Itse paikan päällä tutustumme perinteisiin nähtävyyksiin ja käymme syömässä. Siis suunta kohti tuomikirkkoa, linnaa ja käsityöläismuseota, joissa mies ei ole aikaisemmin käynyt. Minulle ne ovat suhteellisen tuttuja paikkoja, mutta aina yhtä kivoja kohteita. Paikkakunnalla asuva tytär lupasi kuskata meitä ruokapalkalla ja tietenkin esitellä meille myös oman pikkukotinsa.

Kukkakuvaa ei ole otettu tänään. Kuunliljat ja päivänkakkarat kukkivat vanhassa kaivonrenkaassa. Vesisaavi on edelleen nurin, mutta eipä ole tarvinnut kastellakaan.

Niin, se paikkakunta, jonne suunnistamme, on tietysti vanha pääkaupunki Turku.

Sataa ja paistaa

Luvattu myrskytuuli on puhallellut täällä vielä tänäänkin aika rajusti, vaikkei onneksi ole vienyt sähköjä eikä lennätellyt pihakalusteita. Se tuntuu aika puuskittaiselta. On kai uskottava, että enää ei tarkene paljain kintuin eikä tehdä käsitöitä terassilla. Aurinkokin paistoi päivällä, mutta satoi myös eli kuten äiti aina ennen sanoi: silloin taivaassa on häät.

Sain kuin sainkin tämän vuoden komeimman (ja ensimmäisen) sateenkaareni kuvattua. Tai siis sateenkaaret. Jotenkin niitä ei aikaisemmin ole osunut kamerani linssiin eikä omiinikaan.

Kuva on otettu auton ikkunasta. Kun hiljaisella kylätiellä ei ollut liikennettä, niin mies pysäytti auton kuvaamisen ajaksi. Pokkarini akku oli loppumaisillaan ja sen takia kuvissa ei loista se upean värinen sateenkaari, jota saimme ihailla.

Tähänkin päivään tuli oma murheensa. Käly soitti aamulla ja kertoi äitinsä päässeen pois vaivoistaan  tuskallisen viimeisen viikon jälkeen. Hänellä oli sama sairaus kuin minun äidilläni, joten nyt ehkä tuli esimakua siitä, mikä meillä muillakin on vastassa. Veimme kukat, kimpun tulipunaisia ruusuja, halausten kera ja päätimme, että isää ei tästä valisteta ennen kuin hän tulee kotiin. Kälyn äiti vietti viimeisen vuoden hoitokodissa ja niin oli kiire, kertoi veljeni, että kun anoppi kuoli illalla, niin jo seuraavana aamuna joku topakka virkailija soitti ja tivasi, milloin henkilökohtaiset huonekalut käydään hakemassa pois. Uusi asukas tietysti oli jo jonon päässä odottamassa, mutta voisi omaisia ja vainajaakin hivenen kunnioittaa, edes yhden päivän verran. - En ole tietääkseni koskaan tavannut kälyni äitiä enkä häntä siten osaa murehtiakaan. Suren yhdessä näiden itselleni rakkaiden ihmisten kanssa.

Kävimme tänään myös katsomassa meidän äitiä. Tämä nukkui niin sikeästi, ettei pienellä nykimisellä herännyt enkä oikeastaan raaskinut herättääkään. Silitin hetken poskea ja kättä. Sen verran äiti havahtui, että tarttui käteeni. Henkilökuntaa ei näkynyt mailla ei halmeilla, mutta pyörätuoli oli ovipielessä, mistä päätellen äiti oli väsynyt siinä istuttuaan. Tai lääkityksen vaikutuksesta? Juttelin puhelimessa isän kanssa ja hän tuntuu virkistyneen kuntoutuksessa. Nyt on käyty silmä- ja muutkin lääkärit, reseptit uusittu ja keuhkotkin kuvattu. Kaiken pitäisi olla niin kunnossa kuin nyt vaimoaan murehtivalla, lonkkasärkyisellä sotainvalidilla voi olla muutamaa kuukautta ennen kuin täyttää 90 vuotta.

Voin näin ollen raportoida, että on tässä päivässä ollut paljon hyvääkin. Uuden kinnasparin ensimmäinen yksilö valmistuu hetken päästä. Luin loppuun todella upean kirjan (Julie Orringerin Näkymätön silta). Keittiöremontti lähestyy. Kaveri keittiökaappien asennusfirmasta kävi katsomassa tulevaa kohdettaan ja teki uutterasti muistiinpanoja. Se on sitten loka-marraskuun vaihde, kun pitäisi tapahtua. Eteisessä nököttää jo 10 muuttolaatikkoa odottamassa kaappien tyhjennystä. Viikonloppuna tai huomenna ei ole mitään erityistä ohjelmaa, ellei sitten kaiveta loppuja paria perunaa maasta. Unohtuivat mokomat sinne.

Pehmeät sukat ja bebet tekevät hyvää

Kuten  Sukkasadon puolella mainostin, sain aamulla jalkaani uus-vanhat sukat eli TOFUsilk-langasta toiseen kertaan kutomani ihanan pehmeät nilkkasukat. Kudoin ne ensimmäiseen kertaan joskus keväällä ja tarkoitus oli tehdä tarpeeksi väljät kesäsukat, etteivät hankaa mistään. Tuli niin väljät, etteivät pysyneet jalassa, joten nyt purin sukat melkein alkutekijöihinsä ja kudoin pienemmiksi. Lanka osoittautui mahdottomaksi tällaiseen uusiokäyttäöön, vaikka miten varovasti yritin purkaa sukkia. Sukista tuli sopivan kokoiset ja olivat tänään enemmän kuin paikallaan jalanlämmittiminä. Kestävät minkä kestävät ja onneksi lankaa jäi pienet kerät parsinlangaksikin.

Päivä on ollut aika jännittävä ja väsyttäväkin, sillä mehän olimme äidin sijoituspaikka-palaverissa. Asiat eivät tietenkään tulleet siltä istumalta valmiiksi, mutta hakemus on nyt täytetty ja kuulemma huomenna pitäisi olla palaveri, jonka jälkeen olemme hiukkapikkasen viisaampia. Opiskelin eilen terminologiaa: RAVA-indeksiä, SAS-työryhmää ja sen sellaista.

Palaverin henki oli hyvä ja ainakin paikalla olleet tädit ymmärsivät isälle raskaan kotitilanteen. Tiijä sitten, miten laaja ymmärrys on huomisella porukalla, sillä kuulemma hoitopaikat pullistelevat väkeä, jonot ovat pitkät ja paikkoja vapautuu lähinnä hautuumaan kautta. Indeksien pitäisi kaiken järjen mukaan riittää hoitopaikkaan, mutta ei jonottamatta. Isä esitti jyrkästi epäluulonsa yksityisistä hoitoloista kunnan ostamia palveluita kohtaan, eikä muuttanut ainakaan vielä mielipidettään, vaikka miten yritimme taivutella häntä olemaan lyömättä mitään ovia kiinni ennen aikojaan. Sen hän kyllä hyvin käsittää, että yksityisen ja kunnallisen hintataso on sama, mutta miettii varmaan lukemiaan kauhujuttuja esimerkiksi insuliinipiikittäjistä ja kielitaidottomista kiinalaishoitajista.

Äiti oli nukkumassa eikä jaksanut herätä juttelemaan, vaikka isä yritti häntä herätellä. Niinpä lähdimme matkoihimme ja purimme tilaisuuden antia kahvikupposen ääressä. Kahvilassa oli isän lempiherkkuja, bebe-leivoksia ja hyviä olivatkin.

Kiirettä pitää

Koneboikotti tuli oikeastaan hyvään aikaan. Tässä on menossa monenlaista puuhaa. Itse asiassa olemme tainneet ryhdistäytyä hyvin laiskasti kuluneen kevään ja alkukesän jälkeen. Viime viikolla kaikki meni pieleen. Ensin tietokone hajosi ja samalle päivälle osui kaksi muutakin murheenkryyniä, jotka olivat ja menivät eikä niistä sen enempää. Tulipahan vain todistettua, että ei kahta ilman kolmannetta. Onneksi kameran muistikortilla olivat tallessa koko vuoden kuvat, vaikkapa tämä rododendronimme, joka tosin kärsi pahasti viime talvesta.

Kuukausi meni lorviessa tai oikeastaan tutun remonttikaverin lorviessa niin, että mies lopulta kyllästyi ja antoi kaverille potkut sekä rupesi etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Meidän isäntä on yleensä kohtelias ja lempeä mies, mutta kun suuttuu, niin kiukulla ei ole rajaa. Hän sanookin, ettei häntä kannata pitää pellenä.

Nyt rupesikin tapahtumaan oikein vauhdilla. Parhaimmillaan vieraat miehet ja autot ovat oikein jonottaneet pihassa. Eilen kävi putkimies laittamassa vesipostin ulkoseinään. Tänään kävivät talomaalarit kiertämässä vielä kertaalleen taloa ja tekemässä tarjouksen. Urakka alkaa maanantaina. Maanantaina tulevat myös pensasaidan leikkaajat. He hoitavat sen, mitä edellinen veijari ei saanut millään tehtyä. Milloin oli kärsä kipeä, milloin saparo jäässä, milloin mitäkin selitystä riitti. Kun ottaa huomiooon, että mekään emme olleet käyttämässä mitään ilmaista naapuriapua, vaan ostamassa palveluita paikalliselta pienyrittäjältä, niin taisi tyyppi kävellä onnensa ohi. Sen hän tosin hoksasi itsekin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Tosin eihän mitään vielä ole aloitettu, saati tehty valmiiksi, mutta nyt olemme luottavaisella mielellä. Ennen maalarimestarien tuloa on pihaa vielä perattava. Keräsin aitan takaa kaksi isoa jätesäkillistä keltamoa, josta minulla ei ole kuvaa. Sitä ei pidä sekoittaa keltanoon. Kasvi on ikiaikainen ja mm. näin siitä kertoo WSOY:n Suomen ja Pohjolan kasvit -kirja: "Keltamolla on pysty, puolen metrin mittainen varsi. -- Kirkkaankeltaiset kukat ovat 3 cm leveitä. Niissä on viisi terälehteä ja kaksi varhain varisevaa verholehteä. Kodat ovat pitkulaisia ja litumaisia. Muurahaiseet levittävät sen mustia, öljyä sisältäviä siemeniä. Kasvissa on kellanpunaista maitiaisnestettä, jota on käytetty rohtona mm. syyliin ja virtsaamisvaivoihin. Keltamo kukkii kesä - elokuussa. se kasvaa kivisillä, ravinteisilla paikoilla usein kulttuuriympäristössä. Lajia tavataan meillä yleisenä vain Etelä-Suomessa." Kuva ja lisää tietoa löytyy wiki-sivulta. Löysin kasvin myös jonkun puutarhakaupan valikoimasta ja varoitan! Ensinnäkin maitiaisneste on myrkyllistä ja toisekseen, jos haluat maanvaivan pihaasi, niin tilaa vaan. Minun urakkani jatkuu vielä luultavasti vähintään muutaman jätesäkillisen verran. Lisähöystettä saan nokkosista, jotka nekin on raivattava aitan seinustalta. Meillä siis maalataan sekä aitta että päärakennus.

Tänään parannettiin myös talon turvavarustusta laitattamalla parvekkeenkin oveen hälyt eli liiketunnistin. Kun niin paljon puhutaan varasporukoista, jotka tulevat taloon oli yö tai päivä, asukkaat kotona tai ei, niin mies rupesi puhumaan tästä ja kertoi pelkäävänsä ihan tosissaan. Lisäturva maksaa 2 euroa kuussa entisten päälle plus tietysti asennuksen erikseen. Nyt ostamme turvallisuutta vajaalla neljälläkympillä kuussa, jota en pidä kohtuuttomana summana.

Kilpailua, arvontaa ja omiakin suunnitelmia

Siirryttiin turhanaikaiseen kesäaikaan ja nyt minua unettaa entistä vähemmän. Mutta käyhän tämä Nukkumatin odottelu näinkin. Päivän kuvasaaliin parhaiten onnistunut otos oli tämä kuva tulppaanikimpusta. Epäonnisimmat kuvat olivat pellon laidassa lähtövalmiina olleesta jäniksestä. Lukuvalomme ja toisen seinän ikkuna heijastuivat pahasti illanhämyiseen kuvaan ja mokoma vielä tärähtikin.  Ei tullut tällä kertaa kuvaa pupujussista.

Tulppaanit ovat Pirkka-tarjouksesta, jonka ostin jo muistaakseni torstaina.

Löysin äsken Koti kolmelle -blogista mukavan kevätarvonnan, jossa Anne lupaa palkinnoksi kassillisen mukavaa tavaraa:

Arvonta tapahtuu 10. huhtikuuta. Tämä Anne rupeaa rakentamaan taloa ja on juuri saanut rakennusluvan. Siitä onnittelut!

Meille riittää toistaiseksi naapurin rakennusurakan seuraaminen, mutta jahka kevät koittaa ja lumet sulavat, niin meillä olisi tarkoitua aloittaa talon ulkomaalaus, rännien korjailu ja sen sellainen. Samoihin aikoihin olisi tarkoitus teettää kesävesijohto terassin pieleen. Jouduimme valitettavasti luopumaan kaivosta, josta saatiin ulkovedet.  Juomavedeksi se ei enää kelvannut, mutta kävi hyvin puutarhan kasteluun ja vesikin yleensä riitti koko kesäksi. Kaivon päällä on jo nyt uuden talon perustukset.

Melkein unohtui. Meidän upea Prima Vista -kuoro voitti eilen Suomen paras kuoro -kilpailun semifinaalin osakilpailun. Kuoro aloitti seurakunnan nuorisokuorona. Nyt eivät ainakaan kaikki laulajat ole enää ihan niin nuorisoa, enkä tarkkaan ottaen tiedä, miten tiukka side heillä seurakuntaankaan on, mutta johtajana on edelleen kuoron perustanut kanttori Heikki Ruokonen. Meidän perhekunnastamme ei enää ole laulajia, vaikka läheltä liippasi vieläkin. En ole ikimaailmassa äänestänyt yhdessäkään telkkarin ohjelmassa, en edes missikisoissa, mutta nyt äänestin ja vielä isäntäkin äänesti.

Viikonloppua vietin lukemalla herttaista lukuromaania, joka sai hyvälle tuulelle. Ja välillä kutomalla sukkaa. Sukat lähtevät Socks for Japan -kampanjaan. Rahan lähettäminen vaikka Punaiselle ristille on tietysti

paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin ostaa tai kutoa sukkia ja postittaa ne avun tarvitsijoille. Toisaalta näen sen ikään kuin konkreettisena kädenpuristuksena, ihmiseltä ihmiselle. Minun muutama sukkaparini on kuin hyttysen pissi, mutta monesta maasta on lähetetty jo sadoittain uusia sukkapareja. Tuolta kotisivulta ja naamakirjasta löytyy tarinoita ja ohjeita.

Jokohan nyt näkyisi Nukkumattia?